ellauri042.html on line 195: koska niiden kantajat, naudat ja apinat on menestyneet niin törkeesti viime vuosisatoina.

ellauri065.html on line 135: Keski-Euroopan alueelle asettui useita germaanisia heimoja, itään useat erilaiset länslaavilaiset heimot asuivat suurimman osan nykyisen Puolan alueesta 6. vuosisadalta. Duke Mieszko I ja polaanit, hänen linnake Gniezno area eri naapuri heimot toisella puoliskolla 10. vuosisadalla, joka muodostaa ensimmäisen Puolan valtion ja hänestä tuli ensimmäinen historiallisesti kirjattu Piast Duke. Hänen valtakuntansa rajasi Saksan valtiota, ja valvonta rajamailla siirtyisi edestakaisin kahden politiikan välillä tulevina vuosisatoina. Mieszko poika ja seuraaja, Duke Bolesław minä Chrobry, kun 1018 rauhansopimuksen Bautzenin laajeni eteläosassa valtakunnan, mutta menettäneet kontrollin mailla Länsi Pommerin on Itämeren rannikolla. Pakanallisten kapinoiden ja böömiläisen hyökkäyksen jälkeen 1030-luvulla herttua Casimir I Palauttaja (hallitsi 1040-1058) yhdisti jälleen suurimman osan entisestä Piast-alueesta, mukaan lukien Sleesia ja Lubuszin maa keskimmäisen Oderjoen molemmin puolin, mutta ilman Länsi-Pommeria, josta tuli jälleen osa Puolan valtiota Bolesław III Wrymouthin johdolla vuosina 1116–1121, jolloin jalo Griffinsin talo perusti Pommerin herttuakunnan. Bolesławin kuoltua vuonna 1138 Puola oli lähes 200 vuoden ajan pirstoutunut, ja sitä hallitsivat Bolesławin pojat ja heidän seuraajansa, jotka olivat usein ristiriidassa keskenään. Puolan kuninkaaksi vuonna 1320 kruunattu Władysław I Kyynärpäätanko saavutti osittaisen yhdistymisen, vaikka Sleesian ja Masovian herttuakunnat pysyivät itsenäisinä Piast-tiloina.
ellauri111.html on line 872: "Malta, malta", keskeytti Ivan, hymyillen. "Älä noin kiihdy. Sanot: mielikuvitusta, olkoonpa menneeksi. Tietysti se on mielikuvitusta. Mutta pysähdyppä hetkinen. Luuletko todella, että koko tuo katolinen liike viimeisinä vuosisatoina ei ole ollut muuta kuin halua päästä valtaan pelkkien 'alhaisten nautintojen' vuoksi? Sitäkö isä Paissij sinulle opetti?"
ellauri112.html on line 188: Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä kenties. Päinvastainen tulos on yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; ehkäpä totuus on masentava... On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva pro et contra on ylin viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin »ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta »dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja »élan vital», on sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava cum grano salis. »Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan kauniit.-- Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» (Essais de morale et de critique, s. 83).
ellauri263.html on line 96: Barukin kirja on ennen kaikkea katumuksen ja lohdutuksen kirja. Se on saanut nimensä profeetta Jeremian kirjurin ja ystävän mukaan, josta Jeremian kirjassa kerrotaan etenkin 36. luvussa. Kirja jakautuu neljään osaan. Johdannossa (1:1–14) kuvataan historiallista tilannetta. Baruk on Babyloniassa ja lukee julkisesti kirjoituksensa Juudan kuninkaan ja muiden pakko-oireisten siirtolaisten kuullen. Tämä tapahtuu luultavasti vuonna 582 eKr. Ajoituksessa on ongelmansa: Jeremian kirjan mukaan Baruk oli tuolloin Egyptissä eikä Babyloniassa. Kaikkineen kirjasta saa sen kuvan, että se on kusetusta, kirjoitettu vasta myöhempinä vuosisatoina.
ellauri290.html on line 844: Joskus tehdään ero vanhan ja uuden Yishuvin välillä. Vanha Yishuv viittaa kaikkiin juutalaisiin, jotka asuivat Israelin maassa ennen ensimmäistä sionistista maahanmuuttoaaltoa ( aliyah ) vuonna 1882, ja heidän jälkeläisiinsä, jotka säilyttivät vanhan, ei-sionistisen elämäntavan vuoteen 1948 saakka. Vanhat yishuvien asukkaat olivat uskonnollisia. Juutalaiset, jotka asuvat pääasiassa Jerusalemissa, Safedissa, Tiberiassa ja Hebronissa. "Pienempiä yhteisöjä" oli täysarabialaisissa Jaffassa, Haifassa, Pekingissä, Acressa, Nablusissa ja Shfaramissa, ja vuoteen 1779 asti [lainaus vaaditaan] myös Gazassa (LOL). Modernia sionismia edeltävinä viimeisinä vuosisatoina suuri osa vanhoista yishuvista vietti aikaansa Tooraa opiskellessaan ja eläytyi diasporan juutalaisten lahjoittamasta hyväntekeväisyydestä (niljaiset ja kalukkaat).
ellauri317.html on line 234: Чтоб казнь его в позднейшие века Joten hänen teloitus myöhempinä vuosisatoina
xxx/ellauri173.html on line 941: Tässä on. Löysin tämän asunnon alta muutaman sadan metrin päässä kaksi hyvin laajaa maanalaista, muinaista kuhmua ikimuistoisista Algonquin-heimoista, jotka asuivat vanhoina vuosisatoina (eli n. 100v sitten) tällä alueella. Nämä tumuluxet eivät ole harvinaisia osavaltioissa, erityisesti New Jerseyssä, mutta algonquinit ovat. Tahrasin nää voimakkaalla basalttikerroksella Andien tulivuorista, maanalaisen pääseinän saviseinistä. Loin hurskastisesti vittuun sachemsin muumiot ja jauhemaiset luut: jälkimmäiset olen tukkinut - luultavasti ikuisesti, pihan perälle huusin tuhkasankkoon.
xxx/ellauri296.html on line 68: Mutta asiaan. Raamattua tutkistellessa on tärkeä pitää mielessä historian aikajana, joka mulla kyllä on jo jossain paasauxessa (albumi 185). Joosua on moosexenaikuinen valloittaja (14-13 BCE), Samuli myöhäisempi kunkkuvoide (11 BCE). King Charlieta voideltiin nolosti jonkun särmin takana. Nasaretin poikaan ei tittelistä huolimatta levitetty jee-suxivoidetta. Yäk, voiteet ovat ällöttäviä. Jeremiadit kuuluu Babylonin vankeuteen (587-539 BCE). Siinä on vuosisatoja aina välissä. Tosin aika kului hitaammin niinä vuosisatoina, kun oli vähemmän aikaasäästäviä kexintöjä, mutta kului kuitenkin. Ihan eri porukoille oli kotkannenät kulloinkin kiusana, ja kääntäen. Koko länsipuoli pallosta lukee lähi-idän joutomaan telttailijoiden historiankirjoja historiattomasti mieskohtaisena omahoito-oppaana. Outoa.
9