Audimiehet ampuu piruun nuolia. Schollyridit heittää kattoon sinisiä purjeita. Askidit heittäytyy rähmälleen leilin edessä. Marcioniitit kastaa vainaan öljyllä. Apelleen edesä yx nainen, selittääxeen ideansa paremmin, tunkee patonkia pulloon. Toinen Sampsalaisten keskellä jakaa öylättinä sandaalinsa tomua. Marcoslaisten kukilla peitetyllä sängyllä jotkut bylsivät. Sirkuslaiset tunkee toisiinsa sapuskaa, valesiaanit raippaa, Bardesaani räppää, Karpokraatti joraa, Maximilla ja Priscilla päästää pakotettuja huokauxia. Ja Kappadokian väärä profetissa ihan nakuna kyynärpäilee leijonan päällä, heiluttelee 3 soihtua ja huutaa Hirveää Kirousta.
ellauri043.html on line 6423: Mä paljastan sulle mitä sä olet koittanut tavoittaa soihtujen valaisemilta vainajien kasvoilta, — tai kun sä kulkuroit pyramiidien taaxe, isoihin ihmisjätteistä syntyneisiin hiekkakasoihin. Silloin tällöin kallon pala pyöri sun sandaalin alla. Sä otit tomua ja pyöritit sitä sormiesi välissä; ja sun ajatuxes sekaantui siihen, ja syöxyi olemattomuuteen.
ellauri048.html on line 1006: Theirs but to do and die. mokkerin on haukattava tomua.
ellauri058.html on line 563: ”Ehdotan, että Sillanpään ”Joulukirje diktaattoreille” luetaan radiossa joka joulu. Stalinin, Hitlerin ja Mussolinin sijasta puhuteltakoon nykyhetken verisimpiä ”herroja”: ”Sillä teidän valtanne ei ulotu maan tomua korkeammalle”.
ellauri269.html on line 822: Jo kirjoittaessaan Universumien tomua Pullman aavisti, että ennen pitkää häneltä loppuisivat pätäkät, ja hän palaisi kirjojen maailmaan vielä trilogian jälkeen: ”Oli tapahtumia ja kysymyksiä, joihin halusin paneutua.” Kolme vuotta Maagisen kaukoputken ilmestymisen jälkeen ilmestyikin Lyran Oxford, pieni punakantinen kirja, jonka sisältämää novellia ”Lyra ja linnut” Pullman kuvaili ”maistiaiseksi” tai ”sillaksi” Universumien tomun ja tulossa olevan romaanimittaisen The Book of Dustin välillä. Pullmanin muut velvollisuudet (mitkä? Varmaan nimikirjoitusten jakaminen kirjakaupoissa) ovat hidastaneet The Book of Dustin kirjoitustyötä, mutta huhtikuussa 2008 ilmestyi toinen pieni kirja, tällä kertaa tummansininen: Once Upon a Time in the North. Kirjan sisältämän novellin päähenkilö on Universumien tomussa sivuosassa ollut aeronautti Lee Scoresby. Sekä Lyran Oxford että Once Upon a Time in the North sisältävät novellien lisäksi lisäaineistoa, kuten Lyran maailman Oxfordin kartan, lautapelin Peril of the Pole ja muutamia otteita kuvitteellisista Lyran maailmaa kuvaavista kirjoista. Pullman on vihjannut, että hän saattaa vielä joskus kirjoittaa Williin keskittyvän ”pienen vihreän kirjan” punaisen ja sinisen jatkoksi. Tai sitten ei. On näitä kiireitä.
ellauri458.html on line 445: Nyt palaa Ahmed Ahne takaisin omalle vahvuusalueelle mässäilemään madoilla: Ammuvainaan henki lähtee ja palaa maahan; sinä päivänä kaikki niiden ajatukset katoavat. Oi, kuinka monet kuolevaiset ajattelevatkaan maallisen toimeentulon epävarmuutta, mutta kuoleman äkillisen iskun alla kaikki, mitä he olivat ajatelleet, yhtäkkiä katoaa. "Kuin avautumaton laskuvarjo laskeutuessaan, minut otetaan pois, ja minut ravistellaan pois kuin heinäsirkka housuista." Henki ei siis mene pois vapaaehtoisesti, vaan vastentahtoisesti, koska se surulla luopuu siitä, mitä se on rakkaudella omistanut, ja halusipa se tai ei, sille on asetettu aika, jota ei voida ohittaa, jolloin maa palaa maahan. Sillä on kirjoitettu: "Sinä olet tomua, ja tomuksi sinä jälleen tulet." On luonnollista, että aineellinen hajoaa aineeksi. "Sitten hän ottaa pois heidän henkensä, ja he pyörtyvät ja palaavat tomuunsa." Mutta kun ihminen kuolee, hänet perii nippu petoja, käärmeitä ja matoja. "Sillä kaikki nukkuvat tomussa, ja madot peittävät heidät." "Mato syö heidät kuin vaatteen, ja koi syö heidät kuin villan." "Minut tullaan tuhoamaan kuin mätä, kuin vaate, jonka koit syövät." "Sanoin mädälle: 'Sinä olet minun isäni, äitini ja sisareni', ja madoille: "Ihminen on mätä, hänen poikansa on mato." Mikä ilkeä isä, mikä ilkeä äiti, mikä inhottava sisar! Sillä ihminen siitettiin himon kiihkosta mädäntyneestä verestä; hänen ruumistaan ei seuraa lopulta kuin hautajaismadot. Elävänä hän siittää täitä ja lieroja; kuolleena hän siittää matoja ja kärpäsiä. Elävänä hän tuottaa lantaa ja oksennusta; kuolleena hän tuottaa mädäntymistä ja löyhkää. Elävänä hän lihottaa yhden miehen; kuolleena hän lihottaa monta matoa. Mikä sitten on pahanhajuisempaa kuin ihmisruumis? Mikä on kauheampaa kuin kuollut mies? Jo se ihmisen sylilelu, joka oli elämässä tervetullein, on kuolemassa tuskallinen katsella. Mitä sitten ovat rikkauden hyödyt? Entä juhlinnan? Entä nautinnon? Ne eivät pelasta kuolemalta, ne eivät suojele madolta, ne eivät pelasta löyhkältä. Se, joka kerran istui loistokkaasti valtaistuimella, makaa nyt halveksittuna haudassa; se, joka kerran loisti koristeltuna palatsissa, makaa nyt saastaisena ja alastonna haudassa; se, joka kerran nautti herkuista yläsalissa, on nyt matojen syömä haudassa.
xxx/ellauri087.html on line 419: And your quaint Honour turn to dust; ja sun sievä kunnia on tomua; tomussa hyve tahraton
xxx/ellauri136.html on line 649: toivoton lopetus jättäisi lukukokemuksemme tyhjäksi. (Miten niin?) Kirjojen halutaan viimekädessä käsittelevän inhimillisiä hyveitä, jolloin vaikeat ja häiritsevätkin aiheet kuten inhimilliset paheet pyritään palauttamaan jonkinlaiseen järjestykseen, joka tekee niistä helpommin sulateltavia. Tarinan lopetus jättää varovaisen toiveikkaan tunteen: ”Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä." (Miten niin?)
xxx/ellauri149.html on line 328: Mutta kun Asher huudahti riemukkaasti "Mutta katumus, rukous ja armeliaisuus voivat pyörtää pahan vallan!" raskas kivi putosi joka sydämeltä. Kohta Asher alkoi laulaa ihmisen pienuudesta ja Jumalan suuruudesta, ja kaikkien mielet valtasi ilo ja lohtu. Eihän ihmisten -jotka ovat vain katoavia varjoja, lakastuvia kukkia - toki pidä odottaa pahaa Jumalalta joka on oikeamielinen, kunnioitettu ja armelias. Jokainen Asherin lausuma sana, jokainen hänen laulamansa nuotti lisäsi rohkeutta, elvytti toivon. Me emme todellakaan ole mitään, mutta Jumala on kaikki. Eläessämme olemme pelkkää tomua, kuoleman jälkeen emme sitäkään, mutta Hän on ikuinen ja Hänen päivänsä päättymättömät. Hänessä ja vain Hänessä on meidän toivomme.
xxx/ellauri228.html on line 421: We walked to the south, raising dust above the steppe; Kuljimme etelään, nostattaen aron tomua;
12