ellauri004.html on line 1006: Toinen turhamainen tyhmyri,
ellauri012.html on line 417: Mut ei, nyt mun turhamainen mielikuvitus taas vie mua kuin litranmittaa. Voi Heloise, miten kaukana me ollaankaan oikeasta mielenrauhasta! Sun sydän vielä palaa roihulla jota et saa sammutetuksi, ja mun on täynnä hätää ja levottomuutta. Älä luulekaan Heloise, että mä nautin täällä täydellistä lepoa; mä avaan nyt viimeisen kerran sulle sydämeni; - mä en ole vieläkään ihan irti susta, ja vaikka mä taistelen mun sua kohtaan tuntemaani hellyyttä vastaan, niin kaikista yrityksistäni huolimatta mä koen liian voimakkaasti sun surut ja haluisin jakaa ne. Sun kirjeet on tosiaankin liikuttanut mua; en voi lukea kylmänä sun rakkaan käden raapustamia kirjaimia! Mä huokaan ja itken, ja kaikki mun järki tuskin riittää kätkemään mun heikkouden mun oppilailta. Tää, Heloise parka, on Abelardin kurja olotila. Maailma, joka on yleensä väärässä joka asiasta, luulee että mä olen päässyt rauhaan, ja luullessaan et mä rakastin sua vaan aisti-ilon tähden, et mä oon nyt unohtanut sut. Ja vitut! Ihan väärin meni! Ihmiset oli kyllä oikeassa kun sanoivat et kun me erottiin, mä menin luostariin häpeestä ja surusta. Mut se ei ollut, kuten tiedät, kunnon katumusta siitä et oisin jotenkin loukannut jumalaa, mistä mä keksin tän ajatuksen. Mutta mä pidän meidän kurjuutta sallimuksen salaisena merkkinä että se tahtoo rankaista meitä; ja pidän Fulbertia vaan jumalan koston välikappaleena. Armo veti mut houruintaloon missä olisin vieläkin jos mun vihollisten raivo ois sen sallinut; mä olen kestänyt niiden vainon, varmana että jumala ite usutti ne mun kimppuun mun puhdistukseksi.
ellauri014.html on line 1315: Pojulla oli hieno nimikirjoitus, pitkä vetäisy C:n alakaaressa. Olikohan se vähän turhamainen, vaikka oli pieni käppänä. Nuorena se oli jonkinlainen naistenmies, nai yhden pitkän Sprangerin ja salaa sen rumempaa siskoa. Pojun siskoilla oli lapsellinen mutta hurjan siisti käsiala pienenä. Herrasväissä se kuului asiaan.
ellauri026.html on line 232: You´re so vain, lauloi Carly Simon Warren Beatylle. Beaty (1937) oli hyvä amerikan jalkapallisti ja luokkansa puheenjohtaja. Näyttelijä, filmimoguli. Yx USAn monista Jörkistä. Kova jätkä mutta turha kuten Jörkka (1934). Törkeä Dick Tracy. Nykyään onkin jo rannekellopuhelimia. Tunnettu lukuisista naisjutuista. Veti koipeen Carlya, teki paljon pekonia rannalla, kylvi hukkakauroja, kunnes asettui aloilleen Annetten kaa. Äijempi kuin Jone Nikula, julkkixista turhimpia. Toinen samanmoinen on nobelisti Zimmermann, yhtä turhamainen vaikka ruipelo, jolta Joan Baez ei saanut timanttia vaan ruostetta. Isoja ja pieniä setämiehiä. Puutarhatonttuja takit avoinna.
ellauri037.html on line 518: Miesten kesken on luonnostaan vaan välinpitämättömyyttä (no mulla kyllä kieltämättä oli jotain pikku erimielisyyxiä eräiden koulufilosofiprofessoriääliöiden kaa, joihin palaan tukijatkeessa), mutta naiset on luonnostaan keskenään sotajalalla. Se kai johtuu siitä et miehillä kilpailu rajoittuu omaan kiltaan, naisilla se ulottuu koko sukupuoleen, koska niillä on vaan yx ammatti, maailman vanhin sellainen. Kadullakin tavatessaan ne kazoo toisiaan kuin Guelfit ja Ghibelliinit. 2 naista tavatessaan 1 kertaa suhtautuvat toisiinsa vaivautuneemmin ja teeskentelevämmin kuin 2 reilua miekkosta. (Tulee mieleen Bernard Shawn, toisen ison setämiehen My Fair Lady. Nää reilu-miekkosjutut on aina vähän homahtavia.) Sen takia naisten keskiset komplimangit kuulostavat naurettavammilta kuin kahden miehen keskiset (häh? no Schopenhauer oli tosi turhamainen ollaxeen pussikarhun doppelgängeri). Edelleen, vaikka mies puhuu suht ihmismäisesti jopa niille jotka ovat paaaaaaaaljon sitä alempana (vitun nilkkifasisti), on sietämätöntä kazoa miten kopeasti ylhäinen rouva elehtii nokintajärjestyxessä alemmalle (vaikkei edes palvelijalle, missä tapauxessa se olis ihan ymmärrettävää). Siitä voi johtua että naisten kesken on vähemmän nilkkejä kuin meillä, ja voimasuhteet voi muuttua äkkisemmin kuin meillä miehillä. No niin vittu, miehet on vielä enemmän laumaeläimiä, de Waalin simpansseja, tai vielä pahenpaa, cro magnoneja. Miehillä ranki riippuu kaiken maailman prenikoista ja nazoista, naisilla vaan siitä, kenen kaa ne on naimisissa. Six ne on luonnostaan samalla viivalla ja yrittää hikisesti luoda hajurakoa. (Helvatti, mix nää hajuraot kiinnostaa miehiä niin hirveesti. No, tyhmä kysymys.)
ellauri052.html on line 325: Sale oli vitun turhamainen pikkumies mulkosilmineen ja ruskeine hevosenhampaineen. Nai omien sanojensa mukaan kaikkea mikä liikkuu. Tokkopa. Antoi todennäköisemmin perään. Se haluis olla iso härkämäinen Henderson mut on vaan pieni käkättävä kirppu, kurnusimppu, perskärpänen.
ellauri184.html on line 191: Naahumin mielestä Maaria oli vaatimaton mutta turhamainen. Olikohan se semmonen liimautuva narsisti? Ainaskin Zolan narsistinen pastori koitti liimautua Mariaan. Aika ilmeisexi käy kellä oli housut jalassa Joosefin perheessä. Taivaan kuningattarella tietysti!
ellauri278.html on line 180: turhamainen. Lapsena hän oli sairastanut ankaran isorokon, joka oli jättänyt etenkin hänen kasvoihinsa rumia arpia. Siksi hän pyysi aina, että hänen valokuvansa kehittämisen jälkeen retusoitiin eli niistä korjailtiin ihon virheitä.
ellauri281.html on line 179: turhamainen. Lapsena hän oli sairastanut ankaran isorokon, joka oli jättänyt etenkin hänen kasvoihinsa rumia arpia. Siksi hän pyysi aina, että hänen valokuvansa kehittämisen jälkeen retusoitiin eli niistä korjailtiin ihon virheitä.
ellauri445.html on line 235: Ilkibiades oli koko elämänsä ajan kuuluisa fyysisestä houkuttelevuudestaan, josta hän oli tavattoman turhamainen. Sorkkates sitävastoin oli ruma kuin rupinen pakara. Plutarch pitää häntä "vähiten tunnollisena ja täysin välinpitämättömänä ihmisolentona". Sorkkateen haamukirjailija plättänenä Pluto oli Ateenan Walt Disney ja Sorkkates sen Mickey Mouse, joka mättähältä mättähälle hyppeli, pikkujalka pilkahti.
xxx/ellauri044.html on line 269: Olen ylimielinen, turhamainen ja koppava, liioittelen saavutuxiani
xxx/ellauri170.html on line 106: Another Wexford book. The title is taken from Shakespeare's 'Sonnet 146': "So shalt thou feed on Death, that feeds on men, And Death once dead, there's no more dying then." Sonet 146, jonka William Shakespeare on osoittanut sielulleen, "syntiselle maalleen", on vetoomus itselleen arvostamaan sisäisiä ominaisuuksia ja tyydytystä ulkomuodon sijaan. Bill oli Reg Wexfordin lailla turhamainen miekkonen.
xxx/ellauri173.html on line 633: Kaikuva, turhamainen, yxipuinen viiva.
xxx/ellauri410.html on line 124: Tom oli ärtyisä, mariseva ja izekeskeinen, kertoi Woolfin Virginia. Ja lisäsi vielä: turhamainen, epäluuloinen, mutkikas ja hankala.
14