ellauri064.html on line 200: Suomenkielisestä versiosta ”Kapteeni Tom” vastasi vuonna 1973 Arto Sotavalta. Tämmösen mä muistan hämärästi. Mutta Velvet Underground Nico Evening of light: ei mitään havaintoa.
ellauri093.html on line 841: Philipp Melanchthon laati vuonna 1540 Augsburgin tunnustuksesta muutetun version (confessio variata), joka eroaa muun muassa ehtoollisteologian osalta vuoden 1530 versiosta. Alkuperäiset syyt muutoksiin olivat katolilaisiin liittyvien erojen selventäminen, mutta erityisesti muutokset ehtoollisartikkelissa lähentelivät reformoitujen kantoja. Vuonna 1580 Yksimielisyyden kirjaan hyväksyttiin nimenomaisesti ensimmäisen painoksen muuttumaton teksti eli Confessio Augustana invariata. Päivi Räsänen ja Timo Soini kirjoittivat sittemmin Melanchtonille kumpikin vastineen, mutta niitä ei ole voitu julkaista, liian paljon rumia sanoja.
ellauri153.html on line 292: Isän vastauxesta alkoi meemi, joka tunnetaan nimellä "pitkä unikon oireyhtymä" eli "Jantelagen", jossa epätavallisia ansioita omaavia henkilöitä vastaan asiattomasti hyökätään tai paheksutaan saavutustensa vuoksi. Se saa nimensä Livyn jaksosta, jossa Tarquinin sanotaan ohjeistaneen poikaansa Sextusta heikentämään Gabi Sandun kaupunkia tuhoamalla sen johtavat miehet. Herodotuksesta, jonka historiassa on samanlainen tarina, jossa on mukana vehnän korvat unikon sijasta, on ehkä lainattu aihe, jossa käytetään tahatonta sanansaattajaa tällaisen viestin toimittamiseen metaforan kautta, jossa päät katkaistaan korkeimpien unikkojen leikkaamisesta. Kierkegaardin pelossa ja vapinassa on kohta Livyn versiosta tarinasta. Fear and termbling on vitun suosittua Raamatussa, sitä löytyy sieltä kokonaista 19 sivua. Fear and loathing in Las Vegas raportoi E.Saarisen ihannoima gonzo-kirjailija. Nää on vahvoja meemejä.
ellauri266.html on line 423: Elokuva Kwai-joen ylittävä siltä kuvattiin Sri Lankassa (silloin nimeltään Ceylon), ja elokuvan kuvaamista varten pystytettiin puinen feikki silta Kelani-joen yli Kitulgalassa, Sri Lankassa (silloin nimeltään Ceylon). Elokuva oli suhteellisen uskollinen romaanille kahta suurta poikkeusta lukuun ottamatta. Shearsista, joka on brittiläinen kommandoupseeri, kuten Warden romaanissa, tuli *amerikkalainen* merimies, joka pakenee sotavankileiriltä. Myöskään romaanissa siltaa ei tuhota: juna syöksyy jokeen Wardenin asettamasta toissijaisesta panoksesta, mutta Nicholson (joka ei koskaan tajua "mitä olen tehnyt? Olen *ranskis*!") ei putoa männän päälle, ja silta kärsii vain pieniä vaurioita. Boulle kuitenkin nautti elokuvaversiosta, vaikka hän oli eri mieltä sen huipennuksesta.
ellauri266.html on line 440: Vuonna 1962 Spike Milligan ja Peter Sellers julkaisivat yhdessä Peter Cookin ja Jonathan Millerin kanssa levyn The Bridge on the River Wye, huijauksen Kwain elokuvaversiosta, joka perustuu vuoden 1957 Goon Show´n "An African Incident" ympärille. Sillä oli tarkoitus olla sama nimi kuin elokuvalla, mutta vähän ennen sen julkaisua elokuvayhtiö uhkasi oikeustoimilla, jos nimeä käytetään. Tuottaja George Martin muokkasi "K":n pois joka kerta, kun sana "Kwai" puhuttiin. BUAAHHAHHAH hassua, kyllä toi Peter Selleri on sit hulvaton! Sellersiä on kuvattu äkkipikaiseksi, lapselliseksi ja vaikeaksi henkilöksi, jonka oma persoonallisuus hukkui lukuisten roolihahmojen alle, jos sitä edes oli. Eikös se ollut muuten juutalainen? Oli se puolisefardi! Sellers syntyi vuonna 1925 protestanttiselle isälle ja juutalaiselle äidille. Hänen äidinpuolinen isoisänsä isä oli sefardijuutalainen nyrkkeilijä Daniel Mendoza. Sellers varttui Lontoossa ja kävi roomalaiskatolista koulua. Sinuna en pyllistäisi noille sefardeille, ne näyttävät nopeilta.
ellauri276.html on line 923: Kuten monet englantilaiset renessanssinäytelmät, Rowleyn tragedia mukautettiin myöhempiä tuotantoja varten. Yksi "W.C." oli vastuussa versiosta nimeltä The Rape Reveng´d tai Espanjan vallankumous vuonna 1690. Vuonna 1705 tehty sovitus nimeltä The Conquest of Spain on Mary Pixin ansiota. Sen jälkeen teos on menettänyt suosion, eikä sitä ole herätetty henkiin.
ellauri279.html on line 118: Pavlik repukkaa retuutetaan molemmanmerkkisten propagandapellejen hampaissa kuin takavuosien sidoste-sukkaa. "Kokeneet kirjoittajat eivät ole vielä tarkistaneet sivun nykyistä versiota, ja se voi poiketa merkittävästi 17. lokakuuta 2022 tarkistetusta versiosta . vahvistus vaatii 21 muokkausta." sanoo Wikipedia. Muutenkin suht epäluotettavaxi havaittu historioizija Weikko Huovinen esittää Morozovin tapauxen täysin päin persettä, tietysti oikeistonäkökulmasta.
ellauri353.html on line 223: Kamarineidon päiväkirja ( ranska: Le journal d'une femme de chambre, italia: Il diario di una cameriera ) on espanjalaissyntyisen elokuvantekijän Luis Buñuelin ohjaama draamaelokuva vuonna 1964. Pääosassa Jeanne Moreau on pariisilainen kamarineito, joka käyttää kehoaan ja aikoo sillä selviytyä perversiosta, korruptiosta ja väkivallasta, jonka hän kohtaa maakunnallisella kartanolla, jossa hän menee töihin. Vaikka se onkin erittäin satiirinen ja heijastaa hänen tyypillisiä porvaristonvastaisia tunteitaan, se on yksi Buñuelin realistisimmista elokuvista ja välttelee yleensä outoja surrealistisia kuvia ja kaukaa haettuja juonenkäänteitä, joita löytyy monista hänen muista teoksistaan. Se on jopa tylsempi kuin Renoirin vastaava.
ellauri353.html on line 508: Otsikkosukunimi Fauntleroy on englantilais-ranskalainen termi, joka on viime kädessä johdettu sanoista Le enfant le roy ("kuninkaan lapsi"), ja se herättää kuvan hemmottelusta ja hemmottelusta. Proksimaalisesti se on peräisin keskienglannin versiosta faunt sanasta enfaunt, joka tarkoittaa lasta tai vauvaa. Se on todistettu oikeaksi sukunimeksi 1200-luvulta lähtien.
ellauri368.html on line 87: LEBENSOHN, MICAH JOSEPH (tunnetaan myös nimellä Mikhal; 1828–1852), yksi *Haskalahin merkittävimmistä heprealaisista runoilijoista. Vilnassa syntyneen Abraham Dov *Lebensohnin (Adam ha-Kohen), joka oli aikansa johtava intellektuelli ja yksi sen merkittävimmistä runoilijoista, poika Micah Lebensohn sai perusteellisen heprealaisen koulutuksen, mukaan lukien intensiivisen Raamatun tutkimisen. Toisin kuin muut hänen aikansa nuoret, jotka joutuivat kamppailemaan voidakseen opiskella maallisia aineita, Lebensohn oli yksityisopetuksessa saksaa, puolaa, venäjää ja ranskaa. Hän osoitti jo varhaislapsuudessa suurta kiinnostusta kirjallisuuteen ja aloitti kirjallisen toiminnan hepreantamalla saksalaista runoutta. Hänen 19-vuotiaana käännettyä suurimman osan Vergilin Aeneidin toisesta kirjasta Schillerin saksankielisestä versiosta (97 säkeistöä) vahvisti Lebensohnin maineen Vilnan kirjallisuusmaailmassa. Vuotta myöhemmin hän käänsi Vittorio Alfierin näytelmän Saul nimellä Aḥarit Sha'ul. (Kaikista säilyneistä kopioista osia käännöksestä puuttuu.) 17-vuotiaana Lebensohn sairastui vakavasti tuberkuloosiin ja hänet lähetettiin Berliiniin sairaanhoitoon. Lääkäreiden neuvosta hän kokeili Salzbrunnin kylpylää vuonna 1849, mutta palasi Berliiniin talvella. Seuraavan kesän hän vietti Reinerzin kylpylässä, jossa hänen tilansa parani, ja siellä hän kirjoitti parhaan teoksensa. Talven tullessa hän sai shuubin ja palasi isänsä kotiin Vilnaan, missä hän kuoli 24-vuotiaana.
ellauri390.html on line 305: Vilboa-kokoelman tekstien toimittaja oli A.A. Grigorjev. Hän lisäsi kappaleen päätekstiin kaksi lisäriviä, jotka Jakushkin kopioi balladin toisesta versiosta, korjasi joidenkin sanojen oikeinkirjoituksen murteesta kirjalliseen muotoon ja palautti puuttuvan kirosanan (Хочу запихнуть свой хуй в вашу пизду) sensuuriin hyväksyttävässä versiossa (У меня хуй уже не пашет). Ja hyväxi lopuxi vielä Vsevolod Vladimirovich Krestovskyn (1840-1895) versio:
xxx/ellauri068.html on line 436: Blaken nokipoika väitelausuu oikeuden häpiyteen, nauruun ja iloon. Luova sysäys on Vastaisku (hk) Niitä (hk) vastaan—tässä, Pappi ja Kunkku (hk). Kuiteskin Ne (hk) valizevat mukana tanssin ja ilon ja konvertoivat sen merkeixi "virallisesta versiosta harmittomuudesta": vale peittämään äärilahjonnan päällepäsmäröivästä järjestyxestä.
xxx/ellauri139.html on line 230: Jo Dostojevskin varhaisimmissa luonnoksissa ja sunnitelmissa esiintyy "idiootiksi" nimitetty sankari. Tämän kuva kuitenkin selvästi eroaa siitä ruhtinas Myshkinin kuvasta, joka on "meille" tuttu teoksen lopullisesta versiosta. Alkuperäisessä laitoksessa "idiootti" on loukattu olento, ylpeä ja kostonhimoinen, yhtälailla hillitön hyvässä ja pahassa, kykenevä mitä hillittömimpiin temppuihin lahjakkaan, mutta villin ja hillittömän luonteensa mukaisesti. "Vihonviimeinen esimerkki ylpeydestä ja egoismista", "tekee roistomaisia temppuja pahuuttaan ja ajattelee, että niin pitääkin", "Ylpeydestä etsii ulospääsyä ja pelastusta"; "Rajaton ylpeys ja rajaton viha" - sellaisia luonnehdintoja sisältyy romaanin "Idiootti" ensimmäisen laitoksen muistiinpanoihin ja suunnitelmiin. "Romaanin perusajatus: niin paljon voimaa, niin paljon pelkoa oman ajan sukupolvea kohtaan - eikä uskoa mihinkään. Rajatonta idealismia ja rajatonta sensualismia", lukee Dostojevskin muistiinpanoissa, kun hän luonnehtii sankarinsa tragediaa, kuten se näyttäytyy kirjailijalle alun perin. Vasta ensimmäisen laitoksen työstämisen seuraavassa vaihessa Dostojevski keksi toisen "idiootin" kuvan, josta voidaan jo tunnistaa tulevan Myshkinin piirteitä. Tässä vaiheessa ilmestyy sankarille myös muita piirteitä; "outo", "hiljainen", "hiirulainen", "hän alkaa joskus äkkiä lukea kaikille tulevan siunauksellisen olotilan piirteitä". Pannaan merkille "hänen ("idiootin") luonteensa ja suhteensa lapsiin", "hyvin heikko terveys", muiden henkilöiden ihmettely "hänen yksinkertaisuutensa ja nöyryytensä".
xxx/ellauri291.html on line 349: Howen alkuperäinen käsikirjoitus poikkesi hieman julkaistusta versiosta. Mikä tärkeintä, se sisälsi seuraavan sensuroidun viimeisen säkeen:
14