ellauri005.html on line 871: käy vastaan vierastaan ihan nakkena,

ellauri006.html on line 1421: Verimuurahaisten kuningatar menee mustiaisten pesään ja tappaa mustan kuningattaren. Mustiaiset palvelee vierasta herratarta kuten omaansa, kiltteinä lastenhoitajina kasvattaa sille jälkikasvua. Pesä on pääasia, sille ollaan mutiaiset lojaaleja.
ellauri017.html on line 329: Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot. Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi, hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin! Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää, kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois. Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta. Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton. Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan. Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa. Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut, houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt. Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot, yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket. Ainoa uskollinen on oma varjosi vain. (On se v-a, sanoi Koskenniemi.)
ellauri020.html on line 489: 30 vierasta
ellauri030.html on line 270: Mulle on toi herkuttelu komentovallalla ja paistatelu ihailun valokiilassa ollu aina vierasta. Mua vaan ärsyttää jos muut pyörii hövelinä jaloissa. Ei ne kyllä ole haitax asti pyörineetkään. Heti kun huomaavat ettei tosta ole mihinkään, ne lähtee sykofantit tiehensä kuin zombit pettyneenä, kun ei Homerin päästä löydykään aivoja. Mut se on ilmeisesti hopeäselkä apinoilla tosiaan verissä. Ne tarvizee sitä kuin jotain huumetta, ja pahastuvat syvästi, jos sitä ei ole tulossa. Nilkki varmaan inhos mua yhtä paljon kuin mä sitä, jos jaksoi edes sen verran vaivautua näin huonon alamaisen kohdalla. Mä en vaan voi tajuta miten se, 70-luvun slavistiikan tutkijaopiskelija tms assarin ääliö, saattoi luulla muuttuneensa nyt niin suurexi Kyyroxexi, että sillä oli jotain särmää mua kyykyttää ja jaella komentoja. Kolleegaa vielä. Saablari. Kyllä menen paskantamaan sen haudalle Eipäjoelle.
ellauri033.html on line 77: Georges Pellissier niminen aikalaishäiskä haukkuu Pollea ja muita symbolisteja kuin vierasta sikaa. Samanikänen kuin Paul, kirjailija ja kirjallisuustieteilijä, ei niin kuuluisa, varmaan kade kolleega. Siltä löytyi netistä sattumalta pätkä OCR:ttyä TEI-tiedostoa, josta pelastin seuraavan jorinan. Hizi tää Pellissier on vielä taantumuxellisempi kuin Hra Bourget.
ellauri039.html on line 593: Mulle se on vierasta, mult puuttuu se antenni.
ellauri047.html on line 836: ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
ellauri048.html on line 191: ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
ellauri055.html on line 576: Setämiehen tien Almakin on paxuna. Puovo on käynyt Alman pukilla lukemattomia kertoja huomaamatta mitään. Paavo ei mitenkään tehnyt huomioita Alman suhteen, sellainen oli hänelle vierasta muutenkin. Paavo oli normaali mies, hän ei osannut lemmensuhteissaan ajatella sellaisia asioita, ja jos hänet niitä ajattelemaan pakotettiin, ne vaikuttivat vieroittavasti. Pahinta oli että hän omilla silmillään vihdoin oli pakoitettu näkemään tämän asian: Alma oli silminnähden punkeroitunut. Alma oli kyllä jotenkin niinkuin entistä nöyrempi, sitä enemmän mitä pitemmälle raskaus edistyi (siitä plussaa). Mutta samalla hän tuli kasvoiltaan huonomman näköisexi (pitkä miinus). Ja kun Puovo viimeisen kerran sinä suvena oli häntä tapaamassa, niin tapaaminen ei enää päättynyt samoin kuin lukemattomat edelliset tapaamiset eli melaa mekkoon ja kamat pussiin. Paavo palasi kotiin laimeana ja ikäänkuin nolattuna. Reput tukalasti pullollaan.
ellauri055.html on line 692: Helvatinmoinen hedonisti ja hyväxikäyttäjä. Höykyttää Eliasta kuin vierasta sikaa. Ja kaikki tää vaan huvin vuoxi, ezillois izellään mukavaa. Elias on joku säälittävä häviäjä kotikyliltä, jota ex-inssi kusee silmään mennen tullen. Ja poimii salaa hilloja hyvästä paikasta ennenkuin ehtii muut huomata. Onkohan tää joku jumalisten geneettinen piirre. Sirkka-täti vihelteli hiljaa Sakulle Päijätsalossa ettei muita vaan tulisi hyvälle mustikkapaikalle. Mustikoita oli pyykkikorikaupalla. Ei sitä raamatussa kielletä. Poimikaa nyt järjestyxessä! Samanlainen äkseeraajaa kuin Koskenniemen Kimmo koripallossa. Noudattakaa kolmen askelen sääntöä! Vapaaheitto!
ellauri065.html on line 302: Sulla on tollanen tiukka kiinostusfiltteri. Mulle ei mikään epäinhimillinen ole vierasta 😆
ellauri093.html on line 552: Kenellä on ollut vierasta yllä!
ellauri096.html on line 749: SITTEN TAKAISIN kirjan perusjuoneen. Tapahtumien keskiössā on Konemetsãn ratsastustalli ja päähenkilönä 12-vuottas Anu, joka monen muun ikäisensă tapaan kuitenkin huomaa vierastavansa ystävlensä täydellistă hurahtamista hevosiin, mikä saa hānet vähäksi aikaa luopumaan koko harrastuksesta. Anu on ollut innokas lukija ja sattumalta hän tarttuu heppakirjallisuuteen kuuluvaan Asta Ikosen kirjaan Jutan unelmahevonen, joka siis on todella ilmestynyt kirja ja joka kansikuvaa myöden teilataan kerrassaan perusteellisesti. Anu paneutuu myös Ikosen muuhun tuotantoon, ja se saa saman kohtalon. Eikä tämäkään vielä rită. Anu selvittää myös kirjailija Ikosen taustaa, ja saa selville, että tämä on ajatuksiltaan lähellä uusoikeistoa, Niinpä rajun arvostelun kohteeksi päityy myos itse kirjailija. Samassa yhteydessä kerrotaan, että Anu oli jo 9-vuotiaana lukenut salanimellä Saku Kannas kirjoite tun teoksen Ktultahiekkaal, jonka todelliseksi kirjoittajaksi paljastui rikollisille poluille hairahtunut satakuntalaisen pikkukunnan kun nanjohtaja. Myös tälta osin arviot ovat tyrmääviä. (Hemmetti sano nyt minkä kunnan johtaja se oli! Varmasti tiedät. Loimaanko?) Tavalliselle lukijalle syntyy väistämättä mielikuva, etta kyseiset kirjat rusikoidaan enemmänkin silla perusteella, maliainen on olltut niiden kirjoittajat kuin millainen on ollut niiden sisältö. Puolustanatia millään tavoin ko. kirjoittajia on syytä kysyä, onko menettely perimmältään oikein? Onhan esimerkixi niin, että jopa lukuisien maailmankirjallisuuden huipputeosten kirjoittajat ovat olleet moraaliltaan ja käytöxeltään vähintään kyseenalaisia!
ellauri105.html on line 397: Joku voi kysyä, miksi Raamatun Jumalaan uskovan ja Jeesusta seuraavan kristityn pitäisi ylipäätään perehtyä ei-kristilliseen (saati sitten antikristilliseen) kirjallisuuteen. Itse vierastan ajatusta, että tietämättömyys inhimillisestä kulttuurista (johon kirjallisuuskin kuuluu) olisi kristitylle hyve. Paavali ei olisi osannut viitata sopivassa kohdassa pakanafilosofien teoksiin ateenalaisille puhuessaan eikä C.S. Lewis olisi osannut analysoida osuvasti Raamatun ja muiden tarinoiden eroja sivistyneille lukijoille kirjoittaessaan, jos he olisivat jättäneet ”jumalattoman” kirjallisuuden huomiotta. Toki on olennaista, että oman uskon perusta on tukevasti Jumalan omassa ilmoituksessa – oltiinpa sitten lukemassa maallista kirjallisuutta tai keskustelemassa maailmankuvien eroista ei-uskovan ystävän kanssa. Muuten ne sanovat kuin anhelitohtori: "timeo hominem unius libri."
ellauri112.html on line 141: Suurin valoajatus, jonka antiikinen sivistys merkillisten seikkailujen jälkeen synnytti ja jätti perinnökseen, ajatus rauhasta maan päällä ja hyvän tahdon liitosta kaikkien ihmisten kesken,--tämä suuri itselaajennuksen ajatus, jonka mukaan vähäinen yksityinen ihminen voi sulkea kaikki ihmiset, kaiken elävän, hellyytensä ja huolenpitonsa piiriin,--kuin tahtoisi hän sanoa: mikään inhimillinen, mikään elävä ei ole minulle vierasta; ei ainoastaan »valtio ole minua», maailma on minua; minä olen sulkenut sen tietoisuuteeni; kaikki muut olennot ovat minua; mitään pahaa ei voi sattua niille ilman, että se koskee minuun; en voi kuulla kenenkään huokaavan tämän maan päällä ilman että tunnen tuskan pistoksen itsessäni;----jos uusi elämän-tiede todella saattaa tämän ihmissivistyksen valoajatuksen sammumaan, koska se sotii elämänkehityksen lakeja vastaan, silloin on tuleva auringonlasku, henkinen jääkausi, jonka veroista vielä ei ole nähty. Mutta kylmä henkäys, joka on omansa antamaan meille aavistusta tämän jääkauden laadusta, on kerran mennyt yli europalaisen psyyken. Se tapahtui viime vuosisadan jälkipuoliskon kuluessa, pessimistisenä reaktsiona »suurten tunteiden ajan» suunnatonta optimismia vastaan. Mutta tämä suuntaus sai tavatonta tukea »darwinismista», elämän-tieteen uudesta muodosta. Sillä darwinismi on militaristinen, sotainen elämänkäsitys niinkuin ei mikään muu. Elävien olentojen erinomainen hedelmällisyys ja ravinnon sekä tilan rajoitus, ne aiheuttavat sen loppumattoman »taistelun olemassaolosta», jossa väkevämpien säilymisen kautta tapahtuu »luonnollinen valinta» ja sen seurauksena kehitys. Väkevämmän oikeus, itsekkyyden moraali näyttää olevan luonnollinen johtopäätös tästä opista. Se kohtaakin meitä erinomaisen taajaan viime vuosisadan jälkipuoliskolla.
ellauri115.html on line 235: Kaikki ulkopuolellani oleva on vazedes mulle vierasta. Mulla ei tässä maailmassa ole enää läheisiä, ei vertaisia, ei veljiä. (No on toi Teresa, muze on ämmä ja nykyään vitun ärsyttävä komentelija. Lapset on missä lie adoptioperheissä.)
ellauri141.html on line 589: Kreikkalaisia en voi kiittää mistään yhtä väkevistä vaikutelmista; ja suoraan sanoen he eivät voi merkitä paljon paskaakaan, heidän laatunsa on liian vierasta, se on myös liian kusten juoksevaa, ei siis samaa kuin roomalaiset. Kreikkalaisilta ei opita - kuka taas olisi sen oppinut ilman roomalaisia!... Kukaan kreikkalainen ei ole koskaan oppinut kirjoittamaan vaikuttaakseen imperatiivisesti, »klassisesti». Platon esim. oli tyylitön idealisti ja ääliö... (I second that!)
ellauri143.html on line 856: Kinkun apurit. Explanation : Let (a minister) be chosen, after he has been tried by means of these four things, viz,-his virtue, (love of) money, (love of) sexual pleasure, and tear of (losing) life. And keep his relatives as hostages. Just tätä tematiikkaa oli valtaistuinpeleissä. Ei se ole vierasta kv. yrityxillekään. Steve Jobs varmaan luki näitä värssyjä. The Thirukkural way of Leadership. Mr. T. Kannan.
ellauri161.html on line 446: Ihailija ja ihailtu. Kaikkinainen ihaileminen on syvältä. Omaa ja vierasta, lue tiimeilyä. Tiimit on hanurista. Mitä vittua on subjektipositio? Se kuulostaa strukturaalikieliopilta. Jotain narsistista varmasti.
ellauri172.html on line 380: Daß ich von dem Gaste nichts vernahm? Etten vierastamme hokannut?
ellauri246.html on line 396: Brodsky oppi perusteellisesti kaksi vierasta kieltä - englanti ja puola, jotka myöhemmin osallistuivat käännöksiin. Oppi filosofiaa, mukaan lukien uskonnolliset ja metafyysiset, tietenkin laittomasti. Tietenkin hän harjoittaa kirjallisuutta, sekä virallista että epävirallista. Opi perusasiat, se ei riitä, mutta opi ne.
ellauri249.html on line 301: Kun Hruštšov vieraili Kiinassa vuonna 1958 kävi ilmi, että Mao ja Hruštšov tulivat erittäin huonosti toimeen keskenään. Kiinassa lentokentällä ei ollut vastassa kunniakomppaniaa eikä punaista mattoa ja vastaanotolla Mao esiintyi Hruštšoville kuin Kiinan keisari, joka tapaa barbaaripäällikön. Lopullisesti välirikko sinetöitiin, kun Hruštšov vertasi kiinalaisten kuullen vierastalossa Maoa kondomiin. Ei olisi pitänyt!
ellauri270.html on line 463: But still he holds the wedding-guest— Mutta silti hän pidättää häävierasta-
ellauri288.html on line 136: "Tila ei ollut suuri, mutta tila kuitenkin. Skafferikin oli. Ei oltu rotinkaisia." Viron metsäveljet armahdettiin Josif Stalinin kuoleman jälkeen 1952. Itsepäisestä maanviljelijästä tuli kolhoosilainen. ”Oli varmasti raskasta palata, kun omaisuus oli menetetty. Elämä alkoi ikään kuin nollasta.” "Virolaisen sukuni tragediaan kuuluu se, että isoisäni vanhempi veli värvättiin puna-armeijaan ja hänestä tuli neuvostosotilas, suuren isänmaallisen sodan sankari." Sofi Oksanen vierasti isosetäänsä lapsena.”Hän ei ollut mikään miellyttävä tyyppi. Hän oli juoppo. Ja punikki. Lapset vierastavat niitä."
ellauri301.html on line 401: Olofsonin idealismi törmää afrikkalaiseen todellisuuteen, jossa rasismi ja eriväristen ihmisten viha toisiaan kohtaan yhä rehottavat. Kun niin valkoiset kuin mustatkin ajavat omia itsekkäitä etujaan, Afrikka ei todellakaan palkitse hyväntekijäänsä. Tämä ei ole dekkari, mutta varmasti siitä huolimatta loistava kirja, en ole kyllä lukenut. Mankellin kirja kertoo tarinan Afrikasta ja kermaperseisestä palefacesta keskellä vierasta kulttuuria. Romaani sisältää monia tekijänsä elämään ja taustaan liittyviä omakohtaisia piirteitä: Yksinäinen mies hoitaa haavoittunutta poikaa teatterin katolla eräässä afrikkalaisessa satamakaupungissa (Maputo).
ellauri309.html on line 474: väitti yöpyvänsä alaikäisen miehen kanssa yliopiston vierastalossa yhdeksän
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 668: Daumer: "Kristinusko on hengen uskonto... Mutta mitä on henki, spiritus, pneuma sanan kristillisessä merkityksessä? Se, mikä liittyy luontoon, asioiden todelliseen olemiseen ja elämään, mikä tästä uskonnosta eteenpäin on absoluuttinen, mitä ei pitäisi määrittää ja jota kiihkeimmin syytetään, tuomitaan ja vastaan ​​taistellaan nimillä: liha, maailma, synti, paholainen, muodostaa äärimmäisen vastakohdan; kaiken objektiivisen, luonnollisesti oikean ja todellisen, perustavanlaatuinen kumoaminen ja kääntäminen vastakohtaansa; absoluuttinen subjektiivisuus, siis absoluuttinen hulluus ja järjettömyys; eristäytyneimmän ihmisen egon ja erityisyyden vahvistaminen ja jumalallistaminen; koko ihmisen ja koko maailman kieltäminen fyysisenä ja elävänä olentona..; negatiivisin, vihamielisin, repivin ja häiritsevin asia, ja siksi pahin asia, joka on olemassa ja mitä voidaan ajatella. Hengestä, tässä sanan pahassa, kristillisessä merkityksessä, tästä kauheasta kieltämisen ja abstraktion periaatteesta kaikki ne fanaattisuudet ja julmuudet, jotka kristinuskon historiassa ovat, eivätkä ne suinkaan ole jotain vierasta tämän uskonnon olemukselle... vaan pikemminkin sen todellista, ominaista, välttämätöntä ja väistämätöntä kehitystä ja ilmentymää."
ellauri370.html on line 487: Uudesta testamentista Markion hyväksyi vain kriittisesti karsitun Luukkaan evankeliumin ja useimmat Paavalin kirjeet korostaen tekstin kirjaimellista tulkintaa ja vierastaen teologisia spekulaatioita. Markionin kaanon oli liikkeen pyhä kirja. Paavali oli ainoa oikea apostoli, joka yksin oli ymmärtänyt Jeesuksen radikaalit opetukset. Markion esitti dokeettista kristologiaa ja torjui ruumiin ylösnousemuksen.
ellauri371.html on line 658: Koulussa hän kunnostautui matematiikassa ja oppi maanmittauksen alkeet, mutta hän ei oppinut latinaa tai kreikkaa eikä koskaan puhunut mitään vierasta kieltä. 17-vuotiaana Georgella oli alkamassa tuottoisa ja menestyksekäs ura. Hän halusi kuulua herrasväkeen, työskenteli kovasti, säästi rahaa ja osti lunastamatonta maata.
ellauri381.html on line 491: "Maaliskuussa 1947", kirjoitti Natalja Aleksejevna, "Sanya siirrettiin Zagorskiin." Zagorskissa oli myös "sharashka". Siinä A.I. Solženitsyn viipyi siellä noin kolme kuukautta. Tänä aikana hän onnistui olemaan matemaatikko, kirjastonhoitaja, kääntäjä ja jopa tieteellisten ja teknisten keksintöjen asiantuntija. Henkilölle, joka ei osannut vierasta kieltä hyvin ja jolla ei ollut lainkaan tieteellistä ja teknistä kokemusta, tämä on vähintäänkin outoa.
ellauri383.html on line 618: Huipentuma on manööverit "Northern Forest-24" (Northern Forest 24), suunniteltu 26.-31. toukokuuta. He sijoittuvat Pohjois-Rowayarvin harjoitusalueelle lähelle Venäjän rajaa. Niihin osallistuu 4,5 tuhatta suomalaista varusmiestä, 2 tuhatta "vierasta" Yhdysvalloista ja 400 viikinkien jälkeläistä Norjasta.
xxx/ellauri059.html on line 637: Timo ei sentään ole hyvä futari tai lätkäpelaaja, mutta on se Suomen eniten selfhelpkirjoja kirjottanut filosooferi. Timon on tommonen essentialisti, Aristoteleen linjoilla. Eskin existentialismi on sille vierasta.
xxx/ellauri114.html on line 566: Apilainen kulki vuohenputkiviidakossa mökin nurkalle ja puisti päätä, ei uskonut kykyihinsä eikä voimiinsa. Lähti tiehensä. Apilseri epäili jumalia kuin koira kotiinsa tullutta vierasta.
xxx/ellauri123.html on line 916: eikä hän tietänyt sitä, se oli vierasta
xxx/ellauri126.html on line 320: Erillistyminen. Lapsi erillistyy luopumalla symbioosikäsityksistään. Yksilöityminen tarkoittaa sitä, että lapsi alkaa tutustua omiin edellytyksiinsä: omiin liikunta- ja vaikutusmahdollisuuksiinsa. Lapsen minäkokemus alkaa syntyä. Lapsi saattaa alkaa vierastaa ymmärtäessään oman erillisyytensä. Lapsi alkaa ottaa fyysistä etäisyyttä hoitajasta liikkumalla vapaammin. Toisen elinvuoden lopulla tapahtuu kuitenkin uudelleen lähentymistä hoitajaan lapsen ymmärtäessä riippuvuutensa hoitajasta.
xxx/ellauri128.html on line 363: Rakastan sinua kuin vierasta sikaa.Pentti SaarikoskiMFUCK!
xxx/ellauri201.html on line 92: Kalu vielä sykki sisässäni, kun minulla taju taas palasi. Laski sisääni vielä viimeisiä siementippoja. Isokukko-Uljas huohotti hikisenä, antoi suuta ja imi kaulaakin. Kustin-kurttana kömysi peräkamaristaan silloin minun puolelle, mokoma tuhkamuna. Näki minut, oman akkansa, siinä vieraan miehen alla jalat levälläni, vittu täynnä vierasta, väkevää siementä. Vaarallista valkoista ainetta. Ukonrutale rupesi räyhäämään, kirosi ja polki jalkaa. Huoraksi minua haukkui, nimismiehellä uhkasi. Isokukko-Uljas vetäytyi minusta, paksut siemennesteet vaan levinneestä pillustani lakanoille holahtivat, niin täynnä minä olin. Iso naintivehje raskaana heilahteli, kun tarttui mies minun lailliseen ukonkäppänääni, sanoi, että jonkunhan tässä talossa oli isännän hommat hoidettava ja emäntä tyytyväisenä pidettävä, kun ei oikeasta isännästä mihinkään ollut. Vei Kustin-ruojan takaisin peräkamariin, tyrkkäsi sänkyyn ja jätti sinne yksin marisemaan, vanhan räähkän.
xxx/ellauri230.html on line 567: Ilmaisten hotellikimonojen ansiosta izekin olen usein joutunut erinomaisen hauskaan seuraan. Opetettuja pikkulintuja ja sirkkoja, lankesimpa kerran vuokraamaan kesytetyn pöllönkin. Spotted owl sitting on a spotted dick. Ei pöllömpi kokemus! Namusetä tikkuineen pehmittämässä pientä lintua ostajan totisen toivomuxen mukaan. Jumisessakäynti on jokaiselle elämys. Koko tapa lienee peräisin Kiinasta, mutta ilman kiinalaisten epämiellyttäviä piirteitä. Japsutytöt ovat sitäpaizi pulleampia kuin kiinattaret. Varsinkin on minulla hauskoja muistoja monista japanilaisista pikku tuntihotelleista, josta vierasta hyvin usein pyydetään "kazomaan kääpiöpuutarhaa" ja kysytään, halutaanko nauttia se tatamilla vai engavalla. Pyysi melkein aina päästä engavalle, jossa sain tilaisuuden miellyttää talonväkeä ihailemalla heidän "pikkupuutarhaansa." Tulinkin japanilaisten kanssa näissä asioissa erinomaisen hyvin toimeen.
xxx/ellauri255.html on line 521: Viina ja jynkytys, siinä Harjunpään aihelmat. Leviää karzalle kuin Mantan maxa. Siunataan kentälle jääneenä, hyperventilaation uhrina. Oletko saanut vierasta, kysyi Rotta Rydman. En ole, ne ovat kaikki vitun tuttuja. Olisinpa minäkin vain tavallinen typerys, kansakoulunopettaja tai kansanedustaja, mutta kun en ole, olen vielä typerämpi typerys, ex-sakilainen Vaasasta, alkoholisti ja kehno nyrkkeilijä.
xxx/ellauri303.html on line 299: Sukkotin aikana juutalaiset perheet yleensä syövät hyvin ja käyvät vieraisilla toistensa lehtimajoissa. Perinteen mukaan lehtimajassa käy kunakin seitsemänä yönä lisäksi seitsemän vierasta: Aabraham, Iisak, Jaakob, Joosef, Mooses, Aaron ja Daavid. Kiirettä pitää patriarkoilla kuin joulupukilla.
xxx/ellauri312.html on line 743: Der Fremden, hört sie es gern, und ihre Kinder naisvierasta, mieluusti se kuuntelee,
xxx/ellauri361.html on line 253: Entä silloin, kun kohtaamme käteemme osuneesta kirjasta jotain meille vierasta? Miten suhtautua kirjaan, jossa uskoa eletään ja kristillisyyttä viitoitetaan kovin eri tavoin ja erilaisin muodoin kuin mihin itse olemme tottuneet? Neuvoisin lukijaa tuolloin palaamaan tässä tekstissä ozikkokuvaan asti. Jos kirjasta löytyy kuvan esittämä kristillisyyden peruspilari eli armon ja pelastuksen elin kello yhdessä, sivujen kääntelyä voi jatkaa ottamatta kumihansikkaita käteensä.
xxx/ellauri376.html on line 393: Sukulaisten mukaan Aleksandr oli lapsuudessa erittäin hyvä keskittymään asioihin ja epätavallisen varhaiskypsä. 6-vuotiaana hän puhui sujuvasti kolmea vierasta kieltä, nuoruudessaan jo kuutta kieltä: erityisesti natiivitasoista englantia kuten Jaakko Yli-Juotikkaan bronikaveri herra X, mutta myös ranskaa, saksaa ja italiaa. Hän ymmärsi myös latinaa ja kreikkaa erittäin hyvin. Hän läpäisi kirjallisuustieteen kandidaatin tutkintoon vaadittavat kokeet 13-vuotiaana ja valmistui juristiksi 17-vuotiaana. Äiti lähetti hänet Pietarista vastoin hänen omaa tahtoaan vuonna 1818 lähetystösihteeriksi Persiaan. Dekabristina Sasha joutui tovixi Tbilisissä vankilaan mutta käänsi takkinsa ja hankki zaarille mainiot edut Persialta kolonialistisodassa.
45