ellauri043.html on line 5242: Mä antaudun teille, bakkantit! Ja viiniköynnös kietoutuu puunrunkoihin! Huutakaa, tanssikaa, väännelkää izeänne, hellikää izeänne! Vapauttakaa tiikeri ja orja! Purkaa lihaa julmilla hampailla!
ellauri152.html on line 416: Semiputata tibi frondosa vitis in ulmo est; Sun puolix nyhdetty viiniköynnös roikkuu saarnessa;
ellauri275.html on line 349: Joku sytytti jo tulen Vihellyt, viiniköynnös syöksyi alas...
ellauri290.html on line 145: b) Vuoristomaiseman maaperä sen sijaan vaihteli ahtaissakin rajoissa, ja maatalous oli riippuvainen yksinomaan sateesta. Maaston luonteen vuoksi oliivipuusta tuli maaseudun pääpuu, ja suuri osa olemassa olevista lehdoista on peräisin ristiretkien ajoilta. Muita hedelmäpuita peittivät myös kukkulan rinteessä, oliivin vieressä oli viiniköynnös.

ellauri342.html on line 86: Joka sunnuntai vespereiden jälkeen tämä kunnollinen mies meni maksamaan oikeuteen viinitarha. Kun hän istui hienossa auringonpaisteessa, muulinsa lähellä, kardinaalinsa levittäytyneenä viiniköynnösten alla hän avasi pullon vuosikertaviiniä -- a hieno viini, rubiinien väri, joka on tunnettu siitä lähtien nimellä _Chateau-Neuf du Pape_- jota hän halusi siemailla katsellessaan hellästi hänen viinitarhansa. Sitten hän lähti pullon tyhjänä ja päivänvalon hämärtyessä iloisesti takaisin kaupunkiin, koko lukunsa mukana. Kun hän kulki yli _pont d'Avignon_, rumpujen ja farandolien joukossa, hänen muulinsa, ottaa hänen vihjeen musiikista, aloitti pirun pienen amblen, kun hän itse lyö tanssirytmiä birettallaan. Tämä järkytti hänen kardinaalinsa, mutta ei niin ihmiset, jotka iloitsivat siitä ja sanoivat: "Mikä hyvä prinssi! Mikä mahtava paavi!"
ellauri459.html on line 226: Jotamin vertauksessa orjantappura piti hallitsemista hyvänä asiana, mutta viiniköynnös ja viikunapuu eivät pitäneet siitä. Jotham's Parable is a significant narrative found in the Book of Judges, specifically in Judges 9:7-21. This parable is delivered by Jotham, the youngest son of Gideon (also known as Jerubbaal), and serves as a prophetic and moral lesson to the people of Shechem. It is a unique example of a parable in the Old Testament, utilizing allegory to convey its message. The events leading to Jotham's Parable occur after the death of Onni Gideon, a major judge of Israel. Gideon had refused kingship, declaring that the LORD would rule over Israel (Judges 8:23). However, after his death, Abimelech, one of Gideon's sons by a concubine, sought to establish himself as king. Abimelech's ambition led him to murder his seventy (again?) brothers, except for Jotham, who escaped. With the support of the men of Shechem, Abimelech was made king. Jotham's Parable is delivered from Mount Gerizim, where Jotham addresses the people of Shechem. The parable is as follows: "The trees once went forth to anoint a king over them. They said to the olive tree, 'Reign over us.' But the olive tree replied, 'Should I stop giving my oil that honors both God and man, to hold sway over the trees?' Then the trees said to the fig tree, 'Come and reign over us.' But the fig tree replied, 'Should I stop giving my sweetness and my good fruit, to hold sway over the trees?' Then the trees said to the vine, 'Come and reign over us.' But the vine replied, 'Should I stop giving my wine that cheers both God and man, to hold sway over the trees?' Finally, all the trees said to the thornbush, 'Come and reign over us.' But the thornbush replied, 'If you really are anointing me as king over you, come and find refuge in my shade. But if not, may fire come out of the thornbush and consume the cedars of Lebanon!'" (Judges 9:8-15). The parable uses the imagery of trees seeking a king to illustrate the folly of the Shechemites in choosing Abimelech as their ruler. The olive tree, fig tree, and vine represent individuals or leaders who are productive and beneficial, unwilling to abandon their roles for the sake of power. In contrast, the thornbush, a symbol of worthlessness and danger, represents Abimelech. The thornbush's offer of shade is ironic, as it provides little protection and poses a threat of destruction. Jotham's Parable serves as a critique of the Shechemites' decision to support Abimelech. It highlights the dangers of choosing leaders based on ambition and self-interest rather than integrity and service. The parable also contains a prophetic warning: if the choice of Abimelech is not made in good faith, destruction will follow. This prophecy is fulfilled later in the chapter when conflict arises, leading to Abimelech's downfall and the destruction of Shechem. From a theological perspective, Jotham's Parable underscores the importance of righteous leadership and the consequences of turning away from God's guidance. It reflects the broader biblical theme of God's sovereignty and the need for leaders who honor Him. The narrative also serves as a reminder of the covenant relationship between God and His people, emphasizing the need for faithfulness and obedience. It is a timeless reminder of the need for discernment and integrity in selecting leaders, both in ancient Israel and in contemporary genocidal  context.
xxx/ellauri139.html on line 902: « Avant le pampre des coteaux. « Ennenkö viiniköynnös ahteessa.
xxx/ellauri177.html on line 154: Sergellä seisoi hirmuisesti keskellä huonetta, kaksi ikkunaa auki, hän pysyi vapisemassa pelosta, joka sai hänet piilottamaan päänsä käsiinsä. Joten koko päivä huipentui tähän mielikuvaan blondista tytöstä, jolla oli melko pitkät kasvot, siniset silmät? Ja koko päivä meni sisään kahdesta avoimesta ikkunasta. Kaukana oli punaisen maan lämpöä, suurten kivien, kivissä kasvavien oliivipuiden, polkujen reunalla käsiään vääntävien viiniköynnösten intohimoa; lähempänä, se oli ihmisen hikeä, jonka Artaudista toi ilma, hautausmaan mauttomat tuoksut, kirkon suitsukkeiden tuoksut, jotka vääristyivät rasvahiuksisten tyttöjen hajuja; siellä oli vielä lannan höyryjä, aittapihan sumua, tukahduttavia bakteereita. Ja kaikki nämä hengitykset virtasivat sisään samaan aikaan, samassa tukahdutuksessa, niin ankarassa, sellaista väkivaltasta turvotusta, että se tukahdutti hänet. Hän sulki aistinsa, hän yritti tuhota ne. Mutta ennen häntä Albine ilmestyi jälleen kuin suuri kihokki, kasvatettu ja koristeltu tällä maaperällä. Hän oli tämän saastan luonnollinen kukka, herkkä auringossa, joka avasi valkeiden hartioidensa nuoren silmun, niin onnellinen eläessään, että hän hyppäsi sen varresta ja lensi suuhunsa tuoksuen sitä pitkällä naurullaan. Pappi huusi. Hän tunsi palovamman huulillaan. Se oli kuin tulisuihku, joka oli virzannut hänen suonissaan. Sitten hän turvaa etsiessään heittäytyi polvilleen Tahrattoman sikiämisen tahraantuneen patsaan eteen ja huusi kädet ristissä: - Neitsyiden pyhä neitsyt, rukoile puolestani! Päästä minut pikapikaa pukille!
8