ellauri009.html on line 1110: Uusi vaimoni
ellauri015.html on line 741: Tälläisten ennakkoluulojen valtaamana tartun Wolfram Eilenbergerin hulvattomaan kirjaan Minun suomalainen vaimoni. Se lienee ollut Berliinissä jymymenestys. Tai sitten ei. Jos noi sakuklisheet ei naurata, ei sit varmaan maistu Ramin tarjoilemat suomalaiset vastineet.
ellauri015.html on line 823: -- tunnustelen suoraan yläpuolellani häämöttävää puupintaa, on kuin olisi arkussa. Kylmä hiki pisaroi ylähuulen päällä. Ei koputusta. Ei ukkia. Vain aitan hiljaisuus ja suomalaisen vaimoni rauhaisa, säännöllinen hengitys. Hänen kasvonsa loistavat kännykän näytön sinisessä hohteessa.
ellauri019.html on line 558: Alkuperäinen pelastussanoma syntyi suuressa avioeroahdistuksessa ja monien vilpittömän nöyrien rukousten keskellä kesällä 2006 jonka julkaisin netissä. Tästä eivät sukulaiseni pitäneet, vaan he veivät kaiken tiedon minusta Keravan TK-lääkärille Eija Viitalalle. Viitala puolestaan teki ansan minulle sinne terveyskeskukseen, soittamalla ja pyytämällä minut vain käymään, koska vaimoni oli huolissaan. Menin paikalle ja sinne oli tehty ansa. Ambulanssikuskit odottivat pakkohoitoon lähetettävää henkilöä uskonnolliseen psykoosiin vedoten ja kiidättivät minut Peijaksen P3 osastolle jossa päivystävä lääkäri Harri Laresuvanto otti minut vastaan. Hän pesi kätensä, koska ei nähnyt mitään minkä takia olisi minut ottanut sisälle, mutta sanoi ettei voi estääkään ja ottaa vastuuta koska Viitala oli minut sinne lähettänyt. Voitte siis itse päätellä kuinka ja mitä oli tapahtunut vertauskuvallisessa mielessä. Sydämeni murskattiin täydellisesti.
ellauri023.html on line 221: - Jumalan kiitos! sanoi vaimoni, tätä olen odottanutkin. Olen valmis koska vaan
ellauri028.html on line 819: - Päivää. - Vuh. - Vuh. Kun nyt huhtikuun lopulla jäätte eläkkeelle, tulette olleexi kokonaista kolme vuosikymmentä eläinten palveluxessa. Jussi Carlson, kykenittekö lisääntymään Korkeasaaressa? No minulla oli stressi monta vuotta. Kolmas vaimoni sai minut lopulta innostumaan lisääntymisestä, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Luonnonolosuhteissa olisin varmaan tehnyt useampiakin pentueita, mutta nyt se jäi tähän Jasperiin. Hyvä niinkin, ettei Vaasa-suvun Suomen haara päässyt ihan ehtymään. - Jussi Carlson, saako olla maapähkinöitä? - Yleensä minua ei saa ruokkia, mutta kun nyt olen jäämässä eläkkeelle, olkoon menneexi. Kiitos. - Niin Johannes, kun te nyt jäätte eläkkeelle, tuleeko teille ikävä tänne Korkeasaareen? Varmasti tulisi, mutta minulle ja vaimolleni on luvattu oma häkki saaren eteläpäästä. Se on vähän pienempi kuin eläintenhoitajan koppi flamingotarhan perällä, mutta siellä on parempi kiipeilypuu, ja ketut ovat mielestäni mukavampia naapureita kuin flamingot. Ketuista lähtee eläintarhassa kesällä väkevää luonnon tuoxua, kuten Juutas Käkriäisestä sahan hovin salissa. Siellä minä sitten puolisoni kanssa asustelen hiiriä nikertäen ja paritellen, kunnes hetkeni tulee, ja minut viedään Eläintieteelliseen täytettäväxi. Vuh.
ellauri045.html on line 377: että olen mies ja allani on nainen. Ja yleensä tuli anticoitus, oli puettava vaatteet päälle ja lähdettävä, otti päähän liikaa. Ja sitten kerran minä sanoin kavereille et "nyt mä olen löytänyt elämäni naisen". Kesti kokonaiset 5kk ennenko edes koskin häneen sieltä. Eli se oli vakavaa. Nyt hän on vaimoni ja jos hän kuolisi voisi mennä 5kin vuotta ennenko toipuisin. Poika auttaisi jaxamaan. Kyllä minä tarvizen ja kaipaan häntä, ikävöinkin...
ellauri045.html on line 389: Silti vaikka olen hakannut kovaa päätäni seinään, olen perheen aina uudestaan halunnut muodostaa. Miksi? Ehkä sen aito puute ja kaipuu on jossain tuolla sisällä ollut niin vahva. Lopulta tämä viimeisin ja todellisin perhe muodostui, ei väkisin, vaan pikkuhiljaa. Pietarilaisen vaimoni tyttäret hyväksyivät minut kuten minä heidät. Kiirettä ei ollut, pakkoa ei, mutta yhteys ja sitten yhteisyyskin syntyi. Ehkä juuri sen vuoksi.
ellauri131.html on line 248: Tutustuin Jussi ja Liisa Tenkkuun Järvenpään seurakuntaopistolla, ja yhteydenpito oli varsinkin 50-luvun puolella varsin tiivistä. Liisa (s. 1919 Simelius-Simojoen pappissukuun) oli musiikinopettaja, ja samalla uralla olin jo itsekin. Koulujen musiikinopetusta oli uudistettava ankarasti, joten aiheesta riitti keskusteltavaa. Jussi (1917-2005) oli pappi, mutta myös filosofian tutkija ja myöhemmin varsinkin etiikkaan perehtynyt filosofian professori. Hän oli erityisen joviaali mies ja loistava jutunkertoja. Eräs viimeisistä pappistehtävistä oli, että hän vihki minut ja ensimmäisen vaimoni Paulan. Siitä tosin pahoitti mielensä piispa Elis Gulin, johon olin tutustunut Ylioppilaslehden ympärillä käytyjen paneelikeskustelujen aikana. Piispa Gulinin mielestä suudelma oli kihlauxen merkki. 60-lukulaisten Rydbergien eiku manien mielestä sitä ei ollut edes rotkautus. Rydmanit asuvat ja toimivat Valkeakoskella. Sixköhän siellä on niin paha haju? Onkohan se valkovuotoa? Lähettänyt Kari Rydman klo 4.56 Ei kommentteja.
ellauri155.html on line 469: 11 Abraham vastasi: ”Minä ajattelin: ’Tällä seudulla varmaankin jumalanpelko on tuntematon, ja siksi nämä ihmiset tappavat minut ja ottavat vaimoni.’
ellauri163.html on line 992: Voiko tästä päätellä, että toisten ihmisten olemassaolo, ja eläinten, konstituoi ilmoituksen, ja että ilmoitus sellaisena kuin se esiintyy Raamatun teksteissä on vain kehittynyt osa samaa, eräänlaisen eläintarhan käsikirja. (Durkheimilta tuli tähän peukkuja.) Aamu valkenee, peuroja ei ole tiellä, jossa toissailtana pimeässä, viikkoja ennen jäniksenmetsästystä, näin auton valossa kolme keväistä rusakonpoikasta, vaimoni on lähtenyt töihin junalla, jonne hänet vein autolla. Maailma ilmenee jotenkin hymyilevänä ja olen onnellinen.
ellauri222.html on line 988: "Yritin viettää yhden yön tuon tytön kanssa salaa vaimolta ja perheeltä ennen kun lähdin laivalle. Olimme molemmat työssä kuljetusosastolla. Mutta en saanut sitä järjestymään. Joten kannoin viikkokaudet kondomia taskussani enkä päässyt sitä käyttämään. Kerran kaikki oli jo sovittu mutta silloin vaimoni isoäiti kuoli. Minun täytyi hakea isoisä hautajaisiin. Hän ei käsittänyt mistä oli kysymys. Istuimme kappelissa missä urut soivat. Ukko sanoi: Kas tuohan on kappale jonka tahdissa se vanha koira kuoli', ja veisteli vitsin toisensa jälkeen. Sitten hän tunsi arkussa lepäävän vaimonsa ja sanoi kiihkeästi 'Mitä, tuossahan on äiti! Minä näin hänet eilen tavaratalossa. Mitä hän täällä tekee? Äiti, äiti! Ja silloin hän ymmärsi ja purskahti itkuun. Miten hän itkikään. Ja minä myös. Me kaikki. Minulla oli kondomi yhä taskussa. Mitä sanotte?
ellauri238.html on line 665: Hei hei vaimoni
ellauri238.html on line 714: Pentin suomentamaa Rothin Portnoyn tautia odotin sivu sivulta, se on niin mielipuolisen hauska ja traaginen. Kyllä oli Pepullakin naisistansa ties mitä harmia. Hänen mielestään minun työni oli täysin tyhjänpäiväistä ja yhdentekevä. Etkö sinä ymmärrä että sinun tärkein tehtäväsi on olla minun vaimoni ja hoitaa minua? En ehdi lasta hakemaan kun pitää ryypätä! Sitäpaizi lapsi vie liikaa sinun aikaasi! Minuunhan sinun pitää keskittyä. Tarpeisiini kuuluu täydellinen vapaus ja oikeus tehdä mitä haluan. Muuten ei kirjoittaminen suju. Pena ei käynyt kaupassa, ei laittanut ruokaa, tiskannut, auttanut siivouxessa. Hän ei tyytynyt vain olemaan poissa, hän toi kapakoista iskemiään naisia kotiin ja nai niitä nakkena olohuoneen lattialla, kun tulin kesken töiden lasta hakemasta puistosta. Lopulta Tuula2lta meni pinna ja se heitti Penan pihalle. Pena sanoi meediaan että se oli hän joka vain "jotenkin kyllästyi", vaimo oli tyhjiin juotu pullo. "Jokaisen naisen olen jättänyt ja antanut lahjaxi sen luulon että nainen jätti mut." Hahaa pettyneen miehen puhetta pihalta perse ruvella.
ellauri240.html on line 429: Saanko olla minä? Olen täysin hetero, vähän vanhanaikainen, ja perheeni pää. Olen myös pääelättäjä vaikka ilman vaimoni panosta perheemme ei tulisi näin hyvin toimeen. Autan kotitöissä, kuten auton ja botskin huollossa. Ruuvaan ja nikkaroin himassa jos se on tarpeen. Kaikki raskaat ruumiilliset askareet kuuluvat minulle. Mökillä hoidan puut ja vedet sisään. Kasvatan pojistani miehiä jotka ovat siitä ylpeitä, puolustavat naisensa kaikkia ulkopuolisia uhkia vastaan ja pitävät heitä tasavertaisina. Pidän älykkäistä ja suloisista naisista, joiden kanssa voi keskustella ja joiden kustannuxella saa laskea leikkiä. Naisia ei ehkä kiinnosta, vaan ne haluaa tulla kohdelluiksi ihmisinä eikä miesten suojelun ja ihailun kohteina. Sit pitäis käyttäytyy kun ihmiset. (👍 Hyvin sanottu: 4)
ellauri267.html on line 1110: Muf. Olen kuullut vaimoni huudot; köyhän viattoman karitsan haukkumisen. – Etkö nähnyt mitään, sanotko? Jos näen karitsan makaavan verenvuotoa ja teurastajan hänen vieressään veitsensä vedettynä ja verisenä, eikö se ole riittävä todiste murhasta? Tulen liian myöhään, ja teloitus on jo tehty.
ellauri272.html on line 827: – Kun vaimoni ja poikani kuolivat, se muutti elämäni kokonaan.
ellauri297.html on line 233: sillä ei hiän ole minun vaimoni, vaan Hoosean,
ellauri297.html on line 360: Taistele äitisi kanssa, kilpaile, sillä hän ei ole minun vaimoni, enkä minä hänen miehensä, ja poistakoon haureutensa kasvoiltaan ja aviorikoksensa rintojensa välistä.
ellauri299.html on line 111: Sillä välin vaimoni Claire vieraili avioerolakimiehen luona, naispuolisen, jonka maine oli armoton pallonpuristaja. Avioero on sopuisa: kaxi kylmiötä korppikotkaa nokkimassa yhteisen omaisuuden haaskalla. Polly sihteerilintu tahtoo kexin. Emme olleet niinkään läheisiä, minä ainakaan. Megan - Brockin myöhempi rakkausihminen, joka työskentelee naisten kodittomien tarhassa, tulee kuvaan vasta loppupuolella. Hepskukkuu tää Grishamin kaveri taitaa olla tunnekylmä misogyyni narsisti.
ellauri308.html on line 718: – Jo ennen kuin muutin tänne itse, vaimoni kävi veljensä kanssa luonani Kaliforniassa ja he kertoivat minulle, miten järjestelmä Suomessa toimii. Pidin sitä mahtavana. Ajattelin, että sen avulla vaikkapa kodittomat afrovenäläiset (негры) voivat saada edes jonkin verran rahaa pekoniin ja muniin.
ellauri321.html on line 566: Vallankumous ei ole hyvä, sanoi Nikitin. Venäjällä oli vallankumous, jossa vaimoni menetti kaiken omaisuutensa. Raha on ehkä pahasta, mutta niin on köyhyyskin. Kun minä olin nuori, olin minä hyvin köyhä ja huomasin olevan mahdotonta olla hyväsydäminen, koska minä työskentelin niin kovasti musiikin kimpussa saadakseni rahaa, että sydämeni tuli kovaksi ja rajuksi. Nyt minä olen rikas minulla on neljäkymmentätuhatta dollaria pankissa- ja koska minä olen rikas, olen minä myös kova ja epäoikeudenmukainen. En anna lainkaan rahaa hyväntekeväisyyteen ja vältän ihmisiä, jotka aikovat lainata minulta. Mutta jos tulisi vallankumous ja minä menettäisin kaiken rahani, tulisi kaikki vielä hullummaksi.
ellauri336.html on line 196: Yksi onnistuneen kurinpidon tärkeimmistä ainesosista on, että jokainen vanhempi hyväksyy puolisonsa rangaistuksen tai kurinpidollisen toimenpiteen. Oletetaan esimerkiksi, että lapsi kieltäytyy tekemästä läksyjään tai syömästä päivällistä, minkä seurauksena äiti rankaisee häntä kieltäytymällä menemään Hachnosas Sefer Toraan sinä iltana. Kun isä tulee kotiin, hänen poikansa itkee: "Totty, äiti ei salli minun mennä Hachnosas Sefer Tooraan. Kaikki ystäväni ovat siellä, voinko mennä?" Isä ihmettelee: "Miksi vaimoni on riistänyt poikamme osallistumasta tähän mitsvaan?" Kiireessä hän saattaa vastata: "Tietenkään, sinun ei pitäisi missata tätä tilaisuutta. Pukeudu ja mene."
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri349.html on line 58: Esa Saarinen toivoo: pääsisimpä 93-vuotiaan vaimoni kanssa mökille... tai edes ennen 100-vuotisjuhlia.
xxx/ellauri013.html on line 1163: > avovaimoni veli, joka on kertonut tarinoita käytöksestäni. Hänen ja minun
xxx/ellauri059.html on line 322: ”Olimme vaimoni kanssa Tokiossa juuri aloittelemassa aviollisia toimia, kun hotellihuoneen televisio keskeytti aikeet. Poies pillusta lipsahti ja lerpahti. Kohta mekin tuijotimme tornien romahtamista ja haukoimme henkeä.”
xxx/ellauri084.html on line 404: Ja tietkö mitä? Se ei edes ehkä muutu paljon eläköitymisen jälkeen! Olen ollut muodollisesti eläkkeellä 14v ajan (ääk!). Jatkoin opettamista puolitoimisesti suuren osan seuraavaa vuosikymmentä (paitsi ne 2v jonka vaimoni oli sairas). Olen kirjoittanut 2 kirjaa siitä lähtien (1 siitä miten vaimoni hoiteli aivokasvaimensa). 79v en opeta yliopistossa enää (paizi satunnaista vierasluentoa). Ja nyt minulla on paljon aikaa käsissäni ja voin tehdä aika paljon mitä haluan (paizi minulla ei seiso enää). Mutta se sisältää olemista parissa ohjausryhmässä (1 liittyy hermosyöpähoitajaohjelmaan UCSF Aivo Kasvain Keskuxessa San Franciscossa). Ja palvelen vielä erotuomarina fysiikka-aikakauslehdessä (ja arvioin paraikaa kässäriä kentälläni mahdollista julkaisua varten. Se on kyllä aika heikko, mua ei ole lähteissä). En takuulla rehki niinkuin useimmat ihmiset jotka eivät ole eläkkeellä, mutta en ole joutilaana liioin - enkä voi kuvitella olevani sitä koskaan. En edes haudassa.
xxx/ellauri199.html on line 43: > Mutta miksi sinulla on nyt yöllä vihastuneen rakkaan vaimoni kiukkuinen katse?
xxx/ellauri227.html on line 262: Kuten uumoilin, kirja näyttää loppuvan siihen että kirjailijaämmät ovat taas kavereita. Hukkapätkä mieheni lyllertää keittiöstä. Hänellä on pulleissa pikku käsissään 2 izensä korkuista kuoharilasia. Hei hei vaimoni, hän sanoo ja hymyilee.
xxx/ellauri230.html on line 96: "Voin tuoda perheeni tänne ja voimme kaikki olla ystävyxiä, sinä, vaimoni ja tämä hajahtava etusormeni", ehdottaa tyhjäntoimittaja setämies in spe geishalle.
xxx/ellauri230.html on line 146: Juosten Kustu junior tuli ylioppilaaksi Turun ruotsalaisesta klassillisesta lyseosta vuonna 1892. Hän aikoi ensin papiksi ja opiskeli sen vuoksi Helsingin yliopistossa latinaa, kreikkaa ja hepreaa, mutta pian hän kiinnostui pyllykielitieteestä ja urasuunnitelma muuttui. Ramstedt suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1895 ja maisterin tutkinnon 1898. Hän meni naimisiin 1897 Ida Olivia Aleksandra Josefssonin kanssa. Idasta ei näytä kuuluvan sen enempää. Jaa tämä: "Kun kotona oli useita koulua käyviä lapsia, ei vaimoni voinut lähteä matkaani. Mutta sensijaan Elma-tyttäremme, joka juuri keväällä v. 1919 oli tullut ylioppilaaxi, suostui mielellään seuraamaan isäänsä aupairina."
xxx/ellauri252.html on line 70: se oli jättimäinen, kerran hänen pillussaan oli hiiri pitämässä lämmintä. Me teimme lapsen, hän odotteli sängyssä että saisin valmiixi 5 sivua ja tulisin työntelemään tavalliset 5 pistoa. En minä ole katkera, kuha kirjoittelen. Leena löntysteli kauppaan joka päivä pylly pystyssä. Asuimme Taivassalossa 1kk ja ehdin kyllästyä häneen. Leenalla oli pitkä tukka ja tasaiset leveät (huom ei harvat) hampaat. Iskin se yxissä bileissä koska olin huoran tarpeessa. Minulla ei seisonut. Se oli mulle hirvittävää aikaa, kuten olen niin monasti kertonut. Kerron kaiken mieleen tulevan. Mitähän sinä teet paraikaa? Tiskaat? Lähetä rahaa. Kerron vielä Leenasta. Olin naimisissa, edellinen vaimoni Tuula otti asian hyvin raskaasti. Sinin kanssasi on niin ihana että on suorastaan vaikea kerskua kaikista näistä aiemmista panopuista.
xxx/ellauri252.html on line 278: Seuraavaxi taivaallisen isän luoxe. Se sanoo että monta minä lempinyt oo-len mutta yhtä vain rakastanut. Eikä se ollut vihitty vaimoni Johanna. Miten Johanna jaxaa sussa roikkua, ihmettelee poika. En tajua, ei me miehet voida naisen arvoitusta ratkaista. Sullon mun luonne vaan ei mun luonnevikoja. Toivottavasti kikkelistäsi kasvaa yhtä mahtava kuin mun.
xxx/ellauri314.html on line 205: Liukkaan suoran puolipitkän tukan alla brunettina puinen nukkevaimoni näyttää valitettavasti Auli Niemeltä. Seppo Koskenniemen hyvännäköinen mutta pahansisuinen vaimo oli Hely. Hely Milf. Helyn nenä kaipaa puuterointia ja silmämunat valkaisua. Helyn mekkojen salakuljetus oli tulla ilmi. En uskaltanut vielä kokeilla miltä Auli/Hely vaikuttaisi ruskeassa mekossa ja pizitangoissa. Vanha raitamekko ei eneä saanut ruttuvaariin mitään eloa.
xxx/ellauri319.html on line 704: KATKELMA neljännen luokan kirjoittamasta, ohjaamasta ja toteuttamasta joulunäytelmästä: Näytelmä alkaa. Maria ja Joosef seisovat majatalon ovella ja pyytävät huonetta josta on näköala Beetlehemiin. Majatalon isäntä: "Ettekö näe, että ovella lukee "Täynnä"." Joosef: "Näemme, mutta ettekö te näe että vaimoni voi saada lapsen minä hetkenä hyvänsä?" Majatalon isäntä: "Sehän ei ole minun syytäni." Joosef: "No ei se ole minunkaan."
xxx/ellauri388.html on line 301: Kirjallisuus ilmoitti syyn, miksi piti kieltäytyä, — selvän, ymmärrettävän syyn, se oli: rakkauselämä tulevan vaimoni kanssa. Mutta tämä syy ei ollut se suuri, sanoin selittämätön, elämänajasta riippumaton, joka seuraa omantunnon käskyä, koska siitä puuttui keppi, oli pelkkä porkkana. Ja luullakseni minä vaan petin itseni kun omistin kirjallisuuden ihanteen. Minä omistin sen kun tunsin, että sen syy oli minulle vähemmin sitova, vähemmin totinen kuin omatunto. Minussa rupesi asumaan jokin valheellinen vapauden tunne tämän vaihdon jälkeen, ja senpätähden, huolimatta tästä kauniista, runollisesta teoriasta, käytännössä ei tuntunut enää mitään ohjaksien pitoa.
37