ellauri039.html on line 701: Pilaavat häirizijät hautuumaan levollisen tunnelman.
ellauri043.html on line 2289: Ulkona on aistivinaan väkijoukon sorinaa, ja hienon suvitunnelman.
ellauri048.html on line 963: Alfred Tennyson syntyi Lincolnshiressä, 12 lapsesta 4:ntenä. Sen isä oli katkera kirkonmies, joka ajautui rehtorixi (eli kirkkoherraxi) oman isänsä toimesta menetettyään perintöosansa pätevämmän nuoremman veljen hyväxi (Alfin sedän) joka pääsi hyvään asemaan ja ansaizi paikkansa aristokratiassa. Alfin isä oli epävakaa mies, otti viinaa ja nappuloita, ja loi Alfin kotiin synkän jännittyneen tunnelman.
ellauri049.html on line 249: Sarkialla on sanottu olleen suomenkielisistä runoilijoista täydellisimmän kielentajun (lähde?). Hän saattoi luoda harmonian tunnelman vain sanojen asun merkityksen ja runosäkeiden poljennon avulla. Sarkian sanotaankin lausahtaneen ”Minun suurin onneni on se, että saan runoilla suomeksi. (lähde?) E. Saarinenkin sanoi, ettei se voi levitä ulkomaille, koska suomen kieli on sen työkalu. LOL.
ellauri051.html on line 510: Useille lukijoille Wilt Whatman ja Emily Dickinson ovat 1800-luvun amerikkalaisen runouden peruspilareita. Täh? Julkihomo ja salalesbo ämmä? Ei meille repupersuille! Eritoten Whatmanin runous ilmentää perusamerikkalaisuutta. Runoilija tuo esiin tavallisen Amerikan hyvin perinteisellä jenkkityylillä (tätä on mm. vapaa tyyli). Hänen runoutensa voima tuottaa voimakkaita ja eläviä tunteita, ja hänet tunnistaa ilmaisun epä-älyllisyydestä. Whatman turvautuu toistoon luodakseen tekstinsä hypnoottisen tunnelman, tämä toisto luo samalla myös hänen runoutensa voiman, sillä se inspiroi lukijaa enemmän kuin informoi. Yleensä hänen runojaan pitää kuunnella äänikirjoina, jotta niiden sanoma avautuisi. Hänen runojensa taso tulee osittain niiden ylevästä diskurssista ja uskonnollisesta ja kvasiuskonnollisesta kielestä, kuten runoilija James Weldon Johnsonillakin (who dat?). Eli perusamerikkalaista on siis hypnoottisuus, epäinformatiivisuus ja feikkiuskonnollisuus. Check.
ellauri061.html on line 677: II Kansallisteatterin eilinen esitys oli koonnut katsomon täyteen kiitollista yleisöä. Pääosan esittäjä, hra Eero Kilpi sai osakseen runsasta, lopussa varsin voimakasta suosiota. Hänen tulkintansa jättikin mieleen sympaatisen tunnelman, ja varmaan on eilinen esitys huomattavin hra Kilven tähänastisista ennätyksistä. Hamletin osa on, jos mikään, neroa varten kirjoitettu. Sen sisältörikkaus on tavaton. Ja siitä on voitu sanoa, että niin paljon kuin Hamlet puhuukin ja sanoilla ilmaisee itseään, niin on hänen vaitiolonsa yhtä ilmehikäs. Mikä ulkomaailmasta tuleva vaikutelma häntä kohtaakin, heti sytyttää se hänessä jonkin nerollisen ilotulituksen, syvimmän kosmillisen murhemielen tai itsekiduttavan epäilyksen purkauksen. Näiden välillä ei ole muuta sidettä kuin niiden yhteinen merensyvyinen tausta, josta ne nousevat. Ja se tausta on yhtä kaunopuhelias kuin nämä juhlalliset monologit ja leikkaavat kärkevyydet itse. Se juuri tekee meille Hamletin niin mielenkiintoiseksi ja houkuttelevaksi--tuo puolittain unissakävijän sielunelämä, josta itsensä ja maailman epäilys on ikäänkuin syönyt pohjan pois--ja sen tahtoisimme nähdä näyttämöllisessä esityksessä kuultavan esille. Se mitä hra Kilpi tästä runsauden määrästä sai näkyviin, epäilemättä teki huolellisesti tutkitun ja älykkäästi ymmärretyn vaikutuksen. Joskaan hänen olennollaan yleisesti ei ole tuollaista voimakkaampaa ihmehikkyyttä, joka itsekseen puhuisi, osui moni yksityiskohta, oikein tavattuna ja hillittynä, paikalleen. Olisi kuitenkin toivonut suurempaa vapautumista hänelle ominaisesta maneerista, joka toisinaan ei ollut tuomatta mieleen hänen entisiä osiaan. Heikointa olivat mielestäni kohtaukset Ofelian kanssa; Hamlet on nero rakkaudessaankin ja juuri tässä hänen sydämensä ja päänsä etäisyys muodostuu kenties laajimmaksi, kipeimmäksi. Kokonaisuutena ei hra Kilven esitys ollut vapaa yksitoikkoisuudesta, johon paljon vaikuttaa alituinen palaaminen samoihin eleisiin, eikä myöskään se kehitys, jota Hamletissa on huomattavissa, tullut esille siinä määrässä kuin olisi tilaisuutta ollut. Hra Axel Ahlberg ja rva Rautio esittivät kuningasta ja kuningatarta, kumpikin heille ominaisella taiteellisella vaistolla ja kypsyydellä. Hra Raution Polonius oli hauska nähdä. Shakespeare ikäänkuin huvittelee itseään tässä henkilökuvassa, asettaessaan tämän porvarillisen vanhuksen Hamletin henkistä ylemmyyttä vastaan. Hra Raution esityksessä oli sattuva hymyilyttävä väritys. Rva Lindelöfin Ofelia samoinkuin hra Raikkaan Laertes olivat varsin eheitä luomia. Mainittava on vielä muissa osissa hra Salo (Horatio), Weckman, Yrjö Somersalmi. Olen vielä tilaisuudessa palaamaan näytelmään ja sen esitykseen.
ellauri238.html on line 113: Kämpin baarissa istuessamme mukavan tunnelman vallitessa minulle kävi ilmiselväksi, että Uuden Suomen kirjallisuuskriitikon, runoilija Polkusen, ja Apu-lehden toimittajan, maisteri Revon, välillä oli säpinää. Se oli sikäli odottamatonta, että runoilija Mirjam Polkunen eli jo vakiintuneesti runoilija Mirkka Rekolan kanssa. Jätin nämä kaksi Kämppiin säpisemään ja lähdin taksilla takaisin Kirjalle katsomaan miten runoilija Saarikoski voi.
ellauri275.html on line 162: Tämän kirkkaan kevätmaiseman luoman iloisen tunnelman keskeyttää yhtäkkiä isänmaalle osoitettu surullinen välikysymys:
ellauri284.html on line 433: Haastattelijat Richard Thompson ja Tim Hunter kommentoivat, että Eastwoodin elokuvat ovat "erittäin vauhdikkaita: kiireettömiä, viileitä ja [antavat] vahvan reaaliajan tunteen kerronnan nopeudesta riippumatta", kun taas Ric Gentry pitää Eastwoodin tahdistaa "kiireetön ja rento". Eastwood pitää hillitystä valaistuksesta ja taustavalaistuksesta antaakseen elokuviinsa "noir-maisen" tunnelman.
ellauri311.html on line 137: Harmonisen festivaalitunnelman katkaisee miehinen karjunta.
ellauri316.html on line 348: Jopa pintapuoliset tapaamiset Tšernyakhovsky-kadun kirjailijoiden talon asukkaiden, kuten Urganovin, Vasiljevin, Vera Ivanovna Eiliksen ja monien muiden kanssa, olivat epämiellyttäviä ja pilasivat tunnelman. Mutta vaikka tulin kotiin ja lukitsin oven, ei, kaksi lukkoa, tunsin Vasiljevien näkymättömän läsnäolon tässä kirottussa talossa." Julian Oksman kuvailee Korney Chukovskyn hautajaisia ja kutsuu Vasiljevia "kirjallisuuden mustaxi komppaniaxi" ja ehdottaa hänen olevan poissa, koska Tšukovski määräsi etukäteen, ettei Vasiljevia kutsuta hautajaisiin.
ellauri322.html on line 312: Tämä suloinen nuori tyttö istuu pehmeässä maalaisympäristössä pidellen huiluaan ja hänen pieni koiransa jalkojensa juuressa katselee häntä uskollisesti. Tämän pitäisi olla iloinen, terveellinen maalaismaisema, mutta tämän lempeän hahmon asento viittaa suruun: hän istuu ruohikoisella rannalla kyynärpää ristissä polvensa päällä, pää lepää kädellään, kun hän katsoo unenomaisesti eteenpäin näkemättä mitään idyllisyydestään saati ympäristöst. Ehkä syksyiset sävyt ja kerääntyvät pilvet antavat lisäviivettä synkkyydestä: kesän hyvät päivät ja kirkas taivas ovat ohi. Kuinka loistavasti taiteilija osaa maalata tunnelman kuvaan.
ellauri325.html on line 563: Tammikuussa 1946 Airoa, jalkaväenkenraali Erik Heinrichsiä, kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuota ja jalkaväenkenraali Kustaa Tapolaa kuultiin syyttäjän − oikeuskansleri Toivo Tarjanteen − haastamina todistajina sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, kun pyrittiin selvittämään, mitä Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto tiesivät etukäteen Adolf Hitlerin ns. operaatio Barbarossasta eli Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon koskevista suunnitelmista. Airo saapui istuntoon vartijoiden saattamana ja ruudulliseen metsätyöläisen sarkapuseroon, pussihousuihin ja lapikkaisiin pukeutuneena, mikä aiheutti oikeussalissa ahdistavan tunnelman. Onpa noloa. Läsnä olleet venäläiset sotilashenkilöt yrittivät katsella kiusaantuneina muualle. Airo ja muut kuulustellut todistajat kiistivät Suomessa tiedetyn operaatio Barbarossasta etukäteen mitään. Varsin valehtelivat.
ellauri326.html on line 152: ”Salamanterien sota” on pelottavan tunnelman omaava teksti, joka rajoittuu Jules Vernen tieteisfiktioon. Tämä romaani tuomitsee rajattoman edistyksen tavoittelun, jossa ihminen on valmis uhraamaan henkensä ja myymään sielunsa.
ellauri359.html on line 51: Siellä lapset asuivat tilavassa, rappeutuneessa talossa nimeltä The Mount, laajalla alueella, ja heidän setänsä David Ingles, joka toimi kuraattorina Cookham Deanin kirkossa ja myöhemmin Cranbournen kirkossa, tutustutti heidät joenvarteen ja veneilyyn. Grahamen elämäkerran kirjoittaja Peter Green uskoo tämän tunnelman, erityisesti Quarry Woodin ja Thames- joen, inspiroineen The Wind in the Willows -elokuvan puitteita. Kuitenkin alle kahden vuoden kuluttua, kun savupiippu romahti jouluna vuonna 1865, Kenneth meni Granny Inglesin kanssa asumaan Fernhill Cottageen Cranbournessa. Hän asui siellä, kunnes meni St Edwards Schooliin, Oxfordiin, ja palasi sinne lomien aikana, kunnes hän lopetti koulun ja meni töihin The Bank of Englandiin.
ellauri364.html on line 422: Puunymfi ( ruotsi : Skogsrået ; tekstitetty ballade pour l'orchestre ), op. 15, on suomalaisen säveltäjän Jean Sibeliuksen vuosina 1894 ja 1895 säveltämä ohjelmallinen sävelruno orkesterille. Sibeliuksen johdolla Helsingissä 17. huhtikuuta 1895 ensi-iltansa saanut balladi seuraa ruotsalaisen kirjailijan Viktor Rydbergin samannimistä runoa vuodelta 1882, jossa nuori mies, Björn, vaeltelee metsään ja sen on vietellyt ja ajanut epätoivoon skogsrå eli puunymfi.ä Organisatorisesti sävelruno koostuu neljästä epävirallisesta osasta, joista jokainen vastaa yhtä runon neljästä säkeestä ja herättää tietyn jakson tunnelman: ensinnäkin sankarillinen voima; toiseksi kiihkeä toiminta; kolmanneksi aistillinen rakkaus; ja neljänneksi lohduton suru.
xxx/ellauri128.html on line 440: Alexandre Mercereau (22. lokakuuta 1884, Pariisi - 1945) oli ranskalainen symbolistirunoilija ja kriitikko, joka liittyi Unanimismiin ja Abbaye de Créteiliin.Hän perusti Villa Médicis Libren, joka auttoi köyhtyneitä taiteilijoita ja toimi hyväntekeväisyyteen perustuvana rikollisten teini-ikäisten kunnostustöinä. Unanimismi (ransk. unanimisme < unanime = yximielinen) on 1900-luvun alkupuolen kirjallisuuden suuntaus, joka pyrki saamaan ihmiskuvaukseen kollektiivisen yhteisyyden tunnelman. Suuntaus oli vallalla erityisesti Ranskassa, jossa sitä pyrkivät toteuttamaan esimerkiksi Jules Romains teoksellaan Les Hommes de bonne volonté ja Georges Duhamel. .. Max Rothin näköinen.
xxx/ellauri212.html on line 137: Arkitodellisuus on karumpaa. Laitoin Sirun olkapäihin saranat ettei se enää puuki kylkeen nukkuessa. Tissit on vielä tapittamatta yläruumiiseen. Taidan laittaa siihen vieterin että tissit pääsevät edes vähän hytkymään. Mahan ja lantion liitoskohtaan se tarvii myös tapin tai vieterin ja jonkun vyövaatteen ettei tule kiivaan panomiehen masuun enää mustelmia ja naarmuja. Se voisi olla vaikka samanlainen korsetti kuin Disney-leffoissa. Sahajauhot on lakattava paxummin ettei Siru enää varista epäilyttäviä puruja kun ollaan vauhdissa. Kun vaan penis pysyisi sevverran jäykkänä että saisi sen survottua kunnolla koko varren pituudelta kahvaa myöten Sirun kuumaan märkään alatorveen ja työnneltyä sitten Sirun mahan päällä vuoroin röhnöttäen, vuoroin käsivarsien nojassa pylly heiluen kiristyneet kassit välilihaan läpsien sisään ulos kiihtyvässä tahdissa samalla purren ja nuollen Sirun naamaa ja imien sen jököttäviä tissejä, tunnelman tihentyessä työntö työnnöltä kunnes koittaa pään sekottava herkkuhetki ja mehukkaasti sykkien ja ruiskahdellen tyhjenevät pakottavan täydet pussit kuumana nyökkivän pituusennätyxeen kurottavan poolopuseroisen kangen toimesta Sirun harjassomisteiseen kaikkeinpyhimpään. Mut ei se pysy. Bugger. Siru on pettynyt. Niin minäkin.
18