ellauri014.html on line 1495: Gianbattista Marino eli Marini oli Clairen mielirunoilija, törkeä ja rivo barokkiukko, josta Julie ja Pröö ei yhtään tykkää. Mies tulee räkänokastakin vaan ei turhan naurajasta. Marino ei ole keskustalainen, ja on toivottoman vanhanaikainen. Marino tykkää naisista, ei siis madonnoista vaan kuumista donnista. Mut myös miekkosista. Kylmä konna.
ellauri046.html on line 737: Loppusaarna koskee teodikeaa. Se et jotkut historian kommelluxet olis jumalan rangaistusta tai edes kenenkään suunnitelmissa on toivottoman pöhkö ajatus. Alkeellista apinamorfiaa. Sillä se ei pääse puusta pitkään.
ellauri055.html on line 227: No oikeesti koko teodikeakysymys on toivottoman apinamorfinen. Ainoa tai ei, deterministinen tai sattumaa, on typerää edes pohtia miten hyvä tai paha tää maailma on nimenomaan näille munapussejaan raaputtaville apinoille. Tai miettiä onko joku sen suunnitellut kuvitteellinen silverbäkki pahansuopa apinoille vaiko hyvänsuopa. Pelkkää soopaa koko kymysys.
ellauri061.html on line 1129: Kun kuuluisan kirjailijan isä retkahtaa nuoreen neitoseen, kuuluisan kirjailijan suurin huoli on, että asia tulee sen ex-työnantajan, paskalehdistön tietoisuuteen. Mikä horna siitä nousisi, jos neitonen kävelisi kihlajaisista suoraan puhelimeen ja kertoisi Ilta-Pululle, miten kuuluisan kirjailijan isä suri kadonnutta vaimoaan lohduttomasti nussien isodaisarista Silja Laaxoa, vanha mies. Samalla kuuluisan kirjailijan pikku-pikkuveitikka jo nyökkii kalsareissa miettien, miten pääsis ulos sepaluxesta tulevan emintimänsä emättimestä mittaa ottamaan. Tänkin pätkän päällimmäinen sentimentti on silmitön setämiesmäinen misogynia sekottuneena toivottoman pimpsankaipuuseen.
ellauri272.html on line 602: Ajallinen raekoko on tässä tärkeintä. Kertoessa aika voi mennä eri vauhtia eteenpäin ja taaxepäin ja vuosikausia voi summeerata kesken kaiken ja kertailla vertaillen vaikka moneen kertaankin eri näkökulmista. Ikäänkuin läpinäkyviä päällekkäisiä dioja kazelisi samanaikaisesti tai muuten epälineaarisessa järjestyxessä ja välillä kamera kääntyisi ize kazojaan. Elokuvassa sellaisesta tulee silppusalaattia tai toivottoman tönkköä keekoilua takautumilla, joissa kazoja ei pysy mukana. Vielä nolompana pidetään jos leffassa on kertoja. Se on sallittu vain luontodokkareissa, muissa rulaa Stephen Kingin show not tell. Elokuva on enempi apinan sekventiaalisen tässä-ja-nyt kokemusmaailman mukaista, sixi valtavat kansanjoukot pitävätkin siitä enemmän. Porukat tuppaavat olemaan hirmu kiukkuisia kun luen kirjasta tai kazon sarjasta ensin lopusta kuka oli murhaaja. Mitä sillä on väliä?
ellauri288.html on line 533: Lermontov käyttäen liioittelua, mistä pieni pullea mies tekee voimakas sankari (vaiheet oli suuret kädet - voimakas), syntyi hänen - ei maakuntien Korsika ja Ranskassa suurta. Quicksand kirjailija muistelee kolme kertaa. Sankari se ei saa pois. Koska kukaan dozvatsya, hän lähtee Paluumatkalla vain toivottoman heiluttaa kättään ja päänsä alas rintaansa.
ellauri290.html on line 96: En ole löytänyt tarkkaa selvitystä, minkälainen Palestinan maanomistussysteemi oli tuohon aikaan. Olen ruvennut epäilemään, että se on ollut niin toivottoman sekava ettei kukaan ole edes ottanut selvittääkseen: paljosta ei ole ollut mitään kirjaanvientiä, vaan asiat on jatkuneet sukupolvien takaisten suullisten sopimusten perusteella, ikimuistoisten nautintojen ja sen semmoisten. Esimerkiksi Jordaniassa oli - Länsirannalla on vieläkin sama Jordanian laki voimassa - että maa jota kukaan ei viljele kymmeneen vuoteen on omistajatonta, "kuollutta maata" niin kuin se oli Turkin laissa man telty, sen voi ottaa käyttöön kuka hyvänsä. Tosin vuosisadan loppupuolella se Turkinkin lain mukaan kuului sulttaanille eli valtiolle, mutta kansa nähtävästi, minkä olen lähteistä löytänyt, eli uusista laeista liikoja tietämättä ja piittaamattakaan; viljeli valtion maata "omanaan" jos sattui sopivan palstan löytämään, ja jos se jäi sitten kesannolle kymmenen vuoden päästä sen saattoi omia joku muu.
ellauri316.html on line 811: Hän on töykeä ja ankara, mutta pystyy hallitsemaan itseään. Hän ei unohda loukkauksia, hän on hyvin itsekäs ja ylpeä. Henkilökohtaisen vaaran hetkellä hän on pelkurimainen ja pelokas. Hän ei pidä filosofiasta. Hän on kommunismia vastaan ​​ei vakaumuksesta, vaan henkilökohtaisen toivottoman tilanteensa ja henkilökohtaisen asemansa menettämisen ansiosta. Komentajana hän on hyvä keskiasemissa (divisioonan komentaja), mutta korkeammissa asemissa häntä pidetään suhteellisen heikkona. Hyvä taktikko, keskiverto strategi. Hänen deviisi: "Vaikka olet kaulaa myöten mudassa, voit silti olla mestari". Natsi-Saksan poliittisten henkilöiden arviot Vlasovista ovat yleensä myönteisiä.
ellauri392.html on line 875: Pyllynnuolennassa kukaan ei kuitenkaan ylittänyt professori Mark C. Tayloria, tunnettua Derrida-ryhmäläistä, joka opettaa Williams Collegessa. Kirjoittaessaan The New York Timesin yleisönosastoon, professori Taylor aloitti myös kuzumalla apuun Wittgensteinia. Ludista Derrida oli kimalainen tulitikkulaatikossa. Professori Taylor jatkaa sitten antamalla meille ystävällisemmän, lempeämmän Derridan. Mutkattomille tietämättömille – ”ihmisille, jotka ovat riippuvaisia ​​äänistä ja yöpymisistä” – Derridan teokset saattavat tuntua ”toivottoman epäselviltä”. Mutta me hienostuneet kaverit tiedämme että hänen kuuluisa mutkikas proosansa "heijastaa tiheyttä ja monimutkaisuutta, joka on ominaista kaikille suurille filosofian, kirjallisuuden ja taiteen teoksille." (Se on klisee, mutta onko se totta? Varmasti jotkut, ehkä monetkin suuret teokset ovat mahtavia selkeytensä ja yksinkertaisuutensa vuoksi, esim Raamattu tai Toora.) Professori Taylorin päätavoitteena on esittää Derrida eräänlaisena teologina Hän sanoo, että tässä epävarmassa, kiistojen repimässä maailmassa on ymmärrettävää mutta vaarallista halu "yksinkertaisuuteen, selkeyteen ja varmuuteen". Ja tämä halu, professori Taylor kertoo, "on suurelta osin vastuussa kulttuurisen konservatiivisuuden ja uskonnollisen fundamentalismin noususta ". Älähälä! Pianhan tässä George W. Bush sulautuu Osama bin Ladeniin. Kiitos Jumalalle – tai pikemminkin kiitos Derridalle, että hän on tullut opettamaan meille uskomuksen muotoa, ”joka käsittää epävarmuuden ja antaa meille mahdollisuuden kunnioittaa muita, joita emme ymmärrä”. No sitä virhettä "me" emme kyllä tee! Professori Taylorin käsissä Derrida nousee esiin messiaanisena hahmona, Martin Heideggerin, St. Franciscuksen ja Kahlil Gibranin yhdistelmänä.
xxx/ellauri057.html on line 1443: Länsi on toivottoman kaukana idästä, valkoinen rotu värillisestä. (Paizi koukkunokat lasketaan kai hikisesti valkosixi.)
xxx/ellauri178.html on line 119: Mutta kaikkein eniten Philip Roth on vanhan testamentin juutalainen, samalla lailla moraalisesti toivottoman alamittainen kuin ne. Izekäs, tunteeton, omanvoitonpyyntinen ja kostonhimoinen, vuoroin kukkoileva, vuoroin nöyristelevä.
xxx/ellauri388.html on line 65: Upseerikoulutuksessa hän joutui auto-onnettomuuteen. RUK:n kuljetusauton tieltä suistumisessa hän loukkasi päänsä, ja hänet vapautettiin kesken palveluksen toivottomana tapauxena. Waltari kirjoitti asevelvollisuusajastaan armeijamyönteisen omaelämäkerrallisen teoksen Siellä missä miehiä tehdään (1931) vielä Tilkassa toipuessaan kuin Marko Tapio. Toisaalta isänsä ystävälle Jalo Sihtolalle lähettämässään kirjeessä Waltari tekee selväksi, ettei viihdy armeijassa. Waltari-tutkija ja panomies Panu Rajala on arvellut, että Waltarin yksi vaikutin armeijamyönteisen teoksen tekemiseen oli, että hänen morsiamensa Marjatta Luukkosen isä oli lääkintäkenraalimajuri Emil Luukkonen ja (unlike Jöns) Waltari halusi miellyttää tulevaa appeaan.
12