ellauri015.html on line 192: Kauniissa väreissä värisevä.
ellauri036.html on line 1211: ja saa aaltoilemaan tämän värisevän verhon asuurin?
ellauri043.html on line 190: Taivas on punainen, maa täysin musta. Tuulen hävittäjäkoneen mukana hiekat nousee kuin isot linssipavut (hizi et on nälkä), ja putoo takas alas. Pilvien aukosta äkkiä lentää lintuaura kuin teräskiila, jonka reunat vaan vähän värisevät.
ellauri043.html on line 7049: Merenhohde kimaltelee hylkeiden viixissä, kalojen suomuissa. Merisiilit kierivät kuin pyörät, ammoniitit rullaavat kuin kaapelit, osterit kirskuttavat lihaxiaan, polypit käyttelee lonkeroitaan, meduusat värisevät kuin kristallipallot, sienet kelluvat, vuokot sylkee vettä, vaahdot ja kelpit kasvaa röyhyävät.
ellauri050.html on line 316: From the dank thoughts that shiver Märistä unista jotka värisevät
ellauri054.html on line 277: With tremulous cadence slow, and bring Hitaalla värisevällä tahdilla, ja tuovat
ellauri055.html on line 597: Helluntaiystävien kahvikuzuissa kävi pikkuhattuisia tätejä, joilla oli värisevät lauluäänet ja viheltävä hengitys. Leuassa oli näppylä ja siinä karva. Ne oli nonparelleja kuin englantilaiset lakut. Arkkitehdin bilevieraat Anni Swanin saaressa on samanlaisia, vaikka fixumpia ihmisiä tietysti, ekonomeja, arkkitehteja, psykologeja ja yliopistolaisia. Sinuttelu käy vielä kankeasti. Rva T:n kallein aarre on loviisalaisen hopeasepän rokokookannu jossa on siseloidut jalat ja nuppina suloinen kukkanen. Että minkälaiset? kysyy Mirkku oomoilasena. Hande selittää kärsivällisesti et siselöinti on jotain hopeankäsittelyä. Aha.
ellauri112.html on line 105: III Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on lopussa. Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin.
ellauri112.html on line 107: Hra Jussi Snellmanin Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra Puron Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra Ahlbergin Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson, hra Pihlajamäen siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti hra Salo, Kaarlea hra Urho Somersalmi, Kaarina Maununtytärtä nti Horsma ja tämän isää hra Falck. Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. (Uusi Suometar 27.11., 28.11. ja 1.12.1912)
xxx/ellauri128.html on line 383: | Heräävä rakkaus, värisevä hiljaisuus jne. | Elina Vaara | F | FUCK! |
xxx/ellauri174.html on line 104: Täällä hän laulaa: voit koskettaa häntä. Sen varsi eristää sen; se on karkaistu lasiputki; malja, jossa näet tämän hehkun värisevän, muodostaa itse lauhduttimen; se on keinotekoinen orkidea, melko hyvin jäljitelty... loistavampi kuin kaikki ne, jotka tuoksuvat auringonnousun valohöyryihin Brasilian ja Ylä-Perun tasangoilla. Ize asiassa luonnon jutut ovat aivan perseestä, verrattuina näihin muovisiin. Kuten tulet kohta näkemään!
xxx/ellauri174.html on line 142: Kaikkien näiden niin kutsuttujen lintujen värisevät sointisävelet on asennettu Geneven kronometrien tapaan. Ne saatetaan liikkeelle nesteen vaikutuksesta, joka kulkee näiden kukkien oksien läpi. Tämä lintukärpänen voisi myös lausua sinulle Shakespearen Hamletin ääripäästä toiseen ja ilman sumuria, parhaiden tämän hetken tragedioiden intonaatioilla. ― Sinussa on sellainen positivismi, joka tekisi Tuhannen ja yhden yön mielikuvituksen kalpeaksi! huudahti lordi Ewald.
xxx/ellauri176.html on line 337: Sortirait le frisson blanc de ma nudité, mun nakuuden värisevät karkeat aromit,
xxx/ellauri201.html on line 98: Oli se sama edessä kohta minullakin. Sen yhden yön suostui Isokukko-Uljas huilia pitämään, mutta seuraavana oli jo naimahalut niin kovat, ettei periksi antanut. Minä vielä olisin pillua toisen yön säästellyt, kun arka oli vieläkin. Vaan koulia piti vittua, sillä se tokenisi, sanoi Isokukko-Uljas, hieroi märäksi, lempi ja hellästi karvaisessa sylissään rutisteli. Käänsi minut kontalleni sängyssä, käski takapuolta pyllistää. Itse meni taakse aisa ojollaan, siitospallit taas täysinäisinä riippuivat. Sisään se työntyi, vaikka vittu valitti, minä valitin, voihkin ja kiljahtelin. Paksu oli aisa, vieläkin kiristi vakoa. Isokukko-Uljas käytti miehenvaltaansa, alkoi nussia, murahteli vaan sisään painellessaan. Minä työnsin tyynyliinaa suuhun, kun pisti muuten huutamaan. Koko vartalossani sirkamoi, tulvahteli ja kilpisteli. Sonni takana kehui, että hyvältä tuntui naida, hyvin otti vittu vastaan, hyvä oli astua tätä tammaa. Paukutti kunnolla menemään, isot pallit heilahtelivat, osoittivat uroksen voimaa. Mies köyri karvaisena selässäni, yhtyi voimalla ja puhisi. Jo pääsi liinanen suustani, kuulin huutavani hurmiossa. Taas ailahti sisuksissa suurella voimalla, pillu otti kyrpää, imi siitä hekumaa ja nautintoa. Nussija uhkasi laskea taas sisään, siementää nuoren vittuni sakealla kylvöllään. Yritin kieltää, vaikka turhaa se oli. Ei uskonut Isokukko-Uljas, enemmän vain yltyi hässimään, perille asti survomaan. Syvälle työnsi, kohdun suulle, jäykistyi päälleni, antoi siitoksen tapahtua, ison sukunuijan täyttää työnsä. Ja minä otin kaiken vastaan, avoimena, värisevänä, punaisena kukkana, kuin nainen vain voi.
xxx/ellauri237.html on line 504: Sinun obeesi vartalosi antautuu käsivarsilleni ja kaukana värisevät siniset planeetat”.
15