ellauri036.html on line 1771: « Äh! se sanoi, vapisten, mikä sua tänään vaivaa?
ellauri118.html on line 644: Whilst he lay trembling at her feet; Kun hää vaan makaa vapisten sen jaloissa;
ellauri131.html on line 1082: J’écoute en frémissant chaque bûche qui tombe ; Mä kuulen vapisten jokaisen puupään putoovan;
ellauri420.html on line 144: Hän sanoi kylmyydestä vapisten huulten kautta: "Minä olen Mer... Minä olen Mary", hän änkytti. Lucifer kuuli valhetta hänen äänensävyssään. "Mary… Mary Purefoy." Teidän pitäisi levätä, neiti. Olemme pian Cheshiressä. Kun saavutamme Lexington Armsin, testaamme taitosi oikean sängyn rakentamisessa itsellesi.” Lucifer jätti hänet käpertymään syvemmälle peitteisiin ja kiipesi penkille. Hän sai joukkueen liikkeelle kielensä napsautuksella ja rannetta heilauttamalla.
ellauri458.html on line 293: ERÄÄN KAUHEAN TEON haluaisin tähän lisätä, eli sen kauhean teon, jonka Josefus kuvailee juutalaisten piirityksestä. Eräs nainen, varakkaasti ja suvultaan jalo, kärsi saman kohtalon Jerusalemin piirityksessä kuin muukin hänen luokseen kerääntynyt ihmisjoukko. Tyrannit valtasivat täysin hänen jäljellä olevat omaisuutensa, jotka hän oli tuonut kotoaan kaupunkiin. Jos suuresta rikkaudesta, jolla hän kykeni ansaitsemaan niukan päivittäisen elannon, oli vielä jäljellä mitään, ryöstäjien seuraajat ryntäsivät paikalle ja ottivat sen haltuunsa. Tämän vuoksi suuri nainen närkästyksestä, ikään kuin jonkinlaisessa hulluudessa, väsyi, niin että hän ajoittain yllytti ryöstäjiä omaan kuolemaansa kirouksilla ja solvauksilla. Mutta koska kukaan, vihainen tai säälittävä, ei tappanut häntä, ja jos häneltä sattumalta oli saatu ruokaa, hän valitti siitä muille, eikä hänellä ollut enää aikaa etsiä sitä. Mutta kauhea nälkä painoi hänen sisuksiaan ja luuytimiään, ja nälkä ajoi hänet nyt hulluuden pisteeseen; Käytettyään pahimpia neuvoja hän oli nyt aseistettu luonnonlakeja vastaan.

Sillä hänellä oli rinnallaan pieni poika, jota hän silmiensä edessä pitäen sanoi: "Onneton äiti, oi onneton poika, sodassa, nälänhädässä ja ryöstäjien ryöstössä, kenelle minä sinut varaan? Vaikka elämää voisi toivoa, meidät silti painostaa roomalaisen orjuuden ike. Tule siis, oi lapseni, ole äidin ruoka, ryöstäjien raivo, tarina, joka on aikojen alusta puuttunut vain juutalaisten teurastuksissa." Ja sanottuaan tämän hän teurasti heti poikansa. Sitten hän pani hänet tuleen ja paistoi hänet, ja puolet hänestä todellakin paloi, toinen puoli pysyi peitettynä. Ja katso, ryöstäjät ryntäsivät heti sisään, palaneen lihan hajun valtaamina; he uhkasivat kuolemalla, ellei hän näyttäisi heille viipymättä ruokaa, jonka he olivat aavistaneet olevan valmista. Sitten hän sanoi: "Olen varannut teille parhaan osan", ja paljasti heti lapsen jäljellä olevat raajat. Mutta yhtäkkiä heidät valtasi suuri kauhu, ja vaikka henki oli kuinka raivoisa tahansa, ääni lukittui kurkkuun. Mutta nainen, ankaralla ilmeellä ja nyt julmempana kuin itse saalistajat, sanoi: "Poikani, syntymäsi on minun ja rikokseni on minun. Syö, sillä minä söin ensin minkä synnytin; älkää tehkö itsestänne uskonnollisempia kuin äiti tai lempeämpiä kuin nainen. Mutta jos hurskaus voittaa teidät ja kiroatte ruokani, minä, jota on jo ruokittu sellaisilla, saan taas näitä." Tämän jälkeen he lähtivät kauhistuneina ja vapisten, ja kaikista varoistaan vapautettu kurja äiti popsi tyytyväisenä tämän ruoan. Synnytin auringon, siitin vahingon.
xxx/ellauri175.html on line 418: - Kuinka hyvä tänään onkaan! mutisi neiti Alicia Clary vapisten.
xxx/ellauri177.html on line 298: Hän pysyi hiljaa, hyvin onnetonna kun ei löytänyt enää mitään uutta sanottavaa sanoaxeen hänelle rakastavansa häntä. Hän katseli hitaasti hänen ruusuisia kasvojaan, jotka antoivat itsensä mennä kuin unessa; silmäluomissa oli herkku elävää silkkiä; suu teki suloisen rypyn, märkä hymystä; otsa oli suht puhdas, hukkui kultaiseen viivaan hiusrajassa. Ja hän olisi halunnut antaa koko olemuksensa sanalle, jonka hän tunsi huulillaan, ilman, että olisi voinut lausua sitä. Sitten hän kumartui jälleen, hän näytti etsivän hienoa paikkaa niille kasvoille, jonka hän asettaisi ylimmän sanan. Sitten hän ei sanonut mitään, hänellä oli vain lyhyt hengitys. Hän suuteli Albinen huulia. - Albina, rakastan sinua! - Rakastan sinua Serge! Ja he pysähtyivät vapisten tästä ensimmäisestä suudelmasta. Hiän oli avannut silmänsä hyvin leveäksi. Hän pystyi työntämään suullaan hieman eteenpäin. Molemmat katsoivat toisiaan punastumatta. Jotain voimakasta, suvereenia hyökkäsi heihin; se oli kuin kauan odotettu tapaaminen, jossa he näkivät toisensa jälleen aikuisina, toisilleen tehtyinä, ikuisesti sidoksissa. He hämmästyivät hetken, nostivat katseensa lehtien uskonnolliseen holviin, näyttivät kyseenalaistavan puiden rauhallisia ihmisiä löytääkseen suudelmansa kaiun. Mutta metsän seesteisen omahyväisyyden edessä heillä oli rankaisemattomien rakastajien iloisuus, pitkäkestoinen, kaikuva iloisuus, joka oli täynnä heidän hellyytensä vuolaspuheista kutinaa.
xxx/ellauri177.html on line 509: Tällä kertaa hän oli onnistunut tarttumaan häneen vyötäröstä. Hän koulutti häntä. Mutta hän vapautti itsensä, kaikki vapisten, hänen syleilystään; hän palasi nojautumaan alttaria vasten, unohtaen itsensä, painoi tottelemattoman lihan ihan kädellä alaspäin, puhuen hänelle kuten ennenkin.
xxx/ellauri177.html on line 546: Isä Mouret osoitti tuskasta vapisten viimeiset tuhertamansa kuvat. Hän änkytti:
xxx/ellauri177.html on line 643: Ja mikä todiste hänen iljettävistä ruokahaluistaan! Hän ei voinut tunnustaa virhettään liukastumatta itsestään huolimatta tarpeeseen tehdä se uudelleen mielessään. Eikö hän asettaisi hiljaisuuden suolleen! Hän unelmoi tyhjentävänsä päänsä, jotta hän ei enää ajattelisi; avaamaan suonensa, jotta hänen syyllinen verensä ei enää vaivaisi häntä. Hetken hän lepäsi kasvonsa käsiensä välissä vapisten, piilottaen ihonsa pienimmätkin palaset, ikään kuin hänen ympärillään kiertelevät pedot olisivat saaneet hänen hiuksensa nousemaan kuumalla hengityksellään.
xxx/ellauri177.html on line 755: Hän, vapisten kovemmin, astui taaksepäin.
11