ellauri062.html on line 301: Seuraavana tehtävänä on puurtaa vanhan ajan sporan lailla rinnan läpitte Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari 1973 ja Jaakko Superjuonikkaan yhtä tiiliskivi Jatkosotaextra 2017. Näiden pitäs jossain suhteessa olla samixia. Jotain postpostmodernismia. Välissä on mennyt Juotikkaan koko elinikä, joka kai on samaa luokkaa tovi kuin kesti modernismin rantautua Kaivopuiston rantaan. Välillä maistellaan Walserin modernia sveiziläistä Tobleronea.
ellauri062.html on line 899: Jos kirjaesittely vaikutti hajanaiselta syitä on niin sysissä kuin sepissä. Jaken kirjasta aukeaa ennestään tuntematon aivomaailma: vuosikymmenten takaista päivänpolitiikkaa, nuoriso- nazi- ja nazinuorisolinkkejä, raskasmetallimusiikkia. Vähän vanhahtavaa tämäkin jo on, mutta meni multa täysin ohi aikanaan. Ajankuvana tätä tullaan joskus varmaan lukemaan, niinkuin yhtä hörhön Irmari Rantamalan yhtä tiiliskivimäistä Harhamaa. En mä sitäkään jaxanut ihan kannesta kanteen lukea. Olikohan Arnkil ihan tehtävänsä tasalla.

ellauri067.html on line 38: Sain koronan sulkemasta kirjastosta herätelainana jäljittelemättömän Tommi Kinnusen lukuromaanin Pintti. Plintti oli käsineidon tapainen apupoika Marjatta Kurenniemen teoxessa Puuhiset. Se paljastui (Hui! juonipaljastus!) loppupeleissä puuhisten kuninkaan pojaxi, joka ei osannut sanoa ärrää eikä ässää. Plintti < kr. plinthos 'tiiliskivi' voisi tarkoittaa myös jalustaa.
ellauri072.html on line 466: Yx huvittava piirre tuhatsivuisten tiiliskivien arvioinnissa on et useimmin toistetut esimerkit ja lainauxet tulee voittopuolisesti ekalta 20 sivulta. Niinku esim. maineikas "hiilihappoinen hiljaisuus" hipsii vastaan jo sivulla 10. Ja yleisen vessan leijonanärjyntä s. 17. Eixne jaxa lukea pitemmälle? TLDR?
ellauri073.html on line 435: Jonathan Franzenin teos Oikaisut, iso tiiliskivi kirjaxi, oli Lukemattoman läpän kilpailijaxi ilmeisesti aiottu. (Franzen sanoi BookPagen haastattelussa, “Loputon läppä pani muhun vauhtia, niinkuin aina kilpailu”. )
ellauri077.html on line 318: Ne riitelee lähinnä siitä onko Wallu metaironinen (siis post-postmodernisti) vai vaan anti-ironinen (jonkinlainen naivisti). Soisin mielelläni että jälkimmäistä. Sentauttahan vastenmieliset miehet oli kivempi lukea kuin tää tiiliskivi, että jäi sellanen tunne että tietää millä puolella rintaa Wallun sydän on. Joo metaironia on kuolleena syntynyt ajatus, two wrongs aint gonna make one right.
ellauri133.html on line 211: Tepon "se" on tiiliskivi, 1122 sivua. Takakannen mukaan
ellauri180.html on line 89: Kuten näitte, tämän teoksen lukeminen herättää sekavia ajatuksia, eikä sen tiiliskivimäisyyttä kannata pelästyä. Suosittelen.
ellauri207.html on line 234: Svenssonska Dagbladet näyttää hävyttömän treenatulta, nisuun verrattuna. Oiskoon siinä Mikille uusi homokaveri, Hessu Hopo? Mikin kirjoittama tiiliskivi Wennerströmin imperiumista oli käsittämätön kv myyntimenestys. Stieg osasi vetää juuri oikeista naruista. Niistä jotka saavat punapersepaviaanit kuolaamaan. Luonnos sexinostolaista. Roistoja on tälläkertaa ryssät ynnä baltit. Okei, te teette tiimityötä. Mikä on jutun pointti? Tiedotusvälineet julkaisevat moralisoivia textejä angstaavista sexinostajista. Samaan aikaan tukkukauppa balttinaamoilla eeku kukoistaa.
ellauri282.html on line 121: Tämä "osio" on alkua albumissa 285 jatkuvaan Patti Mulkkisen riivintään. v. 2021 kesällä (albumi 104) tutustuin Matti Pulkkiseen sen esikoisen välityksellä, ja pidin sitä aika hyvänä. Silloin vielä jaxoin niellä tiiliskiviromaaneja kokonaisina. Nyt vajaat 2v myöhemmin löytyi Pulkun viimeinen opus, Ehdotus rakkausromaanixi, Pasilan poistohyllystä. Se käsittelee siinä aivohalvausta romaanin keinoilla, ja vähän nähtävästi tärähtänyttä Vuokko-vaimoaankin myös. Pulkki sai paskahalvauxen 1988 ja kuoli 2011 Lapinlahessa, ai taisikin olla Lapinlahdella. Se oli kyllä ammatiltaan mielisairaanhoitaja. Jouzenlauluun mennessä Patti oli jo täysin työlääntynyt ex-"lahioimaiseensa".
ellauri331.html on line 56: Propagandasota Venäjällä ei ole mitään uutta. Se on jatkunut pitkään. Moskovassa asuvana toimittajana joutuu itse välineeksi, jopa kohteexi, ellei pidä varaansa. Suomalaiset lapset heittää Vaalimaalla auton ikkunaan tiiliskiviä, jos siinä on pitkät rekkarit.
ellauri341.html on line 119: Leikolalla on varmaankin ollut suurempikin sanoma tässä tiiliskivimäisessä teoksessaan, sillä sen verran tehokkaasti se pyrkii läpileikkaamaan erilaisia historiallisia tilanteita eri näkökulmista. Missä oikeastaan menee hyvän ja pahan raja? Vai onko sitä? Onko se kenties ns. veteen piirretty viiva?
ellauri348.html on line 840: Bandera kehitteli Entertainment-Education (EE) viestintästrategiaa, jonka tavoitteena oli lievittää yhteiskunnallista ongelmaa kouluttamalla yleisöä räätälöidyn viihteen avulla. Vizi ihankuin neukuissa! Disney-elokuvat lisäävät halua tehdä hyvää muille ihmisille, jopa tuntemattomille, päättelee Pirjo Säi-säi Winters. Esim. Yxin kotona-filmeissä heitetään syrjäytyneitä päähän tiiliskivillä.
ellauri381.html on line 559: On olemassa erilaisia ​​​​versioita siitä, minne ja miten Alexander Isaevich asettui. Yhden heistä mukaan hän vuokrasi kulman Yakovin ja Ekaterina Melnichukovin talossa. ”... Asuimme silloin toisella kadulla, Sadovajalla... asuimme mökissä - huoneessa ja minikeittiössä... - E. Melnichuk muisteli vuokralaisestaan, - Hän tuli..., hän laittoi puisen matkalaukun kynnykselle... Jakov, mieheni, otti matkalaukun ja sanoi: "Vau! Raskasta! Kirjoja vai tiiliskiviä?" "Kirjoja", hän vastaa. Hänelle tehtiin sänky keittiöön lähetyslaatikoista... "Hän kiusasi öisin, nukumme pitkään, ja hän lukee ja kirjoittaa kaiken petrolilampulla myöhään asti... Hän nousi aikaisin, yhden aikaan. aika - kuudelta aamulla. Jos oli ämpäri, hän käveli arolla, meni kauas kykkimään, aivan Kominternin haaralle, mutta jos oli huono sää, syksyn mutaa, hän kulki vain edestakaisin puutarhan perälle..."
ellauri390.html on line 602: Gut ist nicht gut genug, man will etwas mehr. Let good enough alone, I would say. Paras on hyvän vihollinen, totta Mooses. Nää kirjat myivät varmaan hyvin six koska ne on näin lyhkösiä. Tyhmempikin jaxaa ne läpi tavata. Coelhon niteet on näihin verrattuna tiiliskiviä. Lyhyestä virsi kaunis kun on lattapäiset lainehilla.
xxx/ellauri068.html on line 52: Postmoderni kirjallisuus on seurausta teeveestä ja netistä. Ennen kirjailija joutui näkemään hemmetisti vaivaa taustatutkimuxissa, esim joku Flaubert kirjottaessaan pylväspyhimyxistä, nyt eiku leikkaamaan ja liimaamaan suoraan netistä. Ei ihme että kirjoista tulee 1000-sivuisia tiiliskiviä, joita kukaan ei enää jaxa kannesta kanteen lukea, mitä vähän surffailevat sieltä täältä kuin teeveekanavia. Näihin on ihan turha enää tuhrata puita ja paperia, ne voi laittaa suoraan nettiin niinkuin nää mun paasauxet. Noniinhän nyt jo tehdäänkin, kuunnellaan äänikirjana. Eihän putoo kipeästi ozalle kun nukahtaa.
xxx/ellauri121.html on line 434: Tarmio kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseosta vuonna 1951. Hän opiskeli biologiaa Helsingin yliopistossa vuosina 1952–56 ja valmistui filosofian maisteriksi. Tarmio aloitti uransa WSOY:ssä oikolukijana vuonna 1956, minkä jälkeen hän työskenteli kustannustoimittajana, oppikirjaosaston päällikkönä, oppi- ja tietokirjaosaston johtajana ja lopulta pääjohtajana vuodesta 1969. 1970-luvun alussa kustannustaloa kohtasi valtakriisi. Vuoden 1972 yhtiökokouksessa kiistan voitti niukasti ryhmä, joka tuki Tarmion jatkamista pääjohtajana. Tarmio jätti pääjohtajuuden vuonna 1987 aloittaakseen uran itsenäisenä viestintäalan yrittäjänä. Tää mietelmätiiliskivi ilmestyi WSOY:lta keväällä 1986. Selvä pyy, sano Manninen varista. Tarmio toimitti monia aforismikokoelmia, esimerkiksi Ajatuksia elämästä, onnesta ja vanhenemisesta (1979), ja kirjallisuusantologioita, kuten Sata tarinaa tulipunaisesta kukasta (1988, Sirkku Klemolan kanssa). Tarmio toimi myös tietokirjailijana 1950-luvulta asti erikoisaloinaan biologia ja maantieto. Hänen muistelmansa ja kustannusalaa suomiva pamflettinsa Hurmio tai turmio ilmestyi 1998 Otavan kustantamana. Otava on WSOY:n vanha vihollinen. Yrityksessään Viestintä Tarmio Oy Tarmio muun muassa perusti Kirjamaailma-kirjakerhon, joka myöhemmin liitettiin Uudet Kirjat -kerhoon. Yritys myös tuotti Yleisradiolle vuodesta 1989 lähtien Kirjailijakohtaloita-sarjaa, jossa Tarmio muisteli edesmenneitä kirjailijoita, kuten Irja Sallaa ja Lauri Viitaa. Viestintä Tarmio julkaisi Suomen Golflehteä 1987–2011 ja on kustantanut useita golf-aiheisia kirjoja.
xxx/ellauri259.html on line 737: Kotimaisen rikoselokuvan Yön saalistajat kertomus alkaa, kun kulta-auto lähtee tehtaalta arvokuljetus mukanaan. Autonkuljettaja on roisto ja takapenkille on piiloutunut rosvojoukkoon soluttautunut poliisi Pete Hautala (Ilmari Saarelainen). Heillä on tarkoituksena hämätä mukana olevaa oikeata vartijaa ja tehdä suuri kultaryöstö, mutta toisin käy – kultaharkkojen tilalla kuljetuksessa onkin kultaharkoixi soluttautuneita tiiliskiviä. Keikka onnistuu muilta osin ja rosvojoukko alkaa suunnitella uutta iskua. Tästä alkaa melkoinen kissa-hiiri-leikki poliisien ja roistojen välillä. Rosvot ovat epätoivoisia ja valmiit panemaan kaiken peliin. Poliisit yrittävät estää suunnitelmat keinolla millä hyvänsä.
xxx/ellauri280.html on line 66: Knasun uusin 800 sivun tiiliskivi on pääasiassa tyhjää hölinää. Kiinosti vaan arvostelussa että uuden kirjan Knasu lookalike on siinä tyhmempi kuin autofiktiossa, eikä lue Dostojevskia vaan vetää käteen Ken Follettin parissa. Kekä vitussa on Ken Folletti?
xxx/ellauri312.html on line 612: Täähän kuulostaa vähän Foster Wallacelta. Sikiö kyllä aavisti ettei kulttuurissa ole enää kyse kirjoista vaan liikkuvasta kuvasta, nyttemmin kapuloista kazotuista ultralyhkösistä tai pidemmistä suorasaantivideoista: Instagramista, TikTokista, HBO:sta ja Netflixistä. Veti pään leukakiikkuun kun sen tiiliskivikirjat oli menneet pois muodista.
xxx/ellauri329.html on line 520: Ukrainanjuutalaisen Anatoli Rybakovin kirjoittama tiiliskiviromaani Arbatin lapset on meille suomalaisillekin tärkeä kirja. Toisille ehkä katkeran kalkin viimeistä juomista, toisille vahingoniloista synninpäästöä, monille ehkä merkityksetöntä vanhan paskan jauhamista. Mutta oman historiamme ymmärtämisen kannalta Venäjän lähihistorian ymmärtäminen lienee yhtä tärkeää kuin oman poliittisen todellisuutemme tajuaminen yleensä.
xxx/ellauri366.html on line 195: 2015 ilmestyi Lars GW Perssonin säpö/matuaiheinen tiiliskivi. Totuus on taruakin ihmeellisempää vai mitä lerppahattu?
22