ellauri060.html on line 87: Matti Hällin nimi tuli vastaan Maigret puolustautuu kirjan takakannesta. Matti sanoo siinä, että Maigret on dekkareista ehkä sen lemppari. Mutta vain ehkä. Ilmeisesti Matti on izekin kirjoittanut dekkareita. Ja aivan hemmetisti myös muita kirjoja. Vuodesta 1988 lähtien on Ison Paulin ikäinen Matti roikkunut jo nahkurin orrella, kuten sopiikin nahkatyöläisten lapselle. Siltä kuoli äiti pienenä. Åströmin nahkatehdas oli Oulussa. Tehdas oli aikoinaan Pohjois-Euroopan suurin nahkatehdas. Nahkatuotteiden kysyntä hiipui 50-luvulla Lauri Hakulisen huutaessa Pohjois-Haagan parvekkeelta MUOVI! MUOVI! Ois pitänyt vaan kiinni ison turpansa. Nyt on eläinkunta tukehtumassa tähän ihmeaineeseen. Kohta ei riitä elukoita edes kenkänahaxi. Sori riittääpäs, apinan tai lehmännahkoja, lehmiä on jopa enemmän kuin apinoita.
ellauri066.html on line 36: Kun syksyllä 1970 kirjoittauduin Helsingin yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä ja estetiikkaa (se oli juuri vaihtanut nimensä estetiikasta ja nykyiskansain kirjallisuudesta) sekä sanskritia ja vertailevaa indoeurooppalaista kielitiedettä, saavuin keskelle vallankumousta. Päärakennuksen savuisessa ja hälisevässä ruokalassa (tupakointi oli vielä sallittu koko kahvilassa) istui radikaaliryhmiä rintamerkkeineen suunnittelemassa opetuksen uudistamista ja koko yliopiston suistamista elitistiseltä jalustaltaan palvelemaan kansan syvien rivien yhteiskunnallisia ja sivistystarpeita. Pitkätukkaisia, parrakkaita tai viiksekkäitä ja virttyneisiin villapaitoihin, samettitakkeihin tai liehuviin kauhtanoihin ja farkkuihin sonnustautuneita nuoria miehiä sekä ”let it all hang out” -tyyliin pukeutuneita naisia tuijottelivat hämmästyksen ja väliin kauhunkin vallassa minun kaltaiseni perinteiset opiskelijat, jotka koettivat sovitella lautasiaan pöydille monenmoisten lentolehtisten ja muiden painotuotteiden sekä kolhiintuneiden peltisten tuhkakuppien keskelle.
ellauri074.html on line 179: Yhdysvaltojen keskiosien maitotuotteiden vuosi 2008
ellauri074.html on line 211: Wallu puki hamppusolmion Amerikan sydänmaan maitotuotteiden vuonna 2008. Ellei se sittenkin ollut juurikin tuo Tena-leidin vuosi.
ellauri083.html on line 319: Amway on verkostomarkkinoinnilla toimiva suoramyyntiyritys ja valmistaja. Yrityksen itse valmistamat tuotteet ovat pääasiassa terveys-, kauneus- ja kodinhoitoalalta. Yhtiön perustajien alkuperäinen tarkoitus oli heidän itsensä mukaan kehittää liiketoimintamalli, jossa käytetään uudentyyppistä tuotteiden jakelujärjestelmää ja tarjotaan tavallisille ihmisille mahdollisuus yrittäjyyteen sekä taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen.
ellauri092.html on line 380: Marja Oy sai luvan valmistaa 10% alkoholia sisältävää kirkkoviiniä sekä lisäksi pieniä määriä alkoholia sisältäneitä hehkumehua ja marjahyytelöitä. Vuonna 1919 kieltolain tultua voimaan Heikel tuomittiin Hattulan käräjillä kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen koska Marja Oy:n tehtaan tuotteiden alkoholipitoisuus oli ylittänyt lain salliman 2 prosenttia. Heikel erosi tämän jälkeen syyskuussa 1919 Marja Oy:n toimitusjohtajan virasta ja siirtyi perheineen Paraguayhin. Hän toimi sen jälkeen loppuelämänsä ajan itsenäisenä hedelmänviljelijänä Villarricassa Paraguayssa juoden väkeviä mehuja.
ellauri102.html on line 175: Brändeistä haetaan siis lohtua ja turvaa, ja luonnollisesti tällaisella kaipuulla on helppo lyödä rahoiksi. Etenkin muoti-, urheilu ja viihdeyhtiöt keskittyvät näiden fetissituotteiden myyntiin. Teemapuistoja jäljittelevät marketit ovat toki yksi osa tätä lmiötä, mutta fuusioitumisen ja siihen liittyvän synergian tavoittelun jatkuessa nekin ovat vain kuin alkukirkko Rooman katakombeissa.
ellauri131.html on line 582: Siellä näkee menestyneitä nuoria ihmisiä, jotka ovat saattaneet hyvin lyhyessä ajassa kerätä suuren seuraajamäärän ja suuret mainostulot ilman erityisiä koulutus- tai työpanostuksia. Varallisuus näyttää somessa liittyvän yhä vähemmän kovaan työntekoon. Kukapa ei haluaisi rahan, kesämökkien ja luksustuotteiden satavan päälleen kuin itsestään, oman hyvyyden ja positiivisuuden takia.
ellauri180.html on line 461: Liberalismi nostaa pään hyvissä liikenneoloissa kun on aukko liikenteessä johon kiilata ja hyötyä suhdanteista eli tuotteiden eri hintatasosta eri kauppapaikoilla. Siihen tarvitaan sitä vapautta, että muut ei pääse suojaamaan multa etujaan jotka on mulle vaan kaupan esteitä ja haittoja. Mun meemi on kasvu korkoa korolle lopputuloxena väestön ja luonnon räjähdys. Monikulttuurisuus ei haittaa, se on kv kaupan, palveluelinkeinojen ja vierastyön välttämätön seuraus.
ellauri188.html on line 382: Herman Melville syntyi New Yorkissa vuonna 1819. Hän oli kolmas Allan ja Maria Gansevoort Melvillin (Maria lisäsi myöhemmin miehensä kuoleman jälkeen ylimääräisen e-kirjaimen sukunimeen) kahdeksasta lapsesta. Hermanin molemmat isoisät olivat osallistuneet Yhdysvaltain vapaussotaan. Allan Melvill oli Hermanin syntymän aikaan menestyvä ylellisyystuotteiden, kuten silkin ja kölninveden, maahantuoja. Perhe elikin suhteellisen hyvissä oloissa. Yritys kaatui kuitenkin vuonna 1830, ja perhe muutti Albanyyn Maria Melvillin sukulaisten luokse. Allan Melvill yritti perustaa uutta yritystä siellä, mutta hän kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1832.
ellauri189.html on line 417: Väliin tietoisku kauneustuotteiden alkuperästä:
ellauri211.html on line 56: Kalutut Palat alkoi ilmestyä Suomessa vuonna 1945, kun Helsingin Sanomien pääomistaja Eljas Erkko alkoi kustantaa sitä. No niinpä tietysti, kukas muu. Se tuli lehden lisäksi tunnetuksi tietokirjojen, kaunokirjallisten Kirjavalioiden sekä äänilevykokoelmien kustannustoiminnasta, samoin kuin tuotteidensa näkyvästä suoramarkkinoinnista monimutkaisine arvontoineen ja asiakaspalvelun symboliksi kehitettyine Kaarina Mäkelä -hahmoineen.
ellauri249.html on line 329: Kansa ei enää välttämättä uskonut maan johdon vakuutteluja elämän laadun paranemisesta. Vuonna 1962 tapahtui joukko mellakoita, jotka saivat alkunsa eräistä hinnankorotuksista. 1. kesäkuuta vuonna 1962 nostettiin liha- ja siipikarjatuotteiden hintoja 35 % ja voin ja maidon hintoja 25 %. Näinkään suurten korotusten jälkeen hinnat eivät vastanneet tuotantokustannuksia. Lisäksi nostettiin tehtaiden ja kaivosten tuotantonormeja, mikä merkitsi työläisten elintason laskua. Pettyneet työläiset kaipasivat takaisin Stalinia, jonka aikana hintoja oli usein alennettu. Heti uusien hintojen tiedottamisen jälkeen lakkoja puhkesi Moskovassa, Kiovassa, Leningradissa ja Tšeljabinskissa. Novotšerkasskin kaupungissa sadat työläiset kokoontuivat torille huutamaan palkankorotusten puolesta ja heittelivät puhumaan tullutta puoluejohtajaa kivillä ja pulloilla. Hruštšovin muotokuvia tuhottiin. Paikalle tulleet miliisit pahoinpideltiin ja paikalle haettiin armeijan yksiköitä. Armeija avasi tulen ja 23 henkilöä kuoli. Uhrit haudattiin salaiseen paikkaan. Lakkoilijoita vangittiin ja seitsemän tuomittiin kuolemaan. Hruštšov syytti tapahtuneesta kaikkia muita paitsi itseään. Vähän sitä kyllä hävetti jälkeenpäin.
ellauri266.html on line 433: Syyskuussa 1973 alkuperäinen elokuva esitettiin ensimmäisen kerran verkkotelevisiossa. Lelujen ja muiden elokuvasarjaan liittyvien tuotteiden markkinointi kiihtyi tällä hetkellä
ellauri274.html on line 478: 2:01:14 воспользуется этой возможностью чтобы нарастить производство выпуск самый востребованной продукции занять ниши 2:01:14 Hyödynnä tämä tilaisuus lisätäksesi kysytyimpien tuotteiden tuotantoa ja saavuttaaksesi markkinaraon
ellauri274.html on line 535: 2:07:17 снижена фискальная и административная нагрузка на компании резиденты а спрос на их инновационную продукцию которая 2:07:17 kotimaisten yritysten vero- ja hallinnollinen taakka on kevennetty ja niiden innovatiivisten tuotteiden kysyntä, mikä
ellauri284.html on line 582: Käyttämällä tätä verkkosivustoa ja/tai verkkosivustolle upotettuja/mainittuja hyperlinkkejä tai käyttämällä niitä, sitoudut noudattamaan ehtoja, sellaisina kuin ne on esitetty tässä ja sellaisina kuin ne sisältyvät Verkkosivustoon ilman minkäänlaista rajoitusta tai rajoituksia. Jos et hyväksy/hyväksyt tämän vastuuvapauslausekkeen ehtoja, sinua pyydetään olemaan käyttämättä verkkosivustoa tai lataamasta materiaalia verkkosivustolta. Kaikki on pyritty pitämään tiedot ajan tasalla. Emme kuitenkaan anna minkäänlaisia ​​nimenomaisia ​​tai epäsuoria takuita tai takuita verkkosivuston tai sen sisältämien tietojen, tuotteiden, palvelujen tai niihin liittyvien grafiikan täydellisyydestä, tarkkuudesta, luotettavuudesta, soveltuvuudesta tai saatavuudesta mihinkään tarkoitukseen. . Verkkosivusto ja kaikki sen sisältö tarjotaan "sellaisenaan" ja "sellaisena kuin saatavilla" ja on tarkoitettu vain tiedoksi. Mitään tällä verkkosivustolla annettuja tietoja ei käsitellä takuuna tai esityksenä. Sivuston käyttö on täysin omalla vastuullasi. Tämä verkkosivusto on vain ohjeellinen. Se ei ole osa tarjousta tai sopimusta. Sisältö, mukaan lukien suunnittelu ja tekniset tiedot, voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Tietokoneella luodut kuvat ovat taiteilijan vaikutelmia ja ne kuvaavat todellista tai kexittyä suunnittelua. Käyttämällä ja/tai käyttämällä tätä verkkosivustoa, sinä, katsoja/käyttäjä hyväksyt, että tällä verkkosivustolla olevat tiedot, mukaan lukien materiaali/asiakirjat (kuten esitteet ja markkinointivakuudet) ovat vain mainoshuijausta kuten kaikki M3M India Private Limitedin ja/tai sen tytäryhtiöiden projektit, etkä ole luottanut näihin tietoihin tehdessäsi varausta/ostosta/osto-/sijoitusaikomusta. Mitään tässä ei tule tulkita kutsuksi tai tarjoukseksi sijoitusta tai talletusta varten sovellettavan lain ehtojen mukaisesti (joita on ajoittain muutettu), mukaan lukien rajoituksetta SEBI Act, 1992, Companies Act 2013 jne., emmekä ole vastuussa katsojan tämän verkkosivuston materiaalin/tietojen perusteella toteuttamien emmekä omien toimiemme seurauksista. Missään tapauksessa M3M India Private Limited, sen tytäryhtiöt, työntekijät, johtajat ja/tai toimihenkilöt eivät ole vastuussa yhtään mistään.
ellauri286.html on line 205: Patsaan siirto kaupungin keskustasta hautausmaalle johti Tallinnassa mellakoihin, Viron suurlähetystön piiritykseen Moskovassa, virolaisten ruokatuotteiden boikottiin Venäjällä ja siihen, että riippumattomien mielipidemittausten mukaan Virosta oli tullut venäläisten mielestä Venäjän suurin (no jaa, ei suurin, mutta äkäisin) vihollinen.
ellauri286.html on line 303: Vironkielisten painotuotteiden vieminen Neuvostoliiton ulkopuolelle oli tarkasti säänneltyä, joten lehdellä oli merkitystä jo siksi, että vironkieliset kaipasivat vironkielisiä lehtiä.
ellauri309.html on line 743: tuotteiden, kuten tarot-korttien ja kirjojen, myynti on kasvussa. Utriaisen mukaan
ellauri310.html on line 848: Smith Richardson Foundationin perustivat vuonna 1935 H. Smith Richardson Sr. ja hänen vaimonsa Grace Jones Richardson. Richardson muutti Vicks Chemical Companyn, hänen isänsä Lunsford Richardsonin perustaman yrityksen, yhdeksi johtavista käsikauppalääkkeitä myyvistä yrityksistä maailmassa. Myöhempinä vuosina Richardson-Vicksistä tuli myös merkittävä voima reseptilääkkeiden ja laajan kuluttajatuotteiden markkinoilla. Vuonna 1985 Richardsonin perhe myi yrityksen Procter & Gamblelle. Vicks Vapo Rubin tuotoilla he tukivat aivoriihiä ja "tutkijoita" jotka osallistuivat julkiseen poliittiseen "keskusteluun" muun muassa puolustuspolitiikasta, veropolitiikasta, koulutusuudistuksesta ja sääntelystä. Säätiö tuki myös "demokratiaa" eli kapitalismia kannattavia järjestöjä Keski- ja Itä-Euroopassa, Neuvostoliitossa sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa. Ja mahdollisimman oikealta!
ellauri311.html on line 779: Den dumma apan har en fin förmåga till dubbeltänk, dvs. att hysa tvä övertygelser samtidigt som motsäger varandra. Är Jesus en man eller gud? Men det sägs i Numeri att gud är ingen människa. Så är Jesus gud? Då är han ingen människa. Islamiten i den vita kepsen läser bibel som en jävel. Vi gör få ansatser att göra något åt klimatkatastrofen, eftersom vi har "rätt" till vår nuvarande levnadstandaard - till och med en ännu högre. Det är som at boka ett sista minuten-flyg till en turistort som står i lågor. Det hände på riktigt i somras. Politikerna är väl medvetna om oviljan för förändring. De använder ett luddigt språk och luddig politik - för de också har en rätt till en fin levnadsstandard. Hiilikädenjälki mahdollistaa Suomelle lisätä jännien ympäristötuotteiden vientiä, sanoo Urpo. Omaishoitajat on saatava pois kotoa tuottavampaan työhön, tahtoo 60 kilon jättikoira Purra purra kättä, joka syöttää sitä.
ellauri335.html on line 184: ”Päivittäisillä asioinneilla pystyy tarkkailemaan tuotteiden lähestyvää parasta ennen -päiväystä, ja sen mukaan suunnitella punalapputuotteiden metsästystä”, nainen, 49. Tämä on kauppiaiden mielen mukaista, kun pilaantuvistakin tuotteista saavat pois omansa.
ellauri351.html on line 463: 1 sellainen ontää individualismi/totalitarismi axeli. Kissaeläimet kuten Sylvesteri ovat individejä, personisteja, saalistavat yxixeen, termiitit totalitaristeja, tottelevat pahaa pesän lakia. Talousliberaalit hoippuu jännästi kahden vaiheilla. Kaikkien pitäisi olla yxinyrittäjiä mutta toisaalta lojaaleja firmalle. Ihmisten kasautuminen führerin ympärille paha, pääoman kasautuminen oligarkeille ihan hyvä. Siitä langasta vedetään sätkynukkea mikä kulloinkin tuottaa parhaan tuloxen. Yleisön rynnistys in corpore trendaavien meemien ja merkkituotteiden perässä on vain luonnollista, kuha hintalappu on paikallaan. Aku Ankka rohkaisee omia poikia pommittamaan pikkuwiixen kaupungit ja arkipahat siviilit tulimerexi. Yhteisö on pahan kotipesä. Kotikolon puolustus rulettaa. Hyvistä voidaan huolehtia ja pahat tuhota. Foster on pahaa, tipilintu maistuu hyvältä. Joissakin tehtävissä psykopaatit menestyvät hyvin, esim oligarkkeina ja upseereina. Keskustelut ja neuvottelut eivät johda toisten olettamaan tuloxeen, koska merkityxet poikkeavat muiden porukoiden merkityxistä. Ajavat individualistisesti vain omaa etua.
ellauri355.html on line 178: Kharkovin polkupyörätehdas modernisoitiin vuonna 1929, mikä mahdollisti parannettujen mallien tuotannon hallitsemisen ja valmiiden tuotteiden vuosituotannon lisäämisen. Vuoteen 1941 asti yritys valmisti noin miljoona polkupyörää. Vihollisuuksien puhjettua tehdas evakuoitiin kiireesti Bukharaan, missä muutamassa viikossa käynnistettiin tuotantosykli, joka keskittyi rintaman tuotantoon.
ellauri355.html on line 219: Kharkovin polkupyörätehdas on kuuluisa tuotteidensa laadusta. Venäjän hinnat tässä vaiheessa muodostuvat yksityisten myyjien toimesta. He voivat ostaa pyörän hintaan 10 tuhatta - 45 tuhatta ruplaa. Yritys etsii edelleen mahdollisuutta laajentaa verkostoa ja avata merkkimyymälöitä Venäjän federaation alueella.
ellauri371.html on line 592: Ylellisyystuotteiden tuotannon vähentäminen. Mitä jos ihmiset oppisivat tottelemaan? Meidän täytyy opettaa ne vaatimattomaksi, ja siten ne vähentävät teollisuutta ja luksustavaroiden tuotantoa. Näin parannamme moraalia, joka on moraaliton kasvun perusteella kosher.
ellauri381.html on line 62: Vuonna 1931 tuli OUN:iin Antonio Banderas, mies, jonka lukijat tuntevat toisellakin nimellä, el Zorron nimellä. Hänen kohtaloxi tuli pian olla koko Ukrainan vapautusliikkeen johtaja ja Ukrainan nationalismin symboli tähän päivään asti. Bandera opiskeli Saksan tiedustelukoulussa ja hänestä tuli pian Länsi-Ukrainan aluekapellimestari. Viranomaiset pidättivät hänet toistuvasti: Puolan vastaisesta propagandasta, laittomasta rajan ylittämisestä ja salamurhayritykseen osallistumisesta. Hän järjesti mielenosoituksia Ukrainan nälänhätää ja ukrainalaisten puolalaisten tuotteiden ostamista vastaan.
xxx/ellauri044.html on line 1170: 25-vuoiaana Rowan (ei Atkinson, vaan Assange, toinen huonojen tilanteiden mies) sai päähänsä jotakin, mitä hän myöhemmin kuzui ilmestyxexi. Nautittuaan eräänä iltana LSD:tä hän tajusi kesken kaiken, että kuluttajakulttuuri on sairaus, joka riivasi sosiaalista todellisuutta ja että mainonta oli sen luomisessa keskeisessä roolissa. Intensiivisen kirkkaana hetkenä hän tajusi, kuinka jättiläisyriysten valtaamaa Amerikkaa palvelevat mainosfirmat kuluttivat suuria määriä rahaa ja työtunteja, jotta suuren yleisön identiteetti saataisiin sidottua tuotteiden kuluttamiseen.
xxx/ellauri084.html on line 121: "Hyveelliset teot [kuten luomutuotteiden ostaminen] antavat oikeutuksen epäsosiaaliselle ja epäeettiselle käyttäytymiselle."
xxx/ellauri149.html on line 64: Vaatimuksen takana on Ranskan kuluttajansuojaviranomaisen tekemä tutkimus. Viranomaiset epäilivät, että Wishin kautta on liian helppo myydä merkkituotteiden väärennettyjä kopioita, ja tilasivat 140 eri tuotetta nähdäkseen omin silmin mitä sieltä tulee.
xxx/ellauri149.html on line 306: Seminaarin ja sen oheistuotteiden tuomat fyrkat on tarkoitus Esan ja Pipsan nauttia vierekkäin kodin lämmössä rikkautemme alkuperäisessä rakkausytimessä Pipsan tilavissa pöxyissä viipyillen, tolvanoille läpyttäjäpokille hihittäen, entistä pöheämpää tulevaisuutta virittäen. Entistäkin enemmän vaurastuen.
xxx/ellauri202.html on line 252: Hoito ei kyllä ollut hääppönen. Jälkikäteen tarkasteltuna se oli isoäidin oloinen, harmaantunut tukka, tasapaxu, toiselta ammatiltaan kääntäjä, joka oli thaintanut jotain jenkkituotteiden mainoxia. Sekin oli kyllä mielissään kun pystyi vielä pitämään vanhan palefacen pikkuveikan ratakierroxen ajan pystyssä. Liebe war es nie, nur eine Liebelei.
xxx/ellauri218.html on line 222: 80-luvun ruman laatikon muotoisia autoja ja "asshole" kitinää. Kaikki vetää röökiä ja puhuu suuriin puhelimiin. Tietokoneissa on isot kalisevat näppixet ja mustissa teeveeputkissa vilisee vihreitä dot matrix-kirjaimia. Vittu mitä tuubaa, tällästä voi syntyä vaan jenkkiläisten päissä. Asfalttiviidakot, autot ja freewayt on telkan mainosten ja merkkituotteiden orjien kotimaa ja mielenmaisema. Ja tätä sitten myydään länkkärien vapaan maan siunauxena toisen ja kolmannen maailman märkäselille.
xxx/ellauri280.html on line 217: Vuonna 1931 tuli OUN:iin Antonio Banderas, mies, jonka lukijat tuntevat toisellakin nimellä, el Zorron nimellä. Hänen kohtaloxi tuli pian olla koko Ukrainan vapautusliikkeen johtaja ja Ukrainan nationalismin symboli tähän päivään asti. Bandera opiskeli Saksan tiedustelukoulussa ja hänestä tuli pian Länsi-Ukrainan aluekapellimestari. Viranomaiset pidättivät hänet toistuvasti: Puolan vastaisesta propagandasta, laittomasta rajan ylittämisestä ja salamurhayritykseen osallistumisesta. Hän järjesti mielenosoituksia Ukrainan nälänhätää ja ukrainalaisten puolalaisten tuotteiden ostamista vastaan.
xxx/ellauri281.html on line 110: 2013, tammikuu - Davosissa (Sveitsi) Ukrainan presidentin osallistuessa allekirjoitettiin sopimus englantilais-hollantilaisen Shell-yhtiön ja ukrainalaisen "Nadra Yuzivskan" välillä Yuzivskan liuskekaasun tuotannosta saatujen tuotteiden jakelusta. Harkovan ja Donetskin alueilla.
xxx/ellauri286.html on line 205: Patsaan siirto kaupungin keskustasta hautausmaalle johti Tallinnassa mellakoihin, Viron suurlähetystön piiritykseen Moskovassa, virolaisten ruokatuotteiden boikottiin Venäjällä ja siihen, että riippumattomien mielipidemittausten mukaan Virosta oli tullut venäläisten mielestä Venäjän suurin (no jaa, ei suurin, mutta äkäisin) vihollinen.
xxx/ellauri286.html on line 303: Vironkielisten painotuotteiden vieminen Neuvostoliiton ulkopuolelle oli tarkasti säänneltyä, joten lehdellä oli merkitystä jo siksi, että vironkieliset kaipasivat vironkielisiä lehtiä.
xxx/ellauri312.html on line 44: Tarvitseeko koululainen uuden repun jokaisen lukuvuoden alussa? Anne-Marin tytär Niia aloitti torstaina kuudennen luokan. Vielä edellisenäkin päivänä tämä oli anellut uuden repun hankkimista, kun ”kaikilla muillakin kuitenkin on ja mua katsottais ilkeästi, jos menen vanhalla repulla, ja ainakin se tyttö naurais mulle kavereidensa kanssa”. Uusien merkkituotteiden puute saattaa aiheuttaa koululaisten keskuudessa, paitsi
39