Vaikka päästiin viime savotassa kukox tunkiolle, on länsimaiden perikato lähellä, lähempänä ainakin kuin Oswald Spengler teoksessa Der Untergang des Abendlandes 1918 arvasi. Toisen maailmansodan jälkeen saatiin pystyyn vielä aivokuollut Nato, ja vihdoin viimein turpiin kommareille itänaapurissa. Hiton hieno savotta.
ellauri032.html on line 105: Jansenistit levittivät teorioitaan koulujen välityksellä ja heillä oli kuuluisia oppilaita kuten Jean Racine ja Blaise Pascal, joka vastusti tinkimättömällä tavallaan jesuiittoja, näin eritoten teoksessa Les Provinciales (1656), jossa hän syyttää jesuiittoja älyllisestä korruptiosta. Nämä teesit eivät miellyttäneet paavi Innocentius X:tä ja Ludvig XIV:tä, jotka halusivat yhdistää kristikunnan ja tuomita jansenismin ja protestanttisuuden. Maaliskuussa 1656 Ranskan hallitus määräsi suljettaviksi ns. petites écoles, joissa opinahjoissa jansenismin sanomaa oli levitetty. Kuningas osallistui itse parlamentin istuntoon eli käytti ns. lit de justice -oikeutta hyväkseen 19. joulukuuta 1656 ja hyväksyi tilaisuudessa paavi Aleksanteri VII bullan Ad Sacram, jossa virallisesti tuomittiin jansenistien ajatukset.
ellauri032.html on line 128: Muuton jälkeen Pascal jatkoi yhä opiskelujaan, ja ennen 16. ikävuottaan hän teki lopullisen läpimurtonsa todistettuaan myöhemmin omaa nimeään kantaneen Pascalin lauseen, jota hän käsitteli teoksessaan Essai pour les coniques (Tutkielma kartioleikkauksista. Mystinen heksagrammi. Gurdijeff panee paremmax, sillä on enneagrammi. Kolme kulmaa enemmän kuin Pascalilla.). Pascalin kolmioita piirrettiin myös Norssissa. Mä tykkäsin aljasta enemmän kuin jommasta. Ei mulla ollut intuitiota.
ellauri040.html on line 358: Deleuzen filosofia on yhtä hölinää. Ero on samuutta tärkeämpää. Haha. Ihan sama, ei mitään eroa. Alun perin Deleuze omaksui eron käsitteen Bergsonilta (Bergsonismi, 1966), keltäpä muultakaan. Huuhaamies toiselta huuhaamieheltä. Todellisuus on leikkiä kahden, Anti-Oidipuksessa ”ruumis ilman elimiä” ja Mitä filosofia on? -teoksessa ”immanenssin taso” tai ”kaaosmos” (kaaosmoosi). Jo on jorinaa. Deleuze kuvasi filosofista tulkintamenetelmäänsä termillä enculage, tarkoittaen tapaansa hiipiä molo tanassa jonkun kirjoittajan peräpuoleen, "hedelmöittää" tämä takakautta ja tuottaa ruskeita jälkeläisiä, jotka ovat tunnistettavissa kirjoittajan omiksi mutta jotka ovat silti hirviömäisiä ja erilaisia. Dekonstruktiota siis, vai mitä Derrida?
ellauri041.html on line 42: Vuonna 1918 Tšukovskista tuli Gorkin aloitteesta perustetun Vsemirnaja literatura -kustantamon englanninkielisen osaston johtaja. Hän venäjänsi paljon amerikkalaisten ja englantilaisten kirjailijoiden teoksia ja laati sovituksia lastenkirjallisuuden klassikoista. Käännöstieteellisten tutkimustensa tulokset Tšukovski julkaisi kirjassaan Printsipy hudožestvennogo perevoda (1919), jota hän myöhemmin laajensi nimillä Iskusstvo perevoda (1930, 1936) ja Vysokoje iskusstvo (1941, 1964, 1968). Tšukovski osallistui aktiivisesti kielenkäytöstä 1950-luvulla käytyyn keskusteluun ja puolusti venäjän kielen puhtautta teoksessaan Živoi kak žizn (1962).
ellauri042.html on line 864: Klemensin kirjallinen tuotanto on laaja. Hänen koulutuksensa laatu näkyy siinä, että kuinka siteeraa toistuvasti kreikkalaisen kirjallisuuden runoilijoita ja filosofeja. Lisäksi hän käsittelee arkeologiaa ja mytologiaa. Klemens tunsi kristillisen kirjallisuuden hyvin, ja hän viittaa kirjoituksissaan yli 1 500:aan Vanhan testamentin ja liki 2 000:een Uuden testamentin kohtaan. Stromateis-teoksessaan hän yritti yhdistää toisiinsa kreikkalaista filosofiaa ja kristinuskoa. Protreptikos-teos oli kreikkalaiselle yleisölle suunnattu kehotus kääntyä kristinuskoon. Paidagogos-niminen teos käsittelee kristillistä moraalia.
ellauri045.html on line 475: Imaginistiajoista on kirjoittanut Jeseninin ystävä Anatoli Mariengof teoksessaan Romaani vailla valhetta (1926). Moskovassa Mariengof ja Jesenin jakoivat asunnon ja jossain vaiheessa myös luukun ainoan vuoteen, lähes naisystävätkin. Tasapäisyyteen totuttelevien neuvostoihmisten keskellä runoilijat keikaroivat silinterihatuissa, nimesivät katuja uudelleen itsensä mukaan ja painattivat julistuksen "yleisestä liikekannallepanosta radikaalien runollisten muotojen puolustamiseksi". Julistustaan he liimasivat sotakomissariaatin päiväkäskyn viereen Moskovan aitoihin.
ellauri045.html on line 501: Jeseninin runot olisivat ansainneet suomennoksen, jossa runojen musiikki pääsee esiin. Hyvärinen on poistanut Jesenin runomitat, loppusoinnut ja äännetoiston, mutta ei ole pannut mitään tilalle. Verrataan esimerkiksi Hyvärisen käännöstä Jeseninin yhdestä kuuluisimmasta runosta ”Kapakka-Moskova” aiempaan suomennokseen teoksessa Neuvostolyriikkaa 1 (1975). Hyvärinen ei jostain syystä ole nimennyt runoa, hän kääntää:
ellauri045.html on line 515: Saaritsan ja Rymin soinnikas suomennos Neuvostolyriikkaa 1 -teoksessa:
ellauri045.html on line 526: Ville Ropposen Suuren idän essee on villisti kieppuva nojatuolimatka ajassa ja tilassa halki entisen Neuvostoliiton. Liikkeessä Tallinnasta Almatyyn ja Siperiasta Kaukasiaan Ropponen ruotii kirjallisuutta ja aatehistoriaa, elokuvaa ja nykyhetken ideologioita. Kirjassa selviävät suomalaisten suhde itänaapuriin, Aral-järven kohtalo, se kuka on Kazakstanin isoin ihminen ja tuhannet muut asiat. Teosta lukemalla selviävät myös nyky-Venäjän aatekiemurat. Nonfiktio-teoksen kokeellinen rakenne heijastelee suuren ja mahtavan monihaaraisuutta. Ropponen sekoittaa teoksessa faktaa ja fiktiota, tunnustuksellisuutta ja houreita, kirjallisuusanalyysia, matkakertomusta ja haastattelua. Reportaasi yhtyy runouteen ja dialogi faktapohjaiseen epiikkaan. Ropposen nonfiktioteoksen jälkeen suomalainen esseistiikka ei enää ole ennallaan.
ellauri049.html on line 637: Paul Valéry välitti luennoissaan Mallarmén ajatuksia Kirjasta, josta Maurice Blanchot sai ajatuksia teoksiinsa Kirjallinen avaruus (1955) ja Le livre à venir (1959, Tulevaisuuden kirja). Mallarmén ja Lautréamont’n runokielen uudistus on aiheena myös Julia Kristevan väitöskirjassa La révolution du language poétique (Runokielen vallankumous, 1969). Jean-Paul Sartren postuumisti ilmestyneessä teoksessa Mallarmé. La lucidité et sa face d’ombre (Mallarmé. Älyn kirkkaus ja sen varjopuoli, 1986) Sartre korottaa Mallarmén runoilijaksi ylitse muiden. Mallarmé on suuresti vaikuttanut myös muihin ranskalaisiin ajattelijoihin, kuten Roland Barthesiin, Jacques Derridaan, Michel Foucault'hon ja Jacques Lacaniin.
ellauri052.html on line 271: Vuonna 1725 Popen kuusiosainen kokoelma William Shakespearen töistä sai osakseen ankaraa kritiikkiä puolueellisuuksistaan. Erityisesti Popea kritisoi Lewis Theobald teoksessaan Shakespeare Restored (1726).
ellauri052.html on line 317: Coleridgen pääteokset ovat runoelmat Christabel ja The ancient mariner. Tän mä muistan Aku Ankasta: Kuoleman peikko mun hyytävi veren. Ammuin nuolen ilmoihin albatrossia mä haavoitin. Aku veisaa kyynelet silmistä roiskuen. Kenenkäs runo oli se Enoch Arden joka mainittiin Poirotissa? Ai niin se oli se Tennysonin tylsimys. Lisäksi on hänen runotuotteistaan mainittava romanssi "Genevieve", rajun ylevä rapsodia "Fire, famine and slaughter" ja draama Remorse. Pienet runonsa hän on julkaissut kolmena kokoelmana: Juvenile poems, Sibylline leaves ja Miscellanous poems. Elämäänsä ja kirjallista toimintaansa Coleridge on kuvannut teoksessa Biographical sketches of my literary life and opinions. Coleridge tutki saksalaista kirjallisuutta ja välitti sen tuntemusta englantilaisille. Hän käänsi Friedrich Schilleriä englanniksi.
ellauri052.html on line 339: Böhme esitti aatteitaan ensiksi teoksessa Aurora oder die Morgenröte im Aufgang (1612). Sen johdosta häntä kiellettiin kirjoittamasta, mutta muutamien vuosien kuluttua hänen sisällinen kutsumuksensa kasvoi niin voimalliseksi, että hän ryhtyi siihen uudelleen, jonka jälkeen hän elämänsä viime vuosina sepitti useita, teoksia. Böhme sai uskonnollisten haaveilijani joukossa paljon innokkaita oppilaita, jotka käyttivät hänen teoksiaan hartauskirjoina. Suomeksikin käännettyinä niitä levisi 1700-luvulla Pohjanmaan mystikkojen kesken.

ellauri054.html on line 53: Comenius vaati kaikkien lasten oikeutta koulutukseen sukupuoleen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta ja hän suunnitteli ensimmäisenä maailmassa laajan ja yksityiskohtaisen ohjelman vaatimustensa toteuttamiseksi teoksessaan Didactica magna (Suuri opetusoppi). Comenius piti Eurooppaa maailman sydämenä, Saksaa Euroopan sydämenä, Saksaan silloin kuulunutta Böömiä Saksan sydämenä ja Prahaa Böömin sydämenä.
ellauri054.html on line 55: 1600-luvun eurooppalaisen yhteiskunnan kriisi alkoi kuitenkin pian koskettaa Comeniuksen toimintaa, kun poliittiset ja uskonnolliset jännitteet kasautuivat ristiriidoiksi johtaen lopulta avoimeen vihamielisyyteen protestanttien ja katolisten välillä. Comenius joutui jättämään kotinsa, vaimonsa ja lapsensa ja piileskeli metsissä, sillä pappeja kohtaan viha oli suurimmillaan. Kärsimyksen, kuoleman ja vihan keskellä myös Comeniuksen vaimo ja lapset menehtyivät ruttoon. Comenius kamppaili sisäisissä ristiriidoissa paeten yhä syvemmälle metsiin. Hänen kerrotaan todenneen, että ”Elämäni on ollut yhtä ainoata loputonta vaellusta, eikä minulla ole missään ollut pysyväistä asuinsijaa”. Näiden vuosien kahdessa teoksessa Surujen mies (1623) ja Maailman labyrintti (1623) kuvastuu henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen syvä kriisi.
ellauri054.html on line 74: Suomen kieli kiinnosti Comeniusta, koska hänelle lahjoitettiin vuonna 1646 kaksi kappaletta ensimmäisen suomenkielisen Raamatun (1642) painoksesta. Tältä ajalta ovat myös peräisin Comeniuksen havainnot suomen ja unkarin kielten yhtäläisyyksistä, jotka hän esittää teoksessaan Methodus linguarum novissima. Pian arvovaltainen Leibnizin johtama perinne alkoi pitää häntä suomen ja unkarin kielisukulaisuuden keksijänä. Paska E. N. Setälä koitti lykätä kunniaa saksalaiselle Martin Vogelille, kusipää kirjallinen varas.
ellauri055.html on line 624: Theofrastoksen Luonteita-teoksen tapaan La Bruyère määrittelee teoksessaan ominaisuuksia, kuten "imartelevuus" tai "maalaisuus", ja antaa sitten esimerkkejä näistä luonteenpiirteistä ja käytöstavoista henkilöiden muodossa. Moralistina hän pyrki esittelyllään parantamaan aikansa yhteiskunnassa vallinneita käytöstapoja. La Bruyèrella oli laaja ja monipuolinen sanasto ja taitava satiirinen kirjoitustyyli. La Bruyèren tyyliä ihailivat myöhemmin 1800-luvun merkittävät ranskalaiskirjailijat, kuten Gustave Flaubert ja Goncourt-veljekset. Kahdeksan painosta Caractères-teoksesta ilmestyi La Bruyèren elinaikana. La Bruyère laajensi teoksessa olleita kirjallisia muotokuvia niiden suuren suosion takia. Lukijat alkoivat yhdistää kuvauksia todellisiin henkilöihin, mutta La Bruyère kiisti, että ne perustuisivat yksittäisiin henkilöihin. Kirjassa esiintyvät verhotut viittaukset aikalaisiin tekivät La Bruyèren valinnan Ranskan akatemiaan haastavaksi, mutta hänet valittiin lopulta vuonna 1693. Diplomaatti ja muistelmakirjailija Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua kuvasi La Bruyèrea muistelmissaan kunnialliseksi, rakastettavaksi ja vaatimattomaksi.
ellauri055.html on line 1300: Viimeisinä vuosinaan Kala yritti muodostaa fysiikan kokonaisselityksen teoksessaan Terminalkausalität Als Die Grundlage Eines Unitarischen Naturbegriffs (1956). Tämä teos, jonka oli tarkoitus olla esiaskel laajempia tutkimuksia kohti, ei kuitenkaan saavuttanut suurtakaan kiinnostusta Suomen ulkopuolella. Se oli pelkkää tunarointia. 2v myöhemmin Kala oli kuollut. Menin kauppaan. Minä myös. Ostin kalan. Minä myös. Kala haisi. Minä myös.
ellauri058.html on line 256: Tervo, Jari hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012).
ellauri062.html on line 803: Aika sekoa. Onkohan tää Jakkekaan ihan terve päästä. Esimerkiksi Salmelaisen Karin parhaat napakympit -teoksessa (N, 87) uudelleen kerrottu Napakymppi-ohjelman jakso saa sekä mielenvikaisia että koomisia sävyjä, kun se liitetään häiritsevällä ja koomisellakin tavalla Neuromaanin vinoutuneeseen todellisuuteen.
ellauri064.html on line 353: Erik Arkilin isä oli Rolf Arnkil, joka tunnetaan uskonnollis-filosofisista pohdinnoistaan mm. teoksessaan Ihmisestä on kysymys. Arnkilin perheessä oli ns. koulukortteerissa myös nykyinen piispa Wille Riekkinen. Maailmankatsomuksellinen pohdinta on siis Arkilille tuttua jo lapsuudesta lähtien. Kirjan liepeestä luen, että Arnkil onkin ensin opiskellut teoreeettista filosofiaa mutta pompannut sitten peruskoulunopettajaksi. Mielenkiintoista! Miksipä immeisen elämän pitäisi juosta yhtä raidetta kuin junan. Ylämäki alamäki ylämäki alamäki yhdessä kuljemme sen.
ellauri065.html on line 420: Intertextuaalisia viittauksia on runsaasti, ja ovelaa on, että jotkin teoksessa olevat alaviitteet ovat nähtävästi oikeita teoksia, toiset taas fiktiivisiä. Paljon viittauksia meni varmasti ohi, mutta joistakin sain kiinni – esimerkiksi Harald Birger Olauseniin (joka nimikirjaimet muodostavat hauskasti lyhenteen HBO) liittyvä kohta olisi tullut varmasti ohitettua olankohautuksella, ellen olisi sattunut henkilöön ja hänen tuotantoonsa törmäämään poliisin urallani. Sexuaalisia vihjauxia oli niuhosti. Siitä miinusta.
ellauri071.html on line 527: Kabbala on joskus varhaiskeskiajalla kehitetty jutkumystiikka. Filosofisista koulukunnista eniten kabbalaan on vaikuttanut uusplatonismi. Näiden kahden opin kirjoituksia vertailtaessa ei voi olla huomaamatta niitä samankaltaisuuksia, jotka vallitsevat kummankin opin käsityksissä alkuykseydestä (Εν / כתר), siitä emanoituvasta ideoiden maailmasta (Νους / חכמה), joka toimii kaiken olevan pohjapiirustuksena ja kabbalassa varsinkin 'kirjoittamattomana Toorana', jolta Jumala kysyi neuvoa maailmaa luodessaan, sekä ideoiden maailmasta emanoituvasta sielujen tyyssijasta (Ψυχή / בינה). Juutalaisista neoplatonisteista varhaisiin kabbalisteihin ovat vaikuttaneet ainakin Šalomo Ibn Gabirol (n. 1021–1058) sekä Barcelonassa syntynyt ja Narbonnessa kuollut Abraham bar Ḥijja (1070-1136/45), jonka ajatuksia on lainattu jopa sanatarkasti Bahirissa — vanhimmassa kabbalistisessa teoksessa (Gershom Scholem: Origins of the Kabbalah). Kabbalasta voimakkaasti vaikutteita saaneista suuntauksista mainittakoon šabbateismi sekä itä-eurooppalainen hasidismi.
ellauri074.html on line 321: Cioranin ja Mircea Eliaden yhteydet Romanian 1930- ja 1940-luvun äärioikeistolaisiin liikkeisiin ovat herättäneet paljon keskustelua, ja niistä kerrotaan seikkaperäisesti esimerkiksi Marta Petreun teoksessa An Infamous Past: E. M. Cioran and the Rise of Fascism in Romania.
ellauri077.html on line 756: Yleensä on katsottu, että rukous on peräisin Niebuhrilta, mutta sen alkuperästä on esitetty erilaisia arveluja. Niebuhr itse piti itseään rukouksen ensimmäisenä esittäjänä, ja se esiintyy muun muassa hänen teoksessaan The Essential Reinhold Niebuhr: Selected Essays and Addresses (1987) sekä hänen tyttärensä Elisabeth Siftonin teoksessa The Serenity Prayer: Faith and Politics in Times of Peace and War (2003). Siftonin mukaan hänen isänsä oli käyttänyt rukousta vuonna 1943. Hän on kuitenkin ilmeisesti käyttänyt sitä saarnassaan jo vuonna 1932 tai aikaisemmin. Rukous on pantu virheellisesti muun muassa Augustinuksen, Tuomas Akvinolaisen, Franciscus Assisilaisen, Paul Tillichin, Friedrich Christoph Oetingerin ja Udo Kuckucksuhrin nimiin. Kaikki kieltäytyivät.
ellauri093.html on line 890: Muistelmateoksessaan Valoisia jälkiä (suom. 1927) Dora Rappard kertoo merkittävistä tapaamisista ja tapauksista elämässään. Tärkeä sija on tempautumisella mukaan Englannista 1870-luvulla alkunsa saaneeseen pyhitysliikkeeseen. Siltä ajalta on peräisin myös tämä virsi. Se sai alkunsa puolisoiden välisestä keskustelusta matkalla Baselista ylös Chrischonavuorelle. Carl Rappard sanoi vaimolleen: "Kun taas kirjoitat uuden laulun, sen aiheena pitää olla Herran paluu ja meidän valmiutemme siihen." Kotiin päästyä Dora Rappard tarttui kynään, ja niin syntyi tämä virsi. Työtä käskettyä.
ellauri096.html on line 481: Jaakko Yli-Juonikas on usein hämmentänyt ja koetellut ilmaisun rajoja, mutta miksi hän on halunnut käsitellä toista kirjailijaa ja hänen tuotantoaan omassa fiktiivisessä teoksessaan?
ellauri107.html on line 324: Rothin paras teos on Harrin mielestä Käänteiselämää (The Counterlife, 1986). Se on fantastinen postmoderni teos, joka muljauttaa tarinan ylösalaisin peräti viisi kertaa. Lopulta lukija ei voi olla varma oikeastaan mistään. Se on hienoa. Suunnilleen sama idea on Paul Austerilla teoksessaan 4 3 2 1. Se ainakin oli syvältä.
ellauri112.html on line 149: II Toisessa pääteoksessaan, »Ihmisen polveutumisessa», (1871) johtui Darwin itsestään kiinnittämään huomionsa luonnon inhimillisempiin piirteisiin ja tuomaan niitä esiin. Olihan nyt todistettava, että ihmisen ja eläinkunnan välillä ei ole mitään ylipääsemätöntä kuilua, että ihmisellä eläimistön pisimmälle ehtineitten joukossa on verrattain läheisiä sukulaisia. Ihmisellä on, kuten tunnettu, yhteiskuntaelämää ja määrättyjä sosiaalisia hyveitä. Siis täytyy myös korkeimmilla eläimillä olla ainakin alkeita tämänsuuntaisiin ilmiöihin. Mikään ei ollut helpompaa osoittaa. Että lukuisat eläimet elävät joukossa, pyytävät saaliinsa yhdessä, asettavat yhteisiä vartijoita ja vaaran tullen taistelevat yhteisesti vihollista vastaan, voimakkaitten urosten suojellessa heikompia naaraita ja poikasia, se voidaan nähdä lukemattomissa tapauksissa. Nämä joukoissa elävät eläimet osoittavat usein mitä suurinta uskollisuutta »yhteiskuntaansa» kohtaan. »Lajien synnyssä» oli Darwin väittänyt, että »olemassaolon taistelun täytyy aina olla ankarimman samaan sukuun kuuluvien yksilöiden välillä». Nyt kiinnittää hän huomiota siihen, kuinka usein tapahtuu, että saman suvun jäsenet auttavat toisiaan elämäntaistelussa. Meneepä tämä auttavaisuus toisinaan tuollepuolen suvun rajojenkin. Esimerkkejä löytyy taaskin lukuisia.-- Yhteiskunnallisen viettinsä ovat ihmiset epäilemättä perineet apinan kaltaisilta esi-isiltään, sillä se löytyy alhaisimmillakin heimoilla. »Kolme vangittua patagonialaista meni mieluummin kuolemaan, kuin ilmaisi toveriensa sotasuunnitelman; he antoivat ennemmin ampua itsensä, toinen toisensa jälkeen.»
ellauri112.html on line 153: Monet myöhemmät tutkijat ovat vieläkin enemmän vähentäneet olemassaolon taistelun merkitystä luonnossa. Niin esim. tunnettu ruhtinas Krapotkin eräässä teoksessa, jossa hän osoittaa, miten lukuisain eläinten pääpyrkimyksenä näyttää olevan välttää kilpailua. Luonnollinen valinta, sanoo hän, ei suinkaan vaikuta siten, että se synnyttäisi tungosta saman lajin yksilöiden kesken (kuten sen Darwinin mukaan täytyisi tehdä). Luonnollinen valinta suosii niitä eläin- ja ihmisryhmiä, jotka parhaiten osaavat välttää kilpailua. Esimerkkejä tarjoavat muuttolinnut, talvella nukkuvat imettäväiset, suunnattomia matkoja vaeltavat puhvelilaumat--kaikki koettavat, mikä milläkin tavoin, välttää ruuan vähyyttä ja siitä johtuvaa kilpailua; ja toiset ryhtyvät valtaviin ponnistuksiin saadakseen koko laumalle riittävän ravinnon. Krapotkinin mukaan luonnon antama opetus onkin: Välttäkää kilpailua, käykää liittoon keskenäiseksi avuksi! Sen on primitiivinen ihminen tehnyt. Ja se on syynä siihen, että ihminen on niin pitkällä kuin hän on. Myös uusimman biologisen tutkimuksen kesken ovat ne yksinkertaiset periaatteet, joiden kautta Darwin uskoi voivansa selittää kehityksen, siis ennen muuta »olemassaolon taistelu» paljon menettäneet tenhovoimastaan. Etevä englantilainen biologi prof. Bateson lausui Darwinin satavuotisjuhlan johdosta, että siitä huolimatta että olemme varmasti vakuutettuja kehitysopin totuudesta, täytyy lajien synnyn ja kehityksen syyt katsoa toistaiseksi tuntemattomiksi. Samaa mieltä ovat monet muut ensi luokan tutkijat, erityisesti tanskalainen prof. Johannsen, yksi uuden perinnöllisyystutkimuksen ensimäisistä auktoriteeteista. Tietysti ei »olemassaolon taistelun» tosiasiallisuutta voida kieltää. Mutta kehitykseen nähden rajoittunee sen merkitys pelkästään siihen, että se karsii pois elämänkyvyttömät oliot. Sen sijaan on siinä vaikea nähdä mitään suoranaisesti edistystä aikaansaavaa momenttia. Onhan sota hirvittävää voiman haaskausta, eihän tungos riittämättömästi varustetun elämän pöydän ympärillä voi aikaansaada muuta kuin tavatonta sen saman energian, sen positiivisen työn tuhlausta, joka toisessa tapauksessa, runsaan ravinnon ja ulkonaisen rauhan vallitessa, voitaisiin käyttää suvun edistymiseksi. Yllämainittu prof. Johannsen lausuukin: »Me löydämme suurimman määrän uusia elämäntyyppejä siellä, missä on parhaat mahdollisuudet levenemiseen ja runsaaseen ravintoon», toisin sanoin siellä, missä on pienin kilpailu. On siis kieltämätön tosiseikka, että uuden elämän-tieteen käsitys elävän luonnon tilasta ja varsinkin edistyksen edellytyksistä on tullut huomattavasti valoisammaksi. Niin epäselvää kuin kaikki vielä onkin, on Collin sitä mieltä, että saman sijan, minkä Darwin kehitysopillisessa teoriassaan antoi »olemassaolon taistelulle», tulee uudessa teoriassamme saamaan energian kasaaminen runsaan ravinnon vallitessa, jolloin jollakin meille toistaiseksi tuntemattomalla tavalla uudet edistyksensuuntaiset elimet syntyvät.
ellauri112.html on line 157: Mutta tämän altruistiseen suuntaan menevän kehityksen täytyy vielä suunnattomasti mennä eteenpäin, jos mieli sivistyneen ihmiskunnan säilyä olemassaolon taistelussa. Elämän-taiston traagillinen piirre ilmenee, mitä sivistyskansoihin tulee, siinä laissa, että korkeimmalle kohonneita ihmisluokkia ja vallitsevia kansoja, jotka ovat itselleen kasanneet varallisuuden ja elämännautintojen aarteet, säännöllisesti uhkaa sangen pikainen sukupuuttoon kuoleminen. Yhteiskunnassa, missä on suuria sosiaalisia eroavaisuuksia, vaikuttaa sentähden luonnollinen valinta päinvastaiseen suuntaan kuin se mikä veisi suvun edistymiseen. On sangen todennäköistä, että kreikkalaisroomalaisen sivistyksen perikato johtui suureksi osaksi tällaisesta nurinpäisestä valinnasta: sivistyspääoma joutui sukupuuttoon kuolevalta hallitsevalta luokalta yhä enemmän alempien kerrosten käsiin, jotka tietysti eivät kyenneet sitä hoitamaan. Sama kohtalo odottaa maapallomme hallitsevaa valkoista rotua alempien rotujen suhteen. Mutta tällä uhkaavalla perikadolla on se valoisa puoli, että se näyttää altruistisen kehityksen luonnontieteellisesti välttämättömäksi. Ajanpitkään tulevat aina sortajat sorretuita heikommiksi. Yhteiskunnallisten kerrosten ja eri rotujen välisten kuilujen pikainen poistaminen on siis välttämätön; ainoastaan veljellinen yhteiskuntajärjestys, joka on sopusoinnussa korkeimpien siveellisten ja uskonnollisten ihanteittemme kanssa, voi pelastaa ihmiskunnan suunnattomasta taka-askeleesta. Edistyksen ja veljeyden ajatukset, molemmat kirkkaimmat tähdet, jotka ovat ihmisten kulkua johtaneet, kuuluvat siis yhteen luonnon välttämättömyydellä. Päästyäni selostuksessani tähän kohtaan, joka näyttää, kuinka Collin teoksessaan aikaansaa sen aatesynteesin, jonka kirjan nimi ilmaisee, voin lopettaa seuraavilla hänen omilla sanoillaan: »Biologia ja kulttuuritiede yhdessä opettavat meille, että jonkun eläinlajin tai ihmisryhmän on mahdollista jatkuvasti kohota yhä korkeammille elämäntasoille. Kysyessämme, kuinka nykyajan ihmiset saattavat tuntea olevansa liitossa jumaluuden kanssa eli sopusoinnussa korkeimman elämänvietin kanssa, joka on olentoomme asetettu, täytyy vastauksen kuulua: kaikin voimin tekemällä työtä ihmisen kohottamiseksi. Kun ihmisen esihistoria on seikkailurikasta ylenemistä yksisoluisesta limaotuksesta satumaisen pitkän astesarjan kautta sille tasolle, jolla me nyt olemme, silloin aukenee huimaava näköala ihmiskunnan tulevaisuuteen. Ja voi tuskin olla epäilemistä siitä, että uskonnollinen tunne--uskollisuuden tunne sitä kohtaan, mikä on jumalallista maailman kaikkeudessa ja omassa olennossamme--on yhä enemmän ja enemmän yhdistyvä tähän näköalaan.» (Uusi Suometar 7.9. ja 12.9.1913) * * * * *
ellauri112.html on line 249: Beelzebub Collin de Plancyn teoksessa ''Dictionnaire Infernal'', 1863. Beelzebub tai Beliar, (Ba‘al Zebūb tai Ba‘al Zəvūv, hepreaksi בעל זבוב), oli filistealaisten kaupungissa Ekronissa palvottu jumala.
ellauri115.html on line 973: Alun perin termiä käytti Jean-Jacques Rousseau teoksessaan Yhteiskuntasopimuksesta. Yhteiskuntasopimuksen perusidean mukaista valtioihannetta kannattivat häntä ennen kuitenkin jo Thomas Hobbes, John Locke ja Hugo Grotius. 1900-luvulla yhteiskuntasopimusperinnettä on edustanut John Rawls. Se tietämättömyyden pyllyverhokaveri. Hyvin ällö ja epis oikispää.
ellauri117.html on line 604: Locke oli etsinyt uraa itselleen, ja vuonna 1667 hän muutti Shaftesburyn kotiin Exeter Housessa Lontoossa toimiakseen Lordi Shaftesburyn henkilökohtaisena lääkärinä (jepjep). Lontoossa Locke jatkoi lääketieteellisiä opintojaan Thomas Sydenhamin ohjauksella. Sydenhamilla oli merkittävä vaikutus Locken luonnonfilosofiseen ajatteluun. Vaikutus näkyy erityisesti Locken teoksessa An Essay Concerning Human Understanding.
ellauri141.html on line 719: Tällainen elämys saatiin marraskuussa vuonna 2007 kokea myös vakkasuomalaisessa Laitilassa kirjailijan synnyinseudulla. Tämän syntymäpaikan Jouko Grönholm ilmaisee Kirjojen Turku -teoksessaan omaleimaisesti: kirjailija oli Laitilan flikkoja. Huntuvuoren perhe tosin siirtyi myöhemmin Nousiaisiin; sukulaisverkostoa oli sittemmin myös Maskussa ja Raisiossa.
ellauri145.html on line 66: Arthur Rimbaud’n mielestä ”Le vrai bateau est ivre” eli tosi elämä on poissa vintiltä. Breton yhtyi Rimbaud’n näkemykseen ja halusi palauttaa elämään siitä puuttuneen rakkauden. Vuonna 1928 Breton julkaisi puolittain omaelämäkerrallisen romaanin Nadja, joka alkaa kysymyksellä: ”Kuka minä olen?” ja samoin päättyy oman identiteetin etsintään. Nadja Nadja soromnoo. Mihkähän mä se jätin? Ruhtinas Hiirulainen vei. Breton soveltaa teoksessa ”objektiivisen sattuman” metodiaan. Romaanin kertoja tapaa Nadjan, oudon eteerisen naisen, jonka mielenterveys järkkyy. Nadja elää omissa maailmoissaan ja päätyy lopulta mielisairaalaan. Romaanin kaikki ulkoinen tapahtumapaikkojen kuvaus on korvattu valokuvilla, tauluilla ja piirroksilla. Mitä pelleilyä. Breton ei olis löytänyt omaa persettään edes sähkölampun valossa. Pompeijin viimeiset päivät kirjotti sama Bulwer-Lytton joka väsäsi Ressun romskun alun koirankopin katolla. Elokuvassa pääosaa näyttelee yhdysvaltalainen kehonrakentaja Steve Reeves. Ohjelman kazeluaika Areenalla on päättynyt. Nyyh. Sen olis saanut kirjamessuilta mutta oli liian kallis.
ellauri145.html on line 739: Kontrasti haasteellisen fysiikan ja ensiluokkaisten herkkien lahjojen välillä ei voi epäonnistua Corbièren teoksessa herättämään huumorintajua puolustusrefleksinä, ja ohjaamaan hänet miehenä systemaattisesti pahan maun etsintään. Hän pukeutuu seilorixi kuin Aku Ankka, paljas pyrstö ja räpylät roikkuvat valtavissa saappaissa, hän naulaa kuivuneen rupikonnan takkaseinän reisipeiliin. "Tässä, tässä on minun pää," hän laukoo naiselle samalla kuin ojentaa verisen pässinpään.
ellauri150.html on line 103: Marja Sannikka –jakson jälkeen Nguyen kirjoitti valokuvaaja-aktivisti Aisha Benahmedin kanssa kansalaisjärjestö Fem-R:n sivuille blogikirjoituksen, jossa oikaistiin jaksossa esiintyneitä käsityksiä ja käsiteltiin muun muassa värisokeaa rasismia. Termiä on käsitellyt muun muassa amerikkalainen sosiologi Eduardo Bonilla-Silva vuonna 2010 julkaistussa Racism without racist –teoksessaan.
ellauri151.html on line 384: Hamannin epäluottamus järkeen ja valistukseen johti hänet johtopäätökseen, jonka mukaan usko Jumalaan oli ainoa ratkaisu filosofian kiusallisiin ongelmiin. Hamann sai paljon vaikutteita David Humen kirjoituksista. Hänet muistetaan siitä, että hän käytti kuvaa Sokrateesta, joka väitti ettei tiedä mitään, teoksessaan Socratic Memorabilia, jossa hän arvosteli valistuksen riippuvuutta ihmisjärjestä.
ellauri160.html on line 310: Ei, mitään maanviljelyn vallankumousta ei tapahtunut, eikä maanviljelyn aloittaminen johtanut byrokraattisiin yhteiskuntiin ja luokkaeroihin, kuten viime aikojen ehkä suosituimman historiateoksen Sapiens (2011) kirjoittanut professori Yuval Noah Harari väittää. Eikä ihmisten poliittinen organisoituminen ole alkuvaiheessa samanlaista pienten yhteisöjen muodostusta kuin mitä on havaittu esimerkiksi simpansseilla, kuten kuuluisa tutkija Francis Fukuyama teoksessaan The Origins of Political Order (2011) väitti.
ellauri161.html on line 336: Syntymäkin on saanut Nyölénin ymmälleen. ”Kuka tai mikä antaa elämän? Haluaisin kuulla ateistin vastauksen tähän yksinkertaiseen kysymykseen”, hän tivaa viime keväänä ilmestyneessä teoksessaan Tunnustuskirja. Oletko lakannut lyömästä Nyleenskää Antti? Vastaa tähän yxinkertaiseen kysymyxeen!
ellauri161.html on line 856: Näkyy 408 teoksessa alkaen 1051-2007
ellauri161.html on line 859: Näkyy 239 teoksessa alkaen 1051-2005
ellauri161.html on line 862: Näkyy 89 teoksessa alkaen 1821-2004
ellauri161.html on line 865: Näkyy 53 teoksessa alkaen 1806-2008
ellauri161.html on line 868: Näkyy 342 teoksessa alkaen 1787-2007
ellauri161.html on line 871: Näkyy 25 teoksessa alkaen 1822-1980
ellauri161.html on line 874: Näkyy 44 teoksessa alkaen 1782-2008
ellauri161.html on line 877: Näkyy 11 teoksessa alkaen 1872-1962
ellauri161.html on line 880: Näkyy 55 teoksessa alkaen 1800-2005
ellauri161.html on line 883: Näkyy 62 teoksessa alkaen 1750-2001
ellauri162.html on line 123: Bernanos oli katolinen ja mystikko, mutta myöhemmin uransa aikana hän arvosteli katolista kirkkoa ja myös Francoa. Esimerkiksi teoksessaan Les grands cimetières sous la lune hän kirjoittaa Mallorcalla tapahtuneista julmuuksista. Hän arvosteli voimakkaasti muun muassa paikallisia katolisia piispoja, jotka Espanjan sisällissodan aikana olivat haluttomia puuttua (sic) punaisten kohteluun.
ellauri163.html on line 843: Tämä artikkeli käsittelee pohdiskelua (kontemplaatio). Kontemplaatio (< lat. contemplatio, 'tarkasteleminen') on syvällistä ajattelemista ja pohdiskelua. Plotinokselle korkein mietiskelyn tila oli kokea visio jumalasta, Monadista. Plotinos kuvaili tätä kokemusta teoksessaan Enneadit. Oppilaansa Porfyrioksen mukaan Plotinos oli kokenut tämän neljä kertaa. Kuulostaa frigidin naisen orgasmilta. Mietiskelyyn sisältyy tässä tapauksessa jonkin asian kokeminen sen sijaan, että saavuttaa rationaalisen ja perustellun ymmärryksen teoriasta (ks. gnosis). Niin kuin ymmärrykseen käytetään rationaalista ajattelua ja logiikkaa, niin tehdään päinvastoin kun kyseessä on Jumala.
ellauri163.html on line 899: Durkheim käsitteli uskontoa yhteiskunnallisena ilmiönä teoksessaan Uskontoelämän alkeismuodot. Yleisesti ottaen sen mukaan ihmisten palvomat jumalat ovat pääosin kuviteltuja olentoja, jotka yhteiskunta on tiedostamattomasti luonut välineiksi, joilla valvotaan yksilön ajattelua ja toimintaa.
ellauri194.html on line 463: Roderick Chisholm on kuvannut ongelman kahdella kysymyksellä teoksessaan Theory of Knowledge (1966):
ellauri196.html on line 71: Ramismi kritisoi aristoteelista "keinotekoista" logiikkaa perustuen Platoniin, Ciceroon ja Quintilianukseen, ja halusi korvata sen retoriikkaan perustuvalla "luonnollisen ihmisymmärryksen mukaisella" logiikalla. Logiikan tehtävänä ei ollut Ramuksen mukaan syllogismien pohdiskelu vaan filosofinen etsintä ja lyhyimmän polun löytäminen etsinnän tiellä. Ramus esitti teoriansa muun muassa teoksessa Aristotelicae animadversiones (1543).
ellauri204.html on line 446: Korhonen mäystää kirjassaan nelikymppisten sukupolvea, johon hän itsekin kuuluu, mutta analysoi ikätovereitaan myös ymmärtäväisesti. Monet teoksessa tapahtuvista ikävistä käänteistä pannaan keski-ikäistyvien naisten omaksumien vääristyneiden arvojen piikkiin.
ellauri210.html on line 1458: Aanyway, se (Perraultin siis) julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1695 pienenä volyymina ja julkaistiin uudelleen vuonna 1697 Perraultin teoksessa Histoires ou contes du temps passé. Andrew Lang sisällytti sen, hieman eufemisoituna, johkin vitun Harmaakeijukirjaan. Se on luokiteltu Aarne-Thompsonin tyypin 510B kansantarinoiden joukkoon, luonnotonta rakkautta.
ellauri223.html on line 48: Campanella, Tommaso: Aurinkokaupunki (La città del Sole, 1602), teoksessa Lahtinen, Mikko (toim.): Matkoja utopiaan. Suomentaneet Pia Mänttäri, Topi Makkonen, Petri Koikkalainen ja Tuukka Tomperi. Tampere: Vastapaino, 2002. ISBN 951-768-058-9.
ellauri223.html on line 54: Teoksen viimeisessä osassa Campanella profetoi, astrologiaan verhotuin kielikuvin, että Espanjan kuninkaiden kohtalona on olla osa jumalallista suunnitelmaa paavien kanssa liittoutuneena. Seurauksena on oikean uskon lopullinen voitto ja leviäminen koko maailmaan. Voidaan helposti ajatella, että Campanella ajatteli lähinnä Uuden maailman valloitusta, mutta profetia on tulkittava myös Campanellan aiemmin kirjoittaman Espanjan monarkia -teoksen valossa. Tässä teoksessa Campanella esitti visionsa yhdistyneestä, rauhallisesta maailmasta, jota johtaisi teokraattinen monarkia. Poimin tähän Tommason parhaita paloja:
ellauri238.html on line 220: Saarikosken elämää on käsitellyt turhantarkasti Onnen Pekka Tarkka kaksimielisessä elämäkertateoksessaan, jota ei jaxa lukea ize Erkkikään.
ellauri241.html on line 64: "Leimiä" on englantilaisen runoilijan John Keatsin kirjoittama kerronnallinen runo, joka ilmestyi ensimmäisen kerran heinäkuussa 1820 julkaistussa teoksessa Leimiä, Isabella, Pyhän Agnesin aatto ja muut runot. Runo on kirjoitettu vuonna 1819, kuuluisasti tuottavan ajanjakson aikana, joka tuotti hänen vuoden 1819 oodit. Se sävellettiin pian hänen hittinsä "La belle dame sans merci" ja hänen oodiensa jälkeen Melancholylle, Indolencelle, kreikkalaiselle uurnamallille ja satakielelle, ja juuri ennen "To Autumnia".
ellauri243.html on line 758: Hänen ensimmäinen näytelmänsä The Tragedy of Sophonisba (1729) tunnetaan nykyisin lähinnä siitä, että se mainitaan Samuel Johnsonin teoksessa Lives of the English Poets, jossa Johnson kertoo, että teatterin koiranleuat parodioivat sen yhtä riviä "O, Sophonisba, Sophonisba, O!" lausumalla "O, Jemmy Thomson, Jemmy Thomson, O!".
ellauri247.html on line 66: Suomalainen laitos on suunniteltu meikäläistä huumorintajua ja makua vastaavaksi, eli huomattavasti alkuteosta puisevammaxi, ja siinä on enemmän kuin esikuvateoksessa kaskuja Skandinaviasta, Ranskasta, Saksasta ja Italiasta. Suomalaisia anekdootteja on runsaasti, myös aivan viime ajoilta. Kymmenen viime vuoden ajan olen erikoisesti kerännyt niitä ja Suureen Kaskukirjaan olen ottanut parhaita paloja aikaisemmin julkaisemistani kaskukirjoista sekä Suomen Kuivalehden vanhoista vuosikerroista. Parhaat jutut näyttävät olevan väsyneitä vanhoja vitsejä milloin kenenkin suuhun pantuina. Niita on kokoelmassani aika paljon.
ellauri247.html on line 236: Veijariromaanit olivat tavallista suositumpia ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Nykyajan veijariromaaneissa on perinteiselle veijarihahmolle tuntemattomia moralistin ja anarkistin piirteitä. He ikään kuin edustavat viattomuutta ja kriittistä ajattelua turmeltuneen ja vieraannuttavan maailman keskellä. Moderneja veijariromaaneja ovat esimerkiksi tšekki Jaroslav Hasekin Osudy dobrého vojaka Svejka za svétové valky (1920–1923, Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa), yhdysvaltalaisten John Steinbeckin Tortilla Flat (1935, Ystävyyden talo) ja Saul Bellow'n The Adventures of Augie March (1953, Augie Marchin kiemurat) sekä saksalaisten Thomas Mannin Bekenntnisse des Hochstaplers Felix Krull (1954, Huijari Felix Krull), Günter Grassin Die Blechtrommel (1959, Peltirumpu) ja Heinrich Böllin Ansichten eines Clowns (1963). Mannin teoksessa – kuten veijariromaaneissa usein – korostetaan huijariuden ja taiteilijuuden yhteyttä. Peltirummun rumpali Oskar Matzerath on varsin perinteinen veijarityyppi: hän lopettaa kasvamisensa kolmivuotiaana ja tarkkailee yhteiskuntaa kääpiöperspektiivistä saattaen naurettaviksi kaikki ideologiat.
ellauri254.html on line 86: Erämaassa hän kohtasi pyhän Antonios Suuren (17.1.). Serapionista tuli tämän kilvoittelijoiden suuren esikuvan läheinen oppilas. Ne lainasivat toisilleen jouhipaitoja. Hän tutustui myös pyhään Athanasios Suureen (18.1.). Athanasios kirjoittaa teoksessaan Antonios Suuren elämä, että Serapionin vieraillessa Antonioksen luona tämä kertoi usein asioista, jotka tapahtuivat kaukana sieltä missä he olivat. Kun pyhä Antonios siirtyi taivaallisille asuinsijoille, hän jätti Serapionille toisen jouhipaitansa ja viittansa.
ellauri254.html on line 97: Pyhän Athanasioksen tavoin myös pyhä Serapion tunnetaan erityisesti kirjallisista töistään. Häneltä on säilynyt useita kirjoituksia. Näistä merkittävin on liturgisten rukousten kokoelma Eukhologion, joka löydettiin ja julkaistiin 1890-luvulla. Se on merkittävimpiä alkukirkon liturgisia tekstejä. Serapionilta on myös säilynyt teos manikealaisuutta vastaan. Manikealaiset opettivat, että vain sielu on Jumalan luoma mutta ruumis oli lähtöisin pahasta tai suorastaan Paholaisesta. Pyhä Serapion kuitenkin osoitti teoksessaan, että ihmisruumista voidaan käyttää sekä hyvän että pahan välineenä sydämen asenteesta riippuen. Niin sielu kuin ruumiskin ovat siis yhtä lailla Jumalan tekosia. Iloisena Jahve rullasi Aatamille vällykäärmettä hyräillen: This is a cinch.
ellauri254.html on line 152: Uuden kirjallisuuden todellisia betoniraudoittajia ovat Furmanov ja Fadejev, A. Tolstoi ja M. Solohov, Serafimovitš ja Malyškin, Novikov-Priboi ja Seifullina. Fedinin Konsta muistuttaa, että Fadejev oli 1920-luvulla ensimmäisten joukossa ottamassa tehtäväkseen myönteisen neuvostoihmistyypin luomisen, minkä tärkeys oli koko kirjallisuuden kannalta perustavaa laatua, ja täytti tuon tehtävän teoksessaan Yhdeksäntoista (Razgrom). Vain muutamat vanhemmat prosaistitoverit, Furmanov, Serafimovitš, Gladkov, uskaltautuivat ennen häntä tai miltei samaan aikaan hänen kanssaan sellaiseen uudistukseen. Fedin sanoo Tšapajevia romaaniksi, joka asetti kerronnassa kärkitilalle uuden henkilötyypin taiteellisen kuvauksen. Fedin puhuu ylpeyden tuntein siitä, että uusi ihminen on V. Ivanovin, N Tihonovin, I. Sokolov-Mikitovin teoksissa huomion keskipisteenä. Hän arvostaa korkealle M. Prišvinin, I. Erenburgin ja V. Šiškovin teokset ja muistelee hyvällä A. Lunatšarskin näytelmiä.
ellauri254.html on line 711: Stalin käytti Kirovin murhaa hyväkseen päästäkseen eroon vanhoista bolševikeista, jotka vielä muistivat Stalinin olleen vain yksi kollektiivisen johdon jäsen muiden joukossa. Tämä on herättänyt epäilyjä, että murhan takana olisikin ollut Stalin itse. Stalinin kuoleman jälkeen vallinneen suojasään aikana aihe sai paljon huomiota, ja spekulaatiot jatkuivat vielä 1990-luvulla. Yhdysvaltalainen tutkija Matthew E. Lenoe on teoksessaan The Kirov Murder and Soviet History arvioinut, että murhaaja toimi yksin. Kirovin henkivartija kuoli seuraavana päivänä, mutta se on tulkittu aidoksi liikenneonnettomuudeksi eikä salaliiton peittelyksi. Samaan johtopäätökseen tulee Stalin-elämäkerran kirjoittaja Oleg Hlevnjuk, joka toteaa, että Stalinin osuudesta ei ole löytynyt todisteita. Nikolajev oli epävakaa persoona, joten murhan taustalla saattoi olla mustasukkaisuus!
ellauri254.html on line 775: Barbusse oli Ranskan vasemmiston avainhenkilöitä ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Vaikka hän oli pasifisti, hän osallistui sotaan vapaaehtoisena. Hän oli vapaaehtoinen, koska hänet oli vapautettu terveydellisistä syistä eikä hän ollut suorittanut asepalvelusta. Hän kuvaa sodan julmuutta teoksessa Le Feu (1916, Tuli), josta hänelle myönnettiin Goncourt-palkinto vuonna 1916. Teos oli kotimaassaan heti menestys.
ellauri257.html on line 112: Tällä hetkellä kiistanalaisista syistä vuoden 1842 painosta laajennettiin kolmella luvulla ja se sisälsi venäläisiä nationalistisia teemoja. Mahdollisia syitä ovat tarve pysyä linjassa virallisen tsaarin ideologian kanssa sekä kirjailijan muuttuvat poliittiset ja esteettiset näkemykset (jotka ilmenivät myöhemmin teoksessa Dead Souls ja Selected Passages from Correspondence with his Friends ). Muutokset sisälsivät kolme uutta lukua ja uuden lopetuksen (vuoden 1835 painoksessa puolalaiset eivät huomaa polttaa päähenkilöä roviolla).
ellauri257.html on line 116: Juutalainen Felix Dreizin ja David Guaspari kirjassaan The Russian Soul and the Jew: Essays in Literary Ethnocentrism käsittelevät antisemitismiä ja osoittavat Gogolin kiintymyksen "Venäjän ja Ukrainan kulttuurissa vallitseviin juutalaisvastaisiin ennakkoluuloihin". Léon Poliakovin teoksessa " Antisemitismin historia " kirjoittaja toteaa, että " Taras Bulban "Jankelista" tuli todellakin venäläisen kirjallisuuden arkkityyppinen juutalainen. Gogol maalasi hänet äärimmäisen hyväksikäyttöiseksi, pelkurimaiseksi ja vastenmieliseksi, vaikkakin kykeneväksi olemaan kiitollinen vähästäkin. " Taras Bulbassa on kohtaus jossa juutalaiset heitetään jokeen, kohtaus, jossa Taras Bulba vierailee juutalaisten luona ja pyytää heidän apuaan, sekä kertojan viittaus siihen, että juutalaisia ​​kohdellaan yleisinhimillisesti eli varsin kehnosti.
ellauri258.html on line 146: Urasi käynnistyi vauhdikkaasti: opiskelit vuodessa maisteriksi ja väittelit Suomen nuorimpana tohtoriksi Bertrand Russellin filosofiakäsityksestä. Läpimurtoteoksessasi Himeroksessa Sokrates seikkailee stadissa kolmen päivän ajan ja juttelee Cyborgin, paavin, Madonnan ja Unabomberin kanssa. Oliko mediassa 20-vuotiaan Himasen kokoinen aukko?
ellauri264.html on line 203: Victor Lebow (26. joulukuuta 1902 – 26. elokuuta 1980, alunperin nähtävästi Liebowitz, takuulla ashkenazijuutalainen jostain beyond the pale) oli yhdysvaltalainen yritysjohtaja, esseisti ja aktivisti. Vizikästä kyllä sille ei ole anglosaxisivua Wikipediassa, vain italialaiset kommunistit muistavat. Hänet tunnetaan parhaiten amerikkalaisen kulutuskapitalismin dynamiikan muotoilustaan, joka ilmaistiin vuonna 1955 Journal of Retailing -lehdessä julkaistulla artikkelilla nimeltä Hintakilpailu vuonna 1955. Artikkeli sai jonkin verran huomiota pian ilmestymisensä jälkeen, ja sosiologi Vance Packard mainitsi sen vuoden 1960 teoksessaan The Waste Makers. Lähde
ellauri266.html on line 209: Hämeen-Anttila kuvaa elämänmittaista kamppailuaan kohti kehonsa hyväksymistä ja liittolaisuutta tuoreimmassa teoksessaan Ylipaino (Otava 2020). Kirja alkaa liikunnallisesta ja luovasta läskistä lapsesta, mutta kohtalokkaan painon putoamisen jälkeen alkaa vuosien kipu ja piina. Hän oli laihtunut 60 kiloa eli puoleen entisestään, mutta hän ei ollut tullut yhtään onnellisemmaksi. Hänessä asui (ja asuu vieläkin) pieni ortorektinen poni. Vuosia kestänyt ankara kehohäpeä ei kadonnut, vaikka kilot lähtivät. Paino, ylimääräiset kilot ja lihavuus olivat määritelleet ja rajoittaneet häntä lapsesta asti.
ellauri275.html on line 121: Satiirisen proosan mestariteoksessa "Onko hän mies?" kirjailija osoitti vanhan, taantumuksellisen maailman kuolevaisen tuhon. On huomattava, että sana "vallankumous" Gruusian kirjallisuudessa kuultiin ensimmäisen kerran Ilja Chavchavadzen Notes of a Passerby -teoksen sivuilta: "Älkää antako sanan vallankumous pelotella sinua, lukija! Vallankumous on rauhallisen menon alku!"
ellauri285.html on line 114: Nyt toisella lukukerralla löysin Romaanihenkilön kuolemasta sekä rasismia että sovinismia reippaassa määrin ja paikoin se sai minut kiemurtelemaan vaivautuneesti. Kaiken kaikkiaan teoksessa haisee setämies. Kalapuikkoviiksimies. Se tyyppi, jonka mielestä miesten tulee olla miehiä, naisten tulee olla naisia, ja muutenkin kaikkien tulee tietää paikkansa.
ellauri285.html on line 120: Romaanihenkilön kuolema on luonteeltaan pyttipannu deluxe, johon on kaadettu jääkaapista kaikki, mikä on paistinpannuun saatu mahtumaan. Luettuani tämän romaanin nyt uudelleen, luulen, että yksi minua aiemmin puhutelleista tekijöistä on metafiktio ja sitä tässä teoksessa todella riittää. Teoksen kertoja/t ei/vät suostu pysymään teoksen sisällä, vaan tule(e)/vat siitä jatkuvasti ulos kuin Romaanihenkilön kuolema olisi kaappi mummon eteisessä. Intertekstuaalisuus pitää teoksessa kosteita bileitä ja siinä vaiheessa kun drinkit vaihtuvat aamukahviksi intertekstuaalista vauhtia otetaan Pulkkisen omasta romaanista nimeltä Sanan voima, joka ei ole olemassa oleva teos.
ellauri288.html on line 383: Romaani on julkaistu huhtikuussa 2008 ja herättänyt paljon keskustelua, ja kuuluisuutta. Vielä tarkemmin, kerron Puhdistus teoksessa käsitellystä vihasta, mistä se johtuu, mitä seurauksia vihasta syntyy ja miten viha muokkaa tarinaa.
ellauri288.html on line 451: Jaan Kaplinski (22. tammikuuta 1941 Tartto–8. elokuuta 2021) oli virolainen runoilija, filosofi, kasvitieteellisen puutarhan haravoija ja kulttuuripelle. Kaplinskin äiti Nora Raudsepp oli virolainen, isä Jerzy Kapliński puolalainen, ja taustassa oli myös juutalaisuutta. Jaan Kaplinski oli puolivuotias, kun NKVD pidätti hänen isänsä, joka kuoli Vjatlagin leirillä Kirovin alueella. Isättömyys on Kaplinskin teema teoksessa Kirje isälle (2003, suomennos 2005). Sitä Jaan katkeroitui koko zydeemille.
ellauri288.html on line 499: Kaplinskin kolmannessa proosateoksessa Reaalarvud ollaan tekemisissä Lotmanin semioottisen koulukunnan salaliiton kanssa. Insinööri R (reaaliluvut, tämä vihje esiintyy Hoblan ristikossa usein), oli löytänyt matemaattisen yhteyden enkelien luvuttoman sotajoukon ja reaalimaailman välillä. Alef nolla on Beth nolla, se päätteli. Kontinuumihypoteesi ei ilman valinta-axioomaa kyllä todistu. Se on hyvin vahva existenssioletus.
ellauri299.html on line 615: Ranskalainen filosofi ja lääkäri Julien Offray de La Mettrie julkaisi 1700-luvun puolivälissä teoksen Man a Machine ( L'homme Machine ) Thomas Hobbesin deterministiseen perinteeseen kuuluvan materialistisen filosofian suuren teoksen. Tässä teoksessa de la Mettrie laajensi Descartesin ja Hobbesin väitettä, jonka mukaan eläimet ovat pelkkiä automaatteja tai koneita ihmisille, kieltäen eläimiltä sielun aineesta erillisenä substanssina. Ja samalla tavalla, ehkä ihminen itse on vain kone.
ellauri300.html on line 75: Kuitenkin vuosina 1957–1958 Singer sarjakirjoitti Forwardissa luvut, jotka lopulta käsittäisivät hänen postuumisti julkaistun romaaninsa Shadows on the Hudson, teoksen, joka nimenomaan vastustaa juutalaisuuden pätevyyttä holokaustin jälkeisessä maailmassa ja siten monimutkaistaa Singerin vakionäkemystä. Emme koskaan saa tietää täydellisellä varmuudella, miksi Singer päätti olla näyttämättä tätä teosta käännettynä ja esiteltynä kasvavalle ei-jiddishinkieliselle lukijakunnalleen. Yksi syy saattaa olla projektin esteettiset epäonnistumiset, sen selkeän rakenteen ja saippuaoopperamainen laadun puute, mutta ehdotan kuitenkin, että kiinnostavampi syy Singerin menettelyyn tässä teoksessa voisi olla tämä temaattinen kuilu, joka erottaa Shadows-teoksen hänen muista fiktioistaan.
ellauri302.html on line 666: Eliyahu Ben Moshe Dos Vidas (1518–1587, Hebron) oli 1500-luvun rabbi mytomaanien Palestiinassa. Hän oli ensisijaisesti rabbi Moses ben Jacob Cordoveron (tunnetaan nimellä Muaa Ramasee Ramaseeko Suaa) mutta myös vähän Isaac Lurian opetuslapsi. Dos Vidas tunnetaan Kabbalan ja siantuntemuksestaan. Hän kirjoitti Reshit Chochmahin eli "Viisauden alun", pietistisen teoksen, jota ortodoksiset juutalaiset tutkivat edelleen laajasti. Aivan kuten hänen opettajansa rabbi Moses Cordovero loi eettisen teoksen kabbalististen periaatteiden mukaisesti teoksessaan Tomera Deborah, Rabbi Dos Vidas loi vielä laajemman teoksen henkisestä elämästä hänen kanssaan, nimeltä Reishiluut Chochmeeshshah. Tämäkin magnum opus perustuu suurelta osin Zohariin, mutta heijastaa myös monia perinteisempiä lähteitä. Kirjoittaja asui Safedissa ja Hebronissa ja oli yksi Hebronissa 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa asuneista merkittävistä kabbalisteista. Niitä kyllä juoxi siellä laumoittain kuin kylän koiria.
ellauri313.html on line 647: Hänen uskotaan olleen ensin inspiraation lähteenä hänen keskeneräiselle eeppiselle runolleen Goethesta, hänen henkilökohtaisesta sankaristaan. Tässä julkaisemattomassa teoksessa, jota Byron viittasi kirjeissään magnum opukseksi, hän vaihtaa Goethen sukupuolta ja antaa samalla kuvauksen uivelon näköisestä serkun vaimosta.
ellauri315.html on line 247: Amerikkalainen historian vääristelijä Richard Pipes esitti tapahtuman toisenlaisen tulkinnan teoksessaan Venäjän vallankumous: 1899–1919. Pipes väitti, että kaukana siitä, että kyseessä oli Kornilovin juoni, kyseessä oli "Kerenskin juoni", joka oli suunniteltu häpäistämään kenraalia kuvitteellisen mutta laajalti odotetun vastavallankumouksen johtajana, jonka tukahduttaminen nostaisi pääministerin vertaansa vailla olevaan suosion ja voiman asemaan, joka voimaannuttaa hänet kontraamaan bolshevikien kasvavaan uhkaan." Täyttä potaskaa, tyypillistä jenkkiluikuria.
ellauri316.html on line 316: Venäläinen historian vääristelijä, kollaboraatioon toisen maailmansodan aikana erikoistunut Boris Kovalyov on huomauttanut, että "kirjailija vääristeli monia tosiasioita" teoksessaan. Professori Boris Kovaljovin Novgorodin yliopistosta mukaan jotkut syvästi uskonnolliset venäläiset houkuttuivat tukemaan saksalaisia vapauttajina "jumalattomasta bolshevismista" sen jälkeen, kun saksalaiset olivat suorittaneet "sydämet ja mieli" -kampanjan. Kolmekymmentäkaksivuotias vanki Boris Kovaljov seisoo sellissä toisessa rangaistuslaitoksessa Krasnojarskin ulkopuolella. Se tunnetaan korkean turvallisuuden miesten vankileirinä numero 5, ja se on tarkoitettu vangeille, joilla on useita vakavia vakaumuxia. Kovaljov päätyi sinne saatuaan kahdeksan vuoden tuomion uskonnon huumekaupasta kansalle, mutta hänet vapautettiin kaksi ja puoli vuotta etuajassa hyvän käytöksen ja urheilu- ja kulttuuritoimintaan osallistumisen vuoksi.
ellauri317.html on line 115: Vaikka Ivan Petrovitsh Kotliarevski (1769–1838) olisi ollut kuusivuotias vuonna 1775 ja kotoisin hyvinvoivasta kasakkataustasta, hän välttelee elämänteoksessaan, Eneidassa (1798), mainitsemasta kyseisen vuoden traumaattisia tapahtumia. Vaikka hän muuten pysyy tiukasti kiinni Vergilian tarinassa, hänen jättäminen pois Aeneidin 2. kirjan, joka kuvaa elävästi ja kauhistuttavasti suuren kaupungin (Troijan) kukistumisen kokemusta, puhuu paljon. Vaikka säkki hämärtyy taustalla koko teoksen ajan, lukija ei koskaan saa täysin selvää, mitä koti merkitsi troijalaisillemme ja voidaanko tuo juurtuneisuus, vakaus ja turvallisuus koskaan todella saada takaisin. Huomatkaa relevanssi päivän tapahtumiin!
ellauri318.html on line 39: Lapidus käyttää esikoisteoksessaan Rahalla saa kovaksikeitettyä tyyliä, joka on saanut vaikutteita sellaisilta amerikkalaisilta kirjailijoilta kuin James Ellroy ja Dennis Lehane, ja hän on kertonut saaneensa aineistoa toimiessaan puolustusasianajajana Sollentunan käräjäoikeudessa. Kielellisiä vaikutteita hän on saanut muun muassa ruotsalaiselta rap-yhtyeeltä The Latin Kingsilta, snobipiireiltä ja kirjailijakollega Jonas Hassen Khemirin kirjoista. Kirjoista Snabba cash on filmattu, ja sen kahden seuraajan kuvaamista valmistellaan, hitaasti mutta hitaasti.
ellauri325.html on line 181: Eräät kriitikot vertasivat Averchenkoa Mark Twainiin. Toiset vertasivat häntä varhaiseen Tšehoviin. Averchenko käsitteli teoksessaan erilaisia aiheita, mutta hänen pää"sankarinsa" oli Pietarin asukkaiden elämä: kirjailijoita, tuomareita, poliiseja, piikoja, ei nerokkaita, mutta aina viehättävien naisten kanssa. Averchenko pilkkaa joidenkin kaupunkilaisten tyhmyyttä, mikä saa lukijan vihaamaan "keskimääräistä" ihmistä, joukkoa. Ei ihme että V.I.Lenin repi pelihousunsa.
ellauri327.html on line 480: Kianto opiskeli Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa venäjän ja suomen kieliä. Opiskeluaikanaan hän aloitti kirjailijanuransa. Esikoisteoksessaan Väärällä uralla (1896), jonka Kianto julkaisi 22-vuotiaana, hän kertoi armeijakokemuksistaan. Omimmaksi alakseen hän tunsi kuitenkin luonnonlyriikan ja julkaisi runokirjat Soutajan lauluja (1896), Hiljaisina hetkinä (1897) ja Lauluja ja runoelmia (1900).
ellauri335.html on line 330: Jussi Vareksen heikkouksiin kuuluvat kylmä olut ja kauniit naiset, joista hänellä ei ole yleensä tapana kieltäytyä. Kuin Aku Ankka ei Vares vanhene ja miljöönä on enimmäkseen Turku ja hyvin usein Turun saaristo. Monessa teoksessa läsnä on villin länsilounaan kuvasto ja saaristointiaanit eli romanit. Vareksen hahmoon on otettu vaikutteita Morgan Kanesta. Morgan Kane on norjalaisen kirjailijan Louis Mastersonin (oik. Kjell Hallbing) luoma kuvitteellinen western-kirjallisuuden antisankarihahmo. Kaiken kaikkiaan 83 Morgan Kane -teosta julkaistiin vuosien 1966 ja 1985 välisenä aikana. Kirjoissa Morgan Kane itse on entinen palkkionmetsästäjä ja lainsuojaton, josta myöhemmin tulee Texas Ranger, ja sen jälkeen liittovaltion šeriffi.
ellauri339.html on line 82: Monia vuosia myöhemmin, kun "löytöjät" kasvoivat, heille yritettiin kertoa heidän alkuperänsä salaisuus. Ensimmäinen koehenkilö oli Korney Yashmaa, tuleva edistysaskel (kuvattu teoksessa "The Guy from the Underworld"). Korney otti tiedon salaisesta henkilöllisyydestään rauhallisesti, mutta tämä ei tuonut mitään hyötyä "löytäjä"-ilmiön tutkimukselle. Toinen yritys paljastaa salaisuus päättyi traagisesti: kohde otti hänelle kerrotun ulkoisesti rauhallisesti, mutta jonkin ajan kuluttua hän kuoli olosuhteissa, jotka eivät sulkeneet pois itsemurhaa, samalla vahvistaen "löytöjen" yhteyden "sytyttimiin" - hänen kuolemansa jälkeen havaittiin, että vastaava "sytytin" oli kadonnut. Tutkijat eivät uskaltaneet jatkaa, ja jäljelle jääneet "löydöt" jäivät pimeyteen.
ellauri341.html on line 119: Leikolalla on varmaankin ollut suurempikin sanoma tässä tiiliskivimäisessä teoksessaan, sillä sen verran tehokkaasti se pyrkii läpileikkaamaan erilaisia historiallisia tilanteita eri näkökulmista. Missä oikeastaan menee hyvän ja pahan raja? Vai onko sitä? Onko se kenties ns. veteen piirretty viiva?
ellauri345.html on line 56: Tuomio rouva von Staёlin teoksessa "De l'Allemagne" on sattuva. Siinä lukee: »On ne saurait nier qu'il n'y ait dans ce livre une profonde connaissance du coeur humain, mais une connaissance decourageante; La vie y est representee comme une chose assez indifferente, de quelque manière qu'on la passe; triste quand on l'approfondit, assez agreable quand on l'esquive, susceptible de maladies morales qu'il faut guerir si l'on peut, et dont il faut mourir si l'on n'en peut guerir."
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 492: Kauneus on vähintään yhtä tärkeää nuoruudessa kuin tytössä, mutta elämän täyteys on naisessa suurempi kuin miehessä. Kuitenkin ilmestymishetki säilyy elottomassakin tilassa, mikäli se on oleellisesti kaunis. Ja tämä koskee kaikkia taideteoksia - vähiten musiikkia. Niinpä kaikessa taiteen kauneudessa se illuusio, toisin sanoen raita ja rajat elämään, säilyy, eikä se ole mahdollista ilman sitä. Mutta se ei kata niiden olemusta. Pikemminkin tämä viittaa syvemmälle siihen, mitä taideteoksessa, toisin kuin ulkonäössä, voidaan kuvata ilmettömäksi, mutta tämän vastakohdan ulkopuolella taiteessa ei esiinny eikä sitä voida selvästi nimetä. Eli ilmeetön seisoo niin välttämättömässä suhteessa ulkonäköön, vaikkakin vastakkain, että kaunis, vaikka se ei olekaan ulkonäkö, lakkaa olemasta oleellisesti kaunis, kun ulkonäkö katoaa siitä. Sillä tämä kuuluu hänelle peitteenä ja kauneuden oleellisena lakina on osoitettu, että se ilmenee sellaisenaan vain piilotettuna.
ellauri345.html on line 506: Ihmisruumis paljastuu, se on merkki siitä, että ihminen itse tulee munasilteen jumalan eteen. – Kauneuden on alistuttava kuolemaan, jos se ei luovuta rakkaudessa. Ottilie tietää tiensä kuolemaan. Koska hän tunnistaa hänet nuoren elämänsä syvyydessä, hän on - ei teoissaan vaan olemuksessaan - nuorekkain Goethen luomista hahmoista. Ikä antaa varmasti halun kuolla, mutta nuoruus tarkoittaa halukkuutta kuolla. Kuinka salaa Goethe sanoi Charlottesta, että hän "tykkäsi elää". Hän ei koskaan antanut nuorille yhdessä teoksessa sitä, mitä hän antoi heille Ottilienissä: koko elämälle sellaisena kuin sillä on oma kuolemansa omasta kestostaan.
ellauri345.html on line 514: Haluaminen on ainoa poikkeus. Sillä sovinnon näyttäminen saattaa todellakin olla toivottavaa: se yksin on äärimmäisen toivon talo. Niinpä hän vihdoin irrottautuu hänestä ja kirjan lopussa oleva "kuinka kaunista" kuulostaa vain vapisevalta kysymykseltä kuolleille, jotka, jos koskaan, eivät herää kauniissa, vaan siunatussa maailmassa. Elpis on viimeinen alkuperäisistä sanoista: siunauksen varmuus, jonka rakastajat kantavat kotiin novellissa, vastaa lunastuksen toivoa, jota pidämme kaikkien kuolleiden puolesta. Se on kuolemattomuususkon ainoa oikeus, jota oma olemassaolo ei saa koskaan sytyttää. Mutta juuri tämän toivon takia ovat paikallaan ne kristillismystiset hetket, jotka loppujen lopuksi - aivan toisin kuin romanttiset - ilmestyivät yrityksestä jalostaa kaikkea peruskerroksen myyttistä. Tämä nasaretilainen olento ei ole, vaan rakastajien päälle laskeutuvan tähden symboli, joka on sopiva ilmaus siitä, mitä mysteeri asuu teoksessa tarkassa merkityksessä.
ellauri345.html on line 518: Mutta kenelle se sopii, ellei tälle, joka lupaa sen enemmän kuin sovinnon: lunastuksen. Lunastus eli maksutosite on meidän talousliberaalien ihan mielikäsite. Tämä on piirretty "kylttiin", jonka George asetti Beethovenin syntymäpaikan päälle Bonnissa: mitä mysteeri varsinaisessa merkityksessä piilee teoksessa. Draaman mysteeri on se hetki, jolloin se projisoi oman kielensä ulottuvuudesta korkeampaan, johon se ei pääse. Sitä ei siksi voi koskaan ilmaista sanoin, vaan vain esityksenä; se on "dramaattinen" suppeimmassa merkityksessä.
ellauri345.html on line 520: Analoginen esityshetki on laskeva tähti valinnaisissa affiniteeteissa. Sen lisäksi, että sen eeppinen perusta on myyttinen, sen lyyrinen laajuus intohimossa ja taipumuksissa, sen dramaattinen huipentuma tulee toivon mysteeriin. Jos musiikki sulkee todelliset mysteerit, tämä jää hiljaiseksi maailmaksi, josta heidän äänensä ei koskaan nouse. Mutta kenelle se sopii, ellei tälle, joka lupaa sen enemmän kuin sovinnon: lunastuksen. Tämä on piirretty "kilttiin", jonka George asetti Beethovenin syntymäpaikan päälle Bonnissa: mitä mysteeri varsinaisessa merkityksessä piilee teoksessa. Draaman mysteeri on se hetki, jolloin se projisoi oman kielensä ulottuvuudesta korkeampaan, johon se ei pääse. Sitä ei siksi voi koskaan ilmaista sanoin, vaan vain esityksenä; se on "dramaattinen" suppeimmassa merkityksessä. Analoginen esityshetki on laskeva tähti valinnaisissa affiniteeteissa. Sen lisäksi, että sen eeppinen perusta on myyttinen, sen lyyrinen laajuus intohimossa ja taipumuksissa, sen dramaattinen huipentuma tulee toivon mysteeriin. Jos musiikki sulkee todelliset mysteerit, tämä jää hiljaiseksi maailmaksi, josta heidän äänensä ei koskaan nouse. Mutta kenelle se sopii, ellei tälle, joka lupaa sen enemmän kuin sovinnon: lunastuksen. Tämä on piirretty "kilttiin", jonka George asetti Beethovenin syntymäpaikan päälle Bonnissa.
ellauri345.html on line 685: Kaikesta tästä huolimatta Daumer ei ollut ateisti. Hän kuvaili romanttista maailmankatsomustaan ​​teistiseksi naturalismiksi tai harvemmin teistiseksi materialismiksi. Hänen teoksensa The Glory of the Blessed Virgin Mary, joka julkaistiin salanimellä vuonna 1841, osoittaa filosofisen ristiriidan, johon hän joutui. Työ johti läheisen ystävyyden päättymiseen Ludwig Feuerbachin kanssa. Vuonna 1850 hän sai jyrkän hylkäämisen Karl Marxilta, joka oli siihen asti myös ollut Daumerin partisaani. Syy Marxin lähtemiseen oli Daumerin teos Uuden maailmanajan uskonto. Yritys kombinatoris-aforistiseen perusasenteeseen. Marx näki tässä teoksessa "tyhmän talonpoikaidyllin", jonka "modernin maatalouden ja nykyaikaisten koneiden pitäisi kumota."
ellauri349.html on line 789: Liehun filosofinen väitöskirja edusti akateemista ilmaisutapaa. Hänen filosofisista kirjoistaan varhaisessa Kirsikankukkia-teoksessa (WSOY 1993) Liehu heittäytyy kokeilevan ja lyyrisen ilmaisun puolelle. Tajunnanvirtaista tekstiä oli kyllä esikoisrunokokoelmassakin ja vähän väikkärissäkin, vaikkei niin paljon kuin Lauri Törhösellä.
ellauri349.html on line 791: Kirsikankukkia-teoksessa näkyy Liehun Pariisin-ajan vaikutus - vaikutteita olivat tuoneet hänelle erityisesti kielen tarkastelun kautta naisen asemaa tutkiva feminismi sekä psykoanalyyttinen ajattelu. Näiden sekä muiden filosofisten ja feminististen vaikutusten ja aiemman akateemisen tiensä pohjalta Liehu kehitti omaa tuoretta näkemystään kansallisvaltioiden maailmasta, joihin ovat usein kuuluneet sodat. Mm. tästä aiheesta hän kirjoitti vuonna 1998 ilmestyneessä 1139-sivuisessa teoksessa Perhosten valtakunta. Myös Hegelin filosofia, joka harsii kokoon kaikenlaisten aiheiden kokonaisuuksia, on ollut Liehulle merkittävä taustavinkki. Perhosten valtakunta-teoksessa Liehu näkee, että ilman epätasa-arvoa on vaikea taata myöskään sotien jatkuvuutta.
ellauri349.html on line 797: Runokokoelmissaan Heidi Liehu käsittelee ihmisen elämään kuuluvia, kaikilla pienillä alkuluvuilla jaollisia aiheita, kuten yksinäisyyttä, kaxinnaimista ja kolminaisuutta. Erityisesti myöhemmissä runokokoelmissa heijastuu vahva sidos luontoon. Ekologinen teema on ollut läsnä myös filosofisissa teoksissa, erityisesti teoksessa Perhosten valtakunta. Teoksissaan Liehu on kaiken kaikkiaan siirtynyt aste asteelta kauemmas aikasidonnaisista aiheista, ja ne kysymykset joita hän lähestyy, kuuluvat yhtä hyvin apinan kuin muun luonnon elämään.
ellauri349.html on line 799: Liehun runokokoelmista kahdeksannessa, vuodelta 2011, Luumupuu kukkii, se muistelee sinua (WSOY) näkyy vahvasti isän kuoleman (2008) aiheuttama suru. Tämän teoksen jälkeen seurasi Liehulla pitkä julkaisutauko, koska se sai valtiolta stipendejä. Vasta keväällä 2021 Liehu iski jälleen. Uusia teoksia ovat runokokoelma Luumu- eivaan Omenapuu odottaa minua takaisin (Sphinx 2021) ja Liehun eräänä elämäntyönään pitämä laaja teos, hänen loppuunsaattamansa lääninrovasti Jouko Liehun, hänen isänsä, muistelmat (Jouko Liehu ja Heidi Liehu: Päivieni loppuun asti, Sphinx, 516 sivua). Teos ilmestyi syksyllä 2021. Siihen sisältyvät Heidi Liehun jälkisanat, joissa hän tuo esiin henkilökohtaistakin elämäänsä isän merkityksen valossa. (Mitämitä!? This I gotta see!) Hän liikkuu lyyrisellä tempolla, tajunnanvirran aalloilla ihmisen kuoleman ja surun äärellä. Teoksessa nousee vahvasti esiin hengellinen sanoma, niin isän elämäntien kuin Heidi Liehun jälkisanojen myötä. Läsnä teoksessa on myös elintasopakolaisuuden teema Jouko Liehun vienankarjalaisten evakkovanhempien kautta:
ellauri351.html on line 502: Ja ihmiskunnan viholliset ovat tässä teoksessa esitettävän aineiston nojalla osoitettavissa koronakriisin taustavoimiksi. Voimme lukea kuinka toisen sukupolven SARS-virus onkin kiinanihmisen luoma, eikä eläimistä tarttunut luonnontuote. Tulemme lukemaan, kuinka rahan ahneet lääketehtaat jakelevat suurten voittojen himossa satoja miljoonia rokoteannoksia mitään epäilemättömille ihmisille mitään epäilemättömien kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien avustamina. Rokotteiden mukana meihin uitetaan salakavalia valvontasiruja.
ellauri360.html on line 385: ”Molemmat ylipäälliköt, jotka kolmen vuoden ajan olivat saksalaisvenäläisessä sodassa olleet toistensa vihollisia ja jotka nyt tervehtivät toisiaan voitokkaina ystävinä, saavuttivat ajan mittaan yhä enemmän luottamusta toisiinsa kahdessa pitemmässä keskustelussa kahden kesken ja eräässä loistavassa illanvietossa”, kirjoitti von der Goltz muistelmateoksessaan Toimintani Suomessa (1920).
ellauri362.html on line 378: Schreber sairasti paranoidista skitsofreniaa (tuonaikainen diagnoosi oli ”dementia paranoides”) ja kuvasi sairauttaan muistelmateoksessa Denkwürdigkeiten eines Nervenkranken (1903). Kirjasta on tullut psykiatrian klassikko, ja sitä ovat analysoineet muiden muassa Sigmund Freud, Jacques Lacan, Gilles Deleuze ja Félix Guattari (Anti-Oidipus), Alice Miller sekä Elias Canetti (Joukko ja valta).
ellauri362.html on line 418: Joukko ja valta (saks. Masse und Macht) on Elias Canettin kirjoittama esseemuotoinen tutkielma sosiaalipsykologiasta. Kirja julkaistiin vuonna 1960, ja sitä voidaan pitää Canettin pääteoksena, jos halutaan, toinen mahdollisuus on Sokeat. Joukko ja valta on käännetty useille kielille, ja englanninkielinen käännös vuodelta 1962 on tekijän auktorisoima. Canetti tarkastelee teoksessaan joukkoilmiöitä ja vallankäyttöä. Vaikka hänen työnsä on paljolti Gustave Le Bonin ja Sigmund Freudin kritiikkiä, ei näitä kirjoittajia mainita alkuteoksessa nimeltä. Canettin tyylikeinona on voimakas eläytyminen kuvattuihin tapahtumiin.
ellauri364.html on line 157: Mainio saksalainen lääkäri ja kulttuurifilosofi P. J. MOEBIUS kirjoitti joskus vuosisadan vaihteessa, että jo useimpien ihmisten sanomaton rumuus todistaa ihmissuvun huonontuneen. Älykkäässä ja liikuttavassa Goethe-teoksessaan hän kuvaa suvun vähittäistä rappeutumista, joka jo runoilijan omassa jälkeläisessä saavutti speloittavan mitan ja johti lopulta perikatoon. Suvun viimeiset jäsenet, pojanpojat, olivat elämään kykenemättömiä asteenikkoja. Und mitten in all dem Jammer steht der Genius. Suuri nero näyttää välistä puuttuvalta renkaalta.
ellauri365.html on line 56: Guy de MAUPASSANTin runo "Seinä" teoksessa "Matoja"
ellauri369.html on line 106: Kirjassa The History of the Contending of Saint Paul hänen kasvojaan kuvataan "granaattiomenan ihon punertaviksi". Pyhän Pietarin teot vahvistavat, että Paavalilla oli kalju ja kiiltävä pää ja punaiset hiukset. Kuten Barnes tiivisti, Chrysostomos kirjoittaa, että Paavalin vartalo oli matala, hänen ruumiinsa kiero ja pää kalju. Lucian kuvaa teoksessaan Philopatris Paavalia "corpore erat parvo, contracto, incurvo, tricubitali" ("hän oli pieni, supistunut, kiero, kolme kyynärää eli neljä jalkaa kuusi").
ellauri369.html on line 443: Otto Weininger hyödynsi tätä työtä täydentääkseen keskusteluaan maskuliinista ja feminiinisestä teoksessa Sex and Character (1903).
ellauri369.html on line 500: Vuonna 1981 julkaistussa palkitussa teoksessa historioitsija JW Burrow huomautti Froudesta, että hän oli vuosisadan viimeisten vuosien imperialistisen jännityksen johtava edistäjä, mutta hänen työnsä massassa jopa imperiumi oli toisella sijalla uskonnolle.
ellauri370.html on line 439: Kaikki, mitä Chamberlain piti hyvänä maailmassa, katsottiin arjalaisten ansioksi. Esimerkiksi teoksessa The Foundations Chamberlain selitti melko pitkään, että Jeesus Kristus ei mitenkään voinut olla juutalainen, ja antoi erittäin vahvasti ymmärtää, että Kristus oli arjalainen. David, Jesaja, Hesus och Paulus var alla amoriter, dvs. arier. De var högväxta, blonda och långskalliga. Judar är kortskalliga.
ellauri373.html on line 586: Yhdessä Leon Simonin teoksessa on kohta, jossa hän näyttää haluavan täydentää opettajan ajatusta; hän sanoo tämän: "Profeetta haluaa lähteä ja tehdä unelmistasi totta, tapahtuipa mitä tahansa,
ellauri381.html on line 475: Saaristossa A.I. Solženitsyn maalasi kauhean kuvan leirielämästä, joka vei paitsi kaiken vankien ajan myös kaiken voiman. Hänenkin oli määrä sukeltaa tähän elämään kahdeksaksi vuodeksi. Kuinka hänen "kävelynsä piinauksen läpi" alkoi? Hänen vaimonsa Natalya Alekseevnan mukaan hänen miehensä kirjoitti hänelle kirjeen asettuessaan uuteen paikkaan. Siinä sanottiin, että "hän harkitsee vakavasti englannin kielen opiskelua, pyytää tuomaan lisää puhdasta paperia, kyniä, kyniä, mustetta sippy-kupeissa, englannin oppikirjoja ja sanakirjoja." Näyttää siltä, ​​​​että Alexander Isaevich ei päätynyt piikkilangan taakse, vaan lepokotiin. Osoittautuu, että hän aloitti kidutuksensa komentoasemasta - hänet nimitettiin "savilouhoksen korvaavaksi työnjohtajaksi". (On jo todistettu, että monet hänen kuuluisassa kirjallisessa teoksessaan "Gulagin saaristo" kuvatuista intohimoista eivät perustu henkilökohtaisiin havaintoihin tai asiakirjojen tutkimiseen - ne olivat salaisia ​​- vaan huhuihin ja erilaisiin tarinoihin).
ellauri386.html on line 91: Friedrich Nietzsche kutsui Dostojevskia "ainoaksi psykologiksi, jolta minulla oli jotain opittavaa". Ernest Hemingway totesi, että Dostojevskin teoksessa "oli asioita, jotka olivat uskottavia ja toisia joita ei kannata uskoa, mutta jotkut niin totta, että ne muuttivat sinua lukiessasi niitä; hauraus ja hulluus, pahuus ja pyhyys ja mitä uhkapelaamisen järjettömyydestä tuli tietää." Franz Kafka kutsui Dostojevskia "verisukulaisexi." Hermann Hesse nautti Dostojevskin teoksista ja sanoi, että hänen lukeminen on kuin "vilaus tuhoon". Norjalainen kirjailija Knut Hamsun oli siitä into piukeena. Häntä pidetään venäläisen symbolismin, ekspressionismin ja psykoanalyysin edelläkävijänä. Sigmund Freud sijoitti Dostojevskin toiseksi Shakespearen jälkeen luovana kirjailijana ja kutsui Karamazovin veljeksiä "upeimmaksi koskaan kirjoitetuksi romaaniksi". En ole jaxanut lukea, Aljosha on vitun epäuskottava persoona. Perumbadavam Sreedharanin kuuluisa malajalamromaani Oru Sankeerthanam Pole käsittelee Dostojevskin elämää ja hänen rakkaussuhdettaan Annaan.
ellauri389.html on line 127: Pienet runonsa hän on julkaissut kolmena kokoelmana: Juveniileja runoja, Sibylline lähtee ja Sekalaisia säkeitä. Elämäänsä ja kirjallista toimintaansa Coleridge on kuvannut teoksessa Biographical sketches of my literary life and opinions. Siinä Coleridge ehdottaa, että hän "ei nauttinut poikamäisestä urheilusta", vaan sen sijaan luki "lakanan alla ja pelasi itsellään".
ellauri389.html on line 137: Williamin veli Virgil oli kanssa Samin lemppari. Vuonna 1789 Bill julkaisi hyvin pienessä kvarttoteoksessa teoksen Fourteen Sonets, jotka saivat suuren yleisön lisäksi myös Samuel Taylor Coleridgen ja William Wordsworthin suuren suosion. Coleridge tunnusti hänet Charlotte Smithin ohella sonettimuodon yleisen elvyttämisen kätilöxi heidän sukupolvessaan. Smith jätti miehensä ja alkoi kirjoittaa tukeakseen lapsiaan. Hänen ansiotaan on, että hän muutti sonetin surullisen tunteen ilmaisuksi, ja hänen varhaisissa romaaneissaan on havaittavissa sentimentaalisuutta. Myöhemmät romaanit, kuten Desmond ja The Old Manor House, ylistivät Ranskan vallankumouksen ihanteita. Laskeva kiinnostus niihin briteissä jätti hänet köyhyyteen vuoteen 1803 mennessä. Hän tuskin pystyi pitämään kynää, hän myi kirjakokoelmansa maksaakseen velkojaan ja kuoli vuonna 1806.
ellauri390.html on line 54: Kirjailija James Fenimore Cooper käytti vuonna 1826 ilmestyneessään teoksessaan Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans) piirteitä sekä mahicaneista että mohegaaneista kuvatessaan mohikaaneja. Se oli kyllä viimeinen pisara, molemmat olivat hyvin loukkaantuneita.
xxx/ellauri056.html on line 596: On selvää, että fichteläinen idealismi on vaikuttanut Schellingin filosofiaan keskeisesti, ja Schelling tekikin nimeä nuorena julkaisemassaan teoksessa Über die Möglichkeit einer Form der Philosophie überhaupt (1794), jossa hän käsittelee lähinnä idealistista filosofiaa, ja joka sai itse Fichteltä tunnustusta. Kuitenkin Schellingin filosofia sisältää piirteitä, joita ei löydy Fichteltä, kuten luonnonfilosofia, panteismi ja myöhemmin taiteen nostaminen erääksi filosofian keskeiseksi aiheeksi.
xxx/ellauri068.html on line 203: Huolimatta maailmankansalaisen kulttuurisesta hienostuneisuudessta Borges paneutui 1920-luvun runotuotannossaan myös argentiinalaisuuteen, erityisesti Buenos Airesin ilmapiiriin, jota hän pyrki kuvaamaan muun muassa runoteoksessaan Fervor de Buenos Aires ('Buenos Airesin kiihko'). Häntä kiehtoi myös kotimaan populaarikulttuuri (tango) ja slangi: hän laati sanakirjan argentiinalaisesta alamaailman slangista, lunfardosta. (Sitäkin lie Tomppa selannut, ks. s. 496. Onkohan tää Squalidozzi hahmo ize asiassa Borges?) Kirjastonhoitajalle epätyypillisenä lienee pidettävä myös hänen kiinnostustaan alamaailman puukkomiesten urotekoihin: eräissä hänen novelleistaan ovat aiheena myös katuväkivalta ja puukkomurhat, vaikka ne ovatkin kaukana niistä universaaleista, symbolisista ja ylevistä sfääreistä, joissa tyypillisen borgesilaisen tarinan tai esseen oletetaan yleensä liikkuvan.
xxx/ellauri075.html on line 544: Kirjailija David Plante on kuvannut ikääntynyttä Jean Rhysiä armottomasti teoksessaan Difficult Women (1983). Entinen kaunotar oli itsekeskeinen, oikukas ja alkoholisoitunut. Jean Rhys kuitenkin jatkoi kirjoittamista kuolemaansa asti. Sitten se lopetti.
xxx/ellauri091.html on line 461: Tuoreimmassa (sic) itsekkyyden kulttuuria edustavassa teoksessaan Ihmisestä, jumaluudesta ja onnesta (2002) Liehu sanoo suoraan sen, minkä on voinut rivien välistä lukea jo hänen runoistaankin: henkilökohtainen onnellisuutemme on suorassa suhteessa kykyymme rakastaa koko juomakuntaa eläimistä kasveihin asti, lukuunottamatta siis esim. sieniä, ameeboja, bakteereja ja viruxia. Niitä ei tarvi rakastaa. On tää vähän eri onnen teoria kuin Timo Airaxisen. Timo ei tahdo onnea vaan rahaa. Ei jumalaa vaan viiniä ja tonnikalaa. Eikä rakkauttakaan vaan sexiä. Se on pakollista.
xxx/ellauri103.html on line 103: Mä en ymmärrä enää YHTÄÄN -teoksessa Leena Krohn jakaa kriittisiä sivalluksia useampaan suuntaan, ja etenkin tämän hetken keskusteluilmapiiri saa osansa. Krohnin mielestä “turvallisen tilan” ja “kulttuurisen omimisen” kaltaisia ilmaisuja voidaan käyttää myös sanan- ja ajattelunvapauden kuristamiseen. Onhan meillä jo eriöitä, joissa on turvallista tilaa (ja mainoxia, ainaskin jenkeissä), ja omiminenhan on kirjailijan ominta reviiriä.
xxx/ellauri103.html on line 120: Aino-triptyykin paikka Ateneumin seinällä on #metoo-liikkeen hengessä kyseenalaistettu (siirretty toiseen palveluun), koska teoksessa vanhempi mies lähentelee nuorempaa naista. Kirjailija Lionel Shriver heivattiin ulos (siirrettiin toiseen palveluun) naiskirjailijoille suunnatun Mslexia-julkaisun järjestämän kirjallisuuspalkinnon tuomaristosta vain siksi, että hän erehtyi sanomaan poliittisen korrektiuden olevan kirjallisuudelle vahingollista.
xxx/ellauri104.html on line 737: Ostin Sysmän kirjakahvilasta Pulkkisen esikoisromaanin Ja pesäpuu itki (1977) kun urbaani Löytty oli haukkunut agraarista Pulkkua ja emerituslammas Jyrki Nummi vuorostaan haukkunut Löyttyä. Se kuvaa pohjoiskarjalaista maaseutuyhteisöä. Sen päähenkilö on Pulkkisen omakuva, liimauxista irronnut nuorukainen. Pulkkinen synnytti kohua ruotiessaan kehitysapupolitiikkaa ja Suomen suhdetta Neuvostoliittoon postmodernissa teoksessaan Romaanihenkilön kuolema (1985).
xxx/ellauri104.html on line 810: Kaiken kaikkiaan teoksessa haisee setämies.
xxx/ellauri116.html on line 332: García Márquez oli poliittisesti vasemmalla. Hän ystävystyi Fidel Castron kanssa ja vietti pitkiä aikoja Havannassa. Tätä ystävyyttä on analysoitu teoksessa Gabo and Fidel: Portrait of a Friendship. García Márquezin mukaan heidän keskustelunsa ovat liittyneet kirjallisiin aiheisiin, eivät niinkään politiikkaan. Jospa Mario oli vaikka mustasukkainen Fidel Castrosta.
xxx/ellauri125.html on line 78: Uusklassismia kohti siirryttäessä Broucher menetti suosiota. Denis Diderot kritisoi Boucherin teoksia niiden teennäisyydestä sekä Boucherin tavasta halventaa omaa vaimoaan käyttämällä tätä mallina esimerkiksi teoksessa Odaliski. Boucher ei antanut valistusfilosofin lannistaa itseään, vaikkakin tämä kritiikki toimi myöhemmin yllykkeenä Boucherin maineen mustaamiselle. François Boucher kuoli 30. toukokuuta 1770 Pariisissa.
xxx/ellauri128.html on line 407: Reik tapasi Freudin ensi kertaa vuonna 1910, ja hänet otettiin Wienin psykoanalyyttisen yhdistyksen jäseneksi seuraavana vuonna. Freud tuki Reikia usean vuoden ajan, kun tämä opiskeli psykoanalyytikoksi ja kävi Karl Abrahamin koulutusanalyysissa. Reikin ja Freudin välinen ystävyys jatkui Freudin kuolemaan (1939) saakka. Vuonna 1915 Reik julkaisi tutkimuksen Die Pubertätsriten der Wilden, jossa psykoanalyysia sovellettiin kansatieteeseen. Hän julkaisi tutkimuksia myös uskontopsykologiasta ja kriminologiasta. Hän esitteli tiedostumattoman tunnustamispakon ja rangaistuksenkaipuun käsitteet teoksessaan Geständniszwang und Strafbedürfnis: Probleme der Psychoanalyse und der Kriminologie (1925).
xxx/ellauri136.html on line 311: 5. Lopuksi, jos teoksessa on tarina, on tarpeen näyttää sen kehitys, mikä osoittaa alusta, huipentuma ja päättely.
xxx/ellauri136.html on line 632: Korni pianisti Greg "Vladi" Garrard on eritellyt erilaisia suhtautumistapoja ympäristöön, joista teoksessa ilmentyvät kornukopianismi, syväekologia ja heideggerilainen ekofilosofia. Kornukopianistit vähättelevät ympäristöongelmia eivätkä tunnusta luonnon itseisarvoa, vaan näkevät sen ainoastaan ihmiselle mahdollisesti tuottaman hyödyn kautta. Syväekologiassa luonto ei ole ihmisen resurssi vaan arvokas sellaisenaan, eikä ihmisellä ole erityisasemaa maapallolla. Heideggerilaisen ekofilosofian mukaan ihmisellä on velvollisuus antaa maailman olla ja paljastua sellaisenaan pakottamatta sitä omaa etuaan ajaviin merkityksiin. Molemmissa on kaikuja buddhalaisesta filosofiasta, joka korostaa olemisen itseisarvoa ja painottaa asioiden hyväksymistä sellaisena kuin ne ovat.
xxx/ellauri139.html on line 173: Q: Hei Kirjstontäti/Setä; Missä teoksessaa Dostojevki ilmoitti, että kauneus pelastaa maailman? Vai oliko se erillinen lausahdus?
xxx/ellauri149.html on line 536: Demonisten poliittisten linjaustensa lisäksi Zyskowicz tunnetaan saatanallisista orgioista, joita hän on järjestänyt nuorille naisille. Näitä hän on käsitellyt yksityiskohtaisesti tunnetussa pornografisessa teoksessaan Eduskunnasta menin Baakariin, joka on saanut innoittuneen vastaanoton satanistipiireissä. Rakel Liekki suunnittelee parhaillaan kirjaan pohjautuvaa elokuvaa.
xxx/ellauri165.html on line 98: Riikka Forsström tietää aiheestaan paljon ja osaa ilmaista tietonsa kansanomaisessa muodossa, humoristisestikin. Teos koostuu paljolti peräperää ladelluista faktoista, mutta ne on solmittu toisiinsa sujuvasti. Jos haluaa jotain kritisoida, niin hieman liikaa teoksessa on toistoa ja (kenties alkuperäisistä teksteistä johtuen) paatosta. Kirjan runsas kuvitus tukee hyvin tekstiä. Ei kommentteja.
xxx/ellauri170.html on line 749: suuri osa gnostilaisuutta käsittelevästä aineistosta on tullut pitkään sitä arvostelleilta oikeaoppisen kristinuskon puolustajilta. Irenaeus kuvasi teoksessaan Harhaoppeja vastaan useita erilaisia toisen vuosisadan gnostilaisia koulukuntia halventavaan sävyyn ja usein sarkastisen yksityiskohtaisesti ja vertasi gnostilaisuutta kristinuskoon ensin mainitun tappioksi.
xxx/ellauri175.html on line 820: Ihmiskunnan ulkopuolelta tuleva olento on ehdottanut itsensä tässä uudessa taideteoksessa, johon on keskitetty, peruuttamattomasti, mysteeri, jota ei ole kuviteltu ennen meitä.
xxx/ellauri202.html on line 46: Šolohov osoittaa teoksessaan olevansa psykologinen realisti, ihmissuhteiden monimuotoisuuden tarkka erittelijä, parhaimpien venäläisten kertojien tapaan. Neuvostoliitto määräsi vuonna 1932 taiteilijat noudattamaan sosialistisen realismin (psykologisen irrealismin) periaatteita, joita Šolohov ei kovin tarkkaan noudattanut ja joutui siksi puolustelemaan viranomaisille teoksensa painokelpoisuutta. Tosin teoksen alkuosa ehti ilmestyä ennen vuoden 1932 määräystä. Teos myös asennoituu myönteisen utopistisesti sosialismin tulevaisuuteen, joten sen ensimmäisten niteiden sallittiin ilmestyä.
xxx/ellauri202.html on line 141: Thibaultin suvussa on minusta paljon samaa kuin Sebastian Flyten ja Charles Ryderin tarinassa teoksessa Mennyt maailma. Charles ja Sebastian ovat toisilleen läheisiä (eli homostelevat). Katolinen Sebastian alkaa juoda, ja äidin uskonnollisuuden vuoksi vajoaa yhä alaspäin ja häipyy ulkomaille, Julia Sebastianin sisko on hyvin maallinen, mutta isän kuoleman jälkeen muuttuu "hyvin hurskaaksi".
xxx/ellauri202.html on line 178: André Gide on arvostettu hahmo ranskalaisen kansakunnan kaapin päällä ja Nobelin palkinnon saaja vuonna 1947. Mutta tässä teoksessa piirretystä kiehtovasta, omituisesta ja intiimistä muotokuvasta voi nauttia joku, joka ei ole koskaan lukenut tai ehkä koskaan edes kuullut hänestä. Hän yllättää meidät jatkuvasti inhimillisyytensä laajuudella. Kirja tuo esiin hänen ristiriitaisen seksuaalisuutensa ja taistelunsa homoseksuaalisuuden hyväksymisestä leimautumisen ja tuomitsemisen aikakaudella.
xxx/ellauri208.html on line 971: Luonnollisen ravinnon kertojana on yksinkertaisesti kansanedustajaksi nimetty mies. Juuri ennen juhannusta kansanedustaja on tutustunut ravintolassa nuoreen naiseen, joka on tekemässä sosiologian pro gradu -työtään rakkauden vaikutuksesta aikuisväestöön pääkaupunkiseudulla ja haluaa haastatella kansanedustajaa. Rakkaus ja syöminen kietoutuvat romaanissa yhteen, samoin kuvaannollinen ja kirjaimellinen. Miesten pettämät ja hyväksikäyttämät naiset, joiden joukkoon kuuluvat myös opiskelijatyttö ja kansanedustajan vaimo, ovat perustaneet Järjestön, jossa ensiksi "halusivat kenties vain syödä". Mutta hylättyjen naisten kosto ja rakkauden "nälkä" muuttuu kuvaannollisesta kirjaimelliseksi, kun joku ehdottaa, että seuraavalla kerralla voitaisiin syödä miestä. Hyväksikäytön ja riiston aihe laajenee tässä Idströmin älyllisesti ehkä haastavimmassa teoksessa koskemaan naisten lisäksi myös luontoa ja kolmatta maailmaa.
xxx/ellauri224.html on line 195: Muun muassa Carl Erikin lapsuudentoveri juutalainen Max Jakobson ilmaisee teoksessaan Pelon ja toivon aika suurta arvostusta juutalaista Lippmannia kohtaan.
xxx/ellauri225.html on line 139: Pisalainen Leonardo Fibonacci julkaisi lukujonon idean teoksessaan Liber abaci vuonna 1202. Hän esitteli nimellään kulkevien lukujen syntymekanismia kertoen maatilan pihalla kasvatettavien kanien lisääntymistä. Ensin oli kanipari. Se tuli sukukypsäksi ja sai kaksi poikasta. Seuraavassa vaiheessa kanipari sai uudelleen kaksi poikasta ja edelliset vain varttuivat sukukypsiksi. Sitten, kun ensimmäinen pari sai kolmannet poikasensa, saivat ensimmäiset poikaset poikasparin, ja toinen poikue varttui sukukypsäksi. Näin jatkuen kanit lisääntyivät korkoa korolle varsin rivakasti exponentiaalisen kasvun kaavalla. Kultainen leikkaus on noin 1,618 : 1 : 0,618.
xxx/ellauri232.html on line 286: Toinen juoppo Eino Leino, jonka veli Kasimir oli kuppanen, kirjoitti Kramsun runoudesta teoksessaan Suomalaisen kirjallisuuden historia seuraavasti:
xxx/ellauri234.html on line 370: Ovidius käsittelee toistuvasti karkotustaan maanpaonaikaisessa teoksessaan Tristia. Hän mainitsee tuotannossaan kaksi syytä karkotukseen: carmen et error, runo ja virhe. Runolla tarkoitetaan Rakastamisen taito -kokoelmaa, joka oli ristiriidassa keisari Augustuksen konservatiivisen politiikan kanssa, mutta Ovidiuksen toista virhettä ei ole saatu lopullisesti määriteltyä. On esitetty, että Ovidiuksella olisi ollut kytköksiä Augustuksen huonomaineiseen tyttäreen Juliaan ja että hän olisi todistanut Augustuksen vastaista salaliittoa. Ovidiuksen oman kertoman mukaan virhe on ollut pikemminkin sopimaton kuin laiton ja hän antaa vaikutelman siitä, että olisi sanonut jotain mitä hänen ei olisi pitänyt sanoa, kuten Lea Pylkkänen.
xxx/ellauri252.html on line 342: Hannu Salama ei ollut itse paikalla oikeudessa. Hän oli lähettänyt syyttäjälle kirjeen, jossa hän ilmoitti pyrkineensä kyseenalaistamaan kristillisiä arvoja teoksessaan.
xxx/ellauri259.html on line 464: Matti Klinge haukkui 2002 päiväkirjateoksessaan Eino Leinon runoja: ”...loputon määrä aivan surkeaa, ajatuksellisesti tyhjää tai naiivia hölskyttelyä”.
xxx/ellauri261.html on line 574: Steinin kirjat ovat puhutun todellisuuden kuvajaisia. Esimerkiksi amerikkalaisten sotilaiden sotakokokemuksia hän kirjasi puhekieliseen asuun teoksessaan Brewsie and Willie (1946). Hän pysyi etäällä kaikesta akateemisuudesta. Hän pyrki kuvaamaan olennaisia asioita jättämällä teksteistä pois ajallisen ulottuvuuden, keskittymällä nykyhetkeen ja sen tunnelmaan. Erityisesti häntä viehätti Ranska, jota hän piti värikkäänä ja vapaana maana, verrattuna mamiin, eli Amerikkaan.
xxx/ellauri291.html on line 452: Yhdessä ilmeisessä mielessä Putin ja Kreml jakavat natsi-Saksan uskon: jos valhetta toistetaan riittävän usein, se koetaan lopulta totuudeksi tai ainakin jollain tasolla relevantiksi. Hallitustekniikkaa, jota kutsutaan "suureksi valheeksi", käsiteltiin jo teoksessa Mein Kampf (1925). Hitler tajusi, että jättimäinen, karkea valhe – Die große Lüge – toimii paremmin kuin pieni valhe. Järkyttävät valheet – vaikka ne kiistävätkin vuoret tosiasioita – jättävät usein epäilyksen jälkeä. Pikkuhiljaa yhteiskunnallinen luottamus repeytyy ja vetää maton alta jaetun kuvan saamiseksi todellisuudesta. Tätä propagandatekniikkaa kehitti edelleen Joseph Goebbels muun muassa alitajuisesti itsensä paljastavassa näyttelyssä Aus Churchills Lügenfabrik (1941): on välttämätöntä valehdella suurella tavalla ja levittää sitä kunnolla, toistaa ilmeisiä vääriä virheitä huolimatta vaarasta, että vaikutat naurettavalta ja irtaantuneelta todellisuudesta. Riittää, jos tavoitat pienen määrän vastaanottavaisia ​​kuuntelijoita, jotka etsivät syntipukkeja. Rabulistit [vähän niinkuin populistit, mutta pahempaa, niinkuin kakka ja paska] vetoavat yhteiskunnan onnettomiin lapsiin, vähäosaisiin, laahuxeen, antavat syrjäytyneille mahdollisuuden tukahdutettuun revansismiin. Sellainen peli nyt ei kerta kaikkiaan vetele! Pitäkää mölyt mahassa ja jatkakaa vessan pesua! Tässä Trump vie tulisoihtua eteenpäin historiallisessa jatkumossa suurella valheellaan ilmeisestä vaalitappiosta vuonna 2020.
xxx/ellauri291.html on line 463: Venäläinen sotilaallinen petos rinnastetaan laajasti maskirovkaan, mutta alueella käytetään myös muita venäläisiä termejä, mukaan lukien "sodan sumutus", tuman voyny. Khitrost tarkoittaa komentajan henkilökohtaista oveluuden ja kavaluuden lahjaa, joka on osa hänen sotilaallista taitoaan, kun taas pettämistä harjoittaa koko organisaatio, eikä se sisällä henkilökohtaisen oveluuden tunnetta; eikä venäläistä petoksen käyttöä tarvitse pitää "pahana". Michael Handel todellakin muistuttaa lukijoita sotilasanalyytikko David Glantzin kirjan esipuheessa Sun Tzun väitteestä teoksessa The Art of War, että kaikki sodankäynti perustuu petokseen; Händel ehdottaa, että petos on normaali ja todella välttämätön osa sodankäyntiä. Sotilaallisen petoksen tavoite on kuitenkin yllätys, vnezapnost , joten näitä kahta tutkitaan luonnollisesti yhdessä.
xxx/ellauri292.html on line 436: Sossianus Hierocles eli Hierokles rinnasti myöhemmin Apollonioksen Jeesukseen teoksessaan Totuuden rakastaja (Filalēthēs). Eusebios kirjoitti tätä ajatusta ja Apollonios Tyanalaisen elämää vastaan teoksen Hieroklesta vastaan, jota siteerataan alempana.
xxx/ellauri293.html on line 57: Ovidiuksen teoksessa Muodonmuutoksia tapahtumat saavat alkunsa Apollonin vähäteltyä Eroksen jousiammuntataitoja, jolloin tämä osoitti nuoliensa mahdin jumalalle saamalla tämän rakastumaan Dafneen ja ajamaan tätä takaa. Lopulta uupunut Dafne haluten pitää neitsyytensä rukoili joko Gaiaa tai Peneiosta auttamaan häntä, jonka tuloxena hän muuttui laakeripuuksi. Tämän jälkeen laakeripuuta nussi Apollo, mutta ei tullut siitä lasta eikä paskaakaan.
xxx/ellauri293.html on line 60: Parthenioksen teoksessa Erotika pathemata Oinomaoksen poika Leukippos rakastui Dafneen ja pukeutui neidoksi voidakseen "mätästellä" tämän kanssa. Mustasukkainen Apollon sai kuitenkin metsästäjättäret pysähtymään kylpemään alasti Ladon-joella. Kun Leukippos epäröi riisua vaatteensa, nymfit repivät vaatteet hänen päältään ja Leukippoksen pikkukeihään paljastuttua väsyttivät sen istumalla päälle. Apollonin "lähestyttyä" vielä tämän jälkeen Dafnea hiän muuttui laakerixi Zeuxen hypnoottisesta eleestä.
xxx/ellauri293.html on line 669: "Simon Magus oli toinen toisen vuosisadan huomattava ihmeidentekijä, eikä kukaan kiistänyt hänen taitojaan. Jopa kristityt pakotettiin myöntämään, että hän teki ihmeitä. Häneen viitataan Apostolien teoissa, viii: 9-10. Hänen maineensa oli maailmanlaajuinen, hänen seuraajiaan oli jokaisessa kansakunnassa, ja Roomassa pystytettiin hänen kunniakseen patsas. Hän kilpaili usein Pietarin kanssa, mitä me nykyään kutsumme ihmeotteluiksi selvittääksemme, kummalla on suurempi voima. "Pietarin ja Paavalin teoissa" sanotaan, että Simon sai jyrkästi pönöttävän käärmeensä liikkumaan, kivipatsaat nauramaan ja itsensä nousemaan ilmaan; tähän on lisätty: "Tämän vastineeksi Pietari paransi sairaita sanalla, sai sokeat näkemään jne.' Neron eteen tuotu Simon muutti muotoaan: yhtäkkiä hänestä tuli lapsi, sitten vanha mies; toisinaan nuori mies. "Ja Nero tämän nähdessään tunnusti hänen olevan Jumalan Poika." "Tunnistamisessa", varhaisten aikojen Petrine-teoksessa, kerrotaan Pietarin ja Simon Maguksen välisestä julkisesta keskustelusta, joka on toistettu tässä osassa.
xxx/ellauri293.html on line 696: Cass Sunstein on vastannut pitkään kritiikkiin teoksessaan The Ethics of Influence ja se tukee syytöksiä, jotka yllyttävät itsemääräämisoikeuteen, uhkaavat ihmisarvoa, loukkaavat vapauksia tai vähentävät hyvinvointia. Etiikot ovat keskustelleet tästä tiukasti mutta hyödyttömästi. Manipulaatio rehottaa.
xxx/ellauri295.html on line 305: Vittumaisia kirjoituksia sisältävässä Alamaisen kyyneleet -teoksessa (1970) Erno Paasilinna kirjoitti vittu-aiheisen satiirin, joka noteerattiin Moskovan kulttuuripiireissä saakka. Kysymys ei suinkaan ollut mistään halpahintaisesta vitsistä tahi pilasta, joten Paasilinnan vittua käsittelevä kirjoitus jäi vaille suurempaa huomiota. Kai se useissa piireissä tulkittiin äärimmäiseksi vasemmistoradikalismiksi, joten Paasilinnan Vittua ei mainostettu iskevissä lööpeissä, eikä sen tiimoilta kirjailija itse jakanut kirjakaupoissa nimikirjoituksiaan.
xxx/ellauri296.html on line 585: Eila Kivikk'aho (Author of Pörriäinen lentää hämärissä), jonka lukija tuntee toisellakin nimellä, Eila Sylvia Sammalkorven (os. Lamberg ; 8.2.1921 – 21.6.2004), nimellä, oli suomalainen runoilija. Kivikk'aho syntyi Sortavalassa pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Yksi hänen tunnetuimmista runoistaan on Eino Leinon "Nocturno", joka julkaistiin jo esikoisteoksessa Sinikallio (1942).
xxx/ellauri298.html on line 768: The Power of Myth sekä The Masks of Godin teoksessa "Occidental Mythology"
xxx/ellauri303.html on line 449: Moses Maimonides kirjoitti, että "Luojan olemassaolon ansiosta kaikki on olemassa" ja väittää 1100-luvulla ilmestyneessä Hämmentyneiden oppaassaan (2:13), että " aika itsessään on osa luomista" ja että siksi " Kun Jumalaa kuvataan olemassa olevaksi ennen maailmankaikkeuden luomista, ajan käsitettä ei pitäisi ymmärtää sen normaalissa merkityksessä." 1400-luvun juutalainen filosofi Joseph Albo väitti samalla tavalla teoksessaan Ikkarimettä aikaa on kahta tyyppiä: "Mitattu aika, joka riippuu liikkeestä, ja aika abstraktisti", joista toisella ei ole alkuperää ja se on "ääretön aika-avaruus ennen maailmankaikkeuden luomista". Albo väitti, että "vaikka on vaikea kuvitella Jumalan olemassaoloa sellaisen keston aikana, on myös vaikea kuvitella Jumalaa avaruuden ulkopuolella". Muut juutalaiset kirjailijat ovat tulleet erilaisiin johtopäätöksiin, kuten 1200-luvun tutkija Bahya ben Asher , 1500-luvun tutkija Moses Almosnino ja 1700-luvun hasidilainen opettaja Nahman Bratslavista , jotka ilmaisivat näkemyksen - samanlaisen kuin kristitty Neo-Platoninen kirjailija Boethius - tuo Jumala "ylittää tai on kaikkien aikojen yläpuolella." Ei se vanhene.
xxx/ellauri303.html on line 488: Haredi- juutalaiset uskovat yleisesti, että Toora ei eroa nykyään siitä, mikä vastaanotettiin Jumalalta Moosekselle, ja siinä on vain pienimmät kirjoitusvirheet. Monet muut ortodoksiset juutalaiset väittävät, että vuosituhansien aikana Tooran tekstiin on hiipinyt kirjoitusvirheitä. He huomauttavat, että masoreetit(7.-10. vuosisadat) vertaili kaikkia tunnettuja Tooran muunnelmia luodakseen lopullisen tekstin. Kuitenkin jopa tämän kannan mukaan, että juutalaisten hallussa olevat kääröt eivät ole täydellisiä kirjaimia täyttäviä, Tooran kääröt ovat varmasti sana-täydellinen textus receptus, joka jumalallisesti paljastettiin Moosekselle. Todellakin, ortodoksisen rabbiinisen auktoriteetin yksimielisyys asettaa tämän uskon Toora-kääröjen sana-täydelliseen luonteeseen edustavana ortodoksisen juutalaisen jäsenyyden kiistatonta edellytystä. [ lainaus tarvitaan ] Vaikka nykyaikaisissa ortodoksisissakin piireissä on joitakin rabbeja (esim. professori Marc Shapiro), jotka osoittavat lukuisia talmudi-, post-talmudic- ja keskiajan rabbiinisia lähteitä, jotka väittävät, että tekstiin on tehty joitain muutoksia, jotka sisältävät kokonaisia säkeitä, jotka on tehty tarkoituksella Mishnaic-aikakaudella ja jopa ensimmäinen temppeli. Professori Shapiro luettelee monet keskiaikaiset rabbit, jotka käsittelevät muutoksia ja lisäyksiä, jotka tapahtuivat kirjanoppineen Ezra aikana teoksessaan "Ortodoksisen teologian rajat: Maimonidesin kolmetoista periaatetta uudelleen arvioituna".
xxx/ellauri306.html on line 411: Jordaneen mukaan gootit olivat alun perin lähtöisin pohjoisessa valtameressä sijaitsevalta Scandza-nimiseltä kylmältä saarelta, jonka on tulkittu viittaavan Skandinavian niemimaan eteläosiin. Ne olivatkin alunperin jöötanmaan jööttejä! Tämä sopi Ruozi-Suomen ja Nazi-Saxan propagandapirtoihin. Sittemmin osa kateista amerikkalaisista tutkijoista katsoo nykyisin, että goottien skandinaavinen alkuperä on pelkkä myytti. Scandzasta gootit purjehtivat kuninkaansa Berigin johdolla kolmella laivalla Itämeren yli ja asettuivat nykyisen Pohjois-Saksan ja Puolan alueelle kukistettuaan siellä ensin vandaalit ja useita muita germaaniheimoja. Jordaneen mukaan gootit muuttivat etelämmäs Vistulan eli Veikselin alueelta johtajanaan Filimer, joka oli Berigin jälkeen viides kuningas. Useiden jännittävien seikkailujen jälkeen gootit saapuivat Mustallemerelle. Tacitus mainitsee teoksessaan Germania gothonit-nimisen germaanikansan, joka hänen mukaansa eli luugien pohjoispuolella mutta ruugien ja lemovien eteläpuolella. Ensimmäiset taistelut goottien ja roomalaisten välillä alkoivat 230-luvulla, samoin ryöstöretket Rooman Tonavan-provinsseihin ja Balkanille.
xxx/ellauri312.html on line 922: Hyperion (m.kreik. Ὑπερίων) oli yksi Hesiodoksen teoksessaan Jumalten synty (Theogonia) esittelemistä kreikkalaisen mytologian titaaneista, itään yhdistetty valon jumaluus, joka sisarensa Theian kanssa synnytti Auringon (Helios), Kuun (Selene) ja Aamunkoiton (Eos). Myös Auringosta käytetään usein nimeä Hyperion. Hyperion oli Gaian (Maa) ja Uranoksen (Taivas) poika. Hyperionin merkitys mytologiassa on hyvin vähäinen, sillä hänet vain mainitaan titaanien luettelossa. Eikai se synnyttänyt vaan siitti, se sisko synnytti. Aika sukuruzaisia oli titaanit, niinkö tietysti olosuhteiden pakosta myös Aatamin ja Eevan lähisukulaiset.
xxx/ellauri337.html on line 265: Maurice Merleau-Ponty (14. maaliskuuta 1908 Rochefort-sur-Mer, Charente-Maritime – 3. toukokuuta 1961 Pariisi) oli ranskalainen fenomenologisen koulukunnan filosofi, jonka filosofian keskeisinä teemoina ovat muun muassa ruumiillisuus ja havainto. Merleau-Ponty on saanut ajatteluunsa vaikutteita erityisesti Edmund Husserlin ja Henri Bergsonin ajatuksista, mutta erityisesti Merleau-Pontyn päätyönä pidetyssä teoksessa Phénomenologie de la Perception (1945) yhtenä olennaisena teemana toimii myös 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Saksassa kehittynyt gestalt- eli hahmopsykologia. Merleau-Ponty teki uransa alkuvaiheissa paljon yhteistyötä Jean-Paul Sartren kanssa, mutta heidän suhteensa päätyi myöhemmin poliittisista syistä välirikkoon. Mauri oli jiipeetä kovempi stalinisti Korean sodan aikana.
xxx/ellauri356.html on line 228: Insemination artificiel on essee, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Critique -lehdessä ja joka sitten ilmestyi hänen nimensä antaneen teoksen lopussa, vuonna 1972 Éditions du Seuil (Pariisi) teoksessa, joka koostuu kolmesta tekstistä, eli Platonin apteekki, Kaksoisistunto ja Levitys. Tämä essee ( s. 319-407 ) hyödyntää erityisesti tiettyjä Mallarmén tekstejä ja Philippe Sollersin romaaneja (Draama, Numéros jne.) kehittääkseen "käsitteen", joka on kirjattu, kuten Derrida sanoo, "avoimeen eroketjuun, sanan "lisäosa", "kirjoitus", "gramma", " pharmakon " jne jne. Levittäminen ei lopulta merkitse mitään, eikä sitä voida yhdistää mihkään määritelmään. Jos emme voi tiivistää leviämistä, sen perustavanlaatuista eroa sen käsitteellisessä sisällössä, se on se, että sen hajoamisen voima ja muoto rikkovat semanttisen horisontin”. Hullun jorinaa.
xxx/ellauri363.html on line 184: historioitsija ja huuhaafilosofi Michel Foucault’n (1926 – 1984) analyysi. Eurooppalaisen vankilalaitoksen ja rangaistuskäytännön historiaa käsittelevässä teoksessaan Tarkkailla ja rangaista
xxx/ellauri363.html on line 469: Sielunterveys ja sen hoito -teoksessa vietti-oppi saakin merkityksensä lähinnä itsekasvatuksen teoreettisena pohjana: alkukantainen ja banaali viettienergia muovaa persoonallisuutta, joka yltää
xxx/ellauri385.html on line 257: teoksessaan Melankolian anatomia: Kirjoituksemme ovat niin monia ruokia, lukijamme vieraita, kirjamme kuin kauneus, se, mitä toinen ihailee, hylkää; niin olemme hyväksyttyjä, koska miesten mielikuvitukset ovat taipuvaisia. Pro captu lectoris habent sua fata libelli. Tämä artikkeli käsittelee Robert Burtonin kirjaa. Katso mieluummin Paradise Lostin albumi The Anatomy of Melancholy (Miltonin albumi).
xxx/ellauri388.html on line 215: Sir William Gowers (Syphilis and the Nervous System, 1892, s. 126) julistaa myös "särjettömän siveyden" edut, erityisesti menetelmänä kupan välttämiseksi. Hän ei kuitenkaan ole toiveikas edes oman lääkityksensä suhteen, sillä hän lisää: "Voimme jäljittää vähän toivoa, että tauti siten vähenee aineellisesti." Hän kuitenkin saarnasi edelleen siveyttä yksilölle, ja hän tekee sen kaikella keskiaikaisen munkin askeettisella intohimolla. "Kaikella voimalla, mitä minulla on tiedolla ja millä tahansa auktoriteettilla, jonka voin antaa, väitän, että kukaan ihminen ei ole koskaan ollut vähimmässäkään määrin tai tavalla huonompi pidätyskyvyttömyyden kannalta tai parempi inkontinenssin kannalta. Jälkimmäisestä kaikki ovat moraalisesti huonompia. Selvä enemmistö on fyysisesti huonompi, ja lopputulos on ja tulee aina olemaan täydellinen fyysinen haaksirikko jollakin monista kivistä, jotka reunustavat tietä, tai jollakin monista vuoteista; mätänevä lima, jota mikään hoito ei voi mitenkään välttää." Amerikassa sama näkemys vallitsee laajalti, ja tohtori JF Scott väittää teoksessaan Sexual-Instinct (toinen painos, 1908, luku III) erittäin voimakkaasti ja laajasti seksuaalisen pidättäytymisen puolesta. Hän ei edes myönnä sitä että kysymyksellä on kaksi puolta, vaikka jos näin olisi, hänen argumenttinsa pituus ja energia olisivat tarpeettomia.
xxx/ellauri388.html on line 231: Pidätyxen riskejä ei saa liioitella enempää kuin seksuaalisen kanssakäymisen vaaroja (Vänr. Molli, Libido Sexualis). 1898, s. 848, Sexualempfindung , s . 588 Myös Bloch (1908 teoksessaan Sexualleben unserer Zeit seksuaalista pidättymistä käsittelevässä luvussa) ottaa samanlaisen kannan. Hän kannattaa pidättymistä varhaisessa elämässä ja tilapäistä pidättymistä aikuisiässä. Tällainen pidättäytyminen on arvokasta, ei vain energian säilyttämisen ja muuntamisen kannalta, vaan myös sen tosiasian korostamiseksi, että elämä sisältää muita asioita, joihin on pyrittävä seksin lisäksi. Redlich (Medizinische Klinik, 1908, nro 7), tutkiessaan huolella kysymyksen lääketieteellisiä näkökohtia, ottaa myös välillisen kannan suhteessa seksuaalisen pidättymisen suhteellisiin etuihin ja haitoihin. "Voimme sanoa, että seksuaalinen raittius ei ole tila, jota tulee välttää kaikissa olosuhteissa ja hinnalla millä hyvänsä, vaikka on totta, että suurimmalle osalle terveistä aikuisista ihmisistä säännöllinen yhdyntä on edullista ja joskus jopa suositeltavaa."
174