ellauri030.html on line 288: Kun arkaaiset ihmiset mietti mikä saa elukat (apinan mukaanlukien) tikittämään, oli 2 vaihtoehtoista analogiaa: 1) siellä on sisällä jokin otus, joka vetää naruista, mutta lakkaa vetämästä kun elukka on vainaja. Silloin voi hyvin kysyä, mitä se otus sitten teki. (Jätetään nyt syrjään se Bertrand Russellin vanha täti-paradoxi, että mikäs sitten sen otuxen lankoja veteli, etc.etc, turtles all the way down.) No joko sekin kuoli (heippa turtselitäti taas), hävis olemattomiin kuin pieru saharaan (mut silloin se oli aika tarpeeton hypoteesi alunperin), muuttui joxkin muux (ditto), tai se meni jonnekin muualle. Tästä analogiasta lähtee kaikki noi sieluhöpinät. 2) Ei täällä ketään ole, elävä elukka on pikemminkin kuin mekaaninen kana tai herätyskello, jonka vieteristä loppuu lopulta veto. Tää vaihtoehto mainitaan Faidonissakin (sielu on kuin soittimen viritys), mutta jostain syystä (mikähän se oli?), se jää tienoheen. Mun ymmärtääxeni tää on tieteellinen näkemys, siis yxinkertaisin oletus saatavilla olevan evidenssin valossa. Tän mä ostin jo ihan pienenä. Vanhoilta on veto käyt.kaz. jo lopussa. Tikketi-takketi tik tak tik - tak sanoi Impi Loiskeen kuhmuinen herätyskello viimeisen kerran, jousi katkesi ja kello vaikeni iäxi.Se on aikaa sitten romutettu, varmaan osina jossain Afrikassa tai Kiinassa. Näin tulee ihan kohta käymään minulle, siis just tälle mulle. Se on voi.
ellauri030.html on line 806: Joskus 1900-luvulla vasta porukalle alkoi valjeta (hämärästi vielä tosin), että sopimaton naurattaa. Ei mikä tahansa epäsuhta, vaan sellainen, johon liitty joku autoritaarisempi tunneviritys. Jos normi on liian pyhä, reaktio voi olla muukin kuin nauru, esim. pelko, sääli, pahexuminen tai inho. Beattie huomautti tästä 1779. Esim Oidipuxessa on ihan vitusti dramaattista ironiaa, muttei sille sovi nauraa. (Vaikka onhan se oikeasti aika naurettava näytelmä, tehdään turhan suurta numeroa insestistä.) Mua kyllä häirizee tässä Stanfordin sepustuxessa se, et ei kunnolla problematisoida sitä onx nää eri teoriat edes toisensa poissulkevia.
ellauri110.html on line 835: Se on Handea 25v nuorempi. Joku taidehistorioizija. 5v kesti tääkin viritys. Sen isä oli psykoanalyytikko ja Kakolan ylilääkäri. Ei tainnut varoituxet langeta hyvään maahan Anna tyttärellä.
ellauri112.html on line 105: III Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on lopussa. Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin.
ellauri133.html on line 811:
ellauri135.html on line 110:
ellauri284.html on line 283: Alkaen heinäkuu 2009, Saint-Pierren kadetraalissa tehtiin lujasti pierren puuvillaiset housut nilkoissa suuria siivoustöitä sisustuskorjauksissa ja korjattiin lasimaalauksia. Alun perin vuoden 2012 loppuun suunniteltu viritys pidettiin lopulta vuonna marraskuu 2014.
xxx/ellauri059.html on line 473: Eli siis joku hihhuli. Perseen näkönenkin hupparissa. Lyön vetoa et tää on joku protestanttiviritys. Eteenpäin!
xxx/ellauri120.html on line 433: Kristina-tädille tuli mieleen Annan häistä tää aika morbidi runo Yrjö Jylhältä. Mulle tuli Jylhän turauxesta vuorostaan mieleen toi Sonny Boy Williamsonin bluesvingutus. Sama hiukka narsistinen viritys molemmissa, vaikka Jylhällä passiivis-aggressiivisempi. Oli ehkä hyvä että Anna otti izestänsä ne pehmopornokuvat, niitä voi Vaadin sitten vanhuxena haikeana selailla. Niistä ikinuorna mut aina näät. Porsliinipintaisena puolikosteana rantavedessä. Rinnat, rinnat.
xxx/ellauri229.html on line 62: Tässä numerossa Stänli miettii miten käy sieluun perustuvien uskontojen jos ja kun homo sapiensin duaaliset eri ainexet pystytään teknis-manuaalisesti irrottamaan toisistaan. Jos elukoita voidaan konstruoida bioteknisesti kangaspakasta ja tehdä tietotekniikalla niille mieliä mielin määrin mielivaltaisista aineista ja mulkata niitä vielä matkan päällä miten kukin lystää. Ja sitten ottaa koko heppulista varmuuskopio. Huonostihan siinä käy. Se Platon kumppani (Simmias, episodissa Faido) jonka mielestä sielu on vaan urkuharmonin hyvin temperoitu viritys näyttää olleen oikeassa 6-0, ja myrkkykeisomaljan hulauttanut Sokrates (oikeammin koleerinen Jan von Plaatto ize vanhan opettajansa housuissa) oli hölmö huijari joka huijasi izeäänkin muiden lisäxi. Jenkkivideolla paasaava pikkukaveri jaxaa yhä vaan hutkia samaa kaakkivainajaa. Sokrates on kuvassa kuin salilla käynyt kyyppari sormi ojossa.
xxx/ellauri255.html on line 477: Kirjaston poistohyllystä löytynyt tanskalaisen Peter Hoegin "trilleri" on se sama Lumen haju joka sai Helena Pirttisaaren virittymään korkeampiin viritystiloihin, paisui paisuvainen ja lubrikoitui emätin. Se olis laittanut ponilleen nimexi Smilla jos sillä olis ollut poni.
xxx/ellauri280.html on line 58: - Niin, tämähän on tyypillinen massasulkuase eli lukkorekyyliase, totesi Stalin ja vihelsi pari kertaa. Heh, tsuhna on ruuvannut lukonkehyxeen piipun. Tässä melko painava sylinterin muotoinen lukko liikkuu lukonkehyxessä, joopa-joo! Ahaa, lukon takana on palautinjousi ja liipasinkoneisto ja viritystanko, jolla lukko vedetään taka-asentoon liipasinkynnyxen taa. Ja piipun ympärillä on vaippa ...
12