ellauri045.html on line 866: Murahtelun ja törmäilyn täyteistä tukahdutetun homoeroottista balettiahan se amer. jalkapallo on, jos minulta kysytään. Hartioiden liioiteltu leveys, kasvoilta paistavan luonteen peittäminen kypärällä, se miten painotetaan sekä kontaktia että sen välttämistä. Kuinka pyritään tunkeutumaan ja vastustamaan tunkeutumista. Kireät housut jotka korostavat pakara- ja takareisilihaxia sekä jotain, mikä näyttää aika ilmeisesti alasuojalta. Asteittainen siirtyminen "tekopinnalle", "tekonurmelle". Eivätkö housujen etumuxet näytäkin siltä, että niihin on tungettu alasuoja? Ja kazopa miten ukot lätkivät toistensa perseitä aina pelin jälkeen. Vähän kuin Swinburne olisi sielunsa synkimpänä yönä päättänyt että noniiin, nyt meikäläinen muuten kehittää urheilulajin. Älä anna mitään painoarvoa Oinin puolustuspuheille, joiden mukaan amer. jalkapallo on aseellisen yhteenoton rituaalinomainen korvike. Aseellinen yhteenotto on jo izessään aika rituaalinomaista, ja koska meillä on todellistakin aseellista yhteenottoa (piipahda vaikka jonain iltana Roxburyn ja Mattapanin alueilla Bostonissa), niin ihan turha sille on lähteä korviketta keximään. Amerikkalainen jalkapallo on pelkkää homofobisesti tukahdutettua neitimiespuuhaa, sanoi O. mitä tahansa. (fn. 269 p. 1021)
ellauri052.html on line 173: Koulupoikana Salen Charles Citrine -ego lääppi jalkahoitajan kaunista tytärtä ja luki puistossa Platoa, Wordsworthia, Swinburnea ja Un coeur simpleä. 2 ekaa on punnittu ja köykäsixi havaittu. Entäs ne 2 muuta? Toi ranskis on Flaubertin novelli jossa uskonnollinen palvelustyttö rukoilee täytettyä papukaijaa. Pointti on et ihan sama mitä rukoillaan, rukoileminen on silti apinasta ihanaa, se on vähän kuin vetäs käteen. Sama näkemys kuin Saint Antoinessa. Entäs Swinburne?
ellauri052.html on line 175: winburne Algernon">Algernon Charles Swinburne (5. huhtikuuta 1837 Lontoo, Englanti – 10. huhtikuuta 1909 Lontoo, Englanti) oli viktoriaanisella aikakaudella elänyt englantilainen runoilija ja kriitikko. Häntä on pidetty yhtenä Englannin parhaista runoilijoista, joskin hänen tuotantonsa suosio on välillä ollut akateemisissa piireissä vähäistä. Hänen teoksensa ovat tunnettuja elinvoimaisuudestaan ja kielen musiikillisuudesta. Swinburnen runot saivat hänen elinaikanaan ristiriitaista huomiota, koska niissä käsiteltiin teemoja kuten sadomasokismia, kuolemaa, uskonnottomuutta ja lesboutta.
ellauri052.html on line 177: Swinburne herätti aikanaan huomiota elintavoillaan. Hän oli kiinnostunut algolagniasta elikkä sadomasokismista, oli tunnettu ateisti sekä mahdollisesti homoseksuaali. Swinburne oli myös alkoholisti, ja hänen terveytensä kärsi juomisen seurauksena. Mut ei hädiä midiä, sen mieskaveri hoidi sen derveexi ja se kuoli vasta 72-vuodiaana kunnollisena kansalaisena. Mieskaveri pelasti miehen ja tappoi poeetan. Swinburne tykkäs kun sitä ruoskittiin. Mursuwiixinen Theodore ruoski varovasti, luut eivät särkyneet.
ellauri053.html on line 172: Realistinen tuherrus luonnossa raamatullisista aiheista, sitä suositteli Ruskinkin. Kukas se höpisi joskus paljon Ruskinista, Proustko? Ympyräsuu. Holman Hunt, Rossetti, Swinburne. Aika tuhertajia koko poppoo. Auringonkukka, lilja, pioni. Uskollisuus, puhtaus, kauneus. Repikää siitä tytöt. Esteetit oli prerafaeliittien dekandentti siipi. Tästäkös se Entten otti mallia? Ranskixista varmasti.
ellauri072.html on line 43: Taavin niminovelli puhuu nimenomaan miehistä. Muissa novelleissa on naisiakin. Sen ihmiset on kyllä eri muotopuolia. Kirja on täynnä erilaisia narsisteja ja psykopaatteja. Se on kuin jonkinlainen ihmissudenpentujen käsikirja. Hupaisasti kyllä, nytkun mulla on yli 70 albumia ja lähes puolitoistasataa paasausta, monet jutut alkaa toistua. Onko ihmiselon koko ihanuus ja kurjuus jo vähintään kertaalleen mulla mukana? Esim. keski-iässä izemurhan tehneet epäonnistuneet narsistit (ks. Suikkasia ohessa), tai algolagniasta eli SM:stä innostuneet kuikelot (esim Swinburne, Pynchon ja nyt sitten Wallase).
ellauri094.html on line 183: Tää tuli eteen Swinburnen Baabel-runon ansiosta alempana, Jönsyn mainittua yhden ikävystyttävämmän runon tältä algolagnilta. Ketä oli proffina Baabelin vankeusaikoina? No ainaskin se Jeremia, josta on aikaisemminkin paasattu. Palaan yli vuoden kuluttua näille jäljille kuin koira oxennuxelle. Alkuerissä oli Joel ja Aamos jotka nokitti kiukkusesti Eesaun Edomia. Loppuerissä sit vielä se Hesekiel, joka sai Hiljan veren kiehumaan Kolilla. Ja pikkuprofeetta Obadja.


ellauri094.html on line 486: winburne">
Super Flumina Babylonis

ellauri094.html on line 488: Poem by Algernon Charles Swinburne:
ellauri094.html on line 650: Algernon Charles Swinburne Algernon Charles Swinburne
ellauri094.html on line 654: The body of Algernon Charles Swinburne’s poetry is so vast and varied that it is difficult to generalize about it. Swinburne wrote poetry for more than sixty years, and in that time he treated an enormous variety of subjects and employed many poetic forms and meters. He wrote English and Italian sonnets, elegies, odes, lyrics, dramatic monologues, ballads, and romances; and he experimented with the rondeau, the ballade, and the sestina. Much of this poetry is marked by a strong lyricism and a self-conscious, formal use of such rhetorical devices as alliteration, assonance, repetition, personification, and synecdoche. Swinburne’s brilliant self-parody, “Nephilidia,” hardly exaggerates the excessive rhetoric of some of his earlier poems. The early A Song of Italy would have more effectively conveyed its extreme republican sentiments had it been more restrained. As it is, content is too often lost in verbiage, leading a reviewer for The Athenaeum to remark that “hardly any literary bantling has been shrouded in a thicker veil of indefinite phrases.” A favorite technique of Swinburne is to reiterate a poem’s theme in a profusion of changing images until a clear line of development is lost. “The Triumph of Time” is an example. Here the stanzas can be rearranged without loss of effect. This poem does not so much develop as accrete. Clearly a large part of its greatness rests in its music. As much as any other poet, Swinburne needs to be read aloud. The diffuse lyricism of Swinburne is the opposite of the closely knit structures of John Donne and is akin to the poetry of Walt Whitman.
ellauri095.html on line 440: Viktoriaanisen varovaisuuden ilmapiirissä ei ollut kohtuutonta pelätä vahinkoa tällaisesta pamfletista, vaikka useimmat Rossettin runollisista edeltäjistä ja aikalaisista, Tennyson, Robert Browning, Elizabeth Barrett Browning, Morris ja Swinburne, olivat selviytyneet huonommista arvosteluista. Melkein kaikki Rossettin vuoden 1870 runojen arvostelut olivat suotuisia, ja kirja oli myyty epätavallisen hyvin (neljä painosta vuonna 1870). Suoraan sanottuna Rossetti saattoi myös pelätä julkista julkisuutta suhteestaan ​​Jane Morrisin kanssa. Joka tapauksessa, lähdön jälkeen Kelmscottista 2. kesäkuuta 1872 Rossetti kärsi täydellisestä henkisestä romahduksesta. Hänet vietiin ystävänsä tohtori Thomas Gordon Haken Roehamptonin kotiin, missä hän yritti tehdä itsemurhan (kuten Lizzie) yliannostuksella laudanumia. Sitten hän vietti kesän ystävien ja työtovereiden hoidossa. Vuoteen 1873 mennessä Rossettin runollinen tuottavuus oli kuitenkin elpynyt, ja hän sai valmiiksi seitsemän yksittäissonettia ja kaksoissonettin "The Sun's Shame". Tämän ajanjakson sonetit ovat melankolisia ja kaikuvat aika ontoilta, mutta tutut vaimennetun intohimon teemat ovat alkaneet sulautua uusiin – taiteen luomiseen ja kuolemattomuuden vihjauksiin. Rossetti jatkoi myös maalaamista tasaisesti käyttäen Jane Morrisia mallina, vaikka hiän olikin poissa yhä useammin. Rossetti lähti lopulta Kelmscottista, jossa he olivat yöpyneet yhdessä, Chelseaan. Siellä hänen terveytensä heikkeni edelleen.
ellauri095.html on line 446: Hänen eroottinen väsäilynsä oli henkisest ja fyysisest lahja dramaattisille hinaajille Swinburnesta Oscar Wildeen, jotka hyötyi nänen esimerkkinsä vapauttavasta vaikutuksesta. Tollasta varhaisdekadenssia. Yksikään hänen aikakautensa runoilija ilmaissut syvällisemmin tiettyjä keskeisiä viktoriaanisia huolia: metafyysistä epävarmuutta, seksuaalista ahdistusta ja ajan pelkoa.
ellauri099.html on line 140: SwinburnemunapernaDysplastikerwinburne_t670.jpg?b3f6a5d7692ccc373d56e40cf708e3fa67d9af9d" height="100px" />
ellauri100.html on line 678: Rusetin kuuluisin kokoelma, Menninkäisten marketti ja muita runoja, ilmestyi 1862, kun se oli 31. Se sai laajaa kiitosta ja teki siitä aikansa toisexi etevimmän NAISrunoilijan (paitzi Elizabeth Käsiasetta). Epäilyttävät homot ja väpelöt Hopkins, Swinburne ja Tennyson kiitti sitä, ja kun Käsiase (Elizabeth Barrett Browning) vihdoin ymmärsi kuolla 1861 se pääsi kalifixi kalifin paikalle. Kokoelman nimiruno on 1 Rusetin parhaiten tunnettuja. Vaikka siinä on nähtävästi kyse 2 siskon huonoista kokemuxista menninkäisten kaa, kriitikot on saaneet selville, että sen voikin tulkita useillakin tavoilla, eli se on moniteholääke, polyvalentti! Se vois olla allegoria kiusaajista (menninkäiset ois niinku Jari Sairasvyön "kiusoja"!) ja pelastavasta salvasta, tai size vois olla kommentaari Viktorian sukupuoliroolista ja naistoiminnsta, tai sit eroottisesta halusta ja yhteiskunnallisesta lunastuxesta (whatever that is).
ellauri100.html on line 682: Swinburne omisti Rondellien vuosisadan 1883 Rusetille, kerta Rusetti oli tehnyt liikenneympyröitä useista runoistaan, esim. runosta Vaimo siipalle. Rusetti ei ollut ihan varma oliko naisten äänioikeus hyvä asia (ämmät tuppaa muutenkin oleen aina äänessä), mutta monet feministitutkijat on löytäneet sen runoudesta feministiteemoja. Rusetti vastusti orjuutta (Amerikan etelässä), eläinten kiusaamista (labroissa), ja tyttöjen hyväxikäyttöä (alaikäisinä).
ellauri145.html on line 667: Tän sekopään esipuheessa Antero siteeraa toista algolagnia, Swinburnea, joka vertaa ihailemaansa de Sadea miehenkokoiseen miehenelimeen (homme-phallus). Profil auguste et cynique. Siinä sykkii universaalisen hengen paisuvainen, des veines gonflées du sang divin. Kylpä nää jäbät ovat suorastaan ylpeitä.
ellauri191.html on line 2145: From 1901 to 1912, the committee, headed by the conservative Carl David af Wirsén, weighed the literary quality of a work against its contribution towards humanity's struggle 'toward the ideal'. Leo Tolstoy, Henrik Ibsen, Émile Zola, and Mark Twain were rejected in favour of authors little read today. The choice of philosopher Rudolf Eucken as Nobel laureate in 1908 is widely considered to be one of the worst mistakes in the history of the Nobel Prize in Literature. The main candidates for the prize that year were poet Algernon Swinburne and author Selma Lagerlöf, but the Academy were divided between the candidates and, as a compromise, Eucken, representative of the Academy's interpretation of Nobel's "ideal direction", was launched as an alternative candidate that could be agreed upon. Solzhenitsyn did not accept the award and prize money until 10 December 1974, after he was deported from the Soviet Union. Swedish Academy member Artur Lundkvist had argued that the Nobel Prize in Literature should not become a political prize and questioned the artistic value of Solzhenitsyn's work. The award to Camilo José Cela was controversial as he had moved voluntarily from Madrid to Galicia during the Spanish Civil War in order to join Franco's rebel forces there as a volunteer.A member of the Swedish Academy, Knut Ahnlund, who had not played an important role in the Academy since 1996, protested against the choice of the 2004 laureate, Elfriede Jelinek; Ahnlund resigned, alleging that selecting Jelinek had caused "irreparable damage" to the reputation of the award.
ellauri192.html on line 111: So the choice has fallen neither on Tolstoy, nor Ibsen, nor Björnson, nor Mommsen, nor Swinburne, nor Zola, nor Anatole France, nor Carducci, nor Mistral, nor Hauptmann, nor even Echegaray—it has fallen on Sully-Prudhomme [sic]. It is some satisfaction, however, to find that Francois Coppée is not the winner; in view of his innocuous sentimentality, he might well have been considered the best of all by the present Swedish Academy.
ellauri203.html on line 589: Oli ihqua kazoo vierestä kun pisamainen saxalainen sakkoliha saa vizaa pylly paljaana. Dostolla aina ruiskahtaa kun se jää kiinni törkeistä noloista puuhista. On ihanaa kun tuntuu pahalta. Narsistista yhden hengen sadomasokismia. Swinburneluokan algolagni ja kaappihomo takuulla, ja kova runkkari kuten sen sielunveli Rusakko. Se ei tahdo syyttää ympäristöä eikä sairautta, koska tuntuu ihanalta olla ize syyllinen. Vaikka takuulla sen huono parta, paskat vanhemmat, rumat vaatteet, isot korvat, pitkä naama ja tyhmä pää selittävät tästä paljonkin.
ellauri236.html on line 190: It should be noticed that the book is not in the ordinary sense pornography. In this respect it is a flop. Unlike most books that deal in sexual sadism, it lays the emphasis on the cruelty and not on the pleasure. Slim, the ravisher of Miss Blandish, has ‘wet slobbering lips’: this is meant to be disgusting (tho I didn't find it so). But the scenes describing cruelty to women are comparatively perfunctory. The real high-spots of the book are cruelties committed by men upon other men; above all, the third-degreeing of the gangster, Eddie Schultz, who is lashed into a chair and flogged on the windpipe with truncheons, his arms broken by fresh blows as he breaks loose. My conclusion: Chase is a closet homosexual (I should know)! He's an algolagniac, like Swinburne!
ellauri240.html on line 284: Middleton's plays are marked by often amusingly presented cynicism about the human race. True heroes are a rarity: almost every character is selfish, greedy and self-absorbed. Middleton's work has long been praised by literary critics, among them Algernon Charles Swinburne and T. S. Eliot. The latter thought Middleton was second only to Shakespeare.
ellauri276.html on line 826: Bottomley aloitti runouden kirjoittamisen 1890-luvulla ja sai vaikutteita romanttisista runoilijoista ja vielä enemmän sellaisista myöhemmistä henkilöistä, kuten Rossetti ja Algernon Swinburne. Bottomley sisälsi ystäviinsä monia kuuluisia kirjailijoita, runoilijoita ja taiteilijoita. Vaikka hän piti heihin yhteyttä pääasiassa kirjeitse, hän vieraili satunnaisesti Lontoossa ja otti kotiinsa myös vieraita, kuten Arthur Ransome ja Edward Thomas.
ellauri359.html on line 88: Blakea pidetään toisinaan (yhdessä Mary Wollstonecraftin ja hänen aviomiehensä William Godwinin kanssa) 1800-luvun " vapaan rakkauden " liikkeen edeltäjänä, joka on laaja uudistusperinne, joka alkoi 1820-luvulla ja jonka mukaan avioliitto on orjuutta. Blakelle laki ja rakkaus vastustavat, ja hän arvostelee "jäätynyttä aviosänkyä". Swinburne ja Eetu Timpuri peukuttivat Blakea. Molemmat oli homoja.
ellauri365.html on line 47: Nordiska familjebok (jonka Jöns koppasi Tutun jäämistöstä) tähdentää Antonin ällistyxexi Maupassantin suurta terveyttä. Vaikea uskoa, Nissen mielestä, Guyhän oli sadisti joka nai ja suomi kirjoissa äitiä ja tytärtä. Pähkähulluhan se oli loppupeleissä. Sen hulluus juontui luultavasti ranujen 1870-71 sodan nolosta tappiosta sakuille. Eräässä ekoista Guyn lastuista lutka Läskipallero antoi preussilaiselle isänmaallisesti pillua ja joutui siitä silti muiden vihoihin. Maupassantit oli porvareita, le particule oli pelkkää hämäystä. Family guytä paaponut äiti ryhtyi elävän leskexi, kun isälle ei riittänyt pelkkä sexi vaan se ryhtyi väkivaltaisexi. Kiltit "sedät" Flaubert ja Swinburne väänsivät Guyn vizaa in loco parentis. (Mixi Guy ylipäänsä kävi Algernonin kanssa naku-uinnilla? Ota kiinni mistä saat, pikkukaveri.) Guy piti veneilystä kuten se Kaislikossa tuulee Ratty.
xxx/ellauri091.html on line 453: BD står för bindning och disciplin. Paul Bourgets bok hette Disciplin. Nej Discipel, förlåt. Men idén var den samma. I Swinburnes tid hette det algolagnia. Vidare litterära sadomasokister (förutom markisen själv) var Arabian Lawrence, Oberon (i Shakespeares komedi), Weininger, Pynchon, och Wallace, för att nämna bara några få. Vad är det med SM som attraherar författare? Eller vad är det med fiktion som attraherar sadomasokister?
xxx/ellauri123.html on line 982: Swinburne's poem Dolores sees a young lady
xxx/ellauri123.html on line 1148: Mater dolorosa (lat) on Neitsyt Marian kärsimyksiin liittyvä kristillisen taiteen aihe. Kuvatyyppi esittää Marian seitsemän surua, jotka ovat Betlehemin lastenmurha, pako Egyptiin, kadonneen 12-vuotiaan Jeesuksen etsintä, ristinsaatto, Jeesuksen ristiinnaulitseminen, ristiltäotto ja Jeesuksen hautaaminen. Toisinaan suruja kuvataan hänen sydäntään lävistävien seitsemän miekan avulla, jotka viittaavat Simeonin profetiaan. Toisinaan Maria kuvataan vain surullisena tai kyynelissä. Tässä listassa ei mainita defloraatiota, menstruaatiota, synnytystuskia eikä väkisinmakuuta. Eikä SM Swinburnen peukuttamaa huulten pureskelua ym algolagniaa.
xxx/ellauri127.html on line 931: Swinburne asetti sen "Ode on a Grecian Urn" kanssa
xxx/ellauri129.html on line 714: Meredithin ensimmäinen varsinainen menestysteos oli romaani Diana of the Crossways, joka julkaistiin vuonna 1885. — Hänen ystäviinsä kuuluivat kirjailijoista muun muassa Dante Gabriel Rossetti, Algernon Charles Swinburne ja Honoré de Balzac.
xxx/ellauri129.html on line 883:
  • winburne" title="Algernon Charles Swinburne">Algernon Charles Swinburne

  • xxx/ellauri251.html on line 38:

    Algernon Swinburne


    xxx/ellauri251.html on line 91: Answer: Algernon Charles Swinburne's Atalanta in Calydon (1865) is the finest example of Victorian 'Greek' tragedy, a genre of English poetry inspired by the forms, contents, and styles of Attic tragedy.
    xxx/ellauri357.html on line 439: Percy Bysshe Shelley ( / b ɪ ʃ / ⓘ BISH ;4. elokuuta 1792 – 8. heinäkuuta 1822) oli brittiläinen kirjailija, jota pidetään yhtenä suurimmistaenglantilaisista romanttisista runoilijoista. Runoudessaan sekä poliittisissa ja sosiaalisissa näkemyksissään radikaali Shelley ei saavuttanut mainetta elämänsä aikana, mutta tunnustus hänen saavutuksistaan ​​runoudessa kasvoi tasaisesti hänen kuolemansa jälkeen, ja hänestä tuli tärkeä vaikuttaja seuraavien sukupolvien runoilijoille, mukaan lukien Robert Browning, Algernon Charles Swinburne, Thomas Hardy ja WB Yeats. Amerikkalainen kirjallisuuskriitikko, rasvainen Harold Bloom kuvailee häntä "erinomaiseksi käsityöihmiseksi, lyyriseksi runoilijaksi ilman kilpailijaa ja varmasti yhdeksi kehittyneimmistä skeptisistä älyistä, joka on koskaan kirjoittanut runon."
    34