ellauri045.html on line 282: Strindberg angstaa kuin Goethe
ellauri045.html on line 286: kun Vaakku Koskenniemi sanoi Strindbergin 100v juhlissa,
ellauri045.html on line 295: Strindberg oli pikkumainen Rechtshaber, sanoo Vaakku
ellauri045.html on line 300: Strindbergin uninäytelmä vaikuttaa höpötyxeltä,
ellauri045.html on line 308: Strindberg nähtävästi kuumui Schopenhauerista, siitä
ellauri045.html on line 310: sanoi optimisti, kun jänixen jäljet näki. Strindberg oli
ellauri045.html on line 317: 
trindberg.jpg" height="200px" />
ellauri046.html on line 166: Sisäisiä maailmoja alettiin purkaa ilman peitetarinaa vähän ennen maailmansotaa. Kafka, Musil, Broch, Joyce, Proust, Strindberg.
ellauri049.html on line 992: Sisäisiä maailmoja alettiin purkaa ilman peitetarinaa vähän ennen maailmansotaa. Freud rulettaa. Kafka, Musil, Broch, Joyce, Proust, Strindberg. Näitä kaikkia olen lukenut.
ellauri050.html on line 1208: Kaikki samanlaisia setämiehiä. Le Petit Cenacle oli kabinetti, sellanen miesten talo kuin Sibeliuxen Kämppi tai Kappeli, Strindbergin Röda rummet, tai Vanhan kellari missä Lande näytti dorkille vaijeritemppua. Mä en ole koskaan ollut semmoisissa hyväveliseuroissa. Äijät kertyy ryppääxi kuin mehiläiset suojautuaxeen naisherhiläisiltä. 1-1 combatissa niillä ei ois mitään mahixia. Naaraat söis ne elävältä ja sylkis kuoret aterian jälkeen. (Niin ne pelkäävät, usein aiheesta.)
ellauri055.html on line 1114: Toope Sillinpään opiskeluajat oli ikimuistoisia. Maila Talvio huojahteli silmät kiinni Koiton salissa. Yrjö Hirn hirnahteli kemian isossa luentosalissa. Siellä haisi kaasulta. Sillinpää liittyi Suomen Nuijiin muttei käynyt kokouxissa. Fasistivaakkuun ja nazimailaan tuli pesäero 30-luvulla. Sillinpää kuumui Strindbergin maineesta ja valokuvasta. Kunpa voisi tehdä lukijoihin vaikutuksen henkisenä Q-tipsinä.
ellauri077.html on line 619: Höpsis, tää voi pitää paikkansa jostain jenkkiteeveeviihdepaskasta, tollasesta 'draamasta'. Kunnon realistikirjailijat kyllä kommentoivat juonen käänteitä ja otti kantaa reippaasti. Flaubert, Tolstoi, Dostojevski, Tshehov, Ibsen, Strindberg, ei näistä kukaan ollut pelkkä spektaattori. Jos Wallu osais kirjoittaa puolixikaan niin hyvin, ei sen ois tarvinnut niin paljon keekoilla alaviitteillä. Toisaalta Elliskin ois voinut ottaa kantaa selvemmin niitä ilmiöitä vastaan joita se liioitellen kuvailee. Nyze on vain lisää samanlaista paskaa jota jenkit näkee joka päivä teeveeuutisissa tuutin täydeltä. Oishan se voinut vaikka koittaa kuvailla miltä tuntui siitä naisesta jota raiskattiin jollain power drillillä. Eise varmaan mitään kivaa ollut.
ellauri099.html on line 96: | Strindberg | siili | sappi | Dysplastiker | |  trindberg.jpg" height="100px" /> |
ellauri106.html on line 646: Olin lukenut Conradin Lordi Jimin ja Mauriacin myrkyttäjättären ja Kafkan kirjeen isälleen, olin lukenut Hawthornen Strindbergin ja Sofokleen, ja Freudin teoxia enkä siltikään ymmärtänyt että häpeä, siis lue loukattu izerakkaus, epäonnistunut narsismi, voi painaa ihmisen tällaiseen tilaan.
ellauri112.html on line 101: August Strindbergin vaikuttava näytelmä oli eilen Kansallisteatteriin koonnut täyden huoneen, joka mielenkiinnolla seurasi sangen huoliteltua esitystä. Suosionosoituksetkin, jotka kasvoivat näytös näytökseltä, olivat lopulta erittäin vilkkaita. »Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin paljon omituista, aina intohimoista itseään. Hän on siinä ikäänkuin jakanut itsensä kahtia, kahdeksi henkilöksi, joista toinen, onneton Erik-kuningas saa sielukseen kaiken sen syvän heikkouden, epäsoinnun, aina mielipuolisuuden rajoille menevän rikkinäisyyden, jota Strindberg niin runsaasti löysi itsestään; kuninkaan neuvonantaja taas, kuuluisa Göran Persson, on tosin tahto-ihminen kuin kukaan, mutta raudankovan naamarin alla on aito-strindbergiläinen kuolettavasti haavoittuva herkkyys, rakkauden tarve ja sisällinen pakko nähdä elämä alastomuudessaan, paljastaa vaikuttimien epäilyttävät sokkelot. Molempien yhteistä elämää ja toimintaa vainoaa leppymätön kohtalo. Kaikki mitä onneton kuningas tekee on takaperoista ja hullua; hänen neuvonantajansa koettaa uupumattomalla tarmolla hänen jälkiään korjata, mutta kaikki on turhaa. Kuninkaan sisällinen vihlova epäsointu ikäänkuin painaa leimansa kaikkeen mitä hän koskettaa. Miltei pirullisella nautinnolla laskee Strindberg mittaluotinsa tämän ihmiskurjuuden pohjaan saakka, joka on sitä räikeämpi, kun se on niin korkealla, että se näkyy yli maiden. »Erik XIV» on rikkinäisen selän tragedia. Jos tahtoo verrata tätä kuningashahmoa Hamletiin, huomaa heissä ulkonaista yhtäläisyyttä. Molemmilla on pää kädessä, mitääntekemätön pippeli, suuri tehtävä suoritettavana, mutta he eivät siihen pysty, parantumattoman itse-epäilyn ja heikkouden jäytämiä kun ovat. Hamletin epäilyllä on kuitenkin selvät ulkonaiset aiheensa, Erik sensijaan on itse heikkous ja epäily siksi, että hänen sielunsa on pelkkää epäsointua, että hän on tunne-ihminen, jonka tunteet ovat sirpaleina--kuten Strindberg.-- Näytelmään ja sen esitykseen saan tilaisuuden vielä palata. Mainittakoon vain, että hra Jussi Snellman oli Erik-kuninkaassa taas pitkästä ajasta saanut huomattavan osan. On iloista mainita, että hän siitä kaikella kunnialla suoriutui. Hra Puroon Göran Perssonina olisi varmaan Strindberg itse ollut tyytyväinen: se oli erinomainen luoma; esitys kohosi paikoin yli odotuksien. Hra Ahlberg Svante Sturena oli kaunis nähdä, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson ynnä jotkut muutkin esitykset ovat tunnustuksella mainittavat.
ellauri112.html on line 105: III Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on lopussa. Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin.
ellauri112.html on line 107: Hra Jussi Snellmanin Erik-kuningas oli mielestäni sangen huomattava luoma. Hra Snellmanin esitys teki sen vaikutuksen, ikäänkuin olisi hän sangen tarkkaan tutkinut kunkin yksityisen piirteen ja vivahduksen sinänsä; ja monissa näistä hän mielestäni onnistui hyvin. Kuninkaan omituinen keveähkö ivailu, kun hän puhuu parempaan kääntyneen Göranin rakastumisesta, hänen sokea ja raaka vihanpuuskauksensa sanoman saavuttua Englannin Elisabetin rukkasista, monet tällaisista piirteistä saivat sangen sattuvan tulkinnan. Hyvä naamioitus ja sopiva ulkomuoto tukivat esitystä suuresti. Kolmannen ja neljännen kuvaelman suuressa raivokohtauksessa, kun Kaarina ja hänen lapsensa ovat jättäneet Erikin ja tämä vihan sokaisemana syöksee omin käsin tekemään lopun vangituista Stureista, kohosi hra Snellmanin esitys voimaan ja intohimoisuuteen, joka tietääkseni on hänellä uutta. Tuskan kourissa ikäänkuin alastomana värisevä, vaikeroiva sielu, niinkuin Strindberg yksin sitä osaa kuvata, tässä paljastui katsojalle huomattavalla selvyydellä. Mutta vaikka näin, yksityiskohtia muistellessa, esityksestä löytää runsaasti erittäin hyviä kohtia, on mielestäni kuitenkin kokonaiskuva hiukan laimea. Esittäjä ikäänkuin ei jaksanut saavuttaa riittävän syvällistä intuitsiota osansa ytimestä, se lähde, josta tämän sairaan sielun monet omituiset ja toisinaan varsin hyvin esiintuodut käänteet, mieleneleet pulppuavat, ikäänkuin tahtoi pysyä näkymättömänä.--Hra Puron Göran Persson oli Strindbergin hengen mukainen. Hra Puro oli osaansa saanut jotain siitä suorasta yksinkertaisuudesta, joka on Strindbergiläisen miehekkyyden ihanne. Tämä ihanne tosin on hiukan kaavamainen; ja siinä merkityksessä tässä osassa on teatteria. Göran, suuri valtioviisas ja toiminnan mies, viitsii tehdä hyvää vain niinkauan kuin eräs nainen häntä rakastaa; kun hän tulee petetyksi, sanoo hän muuttuvansa paholaiseksi ja raivoaa hirvittävästi. Mutta vaikka Strindberg näin, pitkissä kohtauksissa, antaa kuninkaan ja hänen valtioviisaansa puhjeta lyyrikoiksi ja panetella maailmaa ja elämää voimasanoilla, joita kenties ei kenellekään muulle sallittaisi, on hänen vuodatuksissaan aina hänelle ominainen tulivuoren hehku ja ukonjylinä, joka vaientaa arvosteluhalumme. Kuten sanoin, oli mielestäni hra Puro oikein käsittänyt osansa hengen. Hän osasi antaa oikean illusion tietoisesta, epätoivoisesta tahdon jännityksestä, joka lauetessaan purkautuu sokeana raivona. Mikä hänen esityksessään oli siloittamatonta tai teatteria, kuului mielestäni osaan.--Monet muutkin osat sietävät mainitsemista. Herra Ahlbergin Svante Sture oli komea ylimys, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson, hra Pihlajamäen siltavahti hyviä esityksiä. Juhana-herttuaa esitti hra Salo, Kaarlea hra Urho Somersalmi, Kaarina Maununtytärtä nti Horsma ja tämän isää hra Falck. Perjantain esityksessä oli runsas huone ja suosionosoitukset vilkkaat. Tänään esitetään kappale kolmannen kerran. (Uusi Suometar 27.11., 28.11. ja 1.12.1912)
ellauri112.html on line 111: August Strindberg skrev pjäsen Erik XIV under några sommarveckor 1899. Skrev inga längre än vad Diablo Cody behövde att få till Tully. Strindberg hade hyrt en stuga i Furusund och där tog dramat form. Pjäsen Erik XIV fogar sig till två andra historiska pjäser skrivna strax innan: Folkungasagan och Gustav Vasa.
ellauri150.html on line 410: Samaan aikaan toisaalla hälisivät kapinoivat ryssät ja niiden aateliset äänitorvet Lexa sekä Dosto. Skandinaavit hälisivät ja, Ruozin vallan rapistuttua, Ibsen sekä Strindberg ehkä myös. Cyrano oli messissä vetämässä hönöön sveduille.
ellauri191.html on line 2150: Strindberg holds the singular distinction of being awarded an Anti-Nobel Prize, conferred by popular acclaim and national subscription and presented to him in 1912 by future prime minister Hjalmar Branting.
ellauri196.html on line 342: August Strindberg: Avioelämää: kaksitoista kertomusta avioelämästä, ensimmäinen osa. K. Kaatra, Tampere 1907 (alkuteos Giftas) Mullonse.
ellauri196.html on line 344: August Strindberg: Avioelämää: kahdeksantoista aviojuttua, toinen osa. K. Kaatra, Tampere 1907 (alkuteos Giftas) Mullonse.
ellauri266.html on line 215: Kirjailijan oppineisuus ja klassinen sivistys näkyy mm. Byörkin lukuvalinnoissa: antiikin kirjallisuutta, Ovidiusta ja Horatiusta. Teatteri Apollossa näytettiin parhaillaan Strindbergin Neiti Julieta, jossa Asta Nielsen oli pääosassa. Byörkin olisi tehnyt mieli mennä katsomaan sitä, mutta hän tiesi, etteivät Gustav-setä ja Lotte-täti olleet ihastuneet Strindbergin näytelmiin ja Lisbet voisi ehkä pahastua, jos hän menisi katsomaan niin rohkeata dekolteeta.
ellauri276.html on line 898: Stork ja hänen brittiläinen aikalaisensa CD-Lowcock julkaisivat useita käännöksiä ruotsalaista runoutta. He käsittivät väärin muun muassa Gustaf Frödingin, Erik Axel Karlfeldtin, Birger Sjöbergin ja August Strindbergin. Hänen ruotsalaisen runoilija Gustaf Frödingin käännöksiään kritisoitiin ankarasti Svea Bernhardin ja Ernst W. Olsonin arvosteluissa, mutta yleisesti ylistettiin Axel J. Uppvallin artikkelissa, joka yhdessä Olsonin kanssa oli myös tehnyt Frödingin runoja englanniksi. Stork saattoi nimestä päätellen olla äidin puolelta Penn Dutch.
ellauri300.html on line 814: Och när alla nedtecknade berättelser om profeten Elisas liv och verksamhet slutligen sammanställdes 300 år senare (2 Kungaboken skrevs under den babyloniska fångenskapen på 500-talet) var det självklart att denna uppseendeväckande händelse också togs med. mvh, Thor-Leif Strindberg.
ellauri322.html on line 291: Strömstad on Strindbergin näytelmän Velkojat tapahtumapaikka. Siellä on eniten aurinkopäiviä koko pohjois-Euroopassa. Notta revi siitä Mary joka väitit ettei päivä koskaan paista tähän risukasaan. Asukkaita saman verran suunnilleen kuin Sysmässä mutta Ruåzin suurin syväsatama.
ellauri330.html on line 339: Georg Morris Cohen Brandes (4. helmikuuta 1842 Kööpenhamina – 19. helmikuuta 1927 Kööpenhamina) oli tanskalainen kirjallisuusarvostelija, tutkija ja kirjailija, joka oli 1870–1880-luvulla pohjoismaisen kirjallisen elämän merkittävin auktoriteetti. Juutalaistaustainen Brandes opiskeli estetiikkaa Kööpenhaminan yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1870 tutkielmalla Den franske æsthetik i vore dage: En afhandling om H. Taine. Vuodesta 1871 alkaen hän luennoi yliopistossa 19. vuosisadan kirjallisuuden päävirtauksista. Vaikutusvaltaiset luennot julkaistiin kuutena niteenä (1872–90), ja Brandes esitti niissä kirjallis-filosofien ohjelmansa: kirjallisuuden on tarkasteltava yhteiskunnallisia ongelmia ja edistettävä vapauspaatosta ja vallankumoushenkeä. Luennot saivat jopa raivostuneen vastaanoton, eikä Brandes saanut yliopistosta professuuria. Hänestä tuli kuitenkin älymystön keskushahmo; hänen ympärilleen ryhmittyivät muiden muassa J. P. Jacobsen, Henrik Ibsen, Bjørnstjerne Bjørnson ja August Strindberg. Suomeen hänen vaikutuksensa saapui Minna Canthin välityksellä.
ellauri364.html on line 145: Epänormaalit sopeutuvat hyvin yhteiskuntaan: Newton, Michelangelo, Luther, Strindberg. Kaikki ilmeisen originellit ihmiset ovat psykopaatteja. Kaikki ovat epäonnistuneet ihan tavallisissa arkiasioissa, ovat laskeneet housuihinsa, ja heille on naurettu. Psykopaatti tuntee olonsa oivallisexi, mutta ympäristö kärsii. Esim hysteerinen nainen, kotityranni, nilviäinen, mytomaani, alkkis. Muiden vaiva tuottaa niille tiettyä nautintoa, varsinkin hysteerisille naisille. Suurin osa kirjallisuutta pyrkii vain tyydyttämään ihmisten jännityxen kaipuuta. Viha on hyvä nautintoväline. Kielletty hedelmä maistuu parhaalta.
ellauri365.html on line 476: Sen blef han kompis med August Strindberg, som var 10 år äldre. Strindberg läste ur sina manus för Heidenstam. Först i februari 1886 fick Strindberg läsa något av Heidenstam. Strindbergs brev är inte bevarat men uppenbarligen innehöll det helt förödande kritik. I sitt svar försökte Heidenstam släta över men i brevväxlingen dem emellan blev tonen mindre familjär.
ellauri365.html on line 480: Den 26 januari 1888 uppsökte Verner den judiske förläggaren Albert Bonnier i hans hem. Han berättade att Topelius hade läst några av hans dikter och tyckt om dem och att han också kände Strindberg som också tyckte dom var fina. Bonnier läste dem hemma med makan Lisen: "Genast från första ordet till det sista hade vi klart för oss, att nu hade en ny och stor dyslexiker uppenbarat sig. Den aftonen blev en av dessa högtidsstunder, som en förläggare aldrig förgäter men som, ack så sällan, förunnas honom!".
ellauri365.html on line 498: Beställningsboken Svenskarns och deras hövdingar blev en platt text, där inte bara fantasin saknas utan även Heidenstams goda humör, hans lekfullhet och ibland överraskande fräckhet. Boken blev Heidenstams sista berättande prosaverk, och efter Nya dikter var hans offentliga författarskap i princip avslutat. Gustaf Fröding och August Strindberg var tidvis goda vänner till Heidenstam, men relationerna till både Fröding och Strindberg gick dock i vågor då de inte bara var kreativa kollegor utan också konkurrenter med olika bakgrund och livsåskådning.
ellauri365.html on line 507: I takt med att Heidenstams debutbok hyllades av kritikerna blev Strindberg allt mer oroad över att han höll på att bli utklassad av Heidenstam och började att baktala denne. Heidenstam hade också börjat kritisera den naturalistiska litteraturen, en genre där Strindberg var den ledande författaren och dramatikern (Fröken Julie, Fadren). I ett brev till författaren Ola Hansson anklagade han Heidenstam för plagiat. Heidenstam fortsatte att skriva brev till Strindberg som dock svarade kyligt eller rent sagt förolämpande. Till slut upphörde Strindberg att svara på brev. Heidenstam skickade ett sista brev i mars 1890 utan att få svar.
ellauri365.html on line 509: Oron över att förlora positionen som den ledande diktaren verkar ha varit stark hos Strindberg. På Heidenstams 50-årsdag 1909 hade Heidenstam hyllats på olika sätt i pressen, bland annat av Aftonbladet som skrev "Heidenstam som nationell skald". På våren 1910 började Strindberg skriva en serie artiklar i Afton-Tidningen där han gick till angrepp mot gräddarslena Heidenstam, Levertin och Ellen Key och slog vilt omkring sig. Han kallade Heidenstams diktning för smörja, "...vi fingo icke allenast en pekoral-estetik, utan även en poesi som vi läst som barn, med pjunk och pjåsk, Weltschmerz och falsk tuberkulos, inte ett spår livsglädje eller mannakraft." och insinuerade att en av Heidenstams kritiker blivit mördad (Afton-Tidningen 11 juni 1910). Strindbergs fälttågsplan kunde verka oklar och inkonsekvent men på ett par punkter var syftet mycket tydligt: han knöt 90-talisterna till det etablerade högrestånds-Sverige och han menade att de hade placerat sig själva i centrum av en kanoniserad bild av den svenska litteraturen och tigit ihjäl mera argumenterande, realistiska och frispråkiga diktare, först och främst Strindberg själv. Just så!
ellauri365.html on line 511: I följande artiklar gick Strindberg till angrepp mot monarkin, Dramatiska teatern, Svenska Akademien och militär upprustning. Medan kampanjen väckte stark motvilja i den borgerliga pressen vann han stöd i socialdemokratiska tidningar, kallades "landets största nationella diktare" och en stor nydanare. Så småningom föreslog en arbetare en nationalinsamling för Strindberg som kompensation för det uteblivna Nobelpriset. Debatten politiserades när den radikale Strindberg ställdes mot den påstått konservative Heidenstam, en vinkel som hade etablerats långt innan Heidenstam själv gav sig in i debatten. Skalden kommenterade i ett brev att "man svarar inte en fyllbult som ropar hotelser åt en" och överlät debatten till Svenska Dagbladets konservative kulturredaktör Fredrik Böök. Som konservativ hade Böök svårt att måla Heidenstam som radikal. Böök själv blev också en av Strindbergs måltavlor. Statsvetaren och högerriksdagsmannen Rudolf Kjellén beskrev Strindberg som "en ligapojke" och hävdade att han kränkt nationens själ, medan Heidenstam och Sven Hedin – ytterligare en av Strindbergs främsta måltavlor – stod för det ridderliga och djärva i svensk kultur. Just så.
ellauri365.html on line 513: Det dröjde till februari 1911 innan Heidenstam själv inledde en artikelserie för att försvara sig. Hans artiklar verkar bekräfta att han hörde till det konservativa lägret, eftersom han skriver att Strindberg "diktar för trälar". Upp, trälar uti alla stater! Ut med er!
ellauri365.html on line 515: Enligt Gedin (2006) blev resultatet av Strindbergsfejden att Strindberg kunde återta sin position som Sveriges nationalskald medan Heidenstam detroniserades till en högerns galjonsfigur. Hos konservativa som Fredrik Böök och Sven Hedin var hans ställning grundmurad medan han hos de unga författarna ansågs passé.
ellauri365.html on line 545: Efter storstrejken 1909 och Strindbergs angrepp på honom i Strindbergsfejden 1910–1911 kom den självnämnda nationalskalden att drivas mot en mer paternalistiskt konservativ hållning. Vördnaden för det förgångna och det välordnade kom att dominera över tilltron till en framtid med gemensamma demokratiska projekt.
ellauri365.html on line 547: I sitt svar på Strindbergs angrepp hade Heidenstam stämplat både Strindberg och arbetarrörelsen som "proletärfilosofiska" krafter som byggde på avund och lumpet förakt för kulturen, förnuftet och rättvisan. 1911 kom skriften Proletärfilosofiens upplösning och fall, en bitter och ironisk uppgörelse med Strindberg. Förargerligt nog gick Strindberg segrande ur striden.
ellauri365.html on line 584: Back North, the self-centered man forgot his despondency by merging himself into the larger soul of his estate. To those familiar with his membership of the committee, it came as no surprise that in 1916 Heidenstam was awarded the Nobel Prize for Literature. He is perhaps most like Browning. Above all things he abhors uninspired naturalism; "gray-weather moods," he calls it. Strindberg merely "let the cellar air escape through the house.", he said. He repudiates pessimism no less than sentimentalism. He wrestled with August for the deeper meaning of life. The imagery is often daring, as when a negro's lips are compared to the crimson gash on a foreskin. Heidenstam, though one of the most daringly earnest of poets, is sufficiently an artist to relieve his style by such touches of humor and of the deeper sort of romance. But atonement was repugnant to his manhood. He longs to be worthy of his heritage, to give his life for some damn cause. He believes it is only in moments of great exaltation that we really live. The best bit is where Verner dissuades his poor countrymen from whacking the filthy rich. Without his saying so, we feel in him the quality of St. Paul affirming: "I have fought the good fight, I have kept the faith."
ellauri365.html on line 631: I början av sitt eget författarskap på 1880-talet var Levertin liksom August Strindberg en del av den unga naturalismen, men han blev starkt påverkad av den romantiska och bakåtblickande tonen i Verner von Heidenstams första diktsamling Vallfart och vandringsår (1888). Levertin och Heidenstam kritiserade naturalismen i en gemensam pamflett, Pepitas bröllop (1890), och trots att Levertin i motsats till många generationskamrater aldrig övergav sin vetenskapligt materialistiska historiesyn skulle han från denna tid och framåt skriva romantiska dikter med medeltidsteman men utan svensk nazism. I motsats till muskulöse Valter var Oscar en tuberkulotisk liten stackare. Under sina sista dagar drabbades Oscar av halsfluss, och hans läkare ordinerade ett särskilt slags gurgelvatten. När Levertin sedan, omtöcknad av sjukdomen, steg upp mitt i natten för att dricka ett glas vatten, svalde han i stället av misstag ett glas gurgelvatten, drabbades av en allergisk reaktion, och avled.
ellauri365.html on line 636: Tästä taulusta tuli August Strindberg housuun 70-luvulla. Se oli Valtterinkin mielitaulu. Musta Axeli Gallen-Kallelan Aino-triptyykki oli erektiivisempi.
ellauri408.html on line 521: Hän oli ihailtavan perehtynyt ja tunsi vieraita kieliä ja asioita. Hän kirjoitti salanimellä "G. Valbert" joukon artikkeleita, joita Revue des deux Mondes -lehden lukijat arvostivat: kirjallisuuskritiikkiä, poliittisia kronikoita ja ulkomaisia tutkimuksia. omistettu erityisesti Saksalle, jonka hän tunsi niin hyvin. Tässä suhteessa hän tunsi Strindbergin, Hauptmannin, Ibsenin, Wagnerin ja herätti monia ajatuksia aikalaistensa keskuudessa, joille hän esitteli ulkomaisia kirjallisuuksia. Nämä kursiiviset artikkelit, joissa sekoittuvat eruditio ja huumori, sekä tieteellisen ja viehättävän puheen sävy, antoivat erityisen arvon tämän erittäin tietoisen humoristin ja moralistin esseille. Hänellä oli maanmiehensä Amielin mukaan tietty oratorinen lahjakkuus.
xxx/ellauri010.html on line 1247: Kuin Strindbergin kevättuulessa
xxx/ellauri056.html on line 283: Maurin tunnetuin biisi oli symbolistinen näytelmä Pelleas ja Melisande. The work never achieved great success on the stage, apart from in the operatic setting by Debussy, but it was at the time widely read and admired by the literary elite in the symbolist movement, such as Strindberg and Rilke. It also inspired other contemporary composers, including Gabriel Fauré, Arnold Schoenberg, and Jean Sibelius.
xxx/ellauri259.html on line 405: Ykän mukaan Eikalle vapaus tarkoitti mm. Suomen izenäisyyttä venäläisen vallasta, uskonnon-- ja yrittäjän vapautta ja artistin lisenssiä plus vapautta kullin orjuudesta, ase- ja aviovelvollisuudesta. Sen naissuhteissa oli strindbergiläistä misogyniaa. Kaikki naiset joita Johannes oli päässyt puikkimaan ilman vakuuksia olivat sen mielestä epäsiveellisiä.
xxx/ellauri314.html on line 104: Eugene Gladstone O’Neill (16. lokakuuta 1888 New York, Yhdysvallat – 27. marraskuuta 1953 Boston, Yhdysvallat) oli toinen yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija. O’Neill toi Anton Tšehovin, Henrik Ibsenin ja August Strindbergin edustaman dramaattisen realismin amerikkalaiseen näytelmäkirjallisuuteen. Heti ensimmäinen O’Neillin näytelmä, Taivaanrannan tuolla puolen (Beyond the Horizon, 1920), voitti näyttämötaiteen Pulitzer-palkinnon. Hän sai kaksi muuta Pulitzeria näytelmistään Agatha Christie (1922) ja Strange Interlude (1928). Hänelle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1936.
xxx/ellauri388.html on line 105: Konrad sanoi, että juuri tuon sielua kuolettavan koneellistumisen vastapainoksi ihmisen olisi siirryttävä maalle ja elettävä yksinkertaista elämää ansaiten leipänsä kättensä työllä. Silloin herra Robert Örn sanoi lämpimästi toivovansa, että hänen poikansa osaisi Strindberginsä yhtä perusteellisesti kuin Tolstoinsa, sillä slaavilainen ja eurooppalainen sielu eivät koskaan voineet yhtyä saamatta jo syntymässä paskahalvausta. Mutta rouva Örn uhkasi vilpittömästi kauhistuen miestään - 'oj, den förfärliga Strindberg' ja alkoi kohta kertoa Strindbergin ensimmäisen puolison murheellisesta kohtalosta, hänhän asui parhaillaan Helsingissä, hän oli von Esseneitä omaa sukuaan, ja elätti itseään antamalla soittotunteja!
47