ellauri006.html on line 485: ja sinä panet minun cuoleman tomuun.
ellauri006.html on line 1390: No jopia se pelottaa, jopi kauhistuu, ja katuu puheitaan. Se tuhisee nyt tomussa, ja pyytää lisäinfoa. Elifas et co. saa ansaitusti tuulispäältä satikutia. Vähän hämäräxi jää, mitä ne sanoi väärin. Ehkä ne vaan ei työntäneet kärsää tomuun yhtä syvälle kun Jopi, ei tehneet yhtä perusteellista jopia. Rangaistuxexi ne saa uhrata seizemän mullia ja saman werran oinaita, ja suosikkipoika jopi saa ne grillata (plus parhaat palat).
ellauri050.html on line 313: My freshness spent its wavering shower i’ the dust; Mun raikkaus tuhlas hennon virzasuihkun tomuun;
ellauri269.html on line 813: Trilogia alkaa kyseisellä Milton-lainauksella Kultaisen kompassin alkusivuilla. Nimen voidaan katsoa viittaavan tarinassa keskeisessä osassa olevaan arvoitukselliseen Tomuun, jonka Pullman yhdistää myös pimeään aineeseen (engl. dark matter). Suomennosnimi Universumien tomu viittaa paitsi tomuun, myös trilogian useisiin rinnakkaismaailmoihin, joita Tomu yhdistää.
ellauri310.html on line 467: kauniit jäsenesi teräksellä Maryland! Minun Maryland! Sinä et lankea tomuun,
ellauri408.html on line 119: "Surullinen synnin rakkaus! pahan synkät halut! Ylpeys, lieto Lemminkäinen, jättimäiset ajatukset! Mistä tiesin mielettömästä innostasi? Nyt on pallit hellinä. Kuihtuneeseen rintaasi en palaa!" Lepään hetken tässä rikoksesta ja sitten baanalle. Kuin herännyt tiikeri hyppään tomuun välittömästi sisältäsi ja tästä eteenpäin vahvempana menen muita narraamaan.
ellauri412.html on line 379: Alas tomuun, neitsyt,

ellauri458.html on line 445: Nyt palaa Ahmed Ahne takaisin omalle vahvuusalueelle mässäilemään madoilla: Ammuvainaan henki lähtee ja palaa maahan; sinä päivänä kaikki niiden ajatukset katoavat. Oi, kuinka monet kuolevaiset ajattelevatkaan maallisen toimeentulon epävarmuutta, mutta kuoleman äkillisen iskun alla kaikki, mitä he olivat ajatelleet, yhtäkkiä katoaa. "Kuin avautumaton laskuvarjo laskeutuessaan, minut otetaan pois, ja minut ravistellaan pois kuin heinäsirkka housuista." Henki ei siis mene pois vapaaehtoisesti, vaan vastentahtoisesti, koska se surulla luopuu siitä, mitä se on rakkaudella omistanut, ja halusipa se tai ei, sille on asetettu aika, jota ei voida ohittaa, jolloin maa palaa maahan. Sillä on kirjoitettu: "Sinä olet tomua, ja tomuksi sinä jälleen tulet." On luonnollista, että aineellinen hajoaa aineeksi. "Sitten hän ottaa pois heidän henkensä, ja he pyörtyvät ja palaavat tomuunsa." Mutta kun ihminen kuolee, hänet perii nippu petoja, käärmeitä ja matoja. "Sillä kaikki nukkuvat tomussa, ja madot peittävät heidät." "Mato syö heidät kuin vaatteen, ja koi syö heidät kuin villan." "Minut tullaan tuhoamaan kuin mätä, kuin vaate, jonka koit syövät." "Sanoin mädälle: 'Sinä olet minun isäni, äitini ja sisareni', ja madoille: "Ihminen on mätä, hänen poikansa on mato." Mikä ilkeä isä, mikä ilkeä äiti, mikä inhottava sisar! Sillä ihminen siitettiin himon kiihkosta mädäntyneestä verestä; hänen ruumistaan ei seuraa lopulta kuin hautajaismadot. Elävänä hän siittää täitä ja lieroja; kuolleena hän siittää matoja ja kärpäsiä. Elävänä hän tuottaa lantaa ja oksennusta; kuolleena hän tuottaa mädäntymistä ja löyhkää. Elävänä hän lihottaa yhden miehen; kuolleena hän lihottaa monta matoa. Mikä sitten on pahanhajuisempaa kuin ihmisruumis? Mikä on kauheampaa kuin kuollut mies? Jo se ihmisen sylilelu, joka oli elämässä tervetullein, on kuolemassa tuskallinen katsella. Mitä sitten ovat rikkauden hyödyt? Entä juhlinnan? Entä nautinnon? Ne eivät pelasta kuolemalta, ne eivät suojele madolta, ne eivät pelasta löyhkältä. Se, joka kerran istui loistokkaasti valtaistuimella, makaa nyt halveksittuna haudassa; se, joka kerran loisti koristeltuna palatsissa, makaa nyt saastaisena ja alastonna haudassa; se, joka kerran nautti herkuista yläsalissa, on nyt matojen syömä haudassa.
xxx/ellauri168.html on line 203: "Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa virtsan alla. Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen. Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää. Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni. Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt myrkyllä ja vaivalla. Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin lepakot. Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin. Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni. Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni. Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona. Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt. Hän on jännittänyt jousensa kuin japanilaisten kätkijöiden ruma lättäpärstä Petteri ja kusettanut minut nuoltensa maalitauluksi. Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset. Minä olen joutunut koko kansan nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa. Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua vermutilla. Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun. Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen. Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Heran odotus."
9