You must be doing something right when your country is known for its wooden shoes, mild cheeses, legal cannabis and insanely large flower industry. Bikes rule over cars. Dutch people are tall, racist and generally boring. The cities are organized and clean, but not over clean like Switzerland. The standard of living is as high for the whites and life as hard for the other shades as the tourists in Amsterdam’s red-light district.  

Where would Western Civilization be without Greece? The sentinel of the Mediterranean gave us the democrats, the Olympics, sunny days, the Greek Salad, and what did they get in return from us? big fat Hollywood bosses.

I’m from a small rural community, and ev’rybody who lived in my neighborhood, if you want to call it that, were relatives.  We called it “the circle,” and our house was there, my grandmother’s house was there, an aun’ an’ uncle who were childless lived there, and (uh) a couple of aunts an’ uncles who had children.  There were five female cousins, an’ in the summertime we hung out together all day long from early until late.  In my grandmother’s yard was a maple tree, and the five of us developed that into our apartment building.  Each of us had a limb, and [small laugh] the less daring cousins took the lo’er limbs, and I and another cousin a year younger than I always went as far to the top as we could, an’ we– we were kinda derisive of those girls who stayed with the lower limbs.  We had front doors an’ back doors.  The front door was the — the limb — were the limbs on the front, that were nearest (um) the boxwood hedge.  And the grass was all worn away in that area.  An’ then the back doorwa–was on the back side of the tree, an’ you could only enter the front an’ exit from the rear.  And that had to be done by swinging off a limb that was fairly high off the ground, and (um) my cousin Belinda and I had no problem with that, but the other girls — that was always somethin’ we had to coax them into doin’.  But still, you entered the front, you left the rear.  We (um) ate our lunches together.  When it was lunchtime — an’ our mothers always cooked lunch in the summertime ’cause they didn’ want to be in the hot kitchen at night.  So we would just take our (um) — go home, an’ we’d load our plates with all the vegetables an’ the cornbread, an’ get our glasses of milk or ice tea or whatever we were havin’, an’ we would head for somebody’s yard, where we would all sit down an’ eat together.  It was just an institution:  lunch in somebody’s yard.  An’ if you wanted to go home for a second helping– sometimes that was quite a little walk, but it was worth it, because that was our thing, having lunch together, every day.  (Um) We gathered at my grandmother’s on Sundays.  All my aunts would get those chairs, form a circle.  (Uh) One crocheted.  (Uh) Most of them just sat an’ talked, an’ we girls hung out for the main part with the women.  (Uh) The men would gather around the fish pond, which was in a side yard.  It was (um) — it was kind of a rock (um) pond that my granddaddy had, had built.  There was a ir’n pipe in the middle, an’ when he went fishin’, he would put his catch in there.  Or he caught a mud turtle, he’d put it in there.  An’ there it stayed until it was time to kill it an’ cook it, whatever it was.  The pipe in the middle had water that sprayed up all the time.  There was a locust tree near there, an’ that’s where we girls picked the leaves an’ the thorns to make the doll clothes out o’ the locust.  It’s where we always ate the watermelon.  We always had to save the rind, an’ we always had to leave some pink on that rind, because my grandmother made watermelon pickles out o’ that rind.  I hated the things.  I thought they were the worst things I ever put in my mouth.  But ever’body else thought watermelon pickles were just a great delicacy.  That was also around the time that ev’rybody grew gladiolias [sic] an’ I thought they were the ugliest flower I’d ever laid my eyes on, but ever’body had gladiolias.  ‘Course now I’ve come to appreciate the gladiolia, but back then I had absolutely no appreciation for it.  It was also where we made (uh) ice cream, (uh) on the front porch.  We made ice cream on Sunday afternoons.  I had an aunt who worked in the general mercantile business that my family owned, an’ she was only home on Sunday, so she baked all day:  homemade rolls an’ cakes.  And so, she made cakes an’ we made ice cream, an’ ever’body wan’ed to crank, of course.  (Um) That was just a big treat, to get to crank that ice cream.  It was jus’ our Sunday afternoon thing, an’ I, I think back on it.  All the aunts would sit around an’ they’d talk, an’ they’d smoke.  Even if you never saw those ladies smoke, any other time o’ the week.  On Sunday afternoon when we all were gathered about in gran- in granny’s yard, they’d have a cigarette.  Just a way of relaxing, I suppose.  The maple tree’s now gone.  In later years, it was thought the maple tree, our apartment building, was shading the house too much an’ causing mildew, so it was removed at some point.  And I don’t, to this day, enjoy lookin’ (uh) into that part o’ the yard. …

Ecological factors were also probably a precursor to eusociality. For example, the sponge-dwelling shrimp depend upon the sponge´s feeding current for food, termites depend upon dead, decaying wood, and naked mole rats depend upon tubers in the ground. These resources have patchy distributions in the environments of these animals. In places there is a surplus, in others next to nothing. This means that resources must be defended for the group to survive. These requirements make it a necessity to have high social order for the survival of the group.
xxx/ellauri165.html on line 338: Upon arrival in London on 8 November, the three of them took suites at Nerot's Hotel after a missed communication from Nelson to his wife about receiving the party at their home, Roundwood. Lady Nelson and Nelson's father arrived and they all dined at the hotel, with Fanny deeply unhappy to see Emma pregnant. The affair soon became public knowledge, and to the delight of the newspapers, Fanny did not accept the affair as placidly as Sir William. Emma was winning the media war at that point, and every fine lady was experimenting with her look. Nelson contributed to Fanny's misery by being cruel to her when not in Emma's company. Sir William was mercilessly lampooned in the press, but his sister observed that he doted on Emma and she was very attached to him.
xxx/ellauri169.html on line 161: He työskentelivät Roope-sedän autotallissa Hollywoodissa, Kaliforniassa. He kykenivät lopulta tekemään hyvän piirroselokuvan Stemboat Willie vuonna 1928, josta tuli välittömästi hitti.
xxx/ellauri169.html on line 163: Syy miksi eliitti päätti suosia Walt Disneytä sen jälkeen kun Höyrylaiva Willie tuli ulos Hollywoodin tuoreimmalta "ihmepojalta" oli ohjata sivuun suunnaton katkeruus jonka pörssin romahtaminen oi saanut aikaan juutalaisia pankkiireita kohtaan. Hollywood, jopa ensimmäisenä kahtena vuosikymmenenä tunnettiin Babylonina ja Sin Citynä. Tiedettiin hyvin että juutalaiset johtivat elokuvateollisuutta ja monet syyttivät että Hollywoodin tuoma moraalinen rappio oli syynä tähän pörssiromahdukseen. Hallitusta vaadittiin kieltämään likaiset Hollywood-filmit. Edgar Magnin, suurten elokuvantekijöiden hengellinen johtaja, jotka olivat osa Los Angelesin B'nai B'rithiä rohkaisivat niitä jotka olivat Mispuckassa (juutalainen mafia) ja muita jotka olivat B'nai B'rith -elokuvantekijöitä että Hollywoodin tarvitsi suojella itseään asettamalla Walt Disney kristillisen "perhearvoja kunnioittavan valkoisen ritarin" parrasvaloihin.
xxx/ellauri169.html on line 178: Erään lähteen mukaan, inspiraatio Waltille luoda Mikkihiiri tuli kun hän oli työttömänä ja näki hiiren katuojassa. On olemassa erilaisia tarinoita mistä tämä idea tuli. Ub Iwerks väitti että Walt keksi Mikin piirtäjien kokouksessa Hollywoodissa. Walt sanoi kerran: "Minussa on paljon hiirtä." Itse asiassa, Ub Iwerks kertoi Waltille että Mikkihiiri "näyttää aivan sinulta -- sama nenä, samat kasvot, samat eleet ja ilmeet. Kaikki mitä hän tarvitsee nyt on sinun äänesi." Walt usein palveli Mikin äänenä. Eräs kirja paljastaa että Walt Disney kertoi Ward Kimballille: "Rehellisesti, minä pidän muita eläimiä apinoita parempina." Se oli siis samoilla linjoilla kuin rva Hukkataival.
xxx/ellauri169.html on line 321: Journal of Nervous and Mental Disease -lehdessä (syyskuu 1995) oli tarina kahdesta miehestä, iältään 33 ja 53-vuotiaita joita pidettiin vainoharhaisina koska he väittivät että hammaslääkäri oli asentanut implantteja heidän hampaisiinsa paikatessaan niitä. Artikkelin mukaan, jostakin tuntemattomasta syystä, nämä kaksi miestä eivät reagoineet näihin antipsykoottisiin lääkkeisiin. Nämä psykiatrit eivät ymmärtäneet että syy miksi antipsykoottiset lääkkeet eivät tehonneet oli se että näiden miesten valitukset olivat oikeutettuja. Näiden kahden miehen nimet olivat E. Sherwood Brown ja Michael T. Lambert. On muitakin tapauksia jolloin implanteista valittaneet ihmiset on leimattu "harhaisiksi" psykiatrien toimesta. Verkosto on näet oppinut kuinka suorittaa halutun suuruinen aivovaurio ultra-äänellä ilman lobotomiaa. Ääniaaltoja voidaan käyttää kontrolloimaan ihmisten ajatuksia. Lukemalla tätä sepustusta äänikirjana voit ize kokeilla.
xxx/ellauri170.html on line 77: wood-panel-Odilon-Redon-Museum-1905.jpg" width="50%" />
xxx/ellauri170.html on line 92: Elizabeth Nightingale found peace and tranquility on her nightly walks through the rich, dense forests surrounding Myfleet Manor. But the peace she treasured was shattered one night when she found death waiting in the woods. Chief Inspector Wexford and his colleague Inspector Burden find a most unsavory case on their hands -- and must use all their wit and wisdom to solve it . . . Less.
xxx/ellauri179.html on line 646: Book II comprises a sort of mid-book idyll. The author offers it to us by way of contrast to the Paris scenes that went before. In this novel, Pamplona will serve as a kind of anti-Paris, semi-rural and organic where the City of Light is urban and decadent. The woods outside Burguete where Kake and Bill fish for trout are even more different from Paris, and the sense of tranquility that the fishing trip creates in them and us could not be more different from the freneticism of the novel's opening chapters.
xxx/ellauri186.html on line 98: In 1865, Robert E. Bonner of the New York Ledger offered Beecher twenty-four thousand dollars to follow his sister's example and compose a novel; the subsequent novel, Norwood, or Village Life in New England, was published in 1868. Beecher stated his intent for Norwood was to present a heroine who is "large of soul, a child of nature, and, although a Christian, yet in childlike sympathy with the truths of God in the natural world, instead of books." McDougall describes the resulting novel as "a New England romance of flowers and bosomy sighs ... 'new theology' that amounted to warmed-over Emerson". The novel was moderately well received by critics of the day.
xxx/ellauri186.html on line 631: he angered a local king who ordered him nailed to a bed, covered his whole body with paper, brimstones, oil, asphalt and brushwood and set him on fire
xxx/ellauri199.html on line 159: From celestial cadaverous melody, bleeding branches of greenwood devastation haunt us in this very movement. Extraterrestrial Red Remoras of cathedral walks of darkness demand a rebellion against the planet. etc.etc. for pages on end.
xxx/ellauri200.html on line 699: that cut their slender planks on mountains steep Joka tekee laivat Norwegian woodista,
xxx/ellauri202.html on line 200: Martin du Gard posed as a specialist in matters sexual in order to attend interviews with homosexual men at Magnus Hirschfeld’s Institute. He also toured the gay clubs, nominating as his favourites the Hollandais and the lesbian Monocle. Christopher Isherwood was at Hirschfeld’s Institute on the day that Gide was given a guided tour, Gide ‘in full costume as The Great French Novelist, complete with cape’. Retrospectively calling him a ‘Sneering culture-conceited frog!’ from the safety of the mid-1970s – and in doing so sounding like a rather uptight, Francophobic D.H. Lawrence – Isherwood failed to consider that Gide’s pose might have been a way of giving Hirschfeld’s project the serious imprimatur of a symbolic cultural visit, to which the cape and the performed ‘greatness’ were essential embellishments.
xxx/ellauri224.html on line 122: The film debuted at the 2004 Cannes Film Festival, where it was awarded the Palme d'Or, the fucking Frenchies' highest award. Some conservatives in the United States, such as Jon Alvarez of FireHollywood, commented that such an award could be expected from the French.
xxx/ellauri224.html on line 627: Vielä viimeiseksi me pyydämme Sinulta, oi Pyhä pihavalvoja, että Jack Welch joutuisi uimaan saastuttamassaan Hudsonjoessa, että Hollywoodin tuottajat joutuisivat katsomaan omia elokuviaan yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, että Jesse Helmsiä suutelisi suulle hänen oman sukupuolensa edustaja, että Chris Matthews menettäisi puhekykynsä, että Bill O'Reillysta päästettäisiin ilmat - mahd. nopeasti - pihalle ja että kaikki tupakkaa polttavat muuttuisivat itsekin tuhkaksi. Ai niin, ja lähetä parvi vihaisia heinäsirkkoja Mississipin suuresta osavaltiosta kotoisin olevan senaatin vähemmistön johtajan hiuslisäkkeeseen.
xxx/ellauri225.html on line 53: Samantha Lavender is a lesbian library assistant on the west coast, making ends meet with a creative writing degree and tumbling in the hay with her wonderful butch partner. She spends most of her free time running Dungeons & Dragons (like she has since the 90’s), and has even published a few adventures for it. You can follow her @RainyRedwoods on both twitter and tumblr.
xxx/ellauri225.html on line 223:

How much wood would a woodchuck chuck if a woodchuck could chuck wood?

xxx/ellauri225.html on line 411: Crane´s critical effort, like those of Keats and Rilke, is mostly to be found in his letters: he corresponded regularly with Allen Tate, Yvor Winters, and Gorham Munson, and shared critical dialogues with Eugene O´Neill, William Carlos Williams, E. E. Cummings, Sherwood Anderson, Kenneth Burke, Waldo Frank, Harriet Monroe, Marianne Moore, and Gertrude Stein. He was also an acquaintance of H. P. Lovecraft, who eventually would voice concern over Crane´s premature aging due to alcohol abuse. Most serious work on Crane begins with his letters, selections of which are available in many editions of his poetry; his letters to Munson, Tate, Winters, and his patron, Otto Hermann Kahn, are particularly insightful. His two most famous stylistic defenses emerged from correspondences: his "General Aims and Theories" (1925) was written to urge Eugene O´Neill´s critical foreword to White Buildings, then passed around among friends, yet unpublished during Crane´s life; and the famous "Letter to Harriet Monroe" (1926) was part of an exchange for the publication of "At Melville´s Tomb" in Poetry. The literary critic Adam Kirsch has argued that "Crane has been a special case in the canon of American modernism, because his reputation was never quite as secure as that of Eliot or Stevens. In fact he FAILED."
xxx/ellauri227.html on line 554: Kerstin Anita Marianne Ekberg (29. syyskuuta 1931 Malmö – 11. tammikuuta 2015 Rooma, Italia) oli ruotsalainen malli, näyttelijä ja sexisymboli. Anita Ekberg aloitti uransa mallina ja osallistui muun muassa 1951 Miss Universe -kilpailuun, jonka ansiosta yhdysvaltalaiset elokuvastudiot kiinnostuivat hänestä. Anita ei tullut valituxi Miss Universexi, eikä vottajaa löydy mistään. Kilpailusta tuli virallinen vasta synnyinvuonnani 1952, jolloin universumin kauneimmaxi kruunattiin meidän oma 17-kesäinen Armi Kuuselamme. Ekberg näytteli useissa Hollywood-elokuvissa ja sai muun muassa Golden Globe -palkinnon sivuroolistaan elokuvassa Blood Alley 1955 vastanäyttelijänään John Wayne. Varsinaisen legendan hänestä tekivät eurooppalaiset elokuvat ja etenkin naisrooli Federico Fellinin elokuvassa Ihana elämä (La Dolce Vita, 1960), jonka suihkulähdekohtaus on jäänyt osaksi länsimaista pehmopornografiaa. Ihanan elämän jälkeen Ekberg esiintyi enemp vähemp nakupellenä useissa italialaisissa elokuvissa. Anitalla oli aivan jättimäiset kannut mutta vähän tyly suu.
xxx/ellauri235.html on line 210: How bow'd the woods beneath their sturdy stroke! Kuinka metsät kumartuivat niiden tukevan iskunsa alla!
xxx/ellauri235.html on line 307: "Hard by yon wood, now smiling as in scorn, "Kovasti puun vieressä, nyt hymyillen kuin halveksuneena,
xxx/ellauri235.html on line 315: Nor up the lawn, nor at the wood was he; Hän ei ollut nurmikolla eikä metsässä;
xxx/ellauri250.html on line 587: Two years later they moved from the East Hollywood area, where he had lived for most of his life, to the harborside community of San Pedro, the southernmost district of Los Angeles. Beighle followed him and they lived together intermittently over the next two years. He eventually "agreed to" marry her by Manly Palmer Hall, a Canadian-born author, mystic, and spiritual teacher, in 1985. Beighle is referred to as "Sara Heinämaa" in Bukowski's novels Women and Hollywood.
xxx/ellauri250.html on line 598: Bukowski often spoke of Los Angeles as his favorite subject. In a 1974 interview he said, "You live in a town all your life, and you get to know every bitch on the street corner and half of them you have already messed around with. You've got the layout of the whole land. You have a picture of where you are.... Since I was raised in L.A., I've always had the geographical and spiritual feeling of being here. I've had time to learn this city. I can't see any other place than L.A." What the fuck, The guy was pure Hollywood.
xxx/ellauri251.html on line 178: From Ladon and well-wooded Mænalus Ladon ovelta ja mezäisestä Mainaloxesta
xxx/ellauri251.html on line 232: And in green underwood and cover Ja vihreä alusmezä ja pyllyverhot
xxx/ellauri251.html on line 1215: ⁠On her shoulder an ashwood quiver;
xxx/ellauri251.html on line 1260: And all their green-haired waters, and all woods
xxx/ellauri251.html on line 1381: Me the utmost pine and footless frost of woods
xxx/ellauri251.html on line 1723: Through woods and waste lands cleft by stormy streams,
xxx/ellauri251.html on line 1887: ⁠In moist woodland or the hilly
xxx/ellauri251.html on line 2116: Bore on them, broke them, and as fire cleaves wood
xxx/ellauri251.html on line 2164: For ye shall have such wood to funeral fire
xxx/ellauri251.html on line 2736: ⁠She set her hand to the wood,
xxx/ellauri251.html on line 2745: ⁠As a wood-dove newly shot,
xxx/ellauri261.html on line 394: Minnie Fay, Mrs. Molloy's Assistant – Rosamund Greenwood
xxx/ellauri261.html on line 556: Stein emännöi Pariisissa taiteellista salonkia, jossa muun muassa kuvataiteilijat Pablo Picasso ja Henri Matisse sekä kirjailijat Ernest Hemingway ja Sherwood Anderson kokoontuivat. Sherwoodin mezän iloiset miehet, sankarit sukkahousuissa. Steinilla oli suuri merkitys nuorten amerikkalaisten kirjailijoiden muodostaman niin sanotun "kadotetun sukupolven" varhaisvaiheissa: Stein toimi heidän mesenaattinaan, keksi ryhmälle nimen ja kertoi heidän tarinansa omissa teoksissaan. Vanhempiensa varhaisen kuoleman jälkeen Stein muutti sukulaistensa luo Baltimoreenlähde? ja opiskeli Radcliffe Collegessa psykologiaa William Jamesin oppilaana ja Johns Hopkinsin yliopistossa lääketiedettä. Hän ei kuitenkaan suorittanut tutkintoaan loppuun, sillä hän kyllästyi aivan täydellisesti opiskeluun. Ei kyllä napannut enää yhtään.
xxx/ellauri261.html on line 559: Sherwood Anderson (13. syyskuuta 1876 Camden, Ohio – 8. maaliskuuta 1941 Colón, Panama) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän vaikutti novelleillaan erityisesti ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisen ajan kirjallisuuteen. Ohiossa syntyneen Andersonin isä oli etelävaltiolaista sukua, äiti puolestaan italialaista syntyperää. Perhe vaihtoi asuinpaikkaa usein. Andersonin äiti kuoli hänen ollessaan 14-vuotias. Kolmen vuoden kuluttua Anderson muutti Chicagoon, missä hän työskenteli eri ammateissa neljä vuotta.
xxx/ellauri265.html on line 517: woods__sample-45d5011a946dd45bf7829b9ebc854b32.jpg" height="300px" />
xxx/ellauri268.html on line 224: wood-gettyimages-1344454517.jpg?crop=1xw:1.0xh;center,top&resize=360:*" height="200px" />
xxx/ellauri273.html on line 140: #1 Tony Robbins #2 Les Brown (coon) #3 Eric Thomas (coon) #4 Nick Vujicic (torso) #5 Daymond John (coon) #6 Simon Sinek (jew? oikein arvattu!) #7 T. Harv Eker #8 Robert Kiyosaki (jap) #9 Gary Vaynerchuk (woodchuck?) #10 Dave Ramsey (wanhus) #11 Brian Tracy (wanhus) #12 Bob Proctor (wanhus) #13 Dan Millman #14 Brene Brown (ämmä) #15 Amy Purdy (jalaton ämmä) #16 Mary Lou Retton (ämmä) #17 Magic Johnson (coon). White Anglo-Saxon Protestanttien osuus tässä joukossa on huolestuttavan alhainen.
xxx/ellauri280.html on line 447: Oud or Oudh is by far one of the most expensive raw fragrance ingredients in the world. Also known as agarwood, this essential oil is extracted from the fungus-infected resinous heartwood of the agar tree, which is primarily found in the dense forests of Southeast Asia, India and Bangladesh. It is worth 1.5 times its weight in gold. It is an endangered species.
xxx/ellauri281.html on line 519: Vuonna 1956 Arthur meni naimisiin kuuluisan Hollywood-näyttelijän Marilyn Monroen kanssa . Avioliitto kesti viisi vuotta, jonka aikana Marilyn koki kaksi keskenmenoa. Tammikuussa 1961, puolitoista vuotta ennen Monroen kuolemaa, pari erosi.
xxx/ellauri281.html on line 525: The occasion was a Hollywood party in Miller’s honor. A married father of two, he was dazzled by the erotic scenery. Women were clearly on offer to him. He had, he would write, “never before seen sex treated so casually as a reward of success.” When Monroe arrived, she was “almost ludicrously provocative,” he wrote, squeezed into a dress that was “blatantly tight, declaring rather than insinuating that she had brought her body along and that it was the best one in the room.” The director Elia Kazan caught “the lovely light of lechery” in Miller’s eyes.
xxx/ellauri287.html on line 154: Mixikähän Paul ja Silas on Bible fun for kids kuvissa noin roistomaisia? Nehän on tosiaan kuin Clint Eastwood ja Lee van Cleef. Lihava Eli Wallach oli puolanjuutalaista huonetta ja sukua. Muut 2 ovat aito länkkäreitä ja ilkeämpiä.
xxx/ellauri291.html on line 123: Hautajaiset järjestettiin 1. marraskuuta, ja yleisö kutsuttiin muistotilaisuuteen Hall of Libertyssä Forest Lawn Memorial Parkissa Hollywood Hillsissä. Se oli maallinen palvelu; Roddenberry oli haudattu ennen tapahtumaa. Yli 300 Star Trek -fania osallistui ja seisoi salin parvekkeella, kun kutsuvieraat olivat lattiatasolla. Nichelle Nichols lauloi kahdesti seremonian aikana ensin "Yesterday" ja sitten vielä itse kirjoittamansa kappaleen nimeltä "Gene". Barrett oli pyytänyt molemmat tai siis kaikki 3 kappalta. Useat ihmiset puhuivat laulun ajan muistomerkillä, mukaan lukien Ray Bradbury, Whoopi Goldberg, Christopher Knopf, Alfred E. ("What! Me Worry?") Neuman, ja Patrick Stewart. Seremonian päätti kaksi kilttipiippua soittamassa " Amazing Gracea", kun Roddenberryn nauhoitettu viimeinen viesti ("En saa vedetyxi henkeä!") lähetettiin blogosfääriin. Neljän koneen ohilento, kadonneen miehen muodostelmassa, seurasi, ja päättyi noin 30 minuuttia myöhemmin melkoisen rysähdyxeen. Hänen kuolemansa jälkeen Star Trek: The Next Generation esitti viidennen tuotantokauden kaksiosaisen jakson nimeltä "Graph Unification ", joka sisälsi omistuksen Roddenberrylle.
xxx/ellauri295.html on line 694: In 1979, along with Mervyn Stockwood, the Bishop of Southwark, Muggeridge appeared on the chat show Friday Night, Saturday Morning to discuss the film Life of Brian with Monty Python members John Cleese and Michael Palin. Although the Python members gave reasons that they believed the film to be neither anti-Christian nor mocking the person of Jesus, both Muggeridge and the bishop insisted that they were being disingenuous and that the film was anti-Christian and blasphemous. Muggeridge further declared their film to be "buffoonery", "tenth-rate", "this miserable little film" and "this little squalid number".
xxx/ellauri296.html on line 288: wood-12-21-2016-2.jpg" width="40%" />
xxx/ellauri298.html on line 157: NMKY:n johtaja Sherwood Elly kertoi samaa jo Stalinin Neuvostoliitosta.
xxx/ellauri298.html on line 789: Ellwood huomauttaa, että Jumalan naamarit -sarja "vakuutti lukulasisia maallikoita enemmän kuin asiantuntijoita". Stephen P. Dunn huomautti, että Länsimaisessa mytologiassa Campbell "kirjoittaa omituisen arkaaisella tyylillä – täynnä retorisia kysymyksiä, ihmettelyn ja ilon huudahduksia sekä lukijalle tai kenties kirjoittajan toiselle minälle suunnattuja väitteitä, mikä on hurmaavaa noin kolmanneksen ajasta ja melko ärsyttävää loput."
xxx/ellauri304.html on line 350: Puuntuhooja antoi maailmalle klassisen arkkityyppisen tarinan röyhkeästä nuoresta länkkäristä, jota käsittämätön vanha aasialainen koulutti salaisiin taiteisiin; siitä tuli elokuva ja TV-pilotti, mutta mikä vielä tärkeämpää, se tarjosi lähdemateriaalin puoleen Hollywoodissa 1980-luvulla tehdyistä elokuvista. Ja vielä nyt, 40 vuotta ensimmäisen julkaisunsa jälkeen, uusia puuntuhoajia tulee edelleen Murphyn kynästä automaattikirjoituxella Warrenin lasten pidellessä varresta.
xxx/ellauri304.html on line 407: Genre fiction, also known as popular fiction, is a term used in the book-trade for fictional works written with the intent of fitting into a specific literary genre, in order to appeal to striped-ass baboons and fans already familiar with that genre. A number of major literary figures have written genre fiction. John Banville publishes crime novels as Benjamin Black, and both Doris Lessing and Margaret Atwood have written science fiction. Georges Simenon, the creator of the Maigret detective novels, has been described by André Gide as "the most novelistic of novelists in French literature", and the one who has made most money and scored most arse with it. The main genres are crime, fantasy, romance, science fiction and horror—as well as perhaps Western, inspirational and historical fiction.
xxx/ellauri304.html on line 517: Sometimes though they might do a little more. They won’t steal the real action but they set the mood, they add humor, they make the setting more believable. You can do this by making placeholders eccentric or obsessive. I read analysis once of an old flick called Beverly Hills Cop. It featured a clerk in an art gallery. He was effeminate. By itself, that’s not unusual. But he had a Jewish accent, and that was unusual because Jews weren’t generally treated as queens in Hollywood — it teems with them (although today H’wood can say anything it wants about Jews, even Christians. You can tell this was an old movie.) What that character did however in the film was to help make Detroit cop Eddie Murphy, the negro comedian, feel even more alien in L.A. than he otherwise would have.
xxx/ellauri304.html on line 533: In Hollywood where they are always looking for blockbusters — but then don’t know what to do with them so they go back to filming comic books — for the thing they most desire is “high concept.” That means a clean plot, a story you can tell in one sentence. If you can't summarise your novel, well, imagine your novel-to-be is a movie already and tell us about it in a sentence. That should be easy enough.
xxx/ellauri304.html on line 596: Status objects. An essay by Tom Wolfe (Bonfire of the Vanities) put this in my head some years ago. A certain kind of person wants to wear shirts that have little alligators on them and another totally different type of person perhaps wants to have a statue of a black jockey on his lawn…or a pink flamingo. My late loving mother, a paragon of taste, once moved into our guest house and put painted plywood cutouts of the backviews of two people, bending over as if planting something in the yard. Naturally, butt cracks were visible because they were the whole point of this architectural and horticultural display. Since my house then was a mansion and a national historic site, I suggested that my mother take her plywood cutouts off the front lawn and put them in her backyard where nobody could see her butt. (I am a long time out of Alabama.)
xxx/ellauri304.html on line 629: Suppose you want to write a “big book.” No genre junk for you. Okay. Here’s what you need to know. A “big book” is just a genre novel that got bigger. More pages, more everything. just make it a little bigger, a little more breathless, give it a little more end-of-the-world panache. Think of selling it to Hollywood where they call it high concept but what that really means is that it’s a very short outline of a book for people who can’t read a whole book or even a whole paragraph at once and their mind starts to wander after one sentence. Where was I? Ah yes:
xxx/ellauri305.html on line 296: Thomas Heywoodin Siunattujen enkelien hierarkiassa (1635) Arielia kutsutaan sekä prinssiksi, joka hallitsee vesiä, että "Maan suureksi Herraksi" (siis se on miekkonen). Useissa okkulttisissa kirjoituksissa [ kuka? ] Ariel mainitaan muilla alkuainenimikkeillä, kuten "tuulen kolmas arkoni", "ilman henki", "maan vesien enkeli" ja "tulen hallitsija". Mystiikassa, erityisesti modernissa, Arielia kuvataan yleensä hallitsevana enkelinä, joka hallitsee maata, luovia voimia, pohjoista, alkuainehengiä ja petoja. Keihäänheiluttajan Myrsky-näytelmässä oli senniminen palvelushenki. Kazo myös Uikipedian luetteloa teologien enkeleistä.
xxx/ellauri307.html on line 762: Hollywoodin käsikirjoituskonsulttina toiminut Christopher Vogler havaitsi puolestaan 1990-luvun alussa, että myös valtaosasta menestyselokuvia on löydettävissä samankaltainen sankarimyytin peruskaava.
xxx/ellauri319.html on line 142: Kuka hallitsee Hollywoodia?
xxx/ellauri319.html on line 144: Kuudestakymmenestä(60) suurten Hollywood-studioiden, ammattiliittojen ja lahjakkuustoimistojen johtajista viisikymmentä(50) on juutalaisia ​​tai heillä on juutalainen puoliso. Tämä on 83 prosentin numeerinen esitys. Juutalaisia ​​on noin 2 % Yhdysvaltain väestöstä.* Siksi juutalaiset ja juutalaisten puolisot ovat yliedustettuina suurten Hollywood-studioiden, ammattiliittojen ja lahjakkuustoimistojen johtajissa 41,5-kertaisesti (4 150 %).
xxx/ellauri319.html on line 679: Tony Alamon katolisten vastaiset homoja raiskaavat huutelut keräs satoja seuraajia ja teki hänestä miljonäärin. Hän ja hänen seuraajansa suunnittelivat ja valmistivat paljetettuja farkkutakkeja Hollywood-tähdille, mukaan lukien Michael Jackson ja Elvis Presley.
xxx/ellauri320.html on line 278: Margaret AtwoodCanada10MdystopiaHandmaidA voice is a human gift.
xxx/ellauri329.html on line 222: wood-e1518868095495.jpg" height="200px" />
xxx/ellauri357.html on line 424: The ancient poets animated all sensible objects with Gods or Geniuses, calling them by the names and adorning them with properties of woods, rivers, mountains, lakes, cities, nations, and whatever their enlarged and numerous senses could perceive. And particularly they studied the Genius of each city and country, placing it under its mental deity. Till a system was formed, which some took advantage of and enslaved the vulgar by attempting to realize or abstract the mental deities from their objects. Thus began Priesthood. Priests are like worms, they shit on the nicest leaves. Choosing forms of worship from poetic tales. And at length they pronounced that the Gods had ordered such things. Thus men forgot that all deities reside in the human breast.
xxx/ellauri357.html on line 434: It overtops the woods; but, for delight...
xxx/ellauri358.html on line 47: tuli apukamera. Hänen tavaramerkkinsä chiaroscuro, sivuvalaistu tyyli sai alkunsa vahingossa: kuvattaessa lyhytelokuvaa The Life and Death of 9413: a Hollywood Extra (1928), toinen kahdesta saatavilla olevasta 400 W:n polttimosta paloi, jolloin valaistukseen jäi vain yksi lamppu. Juuri ennen kuolemaansa hän keskittyi "äärimmäisen tarkennuksen" objektiiviin tehdäkseen lähellä ja kaukana olevat kohteet yhtä erotettavixi. Toland kuoli unissaan Los Angelesissa Kaliforniassa 28. syyskuuta 1948 sepelvaltimotromboosiin 44 -vuotiaana. Hänet haudataan Hollywood Forever -hautausmaalle Hollywoodissa Kaliforniassa.
xxx/ellauri358.html on line 102: Hannu Harjun peukku oli mennyt sirkkeliin ja sen tilalle oli istutettu naurumajuri. Myös Humisevassa harjussa eroottinen rakkaus ymmärretään uskonnoksi-kaiken kestäväksi, kaiken kärsiväksi, koskaan katoamattomaksi voimaksi. Romaanissa taloudenhoitaja Nelly Dean kertoo Yorkshiressa majailevalle herra Lockwoodille Humisevana harjuna tunnetun talon väen tarinan. Talon isäntä herra Earnshaw tuo matkaltaan Liverpoolista likaisen ja ryysyisen mustalaislapsen, josta tulee hänen omien lastensa Hindleyn ja Catherinen kasvattiveli. Uppiniskainen poika ristitään Heathcliffiksi ja hänestä tulee ilkeän Hindleyn inhoama vihamies ja riehakkaan Catherinen rakastama leikkitoveri. Heathcliff ja Cat herine ovat erottamattomat, ja vaikka Hindley herra Earnshaw'n kuoltua karkottaakin Heathcliffin alakertaan palvelijoiden joukkoon, opettaa Catherine hänelle kaiken sen, minkä saa itsekin oppia, ja vähän enemmänkin...
xxx/ellauri363.html on line 682: During his youthful visits to Bowood House, the country seat of his patron Lord Lansdowne, he had passed his time at falling unsuccessfully in love with all the ladies of the house, whom he courted with a clumsy jocularity, while playing chess with them or giving them lessons on the harpsichord. Hopeful to the last, at the age of eighty he wrote again to one of them, recalling to her memory the far-off days when she had "presented him, in ceremony, with the flower in the green lane".
xxx/ellauri363.html on line 706: Bentham oli tarkoittanut autokuvakkeen sisältävän hänen todellisen päänsä, muumioituneena muistuttamaan sen ulkonäköä elämässä. Southwood Smithin kokeelliset muumioimisyritykset, jotka perustuivat Uuden-Seelannin alkuperäiskansojen käytäntöihin ja joissa pää asetettiin ilmapumpun alle rikkihapon päälle ja nesteiden poistamiseen, vaikka se onnistui teknisesti, jätti pään näyttämään vastenmielisen makaaberilta, kuivuneen ja tummennetun. iho venytetty kireästi kallon yli.
xxx/ellauri376.html on line 111: Melvis toi ilkeän räikeän vulgaarisen seksuaalisen kiihkon Amerikan suosittuihin taiteisiin. Ed Sullivan havaitsi soodapullon Presleyn housuissa, muttei samalla tavalla sijoitettua banaania, wc-rullaputkea tai lyijykynää. Vaikka Melvistä markkinoitiin heteroseksuaalisuuden ikonina, hänen imagonsa oli epäselvä. Presley ei koskaan viihtynyt Hollywood-skenessä, ja useimmat naissuhteista olivat merkityksettömiä. Asepalveluksessa Länsi-Saksassa Elvis tapaa 14-vuotiaan Priscilla Possun, Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjän teini - ikäisen tyttären. Elvisin ongelmallinen käytös ja reseptilääkkeiden riippuvuus valtaa hänet, ja epätoivoinen Priscilla eroaa hänestä tämän 38-vuotissyntymäpäivänä ja ottaa mukaansa heidän tyttärensä Lisa Marien.
xxx/ellauri379.html on line 99: Heart of Darkness, novelli, kirjoittaja Joseph Conrad, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1899 Blackwood's Edinburgh Magazine ja sitten Conrad's Youth and Two Other Stories (1902). Heart of Darkness tutkii länsimaisen kolonialismin kauhuja ja kuvaa sitä ilmiönä, joka tahraa paitsi sen riistomaita ja kansoja, myös niitä lännessä, jotka edistävät sitä. Vaikka Conradin puoliautoelämäkerrallinen kertomus sai alun perin heikon vastaanoton, siitä on tullut yksi laajimmin analysoiduista englantilaisen kirjallisuuden teoksista. Kriitikot eivät ole aina kohdelleet Pimeyden sydäntä suotuisasti ja moittivat sen epäinhimillistä esittämistä kolonisoituneista kansoista ja sen halveksivaa kohtelua naisia ​​kohtaan. Siitä huolimatta Heart of Darkness on kestänyt, ja nykyään se on modernistinen mestariteos, joka liittyy suoraan postkolonialistiseen todellisuuteen.
xxx/ellauri379.html on line 113: Vastaanotto. Heart of Darkness julkaistiin vuonna 1902 novellina Youth: And Two Other Stories -kokoelmassa, joka sisälsi kaksi muuta Conradin tarinaa. Mutta teksti ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1899 Blackwoodin Edinburgh Magazinessa , kirjallisessa kuukausilehdessä sen tuhannessa numerossa, ja sen toimittaja kutsui Conradin osallistumaan. Conrad epäröi tehdä niin, ehkä hyvästä syystä – vaikka Pimeyden sydän sai tunnustusta omassa kirjallisuudessaan, tarina ei saavuttanut minkäänlaista suosittua menestystä. Näin oli myös silloin, kun se julkaistiin vuonna 1902; Heart of Darkness sai vähiten huomiota kolmesta mukana olleesta tarinasta, ja kokoelma nimettiin samannimisenä kokonaan toisen tarinan mukaan. Conrad ei elänyt tarpeeksi kauan nähdäkseen sen olevan suosittu menestys.
xxx/ellauri379.html on line 170: Eli Neljä ratsastajaa 5: Teppo joutuu lahtiin. Julkaistu ilman ISBN-numeroa. Grano, Turku: omakustanne, 2022. Taitaa Juanikas virtaheponen olla kirjailijana entinen. Jaakko istuu kotona ja maistelee sanoja kuin Monty Pythonin yläkerran asukit: woody and tinny words. Jaakko ei ole psyykkisesti aivan terve.
xxx/ellauri380.html on line 198: Douglas Fairbanks oli Hollywoodin mykkä kuningas joka virnuilee nyt entistä mykempänä mutta kallo vaaleampana Hollywoodin ikuisessa luutarhassa. Sen filmi Baghdadin varas 1924 (Toini V:n synnyinvuonna) oli ihan parhautta. Nappikauppias Karhu hymyilisi karhunkierroxella Douglas Fairbanxin rehevää miehen hymyä, jos ois vielä nappulaa. Vuonna 1942 rintamalla lensi verisiä perseitä ja irtopäitä lakoon ammutussa mezässä. Fairbanx oli juutalainen, Ulman omaa sukua. Siltä se vähän näyttikin, irakilaiselta Abrahamilta.
xxx/ellauri380.html on line 200: The Thief of Bagdad on vuonna 1924 valmistunut yhdysvaltalainen mykkäsisäinen elokuva, jonka on ohjannut Raoul Walsh ja pääosassa Douglas Fairbanks. Käsikirjoittajat ovat Achmed Abdullah ja Lotta Woods. Se on vapaasti sovitettu Tuhat ja yksi yöstä, ja se kertoo tarinan varkaasta, joka rakastuu Bagdadin kalifin tyttäreen. Vuonna 1996 kongressin kirjasto valitsi elokuvan säilytettäväksi Yhdysvaltain kansalliseen elokuvarekisteriin "kulttuurillisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittäväksi". Eipä sattumalta oli Bush vanhempi juuri nitistänyt irakilaiset 1991 Aavikkomyrskyssä. Toinen erä päättyi sitten kellarista löydetyn Saddamin hirttämiseen "Camp Justicessa" 2006 Bush Juniorin toimesta. Ei tainnut Husseinia järin naurattaa. Eikä muitakaan rättipäitä paljon enempää. Hollywoodin juutalaiset hohottivat täyttä kurkkua.
xxx/ellauri380.html on line 211: Turhautuneena stereotyyppisiin sivurooleihin, joita hän vastahakoisesti näytteli Hollywoodissa, Wong lähti Eurooppaan maaliskuussa 1928, missä hän näytteli useissa merkittävissä näytelmissä ja elokuvissa, muun muassa Piccadillyssa.
xxx/ellauri385.html on line 69: vince Neil (oik. Vincent Neil Wharton, s. 8. helmikuuta 1961 Hollywood, Kalifornia, Yhdysvallat), 63v, eläkkeellä
xxx/ellauri385.html on line 337: Made fearful and august with woods & rocks, Horrorisoitu syyspuolella mezillä ja kivillä,
xxx/ellauri400.html on line 86:
xxx/ellauri415.html on line 481: Margaret Atwood: ”I USA är man ännu närmare ett
xxx/ellauri415.html on line 486: är en av Margaret Atwoods mest berömda böcker.
xxx/ellauri415.html on line 490: sig bort från Gilead upplever Atwood nu att USA
xxx/ellauri415.html on line 498: författaren Margaret Atwood till
xxx/ellauri415.html on line 508: funnits böcker, säger Atwood och tillägger: –
xxx/ellauri415.html on line 510: Atwood understryker att det är ett borttagande
xxx/ellauri415.html on line 515: böcker?” frågar sig Atwood retoriskt. – För det
xxx/ellauri423.html on line 397: Jo vuonna 2004 Google listasi noin neljä miljoonaa verkkosivustoa, joihin oli merkitty "upskirt" ja "downblouse". Japanissa hallitus on painostanut matkapuhelinvalmistajia antamaan puhelimensa antamaan varoitusäänen aina, kun sellaisia ​​kuvia otetaan. Brittiläinen naistenlehti Stylist vuonna 2017 ja intialainen sanomalehti Mid-Day vuonna 2019 raportoivat, että "vakohäpeäminen " oli yleistä uutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Bollywood-näyttelijät Disha Patani, Deepika Padukone, Priyanka Chopra, Nargis Fakhri ja muut joutuivat häpeään, koska he käyttivät dekolteepukuja sosiaalisessa ja uudessa mediassa, mukaan lukien The Times of India. Poikkeuksellista huomiota herätti, kun poliitikot Angela Merkel, Hillary Clinton ja Jacqui Smith käyttivät porukalla ylä- ja alahalkeaman paljastavia asuja jopa tiedotusvälineissä The Washington Post ja The New York Times.
xxx/ellauri442.html on line 83: Clavell tuli elokuvateollisuuteen levityksen kautta ja työskenteli siellä Englannissa useita vuosia. Hän yritti päästä tuotantoon, mutta hänellä ei ollut onnea, joten hän alkoi kirjoittaa käsikirjoituksia. Vuonna 1954 hän muutti New Yorkiin ja sitten Hollywoodiin. Yrittäessään murtautua käsikirjoittamiseen hän maksoi laskut puuseppänä.
xxx/ellauri442.html on line 93: See also Atwood, G.E., Orange, D.M. and Stolorow, R.D. (2002). Shattered Words and Psychotic States. Psychoanal. Psychol., 19:281-306  Esimerkiksi tappavat kemikaalit tai näkymätön kaasu kuvaavat konkreettisesti soluttautumisen tunnetta ja  sosiaalisen ympäristön päähän tunkeutuvia vaikutuksia. Kuvassa näkyy kaukainen kone joka lähettää vaikuttavia säteitä mieleen ja kehoon, joka samoin artikuloi kokemuksen toimikyvyn menetystä ja joutumista muukalaisen asialistan hävittävän hallinnan alle. Murhaajia tai salaliittolaisia ​​hallituksen agentteja kuvitellaan, ja nämä hahmot konkretisoivat uhkaa psykologisesta tuhoutumisesta "emotionaalisesti merkittävien muiden" vastustamattomien paineiden edessä.  Yliluonnollisen entiteetin oman aivon haltuunotto tuntuu yhtäkkiä tapahtuvan, mikä symboloi ylivoimaista mitätöintiä ja subjektiivisuuden anastamista kartesiaanien taholta.
572