ellauri002.html on line 2236: nyt juhlavalot valaisevat meren mustaa selkää.

ellauri014.html on line 1924: valaisevat kuoleman surullisia asuinsijoja,
ellauri051.html on line 1130: 539 Vapors lighting and shading my face it shall be you! 539 Höyryt valaisevat ja varjostavat kasvojani, se olet sinä!
ellauri112.html on line 184: »Ajassa» on kerran ennen (vuosikerrassa 1911) tarkastettu muutamia Bergsonin filosofialle ominaisia, alkuperäisiä piirteitä. Tällä kertaa on tarkoitus kiinnittää huomiota niihin huomattaviin yhtäläisyyksiin, joita kaikesta huolimatta on olemassa Bergsonin ja hänen edeltäjänsä Renanin ajatustavan välillä. On pidetty Bergsonin filosofian huomattavimpana piirteenä sitä merkitystä, minkä hän antaa ajan realiteetille. On sanottu, että kun filosofia yleensä pyrkii katsomaan todellisuutta »iäisyyden näkökannalta», on sensijaan bergsonilaisuudelle ominaista »ajallisuuden näkökanta». »Aika» on tämän filosofian mukaan luova tekijä todellisuudessa, ei pelkkä subjektiivinen havainnonmuoto. Aika luo, todellisesti synnyttää uutta, samoinkuin sen hammas jäytää esineitä. »L'univers dure». Maailmankaikkeus on historiallinen ilmiö. Aivan yhtä syvästi on Renan vakuutettu ajan merkityksestä. »Aika näyttää minusta yhä enemmän olevan le facteur universel, la grand coefficient de l'eternal devenir» (Dialogues philosophiques, s. 155). 19. vuosisadan luonteenomainen piirre on Renanin mukaan, että dogmaatisen metodin sijaan on asetettu historiallinen metodi, kaikissa ihmishenkeä käsittelevissä tieteissä. »La catégorie du devenir» on asetettu »la catégorie de l'être'n» sijaan. Ennen puhuttiin uskonnosta, oikeudesta, jne. jonakin kerta kaikkiaan olemassaolevana, nykyään kaikki tuo käsitetään joksikin, joka paraikaa kehittyy. Kullakin tieteellä on tarkastettavanaan katkelma tätä ikuisen syntymisen vyyhteä. »Historia» sanan ahtaammassa merkityksessä on tässä suhteessa nuorin tieteistä; se käsittelee viimeistä myöhäisintä kautta tässä kehitysjaksossa. Filologia ja vertaileva mytologia valaisevat jo varhaisempaa kautta. Ihminen puhui ja loi myyttejä ennenkuin hän jätti jälkeensä kirjallisia muistomerkkejä. Ja näiden tieteiden takana alkavat paleontologian ja luonnonhistorian äärettömät taivaanrannat sarastaa. »Minä puolestani olen aina ajatellut, että lajien synnyn salaisuus piilee morfologiassa (kasvien ja eläinten muoto-opissa), että eläinmuodot ovat hieroglyyfikieli, jonka avain puuttuu meiltä, ja että koko menneisyyden selitys piilee niissä tosiseikoissa, jotka ovat meidän silmäimme edessä, mutta joita emme osaa lukea.» Mutta historiallisia dokumentteja eivät ole ainoastaan elolliset muodot; tähtisumuilla, linnunradalla on sama arvo. On tuleva aika, jolloin luonnontieteetkin muuttuvat historiallisiksi. »Muistelmissaan» valittaa Renan eräässä kohden sitä, että hän joutui harrastamaan historiallisia tieteitä, »noita vähäisiä arveluun perustuvia tieteitä, joista sadan vuoden perästä ei välitetä». Renan uskoo että jos hän olisi antautunut luonnontieteisiin, olisi hän johtunut useampiin Darwinin tuloksista, jotka hän väittää 1845:n tienoissa edeltäpäin aavistaneensa. Tätä valitusta ei tarvitse ottaa kovin vakavasti, sillä monista muista lausunnoista käy ilmi, että Renanin mielestä historiallisilla tieteillä on aivan erikoisen suuri filosofinen arvo.-- Toinen yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on heidän »vitalistinen» käsityksensä kehityksen syistä. Bergson hylkää ajatuksen, että ulkonaiset, »mekaaniset» syyt aiheuttaisivat kehityksen. Elolliset muodot ovat hänen käsityksensä mukaan erään sisäisen sielullisen voiman tuote. Bergson on dualisti. Elottoman aineen rinnalla on maailmassamme vaikuttamassa edelliselle jyrkästi vastakkainen »élan vital», joka yhtenäisenä elämän virtana kuohuu kautta sukupolvien ja yksilöiden. Elottomassakin maailmassa vallitsee määräperäinen liike, mutta se on »putoamista», laskeutumista yhä alemmalle tasolle (entropia); »élan vital» sensijaan on vaivaloista ylöspäin ponnistamista. Elottomassa maailmassa energia hajaantuu ja haihtuu, mutta »élan vital» pyrkii sitä kasaamaan (lehtivihreä ja sen merkitys, orgaaniset yhdistykset).
ellauri142.html on line 298: Mitä se minua hyödyttää jos raamatusta luen jonkun sanoneen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä;” tai Bhagavad Gîtâsta toisen samanmoisen mainosmiehen höläyxen: ”Kaikissa kappaleissa minä olen korkein. Kaikissa kappaleissa, jotka valaisevat, minä olen valo. Minä olen kaiken alkuperusta. Minä olen alku, keskivirza ja loppu.” Mitä se hyödyttää, ennen kuin oikein oivallan, että se "minä" olenkin juuri minä, eli jokainen on ei vaan oma Ärjylänsä, vaan myös oman elämänsä Seppo Kemivirta. En koskaan löydä tuota jumalallista Minääni, niin kauan kuin etsin sitä ulkopuoleltani enkä kazo omasta perstaskustani! Jumalaa emme löydä kaukoputken tai mikroskoopinkaan välityksellä vaan se, joka on löytänyt oman napansa, tuon kaikkien olentojen Minän, tunnustaa ja tuntee kaikkialla läsnäolevan napanöyhdän. Mä olen mä ja te muut ootte mun krannista. Te ootte mun mielikuvitustani, peräisin mun peräsuolesta. Joka näin tuntee jumalan itsessään ja kaikessa, se on oikea pesukestävä narsisti.
ellauri310.html on line 106: pinta koristellaan liuskekivellä. Puutarhassa kasveja valaisevat iltaisin spottivalot, terassilta löytyy upotettuja valaisimia, ja pergolassa led-valonauhat luovat epäsuoraa valaistusta. Nuotiopaikan läheisyyteen on istutettu vieraslajisia kasveja. Eläväistä, vihreää näkymää ryhdistävät betonilaatat.
xxx/ellauri027.html on line 647: Kyllähän tää lirkuttelun lisääntyminen liittyy siihen, et duunareita kuskataan kuutioittain pellolle ja tilalle palkataan robottien säätäjiä ja tekoälykouluttajia. Ne haluu mukavia monitoimitiloja joissa on limska- ja namiautomaatit ja pelihuoneita. Sen hinnalla ne on valmiit myymään firmalle koko sielunsa, vaikka nukkumaan maisemakonttorissa mukavissa riippukeinuissa. Puhelinten pienet valokehät vaan valaisevat salia. Ympärillä lapsukaiset larppailevat sulosti.
xxx/ellauri084.html on line 824: It gives a lovely light! Ne valaisevat kauniisti!
xxx/ellauri173.html on line 338: Tätä vartaloa valaisevat kaksi ylpeää silmää, joissa on mustat valot, jotka yleensä katsovat ripsien läpi. Tämän savannilta tuoksuvan ihmiskukan rinnasta tulee lämmin hajuvesi, joka polttaa, päihtyy ja ilahduttaa. Neiti Alician äänen sointi kun hän puhuu, on niin läpitunkeva, hänen laulujensa sävelissä on niin eloisia, syviä taivutuksia, että joko hän lausuu traagisen kohdan tai jonkin jalon säkeen, tai hän laulaa jotain upeaa ariosoa, huomaan aina minä vapisen itsestäni huolimatta ihailusta, joka, kuten näette, on tuntematonta.
xxx/ellauri235.html on line 404: Niin myös lukijalle annetaan ymmärtää, tunteeko "sukuhenki" kertojan oman epitafinsa kautta. Jos loppujen lopuksi kaikki ovat yksin, yksinäisyyteen pätee yhteinen kuolevaisuus, ja sitä lisää myös sukulaisherkkyyden läsnäolo. Kuolevaisuus ei ole alistettu johonkin henkilökohtaisen pelastuksen tai lunastuksen suunnitelmaan. "Elegia" ei ole tässä suhteessa tavanomainen pastoraalinen elgia; se ei tarjoa lohdutusta esimerkiksi Miltonin Lycidasille(1637). Grayn runo viittaa siihen, että elegisti on itse voimaton kuoleman edessä, eikä pysty viittaamaan siihen uskonnolliseen vakaumukseen, jolla se voidaan tehdä ymmärrettäväksi. Perusteltuja ovat realisoitumattomat elämät, joista runoilijan elämä on yksi esimerkki. "Elegia" on ehkä ennen kaikkea harjoittelua tunteiden vaihteluissa: puhuja tuntee kunnioittamattomia kuolleita ja kunnioitettuja kuolleita; hän kuvittelee tiettyjä henkilöitä, joita kohtaan hän voi tuntea; hän käyttää säälittävää harhaa tunteakseen kukan "syntyneen punastumaan näkymätön"; hän tuntee "ihmiskuntaa" kohtaan; ja "sukuhengen" kautta hän tuntee itsensä. Runo harjoittaa herkkyyttä. Pimeys, jossa kertoja seisoo, on kuolevaisuuden yö, jota valaisevat vain erilaiset tunteet. Tämä sympatian yhteinen nimittäjä, teoksen " The Progress of Poesy: A Pindaric Ode" alkuEnsimmäinen kolmiosa päättyy Aphroditeen ("Cytherean päivä"), luovan voiman hahmo, joka yhdistää veden ja musiikin ("reippaat nuotit poljinrytmissä"; "ylevät, ilmassa leijuvat kädet"). Hän on uudelleen esiintuleva "Venus"Oodi keväälle ", johon osallistui, kuten Venus tuossa runossa, joukko juhlijoita: "Katso hänen lämmintä poskeaan ja kohoavaa rintaansa, liiku / nuoren Halun kukinta ja rakkauden violetti valo." "Oodi keväälle", "ruusuinen rintakehä, / ... Paljasta kauan odotetut kukat, / ja herätä purppura vuosi!"
xxx/ellauri287.html on line 389: Kirjeet valaisevat meille "apostoli" Paavalin luonnetta paremmin kuin kenenkään antiikin henkilön Ciceroa ehkä lukuunottamatta. Apinoiden teot taas kuvailevat hänen lähetysmatkojaan. This kirja kertoo meille, missä paikoissa hän kävi ja mitä hän niissä teki. Ainoat apostolit, joilla näissä kertomuksissa on huomattava osa, ovat Pietari, alkuosan keskeisin hahmo, ja Paavali, joka on keskeisenä henkilönä yhdeksännestä luvusta kirjan loppuun. Kirjan aiheena on kristinuskon leviäminen Jerusalemista Roomaan apostolinkyydillä juutalaisten kiihkeäin vastarinnan ahdistaessa sitä joka taholta. Se, että roomalaiset virkamiehet on kuvattu myötämielisiksi kristinuskolle, tukee hyvin sitä teoriaa, että Luukasa kirjoitti kirjan Paavalin ollessa Roomassa odottamassa hovioikeuden päätöstä ja toivoi tällä sepustuxella voittavansa hänen puolelleen pääkaupungin vaikutusvaltaisen porukan myötätunnon.
xxx/ellauri312.html on line 892: Von ihm und den Blitz erklären valaisevat hänestä ja salamaa
12