ellauri011.html on line 1054: Ei tosiaankaan kanzi lähtee nirhaamaan ketään noin pienen palkan toivossa, eikä se varmastikaan myöskään tunnu kivalta. Tottakai se tuntuuko joku teko kivalta vai ei on osa sitä koskevaa kannattavuuslaskelmaa. Tätä yritin jossain aikaisemmin jo tolkuttaa. Turha koittaa jollain tollasella typerällä tempulla koittaa "paljastaa", millasia ihmiset on muka "oikeesti". Ne on "oikeesti" just sellasia kun ne on normipäivänä, usko pois. Joskus kilttejä, joskus tuhmia, riippuen siitä mikä milloinkin tuntuu hyvältä tai oikealta siirrolta. Hyvä ja paha on vaan peitenimiä meidän (mun) ja muiden (sun) edulle. Tämmöinen omituinen testi, hyvän ja pahan tiedon puu, tai joku MIT:n moraalikone, ei todista mitään sen kummempaa kuin muut tilanteet. Nää moraalipellet vaan rakastaa niitä, esmes jehova, kohelo ja rusakko. Wolmarilla oli just tämmösiä temppuja, se testas ihmisiä kuin Pikin ilkeä pikku cheef.
ellauri016.html on line 148: Näyttää et toi barak tarkoittaa jos jonkinlaista pyllistelyä, ehkä hyvinkin alunperin polovistumista kuin Lindgrenin pojilla, sitten siunaamista. Se on tavallinen etunimikin esim Barak Obama, eikä siinä käytössä varmastikaan meinaa kiroomista. Kuka nyt lastaan kiroisi (paizi Pirkko Carlson os. Hiekkala). Spinoza oli Baruch sekin, käännettynä Benedictus eli Pentti. Mut kyllähän suomessakin siunailu on vähän kuin naisten kiroilua, sus siunakkoon, jestanpoo, jumalan nimen ottamista suuhun ilman saippuaa. Barakista lisää täällä ja täällä.
ellauri034.html on line 43: Ekasta painoxesta vastasi Mantere (Kaarlo, ei Eeki, nyt jo menehtynyt viidemuusikko, joka esiintyi nimillä Viktor Kalborrek ja Kari Grandi, ovatkohan sukua), joka kustansi viihdekirjallisuutta (ilkeämpi sanoisi kioski-), mm. Marton Taigaa, Outsideria, ja suspekteja lehtiä kuten Me Naiset ja Kalle, sekä mm. Jussi Talven paskaromaaneja. Ei siis varmastikaan työväenkustantaja, vaikka kirja löytyi työväenliikkeen kirjastosta. Mut ei myöskään vanhastaan fasistihenkisempi Gummerus.
ellauri062.html on line 1055: Edellä edustamani, käsittääkseni weiningerilainen kanta voitaisiin yleisimmin ilmaista seuraavasti: jos ei hyväksy jotakin osaa hiilijalanjäljestä, on tuomittava se kokonaisuudessaan; jos hyväksyy osan siitä, on hyväksyttävä se kokonaisuudessaan. Ja koska varmastikaan kukaan ei hyväksy kaikkea, täytyisi kaikkien – sen jälkeen kun on ensin yhteistuumin tuhottu koko kasvi- ja eläinkunta – tehdä itsemurha. Tätä odotellessa olen ajatellut ostaa siimaleikkurin.
ellauri142.html on line 438: Tuomiopäivänä meille ei varmastikaan kysytä, mitä olemme lukeneet, vaan miten olemme eläneet. Missä ovat kaikki lordit ja tutkijat, jotka olet tuntenut niin hyvin heidän elämässään ja jotka olivat kuuluisia tieteestään? Heidän paikkansa ovat nyt muiden käytössä, enkä tiedä, ajattelevatko he niitä. Elämässään he näyttivät olevan jotain, ja nyt he ovat kalpeana hiljaa.
ellauri153.html on line 753: 20 Käännyttyään paluumatkalle Abigail ei varmastikaan voinut olla ajattelematta tätä tapaamista. Aivan varmasti hän huomasi, miten suuresti uskollinen ja huomaavainen Daavid ja hänen öykkärimäinen miehensä erosivat toisistaan. [Vittu eivät millään lailla. Öykkärit ei siedä toisiaan, kuten Singer huomasi jo pienenä.] Hän ei kuitenkaan jäänyt hautomaan tällaisia ajatuksia. Kertomus jatkuu: ”Myöhemmin Abigail tuli Nabobin luo.” Abigail tosiaan palasi miehensä luokse, sillä hän oli lujasti päättänyt hoitaa osansa vaimona parhaan kykynsä mukaan. Hänen täytyi kertoa Nabobille lahjasta, jonka hän oli antanut Daavidille ja tämän miehille. Nabobilla oli oikeus saada tietää tästä. Abigailin täytyi kertoa myös siitä vaarasta, jolta huonekunta oli välttynyt, ennen kuin Nabob kuulisi siitä muualta, mikä olisi tälle vieläkin häpeällisempää. Abigail ei kuitenkaan voinut puhua miehensä kanssa heti. Nabob juhli kuin kuningas ja oli ”niin juovuksissa kuin vain voi olla”. (1. Sam. 25:36.)
ellauri345.html on line 58: Vaikka runoilija uhrasikin kaiken rakastajien onnen pimeille voimille, hänen erehtymätön vaistonsa missasi teloituksen jumalallis-transsendenttisen luonteen. Heidän kaatumisensa tässä olemassaolossa ei varmastikaan voinut olla kaikki - mikä takasi, etteivät he voittaisi juttua korkeammassa oikeusasteessa? Eikö Goethe juuri sitä näyttänyt halunneen ilmaista loppusanoillaan? Siksi FH Jacobi kutsui romaania "pahan kalun nousuksi".
xxx/ellauri363.html on line 312: 1700-luvun lääketiede saneli, että hulluus ryösti yksilöltä häpeän, tunteen ja järjen siinä määrin, että hänen kokemallaan sanallisella tai fyysisellä väkivallalla ei varmastikaan voi olla pysyvää vaikutusta. Sisäänpääsystä veloittaminen ja lahjoitusten vastaanottaminen oli myös tuottoisaa, sillä sairaalalle kertyi jopa 450 puntaa vuodessa, kun taas henkilökunta lisäsi palkkojaan lahjuksilla yksityisistä matkoista sekä pääsystä soluihin ja osastoihin. Mainiota anglosaximeininkiä!
8