ellauri001.html on line 1631: selvästi. Tympäsee mua Tyrtaios.

ellauri001.html on line 1857: Tokkopa kukkaan ennee ajjoo haatuumuan kaatta.

ellauri001.html on line 2082: Okahaarake kun mua potkas, palloon kai tähdäten,

ellauri002.html on line 492: Nai mua tuhat kertaa, sitten sata,

ellauri002.html on line 682: Sen kanssa pussailtiin sen isän autossa. Yksi monista mua vanhemmista typyköistä. Sommarhemin yläkerrassa valavottiin noita kesäöitä ihaniia. Ajettiin hirmukovaa Juha Pöyhösen isän Volvo Amazonilla Tarvontietä, taisi olla vallan 140 km/t lasissa. En silti hirvinnyt panna kankeaa siitintäni likoon vaikka lähes pyydettiin, kokeilin vaan ulkopuolelta. Kyllä jälkikäteen harmitti kun äiti syytti katkerana nussiretkistä. Ja Anni kertoi kaverien kyselleen: naitteko te hirveästi. Eri noloa. Kaduttaa vieläkin.
ellauri002.html on line 883: Tyttö mua vanhempi

ellauri002.html on line 1170: Jaakolla on toinen orja, vuotta mua nuorempi,

ellauri002.html on line 1619: Muuten siellä oli tylsää, aloin kaivata ikäistäni seuraa. Mut huolittiin kampuksen ulkopuolelle kommuuniin, jossa oli muakin vanhempia "opiskelijoita". Siellä piti tehdä ruokaa vuorotellen, en ollut ikinä tehnyt. Sain Suomesta reseptejä ja room mateilta neuvoja.
ellauri002.html on line 1649: Se neiti myöhemmin vielä mua kiitti,

ellauri002.html on line 1650: juu, juu, se mua vielä kiitti,

ellauri002.html on line 1651: juu, se mua vielä kiitti.

ellauri002.html on line 1754: Annie Zaenen oli mua vanhempi,

ellauri002.html on line 1799: mua lohduttaa kun deppasin, paskat, mä diggasin vaan semantiikasta/

ellauri002.html on line 1801: sen faijakin oli joku ryssän proffa. Se (Valentin) luuli mua giltsiksi/

ellauri002.html on line 1834: dona sanoi (niinkuin sillä oli tapana) "senkin paskamuna, sä oot vihannu mua aina",
ellauri002.html on line 1918: Tällä kerta romahdus sit tuli kateuden muodossa, kun vanha kilpakumppani (mua kyllä fiksumpi) Ympyräsuu valmistu PhD:ksi 1979 keväällä. Se oli alottanu aikasemmin, mutta oli mua nuorempi, varmaan 25. Kenraalista taapäin katsovine operaattoreineen (Jaakon puolivillanen idea, johon kentsu ei ikinä kattonu taapäin, kuhan sai natsat) tuli punktohtori 23-vuotiaana, mä olin jo 26. Olin VANHA. Et sellasta. Yhtäkkiä koko mun väikkäri ja räpellykset näytti ihan paskalta, siitä ei tule ikinä mitään.
ellauri002.html on line 2040: Sitä myös joka koittaa mua silittää.
ellauri003.html on line 558: Oppaani silloin mua koski, sanoin

ellauri003.html on line 589: näyttäisin oppaalle, joka varttoo mua,

ellauri003.html on line 802: Ei huvita mua voitto mut vituttaa hävitä.

ellauri003.html on line 1021: mua enemmän miellyttää, mit enemmän se paisuu."
ellauri004.html on line 1091: Must on kivempi kun mua palvotaan

ellauri004.html on line 1216: Stop, pääsiäisen pääasia tais unohtua. Tästä jäi nyt pois se, että Jeesus kuitillansa pääsylipun takas paratiisiin lunasti, sädekehät tarjos koko poppoolle sovinnon kunniaksi. Mut miks oli lipun hinta sellainen? Oliko Jahvella hirvee tarve jotakuta nuijia, ja Jeesus (sen poika, tai siis se itse, huoh) otti iskut vastaan? Menee vitsan väliin ja sanoo Jahvelle, älä lyö apinaa, lyö mua. Ja siihen Jahve tyytyy (koko ideahan oli sen alusta saakka), omaa poikaa suomii (siis itseään, huokaus). Mistä muuten näkee että kasvatus ei sittenkään ollut rangaistuksen tarkoitus vaan kosto, eihän opettaja Jesse opetusta tartte.
ellauri004.html on line 1802: kuljettaa aamua kainalossaan.

ellauri005.html on line 37: Ei innoita mua sodat, pitkästyttävät

ellauri005.html on line 387: Lihalle: sä oot vaan tomua.

ellauri005.html on line 816: mua paljon ylemmän, sun, joka mistään

ellauri005.html on line 853: Onko ihanampaa aamua kuin tää.

ellauri005.html on line 1118: Mun poikakaan ei sais syyttää mua mix siitin sen, sehän olis röyhkeää. Mäkään en saa syyttää jahvetta mix se siitti mut, mähän on sen lelu jolla se saa tehdä mitä lystää. Summa summarum, iskä on aina oikeassa. Mika Häkkinen voittaa! Hyvä Mika!
ellauri005.html on line 1443: Antaisivat tomun vaan olla tomua,

ellauri005.html on line 1444: mitä toimittaa kaivaa vanhaa romua.

ellauri005.html on line 1451: mua vastaan! Pikku muurahaisia

ellauri006.html on line 275: Esi-isät, madot mua luo kutsuvat.

ellauri006.html on line 403: Omalaatusia ajan merkkejä Nälkäkurjessa on invertti narsismi, et näkee ittensä koko aika kameran ja muiden silmissä: näytin siltä ja siltä. Sillä oudolla suomalaisella homolla (Miki Liukkonen: O) oli tätä samaa. Hurjasti sivuja siitä miten mun stailistit stailaa mua miehissä ja mitä mul on päällä. Mä katon itteeni videosta ja kuvista. Otan selfieitä. Calle ei edes kattonut itteänsä peiliin, vaik ois ehkä pitänyt. Never underestimate the power of the eye of Sarnath, I mean my stylist.
ellauri006.html on line 1353: Luvussa 31 jopi puhuu panopuuhista. Minä olen tehnyt liiton silmäini kanssa, etten kazoisi neitseen puoleen. Vaan liekö pitänyt se välipuhe. No ainakaan ne ei kazo enää muhun, kun oon näin rupinen. No jos oiskin joskus käynyt hullusti, ja sydämeni lähti waimon perään, ja wäijyin lähimmäisen owella, niin jauhakoon waimoni vastaavasti toiselle ja muut maatkoot hänet. Wuoroinhan sitä wieraissa käydään, saadaan toinen toisiltamme. Mitä pahaa siinä muuten on jos waimo ei oo warattu, kohdustahan me ollaan molemmat, se on vaan kohtuullista. Oisinko kieltänyt tarwitsewaisilta mitä he pyytävät? Oisinko antanut leskein silmäin hiweltyä, hiwelemättä myös takapuolia? Exs se ole ookoo et orwon lanne on mua siunannut, kun se sai lämmitellä mun lammasnahoissa? Hoitelin sen kuin omat sukulaiseni.
ellauri006.html on line 1392: Niinkuin jokaisessa hyvässä sadussa, jopin onni kääntyi nyt, kun se oli rukoillut (aterioinut mielikuvitusystävänsä seurassa) näin kaverien puolesta. Kaikki sukulaiset tuli paukuttamaan ruvettomaan selkään, niistä jokainen toi muassaan yhden rahan ja yhden kultarenkaan, arvo yht. (ei sanottu). Jopi sai kaiken kaxinkertaisesti takaisin, eli
ellauri006.html on line 1749: Kuten Hararikin älysi, usko on taivastoivon takaamaa luottoa. Uskon et sä et puukota mua selkään, koska me molemmat uskotaan samaan katolliseen jumalia, aaveisiin ja mariaan, jotka maksaa laskut, kuittailee konnienkin petoxet. Tästä vitsaili Tarantinokin Pulp Fictionissa.
ellauri006.html on line 1844: Sillä erhe otti vauhtia käskystä ja veti mua nenästä ja tappoi mut sillä konstilla. Niin että laki on pyhä ja kiellot on pyhiä ja oikislaisia ja hyviä.
ellauri007.html on line 1662: Kun luen runoilijoiden runoja, mua pitkästyttää kun ne runoilee runoilemisesta. BOOOOOORING. Eikö muuta tuu mieleen? Loppuko aiheet? Vitsi, ei kiinnosta, mee asiaan! Puhu linnuista ja mehiläisistä, tai edes säästä! Tai ota tauko.
ellauri008.html on line 45: Józef Teodor Nałęcz Konrad Korzeniowski oli ukrainalainen (tietysti), syntyi 1857 Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa Berdytšivissä, Berditševin kihlakunnassa Kiovan kuvernementissa (nyk. Žytomyrin alue Ukrainassa). Hänen isänsä oli maaton puolalainen aristokraatti, runoilija ja kääntäjä Apollo Korzeniowski. Venäläiset vangitsivat hänen isänsä vuonna 1861 syytettynä vallankumoussuunnitelmista ja karkottivat tämän Pohjois-Venäjälle Vologdaan, jonne perhe häntä seurasi. Vuonna 1865 perheen sallittiin muuttaa Ukrainan Tšernihiviin, mutta pian muuton jälkeen Józefin äiti kuoli tuberkuloosiin. Isä kuoli vuonna 1869 Krakovassa, jolloin Józef muutti enonsa luokse. Eno päästi Józefin lähtemään Marseilleen, jossa tämä ryhtyi 16-vuotiaana merimieheksi. Józefin nuoruusvuodet olivat täynnä seikkailuja, ja hän sekaantui muun muassa aseiden salakuljetukseen Espanjaan.
ellauri008.html on line 718: Paljon skizoillaan sitä et mixi Jimi hyppäs laivasta. Kai se oli vaan tyhmä pelkuri. Kummallista on että sitä pitää niin paljon kelata, se on narsistista. Outo sivupersoona Brierly tuomaristossa hyppää jorpakkoon muina miehinä tapauxen johdosta. Ei selitetä mixi, oisko myötähäpeästä. Seikkailuosassa Jim koittaa saada mamuasukeilta kiitosta, kun maine meni valkolaisten parissa. Sekin menee pieleen tietenkin. Yxi niistä lopulta lasauttaa Jimin hengiltä. Tunari mikä tunari.
ellauri008.html on line 724: Jotain tsygologista romaania kai Konrad tässä yrittää. Panee miettii minkä verran tää ns tsygologia on vaan meemin pyöritystä. Eiköhän tää mee suunnilleen niinkuin maku ja haju: makuja ja perustunteita on vaan muutama liskoaivoissa, kaikilla elukoilla samat. Loppu on meemejä jossain aivokuoressa, sisäistettyä herruutta, omaa pepun hajua kullakin heimolla. Konradilla se on polakkiaatelisen mamun ja britti-imperiumin siirtomaaherran kadehtijan lemua.
ellauri008.html on line 738: Sitaatin alkuperä selvisi Googlen optisesti lukaisemasta kirjasta The Death of the German Cousin: Variations on a Literary Stereotype, 1890-1920, kirjoittanut P.E. Firchow. Firchow on jenkki mutta sakuhenkinen (varmaan syntyjänsä sakemanni nimestä päätellen), ja syyttää syystä kyllä polakkibrittimamua saksalaisstereotypioiden levityxestä. Saxalainen on Konradilla joko paksu roikale (Jimin kapu) tai kalsa kivienkeli (Stein&co), ei mitään siltä väliltä, ei ainaskaan normaali.
ellauri008.html on line 1434: Oskari Onninen (s. 1991 Heinola) on suomalainen journalisti ja kriitikko. Hän kirjoittaa muun muassa Helsingin Sanomiin, Imageen, Rumbaan ja Nuorgamiin. Onninen tuli kuuluisaksi vuonna 2013 tapauksesta, jossa Cheek kielsi häntä osallistumasta tiedotustilaisuuteen, mahdollisesti negatiivisen levyarvion takia.
ellauri008.html on line 2155: Mä vien meidät mun hotellihuoneeseen. Älä nyt katso mua noin. En ole homo. Etkä sä ole minun tyyppiäni. Mä pidän miehistä, jotka pystyvät huutamaan, kun panen niitä perseeseen. Sä et pystyisi muuhun kuin raapimaan patjaa. Totta puhuen se ei riitä mulle. Pitää kuulua vähän ääntäkin.
ellauri011.html on line 629: Mutta se on mua noin puolet nuorempi,

ellauri011.html on line 738: - Hölmö Lorens, nyt saat naija mua! Must tulee noita!

ellauri011.html on line 820: kai tapaamaan kamuansa Tarson Pauloa

ellauri011.html on line 938:

Paulo ei ole ihan varma pystyykö se tähän, vaikka lähtökohdat olis hyvät. Mut toi tottelevaisuuspykälä vähän hankaa. No Patu puree hampia ja päättää jäädä suffeliksi. Pelkää sairaasti et Karla suuttuu siitä, sehän rakastaa mua hurjana. Vaan ei suutu, vähät välittää. No wonder, kumpikin näät rakastaa vaan itteään. Pikku narsistit. Pikku julmurit. Paulon sankarit.
ellauri011.html on line 1106: Kirjan motto on tää pätkä Luukkaasta, missä Luukas panee Jepen suuhun tän: "Mix sanot mua hyväx? Vain jumala on hyvä." Häh? Onx Jeppe paha? Lipsahtaax se tunnustus tässä siltä epähuomiossa?
ellauri011.html on line 1182: juokaa vedet, syökää kalat, ajakaa taivaalle romua.
ellauri011.html on line 1322: ja myös kellahtaa muun muassa,

ellauri012.html on line 227: En säästä ketään koska kukaan ei piittaa susta, ja sun viholliset ei koskaan väsy vainoomaan sua viatonta. Voih! mun muisti on aina täynnä katkeria muistoja kärsityistä vääryyksistä; onko niitä lisää vielä tulossa? Eikö mun Abelardia koskaan mainita huokailematta? Huomaa, pyydän, mihinkä surkeeseen kuntoon sä oot saanut mut: surullinen, vaivainen, ilman mitään lohtua ellei se lähde susta. Älä siis ole tyly, äläkä kiellä mua, rukoilen, sen vähän helpotuksen voit vaan sä suoda. Anna mulle luotettava selitys kaikesta mikä koskee sua; mä haluun tietää kaiken, kurjimmankin. Ehkä huokailemalla sun kanssa kuorossa voin vähentää sun vaivoja, sanotaanhan, että jaettu suru on vaan puolikas.
ellauri012.html on line 237: Kaikista kurjuuksista huolimatta voit olla millainen tahdot kirjeessä. Kirjeet keksittiin lohduttamaan sellaisia yksinäisiä kurjia kuin mä. Nyt kun mä olen menettänyt ilon nähdä ja pitää sut, niin koitan korvata sitä vähän sun kirjeillä. Sieltä luen sun salaisimmat ajatukset; mä kuljetan niitä aina mukanani, ja pussaan niitä koko ajan; jos olet mustasukkainen, kohdista se sun kirjeisiin, ne on sun ainoat kilpailijat. Jottei siitä koidu vaivaa, kirjoita aina vaan mikä tulee ensin mieleen, älä suunnittele; kuulisin mieluummin sydäntä kuin aivoja. En voi elää ellet kerro että vielä rakastat mua; mutta sen pitäis tulla niin luonnostaan, että voin uskoa, että teet sen vapaaehtoisesti. Ja koska tämä surullinen kertomus sun ystävälle herätti mun kaikki surut, on vähintään oikein että lohdutat mua nyt muuttumattomalla rakkaudella.
ellauri012.html on line 247: Kun kirjoitat mulle kirjoitat vaimollesi; avioliitto on tehnyt tän kirjeenvaihdon lailliseksi, ja kerta voit tehdä mun mieliksi ilman skandaalia, mikset tee niin? Mua ei sido vaan mun valat, vaan pelkään myös mun setää. Sulla ei ole mitään pelättävää. Sä näät mut, kuulet mun huokaukset, ja voit todistaa kaikki suruni ilman vaaraa, koska voit helpottaa mua kyynelillä ja sanoilla. Jos mun piti mennä luostariin, edes auta mua kestämään sitä jotenkin. Sä olet aiheuttanut mun ikävyydet, sun pitää myös mua lohduttaa.
ellauri012.html on line 251: Paras todiste tästä on mun äärimmäinen haluttomuus naida sua (siis mennä naimisiin, älä ota tätä väärin), vaikka tiedän että vaimona olo on kunniallista maailman ja uskonnon silmissä; olin mieluummin sun rakastajatar, koska se on vapaampaa. Avioliitto, vaikka kunniallista, sitoo liiaksi, enkä mä halunnut joutua sidotuksi mieheen joka ei välttämättä aina rakastaisi mua. Hyljeksin rouvan titteliä jotta eläisin onnellisena rakastajattarena; ja näen sun kirjeestä kaverille, että et ole unohtanut miten hellästi mä aina rakastin sua ja halusin rakastaa enemmän! Huomautit aivan oikein kirjeessä että pidän sellaisia julkisia menoja typerinä jotka sitoo kuolemaan saakka, ja panee elämän ja rakkauden samaan pantaan. Mutta et muistanut lisätä kuinka usein olen sanonut että miljoonasti mieluummin elän Abelardin kokottina kuin kenenkään muun kaa maailman kesiarinnana. Tottelin sua halukkaammin kuin maailman kuninkaan rouva sitä. Rikkaus ja pösöily ei kuulu rakkauteen. Tosi hellyys erottaa rakastetun kaikesta ulkoisesta, panee syrjään aseman ja ammatin, keskittyy vaan siihen itseensä.
ellauri012.html on line 261: Sun tollaset taidonnäytteet sai muut ihan vihreiksi. Kuinka monet muut mimmit väitti niitä omikseen? Kuinka monen olen nähnyt huokailevan rakkaudesta sinuun, kun jonkun vieraskäynnin jälkeen niitä kehuttiin sun runojen Sylvian vertaisiksi? Toiseet on kateesta epätoivoisina haukkuneet mua että mulla ei ole muita ansioita kuin mitä mä saan sulta, eikä mitään etua heihin nähden paitsi että sä satut rakastamaan mua. Voitko uskoa kun sanaon, että naiseudesta huolimatta olin iloinen että mulla on rakastettu jolta sain viehätystä; ja sain salaista mielihyvää siitä että mua ihailee mies, joka pystyy korottamaan misunsa jumalattareksi. Sun kunniasta lainasin valoa, ja kuulin sun kiitokset, välittämättä kuinka vähän niitä ansaitsin, uskoin sun sanoja, jotta olisin enemmän sun mieleen.
ellauri012.html on line 263: Mut voi! missä on noi onnelliset ajat? Nyt valitan rakastajaani, ja mulla ei ole muita iloja kuin tuskalliseet muistot menneestä. Kaikki te menneet kilpailijat jotka katoitte mua kadehtien, kuulkaa, se teidän kadehtima ei enää ole mun. Rakastin sitä; mun rakkauteni oli sille rikos ja rangaistuksen syy. Mun kauneus kerran lumosi sen; toisiimme tyytyväisenä me vietettiin hienoimmat päivämme rauhassa ja onnessa. Jos se oli rikos, olkoon vaan, tykkään siitä vieläkin. Mä en sure muuta kuin että nyt mun pitää olla ilman. Mut mitä sanonkaan? Mun onnettomuus oli että mulla oli julmat sukulaiset, joiden ilkeys tuhosi meidän onnen; jos ne olis ollut järkeviä, olisin ollut onnellinen mun rakkaan miehen kaa. Mut ei! Ne oli tosi julmia kun ne raivossaan laitto roiston yllättämään sut unessa! (Roistot siis sahasivat irti Abelardin munat, ikäänkuin väänsivät siltä irti kikkelin. Tää oli se suuri onnettomuus josta ei suoraan sovi puhua.) Missä mä olin silloin? Olisin tosi mielelläni puolustanut rakastettua; olisin suojellut sua väkivallalta henkeni hinnalla. Äh! minne tää liika into on viemässä mua? Rakkaus säikähtää ja häveliäisyys vie mun kielen.
ellauri012.html on line 265: Mutta sano mistä johtuu ettet välitä musta enää kun mä oon luostarissa? Tiedät että mikään muu ei saanut mua siihen kuin sun sun häpeä, enkä mä suostunut siihen vaan sinä. Sano miksi olet noin kylmä, tai anna mun edes kertoa mun oma näkemys. Eikös vaan ollutkin pelkkä nautinnonhalu joka sai sut kihloihin mun kanssa? Ei kai mun hellyys, joka ei jättänyt mitään toivomisen varaa, sammuttanut sun intoa? Heloise raiska! sä miellytit silloin kun yritit välttää sitä; ansaitsit suitsutusta kun pysyit loitolla kädestä joka jakoi sitä; mut heti kun sydän pehmeni ja antoi perään, kun omistauduit ja uhrauduit, sut hylätään ja unohdetaan! Tiedän ikävästä kokemuksesta, että on luonnollista vältellä niitä joille ollaan liikaa velkaa, ja että ylenmääräinen anteliaisuus aiheuttaa välinpitämättömyyttä eikä kiitollisuutta. Mun sydän antautui liian pian ansaitakseen valloittajan kunnioituksen; otit sen vaivatta ja heität sen yhtä helposti sivuun. Mutta vaikka olet epäkiitollinen, en mä ole tässä hyvällä mukana, ja vaikka mun ei pitäisi elätellä toiveita, silti haluisin salaa sun vielä rakastavan mua. Kun lausuin surullisen nunnalupauksen, mulla oli mukana sun viimeiset kirjeet, jossa sanoit vielä olevasi kokonaan mun, etkä koskaan eläisi muuten kuin rakastaen mua. Sulle mä tarjouduin siis; sulla oli mun sydän ja mulla sun; älä vaadi mitään takaisin. Sun pitää sietää mun tunne jonakin sellaisena joka kuuluu sulle, ja josta sä et voi koskaan luopua.
ellauri012.html on line 267: Voi surkeus! Onpa hullua selitellä näin. Täällä on vaan jumalankuvia, ja mä puhun vaan miehistä! Sä olit julma aihe tähän käytökselläs, senkin uskoton! Pitikö sun kerralla katkaista tää suhde! Mikset edes huijannut mua jonkin aikaa sen sijaan että heti hylkäsit? Olisit edes antanut jotain loppumerkkejä rakkaudesta, mä olisin kyllä uskonut ne. Mutta turhaan uskottelen itselleni että sä voisit olla uskollinen; sä et ole esittänyt mitään lieventäviä asianhaaroja. Mun oikeesti pitäis nähdä sut, mut jos se ei onnistu, tyydyn pariin riviin sulta postissa. Onko se nyt rakastavan niin vaikee kirjoittaa? En pyydä niitä sun opettavaisia kirjeitä, joilla tavoittelet mainetta; mä haluun vaan kirjeitä suoraan sydämestä, mitä käsi ei edes voi kirjoittaa kyllin nopeasti. Miksi petin itseäni toiveilla että sä olisit kokonaan mun, kun menin nunnaksi, ja lupasin elää niiden lakien mukaan? Siinä en oikeasti luvannut muuta kuin olla yksin sun, ja suostuin vankilaan jonka sä mulle määräsit. Vain kuolema saa mut pois tästä luostarista johon sä mut länttäsit; ja sit mun tuhat odottaa täällä sun tuhkia pölistäkseen vielä maassakin sun edessäs.
ellauri012.html on line 269: Miksi salaisin sulta mun kutsumuksen salaisuuden? Ei mua saanut tänne mikään usko eikä innostus. Sun omatunto tietää sen enemmän kuin hyvin, et voi kieltää. Silti täällä ollaan, ja tänne jään; tähän paikkaan on onneton rakkaus ja julma suku mut tuominneet. Mutta jos sä et enää huoli musta, jos jos menetän sun kiintymyksen, mitä mä olen voittanut tällä vankeudella? Mitä korvausta voin saada? Meidän rakkauden onnettomat seuraukset ja sun arvonmenetys on pukeneet mun päälle siveyden vaatteet, mutta mä en ole katuvainen. Turhaan siis täällä häärin. Muut on jumalan morsiamia, mä miehen; ristin kannattajien joukossa olen halun orja; uskonyhteisössä omistaudun vaan mun Abelardille. Olen hirviö! (Vähän rukoilua seuraa.)
ellauri012.html on line 272: mua ja auta tätä raukkaa kieltämään halunsa - siis itsensä - ja jos mahdollista myös sut! Jos olet rakastaja - isä, auta rakastajatarta, lohduta lasta! Nää hellät nimet kai liikuttaa sua; tottele säälistä ellet rakkaudesta. Jos täytät pyyntöni, koitan jatkaa nunnana, enkä enää niskuroi. Olen valmis nöyryyttämään itseni sun kanssa ton ihanan jumalan eteen, joka tekee kaiken meidän hyväksi (seuraa lisää hymistelyä).
ellauri012.html on line 276: Ei; sellainen epäilys loukkaisi meitä molempia: hyve on niin kaunis et sitä on pakko halaata kun näet sen sulot, ja pahe liian karmea et sitä vois sietää kun sen muodottomuuden näkee. Ei, kaikki mikä sulle on mieleen näyttää musta ihanalta, ja mikään ei ole rumaa kun mä oon sun kanssa. Mä oon heikko vaan kun mä olen yksin ilman sun tukea, ja siksi on sun asia tehdä musta sellainen kuin haluat. Vittu miten mä toivon ettei sulla oisi sellaista valtaa muhun! Jos sulla olis jotain syytä pelätä mua, sä et olis noin välinpitämätön. Mutta mitä sulla on pelättävää? Olen tehnyt liian paljon, ja nyt en voi tehdä muuta kuin niittää sun kiittämättömyyttä. Kun elimme onnellisina yhdessä, olisit voinut epäillä oliko se mielihyvä vai kiintymys joka liitti suhun mut, mutta mun oleminen täällä kyllä poisti epäilykset siitä. Täälläkin mä rakastan sua yhtä paljon kuin ulkona maailmassa. Jos se olisi ollut vaan mielihyvä, enkö mä ois löytänyt muita keinoja sitä hankkia? En ollut kuin 22, ja onhan niitä muitakin miehiä kuin Abelard. Ja kuitenkin mä hautasin itseni elävältä luostariin, ja jätin elämän iässä jolloin oisin voinut vielä nauttia siitä täysillä. Sulle pyhitän nää katoovan kauneuden jämät, nää leskenyöt ja tylsistävät päivät; ja koska sä et ota niitä vastaan, mä otan ne sulta ja tarjoon ne taivaalle, teen näin uudelleen lämmitetyn näkyleivän mun sydämestä, mun päivistä, mun elämästä!
ellauri012.html on line 278: Olen tietoinen että olen jauhanut liian kauan tätä asiaa; pitäisi puhua sulle vähemmän sun onnettomuudesta ja mun kärsimyksistä. Hyvät työt menettää kiiltonsa kun kehuu niistä itse itseään. Se on totta, silti on aika jolloin voi kohtuudella ajaa omaa asiaa; kun asioi sellaisen kanssa jonka kiittämättömyys on tylsistänyt, täytyy nostaa oma häntä itse. Jos sä olet tämmöinen tyyppi, tää olisi sulle opiksi ja ojennukseksi. Mutta koska olen heikkotahtoinen, rakastan sua yhä, vaikka ilman toivoa. Olen hylännyt elämän, riisunut siitä kaiken, mutta tajuun että en ole enkä pysty hylkäämään Abelardia. Vaikka menetin rakastetun, jäi rakkaus. Vitun valat! Vitun luostari! En ole menettänyt ihmisyyttä ankarassa kurissanne! Ette ole muuttaneet mua marmoriksi muuttamalla asua; sydän ei ole kovettunut vankilassa; tunnen vielä mikä mua on koskettanut, vaikka, voi nössö sentään, mun ei pitäisi. (Seuraa tiukka puhuttelu taivaan isälle.)
ellauri012.html on line 284: Odotan tätä sulta, koska sä et VOI kieltäytyä. Jumalalla on on erioikeus luomiensa suurmiesten sydämiin. Kun se koskee niihin, ne ravistuu, se ei salli niiden puhua eikä hengittää muuta kuin omaa kunniaansa. Kunnes se armon hetki koittaa, ajattele mua - älä unohda mua - muista mun rakkaus ja uskollisuus ja vakaus: rakasta mua sun rakastajattarena, hemmottele lapsena, sun siskona, sun vaimona! Muista että mä rakastan sua vielä, vaikka yritänkin päästä siitä. Mikä kauhea asia sanoa! Vapisen kauhusta, ja sydäntä kääntää se sana. Kastelen koko paperin kyynelillä. Lopetan pitkän kirjeen toivottaen, jos sä tahdot sitä (voi jos jumankauta pystyisinkin!), ikuisesti hyvästi!
ellauri012.html on line 293: Häivyin matkan päähän susta tarkoituksenani vältellä sua kuin vihollista; silti taukoomatta haen sua mielestäni; muistan kuvasi, ja kaiken maailman angstailussa paljastan ja petän itseni. Vihaan sua! Ja rakastan sua! Häpeä puristaa mua joka puolelta. Tällä hetkelläkin pelkään että vaikutan välinpitämättömämmältä kuin ansaitset, silti häpeän paljastaa hätäni. Kylläpä me ollaan heikkoja ellei nojailla ristuksen ristiin. Onko meillä niin vähän rohkeutta, ja pitääkö kahden herran palveleminen joka vaivaa sun sydäntäsi vaikuttaa muhun myös? Näet missä sotkussa mä oon, kuinka syytän itseäni ja kuinka MÄ kärsin. Mää, mää, mää. Joo joo sää mut mää! taas kerran. Sehän meillä kundeilla on vika ainainen.
ellauri012.html on line 295: Uskonto käskee mun tavoitella hyvettä koska mulla ei ole enää mitään saatavana rakkaudelta. Mutta rakkaus vallitsee yhä mun mielikuvitusta ja viihdyttää menneillä nautinnoilla. Muisti toimii mun rakastajattarena. Vanhurskaus ja velvollisuudentunto ei aina seuraa eläkkeelle menosta; autiomaassakin kun taivaasta ei tule mannaa, sitä halaa mitä ei enää saa. Yksinäisyyden herättämät himot täyttää nääkin maisemat kuolemalla ja hiljaisuudella; harvoin täällä tehdään mitä pitäisi, harvoin palvotaan vain jehovaa. Jos mä oisin tiennyt tän aiemmin, oisin opettanut suakin paremmin. Sä sanot mua sun mestariksi; totta on että sut uskottiin mun huostaan. Mä näin sut, koitin tosissani opettaa sulle kaiken maailman tieteitä; se maksoi sulle neitsyyden ja mulle vapauden. Sun sedästä, joka tykkäs susta, tuli mun vihollinen ja se kosti mulle. Jos olisin munat menetettyäni lakannut rakastamasta sua, olisi se ollut joku lohtu. Konnat oisi antaneet mulle saman onnen mihkä Origenes pääsi omin käsin vaikka ilman lupaa. Kyll on kurjaa! Tunnen itseni syyllisemmäksi nyt sua ajatellessani itku kurkussa kuin silloin kun panin sua täysissä voimissa. Mä mietin sua koko ajan; mä muistan koko ajan sun hellyyden. Tässä kunnossa, herran pieksut! jos juoksen sun alttarille, ja pyydän sua mua säälimään, miksei hengen kestoliekki kuluta tarjottua uhria? Eikö nää mun katumusharjoitukset kiinnosta taivasta pätkän vertaa? Mutta taivas on yhä taipumaton, koska mun himo on vielä elossa; tuli on vaan pettävien hiilten peitossa, eikä sitä sammuta kuin joku poikkeusarmahdus. Ihmisiä käy pettäminen, mut millään et huijaa jumalaa.
ellauri012.html on line 297: Sä sanot että elät mun tähden huiviasussa; miksi sä halvennat univormua sellaisilla puheilla? Miks ärsyttää karsasta jumalaa kirosanoilla? Mä toivoin että sä oisit meidän eron jälkeen kääntänyt kelkkasi; toivoin myös että jumala ois vapauttanut mun tunnemyrskystä. Tavallisestihan me kylmetään niiden kiintymykselle ketä me ei nähdä enää, ja ne meihin; ero on rakkauden hauta. Mut mulle ero on vaan levotonta muistelua siitä mitä kerran rakastin ja mikä yhä mua kiduttaa. Petin itseäni että kun en näkis sua enää, sä jäisit mieleen häiriöttömästi; että Bregtagne ja meri veisi ajatukset toisaanne; että paastot ja opinnot vähitellen haalistais sut mun sydämestä. Mut ei vaitiskaan, kovat paastot ja pänttäys ja kolmen sadan mailin välimatkakaan ei auta, sun kuva kun sa kuvailet itseäsi huivissa, tulee mun silmiin ja sotkee kaikki päätökset.
ellauri012.html on line 299: Mitä kaikkea mä oonkaan koittanut! Mä olen nostanut käteni itseäni vastaan; olen treenannut niin maan perhanasti; kirjoitan kommentteja Paavaliin (paska homma); kinaan Aristoteleen kanssa: lyhyesti sanoen teen kaikkea mitä tein ennen kuin bylsin sua, mut kaikki turhaan; mikään ei onnistu sua torjumaan. Voi nenä, älä lisää mun kurjuutta olemalla uskollinen; unohda, jos voit, suosionosoituksesi ja niiden antama oikeutus muhun; anna mun välittää susta viis. Kadehdin niiden onnea jotka ei oo koskaan rakastaneet; onpa heillä rauhallista ja iisi olo! Mutta nautinnon vuoksea seuraa aina katkeruuden luode; olen nyt siitä vissin varma; mut vaikka mua ei enää petä rakkaus, en ole parantunut. Järki tuomitsee, mut sydän hurraa. On se heikkoa etten pysty vapautumaan tunteesta jonka niin monet asiat, tää paikka, mun persoona ja mun häpeä koittaa tuhota. Annan periksi välittämättä että parempi vastustuskyky pyyhkisi pois mun vanhat synnit, ja korvaisi ne ansioilla ja laakereilla. Miksi sä käytät kaunopuheisuuttas haukkuakses mun pakoa ja vaikenemista? Lakkaa puhumasta meidän jimbajamboista ja sun täsmällisestä osanotosta niihin tilaisuuksiin, mulla on tarpeeksi kärsimistä ilman että ajattelen niitäkin. Kai filosofiasta olisi paljon etua, jos sen avulla opittaisiin hallitsemaan himojamme? Kyllä tässä piisaa ponnistusta, repsahduksia, angstausta! Mitenkä kauan me ollaan eksyksissä tässä sotkussa, kykenemättöminä järkeilemään, hillitsemään itseämme, hallitsemaan tunteitamme?
ellauri012.html on line 303: Mut mitä lieventäviä näkökohtia löytyiskään sussa jos rikos oisi anteeksiannettava? Kannattamaton kunnia, vaivalloinen rikkaus ei mua koskaan oisi houkuttanut; mutta noi sulot, toi kauneus, toi ilme, jonka näen silmissäni vielä nyt, ne aiheutti mun lankeemuksen. Sun kasvot oli mun syyllisyyden syy; sun silmät, sun puhe lävisti mun sydämen; ja vaikka mun kunnianhimo ja omatunto koitti panna vastaan, rakkaus kohta voitti. Jumala hylkäs mut mua rangaistakseen. Sä et ole enää maailmassa, sä sanoit sen irti: mä oon munkki olosuhteiden pakosta; eikö meidän pitäisi ottaa lusikka nyt kauniiseen käteen? Koitatko sä tuhota mun hartauden näin alkumetreillä? Pitäiskö mun jättää apottikunta jonka just vasta aloitin? Hylätä valat? Mä tein ne jumalan katsoessa päältä; minne mä pakenen sen vihaa jos mä rikon ne? Anna mun hakea helpompaa oloa työhommista, vaik se onkin vaikeaa. Multa kuluu kokonaisia päiviä ja öitä täällä luostarissa ilman silmän täyttä. Mun rakkaus palaa vaan kuumemmin keskellä näitä huolettomia hessuja, ja mun sydäntä pistää sun surut ja mun omat. Vitsi mä menetin paljon ajatellen sun uskollisuutta! Mitä nautintoja jäikin kokematta! Mun ei pitäs tunnustaa tätä heikkoutta sulle; tiedän että teen siinä virheen. Jos mä voisin olla lujempi, saattaisin suututtaa sut muhun ja sun vihastus vois saada aikaan sen mihin sun tahdonvoima ei näytä riittävän. Mä julkaisin mun heikkouteni maailmalle rakkauslauluissa ja värssyissä, eikö tän rakennuksen pimeät sellit vois peittää saman heikkouden ees vähän? Mut ei! Mä oon yhä sama! Tai jos vältänkin mä pahimman, en pysty hyvään. Velvollisuudentunto, järki ja säädyllisyys, jotka joskus on merkinneet mulle jotakin, on täällä hyödyttömiä. Kaikkien näiden äänten keskellä jotka käskee mun tehdä mitä pitää, mä kuulen ja tottelen vaan salaisen ja epätoivoisen tunteen ääntä. Nauttimatta yhtään hyveestä, välittämättä tilastani ja keskittymättä lukuihin, mä olen mielikuvituksessani koko ajan just siellä missä mun ei pitäis olla, enkä pysty oikaisemaan itseäni. Koko ajan panttaa vastakkain taipumus ja pakko. Olen sekopäinen rakastaja, meluan hiljaisuuden keskellä, olen levoton täällä rauhan sydämessä. Tää on niin vitun noloa!
ellauri012.html on line 305: Älä enää ajattele mua, pliis, minään perustajaisänä tai suurmiehenä; sun kehut ei sovi yhteen mun heikkouteen. Mä oon kurja syntinen, rähmällään tuomarinsa edessä, naama ravassa mä sekoitan kyyneliä maa-ainekseen. Pystytkö näkee mut tässä ja silti pyytää mun rakkautta? Tule, jos kehtaat, ja työnny huiviasussasi mun ja jahven väliin, jokskin väliseinäksi. Tule ja purista musta huokailut ja ajatukset, jotka kuuluis vaan yläkerran kaverille. Auta paholaisia ja toimi niiden välikappaleena. Sä saat kehnon sydämen itkemään sitä kaikkea, sä kyllä tiedät mitä. Eips, vaan peruuta pois ja auta mua pelastumaan. Salli mun välttää kadotus, sitä pyydän sun entisvanhan hellyyden ja meidän yhteisen onnettomuuden nimessä. Suurin rakkauden osoitus on olla näyttämättä sitä; mä puolestani vapautan sut täten kaikista sun valoista ja lupauksista. Ole vaan herran morsian, jolle mä sut lupasin; mä en asetu vastustamaan niin hyvää suunnitelmaa. Mä oon kyl tosi ilonen jos mä menetän sut niin! Sit must tulee oikee kirkonmies ja susta ihan upee abbedissa.
ellauri012.html on line 309: Sä pyydät mua palaamaan sun luo pyhistelyn tekosyyllä. Sun ponnekkuus tässä kohtaa herättää mussa epäilyksiä enkä tiedä mitä vastata. Jos teen tässä virheen, mun sanat punastuu, niin sanoakseni, sen jälkeen miten meille kävi. Kirkko on mustasukkainen kunniastaan, ja käskee että sen alamaiset koulutetaan hyveeseen hyveen avulla. Jos lähestymme jumalaa moitteetta, sitten voimme kutsua sinne mukaan muitakin. Mutta se mitä taivas odottaa Abelardilta on et se unohtaa Heloisen, ei tapaa sitä enää, ja se mitä se pyytää Heloiselta on olla odottamalta multa enää mitään, tyyten unohtaa koko jäbä. (Mistäkö mä sen tiedän? No mä oon apotti, mullon suora linja sinne, me jutellaan jahven kanssa päivittäin kuin mies miehelle.) Rakkauden ollessa kyseessä unohdus on välttämätön rangaistus, ja vaikein. On helppo luetella meidän vikoja; miten monet niistä on salaa tarjonneet lisää mielihyvää eikä tarvittavaa nöyryttä. Ainoo tapa palata herran helmaan on hylätä palvomamme luojanluoma, ja palvoa vaan unohtamaamme jumalaa. Tää voi kuulostaa kovalta, mut se meidän pitää tehdä pelastuksen eteen.
ellauri012.html on line 313: Täytyy tehdä sulle oikeutta, sua oli helppo huijata. Mun mustasukkaisuus iloitsi salaa sun viattomasta suostumuksesta; ja kuitenkin, vaikka olin voitonriemuinen, annoin sut jumalalle aika vastentahtoisesti. Olisi pitänyt sut itselläni jos oisin voinut, ja luovuin susta vaan ettei muut ois päässy siihen väliin. (Vanha sorsakoirastemppu taas. Darwin olit NIIN oikeassa.) En taivuttanut sua uskontoon sun onnen tähden, vaan tuomitsin sut sinne kuin vihollinen joka tuhoaa sen mitä ei voi kantaa mukanaan. Ja kuitenkin kuuntelit mun perusteluja kiltisti, joskus keskeytit mut kyynelehtien, ja pyysit mua suosittelemaan sulle etevintä konventtia. Kylläpä tuntui mukavalta nähdä sut vihdoin posessa. Olin nyt rentoutunut ja saatoin olla tyytyväinen, että et ollut enää markkinoilla mun kastraatioleikkauksen jälkeen, etkä palaisikaan sinne koskaan.
ellauri012.html on line 321: Jos jumala puhuis sun sydämeen kuin nunnalle jonka viattomuus saa pyytämään jotain suosiota, mulla ois syytä lohtuun; mutta kun nään meidät molemmat rikollisen rakkauden uhreina, ja nään miten tää rakkaus loukkaa meidän vielä sileitä asepukuja ja lupauksia, se kauhistaa mua ihan sairaasti. Onko tää joku ehdonalainen? Vai krapulaa pitkästä maisen lemmen humalasta? Ei tiedä onko rakkaus myrkkyä ja huumausta ennenkuin saadaan armoa. Siihen saakka se on vain pahaa josta nautiskellaan. Kun ollaan erheessä, sen huomaaminen on eka askel parannukseen. Tiedetäänhän että jahve antaa meille anteeksi just siksi että ite loi meidät tälläsiksi paskoiksi. Kun se on osoittanut meille meidän mokan ja me ollaan voivoteltu sitä, se voi panna teräsvoimat liikkeelle ja auttaa meitä. Sun lohduksi voin kertoa et just näitä kiusauksia on kärsineet pyhimmistäkin pyhimmät pyhistelijät. Ollaan hyvässä seurassa.
ellauri012.html on line 326: Vapaudu Heloise liian syvälle juurtuneen rakkauden häpeällisistä jämistä. Muista että nyt on aviorikos sun ajatella ketään muuta miestä kuin jeesusta (ja jehovaa, jos se nyt on eri äijä, tai edes mies. Pyhää henkeä ei kärsi mainita, siitähän ei saa heittää läppää, se on kuolemaksi.) Jos sä näkisit mut täällä näin laihana ja naama pitkänä, tunkeilevan munkkilauman keskellä, jotka pelkäävät mun oppinutta mainetta ja loukkaantuvat mun kaidasta lätystä, ihan kuin mä uhkaisin niitä uskonpuhdistuksella, mitä sanoisit mun alhaisista huokailuista ja hyödyttömistä kyynelistä jotka harhauttaa näitä herkkäuskoisia miehiä? Voi voi. Mua nöyryyttää rakkaus, eikä ristin sellainen. Sääli mua ja riistäydy vapaaksi. Jos sun kutsumus on mun ansiota, älä sit kiusaa mua jatkuvilla epäilyksillä. Lupaa että olet uskollien asulle joka peittää sut. Pelkää jumalaa jotta se vapauttaa sut pelosta, rakasta sitä että pääset etiäppäin hyveessä. Älä pitkästy luostarissa, sillä se on paikka pyhimyksille. Halaa tyhjää, tyhjät kädet on jeesus-lasso, se kyllä halaa takaisin jos nöyristelet sille.
ellauri012.html on line 328: Älä mutustele liian ankarasti omaa tunne-elämää, vaan opi virheistä ja neuvo heikompia siskoja; sääli niitä omien vikojesi tähden. Ja jos luonto kerran kuussa kiusaa sua levottomilla ajatuksilla, pakene ristin juurelle ja pyydä sieltä apua, sieltäkin löytyy säännöllistä verenvuotoa aina uudelleen delppaavan jumaluuden jalkain välistä. Kun komennat uskonjärjestöä, älä nöyristele, saathan käskeä kunigattaria, käske myös omaa persettä. Punastu pienimmästäkin haksahduksesta. Muista että alttarin juurellakin uhrataan makuulla oleville hengille, ja kaikkein mieluisin suitsuke on niille nunnan nännit. Jos olet oppinut maailmalla rakastelemaan, säästä se nyt jesselle. Kadu kaikkia maallisia nautintoja. Joo joo, syytä kaikesta vaan mua, jos tuntuu siltä, mähän ne sulta ryöväsinkin.
ellauri012.html on line 330: Toistonkin uhalla: mä olin sun mestari, nimittäin synnin koulussa. Sanoit mua isäksi, olinhan mä sitäkin. Mutta en vaadi sitä titteliä, koska tavallaan tapoin siinä taivaan isää. Mä oon sun veli, mut vaan synnissä. Mua sanotaan sun mieheksi, mutta vasta kun sä olit jo paksuna. Käytit aika paljon huonosti valittuja pyhistelysanoja musta sun kirjeessä, ihan omaks iloksesi, suttaa pois ne ja pane sijalle: murhaaja, roisto, vihollinen, joka teki parhaansa tuhotakseen sun kunnias, häiritäkses sun rauhaa, ja viedäkseen sulta neitsyyden. Mä olisin tappanutkin sut, mutta sä selvisit, kiitos jumalan haluttomuuden noudattaa mun neuvoja.
ellauri012.html on line 332: Näin sun pitää ajatella musta karkulaisesta, joka vaan haluu viedä sulta halut tavata mua enää koskaan. Mutta kun rakkaus on kerran ollut viatonta, onpa siitä vaikeata päästä eroon! On tuhat kertaa helpompi lähteä maailmasta kuin siitä. Vihaan tätä petollista, uskotonta maailmaa; en enää ajattele sitä; mutta mun harhaileva sydän silti ikuisesti etsii sua, ja täyttyy ahdistuksesta kun olen menettänyt sut, vaikka kuinka järkeilisin. Sillä aikaa, vaikka mä oisinkin niin pelkuri että peruuttaisin jotain nyt sanomaani, älä anna mun höpistä sulle mitään paitsi näitä viimeisiä juttuja. Muista, että mun viimeiset tempaukset oli sun petkutusta; sä tuhouduit mun toimesta, mä sun mukana: samat aallot nielaisivat meidät molemmat. Me odotettiin kuolemaa kylmän rauhallisina, ja se sama kuolema on heittänyt meidät samoihin rangaistuksiin. Mutta sallimus vähän harhautti iskua, ja meidän hylky on ajautunut satamaan.
ellauri012.html on line 341: Luin sulta saamani kirjeen kärsimättömästi: kaikista onnettomuuksistani huolimatta toivoin, ettei siinä olisi muuta kuin lohdutuksen sanoja. Mutta kyllä rakastavaiset sitten on ovelia kiduttamaan itseään. Huomaat mun erityisherkkyyden ja mun rakkauden voiman siitä mikä mua heti suretti. Mua häiritsi jo sun kirjeen otsikko: Miks sä laitoit Heloisen nimen Abelardin edelle? Mitä tää tämmönen oikein tarkoittaa? Mä etsin vaan sun nimeä, en omaani, jonka mieluiten vaikka unohtaisin jos voisin, sillä se oli kaiken sun onnettomuuden alkusyy. Säädyllisyys ja sun johtoasema muhun nähden ois vaatinut toista järjestystä, ja jos rakastat mua et ois maininnut mua yhtään; hitsi sä tiesit tän ihan hyvin!
ellauri012.html on line 343: Kirjoititko sä mulle muka näin ennenkuin julma kohtalo oli pilannut kaiken? Nään että sun sydämes on hyljännyt mut, ja sä olet päässyt pitemmälle hartaudessa kuin oisin toivonut. Voi voi! Mä oon liian heikko seuraamaan perästä; jarruta edes sen verran että neuvot mua. Voitko sä olla niin julma että dumppaat mut? Tää pelko pistää mua sydämeen; karmeet ennustukset sun kirjeen lopussa, noi hautajaisnäpäykset ihan sekoittaa mun pään. Julma Abelard! sun piti pysäyttää mun kyyneleet, mut sä lisäät niitä. Sun piti rauhoittaa mun sydän, ja sä hämmennät vaan sitä lisää.
ellauri012.html on line 347: Eikö sun tehtävä ole tehokkain kehotuksin valmistella mua siihen isoon kriisiin, joka koettelee vahvintakin mieltä? Eikö sun pitäisi vastaanottaa mun viimeiset henkäykset, hoidella mun hautajaiset, pitää mulle muistopuhe arkulla? Kuka muu kuin sinä voi mua suositella yhtä vahvasti jumalalle, ja rukouksilla saatella lupauksen tehneitä sieluja yläkerran saleihin? Kyllä me odotetaan sulta sitä, isä hyvä. Sen jälkeen saat olla rauhassa näiltä epäilyksiltä jotka nyt sua kiusaa, ja voit lähteä vaivatta milloin vaan jumala niin toivoo. Tulet perässä sitten tyytyväisenä kaikkeen mitä teit, ja varmana autuudestas. Mutta siihen saakka älä helvetissä kirjoita mulle noin karseita juttuaja, sillä meillä on täällä ihan tarpeeksi kurjaa muutenkin, ei tänne tarvita enää lisäahdistusta. Meidän elämä on täällä vaan pitkitetty kuolema, miks sä nopeutat sitä? Meidän nykyiset kurjuudet riittää jutuntyngäksi ihan hyvin, pitääkö tulevaisuudesta noutaa vielä lisää? Kyllä miehet on sitten ääliöitä, sanoi Senecakin, kun ne tekee tulevista kurjuuksista nykyisiä, ja keksii ongelmia ennen kuolemaa jotka vie elämästä kaiken ilon.
ellauri012.html on line 351: Sä haluut mun antautuvan virkatehtäviin, ja olevan kokonaan johtoportaan käytettävissä. Miten mä voin tehdä niin, kun sä pelottelet mua niin etten osaa ajatella muuta päivin öin? Kun joku paha uhkaa, ja sitä ei voi torjua, miksi pitää jäädä sitä etukäteen mutustelemaan, mikä on vielä tuskallisempaa kuin itse paha? Mitä mulla on enää virkaa kun sä oot kuollut? Mikä mut sitoo maahan kun kuolema on vienyt multa kaiken mitä rakastan sen päällä? Olen kovalla vaivalla sanoutunut irti elämän iloista, säilyttäen vaan rakkauteni, ja salaisen ilon ajatella sua koko ajan, ja kuulla että olet elossa. Ja kuitenkaan, voi nenä, sä et elä mua varten, enkä mä voi uskotella itselleni että mä nään sua koskaan enää. Tää on mun suurin suru.
ellauri012.html on line 353: Armoton fortunapeli! etkö sä ole jahdannut mua tarpeeksi? Sä et anna mulle mitään hengähdystaukoa; sä olet purkanut kaiken kostosi mun päälle, etkä jättänyt mitään varalle muiden onnetonten pelottamiseksi. Olet väsyttänyt itsesi mun kidutuksessa, eikä muiden tarvi enää pelätä mitään sun vihastas. Mut mitä sun kannattaa enää varustautua mun pään menoksi? Sulta saamani haavat on jo haavoja haavojen päällä, ei siellä ole enää tilaa, paitsi jos haluat varsin tappaa mut. Vai pelkäätkö kaikkien noiden kidutusten keskellä että sellainen armonisku vapauttaisi mut lopuista tuskista? Siksi pidät mut hengissä, että saan kuolla päivittäin.
ellauri012.html on line 355: Abelard hyvä, sääli mua! Onko kukaan koskaan ollut näin onneton? Mitä korkeemmalle sä korotit mut muiden naisten yli, jotka kadehti multa sun rakkautta, sitä suuremmin mä kärsin nyt mun menetyksestä. Mut korotettin onnen huipulle vaan että putoisin sitä rajummin. Mun mielihyvät oli vailla vertaa, ja nyt mikään ei vedä vertoja mun kurjuudelle. Kerran mun iloa kadehti mun kilpailijat, mun nykyinen kurjuus säälittää kaikkia ketkä näkee mut. Mun onnenpyörä on aina käynyt ääripäissä, se on kasannut mulle suurimmat lahjat ja sitten suurimmat kärsimykset; ovelana kiduttajana se on tehnyt koettujen ilojen muistosta loppumattoman kyynellähteen, kerran ne oli tosi hieno lahja, nyt pois otettuina sanomaton suru. Siinä sen ilkeys on onnistunut totaalisesti, ja mun nykyiset tuskat on suhteessa yhtä katkerat kuin kokemani hekkuma oli suloinen.
ellauri012.html on line 361: Ja sama paha henki teki Heloisesta Abelardin kuohitsimen. Ainoa lohtu mikä mulla on on että mä en tehnyt sitä tahalteen, mä en petkuttanut sua; mut mun uskollinen rakkaus koitui sun tuhoksi. Ehkä mä teinkin tyhmästi siinä että mä rakastin sua niin järkkymättä, mut en mä osaa sitä katua. Mä yritin miellyttää sua oman kunniani kustannuksella, sain siis mitä ansaitsin, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Niinpian kuin olin varma sun rakkaudesta, en vitkastellut hetkeäkään ennenkuin annoin sulle; Abelardin rakkaus oli mun mielestä niin suuri kunnia, ja mä kaipasin sitä niin kärsimättömästi etten voinut olla uskomatta siihen heti. En käyttänyt kunniallisuuden ja väheksynnän puolustusaseita; nää keinot joilla me naiset vastustetaan miesten välitöntä tyydytystä ei mua paljon hidastanu. Mä yritin vaan vakuuttaa sut mun tunteista. Uhrasini kaikki mun rakkaudelle, ja annoin velvollisuuden antaa tietä pyrkimykselle tehdä onnelliseksi sen ajan kuuluisin ja sivistynein julkero. Jos mikään näkökohta saattoi mua hidastaa, se oli just mun rakkaus. Pelkäsin että jos mä annan heti kaiken, niin sä pitkästyt, ja etsin uutta jännitystä jostain muualta. Mutta sun oli helppo vakuuttaa mut ettei siitä ollut pelkoa, enkä mä sitä halunnutkaan. Mun oisi pitänyt ennakoida muita todennäköisempiä ikävyyksiä, ja ottaa huomioon että ilojemme menetyksestä voisi tulla mun loppuelämäni kurjistus.
ellauri012.html on line 367: Mä muistan (sillä rakastavaiset ei unohda mitään) ajan ja paikan missä sä ekan kerran tunnustit tunteesi ja vannoit että rakastaisit mua aina kuolemaan. Sun sanat ja valat on syvälle kaivertuneet mun sydämeen. Mun katkonainen puhe kavaltaa mun mielen sekavuutta; mun huokaukset paljastaa mut, ja sun nimi on alituiseen mun huulilla. Voi juku! Kun mä kärsin näin mikset sä herra siellä ylhäällä sääli mun heikkoutta ja vahvista mua sun armolla? Sä olet onnellinen Abelard että sulle on suotu se armo, ja sun onnettomus on käännetty levoksi. Sun ruumillinen rangaistus on parantanut sun panohalut. Myrsky on ajanut sut satamaan. Jumala joka näytti vähän jakaneen sulle huonot kortit, koitti vaan auttaa sua; hän olikin kiltti isi joka vaan ruuvas irti sulta kikkelin, eikä paha vihollinen - viisas lekuri joka sanoo: tää voi vähän kirpaista, vaan pelastaakseen sun henkesi. Mua pitäis sääliä tuhat kertaa enemmän kuin sua, sillä mulla on tuomiota jäljellä vaikka kuinka monta kuukautta. Mun pitää vastustaa noita kuumeita jotka rakkaus herättää nuoreen sydämeen. Tää sukupuoli on vitun heikko, ja mun on vaikeempi puolustautua, koska mua ahdistava vihollinen miellyttää mua; mä nautin vaarasta joka uhkaa mua; miten mä voin olla antautumatta sille?
ellauri012.html on line 369: Näiden taistelujen keskellä koitan edes piilottaa heikkouteni niiltä jotka sä olet antanut mun hoitoon. Kaikki mun alaiset ihailee mun hyvettä, mut jos niiden silmät vois tunkeutua mun sydämeen, mitä ne näkiskään siellä? Mun tunteet siellä kapinoi; mä käsken muita mutten pysty käskee itseäni. Mulla on valepuku, ja tää valehyve on tosi pahe. Miehet pitää mua kiitettävänä, mut mä olen syyllinen jahven silmissä; niiltä ei mikään pysy piilossa, ja se näkee suonikiekuroiden läpi suoraan sydämeen. Mä en välty paljastukselta. Ja kuitenkin on kova homma pitää yllä edes tää hyveen näköiskuva, joten kait tääkin teeskentely jotain hyvittää. En aiheuta skandaalia maailmalle, joka on herkkä ottamaan huonoja vaikutteita; en heiluta hyveen venettä noille jotka on mun käskyläisiä. Sydän täynnä rakkauta yhteen mieheen opetan niitä rakastamaaan yhtä jumalaa. Maisten nautintojen hurmaamana koitan näyttää niille että ne on kaikki turhuutta ja petosta. Mulla on just tarpeeksi voimaa kätkeä niiltä mun kaipaus, sitä kai on pidettävä armon työnä. Jos se ei saa mun aikomuksia hyviksi, se ainakin estää mua jauhautumasta jyviksi.
ellauri012.html on line 371: Ja siltikin on turha edes yrittää erottaa näitä kahta: ne jotka ei ole vanhurskaita on syntisiä, ja ne jotka hidastelee hyvän kanssa jää siitä jälkeen. Sitäpaitsi ei pitäisi olla muita motiiveja kuin rakkaus jumalaan. Voi vinde! mitä toivoa on sit mulla? Mun sekavuus johtu enemmän pelosta loukata miestä kuin suututtaa jumalaa, ja mä käytän vähemmän aikaa sen miettimiseen kuin edelliseen. Just niin, sun käsky vaan, eikä mikään oikee kutsumus lähetti mut tähän luostariin; mä koitin helpottaa sun oloa enkä pyhittää itseäni. Mä oon niin onneton! Mä revin itseni irti kaikesta mistä pidin; hautaan itseni elävältä; harjoitan mitä tiukinta paastoa ja kaikkia muita julmuuksia joita täällä tehdään; ruokin itseäni kyynelillä ja suruilla; ja tästä huolimatta en ansaitse mitään näillä harjoituksilla. Mun väärä hartaus on kauan pettänyt niin sua kuin muitakin, sä oot luullut että mä oon rauhoittunut vaikka mä oon häiriintyneempi kuin mä oon ollut ikinä. Sä uskottelit itsellesi että mä olin ihan omistautunut tälle hommalle, mutta mulla ei ollut muuta harrastusta kuin tää rakkaus. Tässä harhassa sä pyydät multa rukouksia - hitsi! mä tarvitsen niitä sulta! Älä oleta mitään mun hyveistä tai huolesta; mä horjun, tue mua sun neuvoilla; mä oon heikko, vahvista ja ohjaa mua sun ohjeistuksilla.
ellauri012.html on line 373: Oliko sulla mitään syytä kiittää mua? Kiitoksesta on usein haittaa niille joita kiitetään: salainen turhamaisuus syttyy sydämeen, sokeuttaa, ja peittää haavat jotka oli vasta puoliksi parantuneet. Viettelijä imartelee, ja samalla pilaa ihmisen. Rehellinen ystävä ei salaa mitään, eikä silittele haavaa, oikeestaan saa tuntumaan sen kipeemmältä, koska laittaa lääkettä. Mikset sä menettele näin mun kaa? Haluutko olla halpa vaarallinen liehittelijä? tai jos sä näät mussa jotain kehuttavaa, etkö pelkää, että turhamaisuus, joka vaivaa jokaista ainakin meistä naisista, pian tuhoo sen? Mut ei tuomita hyvettä ulkopuolelta, sillä muuten rikolliset kelpaa yhtä hyvin kuin herran valitut. Ovela huijari voi saada enemmän ihailua osakseen kuin intoileva pyhimys. Touché, osui ja upposi, vai mitä Abelard?
ellauri012.html on line 375: Ihmissydän on sokkelo, jonka reittejä on vaikee seurata. Sun ylistykset mulle on sitä vaarallisemmat, kun mä rakastan ihmistä joka niitä tarjoilee. Mitä enemmän mä haluun sua miellyttää, sitä helpommin mä uskon kiitosta jonka sä osoitat mulle. Mrr! ajattele mieluummin miten vahvistaa mun heikkoutta terveellisillä haukuilla! Sun pitäisi pikemmin epäillä kuin uskoa mun pelastukseen; sanoa että sun hyve perustuukin heikkouteen, ja et vaan ne saa seppeleen jotka on pinnistäneet kovimmin. Mut mä en edes tavoittele voiton seppelettä - mulle riittää vältellä vaaroja. On helpompi pysyä poissa tieltä kuin voittaa taistelu. Voitonpallilla on monta tasoa, enkä mä tavoittele korkeinta; jätän sen niille jotka on usein jo voittaneet. En koita valloittaa ettei mua voitettaisi; mulle on tarpeeksi onnea välttää haaksirikko ja päästä johkin satamaan. Taivas vaatii mua hylkäämään tän mun kohtalokkaan rakkauden suhun, mut voi helvetti! mun sydän ei koskaan suostu siihen. Moido.
ellauri012.html on line 381: Rakas Abelard, - sä ehkä luulet et mä syytän sua vetelyydestä. Sä et ole vastannut mun viime kirjeeseen, ja taivaan kiitos, siinä kunnossa missä mä nyt oon, on helpotus että sä osoitat niin vähän kiinnostusta tunteisiin jotka kavalsin. Lopultakin Abelard sä olet menettänyt Heloisen iäksi. Kaikista niistä valoista huolimatta etten ajattelis muuta kuin vaan sinua, enkä saisi viihdytystä muusta, olen nyt karkottanut sut mun mielestä, mä oon unohtanut sut. Sä ihana ajatus rakastetusta jota kerran jumaloin, sä et ole enää mun onnen avain! Rakas Abelardin kuva! sä et enää vainoo mua, mä en enää edes muista sua. Ooh kuuluisuus ja ansio, mies joka vihollisista huolimatta on aikansa ihmemies! Oi lumoavat nautinnot mihin Heloise alistui - te olitte mun kiduttajia! Mä tunnustan mun häilyvyyden, Abelard, ihan punastumatta; opettakoon mun uskottomuuteni maailmalle ettei naisten lupauksiin ole luottamista - meidän mieli ja kielikin on niin muuttuvainen. Tää kiusaa sua, Abelard; tää tieto ulkoa voi sut yllättää; sä et koskaan kuvitellut että Heloise voisi olla petollinen. Sillä oli niin vahvat ennakkoluulot sun puolesta, ettet voi kuvitella miten aika voisi muuttaa niitä. Mutta pidä kiinni tuolista, mä aion nyt paljastaa sulle mun kaksinaamaisuuden, vaikka luulenkin että sä et moiti mua, vaan itket ilosta.
ellauri012.html on line 383: Kun mä kerron mikä kilpailija on tempaissut mun sydämen pois sulta, kiität mun mielenmuutosta, ja pyydät tätä kilpailija liimaamaan sen kii. Tästä sä jo arvaat että jumalahan se on joka vie nyt sulta Heloisen. Jep, mun rakas Abelard, nyt se antaa mulle sen mielentyyneyden jonka meidän kurjuuden kirkas muisto ennen esti. Just taivas joo! mikä muu kilpailija vois ottaa sulta mut? Voisitko kuvitella, että joku vaan, joku ihminen voisi kumittaa sut mun sisältä? Voisitko kuvitella mun vaihtavan jumalisen ja sivistyneen Abelardin kehenkään alempaan kuin jumalaan? Ei, must tuntuu et sä olet arvioinut mut oikein tässä kohtaa. Varmaan sä haluut tietää millä keinoin jumala sai aikaan näin suuren muutoksen? Kerron sulle, että saisit ihmetellä sallimuksen salaisia kiemuroita. Muutama päivä sen jälkeen kun sun vika kirje tuli mä sairastuin vakavasti (Joopa joo, aina tää sama deus ex machina näissä muinaisjutuissa); lääkärit jo luovutti mut kuolemalle. Silloin mun tunne, joka aina ennen oli tuntunut musta viattomalta, alkoi näyttää pahalta. Muistista tulvahti kuin filmissä (joojoo, anakronismi, mutta siltä se varmaan just tuntui) kaikki mun elämän menneet teot, ja mun täytyy tunnustaa että ainoo tuska jonka tunsin oli tunnontuska meidän rakkaudesta. Kuolema jota olin siihen saakka katsonut vain etäältä, häälyi nyt mun edessä kuin syntisillä. Aloin pelätä jumalan kostoa nyt kun olin lähempänä sitä, ja mua kadutti etten mä ollut ottanut kunnolla käyttöön armolahjoja. Ne hellät kirjeet jotka sulle kirjoitin, rakkaat keskustelut joita kävin sun kanssa, kiusas mua nyt yhtä paljon kuin ne oli ennen viehättäny. Voi Heloise-repukka, mä sanoin, jos on rikos lähteä tolla lailla hehkuttamaan, ja jos tämän elämän jälkeen siitä seuraa varma rangaistus, mikset sä vastustanut kunnolla tollaisia kiusauksia? Ajattele mitä kidutuksia on sulle varalla, kauhistu sua venttaavia helevetin koneita, ja muista samalla nautintoja joita sun eksynyt sielu piti niin hitsin hienoina. Äh! eikö vähän harmita että kieriskelit niin falskeissa huveissa? Lyhyesti, Abelard, kuvittele katumusta jota tunsin, niin et ihmettele lehmänkäännöstä.
ellauri012.html on line 385: Yksinäisyys on kestämätöntä ahdistuneelle mielelle; sen huoli kasvaa hiljaisuudessa, ja syrjäytyminen vaan lisää sitä. Siitä lähin kun olen ollut suljettuna näihin seiniin, en ole tehnyt muuta kuin itkeskellyt meidän vahinkoa. Tää luostari on kaikunut mun kiljunnasta, ja ikuiseen orjuuteen tuomitun kurjimuksen lailla olen kuluttanut päivät surun parissa. Sen sijaan että olisin toteuttanut loordin armollisen suunnitelman mua kohtaan, olen kapinoinut sitä vastaan, pidin tätä pyhää pakopaikkaa kauheeena vankilana, ja olen kantanut loordin iestä vasten tahtoa. Sen sijaan että olisin putsannut itseäni katumuksen harjoituksilla, olen vaan vahvistanut mun tuomiota. Fataali erehdys! Kardinaalimunaus! Mut Abelard, mä oon nyt repinyt silmiltä siteen joka sokaisi mut, ja jos mä nytkään voin yhtään luottaa omiin tunteisiin, musta on nyt tullut sun arvostuksen arvoinen. Sä et ole mulle enää muuta kuin se rakastava Abelard, joka aina pyrki yksityisiin hetkiin mun kanssa sumuttaen meidän vartijoiden silmät. Meidän onnettomuudet sai sut kammoamaan pahetta (ei ihme, kun et siihen enää itse kyennyt), ja sä heti omistit loput päiväs hyveelle, ja näytit alistuvan siihen pakkoon mielelläsi. Mä taas, joka olin herkempi, ja enemmän nautinnon perään (ja jolla oli paikat vielä kunnosssa) olin vitun kärsimätön tästä, ja olet kuullut miten paljon kannoin kaunaa sun kalttaajille. Oot nähnyt mun kaunan mun viime kirjeistä; tää se oli, varmasti, joka sai mun Abelardin, sut munattoman Hannibalin, mulle äkämystymään. Sä hermostuit mun valituksista, ja jos totta puhutaan, menetit toivon mun sielun pelastuksesta. Et voinut aavistaa että Heloise voisi voittaa noin vahvan tarpeen; mut olit väärässä, Abelard, mun heikkous, armon lihaksilla, ei estänyt mua tavoittamasta voiton seppelettä. Palauta mut siis sun hyviin kirjoihin; sun oma jumalisuus varmaan kehottaa sua siihen.
ellauri012.html on line 387: Mut mut: mikä salainen huoli nyt nousee mun sieluun - mikä loppuun ajattelematon tunne nyt nousee joka vastustaa mun lupausta olla huokailematta Abelardin perään? Voi taivas! eks mä ookkaan päihittänyt mun rakkautta? Heloise sä onneton! niin kauan kun sulla henki pihisee sun pitää nähtävästi rakastaa Abelardia, niin on päätetty. Itke vaan kurja ämmä, sillä tätä parempaa tilaisuutta siihen tuskin tarjoutuu. Mun pitäis kuolla surusta; armo oli jo kerran ohittanut mut, ja sit mä lupasin olla sille uskollinen, mut nyt mä olen taas kerran pettänyt lupaukseni, ja armo on taas uhrattu Abelardille. Tää pyhäinhäväistys kyllä jo saa kupin kaatumaan. Miten mä voin tän jälkeen enää toivoa et jumala aukasee mulle aarrearkkunsa, sillä mä oon ihan väsyttänyt sen. Aloin loukata sitä heti ekasta hetkestä kun näin Abelardin; onneton sielun veljeys sai meidät ryhtymään luvattomiin panopuuhiin, ja jumala lähetti roiston erottamaan meidät puukolla. Mä valitan tätä onnettomutta, mutta jumaloin sen syytä. Aargh! mun pitäisi pitää tätä onnettomuutta taivaan lahjana, se ei hyväksynyt meidän liittoa ja erotti meidät, ja mun pitäisi pinnistää et saisin mun tunteen loppumaan. Eikö olis paljon parempi jos unohtaisin kokonaan sen kohteen, enkä jättäisi mieleeni mitään muistoa joka on fataali mun rauhalle ja pelastukselle? Herra varjele! pitääkö Abelardin kummitella mun ajatuksissa iän kaiken? Enksmä koskaan pääse vapaaksi lemmen kahleista? Mut ehkä mä pelkään ihan turhaan; ohjaahan hyve nyt kaikkia mun akteja ja ne on kaikki armon huostassa. Siis pelko pois, Abelard; ei mulla enää ole noita tunteita joiden kuvaaminen mun kirjeissä sai sut niin hermoksi. En mä enää yritä, kertomalla noista hyvistä hetkistä jotka rakkaus meille jakoi, herättää mitään syyllistä tunnetta jota sä voisit tuntea mua kohtaan. Mä vapautat sut kaikista sun valoista; unohda rakastajan ja aviomiehen tittelit ja jätä vaan toi iskä. Mä en odota sulta enää muuta kuin lempeitä nuhteita ja kirjeitä jotka pitää yllä rakkauden loimua. En vaadi sulta muuta kuin hengellistä neuvontaa ja terveellistä kuria.
ellauri012.html on line 391: Ei hyvä herra, maan päällä ei ole muuta nautintoa kuin hyveen antama. Kaikkien maisten ilojen keskellä sydäntä pistää, se on rauhaton ja levoton kunnes se pysähtyy suhun. Miten paljon mä oonkaan kärsinyt, Abelard, niin kauan kun mä koitin pysytellä elossa luostarissa niillä eväillä jotka oli tuhonneet mut maailmassa? Vihasin seiniä jotka ympäröivät mua; tunnit tuntui pitkiltä kuin nälkävuodet. Kaduin tuhannesti että olin haudannut itseni tänne. Mut sen jälkeen kun armo avas mun silmät on kaikki muuttunut; yksinäisyys tuntuu kivalta, ja tän paikan rauha on vuotanut mun sydämeen. Tyytyväisenä että hoidan hommani tunnen iloa joka ylittää kaiken sen minkä rikkaus, komeus tai aistillisuus vois mulle tarjota. Mun tyyntymys on kyllä käynyt mulle kalliiksi, sillä se maksoi mun rakkauden; tein ihan väkisten tän uhrauksen joka tuntui ennen mahdottomalta. Mut jos mä oon vihdoinkin päässyt susta eroon, älä mustasukkaile; jumala jonka ois aina pitänyt omistaa mut on nyt mun sisässä sun sijasta. Ole tyytyväinen että voit vielä nussia mun mieltä, sitä sä et koskaan menetä; ja mä saan aina salaista mielihyvää kun ajattelen sua, ja must on hienoa totella säääntöjä jotka sä mulle teet.
ellauri012.html on line 395: Sä moitit mua hyvin auliisti etten ole kirjoittanut uutisia; mun sairauteni selittäköön sen. Mä en jätä käyttämättä mitään tilaisuuksia sun muistamiseen. Kiitos vaan kun sanot että mun vaikeneminen on sua hermostuttanut, ja mun terveyttä koskevasta huolenpidosta. Sä siis olet aika huonossa hapessa itse, ja äsken luulit jo et tulee noutaja. Kylläpä sä julma mies kerrot kylmästi uutisen jonka tiedät huolettavan mua. Kerroinhän mä edellisessä kirjeessä miten mua masentais jos sä kuolisit, ja jos sä yhtään välität musta, sä vähän hellität noita harjoituksias. Mähän tarviin sun neuvojas, ja siksi sun pitäis pitää huolta itsestäs; - mut en mä viitsi väsyttää sua nalkuttamalla. Sä toivot ettei me unohdeta sua meidän rukouksista; No jo, Abelard kulta, voit olla varma että tää tiimi on sun takana; se omistautuu sulle etkä voi epäillä sitä unohtamisesta. Sä oot meidän iskä ja me ollaan sun tyttöjä; sä oot meidän opas, ja me alistutaan sun ohjaukseen ihan varmoina et sä oot kunnon veijari. Sä käsket, me totellaan; sä juhlit, me pakataan. Me toteutetaan pilkuntarkasti mitä sä oot käskenyt. Me ei ruoskita itseämme enempää kuin sä suositat, ettei olla virkaintoisia ja ylitetä normia. Sanalla sanoen, mikään ei ole oikein ilman Abelardin leimaa. Kerrot yhtenä hämmennykseen aiheena että jotkut meidän siskoista on huonoja esimerkkejä, että ne ei yleisesti ottaen ole tarpeeksi tiukkoja. Näyttäks tää sulta oudolta kun tiedät millä jengillä luostarit täyttyy nykyaikana? Kysyykö iskät tyttäriltä onko ne kiinnostuneita ennenkuin ne sulkee ne kiven sisään? Eikö oma etu ja maan tapa oo niiden ainoo ohjenuora? Siksi luostareissa on paljon poppoota joilla on joku kohujuttu takana. Mut kerropa tarkemmin mitä väärinkäytöksiä on sun korviin kiirinyt, ja neuvo miten mä korjaan ne parhaiten. Mä en ole ite havainnut mitään löyhiä kuminauhoja; kun löydän, niin kiristän ne kyllä. Mä teen tarkastuskierroksen joka ilta, ja lähetän karkulaiset takaisin huoneisin; sillä muistan kyllä mitä seikkailuja tapahtui taannoin Pariisin konventeissa.
ellauri012.html on line 397: Sun kirjeen lopussa on yleistä marinaa sun onnettomuudesta ja et toivot et kuolema lopettais sun munattoman elämän. Miten noin suuri nero kuin sä ei voi nousta onnettomuuden yläpuolelle? Mitä maailma sanoisi jos ne lukis sun mulle lähettämät kirjeet? Uskoiskohan ne sun luostarielämän jaloihin tarkoitusperiin, vai ajattelisko vain että sä vetäydyit sinne nuolemaan kelliesi arpia? Mitä sun oppilaatkin sanoisi, jotka on tullut niin pitkän matkan takaa, ja pitää sun ankaria luentoja parempina kuin maallista elämää, jos ne huomais että sä ot salaa sun ex-kassiesi orja, ja samojen heikkouksien uhri joista sun säännnöt suojaa niitä? Tää Abelard, jota ne niin paljon ihailee, tää suuri johtaja, menettäisi maineensa ja siitä tulis sen oppilaiden pelle. Jos nää syyt ei riitä sua rauhoittamaan, vilkaise vähän tänne päin ja ihaile päättäväisyyttä jolla mä suljin itteni tänne ihan vaan sun pyynnöstä. Mä olin nuori kun me erottiin ja (jos mä kehtaan uskoa mitä sä aina vakuutit) oisin kelvannut kenelle tahansa. Jos mä olisin halunnut melaa keneltäkään muulta kuin just sulta, muut miehet olis mielellään lohduttaneet mua sun puutteessa. Tiedät mitä mä oon tehnyt, anteeksi että hieron tätä, mä muistelen mielelläni vieläkin sun rakkaudenvakuutuksia. Mä kuivasin sun kyynelet pusuilla, ja kun sä olit kyvytön, mä uskalsin enemmän. Voi voi, jos sä olisit rakastanut herkemmin, mun valat, mun huippuhetket, mun hyväilyt olis kyllä vakuuttaneet sut. Jos sä oisit nähnyt mun vähitellen viilenevän sulle, sulla ois ollut syytä huoleen, mut sä et koskaan saanut multa enemmän rakkautta kun sen jälkeen kun sulta meni kassit.
ellauri012.html on line 404: Kerron sulle mikä on musta mukavinta täällä eläkkeellä; kun olen kuluttanut päivän ajatellen sua, täynnä tätä alas painettua ajatusta, menen nukkumaan. Sillä öisin Heloise, joka ei kärsi ajatella sua päivisin, rentoutuu mielikseen sua katsomaan ja kuulemaan. Silloin mun silmät liimautuu suhun! joskus sä kerrot sun salaisista huolista, ja mun mieli tuntee surua, joskus unohdat sun vihamiehet ja painat mut lähelles ja mä antaudun sulle, ja meidän sielut, joilla on sama tunne, tuntee myös saman nautinnon. Mutta voi, iloiset unet ja hellät kuvitelmat, miten nopeesti te katootte! Mä herään, avaan silmäni enkä näe Abelardia: ojennan käteni halatakseni häntä ja hän ei ole siinä; itken, ja se ei kuule mua. Tosi hölmöä mun on kertoa mun unistani sulle, joka et välitä sellaisista huvituksista. Mutta Abelard, etkö koskaan näe Heloisea sun unissa? Miltä se näyttää niissä? Puhutko hänelle yhtä hellästi kuin ennen, ja oletko iloinen vai pahoillasi kun heräät? Anteeksi Abelard, anna anteeksi harhaiselle rakkaalle. En mä voi enää odottaa sulta sitä eloisuutta mikä oli sulle ominaista ennen, enkä voi vaatia että meidän halut kohtaavat. Me on sidottu itsemme ankariin sääntöihin, joita pitää seurata ilman mukinoita. Ajatellaan vaan näitä tehtäviä ja meidän sääntöjä, ja käytetään hyvin hyväksemme pakkoa joka pitää meidät erossa. Sinä Abelard päätät sun kurssit ja sun juoksun onnella; sun halut ja pyrkimykset ei estä sun pelastusta. Mut Heloisen pitää itkeä, sen pitää surra ikuisesti tietämättä, kelpaavatko sen kyynelet pelastuksen pantiksi.
ellauri012.html on line 406: Olisin halunnut lopettaa tän kirjeen kertomatta mitä täällä tapahtui pari päivää sitten. Nuori nunna joka oli pakotettu luostariin ilman kutsumusta siihen karkasi jollain ilveellä, en tiedä miten, ja pakeni Englantiin yhden herrasmiehen mukana. Olen käskenyt koko talon salata tän jutun. Voi Abelard! Jos sä olisit täällä näitä juttuja ei tapahtuisi, sillä kaikki siskot jotka hurmaantuis sut nähdessään ja kuullessaan, eivät ajattelisi kahdesti vaan noudattaisivat sun sääntöjä ja ohjeita. Se noviisi ei olisi ikinä tehnyt noin rikollista suunnitelmaa kuin rikkoa valansa, jos sä olisit ollut täällä kehottamassa kuuliaisuuteen. Jos sun silmät vahtis meitä, kaikki olis viattomia. Kun me liukastutaan sä nostaisit meidät pystyyn ja tukisit neuvoillas; me marssittaisiin varmajalkaisina lampaina hyveen kaitaa tietä. Alan huomata että musta on ihan liian hauskaa kirjoittaa sulle; mun pitäis polttaa tämäkin kirje. Siitä näkee että mulla on vielä ihan liikaa tunteita sua kohtaan, vaikka yritin aluksi vakuuttaa sut ettei niin ole laita. Mä tunnen joskus armon, joskus himon laineita, ja vuorotellen annan periksi kummallekin. Sääli mua Abelard, ja tilaa johon sä olet mut saattanut, ja tee mun viime päivistä tääällä yhtä levollisia kuin ne ensimmäiset oli ahdistuneita.
ellauri012.html on line 417: Mut ei, nyt mun turhamainen mielikuvitus taas vie mua kuin litranmittaa. Voi Heloise, miten kaukana me ollaankaan oikeasta mielenrauhasta! Sun sydän vielä palaa roihulla jota et saa sammutetuksi, ja mun on täynnä hätää ja levottomuutta. Älä luulekaan Heloise, että mä nautin täällä täydellistä lepoa; mä avaan nyt viimeisen kerran sulle sydämeni; - mä en ole vieläkään ihan irti susta, ja vaikka mä taistelen mun sua kohtaan tuntemaani hellyyttä vastaan, niin kaikista yrityksistäni huolimatta mä koen liian voimakkaasti sun surut ja haluisin jakaa ne. Sun kirjeet on tosiaankin liikuttanut mua; en voi lukea kylmänä sun rakkaan käden raapustamia kirjaimia! Mä huokaan ja itken, ja kaikki mun järki tuskin riittää kätkemään mun heikkouden mun oppilailta. Tää, Heloise parka, on Abelardin kurja olotila. Maailma, joka on yleensä väärässä joka asiasta, luulee että mä olen päässyt rauhaan, ja luullessaan et mä rakastin sua vaan aisti-ilon tähden, et mä oon nyt unohtanut sut. Ja vitut! Ihan väärin meni! Ihmiset oli kyllä oikeassa kun sanoivat et kun me erottiin, mä menin luostariin häpeestä ja surusta. Mut se ei ollut, kuten tiedät, kunnon katumusta siitä et oisin jotenkin loukannut jumalaa, mistä mä keksin tän ajatuksen. Mutta mä pidän meidän kurjuutta sallimuksen salaisena merkkinä että se tahtoo rankaista meitä; ja pidän Fulbertia vaan jumalan koston välikappaleena. Armo veti mut houruintaloon missä olisin vieläkin jos mun vihollisten raivo ois sen sallinut; mä olen kestänyt niiden vainon, varmana että jumala ite usutti ne mun kimppuun mun puhdistukseksi.
ellauri012.html on line 426: Yritä siis edes katkoa noi häpeän kettingit jotka pitää sut kiinni lihassa, ja jos insh´allah sulle käy niin hyvin että pystyt siihen, pyydän sua muistamaan mua rukouksissa. Koita kaikin voimin olla taivaan mallikansalainen; se on vaikeaa, sen myönnän, muttei mahdotonta, ja mä uskon sun voittoon koska sä oot niin oppivainen. Jos ekat yritykset lässähtää, elä hellitä, se olisi pelkuruutta; sitä paitsi muista että sun pitää tosissaan pinnistää, sillä sulla on vastassa tosi paha vihollinen, koitat sammuttaa metsäpaloa, kesyttää sun rakkaimmat tunteet. Sun pitää taistella sun omia haluja vastaan, ettei sun mätä luonne paina sua alaspäin. Sulla on ovela vastustaja, joka käyttää kaikki keinot sun viettelyyn; ole aina valppaana. Niin kauan kuin me eletään, meitä kiusataan; siks yks Jansson niminen iso pyhimys kai sanoikin: ihmisen elämä on yhtä kiusausta: piru, joka hain lailla ei nuku koskaan, vaan ui koko ajan meidän keskessä yllättääkseen meidät joltain suunnalta, päästäkseen meidän sisään ja tuhotakseen meidät sisältäkäsin. (Siis vähän niinkuin mä tein sulle.)
ellauri012.html on line 444: Toivon tosiaan Heloise, että kun olet kyllin pahoitellut aiemman elämäsi väärinkäytöksiä, sä kuolet oikeen miellyttävän vanhurskaan kuoleman. Aah, onneks meitä on vähän jotka päästään siihen! Ja miksi? Koska on niin vähän niitä jotka rakastaa ristuksen ristiä. Kaikki haluis pelastua, mut harvat viitsii nähdä riittävästi vaivaa. Vaikka me voidaan pelastua ihan vaan ristin avulla, miks ihmeessä kieltäytyä kantamasta sitä vähän matkaa? Kantohan pelastajakin sitä jonkun matkaa (vaikka sitäkin kyllä autettiin, ei se ollut mikään muskelimasa itsekään), se kuoli meidän puolesta (no, kyllähän mekin vielä kuollaan, mut se on eri asia), niin miksei mekin kanneta sitä ja haluta kuolla? (Ei jessekään nyt varsinaisesti iloiselta vaikuttanut ennen kuolemaansa, vaikka lopuksi sille kävikin paremmin kuin hyvin.) Kaikilla pyhimyksillä on ollut kurjaa, ja pelastusmiehelläkin oli jotain kurjuutta enimmän aikaa (paitsi ehkä Kaanaan häissä, ja muutamissa muissa bileissä, Magdaleenan seurassa). Älä siis luule pääseväsi liian helpolla. Risti, Heloise hyvä, on aina käsillä, älä marise vaan ota se vastaan iloisella naamalla, muuten se tuntuu painavalta eikä siitä ole sulle vastaavaa hyötyä. Mut jos sä kannat sitä reippaasti vaikka tiukka mutru huulessa, niin näistä kärsimyksistä kasvaa luottamusta, josta löydät lohtua. Kuuleppas mitä sanoo pelastusmies: lapsi, kiellä itsesi, älä mua, ota ristisi ja tule perässä. Äh Heloise, mitä epäilet? Eiks tää kuulosta susta hyvältä diililtä? Eiks näin ystävällinen tarjous vakuuta sua? Varo Heloise, ettes torju tätä toista puolisoa joka vaatii sua, se on pelottavampi kuin mäkään olin. Jos se suuttuu suhun ja sun kiittämättömyyteen, sen rakkaus muuttuu kiukuksi ja se kostaa sulle. Miten sä kestät sitten sen tuomiota lautakunnan edessä? Se syyttää sua sen armon halveksunnasta, ja näyttää sulle omat haavansa. Mitäs siihen sanot? Se on sitten leppymätön, se sanoo sulle: mene ylpistelijä, ja pala ikuisessa hellassa. Mä eristin sut maailmasta, virutin sut yksinäisyydessä ja sä et äänestänyt mun suunnitelman mukaan. Mä koitin parhaani pelastaakseni sut, mut sä vaan itsepäisesti munasit itsesi, antaa vetää sitten vaan tonne vasemmalle vuohten joukkoon.
ellauri012.html on line 706: