ellauri023.html on line 616: Pietarinkirkosta näkee et paavilla on kapassiteettia. Se on kaunis merkityxessä komea. Niinkuin joku uljas muskelimasa jollon upeet kuteet. Tuhlailu ja turhuus on hyvä konsti näyttää voimaansa. Riikinkukon pyrstöä. On varaa.
ellauri074.html on line 326: William H. Gass (kekä?) on kuvaillut Cioranin tekstejä filosofiseksi romanssiksi, jossa toistuvat nykyajan teemat vieraantuminen, absurdius, ikävä, turhuus, rappio, historian hirmuvalta, muutoksen rahvaanomaisuus, tietoisuus kärsimyksestä ja järki sairauden muotona. Tuotannon pääosa koostuu ironisista, skeptisistä ja ytimekkäistä aforismeista tai vähän pidemmistä fragmenteista. Mieltymys fragmentteihin liittyy sekä systemaattisia järjestelmiä kaihtavaan ajatteluun että tuskalliseen kielen vaihtamiseen romaniasta ranskaksi ja jopa laiskuuteen. Cioran piti fragmenttejaan ajatteluprosessin yhteenvetona, josta on jätetty pois lopputulokseen johtanut päättelyketju. Cioranin ranskankieliset tekstit ovat äärimmäisen hiottuja ja klassisten kielinormien mukaisia; klassinen tyyli perustuu osittain myös pyrkimykseen kirjoittaa vähintään yhtä hyvin kuin ranskalaiset kirjailijat; Cioran pitikin tyyliään ainoana vahvuutenaan, joskin vahvuus ei ollut hänen mielestään luontaista vaan kovan työn tulos. Cioran on usein puhunut traumaattisesta kielen vaihtamisesta, johon hän päätyi kääntäessään Stéphane Mallarmén runoja romaniaksi ja todettuaan, ettei ollut mitään järkeä kirjoittaa kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt. Hän sanoo kirjoittaneensa Hajoamisen käsikirjan neljä kertaa, ennen kuin siitä tuli niin hiottu, ettei jälkeä muukalaisuudesta ("métèque" - siis metoikkimaisuudesta) enää ollut. Vaikka romaniaksi kirjoitetuissa teksteissä esiintyvät teemat ovat pääosin samoja kuin myöhemmin ranskaksi kirjoitetuissa, ei Cioran itse pitänyt niitä tyylillisesti yhtä korkeatasoisina kuin ranskaksi kirjoittamiaan tekstejä. Hän suhtautui erityisen varauksellisesti romaniankielisistä teksteistä tehtyihin käännöksiin, varsinkin ranskannoksiin: hän ei kokenut pitkällisen kirjallisen perinteen ja kielenhuollon pysähdyttämän ja jäykistämän ranskan kielen voivan ilmaista asioita samalla tavalla kuin slaavilaisuuden ja latinalaisuuden sekoituksessaan joustavan romanian kielen Romaniaksi Cioran kirjoitti vaistonvaraisesti, ranska oli hänelle kuin pakkopaita.
ellauri135.html on line 891:

Sekä turhuus että ylpeät ajatukset jättivät runoilijan milloin Hänen sielunsa puolustaminen oli tämä rakkaus. Vaikka alusta lähtien oli selvää, että Barbara Lopukhina ja Lermontov eivät ole pari, koska he ovat samanikäisiä. Kuusitoista-vuotiaana voisi olla yhteiskunnan täysjäsen, jopa mennä naimisiin (juuri tätä tarkoitusta varten hiän esiintyi pääkaupungissa), mutta runoilija ...
ellauri257.html on line 659: Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja;
ellauri458.html on line 277: Virsinikkari sanoi: "Meidän vuotemme päivät ovat seitsemänkymmentä vuotta ja risat, ja jos ne ovat potenssin tähden kahdeksankymmentä vuotta, niin heidän vaivansa ja surunsa loppumetreillä ovat hyvin suuret." Jos joku saavuttaa vanhan iän, hänen sydämensä heti vaipuu ja pää järkkyy, hänen henkensä on heikko ja hänen hengityksensä haisee, hänen kasvonsa ovat ryppyiset ja hänen vartalonsa on kumarassa, hänen silmänsä ovat sameat ja hänen nivelensä vapisevat, hänen sieraimensa levenevät ja hänen hiuksensa putoavat, hänen handunsa vapisevat ja hänen tekonsa haalistuvat, hänen hampaansa mätänevät ja hänen korvansa kuuroutuvat. Vanha ihminen on helppo ärsyttää ja hänen on vaikea muistaa, hän on nopea uskomaan ja hidas epäilemään, itsepäinen ja ahne, surullinen ja valittava, nopea puhumaan ja hidas kuulemaan, mutta ei hidas vihastumaan; hän ylistää muinaisia ja halveksii nykyihmisiä, hän syyttää nykyisyyttä ja ylistää menneitä, hän huokailee ja murehtii, hän on tuskissaan ja heikkenee.

Turhuuksien turhuus, sanoi entinenkin saarnaaja, ja kaikki on turhuutta. Oi, kuinka moninaiset ovat ihmisten pyrkimykset, kuinka moninaiset ovatkaan niiden pyrkimykset! Silti kaiken loppu on yksi ja sama seuraus: "life is hard and then you die." Opiskelusta ei ole mitään hyötyä, tiedon lisäys on pelkkää tuskan lisäystä. Joka ymmärtää enemmän, epäilee enemmän, vaikka joka on tyhmempi, näyttää mielestään viisaammalta. Jumala loi ihmisen peräsuolesta ja itse uppoutui loputtomiin kysymyksiin. Usko kokenutta opettajaa: "Jos olen jumalaton", hän sanoo, "se on voi, jos olen vanhurskas, olen täynnä ahdistusta ja kurjuutta." Either way you lose. Köyhänä ja orjana on kurjaa, mutta rikkaalla vasta kurjaa onkin.
xxx/ellauri139.html on line 43: Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja,
xxx/ellauri139.html on line 44: turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!
xxx/ellauri165.html on line 94: Kaunis turhuus on monipuolinen teos 1600- ja 1700-lukujen Ranskasta, missä elettiin todellista kulutusjuhlaa – tosin vain ylhäisön keskuudessa. Köyhät kärsivät nälkää samaan aikaan kun aatelisten peruukit tupsutettiin valkoisiksi jauholla ja naiset kylpivät parfymoidussa maidossa. Työntekijät kuolivat elohopeamyrkytykseen, kun palatseihin valmistettiin aina vain suurempia peilejä. Se kuului yhteiskuntajärjestelmään: jokaisen kuului elää ja kuluttaa säätynsä mukaan. Jotta alemmat luokat eivät rupeaisi matkimaan ylempiään, laadittiin ylellisyyslakeja, joilla säädeltiin niin vaatetusta, sisustusta kuin nautintoaineita. Loputtomiin ei tällaisia lakeja tietenkään voitu pitää yllä, kun aatelisto köyhtyi ja porvaristo rikastui. Vallankumous 1789 merkitsi lopullista niittiä yhdelle ylellisyyden aikakaudelle. Toinen jatkui siitä ilman mainostaukoa.
xxx/ellauri173.html on line 927: ― Riittää, kun huomaa tarkata katsetta, jolla moderni nainen kääntyy ympärilleen, katsoo ohikulkijattaren pukua, niin on siitä ikuisesti vakuuttunut. ”Koska hänessä, intohimoisesta näkökulmasta katsottuna, turhuuksien turhuus hallitsee tai tikistää parempia motiiveja ja koska rakastus on (kaikista vastalauseista huolimatta) hänelle lähes aina vain toissijaista. Olla vain suositeltavampi, se on kaikki mitä hän haluaa. Tämä on tämän sfinksin ainut sana. Valize minut, arvaa tai syön sinut. Tästä syystä jokainen meidän sivistynyt kaunottaremme, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, aina jossain määrin halveksii häntä, joka rakastaa hiäntä, koska jälkimmäinen on jo yksin syyllinen siihen korvaamattomaan rikokseen, ettei hän enää vertaa hiäntä muihin. Nuuskii vaan muita hameenalusia. Kun taas Don Juan ja Casanova, Byron, Goethe, Bellow, Roth - no riittäköön tästä aiheesta. You get the point.
xxx/ellauri199.html on line 404: Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja. Kaikki on turhuutta!
10