ellauri009.html on line 285: Kunkku pysty käskyttämään isompia alueita. Laiva kexittiin Intian kaupan kilpailuun. Nyt ollaan keximässä koillisväylää uudestaan. Jääkarhut polkee vettä haaleassa arktisessa meressä.
ellauri009.html on line 335: Tosi rikkaat ja laskukkaat (vaikka persut) on konservatiiveja. Muutos voi mennä vaan huonompaan suuntaan. Rikkailla on kaikki hyvin, ja luuserit, ei ylläri, niilläkin on vaan menetettävää.
ellauri009.html on line 508: yxiä käskyttäen, toisten käskettävänä.

ellauri009.html on line 567: että ne on ollu paskoja, ja on yhä paskoja,

ellauri009.html on line 574: Ei riitä että ette tee samaa ratkaisua enää,

ellauri009.html on line 577: Se että silloin järkeilin niin, mutta hävittiin

ellauri009.html on line 596: rankasijaa kiinnostaa, on että sille

ellauri009.html on line 752: Sen huomaa siitäkin, että kateus on syntiluettelossa

ellauri009.html on line 797: Paitsi että ne tauot alkaa helposti venyä

ellauri009.html on line 820: että ylensyönti vaikka synti oli pienempi paha

ellauri009.html on line 851: koska tiedettävän pitää olla totta ja järkevää. Tieto on
ellauri009.html on line 930: Se oli hyvin pahaa lääkettä.

ellauri009.html on line 1255: Sillä että niiden lapset on vankeja

ellauri009.html on line 1388: "Ääritapauxessa nainen on kaapannut miehen mukaansa, sitonut hänet sänkyyn, huumannut hänet, piikittänyt häneen erektiolääkettä ja sitten harjoittanut yhdyntää hänen kanssaan," kertoo sexologi Jukka Virtanen.
ellauri009.html on line 1390: Suomessa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoxen mukaan vähintään 5 000 miestä kohtasi vuonna 2003 perheväkivaltaa, josta noin kaxi kolmasosaa on parisuhdeväkivaltaa. Kuinka suuri osa parisuhdeväkivallasta on raiskauxia, on epäselvää, mutta lienee todennäköistä, että naisen raiskaamaxi joutuu ainakin muutama sata suomalaismiestä vuosittain.
ellauri009.html on line 1394: "Parisuhteessa elävä nainen voi sanoa menevänsä sänkyyn toisen miehen kanssa, jos kumppani ei suostu. Hän voi myös uhata kertoa miehen työkavereille, että tämä on kyvytön."
ellauri009.html on line 1398: "Ensimmäinen on halu näyttää valtaa, osoittaa, että pystyy tekemään mitä vain. Mukana voi olla myös kostonhimoa. Naisraiskaajista tulee mieleen vanha TV-sarja Naispaholainen."
ellauri009.html on line 1404: Lieveneekö tuomio, jos uhri on tuttu, kuten tapahtui Itä-Suomen hovioikeudessa pari vuotta sitten miesraiskaajan kohdalla? Turhaan herra puuhaa sekä hääräilee, täällä tehdään niinkuin rosvot määräilee. Entä onko lieventävä asianhaara se, että mies on kulkenut kadulla kireissä farkuissa aamuyöllä?
ellauri009.html on line 1434: Mulla oli kansakoulun kolmannella ja neljännellä opena Lauri Kiuru, joka oli kiltti setä. Ei kyllä haitannut että mä olin sen kaima. Sillä oli kaunis laineikas tukka, kuin pojilla viiskytluvun sarjiksissa.
ellauri009.html on line 1436: Kaunistukkaisesta esikuvasta voi olla iloa, jos pojalla ei ole isää, tai se on kamala. Mitenkään vihjaamatta, että mun isi olisi ollut. Mutta kyllä isi oli äkkipikaisempi kuin Lauri Kiuru. Ope ei koskaan rähissyt mulle, en ainakaan muista.
ellauri009.html on line 1440: Pienet pojat ymmärtäisivät, että on ookoo olla vähän jähmeä, kunhan on kiltti. Rekka-autossakin luki takavuosina: olen isokokoinen, mutta hyvätapainen.
ellauri009.html on line 1442: Pojat tajuisivat myös, että kyllä niille vielä kunnian kukko laulaa, kun kasvavat isommiksi. Yhtä isoiksi kuin ope, isommiksi vielä kuin opettajatar.
ellauri009.html on line 1444: Saavat hyvillä mielin keskittyä urheiluun ja peleihin. Puntit kyllä tasaantuvat kun niihin tulee täytettä.
ellauri009.html on line 1506: No toisten tappamisen näkeminen on hyvää viihdettä,

ellauri009.html on line 1509: Onhan se sinänsä hyvä että tollanen väki vähenee.

ellauri009.html on line 1594: Olkoonkin että kyrvänpää jostakusta,

ellauri009.html on line 1595: Pääasia on että olen täydellinen.
ellauri009.html on line 1648: moniosaajattyöllistettävät
ellauri009.html on line 1692: Kylläpä on humanistimetkut muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Kun tulin verstaalle ammoin, istuivat yliopistomiehet keskenänsä sprigi päällä arvokkasti arvokkaassa salissa, perusteli ja päätti asiat miehissä puhuen toistensa ohi kirjakielellä kuin Irjan radiot. Satraapit vartioivat pikku valtakuntiaan ja puukottivat selkään toisiansa sivistyneesti ja kiireettä. Nyt istuu kaikki matut lehtorit ja muut rotinkaiset mukanlukien virolaisten saippuanhajuisessa uimahallissa, värikkäässä kalvoshowssa, siniset punaiset ja vihreät laput otsassa kuin tarhalapset. Puuttuu vaan keltaiset huomioliivit ja ohjanaru. Puretaan ryhmätöitä toistemme suuhun huutaen ja hälisten hoonolla englannilla minuuttipelillä, kovaääniset hiiret mikit kädessä. Dekaania myöten kaikki ovat naisia, paria väpelöä ponnaripäistä poikaa ja muutamaa nisäkkäiden keskeen erehtyneen sauruksen näköistä setämiestä lukuun ottamatta. Kello käy, suut käyvät, keksitään avainsanoja ja onelinereita toimivan johdon strategiatyöhön, ulkoinen konsultti alustaa vulgääristi, luurit välähtelee, kamerat räpsyvät.
ellauri009.html on line 1720: Ja tisleiden lähdettä miehistö pui

ellauri009.html on line 1802: Tulikohan nyt selväksi, että maailmankuvani on täysin deterministinen olematta fatalistinen. Jos fatalismi tarkoittaa luuloa että asiat menis samalla lailla riippumatta löhöönkö tai en. Ei mee. Mutta huom se on determinoitua löhöönkö vai en. Sekin on, huomaanko tän ja puutun asiaan, ryhdistäydynkö ja ryhdyn oman onnen sepoksi. Jotkut meistä on sellaisia ja sellaisessa asemassa, että ne nousee eetteripyörteissä kermaksi pintaan, huijaa toisia ja rikastuu. Mutta ne huijaa itseään jos luulee että ne ois voinu päättää tehdä toisin. Niillä oli valinta, jopa vapaa valinta, mutta valinnan tulos oli ennaltamäärätty (tai sattuma, sellaisen porsaanreiän sallii kvanttifysiikka). Sillä ne on itse pelinappuloita laudalla, ei mitään laudan ulkopuolella istuvia sieltä noppaa heittäviä sieluja.
ellauri009.html on line 1815: Ne on vaan onnekkaita heppuja, jotka on arvanneet kerran oikein, olleet oikealla paikalla oikeella hetkellä. Kun lukee niistä vähän tarkemmin, huomaa että muun aikaa ne on ollu yhtä pieniä ja tyhmiä ääliöitä kuin muut, ellei vielä pienempiä ja tyhmempiä.
ellauri009.html on line 1836: Jos omii izellensä jotain joka ei ole kenenkään, eikös se ole jonkinlaista nyysimistä kuitenkin? Vaikka ottaa hintaa hengitettävästä ilmasta. Sehän kuuluu kaikille, vaikkei kellekään.
ellauri011.html on line 34: Ihan se tieto, että elämä on ollut turhaa,

ellauri011.html on line 74: on että saan nää asiat ulostettua.

ellauri011.html on line 112: Nyt muistan, näin unta että Kikka itki katkerasti, koska Annassa oli havaittu sama syöpä kuin Kikassa. Mistähän sellainen lie tullut uniin. Kun menen vessaan, mieleen juohtuu vanha tuttu lause: että osaa olla kurjaa tämä elämä. Kusihätäkin tekee kipeää.
ellauri011.html on line 136: Vettä pilven tuomaa.

ellauri011.html on line 300: että lukijat sitä rakastaa,

ellauri011.html on line 325: Siinä lintuja tarkkaillessa muistin: Olin nähnyt nyt unta että meidän Paul oli keski-ikäinen, Eero-sedän näköinen ja sillä oli poika. Ei ollut kuitenkaan painajainen. Tässä runossa ei olisi aineistoa Annalle. Vaikka osaa se kai eritellä muitakin tunteita kuin surua. Onhan sillä alan tutkinto. Se on tunteiden dosentti.
ellauri011.html on line 382: tahtovat, että sä nuori mystikontaimi

ellauri011.html on line 408: Tiedettä turha on jemmata, luonto sen näyttää.
ellauri011.html on line 527: Paulia kismitti, palkinto meni väärälle kirjailijalle. Joyce voi olla tyylin mestari, mut mä oon sisällyksen. Höhöö. Paulo on twit sekä vaatteet päällä että ilman housuja ja henskeleitä. Hessu Hopo, huumehöyryinen puistoalkemisti.
ellauri011.html on line 541: Tää on kanin elämää, saa mettä kämmentää. Kasvattaa ananaksia. Ei niinkään perseestä.

ellauri011.html on line 576: Kirjan perusteella Loirin tärkein rooli on ollut rakastajan rooli. "Mikään muu yksittäinen asia ei taannut Loirille niin suoraa tietä naisen vuoteeseen kuin silmiin katsoen lausuttu Cesar Vallejon runo." Naisia tulee ja menee siihen tahtiin että tukkimiehen kirjanpito ei pysy perässä. "Marita Hakalan kanssa on ollut eniten yhteistä: nautinnollista erotiikkaa, yliluonnollisia kokemuksia ja uskoa jälleensyntymiseen."
ellauri011.html on line 612: kuivaa rahaa, niin että plussalle

ellauri011.html on line 642: kuultuaan että gurusmies on yrittänyt

ellauri011.html on line 702: Tulee mieleen vähän kansakoulun lukujärjestys. Paavo terottaa että kaikille ei ole suotu samoja hengenlahjoja, vaikka kaikki ollaan toki tärkeitä ja toimitaan samassa tiimihengessä voidellun vainaan ruumiinosina, Corpus Christin tappajat kuin el Zorrossa. Paskaduunitkin on hienoja ja pyllynreikä arvostettu elin, elintärkeä ratas kokonaisuudessa, just six pidettävä pöksyissä visusti piilossa. (Onko reikä elin? Rattaanmuotoinen se on ainakin. Paavalille rakas.) Paavi Paavali rakentaa jo tässä kirkkoa.
ellauri011.html on line 766: Selvähän se oli että näin piti käydä hippikirjassa. Paulon sanoma on et anna kaikkien kukkien kukkia, kulje kukasta kukkaan kuksien siellä täällä kukkatarhassa. Saa kivoja kiksejä kun kiksauttelee typyjä, hyviä viboja nuoresta hilloviivasta. Mukavalta tuntuu jättää pikku mällipanoksia sinne tänne, ja joku niistä voi aina tärpätä, mieluusti sen jälkeen kun on sanottu auf Wiedersehn. Ja jos tapaa uuden hoidon, ei tarvi heittää tienoheen vanhaa kunnon Pättiä.
ellauri011.html on line 768: Mix pitää Paulon puputtaa niin paljon hippipuppua? Kai six että ilman puppua sen ajatuxet näyttäis tosi latteilta, just niin latteilta kuin ne ovatkin, kaiken ton sateenkaarihömpötyksen takana.
ellauri011.html on line 771: Paulon mielestä Jeesuksenkin suksi luisti Magdaleenan torvessa. Täytyhän sen oppia mikä ihmisistä on kivintä. Mikä uhraus se roikkuminen muuten on. Olikohan sillä myös perettä? Ei seis, täähän oli sillä toisella lehtisellerillä, mikä se oli tiivitaavi, Dan Brown. Hörhöilyä kuorossa. Jessen riiputuksen tarkoitus Paulosta oli todistaa että oman unelman voi saavuttaa, kun oikein yrittää. Ei ihme että paavi vittuuntuu eikä vähän. Kani kalastaa sen vesillä. Kanin kirjatkin myy melkein yhtä hyvin kuin paavin, ne on laihempia, helppolukuisia, enemmän panokohtauksia, ja iloisemmat kannet. Eniten tää todistaa et bestsellerlistat on tyhmyyskilpailuja.
ellauri011.html on line 778: Bridaa harmittaa että noitasapatissa on hauskaa, tavallista ilonpitoa. Pitäisi olla jotain pyhää. Pyhä tarkottaa että ollaan naama norsunvitulla, vakavina ja hartaina, tunnetaan pelkoa ja arvostusta, ylpeyttä ja nöyryyttä, häpeää ja kunniaa, tätä kaikkea, pysytään loitolla, luut kasassa, katsomona läpytetään tähdille, on ylempiä ja alempia, enemmän ja vähemmän pyhiä. Mitä vittua! Miks jotkut kaipaa tollasta? Koska ne haluu olla niitä enemmän pyhiä, ne kumartavat ylempiä, jotta alemmat sit kumartaisi niitä.
ellauri011.html on line 784: No ei mitään, bailut paranee, tunnelma kuumenee, Brida riisuu jo puseroa, näyttää lolloja. Brasilialaista hippimeisinkiä kevätkoleassa Dublinissa. Häpeä vaihtuu ylpeyteen hienoista kannuista. Bridan kaxi Toista Puoliskoa ihailee nisiä, riittäähän siitä yksi kummallekin. Alempana voi tulla ahdasta, mut katsotaan ensin tämä tilanne. Voihan käydä niinkin, että miehenpuolikkaat yhtyy toisiinsa, ja Brida jää soittelemaan lehdellä.
ellauri011.html on line 794: No mikäs on sit loppuvitsi, kirjan opetus? Se että lempi ompi vapaata, free of charge. Ainakin vaurastuneille setämiehille.
ellauri011.html on line 853: Jos se työnnettäisiin takaisin

ellauri011.html on line 910: Outo lapsellinen pelle tää Paulo. Siitä oli loisto idis syödä ruoka ja kahvi eri maanosissa six että "kaverit kotona ei ikinä usko tätä". Pelle motiivi noin valaistuxen etsijälle. Mut tää on just se SAMA mindset joka ajaa Paulon valaistusmieheksi. The Seekers hyvinkin, nimittäin attention seekers. Karla on sen Aira Samulin, se on Karlan Ekku, valaistustaiteilija.
ellauri011.html on line 1013: Joku pesuainekylän paikallinen pyhä Savva uskoi että päältä ilkeä arabi Ahab on kiltti sisäpuolelta, ja niin se sitten olikin, koska tää on satu. Eli siitä tuli kiltti kun se ymmärsi hirttää tuhmia ja nuolla rikkaita. Typerä satu, ihan kuin arabin ilkeys olisi joku kyttyrä tai mutti, jonka kiltti länsimaalainen voi leikata vaan sanomalla ole hyvä. Jos edes sanois olkaa hyvät, pitäkää hiekkanne ja öljypumppunne, muttei sano. Vaan astuu peremmälle.
ellauri011.html on line 1019: Tän kirjan sievä neitonen, neiti Prym ei hirviä nyysiä tosta vaan paholaisen harkkoa, ei sixi, että se olisi väärin, vaan koska se ei uskalla, siinä voi käydä köpelösti. Siis mitä eroa? Se on väärin, koska siinä voi käydä köpelösti. Jos siinä ei voisi käydä köpelösti, niin kukaan ei myöskään ottais vahinkoa eikä suuttuisi, se olisikin finders keepers.
ellauri011.html on line 1029: Yks sivuhenkilö, Paksu Bertta elää miehensä henkivakuutuxen koroilla. Sen mies oli Wisconsinin hyvänahkaisin mezästäjä, varmaan kunnioitti tappamiaan eläimiä hiljaisella hetkellä. Tästä kani kertoo huvittavan tarinan. Heppu yritti antaa turisteille hyvän opetuxen et kannattaa pitää silmät auki ampuessa. Mut yx opetettava ampuikin sitä vahingossa niskaan ja se kuoli. Hah hah. Niskalaukaus. Tää on vähän kuin se maailman parhaaxi äänestetty vizi mezästäjän harhalaukauxesta: varmistu ensin että kaverisi on oikeasti kuollut. Blam, ok mitä seuraavaxi?
ellauri011.html on line 1056: Oikeesti (siis kanin oikeesti) tää vieraspaikkakuntalainen äijä ei ole ize piru, vaan piru asustelee sen päässä, vasemmalla puolella. Sieltä se kuiskuttelee, että maailma on vaan jumalan huono vizi. Ei se ole vizi, se vaan on, vizi on se ajatus että se olis jonkun apinamaisen olennon keksimä, läpällä tai vakavalla lärvällä.
ellauri011.html on line 1058: Kani luettelee tyyppejä, joiden pahin synti on kanin mielestä, että niitä pelottaa. Täähän on ollut kanin oma skizo pienestä pitäen, se on nimenomaan pelokas ruipelo pikku kani, jonka wiixet väpättää pienimmästäkin vaaran merkistä. Ks. esim Hippie kirjan muistelmat.
ellauri011.html on line 1062: Hassuin piirre tässä on, että nyt luettavan kirjan piruparkaa ei lohduttaisi se et toisetkin olis pahoja, vaan että niille kävis yhtä huonosti. Ei se vielä liity kiltteyteen tai tuhmuuteen. Tottakai se lohduttaa kun muillekin käy huonosti, voi päästä muiden kanssa tasoihin ja sitten ehkä ohize.
ellauri011.html on line 1072: Hulluinta on että kaikille ei voi antaa yhtä paljon, jos ne on darwinistisia. Ne on siihen tyytymättömiä. Darwinistiset pelit on win-lose, pelaajat haluu päästä yxin maaliin, olla munasolun impregnoiva siittiö, täytyy lisääntyä ja täyttää maa. Tasajaossa ei ole voittajaa, ja darwinin onnen määritelmä edellyttää nimenomaan hajurakoa. Asian voi hoitaa uskottelemalla lapsille, että isot ja pienet on eri rotua, ne ei kilpaile samassa sarjassa, vaan kuuluu eri ekolokeroon. Isompien (tai pienempien, tai miten vaan) kuuluukin saada enemmän, toisten (eriväristen, vääräuskoisten, tuhmempien) vähemmän. Se on oikeus ja kohtuus, palkka ansioiden mukaan. Tää oli Julien lastenkasvatuxen idea. Ja säätyjen.
ellauri011.html on line 1074: Kohelo mato narsisti pohdiskelee teodikeaa, mix mulla kävi hurja pulla ja muilla vähemmän, ei että valittaisin, kysyn vain lukijoiden puolesta. Mul on kivaa, mä oon kiltti, mut onx se reilua? No kaikki ei voi ansaita vitusti enemmän kuin muut, se on vaan niin. Suurin osa lukijoista joutuu kohtaamaan kaikki ne vaikeudet joita kohtaavat (häh?), joita elämä ja muut ihmiset kohtelevat usein epäoikeudenmukaisesti ja joiden on taisteltava pystyäkseen maxamaan lasten koulunkäynnin ja ruokapöydän antimet. Nekin haluaisi lähtee vetään kuin kani kultaharkkoineen. Osaansa tyytyväinen, henkisesti köyhä väki. Vitun kohelo, hengen pohatta.
ellauri011.html on line 1084: Kohelo luettelee vinon pinon erilaisia helvettejä, kylmiä ja kuumia. Se tykkää eniten selityxestä, että perkeleet on epäonnistuneita tyyppejä, luusereita jotka haluu vaan panna vahingon kiertämään. Kateita surkimuxia. Menestyneet hemmot tapaa niitä joka paikassa, ne on ärsyttäviä.
ellauri011.html on line 1088: Hehe, oikeudenmukaisuudexipa hyvinkin. Sitähän se on. Aristoteleskin sanoi että oikeudenmukaisuus on voiton jakoa voimasuhteiden perusteella. Kosto elää, tit for tat, tasoitetaan tilit, maxut kiertämään. Pääsee muiden kanssa tasoihin ja sitten ehkä ohize.
ellauri011.html on line 1102: Juu tää pelko on Paolo Coelhon fix idé, sitäpä se mutustelee yhtenään. Pelko on sen perisynti, se estää jopa tekemästä muuta tuottavampaa syntiä. Nettiuutisissa Trumpin virkamies ampuu kovilla nimettömänä puskasta: pressa on kuin 12-vuotias lennonjohtotornissa, tai pihalla säntäilevä housuton setä kuten Calleri. Trumpin mielestä tää on pelkurin jänishousun sepitettä. Presidentti ei ole pelkuri. Se on rohkea kuin HC Andersenin keisari. Ei se pidä mitään kanihousuja.
ellauri011.html on line 1128: Pahasta ei koskaan seuraa mitään hyvää? Se on puppua. Yhden paha on toisen hyvä, siis sekä pahasta että hyvästä seuraa sekä pahaa että hyvää.
ellauri011.html on line 1132: No eihän siitä Bertan lahtauxesta mitään tule, koska viskolaisia alkoi pelottaa, ihan syystä, koska ne ois jääneet kiinni kultaa muutettaessa rahaksi, mistä Prymin neiti niitä aiheellisesti muistutti. Pelko voittaa sekä pahuuden että hyvyyden.
ellauri011.html on line 1152: vaan että susta tulee voittaja.

ellauri011.html on line 1153: Ei riitä että olet hyvä, sinun pitää

ellauri011.html on line 1163: että ymmärrätte ruveta rökittämään

ellauri011.html on line 1317: ottaa ännännettä erää keskustatunnelista.
ellauri011.html on line 1348: Herlinin sanomat ja muut vitun mediat edustaa julkista mielipidettä. Ne käyttää julkista harvainvaltaa, päättää puheenaiheet, keksii kansalle mielipiteitä, kohuaiheita, klikkiotsikoita, puhuu kansan suulla kysymättä lupaa. Tämän päivän coffeehouse on sometin. Siitä valtamedia ei tykkää, se on populismia. Eli raha ja valta ei pysy niiden handussa.
ellauri011.html on line 1350: Suomalaiset on naiveja, 60% luulee että mediassa painettu (tai klikattu) sana on totta, mustaa valkoisella (nyttemmin värikuvina). Ranskalaisista ja jenkeistä enää pieni vähemmistö. Mut niinhän ne vähän aikaa sitten vielä uskoi Raamattuun. Ja kirkon seinille maalattuihin pirunkuviin. Asiaa auttaa, että vasemmistolehdet saatiin ryssän romahduksen jälkeen hengiltä ja Yle hallituksen kontrolliin. Ei kuulu enää soraääniä. Vaihtoehtoisia totuuksia.
ellauri011.html on line 1354: Julkinen mielipide on apinoiden punaisesta perseestä. Ja hitsi se toimii! Julkkikset saa paljon helpommin punaista persettä kuin tavikset. Tosin tää ei takaa kestävää onnea, niinkuin ei monet muutkaan asiat jotka tulee laulaen. Niillä on taipumus myös mennä viheltäen. Mutta se takaa maistuvia hetkiä, kuten taannoinen hampparikiska Kouvolassa, joka myi takaa maistuvia burgereita.
ellauri011.html on line 1364: että tää pitkänläntä sepustus menee katkolle.

ellauri012.html on line 64: kirjoita siihen että ei se tästä mitään noobelia saa saatanan hullu laitetaan loirista kuva tohon etusivulle valioliigan koposen viereen sitku se nainen tuo kahvia zzzassddffghhdhfjgkhljökä´au sxxxxxxx.
ellauri012.html on line 94: JOS hra Koipalli (helmik. 23 Sunn.Liite, s.8 4. palsta) luulee että Kananed. (Eevert Yskä). Niin minä kyllä sanoisin hänelle (hra Koipalli) että on nuolassut ennen kuin tipahtaa. Kuin uskalta vihjasta että hra Yskä on yhteiskunniallisesti varamato? Eikö juuri Yskä pannut alulle kanainvälilliset järjestöt jotka puolestaan johtivat välittömään vastakiekuun Länt. Liittoutuman (NATO) taholta. Jos hra Soipilli vlipittömästi kuvittelee että Indonegro totisesti aikoo hyökätä Vähä-Karelian mantereeseen maailman huomion ollessa siihen suuntaan, mind saatan vain olletaa että hän (hra Suopullo) on menettänyt loputketkin ölyn rippeensä! Onko hän unhotanut hra Yskän surenmooisen puheen Ryhdistyneessä Ylöskoukouksessa? Untohaako hän myös tuon tähän menessä enennäkemättömän lain - Siunaantuneet Vanhat Läskit - joka yhväksyttiin Edusmunassa ehlottomalla ennemistöllä?
ellauri012.html on line 96: Toivon että hra Koisolli vatsaisuudessa herjeää moisten varallisten ja hurjien lausuntioiden esittämisestä.
ellauri012.html on line 221: Sun kirjoittama lohdutuskirje jollekin ystävälle joutui pari päivää sitten käsiini; kun tunsin kirjoittajan ja käsialan, avasin sen uteliaisuuttani. Oikeuttaakseni ottamani vapauden uskottelin itselleni että mulla oli etuoikeus kaikkeen sulta tulevaan. Enkä välittänyt hyvistä tavoista kun oli tilaisuus kuulla uutisia Abelardista. Mutta kyllä maksoin uteliaisuuden kalliisti! Kyllä siitä tuli paha mieli, ja yllätyin, kun löysin koko kirjeen täynnä surullista tarinaa meidän onnettomuuksista; tapasin oman nimeni sieltä sata kertaa; kyllä hirvitti, joku iso onnettomuus seurasi sitä aina. Näin sunkin nimesi yhtä onnettomissa merkeissä. Nää surulliset mutta rakkaat muistot pani mun sydämen kovasti liikkeeseen, musta on kyllä liikaa tarjota lohtua jollekin ystävälle jostain sen pikku mokista niin rankalla tavalla kuin kertomalla meidän kärsimyksistä. Kyllä pani miettimään!
ellauri012.html on line 225: Täytyy tunnustaa että oli helpompi olo ennenkuin luin sen kirjeen. Toki kaikki rakastavaisten onnettomuudet on siinä kuvattu silminnäkijänä: luetuani sen tunnen kaikki omani uudestaan. Sätin itseäni että olen ollut näin kauan hiljaa, vaikka hellittämättömät viholliset yhä raivoo yhtä pahasti. Kerta ajan kuluminen, joka sammuttaa pahimmankin vihan, vaan pahentaa asiaa niiden mielessä; koska näkyy olevan säädetty että sua vainotaan hautaan saakka - varmaan senkään jälkeen ei anneta sun levätä rauhassa! - niin annapa kun mäkin alan vatvoa sun lankeemusta, annas kun julkaisen ne kaikelle maailmalle, jos mahdollista, haukkuakseni aikaa joka ei osannut sua arvostaa.
ellauri012.html on line 227: En säästä ketään koska kukaan ei piittaa susta, ja sun viholliset ei koskaan väsy vainoomaan sua viatonta. Voih! mun muisti on aina täynnä katkeria muistoja kärsityistä vääryyksistä; onko niitä lisää vielä tulossa? Eikö mun Abelardia koskaan mainita huokailematta? Huomaa, pyydän, mihinkä surkeeseen kuntoon sä oot saanut mut: surullinen, vaivainen, ilman mitään lohtua ellei se lähde susta. Älä siis ole tyly, äläkä kiellä mua, rukoilen, sen vähän helpotuksen voit vaan sä suoda. Anna mulle luotettava selitys kaikesta mikä koskee sua; mä haluun tietää kaiken, kurjimmankin. Ehkä huokailemalla sun kanssa kuorossa voin vähentää sun vaivoja, sanotaanhan, että jaettu suru on vaan puolikas.
ellauri012.html on line 229: Kerro nyt äläkä väitä ettet halua aiheuttaa kyyneleitä; naisten kyyneliä, jotka on suljettu surulliseeen paikkaan ja omistettu katumukselle, ei tarvi säästellä. Ja älä odota tilaisuutta kertoa mukavia ja miellyttäviä juttuja, se kestää liian kauan. Menestys ei ole hyveellisten puolella, ja onni on niin sokea, että joukosta jossa on ehkä vaan yksi viisas ja hyvä mies se ei kyllä löydä sitä.
ellauri012.html on line 231: Kirjoita siis mulle heti äläkä odota ihmeitä; niitä on niin harvoin, ja me ollaan liian totuttu onnettomuuksiin että uskottaisiin onnenpotkuihin. Mä oon aina tämmönen, jos sopii, ja mulle on aina tarpeeksi, kun saan edes jonkun kirjeen että nään että sä vielä muistat mut. Senecakin (jonka sepustuksia sä mulle luit) vaikka stoalainen olikin näytti tykkäävän yhtä paljon Luciliuksen kirjeistä kuin sen kanssa juttelusta.
ellauri012.html on line 233: Mä oon huomannut meidän eron jälkeen että sitä tykkää paljon enemmän toisen kuvasta kun se on kaukana kuin kun se on tässä lähellä. Musta näyttä kuin kuvat näyttäis paremmilta ja näkösemmiltä mitä kauempana kuvattava on, tai ainakin mielikuvitus joka aina kuvaa ne sellaisina kuin haluais, saa siltä näyttämään. Jollain voimalla rakkaus saa kuvan näyttämään elävältä, mut kun rakastettu palaa, ei kuva ole enää mitään. Mulla on sun kuva huoneessani; pysähdyn aina sitä katsomaan; kuitenkin kun sä olet täällä, mä en vilkaisekaan sitä. Jos kuva, joka on pelkkä heijastus, voi olla niin kiva, niin entä sitten kirje? Kirjeillä on sielu, ne puhuu; niissä on kaikki sydämentykytyksen voima ja tunteiden palo, ja ne voi herättää niitä yhtä paljon kuin tyyppi itse; niissä on kaikki puheen hellyys ja herkkyys, ja joskus ne sanoo enemmän kuin suusanat.
ellauri012.html on line 235: Me voitas kirjoittaa toisillemme; ei kai niin pientä iloa voi kieltää. Ei haaskata sitä vähää onnea mikä meillä on jäljellä, ehkä ainutta mitä viholliset ei voi meiltä viedä. Mä saan lukea että sä oot mun mies ja mä voin kirjoittaa että rouva Abelard.
ellauri012.html on line 237: Kaikista kurjuuksista huolimatta voit olla millainen tahdot kirjeessä. Kirjeet keksittiin lohduttamaan sellaisia yksinäisiä kurjia kuin mä. Nyt kun mä olen menettänyt ilon nähdä ja pitää sut, niin koitan korvata sitä vähän sun kirjeillä. Sieltä luen sun salaisimmat ajatukset; mä kuljetan niitä aina mukanani, ja pussaan niitä koko ajan; jos olet mustasukkainen, kohdista se sun kirjeisiin, ne on sun ainoat kilpailijat. Jottei siitä koidu vaivaa, kirjoita aina vaan mikä tulee ensin mieleen, älä suunnittele; kuulisin mieluummin sydäntä kuin aivoja. En voi elää ellet kerro että vielä rakastat mua; mutta sen pitäis tulla niin luonnostaan, että voin uskoa, että teet sen vapaaehtoisesti. Ja koska tämä surullinen kertomus sun ystävälle herätti mun kaikki surut, on vähintään oikein että lohdutat mua nyt muuttumattomalla rakkaudella.
ellauri012.html on line 239: En viitsi moittia sua siitä että lohdutit kärsivää kaveria kertomalla omista isommista suruista. Laupiaat keksii tollaisia viattomia juonia, ja se on ihan ok sinänsä. Mutta etkö sä sentään ole velkaa vähän enemmän meille kahdelle, vaikka se ehkä olikin sun tosi hyvä kaveri? Meitä täällä kutsutaan teidän munkkiveikkojen siskoiksi, me kutsutaan itseämme teidän lapsiksi, ja jos joku sana voisi tarkoittaa läheisempää suhdetta, tai isompaa sidettä, niin me käytettäisin sitä. Mutta ei siinä kaikki, sähän olet väsännyt tän kaiken, se on sun aikaansaannosta.
ellauri012.html on line 249: Et voi olla muistamatta (eihän rakastavaiset unohda) miten mieluusti mä kuuntelin päivät pitkät sun saarnoja. Miten mä sulkeuduin sun lähdettyå kirjoittamaan sulle; kuinka olin kärsimätön kunnes kirje tuli perille; miten vaikeaa oli löytää viestinviejiä. Tää detalji voi yllättää sua, ja saatat kärsiä kun kuulet jatkon. Mutta mä en aio enää hävetä että mun rakkaudella ei ollut rajoja, mä oon tehnyt vielä enemmän. Olen vihannut itseäni jotta rakastaisin sua; tulin tänne vankeuteen tuhoomaan itseni et sulla olis mukavaa ja helppoa. Mikään muu kuin hyve ja täydellinen rakkaus ei voisi saada tälläistä aikaan. Pahe ei tämmöistä synnytä, se on liikaa kiinni ruumiissa. Ruumiillinen rakkaus rakastaa elävää ruumista, ei kuollutta. Tää oli mun sedän käsitys; se mittasi mun hyvyyttä mun sukupuolen mitalla, ja luuli että rakastin kikkeliä enkä ihmistä. Turha vaiva; mä rakastan sua enemmän kuin koskaan, ja kostan tällä lailla sille. Rakastan sua hellästi elämäni viimeiseen hetkeen saakka. Aikaisemmin mun rakkaus ei ollut ihan näin puhasta; silloin rakastin sua sekä mielellä että ruumiilla. Mutta silloinkin sanoin että sydän oli tärkeintä, ja kikkeli vaan bonusta.
ellauri012.html on line 251: Paras todiste tästä on mun äärimmäinen haluttomuus naida sua (siis mennä naimisiin, älä ota tätä väärin), vaikka tiedän että vaimona olo on kunniallista maailman ja uskonnon silmissä; olin mieluummin sun rakastajatar, koska se on vapaampaa. Avioliitto, vaikka kunniallista, sitoo liiaksi, enkä mä halunnut joutua sidotuksi mieheen joka ei välttämättä aina rakastaisi mua. Hyljeksin rouvan titteliä jotta eläisin onnellisena rakastajattarena; ja näen sun kirjeestä kaverille, että et ole unohtanut miten hellästi mä aina rakastin sua ja halusin rakastaa enemmän! Huomautit aivan oikein kirjeessä että pidän sellaisia julkisia menoja typerinä jotka sitoo kuolemaan saakka, ja panee elämän ja rakkauden samaan pantaan. Mutta et muistanut lisätä kuinka usein olen sanonut että miljoonasti mieluummin elän Abelardin kokottina kuin kenenkään muun kaa maailman kesiarinnana. Tottelin sua halukkaammin kuin maailman kuninkaan rouva sitä. Rikkaus ja pösöily ei kuulu rakkauteen. Tosi hellyys erottaa rakastetun kaikesta ulkoisesta, panee syrjään aseman ja ammatin, keskittyy vaan siihen itseensä.
ellauri012.html on line 253: Se ei ole rakkaus vaan rahan ja aseman halu joka saa naisen laiskan aviosiipan hoteisiin. Kunnianhimo eikä kiintymys muodostaa sellaisia liittoja. Kyllähän niistä voi tulla jotain kunniaa ja etuja, mutten voi uskoa että sillä pääsee nauttimaan kiintymykseen perustuvasta liitosta, eikä tuntemaan niitä herkkiä ja hienoja iloja kun kauan erossa olleet sydämet pääsee vihdoin yhteen. Avioliiton marttyyrit suree aina isompia omaisuuksia jotka meni sivu suun. Vaimo näkee omaansa rikkaampia aviomiehiä, ja mies muodokkaampia vaimoja kuin omansa. Omanvoitonpyyntiset siteet kaduttaa, ja katuminen synnyttää vihaa. Pian ne eroaa, tai haluu tehdä niin. Loputon kullanhimo rankaisee niitä, jotka haluaa muuta kuin rakkautta rakkauden vuoksi.
ellauri012.html on line 257: Jos voisin uskoa että olet yhtä varma mun ansioista kuin mä olen sun, voisin sanoa että me oltiin kerran sellainen pari. Voi ei! Miten on mahdollista etten ole varma sun ajatuksista? Jos epäilisin niitä, sun yleinen arvostus riittäisi vakuuttamaan mut. Kuka ei ois halunnut sua luokseen? Etkö sä saanut kaikkien katseet perääsi? Naisetkin aika hävyttömästi näytti sulle, että tykkäs susta enemmän kuin pelkästään arvosti. Jotkut jotka kehu omia aviosiippojaan kadehti kuitenkin mun onnea. Mut kuka pystyiskään suoa vastustamaan. Sun maineesi, joka houkuttelee niin kovasti meitä turhamaisia naisia, sun tyyli, toi pilke sun silmässä joka ilmaisee sun nokkeluutta, sun sujuva ja elegantti juttelu joka kääntää kaikki jutut hyvin päin, sanalla sanoen kaikki puhui sun puolesta. Ihan toinen juttu kuin tylsät koulumestarit jotka tietää kaiken muttei osaa edes keskustella, ja jotka kaikesta fiksuudestaan huolimatta ei saa edes naista joka on niitä tyhmempi.
ellauri012.html on line 259: Ja miten helposti sä keksit värssyjä! Siltikin kaikki noi pikku jutut jotka oli sulle vaan ajankulua, on matalaotsaisemman väen viihdettä. Pienikin laulu tai piirustus jonka teit mulle on niin ihquja, että muut hurmaa niillä muita naisia ja auttaa niitä ilmaisemaan omia tunteitaan.
ellauri012.html on line 261: Sun tollaset taidonnäytteet sai muut ihan vihreiksi. Kuinka monet muut mimmit väitti niitä omikseen? Kuinka monen olen nähnyt huokailevan rakkaudesta sinuun, kun jonkun vieraskäynnin jälkeen niitä kehuttiin sun runojen Sylvian vertaisiksi? Toiseet on kateesta epätoivoisina haukkuneet mua että mulla ei ole muita ansioita kuin mitä mä saan sulta, eikä mitään etua heihin nähden paitsi että sä satut rakastamaan mua. Voitko uskoa kun sanaon, että naiseudesta huolimatta olin iloinen että mulla on rakastettu jolta sain viehätystä; ja sain salaista mielihyvää siitä että mua ihailee mies, joka pystyy korottamaan misunsa jumalattareksi. Sun kunniasta lainasin valoa, ja kuulin sun kiitokset, välittämättä kuinka vähän niitä ansaitsin, uskoin sun sanoja, jotta olisin enemmän sun mieleen.
ellauri012.html on line 263: Mut voi! missä on noi onnelliset ajat? Nyt valitan rakastajaani, ja mulla ei ole muita iloja kuin tuskalliseet muistot menneestä. Kaikki te menneet kilpailijat jotka katoitte mua kadehtien, kuulkaa, se teidän kadehtima ei enää ole mun. Rakastin sitä; mun rakkauteni oli sille rikos ja rangaistuksen syy. Mun kauneus kerran lumosi sen; toisiimme tyytyväisenä me vietettiin hienoimmat päivämme rauhassa ja onnessa. Jos se oli rikos, olkoon vaan, tykkään siitä vieläkin. Mä en sure muuta kuin että nyt mun pitää olla ilman. Mut mitä sanonkaan? Mun onnettomuus oli että mulla oli julmat sukulaiset, joiden ilkeys tuhosi meidän onnen; jos ne olis ollut järkeviä, olisin ollut onnellinen mun rakkaan miehen kaa. Mut ei! Ne oli tosi julmia kun ne raivossaan laitto roiston yllättämään sut unessa! (Roistot siis sahasivat irti Abelardin munat, ikäänkuin väänsivät siltä irti kikkelin. Tää oli se suuri onnettomuus josta ei suoraan sovi puhua.) Missä mä olin silloin? Olisin tosi mielelläni puolustanut rakastettua; olisin suojellut sua väkivallalta henkeni hinnalla. Äh! minne tää liika into on viemässä mua? Rakkaus säikähtää ja häveliäisyys vie mun kielen.
ellauri012.html on line 265: Mutta sano mistä johtuu ettet välitä musta enää kun mä oon luostarissa? Tiedät että mikään muu ei saanut mua siihen kuin sun sun häpeä, enkä mä suostunut siihen vaan sinä. Sano miksi olet noin kylmä, tai anna mun edes kertoa mun oma näkemys. Eikös vaan ollutkin pelkkä nautinnonhalu joka sai sut kihloihin mun kanssa? Ei kai mun hellyys, joka ei jättänyt mitään toivomisen varaa, sammuttanut sun intoa? Heloise raiska! sä miellytit silloin kun yritit välttää sitä; ansaitsit suitsutusta kun pysyit loitolla kädestä joka jakoi sitä; mut heti kun sydän pehmeni ja antoi perään, kun omistauduit ja uhrauduit, sut hylätään ja unohdetaan! Tiedän ikävästä kokemuksesta, että on luonnollista vältellä niitä joille ollaan liikaa velkaa, ja että ylenmääräinen anteliaisuus aiheuttaa välinpitämättömyyttä eikä kiitollisuutta. Mun sydän antautui liian pian ansaitakseen valloittajan kunnioituksen; otit sen vaivatta ja heität sen yhtä helposti sivuun. Mutta vaikka olet epäkiitollinen, en mä ole tässä hyvällä mukana, ja vaikka mun ei pitäisi elätellä toiveita, silti haluisin salaa sun vielä rakastavan mua. Kun lausuin surullisen nunnalupauksen, mulla oli mukana sun viimeiset kirjeet, jossa sanoit vielä olevasi kokonaan mun, etkä koskaan eläisi muuten kuin rakastaen mua. Sulle mä tarjouduin siis; sulla oli mun sydän ja mulla sun; älä vaadi mitään takaisin. Sun pitää sietää mun tunne jonakin sellaisena joka kuuluu sulle, ja josta sä et voi koskaan luopua.
ellauri012.html on line 267: Voi surkeus! Onpa hullua selitellä näin. Täällä on vaan jumalankuvia, ja mä puhun vaan miehistä! Sä olit julma aihe tähän käytökselläs, senkin uskoton! Pitikö sun kerralla katkaista tää suhde! Mikset edes huijannut mua jonkin aikaa sen sijaan että heti hylkäsit? Olisit edes antanut jotain loppumerkkejä rakkaudesta, mä olisin kyllä uskonut ne. Mutta turhaan uskottelen itselleni että sä voisit olla uskollinen; sä et ole esittänyt mitään lieventäviä asianhaaroja. Mun oikeesti pitäis nähdä sut, mut jos se ei onnistu, tyydyn pariin riviin sulta postissa. Onko se nyt rakastavan niin vaikee kirjoittaa? En pyydä niitä sun opettavaisia kirjeitä, joilla tavoittelet mainetta; mä haluun vaan kirjeitä suoraan sydämestä, mitä käsi ei edes voi kirjoittaa kyllin nopeasti. Miksi petin itseäni toiveilla että sä olisit kokonaan mun, kun menin nunnaksi, ja lupasin elää niiden lakien mukaan? Siinä en oikeasti luvannut muuta kuin olla yksin sun, ja suostuin vankilaan jonka sä mulle määräsit. Vain kuolema saa mut pois tästä luostarista johon sä mut länttäsit; ja sit mun tuhat odottaa täällä sun tuhkia pölistäkseen vielä maassakin sun edessäs.
ellauri012.html on line 271: Good God! mitä tää kaikki on? Syytän itseäni omista vioistani, sua sun virheistä, mitä hyötyä? Vaikka mulla on huivi, näät miten sekaisin mä oon! Hirmu vaikeaa panna velvollisuus taipumuksen edelle. Tiedän mitä valvoituksia tulee tän huivin mukana, mut tunnen paljon vahvemmin vanhan tunteen voiman. Mun tunteet voittaa mut; rakkaus hämärtää mieleni ja sekoittaa tahtoni. Joskus mut valtaa joku hartaus ja seuraavassa hetkessä kuvittelen rakkauden hellyyttä. Tänään sanon mitä en olisi sanonut eilen. Olin päättänyt etten rakasta sua enää; ajattelin että nyt olen tehnyt nunnalupauksen, ja olen vähän niinkuin kuollut ja haudattu, mut sit nousee odottamatta sydämeni pohjasta intohimo, joka voittaa kaikki tälläiset ajatukset, ja pimentää mun järkeni ja uskonnon. Sä olet niin syvällä mun sielussa etten osaa käydä sun kimppuun; kun yritän katkaista kahleet joilla olen suhun sidottu, petän vaan itseäni, ja kaikki mun ponnistukset vaan tiukentaa niitä. Voi helvetti, sääli
ellauri012.html on line 274: Meinasin lopettaa jo kirjeen tähän, mutta kun nyt kerran valitan susta niin mun pitää keventää sydäntä ja kertoa sen kaikki mustasukkaisuudet ja syytteet. Pidin tosiaan aika raukkiksena sitä että kun me molemmat oltiin päättäneet pyhittää itsemme taivaalle, niin sä panit mut kaikki tekee ensiksi. Epäileekö herra Abelard siis, sanoin, että kuin Lootin vaimo, mä katson selän taakse? Jos mun nuoruus ja sukupuoli antoi aiheen pelätä että palaisin maailmaan, eikö mun käytös, uskollisuus, ja tää sydän jonka tunnet, karkottanu sellaiset epäreilut epäilykset? Tää luottamuksen puute satutti; sanoin izelleni, Kerran oli aika jolloin se luotti mun pelkkään sanaan, haluuko se nyt multa nunnalupauksen suojellakseen oman selustansa? Mitä mä olen ikinä tehnyt ansaitakseni tällaisen epäluottamuksen? Mä tulin kaikkiin sen sopimiin salaisiin tapaamisiin, miks sitten kieltäytyisin seuraamasta sitä luostariin? Minä, joka en kieltäytynyt olemasta mielihyvän uhri ollakseni sille mieliksi, miten voisin kieltäytyä kunniasta sen hyväksi? Onko pahe niin koukuttavaa, että kun kerran on juotu siitä kupista niin ei voi ryypätä pyhimysten maljasta? Vai olitko pätevämpi opettamaan paheita kuin hyveitä, tai minä parempi oppimaan edellisiä kuin jälkimmäisiä?
ellauri012.html on line 278: Olen tietoinen että olen jauhanut liian kauan tätä asiaa; pitäisi puhua sulle vähemmän sun onnettomuudesta ja mun kärsimyksistä. Hyvät työt menettää kiiltonsa kun kehuu niistä itse itseään. Se on totta, silti on aika jolloin voi kohtuudella ajaa omaa asiaa; kun asioi sellaisen kanssa jonka kiittämättömyys on tylsistänyt, täytyy nostaa oma häntä itse. Jos sä olet tämmöinen tyyppi, tää olisi sulle opiksi ja ojennukseksi. Mutta koska olen heikkotahtoinen, rakastan sua yhä, vaikka ilman toivoa. Olen hylännyt elämän, riisunut siitä kaiken, mutta tajuun että en ole enkä pysty hylkäämään Abelardia. Vaikka menetin rakastetun, jäi rakkaus. Vitun valat! Vitun luostari! En ole menettänyt ihmisyyttä ankarassa kurissanne! Ette ole muuttaneet mua marmoriksi muuttamalla asua; sydän ei ole kovettunut vankilassa; tunnen vielä mikä mua on koskettanut, vaikka, voi nössö sentään, mun ei pitäisi. (Seuraa tiukka puhuttelu taivaan isälle.)
ellauri012.html on line 282: Joo, Abelard, mä vetoon suhun näiden kahleiden nimessä, helpota niiden painoa, ja tee ne mulle niin helpoiksi kuin voi. Opeta vaikka taivaallisen rakkauden säännöt; koska sä olet hylännyt mut, oisin iloinen, jos edes taivas naisi mut. Mun sydän pitäis nyt rouvan tittelistä ja hylkii muita; kerro miten tätä taivaallista rakkautta ravitaan, miten se toimii ja puhdistaa. Kun meidät heitettiin maailman valtamereen, me ei kuunneltu muuta kuin sun värssyjä, jotka julisti kaikkialla meidän iloja ja nautintoja. Nyt kun me ollaan armon satamassa, eikö sopisi että sä saarnaisit mulle tästä uudesta onnesta, ja opettaisit mulle kaiken, mikä voisi lisätä tai parantaa sitä? Näytä mulle samaa miellyttävää naamaa mun nykyisessä olotilassa kuin kun oltiin maailmassa. Ei vähennetä kiihkoa, mutta vaihdetaan sen kohdetta; jätetään laulelut ja veisataan virsiä; nostetan katseet pois sieltä yhdestä paikasta ylös jumalan luo, eikä hekumoida muusta kuin sen kunniasta!
ellauri012.html on line 284: Odotan tätä sulta, koska sä et VOI kieltäytyä. Jumalalla on on erioikeus luomiensa suurmiesten sydämiin. Kun se koskee niihin, ne ravistuu, se ei salli niiden puhua eikä hengittää muuta kuin omaa kunniaansa. Kunnes se armon hetki koittaa, ajattele mua - älä unohda mua - muista mun rakkaus ja uskollisuus ja vakaus: rakasta mua sun rakastajattarena, hemmottele lapsena, sun siskona, sun vaimona! Muista että mä rakastan sua vielä, vaikka yritänkin päästä siitä. Mikä kauhea asia sanoa! Vapisen kauhusta, ja sydäntä kääntää se sana. Kastelen koko paperin kyynelillä. Lopetan pitkän kirjeen toivottaen, jos sä tahdot sitä (voi jos jumankauta pystyisinkin!), ikuisesti hyvästi!
ellauri012.html on line 289: Jos olisin voinut kuvitella että kirje, joka ei ollut tarkoitettu sulle, voisi joutua sun käsiisi, olisin ollut varovaisempi enkä pannut siihen mitään mikä olisi voinut herättää sussa menneiden vastoinkäymistemme muistot. Kuvasin rohkein vedoin menetyksieni sarjan ystävälle saadakseni hänet järkiinsä omasta menetyksestään. Jos olen tällä hyväntahtoisella keinolla häirinnyt sinun rauhaasi, koetan nyt kuivata nuo kyyneleet, jotka surullinen kuvaus sai sinut vuodattamaan; koetan sulauttaa oman suruni sinun suruusi, ja vuodattaa sydämeni sinun eteesi; lyhyesti, avata silmiesi eteen koko hätäni, ja sieluni salaisuuden, jonka turhamaisuuteni on tähän saakka salannut muulta maailmalta, ja jonka sinä nyt pakotat esiin minusta, huolimatta päinvastaisista päätöksistäni.
ellauri012.html on line 291: On totta, että tuntiessani onnettomuudet jotka meitä kohtasivat, ja pannessani merkille, että mitään muutosta tilassamme ei ollut odotettavissa; että nuo menestyken päivät jotka viettelivät meidät olivat nyt ohitse, eikä jäänyt mitään paitsi pyyhkiminen mielistämme töin ja tuskin kaikki merkit ja muistikuvat niistä, olin toivonut löytäväni filosofiasta ja uskonnosta lääkkeen häpeääni; hain turvapaikkaa rakkaudelta. Kokeilin lupausten antamista kovettaakseni sydämeni. Mutta mitä voitan tällä? Himoni on poistettu kirurgisesti, mutta ajatukset juoksee villinä. Lupaan itselleni että unohdan sinut, mutten voi ajatella sitäkään rakastamatta sinua. Rakkauteni ei yhtään vähenny näistä mietteistä joilla koitan vapauttaa itseni. Minua ympäröivä hiljaisuus saa minut herkemmäksi nille, ja aina kun olen työtön, tästä tulee mun lomautuksen yksinomainen harrastus. Kunnes tuhannen hyödyttömän yrityksen jälkeen alan vakuuttua että on turha vaiva koittaa vapauttaa itseni; ja että riittävää viisautta on että salaan kaikilta muilta paitsi sulta miten sekaisin ja heikko olen.
ellauri012.html on line 293: Häivyin matkan päähän susta tarkoituksenani vältellä sua kuin vihollista; silti taukoomatta haen sua mielestäni; muistan kuvasi, ja kaiken maailman angstailussa paljastan ja petän itseni. Vihaan sua! Ja rakastan sua! Häpeä puristaa mua joka puolelta. Tällä hetkelläkin pelkään että vaikutan välinpitämättömämmältä kuin ansaitset, silti häpeän paljastaa hätäni. Kylläpä me ollaan heikkoja ellei nojailla ristuksen ristiin. Onko meillä niin vähän rohkeutta, ja pitääkö kahden herran palveleminen joka vaivaa sun sydäntäsi vaikuttaa muhun myös? Näet missä sotkussa mä oon, kuinka syytän itseäni ja kuinka MÄ kärsin. Mää, mää, mää. Joo joo sää mut mää! taas kerran. Sehän meillä kundeilla on vika ainainen.
ellauri012.html on line 295: Uskonto käskee mun tavoitella hyvettä koska mulla ei ole enää mitään saatavana rakkaudelta. Mutta rakkaus vallitsee yhä mun mielikuvitusta ja viihdyttää menneillä nautinnoilla. Muisti toimii mun rakastajattarena. Vanhurskaus ja velvollisuudentunto ei aina seuraa eläkkeelle menosta; autiomaassakin kun taivaasta ei tule mannaa, sitä halaa mitä ei enää saa. Yksinäisyyden herättämät himot täyttää nääkin maisemat kuolemalla ja hiljaisuudella; harvoin täällä tehdään mitä pitäisi, harvoin palvotaan vain jehovaa. Jos mä oisin tiennyt tän aiemmin, oisin opettanut suakin paremmin. Sä sanot mua sun mestariksi; totta on että sut uskottiin mun huostaan. Mä näin sut, koitin tosissani opettaa sulle kaiken maailman tieteitä; se maksoi sulle neitsyyden ja mulle vapauden. Sun sedästä, joka tykkäs susta, tuli mun vihollinen ja se kosti mulle. Jos olisin munat menetettyäni lakannut rakastamasta sua, olisi se ollut joku lohtu. Konnat oisi antaneet mulle saman onnen mihkä Origenes pääsi omin käsin vaikka ilman lupaa. Kyll on kurjaa! Tunnen itseni syyllisemmäksi nyt sua ajatellessani itku kurkussa kuin silloin kun panin sua täysissä voimissa. Mä mietin sua koko ajan; mä muistan koko ajan sun hellyyden. Tässä kunnossa, herran pieksut! jos juoksen sun alttarille, ja pyydän sua mua säälimään, miksei hengen kestoliekki kuluta tarjottua uhria? Eikö nää mun katumusharjoitukset kiinnosta taivasta pätkän vertaa? Mutta taivas on yhä taipumaton, koska mun himo on vielä elossa; tuli on vaan pettävien hiilten peitossa, eikä sitä sammuta kuin joku poikkeusarmahdus. Ihmisiä käy pettäminen, mut millään et huijaa jumalaa.
ellauri012.html on line 297: Sä sanot että elät mun tähden huiviasussa; miksi sä halvennat univormua sellaisilla puheilla? Miks ärsyttää karsasta jumalaa kirosanoilla? Mä toivoin että sä oisit meidän eron jälkeen kääntänyt kelkkasi; toivoin myös että jumala ois vapauttanut mun tunnemyrskystä. Tavallisestihan me kylmetään niiden kiintymykselle ketä me ei nähdä enää, ja ne meihin; ero on rakkauden hauta. Mut mulle ero on vaan levotonta muistelua siitä mitä kerran rakastin ja mikä yhä mua kiduttaa. Petin itseäni että kun en näkis sua enää, sä jäisit mieleen häiriöttömästi; että Bregtagne ja meri veisi ajatukset toisaanne; että paastot ja opinnot vähitellen haalistais sut mun sydämestä. Mut ei vaitiskaan, kovat paastot ja pänttäys ja kolmen sadan mailin välimatkakaan ei auta, sun kuva kun sa kuvailet itseäsi huivissa, tulee mun silmiin ja sotkee kaikki päätökset.
ellauri012.html on line 299: Mitä kaikkea mä oonkaan koittanut! Mä olen nostanut käteni itseäni vastaan; olen treenannut niin maan perhanasti; kirjoitan kommentteja Paavaliin (paska homma); kinaan Aristoteleen kanssa: lyhyesti sanoen teen kaikkea mitä tein ennen kuin bylsin sua, mut kaikki turhaan; mikään ei onnistu sua torjumaan. Voi nenä, älä lisää mun kurjuutta olemalla uskollinen; unohda, jos voit, suosionosoituksesi ja niiden antama oikeutus muhun; anna mun välittää susta viis. Kadehdin niiden onnea jotka ei oo koskaan rakastaneet; onpa heillä rauhallista ja iisi olo! Mutta nautinnon vuoksea seuraa aina katkeruuden luode; olen nyt siitä vissin varma; mut vaikka mua ei enää petä rakkaus, en ole parantunut. Järki tuomitsee, mut sydän hurraa. On se heikkoa etten pysty vapautumaan tunteesta jonka niin monet asiat, tää paikka, mun persoona ja mun häpeä koittaa tuhota. Annan periksi välittämättä että parempi vastustuskyky pyyhkisi pois mun vanhat synnit, ja korvaisi ne ansioilla ja laakereilla. Miksi sä käytät kaunopuheisuuttas haukkuakses mun pakoa ja vaikenemista? Lakkaa puhumasta meidän jimbajamboista ja sun täsmällisestä osanotosta niihin tilaisuuksiin, mulla on tarpeeksi kärsimistä ilman että ajattelen niitäkin. Kai filosofiasta olisi paljon etua, jos sen avulla opittaisiin hallitsemaan himojamme? Kyllä tässä piisaa ponnistusta, repsahduksia, angstausta! Mitenkä kauan me ollaan eksyksissä tässä sotkussa, kykenemättöminä järkeilemään, hillitsemään itseämme, hallitsemaan tunteitamme?
ellauri012.html on line 301: Kyl rakkaus on sitten vittumainen homma! Ja kylläpä hyve on on arvokasta ihan omaa rauhaa ajatellen! Muista meidän intohimon hurjastelut, arvaa mun kauhistus; laske mukaan sun omat huoles, meidän ongelmat; heitä vaikka nää kaikki pois debetin puolelta ja ota krediittinä huomioon vaan rakkauden hellyys ja nautinto. Miten vähän siitä tulee! Ja kuitenkin me kaivataan noita varjomaisia alkuajan nautintoja niin sikana, ettei voida olla kirjoittamatta toisillemme, vaikka ollaan puettuna tuhkaan ja säkkikankaaseen. Me oltais hurjasti onnellisempia jos nöyristely ja kyynelehdintä takais pelastuksen. Nautinnonrakkautta ei saa juuritetuksi sielusta muuten kuin pinnistelemällä ihan raivona; sillä on niin kova puolustusasianajaja sydämessä, että meidän on vaikee siitä itseämme tuomita. Miten mä voin kauhistella syntejäni jos niiden kohde on mulle aina reilu? Miten mä voin erottaa rakastamastani henkilöstä vihattavan rakkauden? Riittääkö itkemäni kyynelet saamaan mut sitä vihaamaan? En tiedä miten mutta rakastetun itkeminen on aina jotenkin myös ihanaa. On vaikea erottaa surustamme katumuksen ja kaipuun osuuksia. Rikkeen ja rikoksen kohteen muistot on liian lähellä toisiaan. Ja rakkaus jumalaan ei tee tyhjäksi rakkautta sen luomaan.
ellauri012.html on line 303: Mut mitä lieventäviä näkökohtia löytyiskään sussa jos rikos oisi anteeksiannettava? Kannattamaton kunnia, vaivalloinen rikkaus ei mua koskaan oisi houkuttanut; mutta noi sulot, toi kauneus, toi ilme, jonka näen silmissäni vielä nyt, ne aiheutti mun lankeemuksen. Sun kasvot oli mun syyllisyyden syy; sun silmät, sun puhe lävisti mun sydämen; ja vaikka mun kunnianhimo ja omatunto koitti panna vastaan, rakkaus kohta voitti. Jumala hylkäs mut mua rangaistakseen. Sä et ole enää maailmassa, sä sanoit sen irti: mä oon munkki olosuhteiden pakosta; eikö meidän pitäisi ottaa lusikka nyt kauniiseen käteen? Koitatko sä tuhota mun hartauden näin alkumetreillä? Pitäiskö mun jättää apottikunta jonka just vasta aloitin? Hylätä valat? Mä tein ne jumalan katsoessa päältä; minne mä pakenen sen vihaa jos mä rikon ne? Anna mun hakea helpompaa oloa työhommista, vaik se onkin vaikeaa. Multa kuluu kokonaisia päiviä ja öitä täällä luostarissa ilman silmän täyttä. Mun rakkaus palaa vaan kuumemmin keskellä näitä huolettomia hessuja, ja mun sydäntä pistää sun surut ja mun omat. Vitsi mä menetin paljon ajatellen sun uskollisuutta! Mitä nautintoja jäikin kokematta! Mun ei pitäs tunnustaa tätä heikkoutta sulle; tiedän että teen siinä virheen. Jos mä voisin olla lujempi, saattaisin suututtaa sut muhun ja sun vihastus vois saada aikaan sen mihin sun tahdonvoima ei näytä riittävän. Mä julkaisin mun heikkouteni maailmalle rakkauslauluissa ja värssyissä, eikö tän rakennuksen pimeät sellit vois peittää saman heikkouden ees vähän? Mut ei! Mä oon yhä sama! Tai jos vältänkin mä pahimman, en pysty hyvään. Velvollisuudentunto, järki ja säädyllisyys, jotka joskus on merkinneet mulle jotakin, on täällä hyödyttömiä. Kaikkien näiden äänten keskellä jotka käskee mun tehdä mitä pitää, mä kuulen ja tottelen vaan salaisen ja epätoivoisen tunteen ääntä. Nauttimatta yhtään hyveestä, välittämättä tilastani ja keskittymättä lukuihin, mä olen mielikuvituksessani koko ajan just siellä missä mun ei pitäis olla, enkä pysty oikaisemaan itseäni. Koko ajan panttaa vastakkain taipumus ja pakko. Olen sekopäinen rakastaja, meluan hiljaisuuden keskellä, olen levoton täällä rauhan sydämessä. Tää on niin vitun noloa!
ellauri012.html on line 307: Tyydy tähän näin komeeseen lopputulokseen; tee hyveestäsi malli miehille ja enkeleille. Ole nöyrä lastes edessä, laula ahkerasti kuorossa, pidä kova kuri, lue uutterasti; uhraa jopa vapaa-aika hyötyliikuntaan. Oletko sä saanut viran niin helpolla ettei sun tarvi nähdä yhtään vaivaa? Kun kerta annoit mun käyttää sua hyväksi ja opettaa sulle kiellettyjä juttuja, älä nyt vastusta näitä hyviä neuvoja jotka mulle inspiroi nyt armo ja uskonto. Mun on tunnustettava että tähän asti ajattelin olevani parempi naimisen opettajana kuin uskossa uimisen tai niiden asioiden puimisen. Mun hyvästä supliikista on ollut pelkkää harmia. Mun sydän, joka juopui hekkumasta, keksi vaan niitä sanoja, jotka sopi siihen tarkoitukseen. Syntisten kuppi kallistuu niin ihku makeasti, että meillä on luontojamme suurta taipumusta maistaa siitä, ei sitä tarvi kahdesti tarjota. Pyhimysten tuoppi taas on täynnä niin pahanmakuista juomaa, että yhtä luonnostaan sitä kammotaan. Ja sit sä ihmettelet miks mä pelkurina tarjoon sitä ensin sulle. Syytä vaan, olet oikeassa, enkä mä voi kyllin ihailla sua et sä menit siihen halpaan. Kanna siksi rohkeasti risti jonka otit niin visusti vastaan. Juo pyhimysten litran tuoppi pohjaan saakka, äläkä kato muhun päin, anna mun juosta sua pakoon noudattaen apostolin (ja sopuleita pakenevan Roope Ankan) käskyä: Karkuun!
ellauri012.html on line 309: Sä pyydät mua palaamaan sun luo pyhistelyn tekosyyllä. Sun ponnekkuus tässä kohtaa herättää mussa epäilyksiä enkä tiedä mitä vastata. Jos teen tässä virheen, mun sanat punastuu, niin sanoakseni, sen jälkeen miten meille kävi. Kirkko on mustasukkainen kunniastaan, ja käskee että sen alamaiset koulutetaan hyveeseen hyveen avulla. Jos lähestymme jumalaa moitteetta, sitten voimme kutsua sinne mukaan muitakin. Mutta se mitä taivas odottaa Abelardilta on et se unohtaa Heloisen, ei tapaa sitä enää, ja se mitä se pyytää Heloiselta on olla odottamalta multa enää mitään, tyyten unohtaa koko jäbä. (Mistäkö mä sen tiedän? No mä oon apotti, mullon suora linja sinne, me jutellaan jahven kanssa päivittäin kuin mies miehelle.) Rakkauden ollessa kyseessä unohdus on välttämätön rangaistus, ja vaikein. On helppo luetella meidän vikoja; miten monet niistä on salaa tarjonneet lisää mielihyvää eikä tarvittavaa nöyryttä. Ainoo tapa palata herran helmaan on hylätä palvomamme luojanluoma, ja palvoa vaan unohtamaamme jumalaa. Tää voi kuulostaa kovalta, mut se meidän pitää tehdä pelastuksen eteen.
ellauri012.html on line 311: Tehdäkseni tän helpommaksi, kerron miksi pakotin sut menee ekana luostariin; ja anna anteeksi jos tällä suututan nyt sut, tää on osa mun suunnitelmaa saada sut vihaiseksi mulle. Kun mun kassien kävi köpelösti, olin vitun vihainen, ja pidin kaikkia muita äijiä mun kilpakosijoina. Rakkaus on epäluuloinen kuin piru. Pelkäsin yhtä jos toista koska olin niin defekti, näinhän mun oman esimerkin uskottomuudesta, ja siksi pelkäsin että sä joka olit niin tottunut saamaan multa munaa, menisit uuden kanssa aika äkkiä. Mustasukkaisuus voi uskoa vaikka mitä kauheaa. Halusin varmistaa ettet pääse tekee musta aisankannattajaa. Siks uskottelin niin kovasti että sun pitää mennä luostariin; että säädyllisyys ja meidän ystävyys jo edellytti sitä; ja että sun turvallisuuskin vaati sen. Sellaisen koston jälkeen mitä mulle tehtiin, sä et oisi turvassa muualla kuin luostarissa.
ellauri012.html on line 313: Täytyy tehdä sulle oikeutta, sua oli helppo huijata. Mun mustasukkaisuus iloitsi salaa sun viattomasta suostumuksesta; ja kuitenkin, vaikka olin voitonriemuinen, annoin sut jumalalle aika vastentahtoisesti. Olisi pitänyt sut itselläni jos oisin voinut, ja luovuin susta vaan ettei muut ois päässy siihen väliin. (Vanha sorsakoirastemppu taas. Darwin olit NIIN oikeassa.) En taivuttanut sua uskontoon sun onnen tähden, vaan tuomitsin sut sinne kuin vihollinen joka tuhoaa sen mitä ei voi kantaa mukanaan. Ja kuitenkin kuuntelit mun perusteluja kiltisti, joskus keskeytit mut kyynelehtien, ja pyysit mua suosittelemaan sulle etevintä konventtia. Kylläpä tuntui mukavalta nähdä sut vihdoin posessa. Olin nyt rentoutunut ja saatoin olla tyytyväinen, että et ollut enää markkinoilla mun kastraatioleikkauksen jälkeen, etkä palaisikaan sinne koskaan.
ellauri012.html on line 315: Mutta olin yhä epäluuloinen. Luulin että naiset ei pysty pitämään lupauksia ellei niitä pakoteta siihen jollain valoilla. Vaadin noi valat, ja taivaan takuumieheksi, ettei mun tarvitsis enää epäillä. Kiitti teille pyhät paikat ja lujaseinäiset luostarit! ootte vapauttaneet mut tuhannesta huolesta. Uskonto ja hartaus pitää tarkkaa vartiota teidän muurien ja rautaristikoitten ympärillä. Tää on täyttä lepoa mustasukkaiselle mielelle! Miten kärsimättömästi mä siihen pyrinkään! Kuljin ympäri kuin jalopeura päivittäin kehottamassa sua tähän uhraukseen; mä ihailin (uskaltamatta mainita) sun kauneutta, ihankuin en oisi sitä ennen nähnytkään. Oliko se pyhistelyn aikaansaamaa kukintaa, vai mun suuren menetyksen kaikua, en välittänyt tutkia, kiirehdin vaan sun nunnavihkimystä. Lahjoin sun abbedissan rahalla että saisin oikeuden sit sut haudata. Talon papit oli myös lahjottu ja pidettiin poissa sun läheltä, vaikka murisivat. En unohtanut mitään, isoa enkä pientä asiaa, ja jos sä olisit päässyt mun kynsistä, mä en ois itsekään mennyt luostariin; olin päättänyt seurata sua kaikkialle. Mun varjoni ois seurannut sun askelia ja aina aiheuttanut sussa sekaannusta tai pelkoa, mistä mä itse oisin ilahtunut.
ellauri012.html on line 317: Mut taivaan kiitos sä päätit ottaa valat. Mä seurasin sua alttarille, ja kun sä ojensit kätes koskettaakses pyhää rättiä mä kuulin sun pupeltavan noi kohtalokkaat sanat, jotka lopullisesti erotti sut miehistä. Siihen asti olin pelännyt että sun nuoruus ja kauneus voisi sotkea mun konseptit ja pakottaa sut palaa siviiliin. Eiks joku pieni houkutus ois voinut muuttaa sun mielen? Voiko hylätä lopullisesti itsensä vasta kakskytkaksivuotiaana? Voiko silloin, kun pitäis olla maksimi vapaa, ajatella ettei maailma tunnu miltään? Vähänpä mä tein sulle hallaa, ja pidin sua heikkona. Sä olit mun mielikuvituksessa kevytmielinen ja häilyvä. Voiko nainen, joka kuulee Sodoman liekit ja romahduksen, olla kääntämättä päätään sääliessään jotakuta? Katsoin sun silmiä, sun joka liikettä, sun ilmettä; kaikki vapisutti. Saatat pitää tämmöistä itsekästä toimintaa petoksena, julmuutena, murhana. Rakkaus joka muistuttaa noin paljon vihaa ei voi synnyttää muuta kuin halveksuntaa ja vihaa takaisin.
ellauri012.html on line 319: Sun on paras tietää, että siitä lähtien kun näin sun täysin omistautuneen vaan mulle, kun näin että olit kaiken rakkauteni arvoinen, kuvittelin etten voisi rakastaa sua enää. Ajattelin että oli aika lopettaa antamasta rakkauden merkkejä, ja tuumasin, että nunnalupausten ansiosta olit nyt taivaan erityisessä suojeluksessa, etkä enää mun akka etkä taakka. Mustasukkaisuuteni näytti kuolleen pois. Pelkkä jumala mun kilpakosijana ei olis iso riski; ja tyynempänä kuin koskaan ennen saatoin pyytää yläkerran kuomaa "ottamaan" sut tyystin "pois" mun silmistä. Mutta aika ei ollut kypsä pyytää sitä niin hätäisesti, eikä mun usko riittänyt sen toteutumiseen. Välttämättömyys ja epätoivo oli mun tointen motiivina, ja siksi se oli taivaalle enemmän loukkaus kuin uhraus. Jumala hylkäsi mun vienon ehdotuksen, ja jatkoi mun rangaistusta jatkamalla sun elämää ja mun tunnesidettä. Nyt mun täytyy kantaa sun lupaushuijauksen taakka plus sitä edeltäneet tekoseni, ja tulla kidutetuksi päivieni loppuun saakka. Vituiksi meni.
ellauri012.html on line 321: Jos jumala puhuis sun sydämeen kuin nunnalle jonka viattomuus saa pyytämään jotain suosiota, mulla ois syytä lohtuun; mutta kun nään meidät molemmat rikollisen rakkauden uhreina, ja nään miten tää rakkaus loukkaa meidän vielä sileitä asepukuja ja lupauksia, se kauhistaa mua ihan sairaasti. Onko tää joku ehdonalainen? Vai krapulaa pitkästä maisen lemmen humalasta? Ei tiedä onko rakkaus myrkkyä ja huumausta ennenkuin saadaan armoa. Siihen saakka se on vain pahaa josta nautiskellaan. Kun ollaan erheessä, sen huomaaminen on eka askel parannukseen. Tiedetäänhän että jahve antaa meille anteeksi just siksi että ite loi meidät tälläsiksi paskoiksi. Kun se on osoittanut meille meidän mokan ja me ollaan voivoteltu sitä, se voi panna teräsvoimat liikkeelle ja auttaa meitä. Sun lohduksi voin kertoa et just näitä kiusauksia on kärsineet pyhimmistäkin pyhimmät pyhistelijät. Ollaan hyvässä seurassa.
ellauri012.html on line 326: Vapaudu Heloise liian syvälle juurtuneen rakkauden häpeällisistä jämistä. Muista että nyt on aviorikos sun ajatella ketään muuta miestä kuin jeesusta (ja jehovaa, jos se nyt on eri äijä, tai edes mies. Pyhää henkeä ei kärsi mainita, siitähän ei saa heittää läppää, se on kuolemaksi.) Jos sä näkisit mut täällä näin laihana ja naama pitkänä, tunkeilevan munkkilauman keskellä, jotka pelkäävät mun oppinutta mainetta ja loukkaantuvat mun kaidasta lätystä, ihan kuin mä uhkaisin niitä uskonpuhdistuksella, mitä sanoisit mun alhaisista huokailuista ja hyödyttömistä kyynelistä jotka harhauttaa näitä herkkäuskoisia miehiä? Voi voi. Mua nöyryyttää rakkaus, eikä ristin sellainen. Sääli mua ja riistäydy vapaaksi. Jos sun kutsumus on mun ansiota, älä sit kiusaa mua jatkuvilla epäilyksillä. Lupaa että olet uskollien asulle joka peittää sut. Pelkää jumalaa jotta se vapauttaa sut pelosta, rakasta sitä että pääset etiäppäin hyveessä. Älä pitkästy luostarissa, sillä se on paikka pyhimyksille. Halaa tyhjää, tyhjät kädet on jeesus-lasso, se kyllä halaa takaisin jos nöyristelet sille.
ellauri012.html on line 328: Älä mutustele liian ankarasti omaa tunne-elämää, vaan opi virheistä ja neuvo heikompia siskoja; sääli niitä omien vikojesi tähden. Ja jos luonto kerran kuussa kiusaa sua levottomilla ajatuksilla, pakene ristin juurelle ja pyydä sieltä apua, sieltäkin löytyy säännöllistä verenvuotoa aina uudelleen delppaavan jumaluuden jalkain välistä. Kun komennat uskonjärjestöä, älä nöyristele, saathan käskeä kunigattaria, käske myös omaa persettä. Punastu pienimmästäkin haksahduksesta. Muista että alttarin juurellakin uhrataan makuulla oleville hengille, ja kaikkein mieluisin suitsuke on niille nunnan nännit. Jos olet oppinut maailmalla rakastelemaan, säästä se nyt jesselle. Kadu kaikkia maallisia nautintoja. Joo joo, syytä kaikesta vaan mua, jos tuntuu siltä, mähän ne sulta ryöväsinkin.
ellauri012.html on line 332: Näin sun pitää ajatella musta karkulaisesta, joka vaan haluu viedä sulta halut tavata mua enää koskaan. Mutta kun rakkaus on kerran ollut viatonta, onpa siitä vaikeata päästä eroon! On tuhat kertaa helpompi lähteä maailmasta kuin siitä. Vihaan tätä petollista, uskotonta maailmaa; en enää ajattele sitä; mutta mun harhaileva sydän silti ikuisesti etsii sua, ja täyttyy ahdistuksesta kun olen menettänyt sut, vaikka kuinka järkeilisin. Sillä aikaa, vaikka mä oisinkin niin pelkuri että peruuttaisin jotain nyt sanomaani, älä anna mun höpistä sulle mitään paitsi näitä viimeisiä juttuja. Muista, että mun viimeiset tempaukset oli sun petkutusta; sä tuhouduit mun toimesta, mä sun mukana: samat aallot nielaisivat meidät molemmat. Me odotettiin kuolemaa kylmän rauhallisina, ja se sama kuolema on heittänyt meidät samoihin rangaistuksiin. Mutta sallimus vähän harhautti iskua, ja meidän hylky on ajautunut satamaan.
ellauri012.html on line 334: Jotkut jumala pelastaa panemalla ne kärsimään. Rukoileppa siis sinä että minä pelastun, sä joka itket niin paljon ja olet hyvin pyhä. Ja herra, vaikka mun sydän rakastaakin sun luomusta, sun käsi voi putsata sen muusta kuin rakkaudesta suhun. (Siitä ei kyllä tule lapsia, mut mullahan on jo yksi jossakin.) Paras rakkaus Heloiselle on nyt jättää se rauhaan sinne luostariin. Sen mä oon nyt päättänyt: tää kirje on mun laitimmainen erehdys. (Erehdys: niitä tuli vielä lisää.) Moido. Jos mä kuolen täällä, niin mä käsken että mun ruumis viedään Parakleteen. Sittenhän sa näät mut siinä kunnossa; ei siksi, et sä itkisit, koska se on myöhäistä; vollota mieluummin nyt ja sammuta sillä mussa palava roihu. Vaan siksi, et sun pitää nähdä mut jotta sun usko vahvistuu kun näät tän haaskan, ja mun loppu kertoo paljon puhuvasti miten käy kun rakastaa munatonta miestä. Toivon et sä haluisit kuoltuasi tulla haudatuksi jonnee lähelle. Sun tuhka on sit jo suht turvassa, varsinkin kun mun munat meni roskikseen. Ja sun kanssa mun hauta näyttää hienommalta ja meistä tulee julkkikset.
ellauri012.html on line 343: Kirjoititko sä mulle muka näin ennenkuin julma kohtalo oli pilannut kaiken? Nään että sun sydämes on hyljännyt mut, ja sä olet päässyt pitemmälle hartaudessa kuin oisin toivonut. Voi voi! Mä oon liian heikko seuraamaan perästä; jarruta edes sen verran että neuvot mua. Voitko sä olla niin julma että dumppaat mut? Tää pelko pistää mua sydämeen; karmeet ennustukset sun kirjeen lopussa, noi hautajaisnäpäykset ihan sekoittaa mun pään. Julma Abelard! sun piti pysäyttää mun kyyneleet, mut sä lisäät niitä. Sun piti rauhoittaa mun sydän, ja sä hämmennät vaan sitä lisää.
ellauri012.html on line 345: Sä toivot että sun kuoltua mä hoitaisin sun tuhkat ja pakkaisin ne kuntoon. Kurjuus! Missä mielentilassa sä keksit nää synkät aatteet, ja miten sä voit kuvailla ne mulle? Eikö pelko mun slaagista saanut kynää putoomaan sun kädestä? Ei yhtään taas ajatellut, tietystikään, kaikkia niitä tuskia jotka sillä mussa aiheutit? Taivaskaan, niin ilkeä kun se onkin ollut, ei ole niin julma että antais mun elää hetkeäkään sun jälkeen. Elämä ilman Abelardia ois sietämätön rangaistus, ja kuolema ihan herkkua, jos siten päästäisiin taas yhteen. Jos taivas yhtään kuuntelee mun alituista huutoa, sun päivät on pitemmät ja sä hautaat mut.
ellauri012.html on line 349: Kun olet vaeltanut vaellukses loppuun täällä alhaalla, sanoit että haluut tulla haudatuksi Parakleteen tontille, jotta sä olisit aina mun silmien alla ja mielessä. Luulitko että sun mun mieleen kaivertamat jäljet voi koskaan kulua jäljettömiin, tai että mikään ajan kulu voi kuluttaa pois sun hyväntekeväisyyksien muiston täältä? Ja milloin mä ehtisin noita sun vaatimia rukouksia pomiloida? Hemmetti! Mulla on sillon tuhat muuta huolta, sillä semmoinen onnettomuus ei jättäisi hetken rauhaa. Voiko mun heikko järki kestää sellaista runkutusta? Kun mä olen hulluna ja raivoon taivastakin vastaan, mä en pehmitä sitä mun huudoilla, vaan haastan sitä haukkuen. Miten mä sit rukoilisin ja miten kestäisin suruani? Mä lähtisin mieluummin messiin kuin järjestäisin sun hautajaisia. Sua varten, Abelard, mä elän, ja jos sut temmataan pois multa, ei mulla ole mitään käyttöä mun kurjille päiville. Aargh! Mitä valituksia mä voisin tehdä jos taivas julman säälin vallassa säästäisi mut sillä hetkellä? Kun mä vaan ajattelenkin tätä viimeistä eroa, mä tunnen kaikkia kuoleman tuskia; millaista se sitten tulee olemaan jos se kauhea hetki joskus koittaa? Älä hittovie tunge mun mieleen niin surullisia ajatuksia, jos et rakkaudesta niin edes säälistä.
ellauri012.html on line 351: Sä haluut mun antautuvan virkatehtäviin, ja olevan kokonaan johtoportaan käytettävissä. Miten mä voin tehdä niin, kun sä pelottelet mua niin etten osaa ajatella muuta päivin öin? Kun joku paha uhkaa, ja sitä ei voi torjua, miksi pitää jäädä sitä etukäteen mutustelemaan, mikä on vielä tuskallisempaa kuin itse paha? Mitä mulla on enää virkaa kun sä oot kuollut? Mikä mut sitoo maahan kun kuolema on vienyt multa kaiken mitä rakastan sen päällä? Olen kovalla vaivalla sanoutunut irti elämän iloista, säilyttäen vaan rakkauteni, ja salaisen ilon ajatella sua koko ajan, ja kuulla että olet elossa. Ja kuitenkaan, voi nenä, sä et elä mua varten, enkä mä voi uskotella itselleni että mä nään sua koskaan enää. Tää on mun suurin suru.
ellauri012.html on line 353: Armoton fortunapeli! etkö sä ole jahdannut mua tarpeeksi? Sä et anna mulle mitään hengähdystaukoa; sä olet purkanut kaiken kostosi mun päälle, etkä jättänyt mitään varalle muiden onnetonten pelottamiseksi. Olet väsyttänyt itsesi mun kidutuksessa, eikä muiden tarvi enää pelätä mitään sun vihastas. Mut mitä sun kannattaa enää varustautua mun pään menoksi? Sulta saamani haavat on jo haavoja haavojen päällä, ei siellä ole enää tilaa, paitsi jos haluat varsin tappaa mut. Vai pelkäätkö kaikkien noiden kidutusten keskellä että sellainen armonisku vapauttaisi mut lopuista tuskista? Siksi pidät mut hengissä, että saan kuolla päivittäin.
ellauri012.html on line 355: Abelard hyvä, sääli mua! Onko kukaan koskaan ollut näin onneton? Mitä korkeemmalle sä korotit mut muiden naisten yli, jotka kadehti multa sun rakkautta, sitä suuremmin mä kärsin nyt mun menetyksestä. Mut korotettin onnen huipulle vaan että putoisin sitä rajummin. Mun mielihyvät oli vailla vertaa, ja nyt mikään ei vedä vertoja mun kurjuudelle. Kerran mun iloa kadehti mun kilpailijat, mun nykyinen kurjuus säälittää kaikkia ketkä näkee mut. Mun onnenpyörä on aina käynyt ääripäissä, se on kasannut mulle suurimmat lahjat ja sitten suurimmat kärsimykset; ovelana kiduttajana se on tehnyt koettujen ilojen muistosta loppumattoman kyynellähteen, kerran ne oli tosi hieno lahja, nyt pois otettuina sanomaton suru. Siinä sen ilkeys on onnistunut totaalisesti, ja mun nykyiset tuskat on suhteessa yhtä katkerat kuin kokemani hekkuma oli suloinen.
ellauri012.html on line 357: Se mikä vielä enemmän lisää mun kärsimyksiä on että meillä alkoi mennä huonosti just silloin kun se oli vähiten ansaittua. Kun me hilluttiin estotta syyllisessä lemmessä, mikään ei pannut vastaan, mutta tuskin me oltiin peruutettu siitä vähän ja menty naimisiin, niin silloin taivaan viha putos meidän päälle yhdellä rysäyksellä. Ja kuinka barbaarinen oli sun rangaistus! Äh! Mikä oikeus julmalla sedällä oli meidän yli? Me oltiin yhdytty toisiimme jo ennen alttaria, ja tän olisi pitänyt suojella meitä vihollisten raivolta. Sitäpaitsi me oltiin erottu; sulla oli kiireitä luentojen kanssa ja opetit oppineelle yleisölle salaisuuksia joita parhaatkaan päät ennen sua ei olleet lävistäneet; ja mä sun käskystä painuin luostariin. Kulutin siellä päiväkausia ajatellen sua, ja joskus miettien saarnoja joita piti opetella. Just tällä hetkellä se rangaistus kaatui meidän päälle, ja sä joka olit vähiten syyllinen jouduit sen barbaarin koston kohteeksi. Mutta miksi raivoisin Fulbertille? Mä, mä kurja olen sut tuhonnut, ja olen kaikkien sun kurjuuksien syy.
ellauri012.html on line 359: On tosi vaarallista suurmiehen langeta naisten pauloihin! Sellaisen pitäisi pienestä pitäen tulla puudutetuksi meidän houkutusta vastaan. Kuule poika, sanoi entinenkin viisas mies, kuuntele ja pidä nämä ohjeet; jos kaunis nainen yrittää vilkkusilmin iskee sut, älä anna periksi näille rumille kotkotuksille; hylkää myrkky jonka se tarjoilee, äläkä lähde polulle sinne yhteen paikkaan minne sut se veisi. Se pesä on sisäänpääsy tuhoon ja kuolemaan. Mä on pitkään tutkinut tätä asiaa, ja huomannut, että kuolema on vähemmän vaaraksi kuin kauneus. Se on vapauden haaksirikko, kohtalokas naru, josta on mahdotonta päästä irti. Just nainen suisti ekan miehen paalupaikalta, johon taivas oli asettanut sen; oliosta joka oli luotu hauskuttamaan sitä, tuli sen lankeemuksen syy. Ajattele miten kivaa ois ollu Simsonista jos sillä ois ollut vastustuskyky Delilalle samoin kuin filistealaisten aseille. Mut nainen riisui siltä kaikki paitsi sen paljaan aseen, vaikka se oli päihittänyt kokonaisen armeijan. Se joutui vihollisten käsiin ja menetti silmänsä, pääsytien miehen päähän; hulluna ja epätoivoisena se kuoli ilman muuta lohdutusta kun että sai mukaansa tuhoon nipun vihollisia. Salomo pani hetkeksi kaniin jehovan jotta pääsis naisten suosioon; kunkku jonka viisautta prinssit tuli kaikkialta ihailemaan, jonka jahve oli pannut rakentamaan temppelin, lakkas käyttämästä alttareita jotka oli pystyttänyt, ja meni niinkin pitkälle että poltti suitsutusta pahvikuville. Jobilla ei ollut ketään niin julmaa vihollista kuin sen vaimo, kyllä se saikin kärsiä siltä ikävyyksiä. Paha henki joka julistautui Jobin vainoojaksi käytti naista välineenä sen mielenrauhan järkyttämiseen.
ellauri012.html on line 361: Ja sama paha henki teki Heloisesta Abelardin kuohitsimen. Ainoa lohtu mikä mulla on on että mä en tehnyt sitä tahalteen, mä en petkuttanut sua; mut mun uskollinen rakkaus koitui sun tuhoksi. Ehkä mä teinkin tyhmästi siinä että mä rakastin sua niin järkkymättä, mut en mä osaa sitä katua. Mä yritin miellyttää sua oman kunniani kustannuksella, sain siis mitä ansaitsin, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Niinpian kuin olin varma sun rakkaudesta, en vitkastellut hetkeäkään ennenkuin annoin sulle; Abelardin rakkaus oli mun mielestä niin suuri kunnia, ja mä kaipasin sitä niin kärsimättömästi etten voinut olla uskomatta siihen heti. En käyttänyt kunniallisuuden ja väheksynnän puolustusaseita; nää keinot joilla me naiset vastustetaan miesten välitöntä tyydytystä ei mua paljon hidastanu. Mä yritin vaan vakuuttaa sut mun tunteista. Uhrasini kaikki mun rakkaudelle, ja annoin velvollisuuden antaa tietä pyrkimykselle tehdä onnelliseksi sen ajan kuuluisin ja sivistynein julkero. Jos mikään näkökohta saattoi mua hidastaa, se oli just mun rakkaus. Pelkäsin että jos mä annan heti kaiken, niin sä pitkästyt, ja etsin uutta jännitystä jostain muualta. Mutta sun oli helppo vakuuttaa mut ettei siitä ollut pelkoa, enkä mä sitä halunnutkaan. Mun oisi pitänyt ennakoida muita todennäköisempiä ikävyyksiä, ja ottaa huomioon että ilojemme menetyksestä voisi tulla mun loppuelämäni kurjistus.
ellauri012.html on line 363: Olisin tosi iloinen jos voisin pestä kyynelillä tyhjäksi noiden nautintojen muiston, jota ajattelen vieläkin niin mielellään. Ainakin yritän kovasti pinnistäen sammuttaa sydämestäni ne halut jotka mun heikko luonne synnyttää, ja koitan harjoittaa itseäni kidutuksilla jota sä oot kokenut sun vihollisilta. Koitan tällä lailla tyydyttää sua ainakin, vaikken pysty lepyttämään kiukkuista jumalaa. Näyttääkseni sulle miten huonoon kuntoon mä oon mennyt, ja miten pitkällä mä oon näissä katumusharjoituksissa, mä uskallan jopa syyttää taivasta siitä että se sotki sut näihin ansanaruihin. Ei kai tästä voi jumalakaan suuttua, kun en pyydä itselleni armoa.
ellauri012.html on line 365: Rikoksen sovitukseen ei riitä kärsiä määrätty rangaistus; kärsiminen ei auta jos sydämeen jää halu entiselleen. On helppo asia tunnustaa heikkous, ja antaa siitä itselle vähän rapsuja, mutta täytyy olla täydellinen itsehallinta jotta voisi sammuttaa nautintojen muiston, jonka tapa on tartuttanut aivoihin. Nähdään aika usein että jotkut tunnustaa omat vikansa, mut vähät niistä ottaa vahinkoa, suorastaan mielissään vaan kertoilevat niistä. Sydämellisesti katua pitäisi tekoa suusanallisen myönnytyksen lisäksi, mut tää toteutuu vaan harvoin. Mä joka olen kokenut niin monta hyvää hetkeä sun kanssa, tunnen vastoin tahtoani etten voikaan niitä katua, enkä välttyä muistoissani nauttimasta niistä taas. Ponnistan vaikka kuinka kovasti, tai käännyn sitten mille kyljelle, ihana ajatus vaan seuraa, ja jokainen tarvekalu tuo mun mieleen mitä mun pitäisi unohtaa. Hiljaisessa yössä kun mun tulis ottaa palloon unta, joka lievittää suurimmatkin huolet, en voi välttää näitä unelmia. Uneksin että olen taas mun rakkaan Abelardin kaa. Mä näen sen, puhun sille ja kuulen sen vastaavan. Toisiimme ihastuneina me unhdetaan kirjat ja ruvetaan taas hommimaan. Joskus mä olen tappelevinani sun vihollisten kaa; mä vastustan niiden raivoa, mä huudan säälittävästi, ja sit mä herään kyyneliin. Jopa kirkkoon alttarille mä vien meidän rakkauden muiston, ja sen sijaan että valittaisin joutuneeni nautintojen uhriksi, mä huokaan ja kaipaan niitä takaisin.
ellauri012.html on line 367: Mä muistan (sillä rakastavaiset ei unohda mitään) ajan ja paikan missä sä ekan kerran tunnustit tunteesi ja vannoit että rakastaisit mua aina kuolemaan. Sun sanat ja valat on syvälle kaivertuneet mun sydämeen. Mun katkonainen puhe kavaltaa mun mielen sekavuutta; mun huokaukset paljastaa mut, ja sun nimi on alituiseen mun huulilla. Voi juku! Kun mä kärsin näin mikset sä herra siellä ylhäällä sääli mun heikkoutta ja vahvista mua sun armolla? Sä olet onnellinen Abelard että sulle on suotu se armo, ja sun onnettomus on käännetty levoksi. Sun ruumillinen rangaistus on parantanut sun panohalut. Myrsky on ajanut sut satamaan. Jumala joka näytti vähän jakaneen sulle huonot kortit, koitti vaan auttaa sua; hän olikin kiltti isi joka vaan ruuvas irti sulta kikkelin, eikä paha vihollinen - viisas lekuri joka sanoo: tää voi vähän kirpaista, vaan pelastaakseen sun henkesi. Mua pitäis sääliä tuhat kertaa enemmän kuin sua, sillä mulla on tuomiota jäljellä vaikka kuinka monta kuukautta. Mun pitää vastustaa noita kuumeita jotka rakkaus herättää nuoreen sydämeen. Tää sukupuoli on vitun heikko, ja mun on vaikeempi puolustautua, koska mua ahdistava vihollinen miellyttää mua; mä nautin vaarasta joka uhkaa mua; miten mä voin olla antautumatta sille?
ellauri012.html on line 369: Näiden taistelujen keskellä koitan edes piilottaa heikkouteni niiltä jotka sä olet antanut mun hoitoon. Kaikki mun alaiset ihailee mun hyvettä, mut jos niiden silmät vois tunkeutua mun sydämeen, mitä ne näkiskään siellä? Mun tunteet siellä kapinoi; mä käsken muita mutten pysty käskee itseäni. Mulla on valepuku, ja tää valehyve on tosi pahe. Miehet pitää mua kiitettävänä, mut mä olen syyllinen jahven silmissä; niiltä ei mikään pysy piilossa, ja se näkee suonikiekuroiden läpi suoraan sydämeen. Mä en välty paljastukselta. Ja kuitenkin on kova homma pitää yllä edes tää hyveen näköiskuva, joten kait tääkin teeskentely jotain hyvittää. En aiheuta skandaalia maailmalle, joka on herkkä ottamaan huonoja vaikutteita; en heiluta hyveen venettä noille jotka on mun käskyläisiä. Sydän täynnä rakkauta yhteen mieheen opetan niitä rakastamaaan yhtä jumalaa. Maisten nautintojen hurmaamana koitan näyttää niille että ne on kaikki turhuutta ja petosta. Mulla on just tarpeeksi voimaa kätkeä niiltä mun kaipaus, sitä kai on pidettävä armon työnä. Jos se ei saa mun aikomuksia hyviksi, se ainakin estää mua jauhautumasta jyviksi.
ellauri012.html on line 371: Ja siltikin on turha edes yrittää erottaa näitä kahta: ne jotka ei ole vanhurskaita on syntisiä, ja ne jotka hidastelee hyvän kanssa jää siitä jälkeen. Sitäpaitsi ei pitäisi olla muita motiiveja kuin rakkaus jumalaan. Voi vinde! mitä toivoa on sit mulla? Mun sekavuus johtu enemmän pelosta loukata miestä kuin suututtaa jumalaa, ja mä käytän vähemmän aikaa sen miettimiseen kuin edelliseen. Just niin, sun käsky vaan, eikä mikään oikee kutsumus lähetti mut tähän luostariin; mä koitin helpottaa sun oloa enkä pyhittää itseäni. Mä oon niin onneton! Mä revin itseni irti kaikesta mistä pidin; hautaan itseni elävältä; harjoitan mitä tiukinta paastoa ja kaikkia muita julmuuksia joita täällä tehdään; ruokin itseäni kyynelillä ja suruilla; ja tästä huolimatta en ansaitse mitään näillä harjoituksilla. Mun väärä hartaus on kauan pettänyt niin sua kuin muitakin, sä oot luullut että mä oon rauhoittunut vaikka mä oon häiriintyneempi kuin mä oon ollut ikinä. Sä uskottelit itsellesi että mä olin ihan omistautunut tälle hommalle, mutta mulla ei ollut muuta harrastusta kuin tää rakkaus. Tässä harhassa sä pyydät multa rukouksia - hitsi! mä tarvitsen niitä sulta! Älä oleta mitään mun hyveistä tai huolesta; mä horjun, tue mua sun neuvoilla; mä oon heikko, vahvista ja ohjaa mua sun ohjeistuksilla.
ellauri012.html on line 373: Oliko sulla mitään syytä kiittää mua? Kiitoksesta on usein haittaa niille joita kiitetään: salainen turhamaisuus syttyy sydämeen, sokeuttaa, ja peittää haavat jotka oli vasta puoliksi parantuneet. Viettelijä imartelee, ja samalla pilaa ihmisen. Rehellinen ystävä ei salaa mitään, eikä silittele haavaa, oikeestaan saa tuntumaan sen kipeemmältä, koska laittaa lääkettä. Mikset sä menettele näin mun kaa? Haluutko olla halpa vaarallinen liehittelijä? tai jos sä näät mussa jotain kehuttavaa, etkö pelkää, että turhamaisuus, joka vaivaa jokaista ainakin meistä naisista, pian tuhoo sen? Mut ei tuomita hyvettä ulkopuolelta, sillä muuten rikolliset kelpaa yhtä hyvin kuin herran valitut. Ovela huijari voi saada enemmän ihailua osakseen kuin intoileva pyhimys. Touché, osui ja upposi, vai mitä Abelard?
ellauri012.html on line 375: Ihmissydän on sokkelo, jonka reittejä on vaikee seurata. Sun ylistykset mulle on sitä vaarallisemmat, kun mä rakastan ihmistä joka niitä tarjoilee. Mitä enemmän mä haluun sua miellyttää, sitä helpommin mä uskon kiitosta jonka sä osoitat mulle. Mrr! ajattele mieluummin miten vahvistaa mun heikkoutta terveellisillä haukuilla! Sun pitäisi pikemmin epäillä kuin uskoa mun pelastukseen; sanoa että sun hyve perustuukin heikkouteen, ja et vaan ne saa seppeleen jotka on pinnistäneet kovimmin. Mut mä en edes tavoittele voiton seppelettä - mulle riittää vältellä vaaroja. On helpompi pysyä poissa tieltä kuin voittaa taistelu. Voitonpallilla on monta tasoa, enkä mä tavoittele korkeinta; jätän sen niille jotka on usein jo voittaneet. En koita valloittaa ettei mua voitettaisi; mulle on tarpeeksi onnea välttää haaksirikko ja päästä johkin satamaan. Taivas vaatii mua hylkäämään tän mun kohtalokkaan rakkauden suhun, mut voi helvetti! mun sydän ei koskaan suostu siihen. Moido.
ellauri012.html on line 381: Rakas Abelard, - sä ehkä luulet et mä syytän sua vetelyydestä. Sä et ole vastannut mun viime kirjeeseen, ja taivaan kiitos, siinä kunnossa missä mä nyt oon, on helpotus että sä osoitat niin vähän kiinnostusta tunteisiin jotka kavalsin. Lopultakin Abelard sä olet menettänyt Heloisen iäksi. Kaikista niistä valoista huolimatta etten ajattelis muuta kuin vaan sinua, enkä saisi viihdytystä muusta, olen nyt karkottanut sut mun mielestä, mä oon unohtanut sut. Sä ihana ajatus rakastetusta jota kerran jumaloin, sä et ole enää mun onnen avain! Rakas Abelardin kuva! sä et enää vainoo mua, mä en enää edes muista sua. Ooh kuuluisuus ja ansio, mies joka vihollisista huolimatta on aikansa ihmemies! Oi lumoavat nautinnot mihin Heloise alistui - te olitte mun kiduttajia! Mä tunnustan mun häilyvyyden, Abelard, ihan punastumatta; opettakoon mun uskottomuuteni maailmalle ettei naisten lupauksiin ole luottamista - meidän mieli ja kielikin on niin muuttuvainen. Tää kiusaa sua, Abelard; tää tieto ulkoa voi sut yllättää; sä et koskaan kuvitellut että Heloise voisi olla petollinen. Sillä oli niin vahvat ennakkoluulot sun puolesta, ettet voi kuvitella miten aika voisi muuttaa niitä. Mutta pidä kiinni tuolista, mä aion nyt paljastaa sulle mun kaksinaamaisuuden, vaikka luulenkin että sä et moiti mua, vaan itket ilosta.
ellauri012.html on line 383: Kun mä kerron mikä kilpailija on tempaissut mun sydämen pois sulta, kiität mun mielenmuutosta, ja pyydät tätä kilpailija liimaamaan sen kii. Tästä sä jo arvaat että jumalahan se on joka vie nyt sulta Heloisen. Jep, mun rakas Abelard, nyt se antaa mulle sen mielentyyneyden jonka meidän kurjuuden kirkas muisto ennen esti. Just taivas joo! mikä muu kilpailija vois ottaa sulta mut? Voisitko kuvitella, että joku vaan, joku ihminen voisi kumittaa sut mun sisältä? Voisitko kuvitella mun vaihtavan jumalisen ja sivistyneen Abelardin kehenkään alempaan kuin jumalaan? Ei, must tuntuu et sä olet arvioinut mut oikein tässä kohtaa. Varmaan sä haluut tietää millä keinoin jumala sai aikaan näin suuren muutoksen? Kerron sulle, että saisit ihmetellä sallimuksen salaisia kiemuroita. Muutama päivä sen jälkeen kun sun vika kirje tuli mä sairastuin vakavasti (Joopa joo, aina tää sama deus ex machina näissä muinaisjutuissa); lääkärit jo luovutti mut kuolemalle. Silloin mun tunne, joka aina ennen oli tuntunut musta viattomalta, alkoi näyttää pahalta. Muistista tulvahti kuin filmissä (joojoo, anakronismi, mutta siltä se varmaan just tuntui) kaikki mun elämän menneet teot, ja mun täytyy tunnustaa että ainoo tuska jonka tunsin oli tunnontuska meidän rakkaudesta. Kuolema jota olin siihen saakka katsonut vain etäältä, häälyi nyt mun edessä kuin syntisillä. Aloin pelätä jumalan kostoa nyt kun olin lähempänä sitä, ja mua kadutti etten mä ollut ottanut kunnolla käyttöön armolahjoja. Ne hellät kirjeet jotka sulle kirjoitin, rakkaat keskustelut joita kävin sun kanssa, kiusas mua nyt yhtä paljon kuin ne oli ennen viehättäny. Voi Heloise-repukka, mä sanoin, jos on rikos lähteä tolla lailla hehkuttamaan, ja jos tämän elämän jälkeen siitä seuraa varma rangaistus, mikset sä vastustanut kunnolla tollaisia kiusauksia? Ajattele mitä kidutuksia on sulle varalla, kauhistu sua venttaavia helevetin koneita, ja muista samalla nautintoja joita sun eksynyt sielu piti niin hitsin hienoina. Äh! eikö vähän harmita että kieriskelit niin falskeissa huveissa? Lyhyesti, Abelard, kuvittele katumusta jota tunsin, niin et ihmettele lehmänkäännöstä.
ellauri012.html on line 385: Yksinäisyys on kestämätöntä ahdistuneelle mielelle; sen huoli kasvaa hiljaisuudessa, ja syrjäytyminen vaan lisää sitä. Siitä lähin kun olen ollut suljettuna näihin seiniin, en ole tehnyt muuta kuin itkeskellyt meidän vahinkoa. Tää luostari on kaikunut mun kiljunnasta, ja ikuiseen orjuuteen tuomitun kurjimuksen lailla olen kuluttanut päivät surun parissa. Sen sijaan että olisin toteuttanut loordin armollisen suunnitelman mua kohtaan, olen kapinoinut sitä vastaan, pidin tätä pyhää pakopaikkaa kauheeena vankilana, ja olen kantanut loordin iestä vasten tahtoa. Sen sijaan että olisin putsannut itseäni katumuksen harjoituksilla, olen vaan vahvistanut mun tuomiota. Fataali erehdys! Kardinaalimunaus! Mut Abelard, mä oon nyt repinyt silmiltä siteen joka sokaisi mut, ja jos mä nytkään voin yhtään luottaa omiin tunteisiin, musta on nyt tullut sun arvostuksen arvoinen. Sä et ole mulle enää muuta kuin se rakastava Abelard, joka aina pyrki yksityisiin hetkiin mun kanssa sumuttaen meidän vartijoiden silmät. Meidän onnettomuudet sai sut kammoamaan pahetta (ei ihme, kun et siihen enää itse kyennyt), ja sä heti omistit loput päiväs hyveelle, ja näytit alistuvan siihen pakkoon mielelläsi. Mä taas, joka olin herkempi, ja enemmän nautinnon perään (ja jolla oli paikat vielä kunnosssa) olin vitun kärsimätön tästä, ja olet kuullut miten paljon kannoin kaunaa sun kalttaajille. Oot nähnyt mun kaunan mun viime kirjeistä; tää se oli, varmasti, joka sai mun Abelardin, sut munattoman Hannibalin, mulle äkämystymään. Sä hermostuit mun valituksista, ja jos totta puhutaan, menetit toivon mun sielun pelastuksesta. Et voinut aavistaa että Heloise voisi voittaa noin vahvan tarpeen; mut olit väärässä, Abelard, mun heikkous, armon lihaksilla, ei estänyt mua tavoittamasta voiton seppelettä. Palauta mut siis sun hyviin kirjoihin; sun oma jumalisuus varmaan kehottaa sua siihen.
ellauri012.html on line 387: Mut mut: mikä salainen huoli nyt nousee mun sieluun - mikä loppuun ajattelematon tunne nyt nousee joka vastustaa mun lupausta olla huokailematta Abelardin perään? Voi taivas! eks mä ookkaan päihittänyt mun rakkautta? Heloise sä onneton! niin kauan kun sulla henki pihisee sun pitää nähtävästi rakastaa Abelardia, niin on päätetty. Itke vaan kurja ämmä, sillä tätä parempaa tilaisuutta siihen tuskin tarjoutuu. Mun pitäis kuolla surusta; armo oli jo kerran ohittanut mut, ja sit mä lupasin olla sille uskollinen, mut nyt mä olen taas kerran pettänyt lupaukseni, ja armo on taas uhrattu Abelardille. Tää pyhäinhäväistys kyllä jo saa kupin kaatumaan. Miten mä voin tän jälkeen enää toivoa et jumala aukasee mulle aarrearkkunsa, sillä mä oon ihan väsyttänyt sen. Aloin loukata sitä heti ekasta hetkestä kun näin Abelardin; onneton sielun veljeys sai meidät ryhtymään luvattomiin panopuuhiin, ja jumala lähetti roiston erottamaan meidät puukolla. Mä valitan tätä onnettomutta, mutta jumaloin sen syytä. Aargh! mun pitäisi pitää tätä onnettomuutta taivaan lahjana, se ei hyväksynyt meidän liittoa ja erotti meidät, ja mun pitäisi pinnistää et saisin mun tunteen loppumaan. Eikö olis paljon parempi jos unohtaisin kokonaan sen kohteen, enkä jättäisi mieleeni mitään muistoa joka on fataali mun rauhalle ja pelastukselle? Herra varjele! pitääkö Abelardin kummitella mun ajatuksissa iän kaiken? Enksmä koskaan pääse vapaaksi lemmen kahleista? Mut ehkä mä pelkään ihan turhaan; ohjaahan hyve nyt kaikkia mun akteja ja ne on kaikki armon huostassa. Siis pelko pois, Abelard; ei mulla enää ole noita tunteita joiden kuvaaminen mun kirjeissä sai sut niin hermoksi. En mä enää yritä, kertomalla noista hyvistä hetkistä jotka rakkaus meille jakoi, herättää mitään syyllistä tunnetta jota sä voisit tuntea mua kohtaan. Mä vapautat sut kaikista sun valoista; unohda rakastajan ja aviomiehen tittelit ja jätä vaan toi iskä. Mä en odota sulta enää muuta kuin lempeitä nuhteita ja kirjeitä jotka pitää yllä rakkauden loimua. En vaadi sulta muuta kuin hengellistä neuvontaa ja terveellistä kuria.
ellauri012.html on line 389: Koskemattomuuden polku, niin okainen kuin onkin, näyttää musta silti hyvältä, jos vaan saan kulkea sun saappaiden jäljessä. Sä löydät mut aina täältä sun kintereiltä. Mä luen suuremmalla mielihyvällä kirjeitä jossa sä ylistät hyveen etuja kuin koskaan niitä joilla sä taitavasti pistit muhun naintihalun myrkkyä. Et voi nyt enää mulle vaieta tekemättä rikettä. Kun mulla oli niin kova rakkauden hätä, ja mä painostin sua niin kovasti kirjoittamaan mulle, kuinka monta kirjettä sain kirjoittaa ennen kuin sain edes yhtä takaisin? Sä kielsit multa mun kurjuudessa mun ainokaisen lohdun, koska pidit sitä vaarallisena. Sä yritit tylyttämällä pakottaa mut unohtamaan sut, enkä mä sinänsä syytä sua, mut nyt sulla ei ole mitään pelättävää. Tää hyvän onnen sairaus, jolla sallimus mut nujersi, on tehnyt sen mitä ihmisten ponnistukset ja sun julmuus turhaan yritti. Nään nyt miten turhaa oli meidän rakkaus, johon me luotettiin kuin johkin ikuiseen. Kyllä siitä tuli sitten paljon harmia!
ellauri012.html on line 391: Ei hyvä herra, maan päällä ei ole muuta nautintoa kuin hyveen antama. Kaikkien maisten ilojen keskellä sydäntä pistää, se on rauhaton ja levoton kunnes se pysähtyy suhun. Miten paljon mä oonkaan kärsinyt, Abelard, niin kauan kun mä koitin pysytellä elossa luostarissa niillä eväillä jotka oli tuhonneet mut maailmassa? Vihasin seiniä jotka ympäröivät mua; tunnit tuntui pitkiltä kuin nälkävuodet. Kaduin tuhannesti että olin haudannut itseni tänne. Mut sen jälkeen kun armo avas mun silmät on kaikki muuttunut; yksinäisyys tuntuu kivalta, ja tän paikan rauha on vuotanut mun sydämeen. Tyytyväisenä että hoidan hommani tunnen iloa joka ylittää kaiken sen minkä rikkaus, komeus tai aistillisuus vois mulle tarjota. Mun tyyntymys on kyllä käynyt mulle kalliiksi, sillä se maksoi mun rakkauden; tein ihan väkisten tän uhrauksen joka tuntui ennen mahdottomalta. Mut jos mä oon vihdoinkin päässyt susta eroon, älä mustasukkaile; jumala jonka ois aina pitänyt omistaa mut on nyt mun sisässä sun sijasta. Ole tyytyväinen että voit vielä nussia mun mieltä, sitä sä et koskaan menetä; ja mä saan aina salaista mielihyvää kun ajattelen sua, ja must on hienoa totella säääntöjä jotka sä mulle teet.
ellauri012.html on line 395: Sä moitit mua hyvin auliisti etten ole kirjoittanut uutisia; mun sairauteni selittäköön sen. Mä en jätä käyttämättä mitään tilaisuuksia sun muistamiseen. Kiitos vaan kun sanot että mun vaikeneminen on sua hermostuttanut, ja mun terveyttä koskevasta huolenpidosta. Sä siis olet aika huonossa hapessa itse, ja äsken luulit jo et tulee noutaja. Kylläpä sä julma mies kerrot kylmästi uutisen jonka tiedät huolettavan mua. Kerroinhän mä edellisessä kirjeessä miten mua masentais jos sä kuolisit, ja jos sä yhtään välität musta, sä vähän hellität noita harjoituksias. Mähän tarviin sun neuvojas, ja siksi sun pitäis pitää huolta itsestäs; - mut en mä viitsi väsyttää sua nalkuttamalla. Sä toivot ettei me unohdeta sua meidän rukouksista; No jo, Abelard kulta, voit olla varma että tää tiimi on sun takana; se omistautuu sulle etkä voi epäillä sitä unohtamisesta. Sä oot meidän iskä ja me ollaan sun tyttöjä; sä oot meidän opas, ja me alistutaan sun ohjaukseen ihan varmoina et sä oot kunnon veijari. Sä käsket, me totellaan; sä juhlit, me pakataan. Me toteutetaan pilkuntarkasti mitä sä oot käskenyt. Me ei ruoskita itseämme enempää kuin sä suositat, ettei olla virkaintoisia ja ylitetä normia. Sanalla sanoen, mikään ei ole oikein ilman Abelardin leimaa. Kerrot yhtenä hämmennykseen aiheena että jotkut meidän siskoista on huonoja esimerkkejä, että ne ei yleisesti ottaen ole tarpeeksi tiukkoja. Näyttäks tää sulta oudolta kun tiedät millä jengillä luostarit täyttyy nykyaikana? Kysyykö iskät tyttäriltä onko ne kiinnostuneita ennenkuin ne sulkee ne kiven sisään? Eikö oma etu ja maan tapa oo niiden ainoo ohjenuora? Siksi luostareissa on paljon poppoota joilla on joku kohujuttu takana. Mut kerropa tarkemmin mitä väärinkäytöksiä on sun korviin kiirinyt, ja neuvo miten mä korjaan ne parhaiten. Mä en ole ite havainnut mitään löyhiä kuminauhoja; kun löydän, niin kiristän ne kyllä. Mä teen tarkastuskierroksen joka ilta, ja lähetän karkulaiset takaisin huoneisin; sillä muistan kyllä mitä seikkailuja tapahtui taannoin Pariisin konventeissa.
ellauri012.html on line 397: Sun kirjeen lopussa on yleistä marinaa sun onnettomuudesta ja et toivot et kuolema lopettais sun munattoman elämän. Miten noin suuri nero kuin sä ei voi nousta onnettomuuden yläpuolelle? Mitä maailma sanoisi jos ne lukis sun mulle lähettämät kirjeet? Uskoiskohan ne sun luostarielämän jaloihin tarkoitusperiin, vai ajattelisko vain että sä vetäydyit sinne nuolemaan kelliesi arpia? Mitä sun oppilaatkin sanoisi, jotka on tullut niin pitkän matkan takaa, ja pitää sun ankaria luentoja parempina kuin maallista elämää, jos ne huomais että sä ot salaa sun ex-kassiesi orja, ja samojen heikkouksien uhri joista sun säännnöt suojaa niitä? Tää Abelard, jota ne niin paljon ihailee, tää suuri johtaja, menettäisi maineensa ja siitä tulis sen oppilaiden pelle. Jos nää syyt ei riitä sua rauhoittamaan, vilkaise vähän tänne päin ja ihaile päättäväisyyttä jolla mä suljin itteni tänne ihan vaan sun pyynnöstä. Mä olin nuori kun me erottiin ja (jos mä kehtaan uskoa mitä sä aina vakuutit) oisin kelvannut kenelle tahansa. Jos mä olisin halunnut melaa keneltäkään muulta kuin just sulta, muut miehet olis mielellään lohduttaneet mua sun puutteessa. Tiedät mitä mä oon tehnyt, anteeksi että hieron tätä, mä muistelen mielelläni vieläkin sun rakkaudenvakuutuksia. Mä kuivasin sun kyynelet pusuilla, ja kun sä olit kyvytön, mä uskalsin enemmän. Voi voi, jos sä olisit rakastanut herkemmin, mun valat, mun huippuhetket, mun hyväilyt olis kyllä vakuuttaneet sut. Jos sä oisit nähnyt mun vähitellen viilenevän sulle, sulla ois ollut syytä huoleen, mut sä et koskaan saanut multa enemmän rakkautta kun sen jälkeen kun sulta meni kassit.
ellauri012.html on line 400: On se nyt häpeä ettei filosofi voi sulattaa mikä oisi voinut sattua kelle vaan. Kato musta esimerkkiä; mä sain syntyessäni kovat halut, mä joudun päivittäin taistelemaan tunteiden kanssa, ja iloitsen kun saan ne järjen hallintaan. Miten tälläinen heikko luonne joutuu vahvistamaan vahvempaansa? Mut nyt mä meen liian pitkälle. Näinkö mä kirjoitan mun kultu Abelardille? Sille joka noudattaa kaikkia saarnaamiaan hyveitä? Jos valitat onnen arvasta, se ei ole niinkään että tunnet sen iskut, vaan koitat osoittaa vihollisilles kuinka moitittavia ne on kun ne satutti sua. Jätä ne rauhaan Abelard, anna niiden kiehua omassa liemessään, jatka sä sun yleisöjen hurmaamista. Löydä ne sivistyksen aarteet jotka taivas näyttää varanneen vaan sulle; sun viholliset jotka sä häikäiset sun järkeilyllä tulee lopulta kyllä järkiinsä. Voi että sä olisit onnellinen jos saisit koko maailman vakuutetuksi sun oikeassa olosta, niinkun mä jo oon. Kaikki myöntää sun fiksuuden; sun pahimmat vastustajatkin tunnustaa, että sä tiedät kaiken mikä on inhimillisesti tiedettävissä.
ellauri012.html on line 404: Kerron sulle mikä on musta mukavinta täällä eläkkeellä; kun olen kuluttanut päivän ajatellen sua, täynnä tätä alas painettua ajatusta, menen nukkumaan. Sillä öisin Heloise, joka ei kärsi ajatella sua päivisin, rentoutuu mielikseen sua katsomaan ja kuulemaan. Silloin mun silmät liimautuu suhun! joskus sä kerrot sun salaisista huolista, ja mun mieli tuntee surua, joskus unohdat sun vihamiehet ja painat mut lähelles ja mä antaudun sulle, ja meidän sielut, joilla on sama tunne, tuntee myös saman nautinnon. Mutta voi, iloiset unet ja hellät kuvitelmat, miten nopeesti te katootte! Mä herään, avaan silmäni enkä näe Abelardia: ojennan käteni halatakseni häntä ja hän ei ole siinä; itken, ja se ei kuule mua. Tosi hölmöä mun on kertoa mun unistani sulle, joka et välitä sellaisista huvituksista. Mutta Abelard, etkö koskaan näe Heloisea sun unissa? Miltä se näyttää niissä? Puhutko hänelle yhtä hellästi kuin ennen, ja oletko iloinen vai pahoillasi kun heräät? Anteeksi Abelard, anna anteeksi harhaiselle rakkaalle. En mä voi enää odottaa sulta sitä eloisuutta mikä oli sulle ominaista ennen, enkä voi vaatia että meidän halut kohtaavat. Me on sidottu itsemme ankariin sääntöihin, joita pitää seurata ilman mukinoita. Ajatellaan vaan näitä tehtäviä ja meidän sääntöjä, ja käytetään hyvin hyväksemme pakkoa joka pitää meidät erossa. Sinä Abelard päätät sun kurssit ja sun juoksun onnella; sun halut ja pyrkimykset ei estä sun pelastusta. Mut Heloisen pitää itkeä, sen pitää surra ikuisesti tietämättä, kelpaavatko sen kyynelet pelastuksen pantiksi.
ellauri012.html on line 406: Olisin halunnut lopettaa tän kirjeen kertomatta mitä täällä tapahtui pari päivää sitten. Nuori nunna joka oli pakotettu luostariin ilman kutsumusta siihen karkasi jollain ilveellä, en tiedä miten, ja pakeni Englantiin yhden herrasmiehen mukana. Olen käskenyt koko talon salata tän jutun. Voi Abelard! Jos sä olisit täällä näitä juttuja ei tapahtuisi, sillä kaikki siskot jotka hurmaantuis sut nähdessään ja kuullessaan, eivät ajattelisi kahdesti vaan noudattaisivat sun sääntöjä ja ohjeita. Se noviisi ei olisi ikinä tehnyt noin rikollista suunnitelmaa kuin rikkoa valansa, jos sä olisit ollut täällä kehottamassa kuuliaisuuteen. Jos sun silmät vahtis meitä, kaikki olis viattomia. Kun me liukastutaan sä nostaisit meidät pystyyn ja tukisit neuvoillas; me marssittaisiin varmajalkaisina lampaina hyveen kaitaa tietä. Alan huomata että musta on ihan liian hauskaa kirjoittaa sulle; mun pitäis polttaa tämäkin kirje. Siitä näkee että mulla on vielä ihan liikaa tunteita sua kohtaan, vaikka yritin aluksi vakuuttaa sut ettei niin ole laita. Mä tunnen joskus armon, joskus himon laineita, ja vuorotellen annan periksi kummallekin. Sääli mua Abelard, ja tilaa johon sä olet mut saattanut, ja tee mun viime päivistä tääällä yhtä levollisia kuin ne ensimmäiset oli ahdistuneita.
ellauri012.html on line 413: Koitetaan viedä uskonnollinen perfektionismi ihan tappiin. On kaunista kun löytää kristillisiä mieliä jotka on niin irti maasta, luojan luomista ja itsestäänkin, että ne näyttävät levitoivan erossa ruumiista missä ne on kiinni, ja käyttää ruumista vaan orjana. Me ei voida koskaan päästä jumalan tasolle. Miten paljon me yritetäänkin, me jäädään aina takatuhdolle, me ei edes tajuta kuinka paljon. Toimitaan vaan jumalan kunniaksi välittämättä muista luomista tai edes itsestämme, ei välitetä omista haluista tai muitten toiveista. Jos me oltaisiin aina sellaisia, niin mä voisin ihan hyvin tulla asumaan Parakleteeseen, josta mä olen pitänyt tarkkaa huolta ja sitä koko ajan tuhannesti siunannut. Mä opettaisin sitä mun omilla sanoilla ja animoisin sille esimerkkiä; stalkkailisin mun siskojeni elämää, enkä komentaisi mitään mitä en itse voisi pitää: käskisin teidän rukoilla, mietiskellä, ja tehdä työtä, ja pitämään hiljaisuuden lupauksen; ja mä itekkin rukoilisin, duunailisin, tuumailisin ja oisin enimmäkseen hiljaa.
ellauri012.html on line 417: Mut ei, nyt mun turhamainen mielikuvitus taas vie mua kuin litranmittaa. Voi Heloise, miten kaukana me ollaankaan oikeasta mielenrauhasta! Sun sydän vielä palaa roihulla jota et saa sammutetuksi, ja mun on täynnä hätää ja levottomuutta. Älä luulekaan Heloise, että mä nautin täällä täydellistä lepoa; mä avaan nyt viimeisen kerran sulle sydämeni; - mä en ole vieläkään ihan irti susta, ja vaikka mä taistelen mun sua kohtaan tuntemaani hellyyttä vastaan, niin kaikista yrityksistäni huolimatta mä koen liian voimakkaasti sun surut ja haluisin jakaa ne. Sun kirjeet on tosiaankin liikuttanut mua; en voi lukea kylmänä sun rakkaan käden raapustamia kirjaimia! Mä huokaan ja itken, ja kaikki mun järki tuskin riittää kätkemään mun heikkouden mun oppilailta. Tää, Heloise parka, on Abelardin kurja olotila. Maailma, joka on yleensä väärässä joka asiasta, luulee että mä olen päässyt rauhaan, ja luullessaan et mä rakastin sua vaan aisti-ilon tähden, et mä oon nyt unohtanut sut. Ja vitut! Ihan väärin meni! Ihmiset oli kyllä oikeassa kun sanoivat et kun me erottiin, mä menin luostariin häpeestä ja surusta. Mut se ei ollut, kuten tiedät, kunnon katumusta siitä et oisin jotenkin loukannut jumalaa, mistä mä keksin tän ajatuksen. Mutta mä pidän meidän kurjuutta sallimuksen salaisena merkkinä että se tahtoo rankaista meitä; ja pidän Fulbertia vaan jumalan koston välikappaleena. Armo veti mut houruintaloon missä olisin vieläkin jos mun vihollisten raivo ois sen sallinut; mä olen kestänyt niiden vainon, varmana että jumala ite usutti ne mun kimppuun mun puhdistukseksi.
ellauri012.html on line 419: Kun se näki että mä olin oikeen tottelevainen, se antoi mun perustella mun doktriinin; mä julkaisin sen ja osoitin lopulta että mun usko ei ollut vaan ortodoksista, van ihan vapaa myös omaperäisyyden synnistä.
ellauri012.html on line 421: Olisin onnellinen jos mun ei tarvis pelätä mun vihollisia, eikä olis muita esteitä mun pelastukselle kuin niiden pahat puheet. Mut Heloise, sä saat mut vapisemaan, sun kirjeet todistaa että sä olet maisen rakkauden kynsissä sen orjana, mut josset sä pääse sen yli, sä et pelastu; ja mitä osaa mun nyt pitäis esittää tässä farssissa?
ellauri012.html on line 426: Yritä siis edes katkoa noi häpeän kettingit jotka pitää sut kiinni lihassa, ja jos insh´allah sulle käy niin hyvin että pystyt siihen, pyydän sua muistamaan mua rukouksissa. Koita kaikin voimin olla taivaan mallikansalainen; se on vaikeaa, sen myönnän, muttei mahdotonta, ja mä uskon sun voittoon koska sä oot niin oppivainen. Jos ekat yritykset lässähtää, elä hellitä, se olisi pelkuruutta; sitä paitsi muista että sun pitää tosissaan pinnistää, sillä sulla on vastassa tosi paha vihollinen, koitat sammuttaa metsäpaloa, kesyttää sun rakkaimmat tunteet. Sun pitää taistella sun omia haluja vastaan, ettei sun mätä luonne paina sua alaspäin. Sulla on ovela vastustaja, joka käyttää kaikki keinot sun viettelyyn; ole aina valppaana. Niin kauan kuin me eletään, meitä kiusataan; siks yks Jansson niminen iso pyhimys kai sanoikin: ihmisen elämä on yhtä kiusausta: piru, joka hain lailla ei nuku koskaan, vaan ui koko ajan meidän keskessä yllättääkseen meidät joltain suunnalta, päästäkseen meidän sisään ja tuhotakseen meidät sisältäkäsin. (Siis vähän niinkuin mä tein sulle.)
ellauri012.html on line 428: Vaikka kuinka täydellinen olisi, voi langeta kiusaukseen, ja hyödylliseenkin sellaiseen. Eikä ole ihme ettei siitä koskaan vapaudu, koska kiusauksen lähde on sussa itsessä; tuskin yhdestä pääsee niin toinen alkaa ahdistaa. Se on aatamin perikunnan osa, niillä pitää olla aina jotain kärsittävää, koska ne on tulleet alas puusta ja menettäneet kädellisen onnensa. Turhaan luuulemme että pääsemme kiusauksesta edes karkuun juoksemalla; ellei kärsivällisyyttä yhdistä nöyristelyyn, turhaaan kidutetaan itseämme. Ei kannata yksin yrittää, on paras pyytää apu yläkerrasta.
ellauri012.html on line 434: Älä anna sen harmittaa, Heloise, vaan ala jo; pane sun pelastussuunnitelma täytäntöön viivytyksittä; kyllä sä vielä ehdit kuiville kun pidät kiirettä. Lemmi jesseä, ja halveksi itseäsi sen sijasta. Se tulee sun sisään ja on sun huokausten ja kyynelten ainoo kohde; älä etsi muuta lohtua kuin se. Jos et pääse musta vapaaksi (ei tosin ihme, mähän on niin ihana), niin sä lankeet mun mukana; mut jos sä jätät mut ja liimaudut siihen, niin sä oot hyvässä veneessä. Jos pakotat loordin heittämään sut oman onnes nojaan, sulle käy köpelösti; mut jos sä olet uskollinen sille, niin iloa löytyy kyllä. Magnaleenakin itki kun luuli jo et jeesus oli sen jättänyt, mut Martta sanoi, kato hei, loordilla on sulle asiaa. Ole hiljainen ja halukas, ketterä ja kurvikas, vastaa joka kutsuun, niin jeesus tulee. Ja hei Heloise, tässä olis vielä muutamia ohjeita: sä olet teidän yksikön esimies, ja siellä on privaattipotilaita ja toisia jotka johtaa muita; ensinmainitut hoitaa vaan omaa pelastusta, ja niiden ei tarvitse noudattaa kaikkia hyveitä niin näkyvästi, mut ne jotka on alipäällystöä niiden pitää näyttää muille esimerkkiä ja tehdä niin hyvin kun vaan pystyy. Muista tää, ja seuraa sitä, niin että sun koko elämästä tulee hyvän abbedissan rautalankamalli.
ellauri012.html on line 442: Pyhimyksillä on myös tää etu syntisäkkeihin verrattuna, että koska ne on tutustuneet sääntöihin jo elinaikana ja tehneet mielikuvaharjoituksia, niillä on habaa millä päihittää piru, ja sitten kun tulee aika kuolla, ne helposti voittaa pääsylipun ikuisuuteen, pääsee siunattuun lopulliseen yhdyntään luojansa kanssa.
ellauri012.html on line 444: Toivon tosiaan Heloise, että kun olet kyllin pahoitellut aiemman elämäsi väärinkäytöksiä, sä kuolet oikeen miellyttävän vanhurskaan kuoleman. Aah, onneks meitä on vähän jotka päästään siihen! Ja miksi? Koska on niin vähän niitä jotka rakastaa ristuksen ristiä. Kaikki haluis pelastua, mut harvat viitsii nähdä riittävästi vaivaa. Vaikka me voidaan pelastua ihan vaan ristin avulla, miks ihmeessä kieltäytyä kantamasta sitä vähän matkaa? Kantohan pelastajakin sitä jonkun matkaa (vaikka sitäkin kyllä autettiin, ei se ollut mikään muskelimasa itsekään), se kuoli meidän puolesta (no, kyllähän mekin vielä kuollaan, mut se on eri asia), niin miksei mekin kanneta sitä ja haluta kuolla? (Ei jessekään nyt varsinaisesti iloiselta vaikuttanut ennen kuolemaansa, vaikka lopuksi sille kävikin paremmin kuin hyvin.) Kaikilla pyhimyksillä on ollut kurjaa, ja pelastusmiehelläkin oli jotain kurjuutta enimmän aikaa (paitsi ehkä Kaanaan häissä, ja muutamissa muissa bileissä, Magdaleenan seurassa). Älä siis luule pääseväsi liian helpolla. Risti, Heloise hyvä, on aina käsillä, älä marise vaan ota se vastaan iloisella naamalla, muuten se tuntuu painavalta eikä siitä ole sulle vastaavaa hyötyä. Mut jos sä kannat sitä reippaasti vaikka tiukka mutru huulessa, niin näistä kärsimyksistä kasvaa luottamusta, josta löydät lohtua. Kuuleppas mitä sanoo pelastusmies: lapsi, kiellä itsesi, älä mua, ota ristisi ja tule perässä. Äh Heloise, mitä epäilet? Eiks tää kuulosta susta hyvältä diililtä? Eiks näin ystävällinen tarjous vakuuta sua? Varo Heloise, ettes torju tätä toista puolisoa joka vaatii sua, se on pelottavampi kuin mäkään olin. Jos se suuttuu suhun ja sun kiittämättömyyteen, sen rakkaus muuttuu kiukuksi ja se kostaa sulle. Miten sä kestät sitten sen tuomiota lautakunnan edessä? Se syyttää sua sen armon halveksunnasta, ja näyttää sulle omat haavansa. Mitäs siihen sanot? Se on sitten leppymätön, se sanoo sulle: mene ylpistelijä, ja pala ikuisessa hellassa. Mä eristin sut maailmasta, virutin sut yksinäisyydessä ja sä et äänestänyt mun suunnitelman mukaan. Mä koitin parhaani pelastaakseni sut, mut sä vaan itsepäisesti munasit itsesi, antaa vetää sitten vaan tonne vasemmalle vuohten joukkoon.
ellauri012.html on line 446: Hoohoo jaajaa Heloise, estä tää ikävä lopputulos, ja elä siivosti, että vältät syntisille varatut rangaistukset. En tässä tohdi enkä ehdi kuvata kaikkia noita hirveitä kidutuksia, jotka seuraa syntisestä seeveestä. Mua itseäni hirvittää kun kuvitttelen niitä. Ja kuitenkaan, Heloise, mäkään en osaa kuvitella mitään yhtä kauheaa kuin ne oikeet kidutukset, täkäläinen tuli on vaan heikko heijastus siitä mikä siellä roihuaa. Ihan luettelemattakin tuomittujen loputtomia kipuja, niistä on eri kurjaa olla eri paikassa kuin jumala. Miten kukaan joka uskoo tähän uskaltautuu syntihommiin? Hui! uskallettaisko me uhmata sua siellä ylhäällä? Vaikka taivaan ilot ei ketään vakuuttaisi, niin joutumisen tollaseen kurjuuteeen luulis riittävän pelotukseksi, ettei ruveta sille yhtään niskuroimaan.
ellauri012.html on line 450: Terve menoa, Heloise, tää on sun rakkaan Abelardin ja sen jumalan viimeinen sana sulle: valitamme aiheuttamaamme vaivannäköä. Viimeisen kerran: noudata hyvää sanomaa, tai oikeammin siihen liittyviä vakuutusehtoja. Taivaan poika suokoon, että sun sydän, joka niin kiltisti otti vastaan mun rakkauden, nyt ottaa vastaan tänkin hullutuksen. Toivon tosiaan että sun mielessä aina väikkynyt harhakuva rakastavasta Abelardista nyt edes muuttuisi kuvaksi tosi nolosta Abelardista; ja toivon että itket yhtä monta kyyneltä omasta puolestasi kun turhaan itkit mun munattoman takia.
ellauri012.html on line 509: Nyt näin unta, että oltiin lapissa johnin tai paulin anoppilassa käymässä. Siellä oli useampia taloja, äidin puolelta isokin ja komea, isän puolelta heinäkengän surkeampi siivoomaton asumus. Iso lauma ihmisiä, paljon lapsia juoksenteli siellä pihalla ja ovissa.
ellauri012.html on line 513: Helsingissä oli kullattuja kupoleita, tosi iso kirkonkello länkytti maahan kiinnitettynä. Mentiin korkealla sillalla lumisen kaivopuiston rannan ja uunisaaren ohi. Kerroin pojanpojalle että olin muka veneillyt siellä pienenä. Miks piti lapselle rehvastella puppua?
ellauri012.html on line 528:

Katajanokan vankilahotellin vessanseinässä oli kirjoitus: Kun olin 5v äiti sanoi mulle että elämässä tärkeintä on on olla häpi. Kun menin kouluun multa kysyttiin mitä haluun olla isona. Mä sanoin häpi. Ne sanoi etten ymmärtänyt tehtävää. Mä sanoin että ne ei ymmärtäny elämää. Allekirjoitus John Lennon.
ellauri012.html on line 530: En kyllä usko että eskarilainen pikku John työläispoika osas sanoa noin Coelhomaisen nenäkkäästi ja pikkuvanhasti. Kun kademieli fäni ampui sen New Yorkissa se sanoi viimeisiksi sanoikseen Aargh! muhun osui. Sen voin uskoa. Ei kukaan ole syntyessään artisti, ja ennen kuolemaa ja hautajaisia ei kukaan ole häpi.
ellauri012.html on line 549: Nuorna viza väännettävä, penska luokille, siltaan kuin Aale Tynni M. Peepään palvelijanhuoneessa syöpäsen vaimon kuunnellessa yläkerrassa. Tyttöjä ei saa ihailla vaik onkin söpöjä, ei niille liikaa puhua, ettei niistä tule turhamaisia ja suulaita.
ellauri012.html on line 568: Tyttö on päästettävä rippituoliin ajoissa, heti kun on sisäistetty herruus mut ei vielä ala ollin kurjuus. Synnin tunto opetettu muttei syntiä. Pastorin on ius primae noctis. Ainaskin virtuaalina. Olikohan rippituoliin varattu paperipyyhkeitä?
ellauri012.html on line 580: Setämies ymmärtää että tää on alistetun taktiikka, ja korjaisi sitä löystämällä vähän tyttöin liekanarua, toki kohtuuden rajoissa.
ellauri012.html on line 706: