ellauri110.html on line 103: Pyydän anteeksi, mutta en usko, että kirjailija, jolla on niin »reflekteerattu» mieli ja joka osaa nähdä maailman hiuskarvalleen niinkuin se on itse teossa koskaan tajuaa tai näkee jotain tällaista. Luulen toisin sanoen, että Sillanpään nykyisessä tyylissä on aika annos sellaista, mikä hänen omalta kannaltaan on sovinnaisuutta, jotain turhanpäiten konstikasta, jotain »litteratuuria». Hänen vähän keikaileva »impressionisminsa» on ristiriidassa hänen väkevästi eletyn, selkeän ja komean maailmankuvansa kanssa. Hänen filosofiansa ja kertomatapansa riitelevät keskenään: edellinen pyrkii yleispätevään, tyypilliseen, jälkimäinen äärimäiseen oikulliseen yksilöistymiseen.
ellauri112.html on line 167: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri142.html on line 89: No tässähän se vika oli! Kipling sentään oli väkevästi brittihallituksen puolella. Tolstoi heilui niitä vastaan Krimin sodassa, ja oli tollanen antifa anarkopasifisti sen jälkeenkin. Ruozalaiset oli taas kerran nuolemassa persettä joka oli niitä lähinnä.
ellauri220.html on line 193: Valomies nai Samulinia kokisnuhaisena väkevästi ja etäisesti. Tai juurettomasti.
ellauri243.html on line 667: Pahrumpassa asui joku libertariaani joka on onnexi jo kuollut keuhkoemboliaan.

Libertarian Party (LP) on poliittinen puolue Yhdysvalloissa, aika lailla Liike Nytin tapainen, joka edistää kansalaisvapauksia, interventiokyvyttömyyttä, laissez-faire -kapitalismia sekä hallituksen koon ja laajuuden rajoittamista. Puolue syntyi elokuussa 1971 tapaamisissa David F. Nolanin kotona Westminsterissä, Coloradossa, ja se perustettiin virallisesti 11. joulukuuta 1971 Colorado Springsissä, Coloradossa. Juhlien järjestäjät saivat inspiraatiota itävaltalaisen koulukunnan töistä ja ideoista, varsinkin ekonomisti Murray Rothbard. Rothbard väitti, että kaikki "yritysvaltion monopolijärjestelmän" tarjoamat palvelut voitaisiin tarjota tehokkaammin yksityisen sektorin toimesta ja kirjoitti, että valtio on "ryöstöorganisaatio, joka on systematisoitu ja kirjattu laajalle". Hänen suojelijansa Hans Herman Hopen mukaan ilman Rotberttiä ei olisi sanottavaa anarkokapitalistiliikettä. Hans-Hermann Hoppe ( / ˈh ɒ p ə / ; saksaksi: [ˈhɔpə] ; syntynyt 2. syyskuuta 1949) on saksalais-amerikkalainen itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijä , filosofi ja poliittinen teoreetikko. Hän on taloustieteen emeritusprofessori Nevadan yliopistossa Pahrumpassa (UNLV), Ludwig von Mises Instituten vanhustutkija sekä Property and Freedom Societyn perustaja ja puheenjohtaja. Hoppe on Kristina tädin ikätoveri. Hoppe on väkevästi antidemokraattinen. Sen kaveri Lew Rockwell on vahvasti Ukrainan sodan vastainen.
ellauri408.html on line 117: Jälkeenpäin alkaa Elohim taas vekuttaa. Helvetti, se alkaa taas. Taikaviitta heittää suunnattoman siipinsä ja haluaa paeta. Kultaisessa nesteessä hän ui hetken väkevästi, siittiöiden keskellä heilui hetken, mutta nyze on taas ohi. Ilmasexi riistettynä hänen penixensä pettää hänet; tyhjäx imettynä se vajoaa ja sykkii. Kirottu enkeli taivutti mustat hiuksensa ja sanoi Eloalle muka helvetin murheellisena:
ellauri434.html on line 412: Menomatkalla Italiaan T. Vaaskivi pysähtyi hiukan Müncheniin, missä hukkasi hattunsa. Loppumatkan päässä oli Inkeri-tädin vihreä vaellushattu. Hän ei ollut tottunut koskaan suoriutumaan käytännöllisistä asioista ilman naisomaistensa apua. Hän valitteli kirjeissään, että joutui Venetian pensionissa syömään »ihmeellisen värisiä kalaruokia». Keke matkusti perään auttamaan. Renessanssi tehosi T. Vaaskiveen väkevästi. Romantiikasta hän ei pitänyt.
ellauri434.html on line 622: hänen veljensä nasiiri Andreas — Jordanin kastajaprofeetan oppilas. Sitten tulivat melkein poikamaisen nuori Filippus Beetsaidalainen, Kreikan miesten erikoinen suosikki; seurasi Tolmain poika Natanael, Kyproksen vuohipaimen. Ja hänen kintereillään tulivat rikkaan kalojenvälittäjän molemmat pojat — hyvin hieno ja kaunis Johannes, sitten siniseen, juovaiseen halattiin kääriytynyt Jaakob, Sebedeuxen ja Salomen perilliset, »Ukkosenjyrinän pojat», Nasaretin muurarin serkkuja? Tuli Jaakobin lapsi Lebbeus, kädet ja kasvot ylt’yleensä Baalbekin auringon korventamina, alituinen matkalainen. Tuli selootti ja sicareus Simon Kananeus, arpiset, tylyn uhkaavat kasvot taatelinvärisinä ja sormeillen lyhyttä käyräpuukkoaan hermostunein kouristuksin; taitava ovela rahastonhoitaja Juudas eteläisen maakunnan pienestä Kariotin vuorikylästä nahkapussi kupeillaan hölskyen; sitten Tuomas Didymus, jonka juroissa piirteissä oudon väkevästi taisteli sokea alttius ja yhtä epäröivä kaikentutkistelu. Alfeuksen poika, maakuntien ylikulkumaksun rikas kokooja Leevi Ilmeisesti oli lähtenyt jo edellä, samoin egyptiläinen Kloopas. Hännänhuippuna tallusteli Miriam vanhemman ja (toisen?) Kloopaan onnettomasti hairahtunut perillinen, jonka suku oli hylännyt, kun hän liittyi erakkoihin. Hän oli Jaakob Essealainen. Lukuunottamatta lyhyeen päättynyttä koeaviota erään samanuskoisen nunnan kanssa, hän, samoin kuin toisetkin, oli naimaton; kalastaja Simon Keefas taas oli jättänyt vaimonsa kehrinpuiden ääreen samana päivänä kun hän seurasi Jeshuaa.
ellauri447.html on line 226: Harpo (Adolf) Marx syntyi väkevästi juutalaisen Sam ”Frenchie” Marxin ja hänen vaimonsa Minnie Marxin perheeseen. Isä Sam oli itse­oppinut räätäli, joka menestyi työssään miten kuten. Äiti Minnie sen sijaan keskittyi jo varhain saamaan kaikki viisi poikaansa esittävien taiteiden pariin. Harpo Marx oli veljeksistä toiseksi vanhin. Vanhin veljeksistä oli Chico (Leonard) Marx, jonka äiti pani piano­tunneille. Nuoremmat veljet olivat Groucho (Julius) Marx, joka luki into­himoisesti kirjoja ja osasi laulaa; Gummo (Milton) Marx, josta myöhemmin tuli elo­kuva­väen agentti sekä Zeppo (Herbert) Marx, joka menestyi liike­alalla. Lempi­nimensä, jotka vakiintuivat käyttöön heti, veljekset saivat erään pokeri­pelin aikana nuorina miehinä. Harpo Marx oli into­himoinen golfaaja, ja tarina kertoo, että kun hän kuoli ja hänet tuhkattiin, tuhkat sekoitettiin hänen omasta toivomuksestaan Rancho Miragen golf­kentän seitsemännen reiän hiekka­esteeseen. Hän julkaisi elämäkerran "Nyt puhuu Harpo" 73-vuotiaana, 3v ennen päätymistään 7. reikään. Sitä ennen Harpo kävi mykkäkoulua.
xxx/ellauri440.html on line 163: Harmaan talon takakansi kiittää Ollin kirjoittajanotetta, hän on seurannut elämää ja kertoo siitä väkevästi. Nää uskontopellejen jutut on yleensäkin väkeviä, paljon pepun hajua. Niissä on paljon samaa kuin talousliberaaleissa, mitä niistä monet ovatkin. Talousliberaalien ns-uutiset on hervotonta scheissea, erit. Tekniikka ja Talous, Kauppalehti ja Ilta-Pulut. Yxityisomaisuuden ja talouskasvun kanssa ährätään pallon ollessa tuhon partaalla. Mitä lähempänä ollaan katastrooffia sitä ankarammin kootaan kekoa.
10