ellauri016.html on line 191: Ruuvataanko sitten häntä irti tykkänään?
ellauri037.html on line 541: No nyt jos et herkeä, top tykkänään, Artturi, there is a limit, be nice now! Nyt kyllä jo ansaizet vizaa paljaalle pyllylle, oikein äidin kädestä!
ellauri069.html on line 450: Hoblan komlunisti Grels Teir kiertää miesasiaa kuin kissa kuumaa puuroa. Sen tekis mieli sanoa että nyt top tykkänään ja respektiä miehille, muttei uskalla. Et me miehet ei saada osallistua #metoo keskusteluun meidän pitää vaan pitää turpa kii ja kuunnella. Se on uusi outo ja kiusallinen asia. Suutarixi jäi koko sarake.
ellauri112.html on line 167: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri133.html on line 250: Myöhemmin Henry ja hänen jenginsä löytävät Benin ja kiduttavat tätä. Ben kuitenkin pakenee metsään ja juoksee sieltä pitkin puroa, jonka varrelta hän löytää Billin ja hänen kaverinsa. Yksi Henryn jengiläisistä Patrick Hockstetter eksyy viemäriin ja joutuu Sen tappamaksi. (Top tykkänään! tässä oli passiivi! p.o. Se tappaa sen.) Kaverukset yrittävät parantaa Benin haavan, mutta eivät saa ostettua siihen tarvikkeita. He kohtaavat Beverlyn. Eddien palatessa kotiin hänen kimppuunsa hyökkää Neibolt Streetin autiotalon kohdalla sairastunut spitaalinen, jonka jälkeen hän kohtaa Pennywisen. Beverly taas kuulee Derryssä kadonneiden lasten huutoja kylpyhuoneen lavuaarista. Hänen aiemmin leikatut hiuksensa sitovat hänet lavuaariin kiinni, joka peittää hänet yltä päältä vereen. Hänen isänsä ei taas näe verta, joten hän luulee Beverlyn seonneen. Bill kohtaa Georgien kellarissa, jossa Pennywise yrittää tappaa hänet.
ellauri155.html on line 890: Santayana ei tykännyt olla professori, se oli ajautunut siihen. Se lopettikin professorin hommat 48-vuotiaana tykkänään ja lähti seikkailemaan. Varmaan homostelukin oli silleen helpompaa. In later life, Santayana was financially comfortable, in part because his 1935 novel, The Last Puritan, had become an unexpected best-seller. In turn, he financially assisted a number of writers, including Bertrand Russell, with whom he was in fundamental disagreement, philosophically and politically. Santayana´s only novel, The Last Puritan, ist ein bildungsroman, centering on the personal growth of its protagonist, Oliver Alden. His Persons and Places is an autobiography. These works also contain many of his sharper opinions and bons mots. He wrote books and essays on a wide range of subjects, including philosophy of a less technical sort, literary criticism, the history of ideas, politics, human nature, morals, the influence of religion on culture and social psychology, all with considerable wit and humor.
ellauri185.html on line 422: Mutta noin 1/3 porukoista ei sure laisinkaan. Ne on sit niitä jotka jättää vauvat autoon paistumaan. Kyllähän sellaisiakin tarvitaan, liikkeenjohdossa ja armeijassa varsinkin. Olisi hienoa kehittää surun kokonaan poistava lääke. Ize asiassa sellainen lääke olis paras joka poistaisi kaikki tunteet tykkänään. Jotain Ataraxin tapaista mutta tehokkaampaa. Ainiin, onhan meillä syanidi. Täysin kipua tuntemattomat ihmiset eivät elä edes kolmikymppisixi.
ellauri391.html on line 383: Stop tykkänään ennenkun mennään eteenpäin: eli mitä toi spontaanius tarkottaa? Eikai sitä Dostojevskin indeterminismiä, eli annetaan höpsismin ratkaista? Tahdotaan ihan mitä sylki suuhun tuo? Niin että käytöstä ei voi ennustaa, se on ihan herrassa?
ellauri402.html on line 496: — Yhdysvaltain piirioikeuden edessä todisti roomalaiskatolilainen piispa ja entinen vankilan saarnaaja Thomas P. Hayden, että Atlantan vankilasta vanginvartijantoimesta erotettu vanginvartija A. E. Sartain ja apulaisvartija L. J. Fletcher olivat ottaneet vastaan lahjuksia ja niiden perusteella antaneet erikoisoikeuksia vankilaan tuomitulle varakkaille rikoksellisille. Vankilavirkailijain parhaita hoidokkeja olivat rikkaat koiratorpparit. Saarnaaja Haydenkin oli heidän kanssaan tekemisissä. Suorittamistaan palveluksista oli hän saanut vähintäin 2,100 dollaria.' Kerrotaan, että pappi Hayden on ryhtynyt valtion todistajaksi ja että hänelle sentähden on: annettu vapautus kaikesta edesvastuusta. Vartijat olivat maksua vastaan antaneet vangeille mukavampia makuupaikkoja. Mutta - heidän tekonsa tuli. julkisuuteen ja se muuttaa asian tykkänään.
xxx/ellauri306.html on line 161: Sellaiset ovat markkinat ja huomenna isot toripäivät. Surkimuksia turpiin, se on nykyajan sankariteko. Niin että jos vaikkapa mutantit ninjakilpikonnat ja rotta Tikku sattuisivat tähän nyt hyviään tekemään, heidän olisi tykkänään käännettävä kelkkansa. Ei enää köyhien hyysäämistä! Päinvastoin, puukko hampaissa kimppuun ja nylkemään neitoselta viimeistäkin ihokasta ja täyttämään sen kukkaroa iloisten puolikuoriveikkojen cumilla. For the TV show, TMNT creator Peter Laird decided to give each Turtle a different color to make it easier to tell them apart: Leonardo has a blue bandana, Raphael a red bandana, Donatello a purple bandana and Michelangelo an orange bandana. Kilpurit pelaa Aprilin kanssa räsypokkaa ja April häviää.
10