ellauri070.html on line 298: Se vie meidät hyvin pikaseen taas pois tästä kaupungista, joka muistuttaa enemmän baabelia kuin modernia suurkaupunkia. Me mennään, metelin läpi vuosimarkkinoiden kojulle, jossa yhteydessä myös ilotaloihin, missä "rahan sukupuolielin" puuhaa sopimattomuuxiaan. Lankun takana, jonka päällä oleva kirjoitus näyttää sanovan, että aidan takainen ulkopuoli on varattu kuolemaapelkäämättömille ja sen kokeneille, eli tarkoitettu niille, jotka eivät ole työntäneet kuolemaa pois elämästään (kts. tästä myös jollotuxet 1-4), törmäämme erään jolpoin hahmossa nuoreen ruinoon. Syntyy kuiva keskustelu jolpin ja ruinon välille. Jäbä seuraa sitä lyhkäsen matkaa, mutta kääntyy äkäseen takasinpäin. Jäbä arvaa sellaisen suhteen turhuuden.
ellauri110.html on line 1007: Mietelmät pohtivat muun muassa sivistystä, työnjakoa, hyvinvoinnin muuttumista pahoinvoinniksi, pelkästään talouteen perustuvaa politiikkaa, terveyden tuhoutumista ”vaurastuvassa” yhteiskunnassa, turhuuden voittoa välttämättömästä, kilpailua ja kiirettä, köyhien ”auttamista”, käskyttämistä ja demokratiaa, tilastoja, sodanuhkaa, lain luonnetta sekä uskontoa.
ellauri115.html on line 752: Mun lapsi! Jospa jonakin päivänä tuntisit mikä taakka poistuu kun, stikun sä oot luodannut ihmisajatusten turhuuden ja maistanut hapanta passiohedelmää, löydät lopulta ihan käden ulottuvilta viisauden kinttupolun, tämän elämän pakkotyön palkkion, sen onnen lähteen jota et uskonut löytäväsi. JOkainen luonnonlain velvollisuus, jonka miehen vääryys oli melkein hinkannut pois mun sydämmestä, on kaiverrettu sinne, toisen kerran sen ikuisen oikeuden tähden joka panee mulle nää verot ja kazoo miten mä maxan ne. Mä tunnen izeni vaan Lujaapierevän instrumentixi, joka haluaa hyvää, joka esittää sitä, joka tekee juttuja mun omaxi hyväxi kunhan mä jelpin sitä, ja käytän näennäistä vapauttani oikein. Mä alistun sen järjestämään järjestyxeen, varmana että yx päivä mä vielä nautin siitä ja löydän siitä onneni; sillä mitä makeampaa iloa on kuin tää, et tuntee olevansa ratas kellossa missä kaikki toimii kuin hieno sveiziläinen kronometri? Kivun saalinakin kestän sen kärsivällisesti muitaen, että se loppuu pian, ja että se tulee ruumiista joka ei edes ole mun. Life is hard and then you die. Jos mä teen salaa jonkun hyvän työn, mä tiedän et partiojohtaja näkee sen, ja mun käytös tässä maailmassa on etumaxua tulevaan. Kunmä kärsin epäoikeutta, mä sanon izelleni, että Lujaapierevä joka tekeee kaiken oikein palkizee muzit myöhemmin; mun kivulias tarpeenteko, mun köyhyys, tekee vaan kuolemasta vähemmän sietämättömän. Sen vähemmän on siteitä katkottavana kun mun vuoronumero tulee nahkurin orrelle.
ellauri256.html on line 166: Tarinan "In the Desert" lopussa on merkitty sen kirjoituspäivämäärä: maaliskuu 1921. Vuonna 1922 tarina julkaistiin kokoelmassa "Serapion Brothers" (Almanakka First, Pietari, "Alkonost". Samana vuonna almanakka julkaistiin uudelleen Berliinissä). Kirjoittaja N. Berberova kirjoittaa muistelmissaan: "Lauantaisin Serapionit kokoontuivat Slonimskyn huoneeseen... Kävin siellä usein. ", ensimmäinen kirja, 1953, New York, s. 165). Suurelta osin lukemisen vaikutelmana "Aavikossa", M. Gorki puhui kahdesti kirjeissään V. Kaverinille L. Luntsista; 10. lokakuuta 1922: "Salli minun neuvoa tässä: pitäkää tiukasti kiinni ystävistänne: Lunts, Zoshchenko, Slonimsky ja kaikki muut, jotka eivät ole järkyttyneitä, joita "maallisen turhuuden basaari" ei sokaise. 25. marraskuuta 1923: "Valitettavasti en nähnyt Luntsia. Hän on vakava ja suuri kirjailija" ("Literary Heritage", osa 70, 1963, M., Publishing House of the Sciences Academy of the USSR, ss. 172, 177 ) Ja Sorrentosta 8. toukokuuta 1925 M. Slonimskylle osoitetussa kirjeessä M. Gorky kertoi, että viimeisessä kirjassa "Venäjä" on annettu Lo Gatton käännöksessä "Aavikko..." ( Ibid., s. 389).
xxx/ellauri123.html on line 415: Novellin alkuosa on synkkä. Tälle naurettavalle ihmiselle on kaikki hänen ympärillään samantekevää, hän ei tahdo osallistua pinnalliseen keskusteluun. Hän tunnistaa maailmaan turhuuksien turhuuden, hän ei näe siitä ulospääsyä. Koska hän on ateistinen ihminen, hänelle tulee mieleen itsemurha ainoana helppona ulospääsynä, hänelle tulee mieleen itsemurha. Mutta onko se niin helppoa? Pelkkä itsemurha-ajatus vie lisäajatuksiin elämän tarkoituksesta, rakkaudesta, toivosta. Siksi ajatus itsemurhasta askarruttaa häntä jo viikkokausia. Pimeänä kosteana marraskuun iltana hän kävelee kotiin. Hän on päättänyt, että hän ampuu itsensä tänään. Tässä synkässä tilanteessa pieni paleleva tulitikkutyttö pyytää häneltä apua, sitkeästi. Mutta hän torjuu hänet raa’asti, polkee kovasti jalkaansa, että tyttö lähtee. Sitten kun hän katsoo taivaalle, siellä pilvet avautuvat hieman sateen jälkeen, hän näkee pienen tähden, pienen tähden. Se on ainoa valopilkku tarinan koko alkuosassa.
5