Mummin tyylinen pellavainen pöytäliina, raidallinen kuin sfinxin rimpsut, ilmestyy tyhjästä lainehtien valossa. Sen päällä on valtavia kimpaleita punaista lihaa, isoja kaloja, lintuja sulkineen, nelijalkaisia karvoineen ihmisen ihon värisiä hedelmiä; ja valkoisia jäätelöpaloja; violetin kristalliset kannut heijastavat liekkejä. Anttoni erottaa pöydän keskellä kokonaisen villisian joka höyryää kaikista huokosistaan, sorkat mahalla, silmät puoliavoimina; ja ajatus syödä tuo mahtava otus ilahduttaa sitä äärimmäisesti. (Täähän on kuin Asterix olympialaisissa: Sitten villisika poikasineen, perhettä ei saa erottaa...) Sitten on annoxia joita se ei ole koskaan nähnytkään: mustia piirakoita, kullanvärisiä hyytelöitä, muhennoxia joissa kelluu herkkusieniä kuin lumpeita lammella, niin kevyitä vaahtovanukkaita että ne on kuin pilviä.
ellauri043.html on line 3966:

Jumalten keskessä majailee tuulten henget, planeettojen, kuukausien, päivien, sata tuhatta muutakin! Ja ne on vaihtelevan näköisiä, niiden muutoxet on hyvin nopeita. Ja tuossa yxi joka muuttuu kalasta kilpikonnaxi, se ottaa villisian pään, kääpiön pituuden.
ellauri083.html on line 314: Leikkiautoja ja huol­toa­se­maes­te­tiik­kaa, met­säs­tys­tee­maa ja villisian pää – tällaisia ovat miesluolat Kainuussa, joissa tunti on lyhyt aika.
3