ellauri002.html on line 1460: Äidillä oli ennen sotia ollut kirjekaveri Unkarissa, sen tytöt oli käyneet meillä kylässä. Ne asui Nyiregyházassa. Puoleensavetävä oli mustasilmäinen mustatukkainen pikkusisko Adi, az a sép, az a sép, akinek a sem a fekete. (Sitä yritin väpelösti pokata yhtenä vappuna. Adi vaan ei välittänyt ruipelosta heimoveljestä.)
ellauri003.html on line 189: En päässyt rehtoriksi vaikka yritin.

ellauri011.html on line 1054: Ei tosiaankaan kanzi lähtee nirhaamaan ketään noin pienen palkan toivossa, eikä se varmastikaan myöskään tunnu kivalta. Tottakai se tuntuuko joku teko kivalta vai ei on osa sitä koskevaa kannattavuuslaskelmaa. Tätä yritin jossain aikaisemmin jo tolkuttaa. Turha koittaa jollain tollasella typerällä tempulla koittaa "paljastaa", millasia ihmiset on muka "oikeesti". Ne on "oikeesti" just sellasia kun ne on normipäivänä, usko pois. Joskus kilttejä, joskus tuhmia, riippuen siitä mikä milloinkin tuntuu hyvältä tai oikealta siirrolta. Hyvä ja paha on vaan peitenimiä meidän (mun) ja muiden (sun) edulle. Tämmöinen omituinen testi, hyvän ja pahan tiedon puu, tai joku MIT:n moraalikone, ei todista mitään sen kummempaa kuin muut tilanteet. Nää moraalipellet vaan rakastaa niitä, esmes jehova, kohelo ja rusakko. Wolmarilla oli just tämmösiä temppuja, se testas ihmisiä kuin Pikin ilkeä pikku cheef.
ellauri012.html on line 361: Ja sama paha henki teki Heloisesta Abelardin kuohitsimen. Ainoa lohtu mikä mulla on on että mä en tehnyt sitä tahalteen, mä en petkuttanut sua; mut mun uskollinen rakkaus koitui sun tuhoksi. Ehkä mä teinkin tyhmästi siinä että mä rakastin sua niin järkkymättä, mut en mä osaa sitä katua. Mä yritin miellyttää sua oman kunniani kustannuksella, sain siis mitä ansaitsin, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Niinpian kuin olin varma sun rakkaudesta, en vitkastellut hetkeäkään ennenkuin annoin sulle; Abelardin rakkaus oli mun mielestä niin suuri kunnia, ja mä kaipasin sitä niin kärsimättömästi etten voinut olla uskomatta siihen heti. En käyttänyt kunniallisuuden ja väheksynnän puolustusaseita; nää keinot joilla me naiset vastustetaan miesten välitöntä tyydytystä ei mua paljon hidastanu. Mä yritin vaan vakuuttaa sut mun tunteista. Uhrasini kaikki mun rakkaudelle, ja annoin velvollisuuden antaa tietä pyrkimykselle tehdä onnelliseksi sen ajan kuuluisin ja sivistynein julkero. Jos mikään näkökohta saattoi mua hidastaa, se oli just mun rakkaus. Pelkäsin että jos mä annan heti kaiken, niin sä pitkästyt, ja etsin uutta jännitystä jostain muualta. Mutta sun oli helppo vakuuttaa mut ettei siitä ollut pelkoa, enkä mä sitä halunnutkaan. Mun oisi pitänyt ennakoida muita todennäköisempiä ikävyyksiä, ja ottaa huomioon että ilojemme menetyksestä voisi tulla mun loppuelämäni kurjistus.
ellauri012.html on line 406: Olisin halunnut lopettaa tän kirjeen kertomatta mitä täällä tapahtui pari päivää sitten. Nuori nunna joka oli pakotettu luostariin ilman kutsumusta siihen karkasi jollain ilveellä, en tiedä miten, ja pakeni Englantiin yhden herrasmiehen mukana. Olen käskenyt koko talon salata tän jutun. Voi Abelard! Jos sä olisit täällä näitä juttuja ei tapahtuisi, sillä kaikki siskot jotka hurmaantuis sut nähdessään ja kuullessaan, eivät ajattelisi kahdesti vaan noudattaisivat sun sääntöjä ja ohjeita. Se noviisi ei olisi ikinä tehnyt noin rikollista suunnitelmaa kuin rikkoa valansa, jos sä olisit ollut täällä kehottamassa kuuliaisuuteen. Jos sun silmät vahtis meitä, kaikki olis viattomia. Kun me liukastutaan sä nostaisit meidät pystyyn ja tukisit neuvoillas; me marssittaisiin varmajalkaisina lampaina hyveen kaitaa tietä. Alan huomata että musta on ihan liian hauskaa kirjoittaa sulle; mun pitäis polttaa tämäkin kirje. Siitä näkee että mulla on vielä ihan liikaa tunteita sua kohtaan, vaikka yritin aluksi vakuuttaa sut ettei niin ole laita. Mä tunnen joskus armon, joskus himon laineita, ja vuorotellen annan periksi kummallekin. Sääli mua Abelard, ja tilaa johon sä olet mut saattanut, ja tee mun viime päivistä tääällä yhtä levollisia kuin ne ensimmäiset oli ahdistuneita.
ellauri014.html on line 1155: Jos meni väärin ja mua odottaakin siellä jättimäinen kana, niinkuin Calvinin ja Hobbesin pikku Kallea, mä sanon sille sori siitä, se oli vahinko, yritin parhaani ja se riitti nyt vaan tähän saakka. Enempää ei kanakaan voi vaatia. Julle ei viitti vaivautua joihinki viime hetken passianomuxiin, se käyttää viime minuutit mieluummin viestitellen kavereiden kaa kuin herran porstuassa. Jos ei lähes 100% syntivapaa elämäni kelpaa sellasenaan pääsylipuxi, niin anti olla sitten. Julle uskoo kilttiin pokeen joka löperösti päästää kaikki sisälle. Ja loihe lausumaan nää immortellit sanat:
ellauri028.html on line 38: Ja kaikki sixi, etteivät roistot ottaneet Kirjailijainstituuttiin, halutti niin hitosti Kirjailijainstituuttiin, yritin ankarasti, lähetin valintakokeeseen "kansanomaisia" kertomuxia, lähetin kirjeen, että olin muka Siperiasta... Paskat! Äkkäsivät eivätkä ottaneet... Oikein tekivät. Hyvä pojat! Olen aivan tosissani...
ellauri045.html on line 345: 1 GAL-TAN kysymyxistä oli saako huonosti käyttäytyvää lasta lyödä avokämmenellä niinkuin Shulem Schnitzel. Green-Alternative-Libertarian says no. Traditional-Authoritarian-Nationalist says of course. Entä saako vaimoa vaihtaa kuin mustalainen hevosta? No tästä ei ollut kysymystä, ilmeisesti kaikki ovat siitä samaa mieltä. "Mikä silloin oli ollut vaikeaa? Mikä oli muuttunut? Liisan kasvot tulivat eteeni ja sitten yritin muistaa miltä Sinikka näytti."
ellauri055.html on line 192: Vitshi mikä narshishti. Kun se putoaa telineiltä se esittää kuollutta saadaxeen haukkujen sijaan sääliä. "Makasin liikkumatta, pää takakenossa, parta terävästi pystyssä sojottaen ja yritin näyttää komealta."
ellauri061.html on line 1029: Pariskunta kertoo lehdelle alkaneensa haaveilla kiinalaisesta adoptiotyttärestä. Pariskunta varasikin ajan päästäkseen adoptiojonoon, mutta kun heidän Kalle-poikansa ilmoitti tulostaan, he peruivat adoptioajan. Kati kertoo haastattelussa soittaneensa Jarilta kysymättä Pelastakaa lapset ry:hyn Kallen ollessa vuoden ikäinen. Kati kertoi järjestölle tahtoneensa antaa kodin toisellekin lapselle, sillä hän halusi käydä adoptioasian perusteellisesti loppuun. Oishan se tyttölapsikin ollut kiva pelastaa (Kallesta kun tuli valitettavasti isänsä näköinen pallinaama), mutta Jarista ei kerta kaikkiaan enää ollut mihinkään. Neljä tuntiakin yritin ja ainoo joka tuli kankeaxi oli käsi.
ellauri109.html on line 488: "Olin kokematon. " "Entä ne huorat?" "2 huoraa 3 vuodessa, sehän tekee noin 1h/v, onnettomasti avioituneiden amer. miesten misääriennätys. Oletteko unohtanut? Minä tunsin itseni viheliäisexi". Mina en 'toteuttanut itseäni seksuaalisesti', mitä se sitten merkinneekin, yritin pysyä hengissä kaiken sen mielipuolisuuden keskellä. Pysyä omana izenäni!
ellauri198.html on line 254: Juostessani taxista Thean asuintalon ovelle ja soittaessani kelloa kolme kertaa en juuri pannut merkille missä olis aula, komea ja runsaasti kalustettu, ketään ei ollut saapuvilla, ja kun yritin saada selville mikä hienoista ovista kuului hissiin, erääseen niista ilmestyi valoruutu. Thea oli ajanut alas minua vastaan. Ovi avautui. Sisällä oli samettipäällysteinen penkki ja me vaivuimme istumaan sille, syleilimme ja suutelimme siittimeni noustessa äänettömästi Thean imutuxessa (Boyd kertoo samansisältöistä tarinaa skotti lastenpiiasta muistelmiensa alussa). Huomaamatta veren kovettamaa munaani Thea siveli kädellään kassejani, olkapäihin asti. Mina avasin hänen kotitakkinsa rintojen kohdalta. En hallinnut itseäni, pääsi ruiskahtamaan silmille etuajassa. En tajunnut mitään, olin miltei sokea. Jos joku muu olisi ollut sijassamme kumpikaan meistä ei olisi sitä tiennyt. En voi varmasti sanoa en nähnyt kasvoja, kenties se olikin siivooja. Kun ovi avautui, ja jatkoimme bylsimistä kävellessämme käytävässä ja sitten huoneistossa, matolla oven luona Thea ei ollut kuin muut naiset, nuo jotka niin sanoakseni antoavat luvan paljastaa yhden asian kerrallaan ja ihailla sitä, vaan päästi heti perille asti. Rakkauden tunne hallizi mahtavana. Theaa näpäsi että olin viivytellyt ammattiliittoasioissa. Olisit sanonut duunareille että "I got a chick to fuck".
ellauri214.html on line 488: Ihastuin ennenpitkää taas oikein kunnolla, ja nyt yritin ns iskeä tätä miestä, muttei hän kiinnostunut minusta. Vuosia kesti tääkin ihastus, kunnes tiesin hänen menneen naimisiin ja lopullisesti tavoittamattomiin.
ellauri288.html on line 445: 13-vuotias. Meillä ei ollut paljon kirjoja kotona: pommituksen aikana melkein kaikki paloi. Mutta äitini ja isoisäni ostivat jotain, enimmäkseen kirjoja ranskaksi ja venäjäksi - nuoruudessaan äitini asui useita vuosia Pariisissa ja työskenteli sitten ranskan opettajana. Mutta hän tiesi venäjää lapsuudesta lähtien, kuten melkein kaikki ihmiset hänen sukupolvensa, jotka saivat koulutuksensa kokonaan tai osittain venäjäksi. Siten hänen hyllyllään olivat Pushkinin, Lermontovin, Tšehovin niteet. Eräänä iltana luultavasti yksinkertaisesti siksi, ettei minulla ollut mitään tekemistä, otin Lermontovin valittuja runoja ja aloin selata sitä. Yhtäkkiä tajusin, että ymmärsin enemmän tai vähemmän lukemani. Ja sitten törmäsin runoon "Limalaiva". Luin sen ja lopetin melkein kyyneleet silmissä. Ei niinkään sympatiasta keisarin haamua kohtaan, vaan odottamattomasta tapaamisesta hengen kanssa, runouden voimalla. Tuo koira, runous, hän haukkasi minua, ja jokin minussa muuttui peruuttamattomasti. Siitä lähtien Illalla minusta tuli ensin innokas runon lukija ja sitten yritin säveltää jotain itse. Useiden vuosien ajan luin lähes yksinomaan venäläistä runoutta ja klassista proosaa.
ellauri371.html on line 581: Tulevaisuuden mysteeri. Kaikessa mitä minulla on tähän mennessä ollut ilmoittamista sinulle, yritin hahmotella huolellisesti tapahtuman mysteerin: menneisyys ja nykyisyys, pyrkimys jo lähellä tulevien suurien virtaan hatun tekijöiden kasaus: tulevaisuus, tapahtumat, suhteidemme lakien salaisuus goimille ja rahoitusliiketoimille. Tästä aiheesta olisi vielä vähän lisättävää. Meillä on kaikki käsissämme, suurin nykyaikainen voima on kulta, oikealla hetkellä - nyt! - saamme sen varastostamme, missä tahansa määrässä.
ellauri386.html on line 115: Muutama sana vanhemmistani. Isäni suku oli kotoisin Vähä- Venäjältä. Sukunimi oli alunperin Snitko. Isoisän isoisä oli aikoinaan muuttanut Pietariin ja omaksunut nimen Snitkin. Isäni kasvatettiin pietarilaisessa jesuiittakoulussa, mutta jesuiittaa ei hänesta tullut, vaan mitä parhain ja vilpittömin ryssänuskoinen. Äitini oli syntyisin Ruotsi-Suomesta, arvossa pidettyä Miltopeusten sukua. Joku hänen esi-isistään oli ollut luterilainen puspa, hänen setänsa taas olivat oppineita tiedemiehiä. Siintä on osoituksena pääte -eus, jota oppineet käyttivät keikaroidakseen, vähän samaan tapaan kuin käytetään partikkeleja de tai von. Esi-isät asuivat Turussa ja heidät on haudattu sikäläisen maineikkaan tuomiokirkon seiniin. Käydessäni kerran Turussa läpikulkumatkalla Ruotsiin yritin löytää kirkosta sukuhautoja, mutta koska en osannut suomea enkä ruotsia, posmitin vain venättä, en saanut vartijalta mitään tietoja. Saxastakaan ei ollut apua.
ellauri411.html on line 516: Siinä on naurussa pitelemistä, jotta ei suuttuisi tästä kauheasta ristiriitojen ketjusta! Joten minäkin yritin "innostuksessani" kääntää sinulle mahdollisimman tarkasti seuraavan neljän säkeen nelisäkeen, jonka edesmennyt Joseph Wheelless kirjoitti kirjassaan Onko se Jumalan sanaa? (suom. Onko tämä Jumalan Sana? Kirja, joka, vaikkakin melko vanha, kaikkien loogisesti ajattelevien ihmisten tulisi lukea):
xxx/ellauri114.html on line 436: Italiassa meno oli railakasta. Ensimmäisen viikon aikana 8-vuotias lapsi löi minua ja kutsui vitun lehmäksi. Kun yritin ohjata lasta, perheen äiti käveli auktoriteettini yli tehden minusta sen inhottavan pahiksen.
xxx/ellauri154.html on line 300: Mies katsoi ruukkua rakkaudella ja sanoi, ”Aina siitä lähtien kun sinä säryit, yritin keksiä miten sinusta olisi hyötyä. Joten päätin siementää aina silloin tällöin matkan varrelle. Sinun ansiostasi olen voinut kastella nuo siemenet joka päivä.”
xxx/ellauri175.html on line 747: Hyvin ! En tiedä, kuinka mieleeni tuli ajatus turvautua magneettiseen toimintaan – ainoaksi helpotukseksi, jonka tämä onneton nainen saattaa tuntea! Väitin ​​taistelevani sen kautta tätä voittamattoman ruumiillisen kivun pahaa vastaan. Opin turvallisimmista menetelmistä: sitten yritin, ei ilman kärsivällisyyttä, ja yksinkertaisesti sinnittelin, melkein joka päivä, noin kaksi kuukautta. Yhtäkkiä tässä on se, että ensinnäkin tunnetut ilmiöt, jotka on tuotettu peräkkäin, muut ilmiöt, jotka ovat edelleen huolestuneita tieteen arvossa, mutta jotka huomenna lakkaavat näyttämään sellaisilta, - täysin arvoituksellinen henkisen selvänäkimisen kriisejä. ― ilmeni näiden pitkien pyörtymisjaksojen syvyydessä.
xxx/ellauri295.html on line 127: Monta kertaa menin synagogasta toiseen rankaisemaan heitä ja yritin pakottaa heidät pilkkaamaan. Olin niin pakkomielle heidän vainoamiseen, että jopa metsästin heitä vieraissa kaupungeissa. Damaskoxen tiellä niissä asioissa näin vastaantulevan ajoneuvon valon ja kuulin äänen sanovan minulle arameaksi: "Saul, Saul, miksi vainoat minua? Sinun on vaikea potkia päitä vastaan. kun et näe mitään."
xxx/ellauri298.html on line 172: Syntynyt vuonna 1946, kasvoin tuolloin kukoistavassa tehdaskaupungissa Länsi-Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa kymmenen mailia länteen Ohio-joen varrella Pittsburghista, jota silloin kutsuttiin "Terässtadixi". Varhaisesta lapsuudestani lähtien äitini oli vakavasti masentunut ja perheeni jatkuvassa konfliktissa. Samaan aikaan isäni, alun perin viulisti, antoi minulle lahjan rakkauden klassiseen musiikkiin. Hän opetti minulle, kuinka kuunnella, ei vain äidin valituxen pääteemoja, vaan myös koko musiikkipartituuria bassoista korkeisiin puupuhaltimiin. Meidän perheemme oli yksi harvoista juutalaisperheistä suurelta osin italialaisessa katolisessa kaupungissa. Suurimman osan ajasta ala-asteella ja lukiossa tunsin olevani ulkopuolinen ja minulla oli heikko yhteenkuuluvuuden tunne. Juutalaisten käyttö ravunsyöttinä oli yleistä, ja yritin epätoivoisesti kompensoida auttamalla opiskelutovereita kotitehtävissä. Silti minua pidettiin enimmäkseen käsivarren päässä, ja leimattuna roolilla "aivot". Kun osallistuin heprealaiseen kouluun useita päiviä viikossa useiden vuosien ajan Pittsburghin juutalaisella alueella, olin sielläkin "ulkopuolinen", koska olin kotoisin pikkukaupungista enkä Pittsburghin kletschmersektiosta. Yhdessä nämä lopulta ovat osittain taustalla kiinnostukseni antropologiaan, etnisiin ja amerikkalaisiin tutkimuksiin, usein tiedostamattoman koetun kokemuksen psykoanalyyttiseen syvyyteen, halukkuuteeni kokonaisvaltaiseen ajatteluun (yrityxeen yhdistää ne, jotka aluksi vaikuttavat erillisiltä, toisiinsa liittymättömiltä kulttuurin puolilta, perhe ja historia), tarkkaavaisuuteeni itseäni kohtaan tutkimusvälineenä, jota kutsutaan vastasiirroksi), oman runouden käyttämiseen keinona ymmärtää työelämän organisaatioita ja laajempaa kulttuuria) ja pyrkimykseni auttaa muita ihmisiä, järjestöt, jopa kansainvälisiä suhteita kuuntelemalla syvästi ihmisiä ja auttamalla heitä kuuntelemaan toisiaan sielusta sieluun. Tämä oli keskeinen roolini kroonikkona ja noin viisikymmentä vuotta lääketieteen opiskelijoiden, perhelääketieteen harjoittelijoiden ja asukkaiden, PA:iden ja monien muiden terveydenhuollon ammattilaisten opettajana. Syvästä kiinnostuksestani organisaatioelämän tiedostamattomiin juuriin tuli perusta suurelle osalle tutkimuksestani, kirjoittamisestani, opettamisestani ja konsultoinnistani. Opiskelin Pittsburghin yliopistossa ja suoritin historiallisen musiikkitieteen AB:n vuonna 1967 ja psykologisen antropologian tohtorin vuonna 1972. Opetettuani seitsemän vuotta psykiatrian osastolla Meharry Medical Collegessa Nashvillessä, TN:ssä, vietin loput urani perhe- ja ennaltaehkäisevän lääketieteen osastolla Oklahoman terveystieteiden yliopistossa. Center, Oklahoma City, OK, sellainen minä olin."
22