Johtolankana oli kysymys olemisen mielestä, mut hänen tunnetuin teoksensa siitä, Oleminen ja aika, jäi keskeneräiseksi. Lakkas Mara olemasta mitään mieltä, kun aika loppui. Se valmisteli uuden ajan filosofisesta perinteestä radikaalilla tavalla irrottautuvaa jäsennystä ihmisen olemisen tavasta ja ihmisen suhteesta todellisuuteen. Nikersi ja nakersipa sitäkin kuin porsas urhea (siis sen kaima Martti Haavio), muttei sekään tullut valmiiks asti.
ellauri015.html on line 43: Teemu Mäki tuli tunnetuksi vuonna 1988 tekemästään videoteoksesta Sex and Death, joka on väkivallan eri muotoja käsittelevä montaasi. 30 minuuttia kestävässä teoksessa on kuuden sekunnin pituinen kohtaus, jossa Mäki tappaa kissan kirveellä. Tämän jälkeen hän runkkaa ruumiin päälle. Teosta kutsuttiin ”kissantappovideoksi”. Valtion elokuvatarkastamo kielsi teoksen julkisen esittämisen vuonna 1989 pitäen sitä ”raaistavana ja epäsiveellisenä”. Kissantappo raaistaa, ja runkkaus on epäsiveellistä.
ellauri025.html on line 93: Arabifilosofien lisäksi Tuomas omaksui ajatuksia juutalaisilta oppineilta. Hänen pääteoksensa Summa theologiae osoittaa, että hän tunsi paitsi nimeltä mainitsemansa Avicebronin (Ibn Gabirol) ajattelua, myös suuren osan muista tuohon aikaan tunnetuista juutalaisen filosofian teoksista.
ellauri026.html on line 176: Tyhmyyden ylistys alkaa satiirisella ja oppineella ylistyspuheella kreikkalaisen satiristin Lukianoksen tyyliin. Erasmus ja More olivat kääntäneet Lukianoksen teoksen hieman aiemmin latinaksi. Latinantaminen oli siihen aikaan samassa asemassa kuin nyt Wikipedia, joka kääntää kaikki maailman kulttuurit amerikaxi. Me luettiin Lukianosta kreikax Ompun johdolla. Se oli pitkäpiimäistä.
ellauri028.html on line 83: Matkakirjeitä Maasta (engl. Letters from the Earth) on Mark Twainin postuumisti julkaistu kirja ja sen nimikertomus. Vuonna 1962 julkaistun teoksen toimitti Bernard DeVoto. Valikoima teoksesta ilmestyi suomeksi Kristiina Kivivuoren suomennoksena 1963 Gummeruksen kustantamana. Tää paasaus koskee vaan sitä turinaa.
ellauri030.html on line 27: Cicero kirjoitti teoksen vuonna 44 eaa., muutama viikko Julius Caesarin murhan jälkeen.
ellauri032.html on line 124: Pascal sai isältään lahjaksi myös Eukleideen Alkeet, geometrian klassisen perusteoksen, jonka hän ahmaisi leikiten läpi. Gilberte väitti myöhemmin veljensä keksineen myös Eukleideesta riippumatta uudelleen Alkeissa esitellyt 32 ensimmäistä lausetta ja todistaneen ne vieläpä samassa järjestyksessä, jossa Eukleides ne esittelee, mutta tälle väitteelle ei löydy kuitenkaan varmoja perusteita. Pascalin lahjakkuudesta kertoo kuitenkin se, että hän oli vasta noin 14-vuotias päästessään osallistumaan kerran viikossa järjestettyihin Marin Mersennen johdolla pidettyihin videokonferensseihin. Niistä muodostui myöhemmin Ranskan tiedeakatemia. Tosin vasta Pascalin kuoltua, v 1666. Ei tullut siitä akateemikkoa eikä paskaakaan.
ellauri032.html on line 292: Teoksella oli välitön vaikutus. Pian Hobbes oli sekä ylistetympi että halvennetumpi kuin yksikään aikansa ajattelija. Teoksen julkaisemisen ensimmäinen vaikutus oli kuitenkin se, että hänen suhteensa kuningasmielisiin katkesi, minkä johdosta hän joutui kääntymään Englannin vallankumoushallinnon puoleen saadakseen turvaa. Hobbesin viholliset olisivat hyvin voineet surmata hänet – hänen teoksensa maallinen henki suututti sekä anglikaaneja että ranskalaisia katolilaisia. Hobbes pakeni kotimaahansa ja saapui Lontooseen talvella 1651. Hän alistui valtioneuvoston alamaisuuteen ja hänen sallittiin vetäytyä yksityisyyteen Fetter Lanelle.
ellauri032.html on line 296: Auta armias. Bramhallin kanssa käytyjen kiistojen lisäksi Hobbes osallistui toiseen väittelyyn julkaistuaan teoksensa De Corpore vuonna 1655. Matemaatikkoja kuten Wallisia vastaan Hobbes hävisi kädet selän takana. Sen prujauxet oli huonosti perusteltuja ja kiistanalaisia, siis yxinkertaisesti ihan täyttä paaaaskaa.
ellauri032.html on line 423: Suomen sisällissodan aikana Juhani Siljo lähti sotaan valkoisten joukoissa osaksi näitä kiistoja pakoon. Siljon haavoituttua Pennanen matkusti Tampereelle etsimään häntä. Siljo kuoli haavoihinsa sairaalassa keväällä 1918, koska hän ei suostunut jalkansa amputoimiseen.lähde? Siljon kirjallinen jäämistö jäi Pennasen haltuun ja hän toimitti keskeneräisen runo- ja aforismiteoksen Selvään veteen julkaistavaksi.
ellauri033.html on line 815: Lamartine syntyi Burgundin maakunnassa ranskalaiseen aatelisperheeseen. Hänen vanhempansa kasvattivat hänet hartaaksi katolilaiseksi, mutta hän kääntyi myöhemmin panteismiin kirjoittaessaan teoksiaan Jocelyn ja La Chute d´un ange. Vuonna 1847 hän kirjoitti teoksen Histoire des Girondins ylistyksenä girondistien puolueelle.
ellauri036.html on line 30: Niihin aikoihin keräili kaksi Napoleonin jälkeen suurinta neroa kokoon ne tuskan ja surun ainekset, jotka olivat hajallaan maailmankaikkeudessa. Goethe, uuden kirjallisuuden patriarkka, oli kuvannut Wertherissä onnettoman, kuolemaan vievän intohimon ja luonut Faustissa synkimmän hahmon, mikä milloinkaan on edustanut syntiä ja onnettomuutta. Hänen kirjansa alkoivat niihin aikoihin tulla Saksasta Ranskaan. Itse istuen työhuoneessaan taulujen ja kuvanveistosten ympäröimänä, rikkaana, onnellisena ja tyynenä, näki hän, isällisesti hymyillen, kuinka hänen synkät teoksensa tulivat rajan yli meidän luoksemme.
ellauri038.html on line 178: Maximilian Carl Emil Weber (21. huhtikuuta 1864 Erfurt – 14. kesäkuuta 1920 München) oli saksalainen oikeustieteilijä, taloustieteilijä ja sosiologi. Häntä pidetään yhtenä julkishallinnon teorian ja nykyaikaisen sosiologian perustajista. Hänen pääteoksensa käsittelevät uskonnon sosiologiaa, politiikkaa ja hallitusvaltaa. Valtaherroille löytyy Maxilta ymmärtämystä kosolti.
ellauri040.html on line 350: Deleuze harjoitti filosofiaa yli 40 vuotta ja kirjoitti yli 20 teosta. Deleuzen keskeisiä teoksia ovat uuden Nietzsche-tulkinnan aloittanut Nietzsche ja filosofia (1962) sekä eron ja toiston filosofiaa käsitellyt Différence et répétition (1968). Toisto tyylikeinona. Hänen suosituimmat teoksensa ovat yhdessä psykoanalyytikko Félix Guattarin kanssa julkaistut Anti-Oidipus: Kapitalismi ja skitsofrenia (1972) ja Mille plateaux (1980). Hirveää idealismiä ja myöhäiskapitalismin hurrausta.
ellauri042.html on line 540: 1977 hän esiintyi ensi kerran julkisesti uuden filosofian edustajana yhdessä André Glucksmannin kanssa. (Toinen jutku varmasti.) Samana vuonna ilmestyi hänen teoksensa La barbarie à visage humain, jossa hän sanoi että marxismi oli pohjimmiltaan epämoraalista. 1981 ilmestyi L'Idéologie française, jota pidetään hänen pääteoksenaan. Antikommunistista tuubaa hienostelun varjolla.
ellauri045.html on line 526: Ville Ropposen Suuren idän essee on villisti kieppuva nojatuolimatka ajassa ja tilassa halki entisen Neuvostoliiton. Liikkeessä Tallinnasta Almatyyn ja Siperiasta Kaukasiaan Ropponen ruotii kirjallisuutta ja aatehistoriaa, elokuvaa ja nykyhetken ideologioita. Kirjassa selviävät suomalaisten suhde itänaapuriin, Aral-järven kohtalo, se kuka on Kazakstanin isoin ihminen ja tuhannet muut asiat. Teosta lukemalla selviävät myös nyky-Venäjän aatekiemurat. Nonfiktio-teoksen kokeellinen rakenne heijastelee suuren ja mahtavan monihaaraisuutta. Ropponen sekoittaa teoksessa faktaa ja fiktiota, tunnustuksellisuutta ja houreita, kirjallisuusanalyysia, matkakertomusta ja haastattelua. Reportaasi yhtyy runouteen ja dialogi faktapohjaiseen epiikkaan. Ropposen nonfiktioteoksen jälkeen suomalainen esseistiikka ei enää ole ennallaan.
ellauri047.html on line 41: Goethe oli Weimarin klassikkoihin kuuluva, ajan antiikkiin nojaava uushumanisti, joka antoi vaikutteita myös suomalaiseen kansallisromantiikan ajan kirjallisuuteen. Goethen kuuluisa nuoruudenteos on kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), ja hänen pääteoksensa on kaksiosainen, runomuotoon kirjoitettu Faust (1808, 1832).
ellauri047.html on line 76: Samoihin aikoihin hän alkoi saada mainetta kirjailijana. Vuonna 1774 ilmestyi kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset, josta tuli nopeasti suurmenestys joka puolella Eurooppaa. Romaanin päähenkilö Werther ajautuu onnettoman rakkauden vuoksi itsemurhaan, ja tämä tarina teki lukijoihin niin vahvan vaikutuksen, että nuorison keskuuteen levisi suoranainen itsemurhaepidemia. Tätä Goethen romaania on pidetty hyvin leimallisena teoksena saksankielisen kirjallisuudenhistorian vuosina 1767–1785 vallinneelle Sturm und Drang -kaudelle. Eli Goethe apinoi siinä Klopstockia. Riku lainas meille kirjaa, jossa oli Klopstockin vaimon kirjeitä. Tuntui silloin tylsältä. Nyt voiskin jo kiinnostaa.
ellauri047.html on line 188: Wolfenbüttelissä hänestä tuli 7. toukokuuta 1770 kirjastonhoitaja prinssi Augustin kirjastoon (Herzog August Bibliothek). Siellä hän löysi Theophilus Presbyterin keskiaikaisen teoksen Schedula diversarum artium, josta hän julkaisi teoksen Vom Alter der Ölmalerey aus dem Theophilus Presbyter vuonna 1774
ellauri048.html on line 142: Veikko Antero Koskenniemi (vuoteen 1906 Forsnäs; 8. heinäkuuta 1885 Oulu – 4. elokuuta 1962 Turku) oli suomalainen runoilija, sanomalehtitoimittaja, kirjallisuustieteen professori ja akateemikko. Hän oli 1920–1930-lukujen suosituin suomalainen runoilija joka tunnettiin isänmaallisen runotuotantonsa ja oikeistolaisen poliittisen vakaumuksensa ansiosta lempinimellä ”valkoisen Suomen hovirunoilija”. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat suositut isänmaalliset laulut Finlandia ja Lippulaulu.
ellauri049.html on line 146: Vuosina 1923–1925 Kailas palveli armeijassa. 1920-luvun lopulla hän työskenteli Suomen ilmoituskeskuksessa ja Kuluttajain lehdessä. Näihin aikoihin hän nousi suosituksi nuorten runoilijoiden keskuudessa ja onnistui herättämään konservatiivisissa piireissä paheksuntaa teoksensa Silmästä silmään (1926) eroottisilla teemoilla.Hienoa että onnistuu herättämään edes jotain pahexuntaa konservatiivipiireissä. Edes kusemalla silmään. Siihen on pyrittävä.
ellauri049.html on line 200: Uuno Kailas lopetti yliopisto-opinnot vuonna 1926 ja heittäytyi täysin runoilijan ja homoilijan uralle. Runoilijan maine mutta myös rappio kasvoivat yhtäaikaisesti. Kailaan elämässä oli muutamia lyhytaikaisia ihmissuhteita. Samanaikaisesti hänellä oli virkoja ja toimia aikakausi- ja sanomalehdissä, jotka rauhoittivat Kailaan mieltä hetkellisesti. Samalla tasapainoinen elämä hidasti runoilijan oman tuotannon kirjoittamista. Kailaan neljännen runoteoksen Paljain jaloin (1928) valmistumisen
ellauri049.html on line 203: Kailaan teos Uni ja Kuolema (1931) julkaistiin ennen tuberkuloosidiagnoosia, joka todettiin liian myöhään. Mielisairaalavuoden jälkeen hänelle kehittyi voimakas sairaalakammo, joka vaikeutti kevään 1932 hoitojaksoa Marian sairaalassa. Viimeisen teoksensa Valitut runot (1932) valmistumista varten hän ”karkasi” sairaalasta päästäkseen tekemään "elämäntyönsä" loppuun. Eski Saarinenkin on loppuunsaattanut oman "elämäntyön".
ellauri049.html on line 297: Charles Pierre Baudelaire (lausunta ransk. [ʃaʁl bodlɛʁ]) (9. huhtikuuta 1821 Pariisi, Ranska – 31. elokuuta 1867 Pariisi) oli ranskalainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kriitikko. Hänen tunnetuin teoksensa on Les Fleurs du mal (suom. Pahan kukat, 2011). Baudelaireen liitetään usein käsite fin de siècle ('vuosisadan loppu'), ja hänet luetaan Edgar Allan Poen ja Théophile Gautierin ohella dekadenttien johtohahmoihin. Se oli niin dekadentti että valehteli kavereille olevansa homo. Jos valehteli. Ehkä se oli bi. Oli sillä tyttöystäviä ainakin, sekä platonisia että suuhunpantavia.
ellauri049.html on line 392: Elokuussa 1871 Rimbaud lähetti töitään runoilija Paul Verlainelle, joka kutsui hänet Pariisiin. Rimbaud saapui kaupunkiin syyskuussa 1871 ja vietti kolme kuukautta Verlainen ja tämän vaimon luona. Rimbaud’n ja Verlainen välille muodostui suhde, joka aiheutti skandaalin. Rimbaud palasi Charlevilleen maaliskuussa 1872, mutta Verlaine kutsui hänet takaisin Pariisiin jo toukokuussa. Heinäkuussa Verlaine jätti perheensä ja muutti Rimbaud’n kanssa Lontooseen, missä he viettivät seuraavan talven. Huhtikuussa 1873 Rimbaud jätti mieleltään järkkyneen Verlainen ja palasi kotitilalleen Ranskaan, missä hän kirjoitti teoksensa Kausi helvetissä. Samana vuonna Verlaine ja Rimbaud tapasivat vielä Lontoossa ja Brysselissä, missä Verlaine ampui Rimbaudia ja sai kahden vuoden vankeustuomion.
ellauri049.html on line 773: Vasta vuonna 1917 ja varsinkin André Giden vaikutuksesta hän palasi takaisin runouden pariin ja julkaisi Gallimardin kustantamana teoksen La Jeune Parque. Heti sen jälkeen vuonna 1920 seurasi ”Le Cimetière marin”, joka on ehkä runoilijan tunnetuin runo. Vuonna 1922 tuli julkisuuteen runokokoelma Charmes. Vuonna 1924 hänestä tuli Ranskan Pen-klubin puheenjohtaja, mutta jo seuraavan vuonna hänet äänestettiin Ranskan akatemiaan edesmenneen Anatole Francen jälkeen tyhjäksi jääneelle paikalle. Avajaispuheessaan vuonna 1927 puhui kunnioittavasti edesmenneestä edeltäjästään mainitsematta kertaakaan hänen nimeään.
ellauri050.html on line 754: Harmaja osallistui keväällä 1932 luokkansa kanssa ylioppilaskirjoituksiin, vaikka edeltävän syksyn hän olikin joutunut olemaan sairaalahoidossa. Vuosi 1932 oli muutenkin Harmajan elämän onnellista aikaa: hänen esikoisteoksensa julkaistiin, hänen terveytensä oli hyvä ja hän löysi ensimmäisen rakkautensa. Harmaja kihlautui, ja haaveet onnellisesta tulevaisuudesta sulhasen kanssa elivät vahvoina. Onni ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen. Harmajan sulhanen etääntyi yhteisistä tulevaisuudenkuvista.
ellauri051.html on line 478: Walter ”Wilt” Whatman (31. toukokuuta 1819 Long Island, New York, Yhdysvallat – 26. maaliskuuta 1892 Camden, New Jersey, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen runoilija, esseisti, journalisti ja humanisti. Hänen tunnetuin teoksensa on runokokoelma Pössyä (alkuteos Leaves of Grass). Ei se ollut mikään länkkäri, vaan city slicker, dick licker.
ellauri052.html on line 175: Algernon Charles Swinburne (5. huhtikuuta 1837 Lontoo, Englanti – 10. huhtikuuta 1909 Lontoo, Englanti) oli viktoriaanisella aikakaudella elänyt englantilainen runoilija ja kriitikko. Häntä on pidetty yhtenä Englannin parhaista runoilijoista, joskin hänen tuotantonsa suosio on välillä ollut akateemisissa piireissä vähäistä. Hänen teoksensa ovat tunnettuja elinvoimaisuudestaan ja kielen musiikillisuudesta. Swinburnen runot saivat hänen elinaikanaan ristiriitaista huomiota, koska niissä käsiteltiin teemoja kuten sadomasokismia, kuolemaa, uskonnottomuutta ja lesboutta.
ellauri052.html on line 303: Vuosia 1798–1807 pidetään Wordsworthin parhaana luomiskautena. Hän kirjoitti tuolloin muun muassa omaelämäkerrallisen runoteoksen The Prelude (Alkusoitto), joka tosin julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Suuri runoelma ihmisestä ja luonnosta, The Recluse (Erakko), jäi keskeneräiseksi.
ellauri054.html on line 59: Englannissa Comenius viimeisteli tärkeän teoksen Via lucis, Valon tie, jossa hän esittää pähkinänkuoressa pansofisen uudistusohjelmansa perusteet.
ellauri054.html on line 66: Comeniuksen tuotanto on yli 200 teosta, ja useita käsikirjoituksia on tullut päivänvaloon vasta omana aikanamme. Varsin dramaattinen oli myös hänen suuren pansofisen pääteoksensa kohtalo. Sitä ei yrityksistä huolimatta painettu ja käsikirjoitus kulkeutui lopulta pietistien mukana Saksan Halleen August Hermann Francken laitosten kirjastoon. Hallessa teoksesta painettiin sen ensimmäinen osa, Panegersia (1702), mutta ilmeisesti ankaran kritiikin takia käsikirjoitus katosi lopulta kirjaston mittaviin kokoelmiin, josta sen lopulta löysi professori Dimitri Tschizewskij 1930-luvun puolivälissä. Monien tutkijoiden vuosien ponnistelujen tuloksena tämä ihmiskunnan uudistamiseen tähtäävä pansofinen suurteos painettiin Prahassa vuonna 1966.
ellauri054.html on line 85: Comeniuksen mielessä oppikirjatyön lisäksi kehkeytyi suuri pansofinen haave ihmiskunnan johtamisesta rauhan tilaan. Suunnitelman hän puki seitsenosaisen teoksen muotoon, jolle antoi nimen De rerum humanarum emendatione consultatio cathoica (Yleinen neuvottelu inhimillisten asioiden parantamisesta). Tästä idealismista ruotsalaiset eivät olleet kiinnostuneita ja koska Comenius vielä osallistui Thornin uskonnollisia ristiriitoja sovitteleviin neuvotteluihin (1645), alkoivat välit Comeniukseen viiletä ja lopulta Oxestierna tahtoi toteuttaa ruotsalaisen koulunuudistuksen vanhan suunnitelman pohjalta. Comenius tunsi työnsä valuneen hukkaan, vaikka tältä ajalta on peräisin eräs hänen didaktisen osaamisensa merkittävimpiä teoksia Methodus linguarum novissima (Kielten uusin menetelmä).
ellauri054.html on line 87: Comenius palasi Puolan Lesznoon (1648) ja hänet valittiin veljesyhteisön piispaksi. Matkasta muodostui traaginen, sillä Comeniuksen toinen vaimo makasi kuolemansairaana hevosten vetämissä kärryissä kaksi pientä lastaan vierellään. Hän kuoli pian perilletulon jälkeen. Myös Oxenstierna unohti ruotsalaiset tšekkien uskontovapauskysymyksessä ja lohduttoman tilanteen murtamana Comenius kirjoitti uskonnollisen teoksen, eräänlaisen uskontunnustuksen, jolle antoi nimen Kuolevan äidin testamentti tšekkiläiselle veljeskunnalle, joka tunnetaan myös lyhyesti tšekkiläisestä nimestään Ksaft (Testamentti). Lopussa Comenius ilmaisee vakaumuksensa, että tšekin kansan kohtalo vielä kääntyy. Comeniuksen toivon sanoista tuli tšekkiläisen kansan uskon rukous ja tunnus sukupolvelta toiselle.
ellauri054.html on line 95: Kirjallisia töitä Comenius jatkoi loppuun asti keräten aineistoa ja pyrkien saamaan pansofisen pääteoksensa valmiiksi. Voimat kuitenkin vähenivät ja lopulta hänen täytyi antaa teoksen painoon saattaminen avustajalleen Kristian Nigrinille ja pojalleen Danielille. Ajatus työn keskeneräisyydestä teki viimeisten viikkojen kärsimykset raskaaksi. Marraskuun 15:ntenä 1670 Comenius kuoli Amsterdamissa ja haudattiin walloonikirkon alle Naardenissa.
ellauri055.html on line 849: Hämeenkyrön kirkkoherrana toimi 1800-luvun puolivälissä Georg Jakob Forsman, jonka poika Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen kirjoitti – opeteltuaan suomen kielen – esikoisteoksensa, kertomuksen Hämeenkyrön pitäjästä, vuonna 1851. Yrjö-Koskinen vietti myöhemmin kesiään Hämeenkyrössä läheltä Kyröskoskea omistamallaan mökillä.
ellauri055.html on line 897: Sillinpää julkaisi 1920-luvulla lähinnä novellikokoelmia sekä vuonna 1923 ilmestyneen pienoisromaanin Hipsu ja Ragnar, jota hän itse myöhemmin piti parhaana teoksenaan. Lyhyestä virsu kaunis. Samaan aikaan Sillinpään taloudelliset ongelmat lisääntyivät ja hän velkaantui jatkuvasti lisää. Hän ei myöskään pystynyt tuottamaan kustantajan haluamia uusia romaaneja. Sillinpään kustantaja WSOY tarjosi hänelle lopulta ratkaisuksi vakinaista työtä kustannustoimittajana. Sillinpää olikin vuosina 1925–1927 WSOY:n palveluksessa ja hän asui tämän ajan perheineen Porvoossa. Vuonna 1927 he palasivat takaisin Hämeenkyröön ja Sillinpää onnistui jonkin aikaa hankkimaan riittävästi rahaa kirjallisilla töillään. Syksyllä 1928 paikallinen sähköyhtiö katkaisi maksamattomien laskujen takia sähköt Saavutuksesta ja Sillinpään perhe joutui muuttamaan pimeästä talosta Tampereelle, jossa he asuivat sitten vuoden verran ennen Helsinkiin muuttoa.
ellauri055.html on line 923: Aarne Laurila julkaisi vuonna 1960 teoksen Ajatelmia ja luonnehdintoja, johon hän oli poiminut mietelauseita Taatan tuotannosta.
ellauri055.html on line 1278: Elämänsä viimeisinä vuosina Kala ponnisteli saadakseen valmiiksi teoksensa Hahmottuva maailma, jonka oli tarkoitus olla yleistajuinen kokonaisesitys hänen todellisuuskäsityksestään. Teos ei kuitenkaan valmistunut. Kala kuoli Kirkkonummen huvilallaan heinäkuussa 1958. Jäi maailma täpärästi hahmottamatta. (Hahmohöpötys oli pappispimityxen viimeinen asyyli.) Mä olin onnellinen kuusivuotias Tyrvännössä. Pikossa sain ongella kiisken: Kala! kala! 5v myöhemmin olin Kirkkonummen huvilalla norssinlakissa.
ellauri058.html on line 269: Hotakainen aloitti kirjailijanuransa 1980-luvun alussa runoudella. Hänen esikoisteoksensa on vuonna 1982 julkaistu runokirja Harmittavat takaiskut, joka on tunnelmaltaan, miljööltään sekä aiheiltaan hyvin suomalainen. Vuonna 1985 ilmestynyt teos Kuka pelkää mustaa miestä esittelee arkisia aiheita. Kirjojen teemoja ovat yksinäisyys ja rakkaus, mutta runojen perussävy ei ole pessimistinen tai surullinen, vaan lähinnä ironinen. Runokokoelmat Hot (1987) ja Runokirja (1988) ovat edellisiäkin vauhdikkaampia, arkisempia ja humoristisempia. Niissä on sama henki kuin hänen aikaisemmissa teoksissaan. Hotakaista on kutsuttu jo esikoiskokoelmastaan asti ”velmuksi kielipeluriksi”, joka käyttää paljon vertauksia ja sanaleikkejä ja vie niiden käytön pitkälle. lähde? Vuonna 1989 Hotakainen sai Runokirjasta Kalevi Jäntin palkinnon. Kielipelimies, sehän on kuin tämä paasaaja.
ellauri058.html on line 271: Hotakaisen ensimmäinen romaani Buster Keaton – elämä ja teot (1991) voitti Savonia-palkinnon vuonna 1993 ja oli myös Runeberg-palkintoehdokkaana. Se on tiiviimpi ja keskittyneempi kuin Hotakaisen muu tuotanto. Kirja on pienoisromaani ja sen kielellinen huumori on Hotakaista parhaimmillaan.kenen mukaan? Romaani Bronks (1993) eroaa Hotakaisen muusta tuotannosta pituutensa vuoksi. Se on myös perussävyltään pessimistisempi kuin hänen aikaisemmat teoksensa. Bronks sijoittuu aikaan, paikkaan ja maailmaan, jota ei voi määritellä, mutta josta voi silti selvästi tunnistaa nyky-yhteiskunnan piirteitä. Se on yhteiskunnallinen romaani ja kritiikki vallitsevia jär
ellauri058.html on line 278: Vuonna 2006 Hotakainen sai pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon näytelmästä Punahukka. Romaani Huolimattomat oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi vuonna 2006. Vuonna 2009 ilmestyi romaani Ihmisen osa, joka oli myös Finlandia-ehdokas. Ritva Valkama luki teoksen äänikirjaksi Yle Radio Suomelle. Vuonna 2011 romaani sai ranskalaisen Prix Courrier International -palkinnon parhaana käännöskirjana.
ellauri058.html on line 396: Haapala päätyy kuitenkin izensä kanssa konsensukseen siitä, että intentioiden ymmärtämiseen vaikuttavat teoksen syntyajankohdan ja kielellisten konventioiden tietous sekä kirjailijan elämän tuntemus. Elämä ja teos! Teoksen tulkitsija ei voi syrjäyttää ulkopuolisten lähteiden käyttöä eli kontekstin huomioimista juurikin sen takia, että mikään teos ei synny tyhjiössä. Haapala kutsuu kontekstin huomiottajättämistä metodiseksi virheeksi. (Haapala 1991: 92–93.)
ellauri058.html on line 400: Markus Lammenranta (1990: 151–152) kuitenkin pyrkii perustelemaan päinvastaista väitettä. Hänen mukaansa taideteoksen arvottamista voidaan perustella rationaalisesti ja objektiivisesti. Hän tulee siihen johtopäätökseen, että kriteerit arvottamiselle, eli millä kriteereillä voidaan sanoa, että jokin teos on hyvä, riippuvat siitä, miten määritellään taideteoksen tarkoitus: onko sen tarkoituksena tuottaa esteettinen kokemus, moralisoida vai jakaa tietoa. Näiden mukaan voidaan tarkastella teoksen esteettistä, moraalista ja tiedollista arvoa.
ellauri058.html on line 428: Kritiikissä arvioidaan teoksen hyvyyttä tai huonoutta. Mutta mitä on hyvä kirjallisuus? Kimmo Jokinen (1997) sivuaa hyvän kirjallisuuden kriteereitä tutkiessaan suomalaista lukijamaisemaa. Hän huomaa eron tavallisen lukijan ja kirjallisuuden ammattilaisen eli kriitikon välillä. Tavallinen lukija odottaa sitä, että kieli on tuttua ja se on riittävän nopealukuista ja helppoakin. Aiheiltaan teokset ovat arkipäiväisiä. Henkilöt ovat tavallisia ihmisiä ja kerronta kytkeytyy henkilöiden kautta tavalliseen, yleensä työn, perheen ja läheisten ystävien täyttämään arkeen. Lisäksi hyvä kirjallisuus on todenmukaista. Lukijat ovat tarkkoja teosten faktoista. Vaatimus realistisuudelle tosin on voinut muuttua 2010-luvulle tultaessa varsinkin nuorten keskuudessa scifi-ja fantasiabuumin ansiosta. Tuija Saresma (2013) näkee fantasian suosion nousun mahdollisena vastaiskuna realistiselle fiktiolle. ”Kaunokirjallisuudelta toivotaan nykyisin --viihdettä ja fantasiaa, jännitystä, velhoja ja magiaa, tieteisspekulaatiota tai romantiikkaa.” (Saresma 2013: 241.)
ellauri058.html on line 658: Sellainen taitaa olla esimerkiksi kohta, jossa teoksen Kaksi vaimoa (1995) tähden sovinistisen panomiehen maineessa ollut mies arvioi niitä häpeän kertoja, kun satunnaisesta sänkytouhusta siellä jossakin ei tullutkaan mitään. Kotonakin hävetti.
ellauri061.html on line 1442: Samaa ohjenuoraa seuraten Tervo aikoo kirjoittaa seuraavankin teoksensa. Sitä voi pitää jonkinlaisena yllätyksenä ja samalla varmana myyntimenestyksenä: Suomen ehkäpä tunnetuin nykykirjailija Jari Tervo kirjoittaa Suomen ehkäpä tunnetuimman nykynäyttelijän Vesa-Matti Loirin elämäkerran. Seura-lehti seuraa tilannetta tarkasti.
ellauri062.html on line 484: Ja äkkiä on ilta -teoksen runot on koottu suomennokseen useista italiaksi julkaistuista kokoelmista. Suomentaja Elli-Kaija Köngäs on kirjoittanut alkuun valaisevan johdannon Quasimodon runoilijakehityksestä. Hän jakaa runoilijan tuotannon kahteen jaksoon. Ennen toista maailmansotaa kirjoitettu tuotanto on yksilökeskeistä (minä), siitä esimerkkinä tuo alkuun kirjoittamani runo, josta koko suomenkielinen valikoima on saanut nimensä. Sodan jälkeen Quasimodon huomio kiinnittyi yhteiskuntaan (me), ehkä politisoituikin, sillä sota ja sen kauheudet muuttivat hänen käsitystään ihmisestä hiukka negatiivisexi.
ellauri062.html on line 563: Alaviitteissä on tarkat piirretyt ohjeet siitä, miten lukijan tulee porata kymmenen millimetrin terällä reikä koko teoksen läpi ja pujotella kirjanmerkkinauhat rei’istä. Tämän lisäksi sivuun pitää leikata reiät X ja Y, joista pujotellut nauhat solmitaan yhteen. Askartelutehtävä rinnastetaan kallonporaukseen ja aivokirurgiaan. (Lähde).
ellauri063.html on line 392: Vitsikkäästi nimetyt henkilöt ovat ennakkoperintöä yhdysvaltalaiselta postmodernin romaanin tunnetulta tuntemattomalta Thomas Pynchonilta, kuten myös etäännytetyn kerronnan luoma skitsoidi vaikutelma, jota teoksen sekalaisista media-alustoista lainaileva ainutlaatuisen levoton ulkoasu korostaa. Graafikko Markus Pyörälän maukkaasti taittama romaani loikkii klikkiotsikoista sanaristikkoon, nettimainoksista sarjakuvaan. ironian kruunaa runsas, psykoottinen kuvitus.
ellauri063.html on line 402: Halpojen provokaatioiden sijaan teoksen merkattua asennepakkaa olisi voinut sekoittaa esimerkiksi fiktioimalla lelusalakuljettajan seikkailut valehaavoittumisineen perussuomalaisten masinoimaksi propagandaksi. todellisuudessa moinen vaihtoehtoisten faktojen työntäminen suomalaisiin peräpuikolla olisi ollut aivan metanormaalia.
ellauri064.html on line 421: Kun Kokkolassa 1919 käynyt arkkipiispa Gustaf Johansson oli julkisesti nuhdellut Åkerblomia, Wartiovaara julkaisi omalla kustannuksellaan 1920 teoksen Maria Åkerblom totuuden valossa, eräitä koettelemuksia ristin tiellä, jossa hän puolusti Åkerblomia ja kuvasi myös omia uskonnollisia pohdiskelujaan. Wartiovaara tuomittiin sitten vuoden vankeusrangaistukseen ns. Erik Stadius-jutussa. Stadius oli 14-vuotias poika, joka oli tuonut Helsingistä Kokkolaan Åkerblomin ratsuhevosen ja jäänyt Kokkolaan hevosen hoitajaksi. Åkerblomin liikkeen jäsenet pieksivät pojan Åkerblomin vaatimuksesta hevosen sotkettua pojan sille tuomia heiniä. Useita liikkeen jäseniä joutui syytteeseen pahoinpitelystä, mistä alkoi pitkä aina 1920-luvun lopulle saakka jatkunut liikettä koskeneiden oikeudenkäyntien sarja.
ellauri065.html on line 404: Erityisen kiinnostavaa on se, että Jaakko Yli-J. mainitsee Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaaren teoksena, joka on häntä inspiroinut. Kyseinen teos sattuu minulla olemaan parhaillaan kesken ja olen jumittunut sen puolenvälin paikkeille, mutta voin jo tässä vaiheessa todeta, että Jatkosota-extra etenee huomattavasti liukkaammin kuin mitä tekee Pynchonin romaani. Tosin sekään ei ole mitenkään vaikeasti lähestyttävä teos, mutta on joutunut väistymään aivan liian monta kertaa jonkun muun teoksen edeltä.
ellauri065.html on line 444: Seppälä on kirjoittanut romaaneja, novelleja ja kuunnelmia. Hänen teoksensa sisältävät useimmiten arjen ja niin sanotun tavallisen ihmisen kuvausta. Mukana voi olla ajankohtaisia yhteiskuntakriittisiä elementtejä tai esimerkiksi yksilön kokemuksia sodassa. Etenkin romaanit ovat usein rakenteellisesti kokeilevia. Seppälän kieli on modernismin perinteitä seuraten hyvin taloudellista; hän pyrkii välttämään kuvailevuutta ja metaforia. Seppälän teksteissä on lähes säännönmukaisesti synkähkö pohjavire. Osassa tuotantoa tyylilajina on musta huumori tai satiiri.
ellauri067.html on line 216: Painovoiman sateenkaarta pidetään Pynchonin pääteoksena, ja siihen hänen kulttimaineensa perustuu. Se on apokalyptinen teos. Sitä pidetään Herman Melvillen Moby Dickin postmodernina vastineena. Hyi.
ellauri067.html on line 279: Alkuun hän kirjoitti merirosvoromaaneja, sitten historiallisia jännityskertomuksia. Sue aloitti Ranskassa lehdissä julkaistujen jatkoromaanien perinteen. Hänen tunnetuin teoksensa on Vaeltava juutalainen (Le Juif errant), jossa hän hyödyntää Ahasveruksen tarinaa.
ellauri071.html on line 424: Waite oli tuottelias okkulttisten tekstien kirjoittaja. Kirjoissaan hän käsitteli mm. ennustamista, ruusuristiläisyyttä, vapaamuurariutta, mustaa- ja seremoniallista magiaa, kabbalaa ja alkemiaa. Hän myös käänsi englanniksi ja kommentoi useita tärkeitä okkulttisia teoksia, mm. Eliphas Lévin teoksen Transcendental magic. Etenkin hänen työnsä Holy Grail-teoksen kanssa oli huomattavaa. Joitakin hänen teoksistaan, mm. Book of Ceremonial Magic, The Holy Kabbalah ja New Encyclopedia of Freemasonry painetaan edelleen.
ellauri074.html on line 296: Cioran julkaisi ensimmäisen teoksensa Pe culmile disperării ('Epätoivon huipulla') 22-vuotiaana vuonna 1934. Teos sai Romaniassa innostuneen vastaanoton, ja Ciorania alettiin nuoresta iästään huolimatta pitää yhtenä tärkeimmistä romanialaisista kirjailijoista. Myös Cartea amăgirilor (”Harhojen kirja”, 1935), Schimbarea la față a României ('Romanian kirkastus', 1936) ja Lacrimi și Sfinți ('Kyyneleitä ja pyhimyksiä', 1937) julkaistiin Romaniassa. Viimeinen kirja aiheutti Romaniassa skandaalin.
ellauri074.html on line 300: Gallimard julkaisi Cioranin ensimmäisen ranskankielisen teoksen Hajoamisen käsikirjan (Précis de décomposition) vuonna 1949, ja teos herätti huomiota sekä sisältönsä että lyyrisen, hiotun kielensä ansiosta. Gallimard julkaisi myös suurimman osan Cioranin myöhemmistä teoksista. Cioran sai 1950 Hajoamisen käsikirjasta Ranskan valtion myöntämän arvostetun Rivarol-palkinnon, jonka hän sanoi ottaneensa vastaan, koska tarvitsi rahaa. Myöhemmin hän kieltäytyi kaikista hänelle myönnetyistä kirjallisuuspalkinnoista. Vuonna 1952 julkaistu Katkeruuden syllogismeja (Syllogismes de l'amertume) on Cioranin luetuimpia teoksia, ja sen ansiosta hänestä tuli tunnettu Ranskassa ja koko maailmassa etenkin sen jälkeen, kun se oli julkaistu pehmeäkantisena taskupainoksena. Cioranin kenties merkittävin teos on vuonna 1973 ilmestynyt De l'inconvénient d'être né ('Syntymisen harmillisuudesta'). Vuonna 1987 ilmestyi hänen viimeinen teoksensa Aveux et anathèmes ('Kirouksia ja tunnustuksia'). Suomeksi Cioranin teoksista ovat ilmestyneet Hajoamisen käsikirja ja Katkeruuden syllogismeja. Ne ovat suomentaja Peltosen mielestä ihan paskoja.
ellauri077.html on line 590: Ekfrasis (kreik. ἔκφρασις, ek + frasis > ekfrazein 'mainita, kuvailla') on laajassa mielessä kirjallinen ja retorinen esitystapa, jonka avulla jotain esitetään kuvallisesti tai figuratiivisesti. Ekfrasis tarkoittaa ennen kaikkea taideteoksen kirjallista kuvausta, kuvan kuvaamista, sanallista deskriptiota. Ekfrasis on siis kirjallinen keino, jossa teksti vastaa tai kuvaa toista taideteosta, hyvin usein maalausta tai veistosta.
ellauri078.html on line 225: Virsien alkukielisten nimien lähdeteoksena on käytetty Tauno Väinölän kirjaa ”Virsikirjamme virret”.
ellauri082.html on line 183: Platonin filosofiset klassikkoteoksensa on kirjoitettu dialogin muotoon, ja niitä on helppo ja kevyt lukea – vaikka niissä käsitellään isojakin asioita, on niissä myös pieniä, kuten pottunenäisen Sokrateen etuveitikka Alkibiadeen pepussa.
ellauri082.html on line 389: Jamesia pidetään nykyaikaisen uskontopsykologian perustajana. James kirjoitti muun muassa amerikkalaisen psykologian perusteoksena pidetyn The Principles of Psychology, joka ilmestyi vuonna 1890. Teoksillaan The Will to Believe (1897), The Varieties of Religious Experience (1902, suom. Uskonnollinen kokemus), Pragmatism (1907, suom. Pragmatismi) ja The Meaning of Truth (1909) James loi maineen yhtenä aikansa merkittävimmistä uskontofilosofeista. William Jamesin vuonna 1896 pitämän esitelmän ”The Will to Believe” mukaan uskonnollinen usko on äärettömän riskin ottamista. Se on kuin vuorikiipeilijän hengenvaarallinen loikka, joka ei voi toteutua ilman vankkaa uskoa hypyn onnistumiseen.
ellauri096.html on line 519: Romaani kuitenkin taiteilee onneksi Yli-Juonikkaalle uskollisesti "hulvattoman" postmodernin komedian ja karmivan kauhun rajamailla. Tunnelmointi nousee oikeuksiinsa, kun teoksen lapsipäähenkilöt pääsevät ääneen ja paljastavat karmivia tietojaan.
ellauri096.html on line 741: Muutoinkin Yli-Juonikas jaksaa edelleen yllättää. (Lukija ei tosin jaxa enää yllättyä. Huoh.) Jälleen hän on keittänyt kokoon sellaisen kirjallisen cocktailin, että ei värikkäämmästă väliä. Tamä sitä huolimatta, että teos alkaa yllättävänkin perinteiseen tapaan - aivan kuin mikä tahansa nuorille suunnattu heppakirja. Pieninä vihjeinä tulevasta on tekstiin sisällytetty aika runsaasti sivistyssanoja, joista osa on hyvinkin harvoin käytettyjä. Samoin teoksen henkilöiden nimigalleria on lievästi ilmaistuna exoottinen. Kybele Kivi, Nora Heuristikankare, Kornelia Kernelius, Seppo Soluttautuja ja Hannele Nagellax ovat yxinkertaisemmasta päästä kuin luulisi. Nupin kokoisesta.
ellauri096.html on line 743: Kirjan alkuosaan sisältyy myös joitain kuvauksellisia ilmauksia, jotka eivät ole aivan tavanomaisia, mutta kylläkin teoksen kokonaisuuteen hyvin istuvia. Niinpă talvisessa maisemassa kuura kimalteli tökeränä äkkimakeana tomusokerikuorrutteena, mutta kirjailijan mielestä teiden hiekoitussora onneksi tärveli idylliä edes osittain kuin hikisen mantierosvon parransänki. (Mixi hikisen pakkassäällä?)
ellauri096.html on line 749: SITTEN TAKAISIN kirjan perusjuoneen. Tapahtumien keskiössā on Konemetsãn ratsastustalli ja päähenkilönä 12-vuottas Anu, joka monen muun ikäisensă tapaan kuitenkin huomaa vierastavansa ystävlensä täydellistă hurahtamista hevosiin, mikä saa hānet vähäksi aikaa luopumaan koko harrastuksesta. Anu on ollut innokas lukija ja sattumalta hän tarttuu heppakirjallisuuteen kuuluvaan Asta Ikosen kirjaan Jutan unelmahevonen, joka siis on todella ilmestynyt kirja ja joka kansikuvaa myöden teilataan kerrassaan perusteellisesti. Anu paneutuu myös Ikosen muuhun tuotantoon, ja se saa saman kohtalon. Eikä tämäkään vielä rită. Anu selvittää myös kirjailija Ikosen taustaa, ja saa selville, että tämä on ajatuksiltaan lähellä uusoikeistoa, Niinpä rajun arvostelun kohteeksi päityy myos itse kirjailija. Samassa yhteydessä kerrotaan, että Anu oli jo 9-vuotiaana lukenut salanimellä Saku Kannas kirjoite tun teoksen Ktultahiekkaal, jonka todelliseksi kirjoittajaksi paljastui rikollisille poluille hairahtunut satakuntalaisen pikkukunnan kun nanjohtaja. Myös tälta osin arviot ovat tyrmääviä. (Hemmetti sano nyt minkä kunnan johtaja se oli! Varmasti tiedät. Loimaanko?) Tavalliselle lukijalle syntyy väistämättä mielikuva, etta kyseiset kirjat rusikoidaan enemmänkin silla perusteella, maliainen on olltut niiden kirjoittajat kuin millainen on ollut niiden sisältö. Puolustanatia millään tavoin ko. kirjoittajia on syytä kysyä, onko menettely perimmältään oikein? Onhan esimerkixi niin, että jopa lukuisien maailmankirjallisuuden huipputeosten kirjoittajat ovat olleet moraaliltaan ja käytöxeltään vähintään kyseenalaisia!
ellauri097.html on line 624: Kirjahko ei ole omakustanne, eikä edes alkoholimonistettu samizdat, vaikka se muistuttaakin sitä, mitä omakustanteella tarkoitettiin silloin kun kaupallinen kirjateollisuus vielä oli vallassa: ennen vanhaan omakustanne oli teos, jota kustantajat eivät huolineet, koska se oli huono teos tai tekijä liian vaikea tyyppi. Niinpä tekijä hoiti painotuotteen tuotantokulut itse, hän ”kustansi” eli maksoi laskut. Sitten hän parhaansa mukaan levitti teoksensa julkisuuteen – julkaisi sen – kaupallisen kirjankustantamisen ulkoisia muotoja imitoiden: hän meni myymään kirjaansa torille, yritti saada sen kirjakauppaan myyntiin ja mainosti sitä paikallislehdessä.
ellauri109.html on line 219: Alger syntyi ja kuoli Massachusettsissa. Hänen teoksensa kuvaavat menestyksen saavuttamista kovan työn tuloksena. Näin hän vahvisti amerikkalaisten käsitystä, että jokainen on oman onnensa seppä, niinkuin kusitolppa kehtas sanoa Mauno Koivistosta äijän kuollessa.
ellauri110.html on line 493: "Jos Kawabata oli arvoituksellisen hellä, Tanizaki viiltää. Hänen pääteoksenaan pidettiin Makiokan sisaruksia ja niin taitaa olla yhä. Itselleni läheisempi oli kuitenkin Kukin makunsa mukaan; niinkin läheinen, että opettelin sanomaan sen japaniksi. Jotenkin näin se kuului: “Tade kuu mushi.”" Muistelmissa s. 156 Hande sekoittaa kumpi häiskistä sen kirjoitti. Menee mullakin kyllä kirjailijaheput sekaisin (kz. tämä albumi).
ellauri110.html on line 1005: Samuli Paronen (23. toukokuuta 1917 Virolahti – 26. elokuuta 1974 Hämeenlinna) oli suomalainen kirjailija, taidemaalari ja työmies. Vaikka vaatimattomissa oloissa elänyt Paronen julkaisi esikoisteoksensa vasta 47-vuotiaana ja kuoli jo 57-vuotiaana, hän ehti kirjoittaa arvostetun tuotannon: kahdeksan romaania, novellikokoelman ja aforismikokoelman Maailma on sana, josta hänet parhaiten tunnetaan.
ellauri112.html on line 152: Omantunnon soimaus perustuu Darwinin mukaan yhteiskunnallisten viettien kestävyyteen ja voimaan. Kun muut viettimme enemmänkin ovat ohimeneviä, on yhteiskunnallinen vietti alituinen, koska me aina elämme joukossa. Jos noudatamme yhteiskunnallisvastaista viettiä, joka hetkeksi saa ylivallan, kadumme jälestäpäin, koska yhteiskunnallinen vietti ajanpitkään on kestävin. Mutta samoin on myös joukoissa elävien eläinten laita. Nekin ovat aina varuillaan yhteistä vaaraa vastaan, valmiita puolustamaan joukkoa, auttamaan tovereitaan. Ne tuntevat aina vissiä suopeutta ja myötätuntoa näitä kohtaan. Ne ovat onnettomia, kun ne kauan ovat tovereistaan erillään, ja aina onnellisia kohdatessaan ne jälleen. »Ja niin on meidänkin laitamme», lisää Darwin. Collin on sitä mieltä, että tämä Darwinin toisen pääteoksen antama kuva eläinten tilasta tuntuvasti poikkeaa »Lajien synnyn» antamasta. Edellisen mukaan luonnossa valoisilla, inhimillisillä piirteillä on huomattavasti suurempi sija. Epäilemättä Darwin itse ei koskaan tullut tajuamaan tätä pääteostensa välillä olevaa eroavaisuutta. »Lajien synnyn» yksipuolinen kuvaus olemassaolon taistelusta, joka miltei oli kaikkien sota kaikkia vastaan, ei ole koskaan tullut oikaistuksi. Ja tämä teos kuitenkin tuli jäämään darwinismin raamatuksi.
ellauri112.html on line 171: --Jos mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, »esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» älyntaipumuksemme kömpelyyttä. Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa.
ellauri112.html on line 420: Parodia eli ivamukaelma on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleisön tunteman) teoksen jäljitelmä (myös pienet viittaukset kohteeseen riittävät).
ellauri117.html on line 409: 1920-luku oli Fitzgeraldin kultakautta. Hän keksi termin "jazz-aika", joka kuvaa 1920-lukua. Kultahattu, jota pidetään hänen uransa merkkiteoksena, ilmestyi 1925. Kun sen helmikuussa ensi-iltaan päässyt näyttämöversio menestyi, siitä tehtiin samana vuonna myös elokuva, ohjaajana joku Herbert Brenon. Fitzgerald teki useita matkoja Eurooppaan, etenkin Pariisiin ja Ranskan Rivieralle. Hän ystävystyi monien Pariisin amerikkalaisyhteisön jäsenten kanssa, etenkin kirjailija Ernest Hemingwayn kanssa, jota hän auttoi tämän kirjailijanuralla. Fitzgeraldin ja Hemingwayn ystävyys kuitenkin kariutui, ja Hemingway hyökkäili Fitzgeraldia vastaan monissa kirjoituksissaan. Ernest oli kade Scottin infinitesimaalisesti pidemmästä pipusta. Ja mustasukkainen siitä Zeldalle.
ellauri117.html on line 415: Zeldan terveys alkoi horjua: hänellä diagnosoitiin skitsofrenia vuonna 1930 ja 1932 hän joutui sairaalaan Baltimoressa, Marylandissä. Fitzgerald vuokrasi läheisestä Towsonista asunnon, jossa jatkoi romaaninsa kirjoittamista − tarinaa lupaavan nuoren psykiatrin Dick Diverin noususta ja tuhosta, hänen rakkaudestaan potilaaseensa Nicole Warreniin ja heidän avioliitostaan. Kirja koki monta muutosta: ensimmäisen version piti kertoa äidinmurhasta. Jotkut kriitikot ovat nähneet kirjan peiteltynä omaelämäkerrallisena teoksena, joka kuvaa Fitzgeraldin ongelmia vaimonsa kanssa, vauraan ja dekadentin elämäntyylin syövyttävää vaikutusta, kirjailijan itsekkyyttä ja itseluottamusta sekä alkoholismia.
ellauri117.html on line 612: Essayn kuvaama keskustelu inhimillisen maxan mausta ja luonteesta sijoittui Shaftesburyn kotiin vuonna 1671. Tuolta ajalta on säilynyt kaksi teoksen luonnostelmaa. Tuohon aikaan Locke toimi myös ministerinä kauppa- ja viljelysministeriössä (Secretary of the Board of Trade and Plantations) sekä sortoministerinä siirtomaa-asioissa (Secretary to the Lords and Proprietors of the Carolinas), mikä auttoi häntä muotoilemaan ajatuksiaan kansainvälisestä kaupasta ja taloudesta.
ellauri117.html on line 618: Joka tapauksessa Locke joutui pakenemaan Alankomaihin vuonna 1683 epäiltynä osallisuudesta Rye House -vehkeilyyn, vaikkakaan hänen suorasta osallisuudestaan ei ole juurikaan todisteita. (Rye House Plot oli whigien muka-murha-ja-vallankaappausyritys katolismielisiltä Stuarteilta, ennen Wilhelm Oranialaisen mainiota vallankumousta 1688.) Alankomaissa Lockella oli jälleen aikaa kirjoittamiselle, ja hän käytti paljon aikaa Essayn työstämiseen ja teoksen A Letter Concerning Toleration kirjoittamiseen. Locke palasi kotiin vasta mainion vallankumouksen jälkeen vuonna 1688, jolloin hän matkusti takaisin Englantiin Vilhelm III Oranialaisen vaimon seurueessa. Locken palattua Englantiin hänen kaikki merkittävimmät teoksensa julkaistiin lyhyen ajan sisällä.
ellauri118.html on line 399: Pierre Ambroise François Choderlos de Laclos syntyi Amiensissa 1741. Hän sai tykistöupseerin koulutuksen, ja hänet nimitettiin 1761 tykistöluutnantiksi. Hän palveli useilla paikkakunnilla, kuten Strasbourgissa ja Grenoblessa. Hän kirjoitteli myös näihin aikoihin eroottisia tarinoita lehtiin. Ura upseerina ei ollut kovin menestyksekäs. Ollessaan komennettuna Biskajanlahdella de Laclos ilmoitti ystävilleen, että kirjoittaa vielä jotain todella epätavallista ja huomiota herättävää ja että se muistetaan vielä pitkään hänen jälkeensä. Ennustus toteutui Vaarallisia suhteita -teoksen myötä.
ellauri118.html on line 401: Laclos aloitti teoksen kirjoittamisen 1779 ollessaan Aixin saaren linnoitustöissä Ranskan länsirannikolla. Saamansa kuuden kuukauden loman aikana hän kirjoitti Pariisissa teoksen loppuun. Kirja julkaistiin maaliskuussa 1782, ja ensimmäinen tuhannen kappaleen painos myytiin loppuun kuukaudessa, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. De Laclos meni naimisiin 1786 La Rochellen ammusvarikon rakennustöissä 1783 tapaamansa Marie-Soulange Duperrén kanssa. De Laclos erosi armeijasta ja siirtyi 1788 sihteeriksi Orléansin herttua Ludvig Filip II:n palvelukseen. Hän liittyi vuoden 1795 jälkeen Napoleonin kannattajiin ja sai vastavalitulta konsuli Napoleonilta vuonna 1800 uudelleen nimityksen prikaatinkenraaliksi. Napoleonin hallintokaudella hänestä tuli myös Etelä-Italian tykistön päätarkastaja 1803. Se ilo loppui lyhyeen. De Laclos kuoli Tarantossa kulkutautiin 1803.
ellauri118.html on line 805: Ranskan akatemia palkitsi de Scudéry vuonna 1671 hänen tyylistään Discours sur la gloire. Hänen viimeiset teoksensa muodostuivat lähinnä sarjasta moraalisia Conversations (10 osaa, 1680–1692), jotka ovat vähemmän tunnettuja mutta eivät hänen kirjoituksistaan vähempiarvoisia. Hän kirjoitti myös runoja.
ellauri118.html on line 807: Madeleine de Scudéryn romaaneille on ominaista sisällön puolesta se että hän käsittelee rakkautta, historiallisia ja klassisistisia aiheita allegorian muodossa ja ottaa presiositeetin hengessä etäisyyttä kaikkeen, mikä hänen mielestään on alhaista ja vulgaaria. Hänet liitetään usein barokkiin, mutta toisaalta hänen teoksensa olivat tärkeä silta keskiajan ritarikirjallisuudesta romantiikkaan. Hänen kymmenosainen teoksena Artamène ou le grand Cyrus, jossa on 2,1 miljoonaa sanaa, on maailmanhistorian pisimpiä romaaneja. Se ei olis sormellakaan koskenut mun penseisiin, ne eivät ole riittävästi presiöösejä.
ellauri131.html on line 401: Rhonda Byrne (/bɜːrn/ BURN; née Izon; born 1951, Melbourne, Australia) on australialainen kirjailija ja tv-tuottaja, joka tuli tunnetuksi elokuvasta The Secret ja samannimisestä kirjasta (suom. Salaisuus). Idean elokuvaan Byrne sai luettuaan erään vanhan kirjan (Wattlsiitä, miten maailmankaikkeudessa asiat tapahtuvat. Hän halusi ihmisten ympäri maailmaa saavan tietää, miten elämässä voi onnistua. Hän teki aiheesta ensin elokuvan ja sen pohjalta kirjan, jota on myyty 19 miljoonaa kappaletta. Elokuvan suosioon vaikutti oleellisesti sen näkyminen Oprah Winfreyn ohjelmassa vuonna 20. Byrne kirjoittaa Salaisuudelle jatkoteoksen aina kun edelliset pölökkiintyvät.
ellauri131.html on line 446: Hornby valmistui Cambridgen yliopistosta. Hän asuu nykyisin Maidenheadissa. Hän työskenteli alun perin englanninopettajana ja toimittajana. Hänen esikoisteoksensa, omaelämäkerrallinen Hornankattila ilmestyi 1992. Sitä seurasi romaani Uskollinen äänentoisto (1995), jossa hän kertoo, että keski-ikäisten miesten arjen armotonta pyöritystä helpottaa ja mielenterveyttä ylläpitää listojen laatiminen ja lukeminen. 1998 ilmestyi Poika. Kaikista kolmesta on tehty elokuvaversiot.
ellauri132.html on line 67: Saksassa syntynyt Tolle sanoo perheensä jättäneen Saksan hänen ollessaan 13-vuotias, minkä jälkeen välittömästi hän opiskeli Lontoon yliopistossa. Hän opiskeli lyhyen ajan myös Cambridgen yliopistossa vuonna 1977 mutta ei tehnyt maisterintutkintoaan valmiiksi. Hän on kertonut esikoiskirjansa johdannossa, kuinka hän oli 29-vuotiaaksi asti masentunut ja ahdistunut, kunnes hän sai yhtäkkisen valaistuksen ja pääsi eroon peloistaan. Sen jälkeen hän kierteli Lontoota onnellisena irtolaisena. Hän vaihtoi etunimensä Eckhartiksi 1200-luvulla eläneen teologin Mestari Eckhartin mukaan ja lähti kiertämään Englantia henkisenä valmentajana. Sen jälkeen Tolle muutti Vancouveriin ja julkaisi esikoisteoksensa vuonna 1997. Sen jälkeen kun Oprah Winfrey oli muutamaa vuotta myöhemmin esitellyt kirjan televisio-ohjelmassaan, kirjasta tuli myyntimenestys. Myös hänen seuraavat teoksensa nousivat Yhdysvaltain myyntilistojen kärkeen.
ellauri132.html on line 863: Freytagin kirjalilijanuran heikohko pääteos on romaani Soll und Haben (1855), jonka roolihahmoissa asetetaan vastakkain ahne aatelinen kauppias ja työteliäs aateliton mies. Freytag halusi teoksellaan arvostella rappeutunutta Saksan aatelistoa ja kehua izeään. Tutkijanuralla hänen pääteoksensa on teos Bilder aus der deutschen Vergangenheit (1874–1876). Filologista tutkimusta on esimerkiksi Die Technik des Dramas (1863). Freytag sai vuonna 1893 rauhantyön Pour le mérite -palkinnon.
ellauri133.html on line 705: Hänen teoksensa ovat täynnä feminismiä, antiautoritarismia, eksistentialismia ja uhrautumista. Hän käyttää usein naisvihaa pahiksen luonteenpiirteenä, ja hänen protagonistinsa ovat usein Ritari Ässämäisiä yksinäisiä antiautoritareita, jotka ovat tarinan alussa voimattomia, mutta voimaantuvat ajan myötä täyttääkseen jonkin yhteisöllisen tarkoituksen. Ne saa kulttiarvoa.
ellauri135.html on line 159: Virheet ovat paitsi asiavirheitä myös systemaattisia kirjoitusvirheitä (esimerkiksi ”suuriruhtinaskunta” on systemaattisesti kirjoitettu ”suurruhtinaskunta” jopa lähdeluettelossa olevan prof.emer. Osmo Jussilan Suomen suuriruhtinaskunta -teoksen kohdalla), virheellisiä termejä sekä tietämättömyyttä vakiintuneista ilmauksista. Haista vittu Kristiina, se kuuluu nimenomaan olla suurruhtinas! Ookkonää joku suuripääoman vasalli? Ja vittu kyllä oli Haartmann vanhoillinen kun halus rautatien kulkevan Turkku, niin suomalainen suurimies kuin olikin. Turkku ei ol mikkä suurikaupunki. Suomen kielen suosinta oli ruozin vastustusta, niinkuin yleensä jonkun kannatus on jonkun toisen vastustusta. Kristiina Kalleinen (s. 1959) on Oulusta ja jäi valitettavasti virkaheitoxi.
ellauri135.html on line 262: Korolenko oli vuodesta 1895 narodnikkien aikakauskirjan Russkoje Bogatstvon toimittaja. Hänen ensimmäinen huomattava teoksensa oli Makarin uni (1885), joka on erinomainen kertomus puolipakanallisesta jakuuttilaistuneesta Itä-Siperian venäläisestä. Karkotusajalta saatuja aiheita käsittelee kirja Siperialaisen matkamiehen muistelmia (1885). Lounais-Venäjällä liikkuvat kertomus Huonossa seurassa (1885), Metsä humisee (suom.), Sokea soittaja (1886; suom.) ja Yöllä (1888).
ellauri141.html on line 159: Ottakaat aiheenne, kirjoittajat, voimienne mukaan ja punnitkaa kauan, mitä hartiat jaksavat kantaa, mitä eivät. Sitä, joka voimainsa takaa on aiheensa valinnut, ei petä esitystapa eikä selvä järjestys. Järjestyksen etu ja sulo on oleva se, joll'en erehdy, että runoilija juuri nyt sanoo, mitä hänen tällöin tulee sanoa, sekä lykkää ja jättää nykyhetkellä moniaat asiat. Sanojen yhdistämisessä valitkoon ilmoitetun runoteoksen tekijä myös hienosti ja arasti sanan ja hyljätköön toisen. Erinomaisesti olet lausunut, jos ovela yhdistys tekee tutun sanan ikäänkuin uudeksi. Jos ehkä on tarpeellista vereksillä nimityksillä osoittaa outoja käsitteitä, käypi laatuun tekaista vanhanaikuisille Cetheguksille kuulumattomia sanoja, ja ujosti käytetty vapaus kyllä myönnetään; vieläpä uudet ja äsken tehdyt sanat saavat hyväksymistä osakseen, jos ne valuvat esiin anglosax- korjaan kreikkalaisesta lähteestä säästäväisesti johdettuina. Mutta miksi Roomalainen antaisi Caeciliukselle ja Plautukselle sen oikeuden, mikä on riistetty Vergiliukselta ja Variukselta? Miksi minua kadehditaan, jos voin lisätä vain muutamia sanoja, kun Caton ja Enniuksen kieli on rikastuttanut isäimme puhetta ja tuottanut uusia nimiä esineille? On aina ollut luvallista ja on edelleen tuottaa julkisuuteen sana, jolla on nykyhetken leima. Kuten metsät muuttavat lehtensä nopeiden vuosien kuluessa ja edelliset varisevat, siten katoavat vanhat sanatkin ja nuorien tavoin kukoistavat ja varttuvat äsken syntyneet; kuulummehan kuololle kaikkineinme: joko nyt meri sisämaahan johdettuna suojelee laivastoja pohjantuulilta, kuninkaan arvoinen työ, tai kauan hyödytön ja vain airoille sovelias suo elähyttää läheisiä kaupunkeja ja kokee kovaa auraa, tai joki on muuttanut suuntansa, joka oli vainioille vahingollinen, sille kun on osoitettu parempi tie; kuolevaisten teot katoavat, ja vielä vähemmän kieliparsien arvo ja sulo pysyy elävänä. Monet sanat syntyvät uudestaan, jotka jo hävisivät (esim buli), ja monet häviävät, jotka nyt ovat arvossa (Danny: nuoret mimmit), jos käyttö niin tahtoo, millä puhumisen suhteen on mielivalta, oikeus ja ohjeet. (Horatius: Runoudesta. Suom. J.K. Hidén.)
ellauri141.html on line 778: Analyytikon ongelmat keskittyvät sen sijaan muiden mainitsemieni huomioiden ympärille. Mikä oikeastaan on lopullinen vaikutus, jonka runo yrittää saada? Mikä on se tunne, jonka se haluaa herättää, kehittää, lopulta rauhoitella lukijassa hänen kokeessaan runon? Itse asiassa olisi useita tapoja määrittää tämä; mutta kukaan ei olisi niin varma kuin etsiä vastausta tekstistä. Valitettavasti vastausten etsiminen tekstistä on erittäin työläs prosessi. Mitä kysymyksiä kysymme tekstistä? Kirjallisessa analyysissä, kuten oikeudellisessa kuulustelussa, saa vastaukset vain kysymyksiin, jotka osataan kysyä. Tän sai Super-Naomikin karsaasti kokea. Jos joku esittää kysymyksensä kielen ja tyylin suhteen, hän saa vastauksia vain näihin toissijaisiin runouden näkökohtiin. Vaikutukset, jotka hän onnistuu selittämään, ovat yhtä rajallisia, yhtä vähäisiä. Mutta mitä syvemmälle hän tarkastelunsa avulla astuu teoksen kokonaisrakenteeseen, sitä paremmin hän pystyy erottamaan vaikutuksen kokonaisuuden sen oleellisissa aspekteissa. Siksi on tarpeen esittää ne kysymykset, joiden avulla voidaan tunkeutua työn perustavanlaatuiseen organisointiin.
ellauri142.html on line 1027: Vuonna 1861 hän julkaisi jatkoa, teoksen nimeltä La Clef des Grands Mystères (suom. Suurten mysterioiden avain), joka ilmestyi vuonna 1921 Ruusu-Risti-aikakauslehdessä Pekka Ervastin suomentamana. Oliko Pekka Ervastilla kesämökki Sysmässä. Tätä mysteeriä raotetaan albumin 401 lopussa. Myöhempiä Levin maagisia töitä olivat muun muassa Fables et Symboles (1862, 'Tarinoita ja kuvia'), ja La Science des Esprits (1865, 'Henkien tiede'). Vuonna 1868 hän kirjoitti kirjan Le Grand Arcane, ou l'Occultisme Dévoilé ('Suuri salaisuus', paljastettu okkultismi); teos kuitenkin julkaistiin vasta 1898.
ellauri143.html on line 1690: Siddhartha on Hermann Hessen vuonna 1922 julkaistu romaani. Saksankielisen alkuteoksen alaotsikko on Eine indische Dichtung (”Intialainen runoelma”). Siddhartha sijoittuu Buddhan aikaan. Vaikka kirjan päähenkilö jakaakin saman nimen Buddhan eli Siddhartha Gautaman kanssa, on kyseessä ilmeisesti eri fiktiivinen henkilö.
ellauri145.html on line 690: Huysmans irtautui 1880-luvun aikana naturalisteista, sillä hänen seuraavat teoksensa olivat naturalistisiksi liian dekadentteja ja tyypillisesti väkivaltaisia. Dekadentit oli poliittisesti lähempänä jotain oikeistoanarkisteja vaikka jotkut olivatkin olevinaan punikkeja. Huysmansin uuden tyylin ensimmäinen romaani oli tragikoominen À vau-l’eau (1882). Hänen tunnetuin romaaninsa on vuonna 1884 ilmestynyt A rebours (1884, suom. Vastahankaan), joka kertoo päähahmonsa, tylsistyneen aatelisukuisen henkilön esteettisen dekadenssin kokeiluista. Että ne jaxavatkin olla ikävystyttäviä. Ikävystyneiden joutomiesten hätkäytysyrityxiä. Là-bas (1981) puolestaan kertoo 1880-luvun okkultismin uudelleenheräämisestä. Siinä 1800-luvun satanistien tarina lomittuu keskiajalla eläneen Gilles de Rais’n elämään. Kirjassa on mukana ensimmäistä kertaa omaelämäkerrallinen protagonisti Durtal, joka esiintyy myös Huysmansin kolmessa viimeisessä romaanissa, teoksissa En route (1895), La Cathédrale (1898) ja L´Oblat (1903).
ellauri146.html on line 124: Rudolf von Gottschall (1823–1909) oli saksalainen kirjailija, aikansa Saksan monipuolisimpia. Gottschall oli lyyrikko (Neue Gedichte), eepikko (Carlo Zeno, Maja), hän kirjoitti romaaneja (Im Banne des schwarzen Adlers) ja erityisesti näytelmiä: hänen merkittäviä murhenäytelmiään ovat Mazeppa, Der Nabob, Katharina Howard, König Karl XII, Herzog Bernhard von Weimar ja Amy Robsart. Hän kirjoitti myös komedioita, kuten Fix und Fox, Die Diplomaten, Der Spion von Rheinsberg. Mit einer Doktorarbeit über die römischen Strafen bei Ehebruch wurde er 1846 in Königsberg promoviert. De adulterii poenis iure romano constitutis. Gottschalls fortschrittliches Schaffen war zu seinen Lebzeiten geachtet, seine Dramen wurden gern gespielt. Seine Werke zeichneten sich vor allem durch unabhängige Urteilskraft, aber auch durch zeitbezogene Kritik aus, was mit dazu beigetragen hat, dass er nach seinem Tode schnell in Vergessenheit geriet. Lisäksi hän oli kirjallisuushistorioitsija ja esteetikko. Kirjallisuudentutkijana hän julkaisi teoksen Poetik. Vittuako se selitti tossa suorasanaisesti mitä Grabbe kertoo ize paljon hauskemmin? Taitaa olla kuivuri. Saima Harmaja on suomentanut Gottschallin runon "Ken nokkivi ikkunaa? Lupsa!", jonka on säveltänyt Kari Haapala.
ellauri146.html on line 262: Stirner työskenteli opettajana tyttöjen kymnaasissa kirjoittaessaan pääteoksensa Der Einzige und sein Eigentum (Ego ja hänen oma), joka oli polemiikkia Hegeliä ja nuorhegeliläisiä, kuten Ludwig Feuerbachia ja Bruno Baueria, mutta myös kommunisteja kuten Wilhelm Weitlingia ja anarkisteja kuten Pierre-Joseph Proudhonia, vastaan. Hän erosi opettajantoimestaan teoksen aiheuttamien kiistojen vuoksi.
ellauri146.html on line 412: Vignyn esikoiskokoelma Poèmes ilmestyi 1822. Niihin aikoihin hän kirjoitti myös mestariteoksensa Moïse (suom. Mooses) ja Éloa, ja ne sekä Le déluge ilmestyivät ensin kokoelmassa Poèmes antiques et modernes (1826). Hän yritti vielä 1823 rintamalle Espanjaa vastaan mutta päätyi reserviin ja kirjoitti lohdukseen runon "Le cor" Rolandin kuolemasta ja Walter Scottin tyylisen historiallisen romaanin Cinq-Mars ou une conjuration sous Louis XIII (1826, Cinq-mars eli Eräs salaliitto Ludvig XIII:nen aikana, suom. K. Cronstedt 1879), joka sai suuren suosion. Hän erosi armeijasta kapteenin arvoisena 31-vuotiaana 1828 ja solmi samana vuonna avioliiton Lydia Bunburyn kanssa.
ellauri146.html on line 418: Vignyn julkaisut jäivät hänen viimeisten 29 vuotensa aikana vähäisiksi. Uran alkuaikojen ystävät, Victor Hugo ja Sainte-Beuve, hylkäsivät hänet. Sainte-Beuve kirjoitti, että hän on kaunis enkeli, joka on juonut etikkaa. Ranskan akatemiaan Vigny valittiin vasta 1846, ja liittymispuhe jäi hänen viimeiseksi julkiseksi toimekseen. Viimeiset 25 vuottaan hän asui yksin maatilallaan. Vapaaehtoiseen eristäytymiseen saattoi vaikuttaa suhde taiteilija Marie Dorvaliin, johon hän oli tutustunut Chattertonin harjoituksissa. Dorvalilla oli näytelmässä "Kittyn" rooli. Heidän suhteensa päättyi pian, ja sydänsuru sai Vignyn kirjoittamaan runon La colère de Samson. Viimeisiä vuosi varjosti myös sairastuminen syöpään. Vasta hänen kuolemansa jälkeen ilmestyi hänen mestariteoksensa Les destinées (1864) ja hänen 40 vuotta pitämänsä päiväkirja, josta hänen ystävänsä ja testamentin toimeenpanija Louis Ratisbonne julkaisi katkelmia nimellä Journal d’un poète, jotka antoivat runoilijasta uudenlaisen kuvan.
ellauri150.html on line 199: Esko Valtaoja on lähinnä tunnettu tieteen kansantajuistajana. Hänen teoksensa Onko ketään kotona maailmankaikkeudessa sai Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2002.
ellauri151.html on line 1151: Kapea portti on André Giden vuonna 1909 julkaisema teos, jota hän pitää vastineena The Immoralistille. Kapean portin kertoo yksi päähenkilöistä, Jérôme, velttomunainen hahmo, jota vaivaa lorvikatarri. Gide esittelee toisen päähenkilön, Alissan, kirjeiden ja erityisesti päiväkirjan kautta, teoksen oleellisen palan, joka käskee ja oikeuttaa tekijän silmissä kaiken edellä mainitun kirjoittamisen. Jérôme on kertoja, mutta pyörii kärpäsenä Alissan ulkoisten lisääntymiselinten ympärillä.
ellauri160.html on line 95: Nootit on tutkijoiden ja kääntäjien kollektiivisesti vuosikymmenten aikana luoma Pound-ensyklopedia. Pisan cantoissa jokainen sana on kuin lukko, jonka avaamiseen avain haetaan teoksen huomautuksia osiosta. Poundin lukeminen on yhtä selaamista runojen ja noottien välillä. Runoja selittävä osio on yli 30 sivua suurempi kuin itse runojen osuus kirjassa.
ellauri160.html on line 310: Ei, mitään maanviljelyn vallankumousta ei tapahtunut, eikä maanviljelyn aloittaminen johtanut byrokraattisiin yhteiskuntiin ja luokkaeroihin, kuten viime aikojen ehkä suosituimman historiateoksen Sapiens (2011) kirjoittanut professori Yuval Noah Harari väittää. Eikä ihmisten poliittinen organisoituminen ole alkuvaiheessa samanlaista pienten yhteisöjen muodostusta kuin mitä on havaittu esimerkiksi simpansseilla, kuten kuuluisa tutkija Francis Fukuyama teoksessaan The Origins of Political Order (2011) väitti.
ellauri161.html on line 241: Aikuisena Nyölö on liittynyt katoliseen kirkkoon. Hän julkaisi vuonna 2013 uskoaan käsittelevän teoksen,Tunnustuskirjan(Kirjapaja). Hänen uusin kirjansa on Johdatus filmiaikaan (Siltala 2017), joka käsittelee valokuvausta. Mitä mieltä olet artikkelista? - No, minä...
ellauri162.html on line 546: Hänen teoksensa ovat kokoelma "Ohjeita" ja "Carmenin anteeksipyyntö". Ensimmäinen koostuu kahdeksasta akrostisesta tai abekedarian esseestä, jotka on jaettu kahteen kirjaan. Tämän teoksen suunnitelma ja siinä esitellyt Raamatulliset lainaukset paljastavat St. Cyprianin "Testimonian" vaikutuksen. Ensimmäinen kirja on juutalaisia ja pakanallisia vastaan, toinen on osoitettu uskollisten eri ryhmille: katebuneille, kastetuille kristityille, katuneille, matroneille, virkailijoille, papeille ja piispoille. Osittain sen sävy on selvästi satiirinen. Kirjoittaja on selvästi uppounut etiikkaan ja suosittelee almuja ennen kaikkea.
ellauri162.html on line 590: Vigilantius kirjoitti teoksensa joitain kirkon käytäntöjä vastaan, joissa hän vastusti pyhäinjäännösten kunnioittamista, samoin kuin silloin niin yleisiä marttyyrien basiliskojen vigilioita, almujen lähettämistä Jerusalemiin, maallisten tavaroiden hylkäämistä ja pitämistä erityisen hyödyllisenä naimatonta säätyä, erityisesti papiston tapauksessa. Hän oli erityisen närkästynyt pyhien ja heidän jätöstensä kunnioittamisesta. Jerome ärhäköityi contra Vigilantium ja veti pitemmän korren sillä kertaa. Protestantit palas sitten samalle astialle myöhemmin.
ellauri163.html on line 55: Viereeni tuolille olin sijoittanut filosofian historian ja joukon muita kirjoja joiden avulla voisin saada häiriintyneen henkeni järjestyxeen. Olin lainannut Breslerin kirjastosta Tolstoin moraaliset novellit ja esseet, Spinozan Etiikan, Kantin Käytännöllisen järjen kritiikin, Schopenhauerin Maailman tahtona ja ajatuksena, Nietzschen teoksen Näin puhui Zarathustra ja pasifisti Forsterin teoksen (jonka nimeä en muista, oisko ollut Maurice?), Payot'n Tahdon kasvattamisen ja useita teoksia hypnoosista, itsesuggestiosta (Coué, Charles Baudoin), ja ties mitä muuta kaikki teoksia jotka sivusivat olennaista. Peräti ostanut olin Rabbi Moshe Haim Luzzatton kirjan Oikeamielisen vaellus ja viidennen Mooseksen kirjan, joka oli mielestäni viisain teos mitä ihminen on koskaan kirjoittanut.
ellauri164.html on line 214: Berkeley asui plantaasillaan odottaessaan collegen perustamiseksi tarkoitettujen rahojen saapumista. Rahoja ei kuitenkaan tullut ja vuonna 1732 hän palasi Lontooseen. Vuonna 1734 hänet nimitettiin Cloynen hiippakunnan piispaksi. Pian tämän jälkeen hän julkaisi teoksensa The Analyst, joka oli matematiikan myöhempään kehitykseen vaikuttanut tieteen perusteiden kritiikki, sekä teoksen Alciphron, or The Minute Philosopher, joka oli osoitettu Lordi Shaftesburyä vastaan. Vuosina 1734-37 hän julkaisi teoksen The Querist. Hänen viimeiset teoksensa olivat Siris, tutkielma tervaveden terveellisyydestä, ja sitä seurannut Further Thoughts on Tar-water samasta aiheesta.
ellauri172.html on line 97: Théodore Agrippa d’Aubigné (1552 Pons, Ranska −1630 Geneve, Sveitsi) oli ranskalainen kirjailija ja aikansa historioitsija, joka kuoli maanpakolaisena. Hän oli maineikas huuakotti. Hänen ystäviään oli Henrik Navarralainen, ja hän oli Madame de Maintenonin isoisä. Pariisin parlamentti määräsi hänen teoksensa Histoire universelle 1550−1601 poltettavaksi. Teos on merkittävä aikalaiskuvaustensa vuoksi. Merkittävin hänen teoksistaan on seitsenosainen runoelma Les Tragiques (1616), jossa hän käsittelee Ranskan tilannetta, uskonvainoja ja Jumalan rangaistuksia. Hän pakeni 1620 Geneveen, jossa kuoli. Kaikesta huolimatta
ellauri172.html on line 808: Alexis kivi kuoli perheettä ja hulluna. August Ahlqvist tunnetaan vaikutusvaltaisena kirjallisuuskriitikkona, joka nilkin humanisti-hall of famen mukaan "uskalsi" lytätä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teoksen. Olipa rohkea. Taistelevaa humanismia. Lyön vetoa että nilkki on ollut tässä ize astialla. Nilkillä on paljon lastenlapsia. Akun perheestä ei löydy tietoa.
ellauri180.html on line 83: Vuonna 1985 ilmestynyt Oman elämänsä sankari oli jo varsinkin kahdella aiemmalla teoksellaan maailmanmaineeseen ja menestykseen kivunneen John Irvingin kuudes romaani, teos jonka kohdalla kriitikot ylistivät kirjailijan lopullisesti luoneen nahkansa. Koska kyseessä on oma Irving-esikoiseni, olen kykenemätön ottamaan kantaa painin, matkailun tai karhujahtien kuvaukseen, mutta siitä olen vakuuttunut, että iskiessään tämänkertaiseen aiheeseensa naisiin ja heidän oikeuksiinsa, aborttiin ja kysymykseen sen moraalista tai moraalittomuudesta, Irving onnistuu tavalla, jota voi vain ihailla — varsinkin kun otetaan huomioon kirjan ilmestymisajankohta, 1980-luvun alkupuoli, jolloin aborttilaki taisteli jälleen Amerikassa eloonjäämisestään. Mainittakoon tässä yhteydessä, että teoksen abortteja tehtaileva tohtori on myös eetterin väärinkäyttäjä, imppaaja, rohkea valinta kirjailijalta sekin.
ellauri180.html on line 89: Kuten näitte, tämän teoksen lukeminen herättää sekavia ajatuksia, eikä sen tiiliskivimäisyyttä kannata pelästyä. Suosittelen.
ellauri185.html on line 40: Alger syntyi ja kuoli Massachusettsissa. Hänen teoksensa kuvaavat menestyksen saavuttamista kovan työn tuloksena. Näin hän vahvisti amerikkalaisten käsitystä, että jokainen on oman onnensa seppä.
ellauri185.html on line 164: Baldassare Castiglione (1478–1529) oli italialainen renessanssikirjailija, valtiomies ja kreivi. Hänen tunnetuin teoksensa on Hovimies (Il cortegiano, 1528). Se kertoo ajasta, jonka hän vietti Urbinon hovissa. Urbino oli sen ajan poliittinen ja kulttuurillinen keskus, jossa Castiglione ystävystyi mm. taidemaalari Rafaelin kanssa. Rafaelin Castiglionesta vuosina 1514–1515 maalaama muotokuva on yksi tämän tunnetuimmista töistä.
ellauri188.html on line 376: Hän saavutti kirjallisen uransa alkupuolella menestystä merta käsitelleillä seikkailukertomuksillaan, mutta myöhemmin hänen suosionsa hiipui ja kuollessaan hänet oli melkein unohdettu. Myöhemmin Melville on konstruoitu ihan väkinäisesti yhdeksi amerikkalaisen kirjallisuuden keskeisistä klassikoista. Hänen tunnetuin teoksensa on valaanpyytäjistä kertova Moby Dick.
ellauri188.html on line 388: Melvillestä tuli paikallinen kuuluisuus Lansingburghissa hänen Tyynenmeren tarinoidensa ansiosta. Ystävät ja kylänmiehet innostivat häntä kirjoittamaan seikkailuistaan kuin Muumipappa, ja hänen ensimmäinen teoksensa Taipii – kappale polynesialaisten elämää julkaistiin 1846. Kirjasta tuli suosittu, vaikka yhdysvaltalainen Harper and Brothers ei suostunutkaan julkaisemaan sitä. Kirja julkaistiin Lontoossa, ja sitä myytiin noin 6 000 kappaletta myös Yhdysvalloissa. Kirjaa myös pääasiassa kehuttiin, vaikka esimerkiksi Britanniassa sen todenmukaisuutta epäiltiin ja Yhdysvalloissa vastustettiin sen esittämää kritiikkiä lähetystyöntekijöitä kohtaan. Vuonna 1847 Melville avioitui Elizabeth Shaw’n kanssa. He saivat neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tytärtä.
ellauri194.html on line 114: Vuonna 1946 jazz-säveltäjä ja pianisti Bobby Troup kirjoitti tunnetuimman teoksensa, Route 66, ajettuaan itse reitin Kaliforniaan. Kappaleen nimen keksi nokkelasti Troupen ensimmäisen vaimo Cynthia, joka oli ollut mukana automatkalla. Toisella automatkalla olikin jo vähemmän mäkättävä vaimo. Hän esitteli kappaleensa Nat King Colelle, joka sai siitä erään suurimmista hiteistään. Laulusta on tullut hitti myös Chuck Berrylle ja sen ovat levyttäneet myös monet tunnetut artistit, kuten The Rolling Stones, Depeche Mode ja Manhattan Transfer. Suomalaisista maailmanluokan artisteista M. A. Numminen on esittänyt kappaleen nimeltä ”Route 66”. Eero and the Boysin coveri 1964 oli huomattavasti parempi. MA Numminen on ylimainostettu pelle, se laulaa vielä paljon huonommin kuin Bob Dylan. Jussi Raittinen levytti vuonna 1975 kappaleesta suomenkielisen version ”Valtatie 66”, joka ei tosin kerro Route 66:sta vaan Suomen Kantatie 66:sta (Orivesi–Lapua). Samaisen kappaleen on levyttänyt myös "Sami Saari " Heti vapaa-levylleen, vuonna 2009. Sami Saaresta ei kyllä ole kuullut kukaan.
ellauri198.html on line 256: Delmore Schwartz (8. joulukuuta 1913 New York, New York, Yhdysvallat – 11. heinäkuuta 1966 New York, Yhdysvallat) oli amerikkalainen runoilija ja novellisti. Hänen tunnetuin teoksensa on In Dreams Begin Responsibilities -kokoelman niminovelli. Se on myös ainoa suomeksi käännetty Schwartzin teos. Vaikka Schwartzia usein pidetään turhana elämäkerturina, merkitsevämpiä hänen tuotannossaan ovat teemat identiteetin rakentumisesta, maahanmuuttajien tuntemuksista uudessa kulttuurissa, epäonnistumisen pelosta ja amerikkalaisesta ”menestymisen pakosta”. Muzehän on epäamerikkalaista, missä Toivo hei? Minne jäi The Dream?
ellauri203.html on line 164: Juorujen pääpointtina näät oli, että nuori kirjailija, joka oli juuri aloittanut kirjoitusuran romaanilla "Köyhät ihmiset", kusen täytettyä siltä rumemman pään ensimmäisen teoksen (väitetysti kolmannen teoksen, mutta 1. se oli), poikkeuksellisen menestyksen ansiosta, pyysi kustantajaa tulostamaan uuden luomuksensa, erotuxexi muiden kirjoittajien tekeleistä, jollain ilmeikkäällä typografisella tavalla, esimerkiksi niin että jokaista sivua ympäröi erityinen reuna, tai borderi. Pilkkaruno meni kokonaisuudessaan näin:
ellauri203.html on line 254: René Noël Théophile Girard [ži'rar] (25. joulukuuta 1923 Avignon, Ranska – 4. marraskuuta 2015 Stanford, Kalifornia, Yhdysvallat) oli ranskalainen historioitsija, kirjallisuudentutkija ja yhteiskuntafilosofi. Hänen tutkimustensa katsotaan joskus edustavan filosofista antropologiaa. Hänen teoksensa käsittelevät antropologiaa, sosiaalipsykologiaa, teologiaa ja kirjallisuutta yhtä lailla kuin filosofiaakin.
ellauri204.html on line 637: Kuusela julkaisi yhdessä Anu Kantolan kanssa vertaisarvioidun teoksen Huipputuloiset (2019), joka käsittelee 2000-luvun vaurasta eliittiä Suomessa. Kirja oli vuoden 2019 tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Voiton vei ajankohtainen, kiihkoton ja moninäkökulmainen metsä- ja ilmastopuheenvuoro, jossa ihmisten luontohavainnot, kokemukset ja tunteet sekä asiantuntijatieto lomittuvat antoisasti ja luontevasti kuin paljashakkuut ja karsikot. Se oli lukijoiden suosikki. Hannan uutta suuromistajia koskevaa tutkimusta rahoittaa Koneen säätiö.
ellauri204.html on line 658: – Käsitys kunkin taideteoksen ja ylipäätään taiteen poliittisuudesta voidaan vaientaa luomalla myös talousliberaali katse teoksiin. Se voisi olla yksi kritiikin tehtävä, ja onkin. Ei kuitenkaan minkään tietyn oikeistosuunnan edistäminen. Ennen kaikkea kritiikin kuitenkin pitäisi pitää yllä eliitin taidekeskustelua sekä taiteen- ja mielipiteen ja kriitikoiden sanankäytön vapautta arvossaan.
ellauri206.html on line 283: Kuka vittu on Timö Hännikäinen? Timö Hännikäinen (s. 6. syyskuuta 1979 Padasjoki) on suomalainen suomentaja, kriitikko, esseisti ja runoilija. Hän on julkaissut muun muassa esseeteokset Taantumuksellisen uskontunnustus (2007), Ilman (2009), Ihmisen viheliäisyydestä (2011), Hysterian maa (2011) ja Kunnia (2015). Hännikäinen on myös julkaissut muistelmateoksen, Lihamylly (2017). Tamperelainen kustannusyhtiö Hexen Press julkaisi 2016 Hännikäisen kirjan Kuolevainen.
ellauri216.html on line 162: Hänen teoksensa voidaan jakaa kahteen osaan. Ensimmäiseen osaan kuuluvat Memorandi eli kommentaariot Platonin teoksiin. Ensimmäiset kommentaarionsa hän kirjoitti ollessaan 28-vuotias. Näitä olivat kommentaariot Timaiokseen, Valtioon, Alkibiadeehen, Parmenideehen ja Kratylokseen. Näissä teoksissa Proklos analysoi ja uudelleenmuotoili Platonin esittämiä ajatuksia – tuossa vaiheessa vielä paljolti väärinymmärrettynä ja vääristeltynä. Mitä tollanen kaxkymppinen jolppi muka niistä ymmärsi, takuulla ei midiä.
ellauri219.html on line 659: Tämän lajin edustajaksi olen valinnut teoksen, jonka tuntemattomaksi jäänyt kirjoittaja on vaikuttanut 1300- luvulla.
ellauri219.html on line 1020: John Cheever (1912 Quincy, Massachusetts, Yhdysvallat – 1982 Ossining, New York, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen suomeksi nimellä Hyvästi, veljeni ilmestynyt teoksensa sai Pulitzer-palkinnon.
ellauri222.html on line 55: Alger syntyi ja kuoli Massachusettsissa. Hänen teoksensa kuvaavat menestyksen saavuttamista kovan työn tuloksena. Näin hän vahvisti amerikkalaisten käsitystä, että jokainen on oman onnensa seppä.
ellauri223.html on line 54: Teoksen viimeisessä osassa Campanella profetoi, astrologiaan verhotuin kielikuvin, että Espanjan kuninkaiden kohtalona on olla osa jumalallista suunnitelmaa paavien kanssa liittoutuneena. Seurauksena on oikean uskon lopullinen voitto ja leviäminen koko maailmaan. Voidaan helposti ajatella, että Campanella ajatteli lähinnä Uuden maailman valloitusta, mutta profetia on tulkittava myös Campanellan aiemmin kirjoittaman Espanjan monarkia -teoksen valossa. Tässä teoksessa Campanella esitti visionsa yhdistyneestä, rauhallisesta maailmasta, jota johtaisi teokraattinen monarkia. Poimin tähän Tommason parhaita paloja:
ellauri238.html on line 544: Pekka Antti Aunus Kejonen (18. heinäkuuta 1941 Kuopio – 10. syyskuuta 2020 Vilppula) oli suomalainen runoilija, kirjailija ja jazz-muusikko. Häntä pidetään suomalaisen beat-kirjallisuuden isänä. Kejosen taiteilijanura alkoi Kuopiossa 1960-luvulla, millä vuosikymmenellä hän saavutti myös suurimman suosionsa. Hän kertoi lopettaneensa esikoisteoksensa Jamien (1963) ilmestyttyä jatsimuusikon hommat ja keskittyneensä kirjoittamiseen. Kejonen joi hampaansa ja nilkutti kepin varassa. Silti hakkasi Penan elinvuosissa toinen käsi selän takana.
ellauri240.html on line 305: Chimamanda Ngozi Adichie (s. 15. syyskuuta 1977 Enugu) on nigerialainen kirjailija. Hänen läpimurtoteoksensa oli vuonna 2006 ilmestynyt Biafran sodasta kertova romaani Puolikas keltaista aurinkoa (2006). Adichien teoksia on käännetty yli 30 kielelle.
ellauri241.html on line 932: Keatsin Endymion-teoksen suomentaja Timo Leinonen selostaa seikkaperäisesti runoelman juonen kulun.
ellauri241.html on line 940: Oviraha 5 euroa, johon sisältyy kahvi tai tee. On harmi, että runouden monitoimimieheltä Leevi Lehdolta (1951–2019) jäi elämänmittainen Keats-projekti kesken. Onneksi Erkka Filander toimitti osittain yhteistyössä Lehdon kanssa vankan teoksen Syksy Räsäselle (Poesia 2020), joka tarjoaa sekä kirjeinä että runoina suomenkieliselle lukijalle hyvää tuntumaa Keatsin monipuoliseen tuotantoon.
ellauri243.html on line 102: Elokuvan aikana Häyhä meni projektorihuoneeseen tapaamaan Shosannaa. Kun Shosanna torjuu hänen iskuyrityksensä, hän muuttuu aggressiiviseksi. Shosanna teeskentelee myöntyvänsä ja ottaa sitten esiin pistoolin käsilaukustaan ja ampuu häntä. Kuolettavasti rakastunut Häyhä ottaa esiin oman "pistoolinsa" ja "ampuu" sillä Shosannaa. Elokuvan kohokohdassa siihen leikattu pätkä Shosannasta Häyhän alla kertoo yleisön kuolevan kohta juutalaisten käsissä. (Vizi mixi pahisten pitää aina pitää taukoa kertoaxeen uhreilleen että ne kohta tapetaan? Tappaisivat heti niin ei tulisi ikäviä takaiskuja.) Elokuvasalin ovet lukinnut Marcel sytyttää kasan palavaa nitraattifilmiä tuleen valkokankaan takana. Ulmer ja Donowitz murtautuvat Hitlerin ja Goebbelsin aitioon ja tappavat heidät. (Joo tää raina on vaihtoehtoista totuutta, oikeasti siinä kävi toisinpäin! Hitler ja Goebbels ampuivat mongertavat maahantunkeutujat lakoon saxalaisvalmisteisilla tarkkuuspistooleilla.) He ampuvat yleisön joukkoon konepistooleillaan, kunnes heidän pomminsa räjähtävät. Landa ja hänen radistinsa ajavat Rainen ja Utivichin kuin lampaat liittoutuneiden alueelle ja antautuvat heille ojassa. Aktin jälkeen Raine ampuu reilun pelin hengessä radistin ja kaivertaa hakaristin Landan otsaan. Lopuksi Quentin ilmestyy ruutuun ja toteaa: »Tämä on luultavasti mestariteokseni.» Juonipaljastukset päättyvät tähän. No mitä muuta siinä sitten tapahtuu? Eikös tässä ollut yhden illan märkien kaatioiden tarpeixi?
ellauri243.html on line 759: Viimeisinä vuosinaan Thomson asui Richmondissa, ja siellä hän kirjoitti viimeisen teoksensa The Castle of Indolence, joka ilmestyi juuri ennen hänen ennenaikaista kuolemaansa 27. elokuuta 1748. Johnson kirjoittaa Thomsonin kuolemasta: "Vilustuttuaan jokimatkalla Lontoosta Kewiin hän sairastui ja tauti paheni kuumeeksi, joka päätti hänen elämänsä".
ellauri244.html on line 88: Anja Kaurasen Syysprinssi-teoksen päähenkilön esikuvana oli Harri Sirola. Kauranen ja Sirola seurustelivat 1980-luvun alkuvuosina, ja suhde päättyi Sirolan sairastuttua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Alli Haapasalo on käsikirjoittanut ja ohjannut Syysprinssi-teoksen pohjalta samannimisen elokuvan, joka sai ensi-iltansa lokakuussa 2016. Nottei mennyt ihan harakoille sekään elämä. Tuli sentään samanniminen elokuva.
ellauri244.html on line 174: Samuel Butler (1612−1680) oli englantilainen satiirinen runoilija. Hänen pääteoksensa on keskeneräiseksi jäänyt Hudibras-runoelma, Cervantesin Don Quijoten esikuvan mukaan kirjoitettu ivakuvaus puritaanien ahdasmielisyydestä ja teeskentelystä. Runoelman sankarina on sir Hudibras, pedanttinen ja riitelynhaluinen presbyteriaani, paksumahainen, pitkäpartainen kyttyräselkä, joka aseenkantajansa, räätäli Ralphin keralla lähtee seikkailuretkelle taistelemaan rahvaan huvituksia vastaan. Runon iva on vähän katkeraa, mutta siinä esitetään hurjan näppäriä sukkeluuksia ja osaavia hyökkäyksiä puritaanien takaperoista ahdasmielisyyttä vastaan. Butlerin muutkin runot ovat satiirisia, vaan vielä huonompia.
ellauri244.html on line 589: Henry Valentine Miller (26. joulukuuta 1891 New York – 7. kesäkuuta 1980 Los Angeles) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Miller tunnettiin aikansa kirjallisten normien rikkojana, joka yhdisti romaaneissaan henkilökuvausta, yhteiskuntakritiikkiä, filosofista pohdintaa, mystiikkaa, roisia seksuaalisuutta ja vapaata assosiaatiota. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat Kravun kääntöpiiri (1934), Musta kevät (1936), Kauriin kääntöpiiri (1939) ja Ruusuinen ristiinnaulitseminen -trilogia (1949–59), jotka perustuvat hänen kokemuksiinsa New Yorkissa ja Pariisissa. Niin ja sitten se Marussin kolossi, joka oli makuuhuoneen kirjahyllyssä, mutta näytti tosi tylsältä.
ellauri246.html on line 52: Vuonna 1913 Agnon muutti Saksaan, missä hän solmi avioliiton Esther Marxin kanssa vuonna 1920. Heille syntyi poika ja tytär. Saksassa hän tutustui juutalaiseen liikemieheen Salman Schockeniin, josta tuli hänen kustantajansa ja mesenaattinsa. Tästä lähtien kaikki hänen teoksensa julkaistiin Schockenin kustannusyhtiössä. Hän julkaisi myös useita novelleja hepreankielisessä päivälehdessä nimeltä Haaretz, joka myös oli Schockenin omaisuutta. Haaretz taitaa ilmestyä tänäkin päivänä. Saksassa Agnon kokosi yhdessä tunnetun juutalaisen ajattelijan Martin Buberin kanssa kirjan hasidien tarinoista (Die Erzählungen der Chassidim). Vuonna 1924 tulipalo tuhosi kaikki hänen käsikirjoituksensa, ja myöhemmin samana vuonna hän palasi Jerusalemiin lopullisesti ja asettui asumaan Talpiotin kaupunginosaan.
ellauri246.html on line 195: Neljä Brodskyn runoa julkaistiin antologioissa Leningradissa vuosina 1966 ja 1967, mutta suurin osa hänen tuotannostaan ilmestyi vain lännessä. Hän käänsi runoja englannista ja puolasta (muun muassa mitättömän lännen hännystelijän Czesław Miłoszin tuotantoa) venäjäksi. Brodsky karkotettiin Neuvostoliitosta vuonna 1972 ja hän muutti ensin Wieniin, mistä runoilija W. H. Auden ja Michiganin yliopiston slaavilaisten kielten professori Carl Ray Proffer auttoivat hänet Yhdysvaltoihin, vaikka hän oli saanut muuttoluvan Israeliin. Jooseppi ei halunnut 100% juutalaisexi pölyiseen autiomaahan, vaan lähti mieluummin Egyptin lihafondyyn äärelle. Brodsky asui Brooklynissä ja Massachusettsissa. Hänen teoksensa ensimmäinen englanninkielinen käännös ilmestyi vuonna 1973. Brodsky opetti muun muassa Columbian yliopistossa ja Mount Holyoke Collegessa. Hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1977.
ellauri246.html on line 381: Joseph Brodsky sisältää tietoja siitä, että kääntöpiste on saapunut vuonna 1972. OVIR: ssä runoilija ehdottaa valintaa: maahanmuutto tai kuumaa päivää, kuten ne ilmaistiin psykopaattiloissa ja vankiloissa. Itse asiassa, hän ei ollut valinnut sitä, vaan hän yritti venyttää lähtöpäivää jälkimmäiseen saakka. Aika oli tarpeen ensimmäisen teoksen kokoelman valmistelussa. Samizdatovsky, tietenkin. Mutta silti, jo vailla Neuvostoliiton kansalaisuutta, 4. kesäkuuta hän lensi reitin varrella Moskova - Wien. Kaksi päivää myöhemmin siitä, että oli jo tutustunut Itävallassa
ellauri247.html on line 398: Jonathan Swift (30. marraskuuta 1667 – 19. lokakuuta 1745) oli angloirlantilainen valistusajan kirjailija ja runoilija sekä anglikaanipappi. Hänet muistetaan kaikista parhaiten satiirisista allegorioistaan Gulliverin retket (1726) ja Tynnyritarina (1704). Swift tunnetaan lähinnä laajasta, noin 150 teosta käsittävästä proosatuotannostaan, mutta hän ehti myös kirjoittaa noin 280 runoa. Swift julkaisi useat teoksensa anonyyminä tai salanimen takaa. Hänen käyttämänsä teräväkielinen satiiri paheksutti monia aikalaisia, mutta myös myöhemminkin. Swift on leimattu katkeraksi ihmisvihaajaksi, joka ei nähnyt ihmiskunnassa mitään hyvää. Puolustajat taas ovat huomauttaneet, että maailma näyttää paremmalta kuin se on, kun ei näe sen todellista kehnoutta.
ellauri247.html on line 495: Kun hän tarkemmin silmäili taideteoksen hahmoja näki hän etualalla juutalaisen, joka taistelun riehunnasta piittaamatta ottaa saaliin joukosta haltuunsa jalokivilippaita.
ellauri248.html on line 303: Tammen ja WSOY:n Nobel-sarjassa ilmestyi kolmekymmentä kirjaa vuosien 1976 ja 1977 aikana. Lyriikka-antologiaa Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa lukuunottamatta kaikki sarjan nimekkeet olivat uusintapainoksia aiemmin julkaistuista kirjoista. Sarjaan sisältyvät kahden teoksen yhteisniteet ilmestyivät tässä asussa yleensä ensimmäistä kertaa, mutta nämäkin koostuivat aikaisemmin erillisinä ilmestyneistä nimekkeistä. Kaikesta päätellen Nobel-sarjaa ei tarkoitettukaan jatkuvaksi, vaan enemmänkin kertaluonteiseksi paketiksi. Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa -valikoimaan laatimassaan esipuheessa sen koonnut Aale Tynni viittaa kirjallisuuspalkinnon lähestyvään 75-vuotispäivään (ensimmäinen palkinto myönnettiin vuonna 1901), joten arvelisin tämän merkkipaalun innoittaneen Tammea ja WSOY:ta ottamaan nobelistiensa teoksista uusia painoksia niiden Nobel-statusta korostaen.
ellauri254.html on line 51: Fedinin ensimmäiset teokset ilmestyivät vuosina 1913–1914. Vuonna 1921 hän liittyi pietarilaiseen Serapion-veljien kirjailijaryhmään. Fedinin varhaiset kertomukset ja ensimmäinen romaani, sivistyneistön kohtaloita vallankumouksen ja kansalaissodan aikana kuvaava Goroda i gody (”Kaupunkeja ja vuosia”, 1924) ovat tyyliltään kokeilevia. Myöhemmät teokset noudattavat sosialistisen realismin kaanoneita. Romaanit Ensimmäiset ilot (Pervyje radosti, 1945) ja Neobyknovennoje leto (”Epätavallinen kesä”, 1947–1948) saivat Stalin-palkinnon. Kirjailijan viimeinen romaani Nuotio (Kostjor, 1961–1965) jäi keskeneräiseksi. Hän on laatinut myös sarjan kirjailijakuvauksia Pisatel, iskusstvo, vremja (”Kirjailija, taide, aika”, 1957, 1961) sekä muistelmateoksen Gorki ja me (Gorki sredi nas, 1941–1968).
ellauri254.html on line 99: Pyhä Serapion kirjoitti myös useita kirjeitä sekä teoksen, joka koski psalmeja. Psalmiteos ei kuitenkaan ole säilynyt. Opetuksissaan Serapion korosti, että ihmisen sisin puhdistetaan hengellisellä tiedolla, sielulliset himot puhdistetaan anteliaisuudella ja epäterveet kalut pidättyväisyydellä ja katumuksella.
ellauri254.html on line 107: Saksalaisen romantikon E. T. A. Hoffmannin teoksen mukaan nimetty ryhmä sai alkunsa Vsemirnaja literatura -kustantamon ja Pietarin Taiteiden talon yhteyteen vuonna 1919 perustetusta kääntäjäkurssista ja kirjallisuusstudiosta. Ensimmäinen kokoontuminen pidettiin vuoden 1921 alussa. Serapion-veljiin kuuluivat Lev Lunts, Nikolai Nikitin, Mihail Slonimski, Ilja Gruzdev, Konstantin Fedin, Vsevolod Ivanov, Mihail Zoštšenko, Veniamin Kaverin, Jelizaveta Polonskaja ja Nikolai Tihonov sekä joukko ”ulkojäseniä”. Toimintaa ohjasivat muun muassa Maksim Gorki ja Viktor Šklovski.
ellauri254.html on line 108: Tyylillisesti Serapion-veljet edustivat niin sanottua ornamentaaliproosaa. He julistivat tavoitteekseen uusien kirjallisten ilmaisukeinojen löytämisen, mutta käytännössä he olivat lähinnä ystäväpiiri, jonka jäsenten tuotanto kehittyi eri suuntiin. Heitä yhdisti ajatus luomistyön vapaudesta sekä pyrkimys pysyttäytyä päivänpolitiikan ulkopuolella. Ryhmä julkaisi vain yhden yhteisen kokoelmateoksen Serapionovy bratja vuonna 1922. Ryhmän johtajana pyrki toimimaan ohjelma-artikkelillaan Potšemu my Serapionovy bratja (”Miksi olemme Serapion-veljiä”) esiintynyt Lev Lunts. Lunzilla ei ole edes Uiki sivua.
ellauri254.html on line 128: Vsevolod Ivanov syntyi opettajan perheeseen, kävi alkeiskoulun ja lähti varhain maailmalle kierrellen pitkin Siperiaa, Uralia ja Kazakstania ja kokeillen eri ammatteja. Hänen ensimmäiset teoksensa ilmestyivät vuonna 1915. Vuonna 1921 Ivanov asettui Pietariin, jossa hän liittyi Serapion-veljien kirjailijaryhmään. Vuosina 1921–1923 hän julkaisi joukon Venäjän kansalaissotaa kuvaavia ”partisaanikertomuksia”. Niistä tunnetuin on seikkailukirja Panssarijuna 14–69 (Bronepojezd 14–69, 1922), jonka kirjailija muokkasi näytelmäksi vuonna 1927.
ellauri254.html on line 556: Gorki osallistui vuoden 1905 vallan­kumous­yritykseen ja joutui vankilaan Pietari–Paavalin linnoitukseen, jossa hän kirjoitti tapahtumista vertauskuvallisen näytelmän Auringon lapset. Vuonna 1905 hän liittyi virallisesti bolševikkiryhmän jäseneksi. Vallankumousvuonna 1905 Gorki ryhtyi toimittamaan sosialidemokraattista Novaja Žizn -lehteä. Hän saapui vuoden 1906 alussa Suomeen, jossa hänet otettiin taiteilijapiireissä innostuneesti vastaan. Hän kävi muun muassa Helsingissä Akseli Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa ja Hvitträskissä. Suomen kautta Gorkilla oli pyrkimys siirtyä ulkomaille. Kun vallankumous kukistettiin 1907 ja kirjailija pidätettiin, hänen puolestaan järjestettiin maailmanlaajuisia vetoomuksia. Hänet vapautettiin ja karkotettiin maasta, minkä jälkeen hän matkusti aluksi Yhdysvaltoihin keräämään rahaa vallankumouksellisille. New Yorkissa paljastui kuitenkin skandaali: Venäjän suurlähetystö paljasti, ettei kirjailijan seuralainen, näyttelijätär Maria Andrejeva, ollut hänen laillinen vaimonsa. Amerikan lehdistö tarttui hanakasti skandaaliin. Tästä katkeroitunut Gorki kirjoitti New Yorkista teoksen Keltaisen paholaisen kaupunki sekä näytelmän Viholliset. Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti, joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksi, koska se oli kirjoitettu kiivastuksen vallassa. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi, ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Gorkin seuraava kirja Vakooja puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun agentista, jota Gorki ei sentään kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja innottomana kuitenkin.
ellauri254.html on line 904: Nikittimen varhaiset 1920-luvun kertomukset kuvaavat Venäjän vallankumouksen aikaisia tapahtumia epäpoliittisesti ja muodoltaan kokeilevasti. Muiden Serapion-veljeksien tavoin hänen teoksensa joutuivat ankaran kritiikin kohteeksi. Ajan mittaan kirjailija sopeutui sosialistisen realismin vaatimuksiin. Romaani Eto bylo v Kokande (”Tapahtui Kokandissa”, 1939) kuvaa neuvostovallan pystyttämistä Uzbekistaniin, ”Pohjolan Auroran” (Severnaja Avrora, 1950) aiheena ei ole revontulet (kuten voisi luulla) vaan brittien Pohjois-Venäjän interventio vuosina 1918–1919. Jälkimmäinen teos sai Stalin-palkinnon vuonna 1951.
ellauri254.html on line 1075: Nikolai Aleksejevitš Ostrovski (ven. Никола́й Алексе́евич Остро́вский, ukr. Мико́ла Олексі́йович Остро́вський, Mykola Oleksijovytš Ostrovskyi; 29. syyskuuta (J: 16. syyskuuta) 1904 Vilija, Ukraina – 22. joulukuuta 1936 Moskova) oli neuvostoliittolainen realistinen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Venäjän sisällissotaa ja Neuvostoliiton syntyaikoja kuvaava Kuinka teräs karaistui (ven. Как закалялась сталь, 1934). Teos perustui kirjailijan omiin kokemuksiin. Että tällänenkin ukrainalainen, ei taitaisi mennä enää Kievissä kaupaxi. Mullon tää nyt, löytyi kirjaston poistohyllystä SKP:n 40-vuotishistoriikin vierestä. Historiikissa mainittiin Mary Moorhouse Pekkala, uusseelantilainen neljännesmaori, merkittävä naishenkilö sisällissodan karmeiden jälkipyykkien pesussa. Se käytti koko miljoonaomaisuutensa parantamaan keskitysleirivankien oloa, ja joutui sitten vanhana katkeroituneena kansaneläkeläisenä pyytämään SKP:ltä vippejä. Semmosia ne kommunistit ovat, kiittämättömiä. Ja antisemiittejä. Tämä pätkä on Ostrovskin kirjasta:
ellauri256.html on line 213: Gorki osallistui vuoden 1905 vallan­kumous­yritykseen ja joutui vankilaan Pietari–Paavalin linnoitukseen, samaan missä Bakunin luki tiilenpäitä 50v aiemmin, jossa hän kirjoitti tapahtumista vertauskuvallisen näytelmän Auringon lapset. Vuonna 1905 hän liittyi virallisesti bolševikkiryhmän jäseneksi. Vallankumousvuonna 1905 Gorki ryhtyi toimittamaan sosialidemokraattista Novaja Žizn -lehteä. Hän saapui vuoden 1906 alussa Suomeen, jossa hänet otettiin taiteilijapiireissä innostuneesti vastaan. Hän kävi muun muassa Helsingissä Akseli Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa ja Hvitträskissä. Suomen kautta Gorkilla oli pyrkimys siirtyä ulkomaille. Kun vallankumous kukistettiin 1907 ja kirjailija pidätettiin, hänen puolestaan järjestettiin maailmanlaajuisia vetoomuksia. Hänet vapautettiin ja karkotettiin maasta, minkä jälkeen hän matkusti aluksi Yhdysvaltoihin keräämään rahaa vallankumouksellisille. New Yorkissa paljastui kuitenkin skandaali: Venäjän suurlähetystö paljasti, ettei kirjailijan seuralainen, näyttelijätär Maria Andrejeva, ollut hänen laillinen vaimonsa. Amerikan lehdistö tarttui hanakasti skandaaliin. Tästä katkeroitunut Gorki kirjoitti New Yorkista teoksen Keltaisen paholaisen kaupunki sekä näytelmän Viholliset. Nää on aika kärkeviä amerikanvastasia peflettejä (olen lukenut niitä Internet Archivesta).
ellauri256.html on line 215: Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti, joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksi, koska se oli kirjoitettu kiivastuksen vallassa. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi, ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Gorkin seuraava kirja Vakooja puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun agentista, jota Gorki ei sentään kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja innottomana kuitenkin.
ellauri256.html on line 229: Vallankumousvuonna 1905 Gorki ryhtyi toimittamaan sosialidemokraattista Novaja Žizn -lehteä. Hän saapui vuoden 1906 alussa Suomeen, jossa hänet otettiin taiteilijapiireissä innostuneesti vastaan. Hän kävi muun muassa Helsingissä Akseli Gallen-Kallelan Pirtti-ateljeessa ja Hvitträskissä. Suomen kautta Gorkilla oli pyrkimys siirtyä ulkomaille. Kun vallankumous kukistettiin 1907 ja kirjailija pidätettiin, hänen puolestaan järjestettiin maailmanlaajuisia vetoomuksia. Hänet vapautettiin ja karkotettiin maasta, minkä jälkeen hän matkusti aluksi Yhdysvaltoihin keräämään rahaa vallankumouksellisille. New Yorkissa paljastui kuitenkin skandaali: Venäjän suurlähetystö paljasti, ettei kirjailijan seuralainen, näyttelijätär Maria Andrejeva, ollut hänen laillinen vaimonsa. Amerikan lehdistö tarttui hanakasti skandaaliin. Tästä katkeroitunut Gorki kirjoitti New Yorkista teoksen Keltaisen paholaisen kaupunki sekä näytelmän Viholliset. Ne on aika ankaria amerikkalaisvastaisia peflettejä.
ellauri256.html on line 231: Yhdysvalloissa hän kirjoitti myös tunnetuimman teoksensa Äiti, joka kertoo pienen keskivenäläisen teollisuuskaupungin vallankumousliikkeestä. Gorki itse kuvasi romaaniaan huonoksi, koska se oli kirjoitettu kiivastuksen vallassa. Lenin puolestaan piti siitä sen propaganda-arvon vuoksi, ja sillä oli aina hyvä maine Neuvostoliitossa. Gorkin seuraava kirja Vakooja puolestaan kertoo tsaarin salaisen palvelun agentista, jota Gorki ei sentään kuvaa hirviönä, mutta tyhmänä ja puoliveteisenä kuitenkin.
ellauri258.html on line 134: Elämä taideteoksena -luentosarjassa on mukana Ville Valon filosofia, jossa pokalla on merkittävä rooli. Pokka kuuluu myös filosofin varustukseen?
ellauri258.html on line 148: "Ei. Minua on ajanut murrosiästä asti vimma filosofiaa kohtaan. Aloin jo 14-vuotiaana lukea valtavasti aihetta käsitteleviä kirjoja. Platonin sanoin: filosofia on kuin kipinästä leimahtava liekki, joka ravitsee itse itseään. Yliopistolle mennessäni en ollut suunnitellut väitteleväni nopeasti enkä ajatellut kansainvälisiä kuvioita, mutta englanniksi julkaistut teokseni herättivät keskustelua. Suomesta on tavallisesti lähdetty viemään jotain, esimerkiksi musiikkia maailmalle, mutta olen aina ajatellut kansainvälisesti ja julkaissut ensin ulkomailla. Pääyleisöni on Suomen ulkopuolella. Täällä teen asioita rakkaudesta."
ellauri258.html on line 160: "Arvokkaan elämän teema ja elämä taideteoksena ovat hyvin henkilökohtaisia teemoja. Se, miksi päädyin filosofiaan, liittyy läheisen ihmisen kuolemaan. Se oli rankka juttu, ja jätti ikuiset kysymykset pysyviksi. Minulle ne eivät ole teoreettisia kysymyksiä, eikä arvokas elämä tai elämä taideteoksena ajatusleikkejä, vaan asioita, joiden vastapainona tai mittakaavana on kuolema. Murrosiässä omaksumani mittakaava on koko ajan läsnä, ja siksi en hätkähdä vastoinkäymisistä tai tunne epävarmuutta kohdatessani esimerkiksi Hillary Clintonin. Elämäni fokus on niin selvä, etteivät sitä koske normaalisäännöt. On antoisaa olla kosketuksissa laajan skaalan kanssa. Losissa saatan olla päivällä akateemisen maailman keskiössä ja illalla rock-maailmassa Ville Valon kanssa."
ellauri258.html on line 184: "Ja sukupuolirooleista! Elämä taideteoksena liittyy myös siihen, kirjoitatko itse oman elämäsi käsikirjoitusta vai kirjoittavatko muut sitä. Jos et uskalla itse kirjoittaa omaa rooliasi ,elämäsi on vanginvartija, jota karkuun luikit. Häpeäkerros peittää sitä, minkä olet itsestäsi tukahduttanut. Olet rakentanut pr-minän, ja silloin et uskalla kohdata ihmistä, josta olet kiinnostunut, vaan kohtaamisen pelossasi valitset mahdollisen rakkauden sijaan pelon kautta sinussa piilevän kuoleman."
ellauri258.html on line 186: Himanen luennoi 12.11. klo 17–20 Helsingin yliopiston juhlasalissa aiheesta Elämä taideteoksena: Jaa/ei/poissa.
ellauri258.html on line 280: Vittu ex-mainosmies Hotakainen on yhtä rupusakkia kuin nahkastezoninen Irwin Goodman muutamaa vuosikymmentä aiemmin. Kirjailija Hotakaista on kehotettu kirjoittamaan teos omasta itsestään. Mutta miksi ostava kansa kiinnostuisi vähän myyvästä (huomioitakoon teoksen kirjoitusaika 1990-luku!) kirjaiIijasta, jos hänen elämässään ei ole mitään kiinnostavaa. Hotakainen päättää, että hänen on tehtävä jotain, mikä saisi kansan jonottamaan kirjakauppaan. Tämä jokin vaatii perehtymistä.
ellauri260.html on line 78: "Der Personalismusta" käytti ensimmäisen kerran F. D. E. Schleiermacher (1768–1834) kirjassaan Über die Religion vuonna 1799. Amos Bronson Alcott, paljon tunnetumman Louisa M. Alcottin isä, Emersonin tuillaeläjä, näyttää olleen ensimmäinen amerikkalainen, joka käytti termiä ja kutsui sitä vuoden 1863 esseessä "opiksi, jonka mukaan maailman perimmäinen todellisuus on jumalallinen henkilö, joka ylläpitää maailmankaikkeutta jatkuvalla luovan tahdon teolla". Termin "amerikkalainen personalismi" loi Walt Whitman (1819–1892) esseessään "Personalism", joka julkaistiin The Galaxy -lehdessä toukokuussa 1868. Wilt Whatmanilla oli paljon omakohtaista kokemusta perseistä. Vuonna 1903 Charles Renouvier julkaisi teoksen Le Personnalisme, joka toi sanan myös ranskaksi. Sana "personalismi" ilmestyi ensimmäisen kerran tietosanakirjana Hastingsin uskonnon ja etiikan tietosanakirjan IX osassa vuonna 1915 Ralph T. Flewellingin artikkelissa.
ellauri260.html on line 243: Karl Johann Kautsky (18. lokakuuta 1854 Praha, Itävallan keisarikunta – 17. lokakuuta 1938 Amsterdam, Alankomaat) oli itävaltalais-tšekkiläinen sosiaalidemokratiaa ja marxismia harhaanjohtava teoreetikko. Hän toimitti roskalaatikkoon Karl Marxin kriittisen kansantaloustieteellisen teoksen Pääoman neljännen osan.
ellauri262.html on line 246: Kenneth Grahame (8. maaliskuuta 1859 Edinburgh, Skotlanti – 6. heinäkuuta 1932 Pangbourne, Berkshire, Englanti) oli brittiläinen satukirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on vuonna 1908 julkaistu lastenkirjaklassikko Suislikossa kahisee (engl. The Wind in the Willows).
ellauri262.html on line 279: Tolkienin tunnetuimpana tieteellisenä työnä pidetään myöhemmin artikkelina julkaistua luentoa Beowulf: the Monsters and the Critics (1936). Luennossaan Tolkien arvosteli tutkijoita, jotka olivat pyrkineet mitätöimään muinaisenglantilaisen Beowulf-eepoksen kirjalliset ansiot ja käyttämään sitä vain Skandinavian muinaishistoriasta kertovana lähteenä. Hänen mukaansa eeposta tulisi lukea ensisijaisesti taideteoksena. Tolkienin luento oli ilmestyttyään merkittävä käännekohta Beowulfin kirjallisuustieteellisessä tutkimuksessa.
ellauri262.html on line 285: 1930-luvun alussa Tolkien korjasi oppilaidensa kokeita, kun hän huomasi erään oppilaan jättäneen yhden vastauslomakkeensa sivun tyhjäksi. Tolkien kirjoitti paperiin ”Kolossa maan sisässä asui hobitti” ja pyysi oppilasta keksimään selityksen sille, mikä hobitti oikeastaan oli. Oppilaan keximät hahmot esiintyivät ensimmäisen kerran fantasiaromaanissa Hobitti eli sinne ja takaisin (The Hobbit Or There And Back Again, 1937). Tolkien oli kertonut oppilaansa tarinan alun perin lapsilleen ja lähettänyt keskeneräisen suunnitelman teoksesta eri kustantajille. Se päätyi lopulta kustannusyhtiö Allen & Unwinilla työskentelevälle Susan Dagnalille, joka pyysi Tolkienia kirjoittamaan teoksen loppuun, jonka jälkeen se päätettiin julkaista. Kirja menestyi yllättävän hyvin.
ellauri262.html on line 301: Tolkienin kirjojen edustamia näkemyksiä on pidetty konservatiivisina ja hänen teoksiaan setämieskeskeisinä. Tolkienin tunnetuinta teosta, Tarua sormusten herrasta, on syytetty mustavalkoisesta vastakkainasettelusta, mutta tutkija Tom Shippeyn mukaan Tolkien ei anna yksiselitteistä vastausta siitä, mitä pahuus on. Tutkija Patrick Curryn mielestä Taru sormusten herrasta kuvaa oman aikansa ongelmia: rotusortoa, luonnon tuhoutumista ja totalitarismia. Kirjasta on yritetty löytää viittauksia todellisen maailman tapahtumiin, mutta nämä tulkinnat Tolkien totesi vääriksi teoksen toisen laitoksen esipuheessa. Hän kirjoitti inhoavansa allegoriaa ja kiisti kaikki tulkinnat, joiden mukaan Sormusten herra käsittelisi vertauskuvallisesti toista maailmansotaa tai olisi ottanut siitä vaikutteita, koska tarinan runko oli hahmottunut jo ennen vuotta 1939.
ellauri263.html on line 551: Vuodesta 1876 lähtien Blavatskyn päätyönä oli Hunnuton Isis (Onneton hosis), jonka kirjoittaminen kesti kaksi vuotta. Ensimmäisen painoksen tuhat kappaletta myytiin loppuun yhdeksässä päivässä. Useimmat lehdet antoivat siitä myönteisiä lausuntoja mutta jotkut syyttivät kirjoittajaa ”transsendentaalisten mielettömyyksien levittämisestä”. Suuresta alkuinnostuksesta huolimatta kiinnostus seuraa kohtaan hiipui, ja teoksen julkaisun jälkeen Olcott, Blavatsky ja William Quan Judge olivat Teosofisen seuran ainoat aktiiviset jäsenet. Blavatsky päätti siirtää seuran päämajan Intiaan. Ennen muuttoa hän otti Yhdysvaltojen kansalaisuuden, jotta ei herättäisi venäläisenä turhaan epäluuloa Brittiläisessä Intiassa.
ellauri264.html on line 490: Iisakki käännätti kirjojaan eri kääntäjillä uudestaan ja uudestaan, usein englannista englantiin. Toisinaan spekuloimme tietyn muutoksen syistä: yksinkertaistaminenko ei-juutalaiselle lukijakunnalle? tuntuiko tarpeelliselta korvata optimistinen loppu traagisella? Mutta hänen kääntäjiensä todistus viittaa johonkin muuhun - siihen, että hän oli melkein ilkeä vastustaessaan ajatusta täydellisesti valmiista teoksesta. Aivan kuten tyypillisen Bashevis-teoksen ristiriitainen miespäähenkilö jää roikkumaan tarinansa loppuun, mielivaltaisuus näyttää olevan itse taiteen periaate. Kirjoittajan henki seisoo noiden loppujen takana ikään kuin hän sanoisi: "Oikeesti, mitä väliä?" If one no longer believed in the Perfect God and His Torah, what reason to seek perfection elsewhere? Sit voi yhtä hyvin pelleillä Ruåzin kuninkaallisille ja ottaa ilon irti kaikesta. Hyvä Iisakki! Right on!
ellauri264.html on line 530: Teoksen nimi hepreaksi tarkoittaa "neljä riviä", viitaten ylipapin rintaliivien jalokiviin. Jokainen teoksen neljästä jaosta on "Tur",
ellauri267.html on line 1339: Disney kattaa monarkian palauttamisen, barokin ajan, Pombalin diktatuurin vuodet, 1700-luvun lopun ja Napoleonin Ranskan hyökkäyksen. Kaikki tämä kerrotaan loistavasti ja silti taloudellisesti. Disneyn kirjoitus virtaa ja sitä on ilo lukea. Tämä on ensimmäinen Portugalin historia, joka on kirjoitettu englanniksi sukupolvessa, ja siinä on otettu huomioon kaikki uudet stipendit Portugalin vuoden 1974 vallankumouksen jälkeen. Disneyn tutkimus on huolellinen runsaiden alaviitteiden ja pitkän bibliografian ansiosta. Hän sisältää kaikki viimeisimpien historioitsijoiden tulkinnat. Tämän historian osa kaksi kattaa Portugalin valtakunnan, ja tämän teoksen katsaus on seuraava. Jos olet kiinnostunut Portugalin tarkasta, tarkasta ja tarkasta historiasta, tämä on kirjasi.
ellauri269.html on line 730: Sekä Siegel että Shuster olivat 16-vuotiaana jo taitavia sarjakuvataiteilijoita, jotka esittivät monia kykyjä ja teemoja, jotka nousevat uudelleen esiin Supermanissa. Shuster piirsi sarjakuvan Jerry the Journalisti -nimisestä hahmosta, ja Siegel myi teoksensa kynänimellä Hugh Langley ("tai mitä tahansa", Siegel kertoi Nemo Magazine -haastattelijalle vuonna 1983). Muita parin varhaisia ​​yhteistyöprojekteja olivat sarjakuva nimeltä "Interplanetary Police", hahmot, joilla oli röntgennäkö. (Ja jopa hahmo nimeltä Snoopy melkein kaksikymmentä vuotta ennen samannimistä Charles Schulzin koiraa. No ei sekään tähään liity mitenkään, sanoinpahan vaan.) He saivat inspiraatiota tarinoihinsa aikansa suosituista sci-fi-hahmoista, mukaan lukien Pikku Nemo, Tarzan ja Flash Gordon, kaikki orpoja, kuten supersankari, jonka Siegel ja Shuster lopulta loivat.
ellauri271.html on line 160: Kirjallisuus toimii näppärästi myös poliittisena aseena. Tohtori Živagolla on ollut Neuvostoliitossa niin voimakas poliittinen merkitys, että sitä ei voi tarkastella vain kaunokirjallisuutena. Vaikka romaania voikin lukea kielellisenä mestariteoksena ja ihmisyyden ylistyksenä, on silti vaikea olla muistamatta romaania lukiessa sen kirjoittajan kohtaloa.
ellauri271.html on line 168: Näin tapahtui lopulta myös Boris Pasternakille. Häntä pyrittiin kontrolloimaan vangitsemalla puoliso Olga Ivinskaja, ja vuonna 1958 hänet pakotettiin luopumaan Nobelin kirjallisuuspalkinnosta. Pasternak häväistiin parjauskampanjassa, jossa Tohtori Živago esitettiin roskateoksena. Mitä se saattaa ollakin, ainakin leffasta päätellen. Tietäisin jos jaxaisin lukea. Samalla Pasternakilta evättiin kirjailijaliiton jäsenyys, mikä rangaistus saattoi johtaa jopa vankileirituomioon, kuten Josif Brodskille kävi muutamaa vuotta myöhemmin. Asiallista selvitystä siitä, missä Pasternak tarkkaan ottaen oli väärässä, ei missään vaiheessa tehty. Ehkä maan kaivaminen äiti Venäjän pepun alta ja sillä tämän hirveän yxinapaisen kapitalistimaailman kätilöinti oli se.
ellauri275.html on line 104: Hänen tärkeimmät kirjalliset teoksensa olivat Erakko, Aave, Otaraant Leski, Kako Ryöstäjä (se runo), Onnellinen kansa, Matkailijan kirjeet ja Onko mies ihminen?! Onko Vapi mies?
ellauri275.html on line 121: Satiirisen proosan mestariteoksessa "Onko hän mies?" kirjailija osoitti vanhan, taantumuksellisen maailman kuolevaisen tuhon. On huomattava, että sana "vallankumous" Gruusian kirjallisuudessa kuultiin ensimmäisen kerran Ilja Chavchavadzen Notes of a Passerby -teoksen sivuilta: "Älkää antako sanan vallankumous pelotella sinua, lukija! Vallankumous on rauhallisen menon alku!"
ellauri276.html on line 156: Tunnettu ja suosittu on Grekovin runoihin perustuva romanssi "Treffi" (musiikki P. Bulakhov ), P. I. Tšaikovski kirjoitti teoksensa runoihinsa ("Emme kävele kauan ...", "Katso: siellä on pilvi ...", "Odota hetki" ), A. Aljabjev ("En koske mykkä suruun..."), A. Varlamov ("Tähti"), A. Dargomyzhsky ("Olemme helvetissä...", "Peltojen kukat"), A. Gurilev ("Syksypäivä"," Kyynel"," Sydän"," Serenadi", "Merimiehen laulu "), S. Donaurov ("Juon terveydellesi ...", "Tapasimme joskus yöllä ..."), M. P. Mussorgsky ("Missä sinä, tähti ..."), sekä P. P. Bulakhov ("Unettomuus").
ellauri276.html on line 247: "Auramiehen laulun" teema on pinnalla, mutta ideaa on mietittävä, yritettävä "päästä" teoksen pohjalle. Runon teemana on talonpojan työ kynnön aikana. Kirjoittaja näyttää nykyajan miehelle ahkeran kyntäjän, joka nousee ennen aamunkoittoa saadakseen sadon syksyllä. Runon idea on erilainen: kirjoittaja saa lukijan pohtimaan talonpoikien elämää, heidän töitään. Työskentele ilon lähteenä, lomana - tämä on runon pääidea! Sehän on sama kuin libanonilais-amerikkalaisen Kahlil Gibranin runossa "Work" albumissa277.
ellauri276.html on line 318: Ivan Savvitš Nikitin, A. Koltsovin perinteiden seuraaja, julkaisi vuonna 1857 kansanhenkisen teoksen "Kyntäjä", joka oli täynnä empatiaa kurjaa maaseudun työntekijää kohtaan.
ellauri276.html on line 328: Sanasto on sekä ylevää, vanhentunutta (alien) että puhekieltä. Suurin osa riimeistä on verbaalisia, lisäksi runoilija käyttää verbien katkaisemattomia muotoja, mikä lisää teoksen samankaltaisuutta kananlaulun ja eeposen kanssa: käveli ylös, lyötiin. Sanojen toistot partikkeleilla korostavat surullista intonaatiota: kuulla jotain, itseäni, jotain juureen asti, pala jostain. Metafora, allegoria: maasta kaivaa kultaa. Värimaalaus: vihreä, pinkki, musta. Runoilija käyttää deminutiivisia sanojen päätteitä, kuten kansanperinnössä, esimerkiksi saduissa, on tapana osoittaa, kuinka lähellä kyntäjän kipu on hänelle: aamunkoitto, talonpoika, talonmies, kruchinushka, lapset.
ellauri276.html on line 332: I. Nikitinin runo "Auraaja" luotiin jo ennen maaorjuuden lakkauttamista. Tämän teoksen sisäinen melodia venäläisen talonpoikaisväestön ahdingosta kiinnitti säveltäjä V. Sokolovin huomion, joka sävelsi teoksen musiikkiin.
ellauri276.html on line 380: Runoilija aloittaa tämän teoksen antamalla puhujansa aloittaa ajasta, joka toistetaan variaatioin jokaisen säkeen alussa. Tämä rivi toimii refrinä ja pitää lukijan linjassa runoilijan tarkoituksen kanssa kertoa tämä tarina. Puhuja muistaa aikoja, jolloin hän matkusti isänsä kanssa paikkoihin, joita häntä tarvittiin. Säkeet vievät lukijan läpi vuoden kuukausien. Ensimmäisessä isä ja poika "kyntävät" peltoa.
ellauri276.html on line 486: Vuonna 1952 Kavanagh julkaisi oman aikakauslehtensä, Kavanagh´s Weekly: A Journal of Literature and Politics, yhdessä veljensä Peterin kanssa ja hänen rahoittamana. Se ilmestyi noin 13 numeroa 12. huhtikuuta 5. heinäkuuta 1952. Vuonna 1954 kaksi suurta tapahtumaa muutti Kavanaghin elämän. Ensin hän aloitti kunnianloukkausoikeudenkäynnin The Leader -nimistä lehteä vastaan, koska se julkaisi nimettömästi kirjoitetun profiilin hänestä alkoholisienenä. Kavanagh oli tehnyt lukuisia vihollisia elokuva- ja kirjallisuuskritiikissaan ja kirjoittanut puheita virkamieskuntaa, taideneuvostoa ja irlantilaista kielen liikettä vastaan, joten teoksen mahdollisia tekijöitä oli monia. Aiemman kunnianloukkauskokemuksensa perusteella hän uskoi saavansa tuomioistuimen ulkopuolisen sovinnon. Lehti palkkasi kuitenkin entisen (ja tulevan) taoiseachin ja oikeusministerin (1926–1932)John A. Costello heidän asianajajakseen, joka voitti tapauksen, kun se tuli oikeudenkäyntiin.
ellauri276.html on line 925: Tämän urakan jälkeen Stork lähti ulkomaille tekemään tutkimustyötä Englannin ja Saksan yliopistoissa, missä hän vietti useita vuosia. Vuonna 1908 hän meni naimisiin Elisabethin, tiedättehän, taiteilija Franz von Pausingerin tyttären kanssa Salzburgista Itävallasta, ja palattuaan Amerikkaan aloitti työnsä Pennsylvanian yliopistossa, jossa hän toimi opettajana ja apulaisprofessorina vuoteen 1916, jolloin erosi tehdäxeen kirjallista työtä. Mr. Storkin ensimmäinen tunnetuksi tullut säekirja oli "Meri ja lahti", 1916. Sen jälkeen hän on kääntänyt paljon ruotsin ja saksan kielestä, tehden ihailtavia käännöksiä Gustaf Frödingistä, 1916, sekä monista muista never heardeista teokseen "Ruotsalaiset runoilijat", jonka teoksen hän julkaisi nimellä "Anthology of Swedish Lyrics", 1917. Hän on sittemmin tehnyt käännöksen "Selected Poems of Verner Von Heidenstam", Nobel-palkinnon saaja 1916. Ruotsalaisen runouden lisäksi hän on tehnyt erinomaisen esitys itävaltalaisen sanoittajan Hofmansthalin sanoituksista. Mr. Stork on toimittaja ja omistaja lehdykälle 'Contemporary Verse', joka on omistautunut nykyisen ryhmän runoudelle Amerikassa. Toinen kokoelma hänen omista säkeistä ilmestyy siinä pian.
ellauri277.html on line 110: Gibran Khalil Gibran (arab. جبران خليل جبران‎, 6. tammikuuta 1883 Besharri – 10. huhtikuuta 1931 New York) oli libanonilais-amerikkalainen karvakäsi, runoilijamatu ja bullshit-taiteilija. Hänen tunnetuin teoksensa on Profeetta (1923). Gibran aloitti Profeetan kirjoittamisen vuonna 1912 ja valmisteli sitä toistakymmentä vuotta.
ellauri277.html on line 117: Gibran kirjoitti ensimmäiset teoksensa arabiaksi, mutta vuodesta 1918 alkaen hän kirjoitti englanniksi.
ellauri277.html on line 175: Tutkijat ja kriitikot jättivät Gibranin pitkään huomiotta, ennenkuin älysivät kuinka jenkki se oikeastaan oli. Em. Bushrui ja John M. Munro ovat väittäneet, että "vakavien länsimaisten kriitikkojen epäonnistuminen vastata Gibranin huutoon" johtui siitä tosiasiasta, että "hänen teoksensa, vaikka suurin osa alun perin kirjoitettiin englanniksi, ei voi majoittua mukavasti lännen sisäiseen kirjalliseen perinteeseen, jossa mattokauppiaita ei järin näy." El-Hagen mukaan kriitikot ovat myös "yleensä epäonnistuneet ymmärtämään runoilijan mielikuvitukselisia käsityxiä ja hänen vaihtelevan luonnottomia taipumuksiaan".
ellauri277.html on line 348: Effendin johdolla herätysliike muuttui järjestäytyneeksi uskonnoksi 1930-luvulta lähtien. Hänen toimikautenaan valmistuivat muun muassa Babin hautapyhäkkö ja Kansainvälinen arkistorakennus. Vuonna 1944 Effendi kirjoitti bahai-historian sata ensimmäistä vuotta käsittävän teoksen, God Passes By. God was here but he left early. Hänen toimiensa ansiosta bahai-usko saavutti vuonna 1948 ei-valtiollisiin järjestöihin kuuluvan aseman Yhdistyneissä kansakunnissa. Effendi kuoli vuonna 1957, minkä jälkeen johtajuus on ollut pikemminkin ryhmällä kuin yksittäisellä henkilöllä. Vuonna 1963 valittiin ensimmäinen Yleismaailmallinen oikeusneuvosto johtamaan uskontokuntaa Israelin Haifasta käsin.
ellauri278.html on line 90: Harvinaisen muistin omaavana hän pystyi lainaamaan suuria kohtia joistakin teoksista lähes sanatarkasti. Kirjoittajista, kuten olen huomannut, Stalin lainasi useimmiten Saltykov-Shchedriniä, Tšehovia, Gogolia sopivissa tapauksissa. Hän koettiin olevan erittäin lukenut mies. Kerran illallisella hän vertasi hyvin osuvasti ja ironisesti Rabelais'n romaanin "Gargantua ja Pantagruel" - 1500-luvun ranskalaisen kirjallisuuden mestariteoksen - sankareihin joitakin moderneja hahmoja. Stalin puhui hyväksyvästi Mine Reedin, Jules Vernen ja Fenimore Cooperin seikkailuromaaneista. Hän muisti että luki lapsuudessa näiden kirjailijoiden kirjoja. Kun kysyin häneltä, miksi näitä kirjailijoita ei juuri nyt julkaistu maassamme, hän vastasi: "Et voi tehdä hallituksen päätöstä jokaisesta pienestä asiasta. Se tässä suunnitelmataloudessa on ongelma."
ellauri279.html on line 89: »Niin ikään on ilmeistä, että hänen suosionsa kirjailijana on Neuvostoliitossa laskenut romahdusmaisesti sitten hänen esikoisteoksensa Päivä Ivan Denisovitšin elämässä ilmestymisen jälkeen. Kuva, joka suuren yleisön piirissä on muotoutunut hänestä, on jatkuvasti saanut yhä kielteisempiä piirteitä. Dramatiikalla, joka ympäröi hänen henkilöään ulkomailla, ei ole kaikupohjaa Neuvostoliitossa. Näin ollen on todennäköistä, että valtaosa neuvostoyleisöstä hyväksyy karkotuspäätöksen, joka epäilemättä vastaa suuren enemmistön oikeuskäsityksiä.»
ellauri279.html on line 332: Myöhemmin kirjailijaliiton johto painosti Solženitsyniä katumaan julkisesti vuoden 1967 kirjailijakokoukselle lähettämäänsä kirjettä, jossa hän oli vaatinut sensuurin lopettamista ja joka tunnettiin hyvin lännessä. Julkinen anteeksipyyntö oli Syöpäosaston ja muiden teosten Neuvostoliitossa julkaisemisen ehto. Aleksandr Tvardovski oli sinnikkäästi yrittänyt julkaista Syöpäosaston Novyi Mir -lehdessä. Neuvostoliitosta karkotuksensa jälkeen Solženitsyn kertoi länsimaisille lehtimiehille antamassaan haastattelussa huolehtineensa siitä, että jos hänet olisi vangittu tai surmattu, hänen julkaisemattomat teoksensa olisivat kyllä päässeet julkisuuteen.
ellauri279.html on line 346: Kirjassaan Puskipa Pushkinkin kerran vasikkaa tamme fan (suom. 1976) Solženitsyn kertoo, että hänen kirjoittamisensa tärkein vaikutin oli tuoda esiin ojennustyöleirien asukkien kurja asema. Sensuurin välttääkseen hän puki sanottavansa romaaneiksi. Hyvin toimi tämä salajuoni. Solženitsyn itse piti pääteoksenaan vuosina 1983–1991 julkaistua romaanisarjaa Krasnoje koleso, joka kuvaa Venäjän keisarikunnan ajautumista vuoden 1917 vallankumoukseen ja sen seurauksia. Sarjan osat (eli solmut, uzly) ovat Avgust 1914, Oktjabr 1916, Mart 1917 ja Aprel 1917. Näistä toisen kirjan ensimmäinen osa on suomennettu nimellä Punainen pyörä. Toinen solmu: Lokakuu 16 (Tammi 1985). Ne ovat huisin tylsiä, neuvostovastaisia eivätkä tuo kuvaan mitään uutta. (Tän voi varmuudella sanoa näin lukematta sight unseen.)
ellauri279.html on line 359: Vuonna 2004 Solženitsyn julkaisi teoksen 200 vuotta yhdessä, joka käsitteli juutalaisten asemaa Venäjällä ja osallisuutta lokakuun vallankumouksen. Nimi viittaa vuoden 1772 Puolan jakoon, jossa Venäjään liitettiin suuri osa Itä-Puolaa ja se sai suuren juutalaisvähemmistön. Aihetta juutalaisten osallisuudesta vallankumoukseen pidetään tabuna, ja Solženitsyniä syytettiin antisemitismistä.
ellauri279.html on line 368: A. A. Akhmatova arvosti suuresti Matryonin Dvoria ja huomautti teoksen symboliikasta ("Tämä on kauheampaa kuin Ivan Denisovich ... Siellä voit työntää kaiken persoonallisuuden kultin nimiin, mutta täällä ... Loppujen lopuksi se ei ole Matryona, vaan koko venäläinen kylä putosi höyryveturin alle ja paloiksi…") Kuva yksittäisistä yksityiskohdista.
ellauri281.html on line 89: Harvinaisen muistin omaavana hän pystyi lainaamaan suuria kohtia joistakin teoksista lähes sanatarkasti. Kirjoittajista, kuten olen huomannut, Stalin lainasi useimmiten Saltykov-Shchedriniä, Tšehovia, Gogolia sopivissa tapauksissa. Hän koettiin olevan erittäin lukenut mies. Kerran illallisella hän vertasi hyvin osuvasti ja ironisesti Rabelais'n romaanin "Gargantua ja Pantagruel" - 1500-luvun ranskalaisen kirjallisuuden mestariteoksen - sankareihin joitakin moderneja hahmoja. Stalin puhui hyväksyvästi Mine Reedin, Jules Vernen ja Fenimore Cooperin seikkailuromaaneista. Hän muisti että luki lapsuudessa näiden kirjailijoiden kirjoja. Kun kysyin häneltä, miksi näitä kirjailijoita ei juuri nyt julkaistu maassamme, hän vastasi: "Et voi tehdä hallituksen päätöstä jokaisesta pienestä asiasta. Se tässä suunnitelmataloudessa on ongelma."
ellauri282.html on line 436: 19. maaliskuuta 1944 Merton teki väliaikaisen lupauksensa ja hänelle annettiin valkoinen hattu, musta olkapää ja nahkavyö. Marraskuussa 1944 James Laughlin julkaisi käsikirjoituksen, jonka Merton oli antanut ystävälle Robert Laxille edellisenä vuonna osoitteessa New Directions: runokirja nimeltä Thirty Poems. Mertonilla oli ristiriitaisia ​​tunteita tämän teoksen julkaisemisesta, mutta Dunne pysyi päättäväisenä, koska Merton jatkoi kirjoittamistaan. Vuonna 1946 New Directions julkaisi toisen Mertonin runokokoelman, A Man in the Divided Sea, joka yhdistettynä kolmeenkymmeneen runoon, herätti hänelle tunnustusta. Samana vuonna Harcourt Brace & Company hyväksyi Mertonin käsikirjoituksen The Seven Storey Mountainiin julkaistavaksi. Seitsemänkerroksinen vuori, Mertonin omaelämäkerta, kirjoitettiin kahden tunnin välein luostarin scriptoriumissa henkilökohtaisena projektina.
ellauri282.html on line 449: 1960-luvulle mennessä hän oli päässyt laajalti inhimilliseen näkemykseen, joka oli syvästi huolissaan maailmasta ja sellaisista asioista kuin rauha, rodullinen suvaitsevaisuus ja sosiaalinen tasa-arvo. Hän oli kehittänyt persoonallisen radikalismin, jolla oli poliittisia vaikutuksia, mutta joka ei perustunut ideologiaan, ja jonka juuret olivat ennen kaikkea väkivallattomuudessa (ahimsa). Hän piti näkemyksensä perustuvana "yksinkertaisuuteen" ja ilmaisi sen kristillisenä tunteena. Hänen New Seeds of Contemplation -teoksensa julkaistiin vuonna 1961. Kirjeessä Nicaraguan katoliselle papille, vapautumisteologille ja poliitikolle Ernesto Cardenalille (joka tuli Getsemaniin mutta lähti vuonna 1959 opiskelemaan teologiaa Meksikoon), Merton kirjoitti: "Maailma on täynnä suuria rikollisia, joilla on valtava voima, ja he kamppailevat kuolemantaistelussa keskenään. Se on valtava jengitaistelu, jossa käytetään hyvin tarkoittaen asianajajia, poliiseja ja pappeja eturintamassaan, jotka hallitsevat papereita, viestintävälineitä ja rekisteröivät kaikki armeijaansa."
ellauri282.html on line 468: Vuonna 1959 Merton aloitti vuoropuhelun moottoripyörävalmistajan D. T. Suzukin kanssa, joka julkaistiin Mertonin Zen and the Birds of Appetitessa nimellä "Tyhjyyden viisaus". Tämä dialogi alkoi Mertonin The Wisdom of the Desert -teoksen valmistuttua. Merton lähetti kopion Suzukille toivoen, että tämä kommentoi Mertonin näkemystä, jonka mukaan aavikkoisillä ja varhaisilla Zen-mestareilla oli samanlaisia ​​kokemuksia. Melkein kymmenen vuotta myöhemmin, kun Zen and the Birds of Appetite julkaistiin, Merton kirjoitti postitse, että "kaikki yritykset käsitellä zeniä teologisella kielellä menevät varmasti ohi pointin", häveten lapsellisia lausuntojaan "esimerkiksi siitä, kuinka ei pidä lähestyä Zeniä." Merton kamppaili sovittaakseen yhteen länsimaisen ja kristillisen impulssin luetteloida ja pukea sanoiksi jokainen kokemus kristillisen apofaattisen teologian ideoiden ja Zen-kokemuksen sanoinkuvaamattoman luonteen kanssa. Joopa joo älä ajattele aivokuorella käytä matelijanaivoja. Siellä tahto ja tunne majailevat.
ellauri284.html on line 491: Vuonna 1959 Maharishi aloitti ensimmäisen monista maailmankiertueistaan, jonka aikana hän vietti paljon aikaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hän julkaisi pääteoksensa Olemisen tiede ja elämisen taito vuonna 1963.
ellauri285.html on line 120: Romaanihenkilön kuolema on luonteeltaan pyttipannu deluxe, johon on kaadettu jääkaapista kaikki, mikä on paistinpannuun saatu mahtumaan. Luettuani tämän romaanin nyt uudelleen, luulen, että yksi minua aiemmin puhutelleista tekijöistä on metafiktio ja sitä tässä teoksessa todella riittää. Teoksen kertoja/t ei/vät suostu pysymään teoksen sisällä, vaan tule(e)/vat siitä jatkuvasti ulos kuin Romaanihenkilön kuolema olisi kaappi mummon eteisessä. Intertekstuaalisuus pitää teoksessa kosteita bileitä ja siinä vaiheessa kun drinkit vaihtuvat aamukahviksi intertekstuaalista vauhtia otetaan Pulkkisen omasta romaanista nimeltä Sanan voima, joka ei ole olemassa oleva teos.
ellauri285.html on line 325: Vaikutusvaltainen Platonin kääntäjä Friedrich Schleiermacher ei arvostanut tätä vuoropuhelua. Hän piti sitä "erittäin huonona teoksena Lachesin ja Charmidesin verrattuna". Olof Gigon arvioi sitä myös huonosti 1900-luvulla. Hän koki, että dialogi nojautui liian voimakkaasti sanapeleihin ja semantiikkaan.
ellauri294.html on line 396: Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot muodostavat kaksoisteoksen, jonka perinteisen käsityksen mukaan on kirjoittanut Paavalin matkoilla mukana ollut ”rakas veljemme lääkäri Luukas” (Kol. 4:14). Joissakin kohdin Apostolien tekoja Luukas kertoo tapahtumista me-muodossa ilmaisten näin olleensa itse mukana. Esim. Ap. t. 16:10 kerronta vaihtuu me-muotoon.
ellauri294.html on line 399: Yhtenä mahdollisuutena on pidetty, että Teofilos, jolle Luukas teoksensa osoitti, olisi ollut Paavalin puolustusasianajaja. Tällöin Luukas olisi kirjoittanut teoksensa selvittääkseen hänelle, mistä kristinuskossa oli kyse ja samalla osoittaakseen, ettei Paavalin julistamassa opissa ollut mitään Rooman vallanpitäjien turvallisuutta loukkaavaa (haha). Tämä selittäisi, miksi kirja vaikuttaa ikään kuin loppuvan kesken, kun Paavalin pää irtoaa. Joka tapauksessa laaja teos on varmaan alunperinkin tarkoitettu myös muiden kuin Teofiloksen luettavaksi.
ellauri299.html on line 615: Ranskalainen filosofi ja lääkäri Julien Offray de La Mettrie julkaisi 1700-luvun puolivälissä teoksen Man a Machine ( L'homme Machine ) Thomas Hobbesin deterministiseen perinteeseen kuuluvan materialistisen filosofian suuren teoksen. Tässä teoksessa de la Mettrie laajensi Descartesin ja Hobbesin väitettä, jonka mukaan eläimet ovat pelkkiä automaatteja tai koneita ihmisille, kieltäen eläimiltä sielun aineesta erillisenä substanssina. Ja samalla tavalla, ehkä ihminen itse on vain kone.
ellauri300.html on line 75: Kuitenkin vuosina 1957–1958 Singer sarjakirjoitti Forwardissa luvut, jotka lopulta käsittäisivät hänen postuumisti julkaistun romaaninsa Shadows on the Hudson, teoksen, joka nimenomaan vastustaa juutalaisuuden pätevyyttä holokaustin jälkeisessä maailmassa ja siten monimutkaistaa Singerin vakionäkemystä. Emme koskaan saa tietää täydellisellä varmuudella, miksi Singer päätti olla näyttämättä tätä teosta käännettynä ja esiteltynä kasvavalle ei-jiddishinkieliselle lukijakunnalleen. Yksi syy saattaa olla projektin esteettiset epäonnistumiset, sen selkeän rakenteen ja saippuaoopperamainen laadun puute, mutta ehdotan kuitenkin, että kiinnostavampi syy Singerin menettelyyn tässä teoksessa voisi olla tämä temaattinen kuilu, joka erottaa Shadows-teoksen hänen muista fiktioistaan.
ellauri302.html on line 556: Toisella oleskelullaan Yhdysvalloissa Asch asui ensin Stamfordissa Connecticutissa, minkä jälkeen hän muutti Miami Beachille, jossa hän asui 1950-luvun alkuun asti. Hän loukkasi juutalaisten herkkyyttä vuosien 1939–1949 trilogialla Nasaretilainen, Apostoli ja Maria, joka käsitteli Uuden testamentin aiheita. Huolimatta syytöksistä kääntymyksestä, Asch pysyi ylpeänä juutalaisena; hän ei ollut kirjoittanut trilogiaa kristinuskon edistämiseksi, vaan yritykseksi kaventaa juutalaisten ja kristittyjen välistä kuilua. Suuri osa hänen lukijakunnastaan ​​ja juutalaisesta kirjallisesta yhteisöstä ei kuitenkaan nähnyt asiaa niin. Hänen pitkäaikainen työnantajansa, New Yorkin jiddishinkielinen sanomalehti Forverts, ei ainoastaan ​​luopunut hänestä kirjailijana, vaan myös hyökkäsi hänen kimppuunsa avoimesti Kristinuskon promootion vuoksi. Myöhemmin hän aloitti kirjoittamisen kommunistiselle lehdelle Morgen frayhayt, mikä johti toistuviin kuulusteluihin edustajainhuoneen epäamerikkalaisen toiminnan komiteassa. Vuonna 1953 Chaim Lieberman julkaisi teoksen The Christianity of Sholem Asch, raa'an kritiikin Aschia ja hänen kristologista trilogiaansa kohtaan, joka inhotti jopa joitain Aschin vahvimmista kriitikoista. Liebermanin kirja ja McCarthy Hearings johtivat Aschin ja hänen vaimonsa lähtemään Yhdysvalloista vuonna 1953, minkä jälkeen he jakoivat aikansa Lontoon (jossa heidän tyttärensä asui), Manner-Euroopan ja Israelin välillä. Right on Shulem!
ellauri302.html on line 606: Toisin kuin monet muut musakorner-kirjat, jotka on järjestetty tekijöiden omien luonteenpiirteiden mukaan, Luzzato rakentaa teoksensa Beraitalle viisaan Pinchas ben Yairin nimissä, jonka lista menee saavutusjärjestyksessä näin:
ellauri302.html on line 612: Mesillat Yesharim on ehkä tärkein juutalainen eettinen teksti keskiajan jälkeisellä ajanjaksolla. Vilna Gaonin kerrotaan kommentoineen, ettei hän löytänyt ylimääräistä sanaa teoksen ensimmäisistä 11 luvusta, ja totesi, että hän olisi matkustanut tapaamaan kirjailijaa ja paljastamaan izensä hänelle, jos hän olisi vielä elossa. Nämä ja vastaavat lausunnot suurelta osin vapauttivat Luzzaton muiden epäilyistä hänen epäiltyihin sapattilaissuuntauksiinsa.
ellauri302.html on line 666: Eliyahu Ben Moshe Dos Vidas (1518–1587, Hebron) oli 1500-luvun rabbi mytomaanien Palestiinassa. Hän oli ensisijaisesti rabbi Moses ben Jacob Cordoveron (tunnetaan nimellä Muaa Ramasee Ramaseeko Suaa) mutta myös vähän Isaac Lurian opetuslapsi. Dos Vidas tunnetaan Kabbalan ja siantuntemuksestaan. Hän kirjoitti Reshit Chochmahin eli "Viisauden alun", pietistisen teoksen, jota ortodoksiset juutalaiset tutkivat edelleen laajasti. Aivan kuten hänen opettajansa rabbi Moses Cordovero loi eettisen teoksen kabbalististen periaatteiden mukaisesti teoksessaan Tomera Deborah, Rabbi Dos Vidas loi vielä laajemman teoksen henkisestä elämästä hänen kanssaan, nimeltä Reishiluut Chochmeeshshah. Tämäkin magnum opus perustuu suurelta osin Zohariin, mutta heijastaa myös monia perinteisempiä lähteitä. Kirjoittaja asui Safedissa ja Hebronissa ja oli yksi Hebronissa 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa asuneista merkittävistä kabbalisteista. Niitä kyllä juoxi siellä laumoittain kuin kylän koiria.
ellauri308.html on line 491: Roomassa on Domine Quo Vadisin pienessä kirkossa Henryk Sienkiewiczin pronssinen rintakuva. Sanotaan, että istuessaan tässä kirkossa Sienkiewicz sai inspiraation kirjoittaa teoksen Quo Vadis. Aika originellia. Quo Vadis on kuvattu useita kertoja, ja Hollywoodin vuoden 1951 versio on saanut eniten kansainvälistä tunnustusta.
ellauri309.html on line 130: oikeuteen vuonna 1997, ja hän syytti Daileya hänen teoksensa kopioimisesta
ellauri309.html on line 694: teoksen The Science of Getting Rich. Näissä tuotteissa oli suuri joukko
ellauri313.html on line 42: Kun häntä pyytää kuvailemaan teoksensa maailmaa, hän jää miettimään, mitä ylipäätään tarkoittaa “teoksen maailma” ja mitä "kuvailla".
ellauri313.html on line 45: Tässä vaiheessa kannattaa pysähtyä katsomaan runoteoksen kantta, joka Marjaana Virran käsialaa. Ensivilkaisulla kuvassa on maisema: tuuhea metsä ja sumuisella taivaalla lentäviä lintuja. Sitten oivaltaa, että maisema onkin ylösalaisin ja kokee lievän huimauksen tunteen. Mitä tarkoittavat Aristoteleeltä päässeet 2 pierua?
ellauri313.html on line 52: – En ole kirjoittanut yksittäisiä runoja, vaan minua on koko ajan kiinnostanut teoksen mittainen ajattelu. Harhailua oli paljon, vasta myöhäisessä vaiheessa teoksen ydin tuli esiin, se oli palkitsevin vaihe, hän kertoo teoksen synnystä.
ellauri313.html on line 81: Tuukka Pietarinen (s.1996) on helsinkiläinen estetiikan ja teoreettisen filosofian opiskelija. Yksin ja toisin (WSOY) on hänen esikoisteoksensa.
ellauri316.html on line 176: Sergejev-Tsenskin samannimisen teoksen keskeisen osan muodostaa Brusilovin
ellauri316.html on line 338: Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsenten allekirjoittama kirje, joka tuli tunnetuksi "63:n kirjeenä" (myös: 62, joku jänisti) vaati kirjoittajien vapauttamista takuita vastaan ja väittivät, että oikeudenkäynti itsessään aiheutti enemmän mainehaittaa kuin kirjoittajien teokset. Allekirjoittajina olivat Korney Chukovsky, Ilja Ehrenburg, Viktor Shklovsky, Venyamin Kaverin, Bella Akhmadulina,Bulat Okudzhava ja Arseny Tarkovski plus 56 never heardia. (Tai 55.) Helmikuun 14. päivänä 1966 25 huomattavaa Neuvostoliiton intellektuellia kirjoitti avoimen kirjeen Leonid Brežneville, silloiselle pääsihteerille, pyytäen, ettei stalinismia palauteta kuntoon. Heidän joukossaan olivat akateemikot Andrei Saharov, Vitali Ginzburg, Jakov Zeldovitš, Mihail Leontovitš, Igor Tamm, Lev Artsimovitš, Pjotr Kapitsa ja Ivan Mayski, kirjailijat Konstantin Paustovsky [tästä hyypästä on muuten paasaus] ja Viktor Nekrasov, säveltäjä Dmitri Šostakovitš, näyttelijät Smoktu Innnovsky May, Oleg Yefremov ja monet muut vähemmän julkkixet. Kirjettä levitettiin laajalti samizdatissa, mutta virallinen lehdistö ei koskaan julkaissut sitä. Jotkut allekirjoittajista kärsivät seurauksista, kuten ulkomaille matkustamisen kieltämisestä ja teoksensa virallisen julkaisemisen rajoituksista.
ellauri317.html on line 115: Vaikka Ivan Petrovitsh Kotliarevski (1769–1838) olisi ollut kuusivuotias vuonna 1775 ja kotoisin hyvinvoivasta kasakkataustasta, hän välttelee elämänteoksessaan, Eneidassa (1798), mainitsemasta kyseisen vuoden traumaattisia tapahtumia. Vaikka hän muuten pysyy tiukasti kiinni Vergilian tarinassa, hänen jättäminen pois Aeneidin 2. kirjan, joka kuvaa elävästi ja kauhistuttavasti suuren kaupungin (Troijan) kukistumisen kokemusta, puhuu paljon. Vaikka säkki hämärtyy taustalla koko teoksen ajan, lukija ei koskaan saa täysin selvää, mitä koti merkitsi troijalaisillemme ja voidaanko tuo juurtuneisuus, vakaus ja turvallisuus koskaan todella saada takaisin. Huomatkaa relevanssi päivän tapahtumiin!
ellauri317.html on line 170: "Zaporogeissa minua viehättävät vapaus ja ritarillisuuden henki." [Repinin kirjeestä Nikolai Leskoville 19.2.1889] Maalaus viittaa tarinan mukaan vuonna 1676 sattuneeseen historialliseen tapahtumaan, jossa zaporogit lähettivät Osmanien valtakunnan sulttaani Mehmed IV:lle vastauskirjeen tämän vaadittua heitä antautumaan osmanien alaisuuteen, vaikka kasakat olivat voittaneet turkkilaiset taistelussa. Ilja Repinin aikana kasakoita kohtaan tunnettiin Venäjällä kovasti sympatiaa ja Ukrainassa syntynyt Repin itse sanoi kasakoista: ”Kaikki, mitä Gogol kirjoitti heistä, on totta! Pyhä kansa! Kukaan maailmassa ei ole niin pitänyt kiinni vapaudesta, tasa-arvosta ja veljeydestä.” Repin maalasi teoksen aikana, jolloin Osmanien valtakuntaa pidettiin Venäjän perivihollisena. Repinin mukaan kasakat ”puolustivat koko Eurooppaa” ja ”nauroivat sydämensä kyllyydestä Idän ylimielisyydelle”. Ne oli länkkäreitä hemmetti! Mutta niin oli silloin vielä venäläisetkin.
ellauri322.html on line 57: Thomas Paine kirjoitti The Rights of Man -teoksen ensimmäisen osan vuonna 1791 vastauksena brittiläisen parlamentaarikon Edmund Burken raivokkaaseen hyökkäykseen Ranskan vallankumousta vastaan edellisenä vuonna julkaistussa pamfletissaan Reflections on the Revolution in France.
ellauri323.html on line 66: Kun hän antoi kaiken tämän mennä yhteen romaanissa korkeasta elämästä, hän tuotti Edwardiansissa eräänlaisen aikakauden teoksen ja bestsellerin... Vakavien nerokkaiden kirjailijoiden romaaneista tulee usein lopulta bestsellereitä, mutta useimmat nykyajan bestsellerit ovat kirjoittaneet toisen luokan kirjailijat, joiden psykologinen juoma sisältää ripauksen naiiviutta, ripaus sentimentaalisuutta, tarinankerrontakykyä ja salaperäistä sympatiaa tavallisten ihmisten päiväunelmia kohtaan. Vita oli melkein tämän tyyppinen myydyin. Hän kaipasi vain olla yksi, koska hänellä ei ollut aivan tarpeeksi kolmatta ja neljättä elementtiä myydyimmässä oluessa.
ellauri323.html on line 354: Moore ei kirjoittanut sanaakaan ennen kuudenkymmenen vuoden ikää ilman että äiti seisoi vieressä tai viereisessä huoneessa, toimien usein hänen toimittajanaan. Asiaa pahensi se tosiasia, että Marylla oli tiukkoja ja usein virheellisiä tuomioita Mooren runoudesta: hän piti "Mustekalaa", kenties Mooren paras runo, et "vau huono runo" ja protestoi, kun hänen tyttärensä uppoutui toisen mestariteoksen "Jerboa” kirjoittamiseen. Marianne alkoi toistaa lausetta "keksipöly" ja hymyili oudosti. Tämä on sellainen asia, jota kirjailijoissa siedetään, mutta Marylla ei ollut suvaitsevaisuutta.
ellauri325.html on line 166: Avertšenko julkaisi 1910 esikoisteoksensa, novellikokoelman Vesjolyje ustritsi. Hän arvostelee neuvostojärjestelmää 1922 julkaisemassaan kokoelmassa Djužina nožei v spinu revoljutsii ('Tusina puukkoja vallankumouksen selkään'), johon Leninkin reagoi. Syntyi 15. (27.) maaliskuuta 1880 Sevastopolissa köyhän kauppiaan Timofei Petrovitš Averchenkon ja Susanna Pavlovna Sofronovan perheessä, eläkkeellä olevan sotilaan tyttären Poltavan alueelta, eliskä ukrainalainen oli tämäkin kaveri. Vuonna 1897 Averchenko lähti työskentelemään virkailijana Donbassiin Brjanskin kaivokselle. 1900-luvun alussa hän muutti kaivosjohdon kanssa Harkovaan.
ellauri325.html on line 416: Kivimiehen vanhemmat olivat urakoitsija Enok Mattila ja Maria Paavola ja puoliso vuodesta 1949 Kaarina Saarnivaara. Päästyään ylioppilaaksi hän osallistui 1919 vapaaehtoisena Viron vapaussotaan, ja näistä kokemuksistaan hän kirjoitti 1921 ilmestyneen esikoisteoksensa Sotureita. Kivimies opiskeli jonkin aikaa Helsingin yliopistossa mutta ryhtyi sitten vapaaksi toimittajaksi. Toimittajanuransa aikana hän kirjoitti kolumneja noin 50 eri nimimerkillä lehtiin Uusi Suomi, Suomen Kuvalehti, Kuva ja Seura. Lehtivalikoimastakin jo oikispaskiaisen tunnistaa.
ellauri326.html on line 174: Kaikki tämä puhuu Maan rajallisuudesta ja lisää tietoisuutta planeetan tulevaisuudesta. Jos Capekin jo vuonna 1936 hälyttävä viesti on vielä painavampi vuonna 2021, teoksen sävy on kaukana vakavasta. Hänen puheensa on täynnä ironiaa. Hän esimerkiksi päättää tehdä raportteja vääristä tieteellisistä kongresseista ja romaanin erittäin hauskoista ja erittäin todennäköisistä poliittisista julistuksista toimittajien säännöllisin väliintuloin, jotka kutsuvat poliittisia tai tieteellisiä henkilöitä puhumaan salamanteriongelmasta tieteellisin sanoin, melkein moukkamainen!
ellauri326.html on line 208: Joskaan tämä kirja ei ole yksi niistä, jotka herättävät tunteita, se stimuloi älyä, rohkaisee pohdiskelemaan ja kuvaa loistavasti ihmiskunnan epäonnistumisia. Capek on epäilemättä loistava kirjailija, jonka koko teoksen haluan löytää.
ellauri327.html on line 476: Johannes Linnankoski (oik. Vihtori Johan Peltonen 18. lokakuuta 1869 Askola – 10. elokuuta 1913 Helsinki) oli suomalainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on Laulu tulipunaisesta kukasta. Hänen kirjojensa kantavia teemoja ovat syyllisyyden, rangaistuksen ja sovituksen moraaliset ongelmat.
ellauri327.html on line 530: Tämän tekstin jouduttua suomalaisten käsiin se tulkittiin ilmoitukseksi läheisen talon miehittämättömyydestä, mikä katsottiin vakoiluksi. Kianto tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja kansalaisluottamuksen menettämiseen. Presidentti Kyösti Kallio armahti Kiannon kuritushuoneesta ennen tuomitun ajan päättymistä. Jutun seurauksena Kianto erotettiin ”maanpetturina” useista kulttuuriseuroista, muun muassa Suomen Kirjailijaliitosta, jota hän itse oli ollut perustamassa, ja myös Karjalan Heimosoturiliitosta. Katkeroitunut ja tuomiota oikeusmurhana pitänyt Kianto kirjoitti tapauksesta päiväkirjansa pohjalta teoksen Omat koirat purivat, joka kuitenkin pääsi julkisuuteen vasta 1946.
ellauri330.html on line 287: Vuonna 1925 julkaistu Theorie des Romans oli hänen kansainvälisesti tunnetuin teoksensa, jossa hän käsittelee nimenmukaisesti romaanin teoriapuolta. Ei siitä sen enempää. Kukahan hölmö tämänkin väpelön sepustuxen väpelöstä miehestä on kirjoittanut?
ellauri330.html on line 300: – Lakiahan minä, niin kuin armollinen neiti sanoi, vastasi Grigorij luoden vilkkaat silmänsä Varjenkaan. – Sain sattumalta käsiini lakikokoelman kymmenennen nidoksen… minä katselin sitä… näin siinä olevan mieltä kiinnittävää ja hyödyllistä lukemista… nyt minulla on ensimmäinen nidos menossa. Ensimmäisessä kappaleessa sanotaan ’ketään ei voi syyttää siitä, ettei tunne lakeja.’ Minä arvelen, ettei kukaan niitä kaikkia osaa, eikä kaikkia tarvitse osata… Koulunopettaja on luvannut lainat minulle teoksen talonpojista…Se tulee olemaan mieltä kiinnittävää lukea.
ellauri330.html on line 347: Brandes vastusti Jeesuksen historiallisuutta ja oli Kristus-myyttiteorian kannattaja . Hän julkaisi teoksen Sagnet om Jesus , joka käännettiin nimellä Jesus: A Myth vuonna 1926. Hän oli ateisti. Sixi hän ei saanut professuuria.
ellauri333.html on line 454: kalle Kartārpurin kaupungin. Vasta täällä hän tuli varsinaisesti tunnetuksi nimellä Guru Nānak. Kaupungissa hänen seuraajansa eli sikhit alkoivat elää hänen uskonnollisten opetustensa mukaan, joihin kuului esimerkiksi rukoilu kolme kertaa päivässä ja yhteisölliset keittiöt (langar), joissa hindulaisuudesta poiketen kaikki sikhit syövät samassa tilassa yhdenvertaisuuden osoituksena. Guru Nānak myös kirjoitti gurmukhī-kirjoitusjärjestelmällä joukon hymnejä, joista tuli sikhiläisyyden pyhän teoksen Adi Granthin ydin. Kuollessaan vuonna 1539 Guru Nānak nimitti seuraajakseen Guru Angadin ja loi näin gurujen linjan, joka jatkui aina kymmenennen gurun Gobind Singhin kuolemaan saakka vuonna 1708.
ellauri338.html on line 139: Isabella eli Basilikan ruukku (1818 ) on John Keatsin kerronnallinen runo, joka on muokattu Boccaccion Decameronen tarinasta Lisabetta e il testo di bassilico (1349 - 1353). Se kertoo tarinan nuoresta naisesta, jonka perhe aikoo mennä naimisiin "jonkun korkean jalon ja hänen oliivipuidensa kanssa", mutta joka rakastuu Lorenzoon, yhteen veljiensä työntekijöistä. Kun veljet saavat tietää tästä, he murhaavat Lorenzon ja hautaavat hänen ruumiinsa. Hänen haamunsa ilmoittaa tästä Isabellalle unessa. Hän kaivaa ruumiin ja hautaa pään basilikaruukkuun, jota hän pitää pakkomielteisenä, samalla kun hän kuihtuu pois. Runo oli Pyhän Agnesin aatton edeltäjä. Molemmat sijoittuvat keskiajalle ja koskevat intohimoisia ja vaarallisia romansseja. Se julkaistiin vuonna 1820 yhdessä jälkimmäisen teoksen ja muiden kanssa.
ellauri338.html on line 219: Useiden vuosien ajan hän eli 38 kopeikalla päivässä. Vuosina 1964-1965 hän söi neljän kuukauden ajan vapaaehtoisesti vain mustaa leipää ja mustaa ja vihreää teetä. Hän tuli siihen tulokseen, että nauttimalla puolitoista kiloa päivässä mustaa leipää ja arteesisella vedellä haudutettua vahvaa mustaa ja vihreää teetä neljä kertaa päivässä, kahdesta kolmeen kupillista ilman sokeria, työkyky säilyy. samaan aikaan Pokhlebkin laihtui oman tunnustuksensa mukaan vain kilon painosta. Tänä aikana hän kirjoitti ensimmäisen teoksensa elintarviketuotteista, "Tsaikka", joka julkaistiin vuonna 1968. Työ perustui vankalle pohjalle, erityisesti hänen omaan teekokoelmaansa, joka kerättiin vuosina 1955-1968. Kiinalaiset teeasiantuntijat auttoivat kokoelman kokoamisessa, näytteitä lähetettiin myös Englannista, Itä-Saksasta , Saksasta , Kambodžasta, Thaimaasta, Indonesiasta, Vietnamista ja Laosista. Kirjasta "Tsaju" tuli erityisen suosittu neuvostotoisinajattelijoiden perinteisissä keittiötapaamisissa , ja siksi "Sosialistinen teollisuus" -lehti julkaisi artikkelin, jossa kirjaa kutsuttiin "keskinkertaiseksi" ja "tarpeettomaksi". Pokhlebkin itse sai tietää kirjansa suosiosta vasta vuonna 1993 Zinovy Zinikin haastattelusta Literaturnaya Gazetassa.
ellauri340.html on line 514: Kirjailijana Handkea on toisinaan luonnehdittu epäpoliittiseksi kirjailijaksi, jota painavat esteettiset ja muodolliset kysymykset (eräs kriitikko lähetti kerran teoksensa "banaalisuuden pahuudena"), mutta hänen kirjojensa leviäminen on myös antipatiaa hänen kotimaataan – Itävaltaa – kohtaan. jonka hän kuvaa materialistisena, vulgaarina eikä kovin kaukana natsimenneisyydestään. Handken romaaneja ja näytelmiä on alusta alkaen määritellyt ihmisviha, jota hän ainakin piti vastalääkeenä oletetun liberaalin Itävallan väärälle sosiaalisuudelle ja sen lähihistorian tuskin paperoidulle fasismille – syvä epäluottamus, joka sai aikaan. hän oli nuorekas kapinallinen 1960-luvulla ja outo taantumuksellinen sen jälkeen.
ellauri340.html on line 560: "Voimmeko erottaa taiteen taiteilijasta?" on kysymys, joka ehkä hämärtyy joka kerta, kun sitä kysytään. Mutta näyttää todennäköiseltä, että kysymme sitä edelleen - sillä taiteilijat ovat yhtä todennäköisesti moraalisia hirviöitä kuin seuraava henkilö. Ihmiset ovat monimutkaisia ​​ja usein epäloogisia, ja heidän toimintansa harvoin yhtenäisiä. Ja silti sekään ei tietenkään ole täysin tyydyttävä tapa vastata kysymykseen. Eivätkö taiteilijan itsensä eri osat sulaudu yhteen ainutlaatuisen taideteoksen luomiseksi? Joskus impulssit, jotka voivat tuottaa suurta taidetta, ovat aivan liian ilmeisiä, kun ne havaittuna osoittautuvat puutteellisiksi hereillä olevassa elämässä.
ellauri340.html on line 562: Tämä pitää paikkansa myös The Fruit Thiefissä. Siinä on jotain loistavaa, joka näyttää myös erottamattomalta kirjoittajan tahallisesta tietämättömyydestä. Siellä täällä Handke vihjaa vastustaakseen Länsi-Euroopan jatkuvasti kiihtyvän informaatiokulttuurin huomionhukkaa, jota hän niin halveksii: ”Sinä hallitset sillä välin. Älä anna niiden viedä sinulta! Sillä välin, välissä, asioita tapahtuu, muotoutuu, kehittyy, syntyy." Mutta sillä välin ylestyessään Handke väittää solipsismiin, joka löytää omaperäisyyttä itsensä hemmottelussa. Toisin kuin hänen aikaisemmat teoksensa, jotka pohjautuvat arjen brutaaleihin totuuksiin, The Fruit Thiefin hermeettisyys on vähemmän saavutettavissa ja paljon elohopeampaa. Kertojan ajatusten virrassa eksyneen Handken romaanin vuoksi on vaikea tietää, missä ajatus alkaa ja toinen päättyy, ja alkaa pohtia, onko se tarkoitus: romaani on hyvässä ja pahassa tutkimusta teossa. eristetty luovuus, taiteilija, joka on jättänyt maailman lopullisesti taakseen.
ellauri341.html on line 114: Puhetta, asiaa, historian käänteitä, knoppitietoa, sanaleikkejä, irvailua ja viittauksia tuhanteen suuntaan riittää kuin erään toisen sairaan eläimen paasauxissa. Tästä Leikolan teoksesta on hyvin vaikea kirjoittaa mitään, sillä se pitää sisällään niin paljon asioita ja tarinoita, että hyvä että lukijakaan muistaa näitä kaikkia juonikuvioita enää lopussa. Tai siis ei muista. Totta totisesti, tämän teoksen kanssa ei ikinä voinut tietää minne tarina vie seuraavaksi. toisin kuin asiallisissa genreromskuissa.
ellauri342.html on line 315: Kuilu kertoi toimittaja ja kirjailija Unto Kamarasta, jolla oli homoseksuaalinen suhde tohtori H:ksi kutsuttuun kirjallisuudentutkijaan. Sisällissodan alkaessa Kamara liittyy punaisiin ja tappaa tohtori H:n. Kamara joutuu valkoisten vangiksi ja valkoiset upseerit vaativat häneltä sukupuolisia palveluita vastineena lievemmästä tuomiosta. Vapauduttuaan Kamara yrittää muuttaa elämänsä ja menee naimisiin. Lopulta hän kuitenkin tappaa vaimonsa ja tekee itsemurhan. Erityisesti oikeistolaiset lukijat ja arvostelijat hyökkäsivät teoksen rohkean sisällön vuoksi kirjan kimppuun pitäen sitä sairaana ja moraalisesti vahingollisena. Osittain tämän kritiikin takia Larni julkaisi seuraavan kirjansa vasta vuonna 1942 muutettuaan sitä ennen sukunimensä Laineesta Larniksi.
ellauri344.html on line 173: [tästä puuttuu vielä lähdeteoksen sivu 66.]
ellauri345.html on line 73: Humboldtin kriittiset lauseet Goethesta kuvaa hyvin tätä narsistia: ”Mutta sinä ezaa sanoa hänelle mitään sellaista. Hän ei suo vapauxia omiin juttuihinsa nähden, ja hän mykistyy, jos joku vähänkin arvostelee häntä." Näin Goethe kohtasi kaiken kritiikin vanhuudessaan: olympialaisena. Ei siinä mielessä, minkä modernit antavat sille tyhjänä epiteettinä tai kauniin ulkonäön takia. Tämä sana - se johtuu Jean Paulista - kuvaa synkkää, itsekeskeistä, myyttistä luonnetta, joka sanattomassa jäykkyydessä on luontaista Goethen taiteellisuudelle. Olympialaisena hän loi teoksen perustan ja sulki sitten mausoleumin ankarilla sanoilla.
ellauri345.html on line 389: Se loukkaus, että ne, jotka eivät löydä siitä kuvaa itserakastavasta unelmaisuudestaan, loukkaantuvat jokaisesta taidekritiikistä sillä verukkeella, että se tulee liian lähelle teosta, osoittaa niin paljon tietämättömyyttä taiteen luonteesta, että aika, joka tiukasti määrittää sen alkuperän tulee yhä elävämmäksi, se ei ole velkaa kiistää. (Joo, en mäkään täysin ymmärrä, mutta Benjy sättii tässä kriitikoiden kriitikoita.) Siitä huolimatta kuva, joka antaa tiiviimmän viestin herkkyydelle, on ehkä sallittu. Oletetaan, että opit tuntemaan ihmisen, joka on kaunis ja viehättävä, mutta suljettu, koska hänellä on salaisuus vetoketjun takana pikkupöxyissä. Olisi tuomittavaa yrittää tunkeutua häneen väkisin. Mutta on sallittua tutkia, onko hänellä sisaruksia ja voisiko heihin tunkeutua helpommin. Tällä tavalla kritiikki etsii taideteoksen sisaruksia kuin Iso-Masa.
ellauri345.html on line 418: Gundolf voi siis puhua "tämän teoksen patoksesta" "ei vähemmän traagisen ylevänä ja järkyttävänä kuin se, josta Sophoclean Oidipus tulee". Ennen häntä Francois-Poncet oli tehnyt jotain vastaavaa vanhentuneessa, paxuxi paisuneessa kirjassaan "affinites valinnaisista aineista". Ja silti tämä on virheellisin tuomio. Sillä sankarin traagisissa sanoissa päätöksen harjalle on kiivetty, jonka alla myytin syyllisyys ja viattomuus nielevät toisensa kuiluun. Velkaantumisen ja viattomuuden lisäksi tämä maailma perustuu hyvään ja pahaan, mikä on vain sankarin ulottuvilla, mutta ei koskaan arkalla tytöllä. Siksi on tyhjää puhetta ylistää heidän "traagista puhdistumistaan". Mikään ei voisi olla epätraagisempaa kuin tämä surullinen loppu.
ellauri345.html on line 427: Goethelle on aina ollut ominaista synkkä vaikutus, joka voi kasvaa kiihkeäksi kiinnostukseksi sukulaishenkiä kohtaan ja vastahakoiseen häiriintymiseen muissa, ja vain se katoamaton syy, jonka suojassa sydän voi luottaa tämän teoksen valtavaan, loitsuun kauneuteen, on erä ja ottelu hänelle.
ellauri345.html on line 429: Siksi mikään taideteos ei saa näyttää elävältä täysin kielletyllä tavalla muuttumatta pelkäksi illuusioksi ja lakkaamatta olemasta taideteos. Hänen sisällään kuohuvan elämän täytyy näyttää jäätyneeltä ja ikään kuin vangituksi hetkessä. Tämä olento hänen sisällään on puhdasta kauneutta, puhdasta harmoniaa, joka tulvii kaaosta - ja itse asiassa vain tätä, ei maailmaa - vaan näyttää vain elävöittävän sitä, kun "se" virzaa "sen" läpi. Se mikä pysäyttää tämän ilmeen, karkottaa liikkeen ja häiritsee harmoniaa, on ilmeetön. Että elämä perustaa mysteerin, tämä jähmettyminen teoksen sisältöön. Samoin kuin käskevän sanan keskeyttäminen pystyy tuomaan totuuden esiin naisen välttelystä juuri siellä, missä se keskeyttää, niin ilmeetön pakottaa vapisevan harmonian säilymään ja jatkaa sen vapinaa vastalauseillaan. (Eli naisen "ei" tarkoittaa oikeasti ehkä, ja "ehkä" kyllä!)
ellauri345.html on line 454: . Romaania käsittelevässä kirjeessään Zelter kirjoittaa Goethelle: löytyihän sulla loppuviimexi tähän tarkoitukseen sopiva kirjoitustapa, joka on kuin kirkas elementti, jonka ketterät asukkaat uivat toistensa läpi räpytellen tai tummentuen, liikkuen ylöspäin. ja alas eksymättä tai exymättä. Se, mitä Zelterin koskaan tarpeeksi arvostetulla tavalla ilmaistaan, havainnollistaa, kuinka runoilijan kaavamainen, lumoava tyyli muistuttaa lumoavaa refleksiä vedessä. Ja tyylin lisäksi se osoittaa tuon "ilojärven" merkityksen ja lopulta koko teoksen merkityksen. Aivan kuten näennäinen sielu ilmestyy epäselvästi, houkuttelee viattomalla selkeydellä ja johdattaa alas syvimpään pimeyteen, niin myös vesi osallistuu tähän outoon taikuuteen. Koska se on toisaalta musta, tumma, käsittämätön, mutta toisaalta heijastava, selkeä ja kirkastava. Tästä vesiaiheesta lähtee Benjyn sanamylly taas pyörimään:
ellauri345.html on line 677: Hänen varhaiset teoksensa perustuvat Georg Wilhelm Friedrich Hegelin, Friedrich Wilhelm Joseph Schellingin, Franz von Baaderin ja Jakob Böhmen vaikutteisiin ja ovat luonteeltaan romanttis-teosofisia.
ellauri345.html on line 681: Vuonna 1842 julkaistulla The Fire and Moloch Service of the Ancient Hebrews -kirjoituksella hän yritti todistaa, että muinaisten heprealaisten alkuperäinen uskonto oli molokkien jumalanpalvelus, joka vasta myöhemmin kääntyi inhimillisempiin muotoihin ja edelleen vanhaan muotoon. Jehova elää. Hänen näkemyksensä huipentuivat toteamukseen, että Jehova ja Molok olivat alun perin yksi ja sama Jumala. Samana vuonna 1842 hänen ystävänsä Friedrich Wilhelm Ghillany julkaisi Nürnbergissä teoksen, joka oli yhtä epätieteellinen kuin juutalaisvastainen.
ellauri345.html on line 685: Kaikesta tästä huolimatta Daumer ei ollut ateisti. Hän kuvaili romanttista maailmankatsomustaan ​​teistiseksi naturalismiksi tai harvemmin teistiseksi materialismiksi. Hänen teoksensa The Glory of the Blessed Virgin Mary, joka julkaistiin salanimellä vuonna 1841, osoittaa filosofisen ristiriidan, johon hän joutui. Työ johti läheisen ystävyyden päättymiseen Ludwig Feuerbachin kanssa. Vuonna 1850 hän sai jyrkän hylkäämisen Karl Marxilta, joka oli siihen asti myös ollut Daumerin partisaani. Syy Marxin lähtemiseen oli Daumerin teos Uuden maailmanajan uskonto. Yritys kombinatoris-aforistiseen perusasenteeseen. Marx näki tässä teoksessa "tyhmän talonpoikaidyllin", jonka "modernin maatalouden ja nykyaikaisten koneiden pitäisi kumota."
ellauri345.html on line 687: Vaikka hän keskittyi pääasiassa runouteen 1850-luvulla, hänen työlleen on ominaista "vahva sisäinen viittaus islamiin ja lyhyen aikaa juutalaisuuteen". Mutta aikalaistensa suureksi yllätykseksi hän kääntyi katolilaisuuteen Mainzin katedraalin taivaaseenastumispäivänä vuonna 1859. Samana vuonna ilmestyneissä kääntymyskirjoituksissaan Kääntymäni ja Rooman kolmoiskruunu hän selitti muuttonsa epätoivolla itselleen ja lähimmäisilleen ja ajalle yleensä. Tämän tunnustuksen mukaan hänen kääntymyksensä laukaisijana oli ranskalaisen romantiikan Charles Nodierin teoksen lukeminen, joka uskoi, että ihminen korvattaisiin korkeammalla olennolla, jonka olemassaolo ei olisi väliaikaista vaan pysyvää - tulevaisuuden enkeli. Daumer uskoi tunnistavansa Kristuksen tässä olennossa. Sellaiset me haluaisimme!
ellauri346.html on line 76: "Kohtalon ironia. Jatkuu" on Timur Lenkin ohjaama venäläinen komedia - melodraamaelokuva , joka on jatkoa Eldar Rjazanovin elokuvalle " Kohtalon ironia eli Nauti kylpylästäsi! "(1976). Elokuva sai ensi-iltansa 21. joulukuuta 2007. Uuden kuvan juoni on sekä jatko-osa että remake, joka on tehty "sankareiden lasten" -mallin mukaan kuten Superman Tattoon poika. Alkuperäisen teoksen sankareilla on lapsia, joiden välillä tapahtuu samat yhdynnät kuin vanhempiensa välillä.
ellauri347.html on line 235: Alkaen hänen ensimmäisestä huipputeoksestaan vuonna 1941, Pako vapaudesta (tunnetaan Isossa-Britanniassa nimellä The Fear of Freedom), Frommin kirjoitukset olivat merkittäviä sosiaalisista ja poliittisista kommenteistaan sekä niiden filosofiset ja psykologiset taustat. Itse asiassa Pako vapaudesta nähdään yhtenä poliittisen psykologian. Hänen toinen tärkeä teoksensa, Ihminen itselleen: Tutkimus etiikan psykologiaan, julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1947, jatkoi ja rikasti Pako vapaudesta. Yhdessä nämä kirjat hahmottelivat Frommin teorian ihmisluonteesta, joka oli luonnollinen tulos Frommin ihmisluontoteoriasta.
ellauri348.html on line 731: Ossian ( / ˈ ɒ ʃ ən , ˈ ɒ s i ən / ; irlantilainen gaeli / skotlantilainen gaeli : Oisean ) on kertoja ja väitetty kirjoittaja skotlantilaisen runoilijan James Macphersonin julkaisemassa eeppisessä runosarjassa , alun perin Fingal ja (1761) Temora (1763), ja yhdistettiin myöhemmin nimellä The Poems of Ossian. Macpherson väitti keränneensä skotlannin gaelinkielistä suullista materiaalia, jonka sanottiin olevan muinaisista lähteistä, ja että teos oli hänen käännöksensä tästä materiaalista. Ossian perustuu Oisíniin, Fionn mac Cumhaillin pojaan (englanninkielinen Finn McCool), legendaariseen irlantilaisen mytologian bardiin. Nykyaikaiset kriitikot olivat jakautuneet näkemyksensä teoksen aitoudesta, mutta nykyinen yksimielisyys on, että Macpherson sävelsi runot suurelta osin itse, hyödyntäen osittain keräämänsä perinteistä gaelilaista runoutta.
ellauri349.html on line 754: Kreikkalaisen mytologian ja muinaisten kreikkalaisten runoilijoiden, kuten Pindarin ja Sophokleen, ihailijana Hölderlin seurasi Johann Wolfgang von Goethen ja Friedrich Schillerin perinnettä ja sekoitti teoksissaan kristillisiä ja kreikkalaisia teemoja. Martin Heidegger (katso hänen pääteoksensa Oleminen ja aika), johon Hölderlinillä oli suuri vaikutus, sanoi:
ellauri349.html on line 793: Perhosten valtakunta oli ensimmäinen Sphinx-kustantamon (Kustannusosakeyhtiö Sphinx Oy) julkaisema teos. Kustantamon perustivat v.1998 Heidi Liehu ja hänen äitinsä, kirjailija Rakel Liehu. Perhosten valtakunta on filosofinen, feministinen, osin lyyrinen teos, ja se herätti aikoinaan huomiota, ei vaan laajuutensa tähden, vaa ehkä myös siksi, että tämän teoksen myötä Liehu antoi siihenastisista tavoistaan poiketen haastatteluja. Muihin filosofisiin teoksiin kuuluu mm. teos Ihana Kristus (Kirjapaja 2006).
ellauri349.html on line 799: Liehun runokokoelmista kahdeksannessa, vuodelta 2011, Luumupuu kukkii, se muistelee sinua (WSOY) näkyy vahvasti isän kuoleman (2008) aiheuttama suru. Tämän teoksen jälkeen seurasi Liehulla pitkä julkaisutauko, koska se sai valtiolta stipendejä. Vasta keväällä 2021 Liehu iski jälleen. Uusia teoksia ovat runokokoelma Luumu- eivaan Omenapuu odottaa minua takaisin (Sphinx 2021) ja Liehun eräänä elämäntyönään pitämä laaja teos, hänen loppuunsaattamansa lääninrovasti Jouko Liehun, hänen isänsä, muistelmat (Jouko Liehu ja Heidi Liehu: Päivieni loppuun asti, Sphinx, 516 sivua). Teos ilmestyi syksyllä 2021. Siihen sisältyvät Heidi Liehun jälkisanat, joissa hän tuo esiin henkilökohtaistakin elämäänsä isän merkityksen valossa. (Mitämitä!? This I gotta see!) Hän liikkuu lyyrisellä tempolla, tajunnanvirran aalloilla ihmisen kuoleman ja surun äärellä. Teoksessa nousee vahvasti esiin hengellinen sanoma, niin isän elämäntien kuin Heidi Liehun jälkisanojen myötä. Läsnä teoksessa on myös elintasopakolaisuuden teema Jouko Liehun vienankarjalaisten evakkovanhempien kautta:
ellauri352.html on line 318: Hänen pääteoksensa La Morale on vielä kesken, ja siinä on vain väliaikainen johdanto.
ellauri353.html on line 79: Marko oli naimisissa Tuulikki Viljasen (nyk. Valkonen) kanssa vuosina 1961–1973, ja tästä avioliitosta syntynyt poika Janne Tapper on teatteriohjaaja ja teatterintutkija. Avioliitto päättyi eroon kirjailijan alkoholin ja lääkkeiden liikakäytön vuoksi. Valkonen on kirjoittanut Tapion elämästä ja kirjailijantyöstä sekä elämästään Tapion puolisona teoksen Mäyhä (2003) 30 vuotta eron ja Mäyhän nolpahtaneen lopun jälkeen.
ellauri353.html on line 103: Loysä siitä tulikin ja lörpöttelevä, ihan kuin olisı irronnut päästä ruuveja. Vuolaus oli uusi ominaisuus ennen niin pidättyväisessä ja hienossa Markossa. Olisiko jotenkin yhdensuuntaista hänen "uuden juoppominuutensa" kanssa? mınä aprikoin. Hänhän repasti ja "fabuloi" yhtenään, hänen päästään paljastui ehtymätön aarnio kaiken maa- ilman renkutuksia, sutkauksia, vitsejä. En tiennyt, että hänessä sellaisia olikaan. Marco ei ollut mitään huumormiehiä. Romaanin kirjoittamisen aikaan kirjailija Marko Tapio oli jo pahasti alkoholisoitunut, mikä välittyy teoksen lukuisista juopottelukohtauksista. Ottikohan Ullanlinnan psykiatri kopin Mummokullan viimeisestä matkasta mattokäärön sisässä? Tään Nolpon jouzenlaulun voisi ehkä lukaista. Tulee ihan paha mieli kun lukee Nolpon toilauxista. Ei pitäisi pojan olla noin kiinni isässä.
ellauri353.html on line 353: Vuonna 1915 Babel valmistui ja muutti Petrogradiin uhmaten lakeja, jotka rajoittivat juutalaisia asumasta Pale of Settlementin ulkopuolella. Babel puhui sujuvasti ranskaa venäjän, ukrainan ja jiddishin lisäksi, ja hänen varhaisimmat teoksensa kirjoitettiin ranskaksi. Mikään hänen tarinoistaan tällä kielellä ei kuitenkaan ole säilynyt.
ellauri359.html on line 76: William Blake (28. marraskuuta 1757 Lontoo – 12. elokuuta 1827 Lontoo) oli englantilainen runoilija, kuvataiteilija ja kirjanpainaja. Blaken tuotantoa luonnehtii mystiikka, okkultismi ja jyrkkä yhteiskuntakritiikki. Hän teki kirjansa täysin itse: hän kirjoitti, kuvitti, painoi ja kaiversi teoksensa. Aikalaisilta Blaken teokset eivät saaneet huomiota, vaan hänen tuotantonsa herätti kiinnostusta vasta 1900-luvulla.
ellauri359.html on line 187: Isäni Toni Erdman väittää, että Blake oli pettynyt konfliktien poliittisiin tuloksiin, koska huomasi, että ne olivat yksinkertaisesti korvanneet monarkian vastuuttomalla merkantilismilla. Vaikka hän myöhemmin hylkäsi monet näistä poliittisista uskomuksista, hän säilytti ystävällisen suhteen poliittisen aktivistin Thomas Painen kanssa; hän sai vaikutteita myös ajattelijoilta, kuten Emanuel Swedenborg. Näistä tunnetuista vaikutuksista huolimatta Blaken teoksen ainutlaatuisuus tekee hänen luokittelunsa vaikeaksi. 1800-luvun tutkija (täh?) William Michael Rossetti luonnehti häntä "kunniakkaaksi valontekijäksi" ja "mieheksi, jota edeltäjät eivät estäneet, eikä häntä saa luokitella aikalaisten joukkoon eikä korvata tunnetuilla tai helposti arvioitavilla seuraajilla".
ellauri360.html on line 44: Elokuva tunnetaan arvoituksellisesta kerronnallisesta rakenteestaan, jossa todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat. Myös kohtausten tapahtuma-ajan ja -paikan suhde toisiinsa jää osin avoimeksi. Unenomainen elokuva on jakanut yleisön mielipiteitä: jotkut pitävät sitä mestariteoksena, toiset käsittämättömänä. Mun mielestä se oli jälkimmäistä.
ellauri362.html on line 155: Peacockin oma paikka kirjallisuudessa on ennen kaikkea satiirikko. Se, että hän on kuitenkin ollut vain harvojen suosikki, johtuu osittain hänen teoksensa erittäin älyllisestä laadusta, [ tarvitaan lainaus ], mutta pääosin hänen tavanomaisen kirjailijan pätevyyden puutteesta, josta hän ei piittaa paskan vertaa. Hänellä ei ole juonta, vähän inhimillistä kiinnostusta eikä johdonmukaista luonteen määrittelyä. Hänen persoonansa ovat pelkkiä nukkeja tai parhaimmillaan abstraktien ominaisuuksien, kuten armon tai kauneuden, inkarnaatioita, mutta kauniisti kuvattuina.
ellauri362.html on line 166: Thomas Jefferson Hogg (24. toukokuuta 1792 – 27. elokuuta 1862) oli brittiläinen asianajaja ja kirjailija, joka tunnetaan parhaiten romanttisesta ystävyydestään romanttisen runoilijan Percy Bysshe Shelleyn kanssa. Hogg kasvoi Durhamin kreivikunnassa, mutta vietti suurimman osan elämästään Lontoossa. Hän ja Shelley ystävystyivät opiskellessaan University Collegessa Oxfordissa ja pysyivät läheisinä Shelleyn kuolemaan asti. Oxfordissa ollessaan he tekivät yhteistyötä useissa kirjallisissa projekteissa, jotka huipentuivat heidän yhteiseen karkotukseensa "The Necessity of Atheism" -nimisen esseen julkaisemisen jälkeen. He pysyivät hyvinä ystävinä, mutta heidän suhteensa oli joskus kireä, koska Hogg oli romanttisesti kiinnostunut lörppävittuisista naisista, jotka olivat romanttisessa suhteessa Shelleyn kanssa. Suurin osa hänen kirjoittamistaan ​​fiktioista oli huonoxi arvioitua. Hänen tunnetuin kirjallinen teoksensa oli Percy Bysshe Shelleyn elämä, runoilijan keskeneräinen elämäkerta. Vaikka kirja oli hyvin tutkittu ja maalasi selkeän kuvan Shelleystä nuorena miehenä, sitä kritisoitiin Percyn esittämisestä negatiivisesti. Kärsittyään kihdistä Hogg kuoli unissaan. Uni jäi kesken viimeinen.
ellauri362.html on line 416: Elias Canettin teoksen Mass and Power -osiossa Domination and Paranoia Muistelmat edustavat perusteellisinta valta-aiheeseen liittyvää asiakirjaa. Elias Canetti (25. heinäkuuta 1905 Rustšuk, Bulgaria – 14. elokuuta 1994 Zürich, Sveitsi) oli bulgarialaissyntyinen brittiläinen Nobel-kirjailija, joka kirjoitti saksaksi. Hänen pääteoksenaan pidetään romaania Sokeat, vaikka oikeasti se lienee saanut 1981 dynyprenikan lähinnä tosta antinazismista. Canettin suku oli Espanjan sefardijuutalaisia, jotka olivat paenneet Iberian niemimaalta vuonna 1492 juutalaisvainoja. Perheen alkuperäinen nimi oli Cañete, ja se muutettiin Canettiksi.
ellauri362.html on line 418: Joukko ja valta (saks. Masse und Macht) on Elias Canettin kirjoittama esseemuotoinen tutkielma sosiaalipsykologiasta. Kirja julkaistiin vuonna 1960, ja sitä voidaan pitää Canettin pääteoksena, jos halutaan, toinen mahdollisuus on Sokeat. Joukko ja valta on käännetty useille kielille, ja englanninkielinen käännös vuodelta 1962 on tekijän auktorisoima. Canetti tarkastelee teoksessaan joukkoilmiöitä ja vallankäyttöä. Vaikka hänen työnsä on paljolti Gustave Le Bonin ja Sigmund Freudin kritiikkiä, ei näitä kirjoittajia mainita alkuteoksessa nimeltä. Canettin tyylikeinona on voimakas eläytyminen kuvattuihin tapahtumiin.
ellauri368.html on line 87: LEBENSOHN, MICAH JOSEPH (tunnetaan myös nimellä Mikhal; 1828–1852), yksi *Haskalahin merkittävimmistä heprealaisista runoilijoista. Vilnassa syntyneen Abraham Dov *Lebensohnin (Adam ha-Kohen), joka oli aikansa johtava intellektuelli ja yksi sen merkittävimmistä runoilijoista, poika Micah Lebensohn sai perusteellisen heprealaisen koulutuksen, mukaan lukien intensiivisen Raamatun tutkimisen. Toisin kuin muut hänen aikansa nuoret, jotka joutuivat kamppailemaan voidakseen opiskella maallisia aineita, Lebensohn oli yksityisopetuksessa saksaa, puolaa, venäjää ja ranskaa. Hän osoitti jo varhaislapsuudessa suurta kiinnostusta kirjallisuuteen ja aloitti kirjallisen toiminnan hepreantamalla saksalaista runoutta. Hänen 19-vuotiaana käännettyä suurimman osan Vergilin Aeneidin toisesta kirjasta Schillerin saksankielisestä versiosta (97 säkeistöä) vahvisti Lebensohnin maineen Vilnan kirjallisuusmaailmassa. Vuotta myöhemmin hän käänsi Vittorio Alfierin näytelmän Saul nimellä Aḥarit Sha'ul. (Kaikista säilyneistä kopioista osia käännöksestä puuttuu.) 17-vuotiaana Lebensohn sairastui vakavasti tuberkuloosiin ja hänet lähetettiin Berliiniin sairaanhoitoon. Lääkäreiden neuvosta hän kokeili Salzbrunnin kylpylää vuonna 1849, mutta palasi Berliiniin talvella. Seuraavan kesän hän vietti Reinerzin kylpylässä, jossa hänen tilansa parani, ja siellä hän kirjoitti parhaan teoksensa. Talven tullessa hän sai shuubin ja palasi isänsä kotiin Vilnaan, missä hän kuoli 24-vuotiaana.
ellauri369.html on line 45: Päinvastoin taas, meidän kannaltamme katsoen ovat aivan asianmukaisia monet seikat, joita kreikkalaiset pitävät sopimattomina. Ketāpā roomalaista hävettäisi tuoda vaimonsa pitoihin tai missä talon emäntä pysyttelisi poissa asunnon tärkeimmistä huoneista eikä tapaisi muita ihmisiä? Aivan toisin on laita Kreikassa; siellä näet nainen voi osallistua vain sukulaisten keskisiin kutsuihin eikä hän saa oleskella muualla talossa kuin sen sisimmässä, gynaikonitis-nimisessä osassa, jonne on pääsy ainoastaan lähisukulaisilla. Mutta tämän enempää en tässä voi esitellä näitä hullunkurisia seikkoja; siitä minua estää sekä teokseni koko että kiire päästä käsittelemään alkamaani aihetta. Saavun nyt siis itse tehtäväni ääreen ja esitän tässä kirjassani kuuluisien ulkomaalaisten suurmiesten elämäkertoja.
ellauri369.html on line 319: Helmi- ja maaliskuussa hän käänsi Jöns Jacob Berzeliuksen teoksen kun Jöns ei kazonut, ja syyskuussa hän "luki Goethea ". Marraskuussa hän ilmoittautui "skotlannin oikeuden luokkaan " ja opiskeli David Humen (asianajaja) johdolla. Joulukuussa 1819 ja tammikuussa 1820 Carlyle teki toisen julkaisuyrityksensä kirjoittamalla arvosteluartikkelin Marc-Auguste Pictet'n kazauksesta Jean-Alfred Gautier'n teoxeen Essai historique sur le problème des trois corps, joka jäi julkaisematta ja kadonnut. Oikeustieteen luokat päättyivät maaliskuussa 1820, eikä hän jatkanut aihetta enempää.
ellauri369.html on line 343: Carlylen isän kuolema tammikuussa 1832 ja hänen kyvyttömyytensä osallistua omiin hautajaisiinsa sai hänet kirjoittamaan ensimmäisen teoksen, josta tuli muistio, joka julkaistiin postuumisti vuonna 1881. Carlyle ei ollut löytänyt kustantaja, kun hän palasi Craigenbuttockiin maaliskuussa, mutta hän oli aloittanut tärkeitä ystävyyssuhteita Leigh Huntin ja John Stuart Millin kanssa . Sinä vuonna Carlyle kirjoitti esseet "Goethen muotokuva", "Goethen kuolema", "Goethen teokset", "Biografia", " Boswellin Johnsonin elämä " ja humoristisen "Corn-Law Rhymes".
ellauri370.html on line 603: Essai-teoksensa lopussa hän ennusti, että "aasialainen" Venäjän keisarikunta tulisi pian Euroopan johtavaksi vallaksi, mutta että se menettäisi myöhemmin ylivalta-asemansa Kiinalle, sitten kun tämä on nykyaikaistunut, ja että lopulta kiinalaiset valloittaisivat Euroopan. Aika selvänäköistä!
ellauri370.html on line 625: Vuonna 1869, Rio de Janeirossa oleskelunsa ikävystyessä, Gobineau palasi romanttiseen proosaan. Hänen yhdessä päivässä kirjoitettua novelliaan Adelaide pidetään joskus hänen mestariteoksenaan, vaikka se ilmestyi vasta postuumisti. Kahden naisen väliseen mustasukkaisuuteen keskittyvä tapaus, on täynnä julmuutta, röyhkeyttä ja huumoria.
ellauri377.html on line 216: Totuuden evankeliumi ( koptiksi : ⲡⲉⲩⲁⲅⲅⲉⲗⲓⲟⲛ ⲛ‌ⲧⲙⲏⲉ, latinisoituna: p- euaggelion n-tmêe) on yksi gnostisen eli haaksimaalaisen testamentin aputeksteistä. Se on olemassa kahdessa koptikielisessä käännöksessä kreikasta. Koptilainen teksti nimeltä Totuuden evankeliumi kantaa samaa otsikkoa, jonka Irenaeus ilmoitti kuuluvan Valentinuksen tekstiin. Eli sen tunsi Irenaeus Lyonista, joka vastusti sen gnostilaista sisältöä ja julisti sen harhaopiksi. Irenaeus julistaa sen yhdeksi "Valentiniuksen" opetuslasten räpellyxistä, ja teoksen samankaltaisuus muiden Valentinuksen ja hänen seuraajiensa kuviteltujen teosten kanssa on saanut monet tutkijat olemaan samaa mieltä.
ellauri377.html on line 230: Teksti on kirjoitettu vahvalla runollisella taidolla (sen huomaa käännöksessäkin), ja se sisältää vahvasti syklistä teemaesitystä. Se ei ole "evankeliumi" Jeesuksen Nasaretilaisen tekojen selostuksen merkityksessä, vaan se ymmärretään paremmin saarnana. Oppineet pitävät tekstiä yleisesti yhtenä parhaista kirjoitetuista teksteistä koko Nag Hammadi -kokoelmassa, pitäen sitä erittäin arvokkaana sekä suurena kirjallisena teoksena että gnostisena eksegeesinä useista kanonisista ja muista evankeliumeista. Esitetyt ajatukset tosin poikkeavat valentinilaisen gnostilaisuuden näkemyksistä.
ellauri381.html on line 577: Tähän mennessä Aleksanteri Isajevitšin kuntoutuspyyntöä ei ollut vielä hyväksytty, vaikka se olisi todennäköisesti voinut tarkoittaa hänen tunnustaneen ​​lojaalisuutta ​​olemassa olevaa poliittista järjestelmää kohtaan. Jos kuitenkin uskot häntä, hän palasi maanpaosta aikomuksenaan jatkaa aloittamaansa venkoilua. Ensinnäkin hän halusi lähettää teoksensa ulkomaille. Tuolloin tämä oli sinänsä rikos, ja jos otetaan huomioon tarinoiden "Preussin yöt" ja "Voittajien juhla" sisältö, joiden sivuilta Neuvostoliiton vastatiedusteluupseerit ilmestyivät mitä rumimmassa muodossa, niin niiden julkaiseminen ulkomailla saattaa viivästyttää toista ajanjaksoa.
ellauri384.html on line 187: Joseph Heller (1. toukokuuta 1923 – 12. joulukuuta 1999) oli yhdysvaltalainen romaanien, novellien, näytelmien ja käsikirjoitusten kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on vuoden 1961 romaani Catch-22, satiiri sodasta ja byrokratiasta, jonka nimestä on tullut synonyymi absurdille tai ristiriitaiselle valinnalle. Hänet nimitettiin vuonna 1972 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Absurdia kyllä mitali meni sakemanni Heinrich Böllille.
ellauri386.html on line 258: Raleigh palasi Englantiin vuonna 1581, ja hänestä tuli pian kuningatar Elisabet I:n suosikki. On olemassa suosittu myytti, jonka mukaan hän kerran laittoi viittansa mutaan kuningatar Elizabeth I:lle, mutta ystävyyden katsotaan yleensä olevan Raleighin karismaa. Kuningattaren suosiolla hänelle annettiin viinimonopoli vuonna 1583 ja useita kiinteistöjä Irlannissa, joka oli Englannin omistuksessa samana vuonna, kun hänet valittiin ritariksi, 1585. Kaksi vuotta myöhemmin hänet nimitettiin kuningattaren vartijoiden kapteeniksi, ja hän "hoiteli" jatkuvasti Kuningatarta. Hänen tutkimusmatkansa hänen nimensä alla johti Roanoke Islandin kadonneeseen siirtokuntaan nykyisessä Pohjois-Carolinassa, ja vuonna 1589 hän jätti hovin ja meni Irlantiin. Siellä hän tapasi Edmund Spenserin, Faerie Queenin kirjoittajan. Raleighin sponsoroinnin ansiosta Spenser saattoi saada teoksen valmiiksi, ja yksi hänen soneteistaan, Methought I Saw the Grave Where Laura Lay johtaa sitä.
ellauri386.html on line 262: Vuonna 1595 Raleigh ja Laurence Kemys lähtivät etsimään El Doradoa ja saavuttivat Guyanaan asti, mikä tarjosi heille kohtuullisen määrän kultaa kotiin vietäväksi. Seuraavan vuoden aikana hän julkaisi Discovery of Guayanan. Vuoteen 1600 mennessä hän oli Jerseyn kuvernööri, mutta vain kolme vuotta myöhemmin Raleigh todettiin syylliseksi Espanjan kanssa Englannin vastaiseen juoniin, joka liittyi kuninkaan salamurhaan. Hänet pidettiin Lontoon Towerissa, jossa hän aloitti keskeneräisen The History of the World -teoksensa vuonna 1614. Hänet vapautettiin kaksi vuotta myöhemmin. Muutaman epäonnistuneen espanjalaisen tehtävän jälkeen Raleigh palasi kotiin Englantiin, missä hänet teloitettiin aiemman syytteen perusteella maanpetoksesta. Historiallisen panoksensa lisäksi hänen tunnetuimpia kirjallisia teoksiaan ovat Sir Philip Sidneyn epitafi, Even sellainen aika ja Sir Walter Raleigh pojalle. A. Latham tuotti runonsa vakiopainoksen vuonna 1951. Info toimittaa tiedot, kiitos.com ja Poetry for the People. Lue vähemmän, luulet enemmän.
ellauri389.html on line 137: Williamin veli Virgil oli kanssa Samin lemppari. Vuonna 1789 Bill julkaisi hyvin pienessä kvarttoteoksessa teoksen Fourteen Sonets, jotka saivat suuren yleisön lisäksi myös Samuel Taylor Coleridgen ja William Wordsworthin suuren suosion. Coleridge tunnusti hänet Charlotte Smithin ohella sonettimuodon yleisen elvyttämisen kätilöxi heidän sukupolvessaan. Smith jätti miehensä ja alkoi kirjoittaa tukeakseen lapsiaan. Hänen ansiotaan on, että hän muutti sonetin surullisen tunteen ilmaisuksi, ja hänen varhaisissa romaaneissaan on havaittavissa sentimentaalisuutta. Myöhemmät romaanit, kuten Desmond ja The Old Manor House, ylistivät Ranskan vallankumouksen ihanteita. Laskeva kiinnostus niihin briteissä jätti hänet köyhyyteen vuoteen 1803 mennessä. Hän tuskin pystyi pitämään kynää, hän myi kirjakokoelmansa maksaakseen velkojaan ja kuoli vuonna 1806.
ellauri389.html on line 461: Hän käänsi Pentti Saarikoskena proosaxi Homeroxen kootut runot. Lordi Byronin ällöämä Robert Southey julkaisi 1834−1837 hänen teoksistaan 15 niteen lähes täydellisen laitoksen. Henry Thomas Griffith toimitti julkisuuteen 1874 hänen loput julkaisemattomat teoksensa. Cowperin yksityisen kirjeenvaihdon julkaisi joku toinen jäbä 1824.
ellauri390.html on line 191: Krestovski syntyi ukrainalaiseen aatelisperheeseen ja opiskeli Pietarin yliopistossa. Hän julkaisi ensimmäiset teoksensa vuonna 1857. Aluksi hän myötäili edistyksellistä nuorisoa, mutta siirtyi vuonna 1863 taantumuksen leiriin kuten tuttavansa Fedja ja maailman paskin Nalle. Yliopistossa hän ystävystyi radikaalin kriitikon Dmitri Pisarevin kanssa ja kirjoitti Russian Word -lehteen. Kirjailijan tunnetuin teos on Pietarin alamaailmaa ja ylimystöä sensaatiomaisesti kuvaava romaani ”Pietarin slummit”, ven. Peterburgskije truštšoby, 1864–1867). Hänen romaaninsa oli monen tunnin henkilökohtaisen tarkkailun tulos. ”Nihilisminvastaisen” dilogian Krovavyi puf (”Verinen isku”) viihderomaanit Panurgovo stado (”Panurgin lauma”, 1869) ja Dve sily (”Kaksi voimaa”, 1874) esittävät Venäjän 1860-luvun vallankumousliikkeen puolalaisten nationalistien juonittelun tuloksena.
ellauri390.html on line 204: Vuonna 1857 hän julkaisi ensimmäiset teoksensa. Hänen kommunikointitaitonsa erottui, hän oli lahjakas puhuja; harjoitti musiikkia ja maalausta; hänestä tuli kirjallisuuspiirien säännöllinen jäsen, tapasi D. I. Pisarevin, A. A. Grigorjevin, F. M. Dostojevskin, M. M. Dostojevskin y.m. kirjailijoita. Osallistunut erilaisten aikakauslehtien julkaisemiseen. Vuonna 1861 hän meni naimisiin näyttelijätär V. D. Hrynyovan kanssa. Vuosina 1865-1866 hän oli Varsovan vankityrmien tutkimuskomission kirjallinen jäsen. Vuonna 1867 hän matkusti Volgaa pitkin.
ellauri390.html on line 206: Vuonna 1868 hän liittyi 14. Ulan Yamburgin rykmenttiin Grodnon kaupungissa, aliupseerina. Vuonna 1873 hän julkaisi teoksen "The History of the 14th Lancers Yamburg rykmentti", vuonna 1874 hänet siirrettiin kaartiin. Vuonna 1876 hän kokosi Aleksanteri II: n ehdotuksesta "Historia of His Majesty's Ulan Life Guard rykmentin historia".
ellauri390.html on line 215: "Pietarin slummet. Hyvinsyötyjen ja nälkäisten kirja" on Vsevolod Krestovskin seikkailunhaluinen romaani ja hänen kuuluisin teoksensa. Romaani kirjoitettiin kirjailija N. G. Pomyalovskyn vaikutuksen ja tuen alaisena. Hän antoi hänelle idean suuresta romaanista E. Xun " Pariisilaisten mysteerien " hengessä, joka yhdistäisi realistiset ja romanttiset suuntaukset.
ellauri390.html on line 225: Romaani oli yksi suosituimmista kirjallisista tapauksista Venäjällä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Seikkailunhaluinen juoni, psykologisesti ja realistisesti tarkat kuvat hahmoista, tutut paikat, joissa toiminta tapahtuu, tyypillisiä luonnoksia eri yhteiskuntaluokkien elämästä - kaikki tämä herätti lukijassa kiinnostusta ja laajaa keskustelua. Lausumat olivat hyvin erilaisia: I. S. Turgenev kutsui sitä "hölynpölyksi", kuuluisa kustantaja ja toimittaja A. S. Suvorin huomautti ironisesti teoksen "stenografismista" ja V. I. Nemirovich-Danchenko päinvastoin oli yksi enemmistölukijoista, jotka ylistivät romaanin korostaen erityisesti sen sexuaalirikollisen toiminnan dynaamisuutta.
ellauri390.html on line 245: Vsevolod Krestovskin merkittävimpänä teoksena pidetään romaania "Pietarin slummit" (venäjäksi "Петербургские трущобы"). Romaani julkaistiin Patrionic Notes -lehdessä (1864-1866), otteita siitä julkaistiin myös Epokha-lehdessä (1864). Romaani julkaistiin erillisenä neljänä osana vuonna 1867 ja siitä tehtiin useita näköispainoxia.
ellauri392.html on line 184: Vuonna 1949 Sutzkever perusti jiddishinkielisen kirjallisuuden neljännesvuosittain Di goldene keyt (Kultainen ketju), Israelin ainoan jiddish-kirjallisuuden lehdykän neljännesvuosittain, jota hän toimitti sen lopettamiseen vuonna 1995 saakka. Sutzkever elvytti jiddishinkielisten kirjailijoiden uraa Euroopassa, Amerikassa, Neuvostoliitossa ja Israelissa. Monet sionistisessa liikkeessä kuitenkin hylkäsivät jiddishin tappiomielisenä diasporan argotina. "He eivät revi minun kieltäni juurineen", hän vastasi. "Minä herätän kaikki sukupolvet myrskylläni." Eipä herättänyt. Ylen surulliselta näytti. 1930-luvulla hänen teoksensa käänsi venäjäksi Boris Pasternak.
ellauri392.html on line 350: Kaunainen Harry vittuilee myös Roman Ingardenille. Ennen toista maailmansotaa Roman julkaisi teoksensa enimmäkseen saksaksi, ja sodan jälkeen puolestaan puolaksi. Tämän vuoksi hänen ontologiaa käsittelevät pääteoksensa jäivät vaille laajemman filosofisen yhteisön huomiota. Siitä huolimatta Ingardenin kirjoituksilla on ollut epäsuoraa kulttuurista vaikutusta hänen oppilaansa, mahdollisen paavin Karol Wojtylan kirjoitusten kautta.
ellauri398.html on line 263: Vuonna 2017 Amy-Jill kirjoitti Australian Broadcasting Companylle artikkelin "Ei ole hyvä olla yksin: Raamattu ja homoseksuaalisuus uudelleen." Tämän teoksen aiheena oli Australiassa keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Huolimatta lukuisista, jopa lukemattomista artikkeleista, joissa käsitellään tällaisissa keskusteluissa tyypillisesti mainittujen raamatunkohtien tulkintaa, jotkut pastorit ja papit käyttävät edelleen Raamattua tavoilla, jotka sulkevat pois ja tuomitsevat omituiset ihmiset.
ellauri398.html on line 592: tunnettiin länsimaissa rationalismin kommentaattorina ja isänä. Hänen yhtenäisyydestään älykkyydestään , joka ehdotti, että kaikilla ihmisillä on sama äly, tuli yksi tunnetuimmista ja kiistanalaisimmista averroistisista opeista lännessä. Katolinen kirkko tuomitsi hänen teoksensa vuosina 1270 ja 1277.
ellauri401.html on line 228: Kuultuaan opiskelukaverilta teosofiasta Pekka säntäsi kirjastoon ja lainasi A.P. Sinnettin niteen Den dolda världen. Kotona hän avasi heti Den dolda världen -teoksen ja luki muutamia lauseita sen ensimmäisestä luvusta. Niissä ”puhuttiin adeptien* veljeskunnasta ja selitettiin, kuinka on ollut ja yhä on ihmisiä, joilla on syvempi tieto luonnon ja elämän salaisuuksista kuin yhdelläkään tiedemiehellä.” Pekka ei voinut lukea sen enempää, sillä hänet ”valtasi niin suuri riemun väristys”, että hän oli pakotettu heittäytymään pitkäkseen sohvalleen ja koko hänen olemuksensa ”soi kuin yhdellä äänellä: tämä on totta, tämä on totta!” Luetun vaikutus oli niin valtava, ettei Pekka voinut ”lukea mitään sinä päivänä”, eikä ”ajatella enää mitään muuta”. Aivan kuin ilmestyksessä hän oli ”saanut varmuuden, että tietäjä-ihmisiä on, hän ize yhtenä, ja että hänen kaltaisensa vetelä ihminen voi päästä oikotietä jumalalliseen tietoon”. * Adeptilla tarkoitetaan okkultismissa sellaista ihmistä, joka on saavuttanut vihkimyksen asteen ja tullut esoteerisen filosofian tieteen mestariksi kammattuaan tukan niskaan päin.
ellauri401.html on line 230: Pekka sai käsiinsä myös ryssänamerikkalaisen ämmän H. P. Blavatskyn (1831–1891) Teosofian avaimen vuonna 1890 julkaistun ruotsinkielisen käännöksen Nyckeln till teosofien (kz. mm. albumia 142. ”Luonnollista oli, että minä ensin ahmimalla ahmin, sitten tarkasti luin ja vihdoin uudestaan ja uudestaan luin näitä harvoja kirjoja.” Timeo hominem unius libri. Pekka haki yliopiston kirjastosta kaikki mystiikkaa, teosofiaa ja okkultismia käsittelevät kirjat, mitä oli saatavissa. Hän perehtyi tarkoin eri aikojen viisauteen ja luki Platonia, Jakob Böhmeä, Giordano Brunoa, Paracelsusta, Agrippa von Nettesheimia, Mestari Eckhartia, Johannes Tauleria, Heinrich Susoa, tärisevää Swedenborgia ynnä muuta. Papus’n (Gérard Encausse) kirjojen kautta Pekka tutustui länsimaalaiseen salatieteeseen. ”Hänen teoksensa osoittivat tavatonta oppineisuutta, aineeseensa perehtyneisyyttä ja gallialaista selväjärkisyyttä."
ellauri401.html on line 249: Pekka ei ollut yksin teosofiansa kanssa, sillä Suomessa oli 1895 nelisenkymmentä Teosofisen Seuran (T. S.) hörhöä. Samana vuonna ilmestyi myös Carl Robert Sederholmin teos Teosofia eli sorsan uskonto (Teosofi eller andens religion) – ehkä ensimmäinen Suomessa julkaistu teosofiaa käsittelevä teos, sillä varauksella tosin, että jo hänen aiemmatkin teoksensa olivat samanlaisia hengentuotteita.
ellauri401.html on line 597: ”Se kuvaa alkuaan ruotsinkielisen indologin, tohtori Ensio Kotkan Amerikan matkaa. Kotka ei matkustele muuten vain, hän on okkultisti ja Kristuksen seuraaja ja menee Amerikkaan edistääkseen uuden uskonpuhdistuksen asiaa. Suurta seikkailua ei voi pitää pelkästään kaunokirjallisena teoksena – se on merkittävä uudenaikainen rosenkreutsilainen manifesti. Se kertoo, että näkymätön maailma on olemassa, ja yrittää edistää ihmiskunnan onnellistuttamista. Samalla se on Pekka Ervastin elämän, suuren seikkailun kuvausta.” (Gullman 2020, 273.)
ellauri402.html on line 196: Moina, tuolloin nimeltään Mina tai Minna, syntyi Genevessä Sveitsissä vaikutusvaltaiseen puolalais-juutalaiseen perheeseen isän puolelta ja englantilaisesta ja irlantilaisesta äidin puolelta. Hän muutti Pariisiin, kun hän oli kaksivuotias. Hänen isänsä Michel Bergson saavutti musiikillista menestystä säveltäessään oopperoita Louisa de Montfort ja Salvator Rosa. Hän oli kotoisin Varsovasta ja kuului vaikutusvaltaiseen Bereksohn-perheeseen. Moina Mathersin isoisä Jacob Levison (s. n. 1799) oli kirurgi ja hammaslääkäri. Hänen isoäitinsä oli Katherine Levison, syntynyt Lontoossa v. 1800. Hänen äitinsä täti oli Minna Preuss, syntynyt Hullissa, Yorkshiressa, vuonna 1835, ja hänen äitinsä Kate, os Levison, syntyi myös Yorkshiressa. Hänen vanhin veljensä, myöhemmin Nobel-palkinnon voittaja Henri Bergson, 1859–1941, liittyi College of Francen tiedekuntaan ja tunnetaan parhaiten filosofisen teoksen Creative Evolution kirjoittajasta. Hän oli myös British Society for Psychical Researchin puheenjohtaja.
ellauri402.html on line 443: Hiänen varhainen puuhastelunsa William Butler Yeatsin kassien kanssa – hiän kuvitti kirjan hänen säkeistään – osoittautui katalysaattoriksi joillekin muutoksille Smithin elämässä. Vuonna 1901 hän esitteli hiänet ystävilleen Golden Dawnin hermeettiseen ritarikuntaan. Jossain vaiheessa Golden Dawn -kokemuksensa aikana hän tapasi runoilijan ja mystikko Edward Waiten. Noin 1909 Waite tilasi Smithin tekemään taideteoksen uudelle Tarot-pakanalle, jonka luomisesta hän oli kiinnostunut.
ellauri402.html on line 451: Kaksi vuotta ikonisten Tarot-kuvien luomisen jälkeen Smith kääntyi katolilaisuuteen, ja noin vuosikymmentä myöhemmin hän käytti perinnöstä saatuja varoja avatakseen kodin papeille Cornwallissa Englannissa. Vaikka hän jatkoi kuvien tuottamista, mukaan lukien useita sotaponnisteluja varten toisen maailmansodan aikana, Smith ei ansainnut paljon rahaa työstään eikä koskaan ansainnut rojalteja Tarot-kuvistaan. Vaikka hänen taideteoksensa oli suosittu, hän ei koskaan saavuttanut kaupallista massamenestystä, ja hän kuoli rahattomana Cornwallissa syyskuussa 1951. Myöhemmin hänen henkilökohtaiset tavaransa – mukaan lukien myymättömät taideteokset – huutokaupattiin maksamattomien velkojen maksamiseksi. Valkoinen veljeskunta oli hyljännyt Pamelan joka oli kääntynyt paavin palvojaxi. Karmaiseva seuraava elämä odotti Suomessa Miisun hahmossa 1952.
ellauri402.html on line 827: Sozomen kirjoitti, että teksti oli suosittu munkkien keskuudessa, mikä on järkevää, kun otetaan huomioon teoksen terävä keskittyminen heihin ja siihen, kuinka heidän kohtalonsa eroavat tavallisista kristityistä. Ne, jotka elävät menestyksekkäästi askeettista elämäntapaa, palkitaan paljon enemmän kuin tavalliset kristityt; ne, jotka elävät askeettista elämäntapaa, mutta ovat liian ylpeitä, joutuvat odottamaan palkintoaan; ja niitä, jotka yrittävät mutta epäonnistuvat askeettisessa elämäntyylissä, rangaistaan ​​ikuisella kidutuksella.
ellauri403.html on line 324: Putinismista teoksen kirjoittaneen ranskalaisen filosofin Michel Eltchaninoffin (2015, 2022) mukaan Putinilla poliittisena johtajana ei ole kiinnostusta vakiinnuttaa Venäjälle valtioideologiaa Neuvostoliiton marxilais -leninismin linjan mukaisesti. Hänen puheissaan ja teoissaan voi kuitenkin havaita erilaisia filosofisia vaikutteita. Putinin ideologiassa sekoittuvat hyvin erilaiset filosofiset linjat: Ivan Iljinin (1883–1954) valkokaartin perinteet, Nikolai Danilewskin ( 1822–1885) suurvenäläinen panslavismi, Saksan konservatiivisen vallankumouksen ajatukset Carl Schmittin ympärillä ( 1888–1985), Ernst Jünger (1895–1998) ja Ernst Niekisch (1889–1967), Lev Gumilewin (1912–1992) ja Alexander Duginin (* 1962) euraasialaiset teoriat sekä osia neuvostoajattelusta. Eltchaninoff näkee kaikkien näiden ideologisten lähestymistapojen yhteisen ytimen "imperiumiajatuksessa ja sodan anteeksipyynnössä". Eltchaninoff on iljettävän näköinen.
ellauri408.html on line 577: Varhaisin tunnettu saarnaaja, hän piti saarnoja ja hautajaispuheita, jotka ovat edelleen kuuluisia. Hän on kirjoittanut runsaan kirjallisen teoksen, joka keskittyy henkisyyteen, dauphinin opetukseen, protestanttien vastaiseen kiistaan ja erilaisiin kiistoihin, mukaan lukien ne, joissa hän intti Fénelonia vastaan hiljaismista. Hänet valittiin Ranskan akatemiaan vuonna 1671. Kardinaali Grente näkee hänet "ehkä suurimpana puhujana, jonka maailma on koskaan tuntenut " . Ehkä, ehkä ei. Vaikea sanoa.
ellauri408.html on line 584: 1681, Bossuet kirjoitti diskurssin universaalista historiasta, jossa esiteltyään näkemyksensä maailman historiasta (luomisesta katolisen kirkon voittoon muinaisten valtakuntien kaatumisen kautta) hän etsii järkeä Jumalan suunnitelmista kirkkoaan varten. Hän sekoittaa kaizelmusta ja viittauksia lähteisiin (sekä Raamattu ja kirkon tohtorit että kreikkalais-latinalaiset kirjailijat, kuten Herodotos). "Olimme hämmästyneitä", vinoili Voltaire , "tästä majesteettisesta voimasts, jolla hän kuvaili suurten valtakuntien moraalia, hallitusta, kasvua ja tuhoa, ja näistä nopeista energisen totuuden iskuista, joista hän maalaa ja tuomitsee kansakuntia." Dauphinille hän kirjoitti myös traktaatin Jumalan ja itsensä tuntemisesta , jossa hän yleensä noudatti René Descartesin oppia ja osoitti olevansa suunnilleen yhtä syvällinen filosofi kuin historijoizija. Bossuetilla on hyvin kirjaimellinen käsitys Raamatun totuudesta. 1678 hän poltti Richard Simonin teoksen Vanhan testamentin kriittinen historia.
ellauri408.html on line 632: Ennen kuin siirrymme koko teoksen yksityiskohtaiseen tarkasteluun, huomautamme lukijalle, että Guillaume de Lorrisin osa sisältää noin 4 500 säkettä ja Jehan de Meungin osa noin 19 000.
ellauri409.html on line 226: Tommy opetteli Kiplingin Danny Deeverin ulkoa jo koulupoikana. Samanlainen kylmiö kuin äitinsä. On ilmeistä että Eliotit oli narsisseja koko porukka, alapartaisesta lähetyssaarnaajasta alkaen tuplatyrä Tomiin saakka. Tyra tyrä mörk mörk. Siihen se sarja taisi sitten päättyä, Tomilla ei ollut jälkeläisiä. Runo on balladi joka kuvaa brittisotilaan teloittamista Intiassa murhasta. Hänen rykmenttinsä katsoo hänen teloitustaan paraatimuodostelmassa, ja runo koostuu kommenteista, joita he vaihtavat nähdessään hänet hirtettynä. Runoilija TS Eliot kutsui runoa "teknisesti (samoin kuin sisällöltään) merkittäväksi" pitäen sitä yhtenä Kiplingin parhaista balladeista. Hän sisällytti runon vuoden 1941 kokoelmaansa A Choice of Kipling´s Verse ja tarjosi runon analyysin johdannossa. Eliot kuvaili runon "raskasta rytmiä ja askelvaihdosta" sekä teknisesti että sisällöltään merkittäväksi. Hän päätteli, että Danny Deever oli "kasarmihuoneballadi, joka saavuttaa jotenkin runouden intensiivisyyden". Sekä Yeats että Eliot kirjoittivat pian Kiplingin kuoleman jälkeen, vuosina 1936 ja 1941, jolloin kriittinen mielipide hänen runoistaan ​​oli alhaalla; molemmat kuitenkin antoivat Danny Deeverille hommiota merkittävänä teoksena. Keskusteltuaan tästä matalasta kriittisestä mielipiteestä vuoden 1942 esseessä George Orwell kuvaili Danny Deeveria esimerkkinä Kiplingistä "pahimmillaan ja myös hänen törkeimmillään... melkein häpeällisenä nautintona, kuten halpojen makeisten maku, joita jotkut ihmiset salaa popsivat keski-iässä". Hän koki työn olevan esimerkki siitä, mitä hän kuvaili "hyväksi huonoksi runoudeksi"; säe, joka on pohjimmiltaan mautonta, mutta kuitenkin kiistatta viettelevä ja "merkki älyllisen ja turveloisen ihmisen emotionaalisesta päällekkäisyydestä".
ellauri409.html on line 406: Tompan Pariisissa tapaamista julkkixista mitättömämmästä päästä oli Henry James ja Remy de Gourmont joka oli muutaman Vaakun törähdyxen kyhääjä. Aika heikkoja. Hää kirjoitti monen alan tekstejä, jotka osoittavat psykologista silmää, kiinnostusta alitajunnan tutkimiseen ja esitystavan räväkkyyttä. Anna-Maria Tallgren kirjoitti seuraavana vuonna Valvojassa: »Kuinka viileä ja hiljainen on [Pierre Lotin teoksen La hyène enragée] rinnalla Gourmontin pikku kirjanen! Sen lyhyet, pari-kolmekymmentä riviä käsittävät lastut ja mietelmät – – ovat yhtä ankaran tuskan ja paineen synnyttämät kuin konsanaan Lotin kuvaukset, mutta ne tuntee kirjoitetuiksi puolihämärässä työhuoneessa.
ellauri411.html on line 265: Ranskalaisen tutkijan Rombert Ambelainin teoksen Jesus, Paul, Golgathas kolmannen osan toinen osa (käännetty kreikaksi) kehittää hyvin omaperäisen teorian Paavalista. Tämä teoria on "hyvinvointi", eli se myöntää Paavalin historiallisen olemassaolon, mutta hylkää kaiken hänen toimintansa jumalallisen alkuperän. Kahdella sanalla, Ambelainin mukaan Paavali ei ollut juutalainen vaan idumealainen, kuningas Herodes Suuren äidin pojanpoika ja isän toinen veljenpoika. Koska hän rakastui syvästi juutalaisen ylipapin Gamalielin tyttäreen ja aikoi mennä naimisiin tämän kanssa, hän kääntyi juutalaisuuteen ja ympärileikattiin. Matkan varrella avioliitto kuitenkin hajosi ja Paavali, itsepäisyydestä ja komplekseista hyvin ruma ja sairas, kääntyi faute de mieux kristinuskoon. Lukuun ottamatta muutamia virheitä, olettamuksia ja teorioita, joita hän yrittää edistää, Ambelainin mainitsemat todisteet ovat tutkimisen arvoisia.
ellauri411.html on line 559: Upeat artikkelit, jotka sisältävät muiden mielenkiintoisten aiheiden ohella myös monia faktoja Paavalin teologiasta, ovat kreikkalaisen Pantheon-lehden numeroissa 8 , 9 ja 10. Myös Lili Zografoun kirja Anti gnosis - Ta De kanini ja Ka pita on pohjimmiltaan kirjoitettu tuomitsemaan Paavalin ja hänen teoksensa täällä Paavalia pidetään poliisina, salaliittolaisena ja juutalaisena ja osana roomalaista aristokratiaa. Heidän perimmäisenä tavoitteenaan oli näiden taantumuksellisten aristokratioiden etujen häiriötön säilyttäminen ja vahvistaminen. kansanjoukko, joka kuohui närkästystä ja oli valmis kapinoimaan asettaakseen paikalleen Paavalin vääristämän kristinuskon tuudittaakseen massat ja turvatakseen taantumuksellisen vallan etuoikeudet. Tämä oikeuttaa Paavalin ja muiden jumalallisesti inspiroimien Uuden testamentin kirjoittajien väliset monet ristiriidat sekä kreikkalaisen ja kreikkalais-roomalaisen kulttuurin jne. täydellisen tuhon kristinuskon toimesta lyhyessä ajassa. Tässä kirjassa esitetyt argumentit ovat varsin tärkeitä ja tämän hypoteesin paikkansapitävyyttä tai ei pitäisi todennäköisesti tutkia. Valloista tai vallan puutteesta riippumatta ratkaisevaa on se, mikä lopulta johti kristinuskon vallitsemiseen jopa päällysrakenteena. Tulos oli surullinen ja tuhoisa!
ellauri413.html on line 306:

Tasson "Jerusalem Liberated" -teoksen
ellauri413.html on line 360: esittelee teoksen omistajan Alfonso
ellauri413.html on line 463: Saamme myös tämän teoksen
ellauri413.html on line 560: on teoksen omistaja; Esten herttua,
ellauri419.html on line 348: Oleskelu itsepäisen ja oikullisen ruhtinaan talossa tarjosi La Bruyèrelle tilaisuuden monipuolisesti vittuilla hovipiireissä liikkuvien henkilöiden luonteista, toiminnoista ja elämöinnistä. Boileau sanoo hänestä: "Siinäpä vittumainen mies." Vuoden 1688 alussa La Bruyère julkaisi kuuluisan teoksensa Les Caractères ou les Mœurs de ce siècle. Siinä Theofrastoksen teoksen Luonteita ranskankielistä käännöstä seurasi kuusitoista lukua, joilla oli sellaisia otsikoita kuin "Hengentuotteista", "Persoonallisesta ansiosta", "Naisista ja sydämestä", "Ihmisestä", "Muodista" ym. 9. painos (1696), joka ilmestyi muutama päivä La Bruyèren kuoleman jälkeen, mutta jonka hän oli tarkistanut ja korjannut, ei sisältänyt mitään uutta.
ellauri419.html on line 356: La Bruyèren elämän viimeiset vuodet olivat omistettu uuden teoksen valmistelulle, jonka hän oli saanut Bossuet'n kanssa käydyistä keskusteluistaan, nimittäin Dialogues sur le Quiétisme , jonka hän jätti kesken. Se ja pomo Bossuet eivät pitäneet pietisteistä kuten Mme Guyon ja Fénélon, koska nämä nuolivat voit hierarkian leivältä. Hän kuoli Versaillesissa 10. päivän yönä 11. toukokuuta 1696, apopleksiakohtaukseen. Hän oli hyvin syönyt, juonut ja iloinen eikä ollut koskaan ollut parempi. Keskiviikko ja torstai, kello yhdeksään illalla, kuluivat vierailuilla ja kävelyillä ilman mitään aavistustakaan; hän illallisti hyvällä ruokahalulla, ja yhtäkkiä hän menetti puheensa ja hänen suunsa vääntyi. Verenvuoto, oksentelu, tupakkaperäruiske, mikään ei auttanut... "Tämä on menetys meille kaikille; pahoittelemme sitä selvästi," Bossuet itse kirjoitti puolestaan: "Koko hovi katui sitä, ja herra prinssi enemmän kuin kaikki muut." 'Olin tuntenut hänet liian hyvin, että katuisin häntä," prinssi vahvisti. La Bruyère kuoli sinkkuna ja köyhänä. Epäiltiin että myrkynkylväjä oli myrkytetty.
ellauri419.html on line 361: Theofrastoksen Luonteita-teoksen tapaan La Bruyère määrittelee teoksessaan ominaisuuksia, kuten "imartelevuus" tai "maalaisuus", ja antaa sitten esimerkkejä näistä luonteenpiirteistä ja käytöstavoista henkilöiden muodossa. Moralistina hän pyrki esittelyllään parantamaan aikansa yhteiskunnassa vallinneita käytöstapoja. Haha kyllä kai, takuulla se halusi vaan vittuilla. La Bruyèrella oli laaja ja monipuolinen sanasto ja taitava satiirinen kirjoitustyyli. La Bruyèren tyyliä ihailivat myöhemmin 1800-luvun merkittävät ranskalaiskirjailijat, kuten Gustave Flaubert ja Goncourt-veljekset. Kahdeksan painosta Caractères-teoksesta ilmestyi La Bruyèren elinaikana. La Bruyère laajensi teoksessa olleita kirjallisia muotokuvia niiden suuren suosion takia. Lukijat alkoivat yhdistää kuvauksia todellisiin henkilöihin, mutta La Bruyère kiisti, että ne perustuisivat yksittäisiin henkilöihin. Kirjassa esiintyvät verhotut viittaukset aikalaisiin tekivät La Bruyèren valinnan Ranskan akatemiaan haastavaksi, mutta sinne hänet valittiin lopulta vuonna 1693. Diplomaatti ja muistelmakirjailija Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua, kuvasi La Bruyèrea muistelmissaan kunnialliseksi, rakastettavaksi ja vaatimattomaksi. Lorua, vittuilija se oli ilman muuta.
xxx/ellauri027.html on line 394: 'Elämän Filosofi' tarkastelee ajatteluani ja toimintaani laaja-alaisesti, analyyttisesti ja moniulotteisesti. Toimittajat ovat tehneet valtavan työn kootessaan teoksen, joka on enemmän kuin juhlakirja valottaessaan filosofisesti, johtajuudellisesti, psykologisesti, pedagogisesti, vaikutuksellisesti, pitkälinjaisesti, humoristisesti, vakavasti ja henkilökohtaisesti yhtä elämän kaarta tähän asti, siis mun. Hemmetti mä oon timanttia, tai topaasia ainakin. Mussa on suunnattomasti ainesta, valtavasti naurun aihetta.
xxx/ellauri027.html on line 396: Kirjoittajina on teoksen toimittajien ohella järeä ryhmä ykköskentän professoreita, tutkijoita ja muita vaikuttajia: Ilkka Niiniluoto, Sami Pihlström, Sara Heinämaa, Sam Inkinen, Mauri Ylä-Kotola, Mark C. Taylor, James Wilk, Kirsti Lonka, Rachel Jones, Raimo P. Hämäläinen, Tuuli Lehti, Heikki Peltola, Tapio Aaltonen, Saku Mantere, Makke Leppänen, Päivi Partanen ja Ollis Leppänen. Haastatteluiden kautta mukana ovat Matti Alahuhta, Jorma Ollila, Pertti Korhonen, J. T. Bergqvist, Rosa Liksom, M.A. Numminen ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Oman tervehdyksensä esittävät Howard Gardner, Bill Damon & Anne Colby ja nobelisti Edmund Phelps.
xxx/ellauri056.html on line 518: Kant käytti hiljaisen vuosikymmenensä pohtien ratkaisua esitettyyn ongelmaan. Kun hän lopetti hiljaisuuden toukokuussa 1781, hänen vastauksensa oli Puhtaan järjen kritiikki. Vaikka Kritiikki on nykyään eräs filosofian historian kuuluisimmista teoksista, siitä ei välitetty juuri lainkaan sen ensimmäisellä julkaisukerralla. Kirja oli pitkä, alkuperäisenä saksankielisenä painoksena yli 800 sivua, ja se oli kirjoitettu kuivalla koulufilosofisella tyylillä. Se sai vain muutamia arvosteluja, ensimmäisen ilmestyessä vasta tammikuussa 1782, eivätkä arvostelijat ymmärtäneet Kritiikin vallankumouksellista luonnetta. Kant pettyi teoksen saamaan vastaanottoon. Hän kuitenkin ymmärsi teoksen epäselvyyden ja kirjoitti teoksen Prolegomena, joka teki yhteenvedon Kritiikin pääkohdista.
xxx/ellauri056.html on line 519: Kant myös rohkaisi ystäväänsä Johann Schultzia julkaisemaan lyhyen selitysteoksen vielä tohon yhteenvetoon. Selitysteoxesta tehty sarjisversio auttoi sekin vähän.
xxx/ellauri056.html on line 526: Moses Mendelssohn oli tunnetun säveltäjän Felix Mendelssohnin isoisä. Moses Mendelssohn (6. syyskuuta 1729 Dessau – 4. tammikuuta 1786 Berliini) oli saksalainen juutalainen filosofi. Hän oli 1700-luvun merkittävimpiä juutalaisia ja hänen voidaan katsoa synnyttäneen euroopan juutalaisen valistuksen, haskalahin. Hänen tärkein juutalaisuutta käsittelevä teoksensa Jerusalem, eli uskonnollisesta vallasta ja juutalaisuudesta julkaistiin vuonna 1783. Jotkut juutalaiset ovat pitäneet Mendelssohnia kolmantena Mooseksena, jonka kautta juutalaisille on avautunut uusi suunta historiassa, raamatullisen Mooseksen ja keskiajalla vaikuttaneen Moses Maimonideen jälkeen. Toiset taas ovat nähneet hänet juutalaisten oman identiteetin ja perinteisen juutalaisuuden tuhoutumisen alullepanijana. Kaikkia ei voi miellyttää. Sen rouva oli Fromet Guggenheim.
xxx/ellauri056.html on line 535: Tämä oli yksi hänen viimeisiä filosofisia tekojaan. Hänen terveytensä, joka oli pitkään ollut huono, kääntyi yhä huonommaksi ja hän kuoli Königsbergissä 80-vuotiaana vuonna 1804. Hänen keskeneräinen viimeinen teoksensa, katkelmallinen Opus Postumum, julkaistiin nimensä mukaisesti postuumisti.
xxx/ellauri057.html on line 1083: Wang Wei: Eiku teoksen nimi oli Yksinvaltias, päähenkilö Tiberius. Joo, söi suolakurkkuja. Tatu kuoli 30-vuotiaana!
xxx/ellauri057.html on line 1205: Nyt uutena näköispazaana julkaistu Elina Vaara (1903 – 1980) viuluineen ilmestyi vuonna 1928. Yllätys, eikä vähiten Vaaralle itselleen, oli teoksen aikanaan saama myönteinen vastaanotto. Vaikkei ollut lepakko, siitä tuli ”Suomalainen Sappho”. Claes Olssonin mukaan se oli ”läpimurtoteos, jossa raikkaat ja kirkkaat runouden lähteet ovat äkkiä puhjenneet salaisista syvyyksistä”.
xxx/ellauri075.html on line 64: Sestofiltin pääteoksena voidaan pitää teosta Афины и Иерусалим (”Ateena ja Jerusalem”, 1938), joka käsittelee tieteen ja filosofian suhdetta. Sestofilt eli Pariisissa kuolemaansa saakka. Varmaan talutti Cioranin kanssa hautausmaalla koiria. Atmania ja Fifiä. Loppuaikoinaan hän tutki Husserlin ajattelua ja intialaista filosofiaa.
xxx/ellauri075.html on line 299: mainitun teoksen ensimmäistä osaa merkittävänä filosofiana, vaikka näki siinä
xxx/ellauri075.html on line 510: James Baldwin (2. elokuuta 1924 – 1. joulukuuta 1987) oli yhdysvaltalainen kirjailija, sukulaku, jonka teokset käsittelevät mustien, homojen ja muiden vähemmistöjen asemaa 1950-luvun Yhdysvalloissa. Hänen tunnetuin teoksensa on Mene ja kerro se vuorilla. Esim Brokeback Mountains.
xxx/ellauri075.html on line 536: Jean Rhys (24. elokuuta, 1890 Roseau, Dominica – 14. toukokuuta, 1979 Exeter, Britannia), alkuperäiseltä nimeltään Ella Gwendolen Rees Williams, oli brittiläis-dominicalainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on romaani Siintää Sargassomeri (1966), jonka tapahtumat kertovat Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin ullakolle päätyvän vaimon menneisyydestä.
xxx/ellauri128.html on line 121: Chamfort palveli ensin innokkaasti Ranskan vallankumousta, työskenteli Emmanuel-Joseph Sieyès’n ja Mirabeaun kanssa, joutui sittemmin vankeuteen ja kuoli itsemurhayrityksen seurauksista. Chamfort oli kuuluisa henkevästä ja sukkelasta puhetavastaan, hän oli muuten sairaalloisen tunteikas, ylpeä ja kyyninen ihmisvihaaja. Ylen eroottisella elämällään − hän rakasti samalla kertaa neljää ylhäistä naista − hän tärveli terveytensä ja oli jo 40-vuotiaana ruumiillisesti ja henkisesti elähtänyt. Vuonna 1781 hän tuli Ranskan akatemian jäseneksi. Chamfortin teoksista murhenäytelmä Mustapha et Zéangir (1777) on täynnä liikuttavia kohtia, mutta muuten keskinkertainen. Hänen muista teoksistaan on mainittava hänen kuolemansa jälkeen ilmestynyt Pensées, maximes, anecdotes, dialogues (1803). Hänen teoksensa julkaisi Pierre-Louis Ginguené (1795, 4 nidettä) ja Pierre René Auguis (1824−1825, 5 nidettä).
xxx/ellauri128.html on line 214: Luc Clapiers de Vauvenargues, Vauvenarguesin markiisi (1715–1747) oli ranskalainen moralisti. Hän oli nuoruudessaan upseerina, mutta joutui eroamaan sotilaanuralta Böömin sotaretkellä 1742 terveydellisistä syistä (clap most likely). Hän eli sen jälkeen sairaana ja varattomana enää muutamia vuosia. Heitti lusikan nurkkaan Helmin ikäisenä. Voiko tippuriin kuolla? Kyllä vain, se voi levitä sydämmeen. Hän julkaisi 1746 teoksen, joka mainitaan toisinaan nimellä Maximes tai sen ensimmäisen kirjoituksen mukaan nimellä Introduction à la connaissance de l’esprit humain. Teos sisältää kauniita ja vakavahenkisiä moraalisia mietteitä, joista kuvastuu pohjaltaan optimistinen maailmankatsomus, joten ne ovat jyrkässä vastakohdassa esimerkiksi François de La Rochefoucauldin kuuluisille maksiimeille.
xxx/ellauri128.html on line 517: Bukowski piti yllä "renttukirjailijan" imagoa. Hänellä oli kuitenkin useita pitkäaikaisia työpaikkoja; hän työskenteli postissa yhteensä 11 vuotta. Hän työskenteli yövuorossa voidakseen käydä iltapäivisin laukkaradalla lyömässä vetoa hevosista. Noista vuosista hän kirjoitti menestysteoksensa Postitoimisto (1971). Bukowski käytti runsaasti alkoholia ja oli kuolla alkoholinkäyttönsä seurauksena jo alle 40-vuotiaana. Hänet vietiin sairaalaan hänen oksennettuaan runsaasti verta, ja hän tarvitsi lukuisia verensiirtoja. Hän kuunteli klassista musiikkia, kuten Mahleria ja Sibeliusta.
xxx/ellauri128.html on line 621: Markku Juhani Lahtela (1. elokuuta 1936 Kemijärvi – 31. heinäkuuta 1980 Nummi) oli suomalainen kirjailija. Hänet tunnettiin radikaaleista yhteiskunnallisista kannanotoista, sillä hän oli humanististen tieteiden kandidaatti (Helsingin yliopisto 1963). Lahtela suomensi teoksia, joista keskusteltiin 1960-luvulla paljon, muun muassa A. S. Neillin teoksen Summerhill, joka oli niin sanotun vapaan kasvatuksen perusteos, sekä yhden beat-kirjallisuuden tunnetuimmista teoksista, Jack Kerouacin Matkalla. Keväällä 1967 Lahtela herätti huomiota polttaessaan julkisesti sotilaspassinsa Helsingissä Esplanadin puistossa Kalevi Seilosen, Ilpo Saunion ja Tauno Tuomivaaran kanssa. Miehet kärähtivät ja Mara tuomittiin sakkoihin. Lahtelan isä oli kansanedustaja ja ministeri Olavi Lahtela, äiti kirjailija Kyllikki Kallas ja isänisä kansanedustaja Matti Lahtela. SDP:n poliitikko Mikael Jungner on hänen sisarenpoikansa. Lahtela kärsi alkoholismista. Hän teki itsemurhan pyssyllä vuonna 1980. Taisi olla aihetta. Markku Lahtelan kirja "Se" (1966) oli "huikea".
xxx/ellauri129.html on line 432: Olen Jutta Räsänen, kustannustoimittaja SAGA Egmont -kustantamosta. Julkaisemme SAGAlla e- ja äänikirjoja ja olisimme erittäin kiinnostuneita kirjoittamaan kirjoituskoneella kirjoittamanne kirjan uudestaan digitaalisessa muodossa. Huomasin, että sen jälkeen ilmestyneet teoksenne ovatkin digitaalisesti kirjoitettuja. Uskoisin, että myös erikoisteoksestanne löytyisi tätä kautta runsaasti sekä uusia että vanhoja vieheitä ja sananmuunnoxia.
xxx/ellauri129.html on line 717: Meredith sai vuonna 1905 kuningas Edvard VII:n myöntämän Order of Merit -ansiomerkin. Vau! Meredithin tekstejä on antologiassa Maailmankirjallisuuden kultainen kirja. Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY 1933). Eikai ne vaan ole Vaakun kokoamia? Maailmankirjallisuuden kultainen kirja on 7-osainen suomalainen kirjallisuusantologia, joka julkaistiin vuosina 1930–1954. Teossarjaan koottiin näytteitä maailmankirjallisuudesta. Sarjan päätoimittajina olivat Rafael Koskimies ja Martti Haavio, ja teoksen kustansi WSOY. Nojaa, yhtä toxisia setämiehiä.
xxx/ellauri129.html on line 719: Charles-Louis de Secondat, La Brèden ja Montesquieun paroni ( 18. tammikuuta 1689 La Brède, lähellä Bordeaux´ta, Ranska - 10. helmikuuta 1755 Pariisi, Ranska) oli kuuluisa filosofi ja valistuksen ajan kirjailija. Hän oli koulutukseltaan juristi, mutta varallisuutensa ansiosta pystyi keskittymään kirjoittamiseen. Montesquieun tunnetuimmat teokset ovat Persialaisia kirjeitä (1721) ja De l´Esprit des Lois (1748, Lakien henki, ei suom.), jota pidetään hänen pääteoksenaan. Siinä puisevan näköinen Calle vallan kehitti kolmijako-oppia.
xxx/ellauri136.html on line 287: Runon analyysi on ehkä yksi eniten mutkaisia kirjallisuuden opintoja. Tämä johtuu runon yksityiskohdista kirjallisena teoksena, koska se joskus heijastaa kirjoittajan erittäin hienovaraisia ja intiimejä tunteita ja kokemuksia, jotka ovat melko vaikeita kylmän rakenneanalyysin kohteeksi. Kirjallisissa ja kasvatuksellisissa toimissa on kuitenkin tiettyjä sääntöjä, jotka kuvaavat yksityiskohtaisesti, miten runun analyysi tehdään. Näiden sääntöjen huomioon ottamalla voit tehdä suunnitelma-ohjelman, jossa pisteissä tietyssä järjestyksessä ilmoitetaan tärkeimmät analyysimenetelmät. Joten teemme järjestelmää, joka vastaa tarkasti kysymykseen siitä, kuinka tehdä runouden analyysi?
xxx/ellauri136.html on line 297: Järjestelmän ensimmäiset kolme osaa osoittavat, miten runoja analysoidaan yhteiskunnan yhteiskunnallis-historiallisen kehityksen, runoilija- ja yhteiskuntayhteyden ja teoksen genren omaperäisyyden näkökulmasta.
xxx/ellauri136.html on line 307: 3. Kaikissa runoisissa teoksissa on lyyrinen sankari tai kuva, jota ei missään tapauksessa voida tunnistaa itse tekijän kanssa. Lyyrisen sankarin ominaispiirteet, tunteet, ajatukset ja tunteet auttavat ymmärtämään ja ymmärtämään syvällisemmin teoksen runollista maailmaa.
xxx/ellauri139.html on line 231: Jo Dostojevskin varhaisimmissa luonnoksissa ja sunnitelmissa esiintyy "idiootiksi" nimitetty sankari. Tämän kuva kuitenkin selvästi eroaa siitä ruhtinas Myshkinin kuvasta, joka on "meille" tuttu teoksen lopullisesta versiosta. Alkuperäisessä laitoksessa "idiootti" on loukattu olento, ylpeä ja kostonhimoinen, yhtälailla hillitön hyvässä ja pahassa, kykenevä mitä hillittömimpiin temppuihin lahjakkaan, mutta villin ja hillittömän luonteensa mukaisesti. "Vihonviimeinen esimerkki ylpeydestä ja egoismista", "tekee roistomaisia temppuja pahuuttaan ja ajattelee, että niin pitääkin", "Ylpeydestä etsii ulospääsyä ja pelastusta"; "Rajaton ylpeys ja rajaton viha" - sellaisia luonnehdintoja sisältyy romaanin "Idiootti" ensimmäisen laitoksen muistiinpanoihin ja suunnitelmiin. "Romaanin perusajatus: niin paljon voimaa, niin paljon pelkoa oman ajan sukupolvea kohtaan - eikä uskoa mihinkään. Rajatonta idealismia ja rajatonta sensualismia", lukee Dostojevskin muistiinpanoissa, kun hän luonnehtii sankarinsa tragediaa, kuten se näyttäytyy kirjailijalle alun perin. Vasta ensimmäisen laitoksen työstämisen seuraavassa vaihessa Dostojevski keksi toisen "idiootin" kuvan, josta voidaan jo tunnistaa tulevan Myshkinin piirteitä. Tässä vaiheessa ilmestyy sankarille myös muita piirteitä; "outo", "hiljainen", "hiirulainen", "hän alkaa joskus äkkiä lukea kaikille tulevan siunauksellisen olotilan piirteitä". Pannaan merkille "hänen ("idiootin") luonteensa ja suhteensa lapsiin", "hyvin heikko terveys", muiden henkilöiden ihmettely "hänen yksinkertaisuutensa ja nöyryytensä".
xxx/ellauri139.html on line 293: Vain V.P. Burenin "Pietarin sanomat"-lehdessä piti romaania Dostojevskin "epäonnistuneena" teoksena. Burenin piti romaania "kaunokirjallisena sepitelmänä, joka muodostui useista tyhmistä henkilöistä ja tapahtumista, joissa ei oltu kiinnitetty mitään huomiota niiden taiteelliseen tarkoitukseen". Burenin moitti kirjan tapahtumien ja näkymien luonnottomuutta ja satumaisuutta.
xxx/ellauri139.html on line 310: "Minua miellytti se, että Te pidätte parhaana Idioottia. Kuvitelkaa, että olen tämän arvion kuullut jo 50 kertaa, ellen enemmän. Kirjaa ostetaan joka vuosi ja joka vuosi jopa yhä enemmän. Minä sanoisin Idiootista, että kaikki puhuvat siitä minulle, kuinka se on paras teokseni, sillä on erityinen paikka mielessäni, se minua suuresti tyydyttää ja miellyttää". Nabokovin mielikirja oli Lolita.
xxx/ellauri139.html on line 1042: Hégésippe Moreau ( ranskalainen Pierre-Jacques Roulliot ; 8. huhtikuuta 1810-20 . joulukuuta 1838) oli ranskalainen lyyrinen runoilija . Syntymästään lähtien häntä kutsuttiin biologisen isänsä (Moreau) sukunimellä ja hän otti salanimen Hégésippe, kun hän aloitti runojen julkaisemisen vuonna 1829. Ranskan romantikkojen ja 1800 -luvun yleisön mielikuvituksessa Hégésippe Moreaun vaikeudet elämä ja hänen ennenaikainen kuolemansa tekivät hänestä romanttisen vastineen aikaisemmille runoilijoille Thomas Chattertonille , Nicolas Joseph Laurent Gilbertille ja Jacques Clinchamps de Malfilâtrelle . Tämä romanttinen myytti vahvistui julkaisemalla hänen täydelliset teoksensa yhdessä Gilbertin teosten ja luettelon runoilijoista, jotka kuolivat nälkään vuonna 1856; hänen teostensa 1860-painos sisälsi Sainte-Beuve'n tärkeän elämäkertaisen esipuheen.
xxx/ellauri139.html on line 1054: Hegesippoksen teokset ovat kadonneet, mutta niistä on säilynyt joitakin katkelmia lainauksina Eusebioksen teoksissa. Eusebioksen mukaan hän kirjoitti viisi kirjaa käsittävän teoksen Hypomnemata (”Muistelmia”), joka käsitteli apostolien opetuksia. Myös Hieronymus tunsi Hegesippoksen. Hegesippos kirjoitti teoksensa torjuakseen uudet gnostilaiset ja Markionin alulle panemat harhaopit. Hän vetosi ennen kaikkea traditioon, joka ilmeni apostolisessa ja piispallisessa seurannossa kulkeneessa kristillisessä opetuksessa. Samalla hän tarjosi varhaisista piispoista paljon tietoa, joka olisi muutoin kadonnut.
xxx/ellauri139.html on line 1228: Romaani on suomeksi tunnettu nimellä ”Köyhää väkeä”, eikä Anhavakaan ole sitä kuosittanut. Vanhahtava ”väki” tuntuu silti viittaavan liikaa kollektiiviseen ja sivuuttavan sen, että Dostojevski kertoo yksilöistä. Alkuteoksen nimen ”Bednye ljudi” voisi suomentaa myös ”köyhiä apinoita”, sillä Dostojevski puhuu aineellisen lisäksi henkisestä köyhyydestä.
xxx/ellauri149.html on line 316: Sun isäsi kirjoitti myös teoksen Nuoren miehen sota, joka on hieno teos muidenkin kuin sukulaisten mielestä.
xxx/ellauri157.html on line 470: Buber kirjoitti elämänsä aikana paljon muun muassa filosofiaa, juutalaisuutta, psykologiaa ja kasvatustieteitä käsitteleviä teoksia, sekä toimitti esimerkiksi vuonna 1914 Kalevalan saksankielisen laitoksen. Buberin filosofisena pääteoksena pidetään 1923 ilmestynyttä kirjaa Minä ja Sinä (Ich und Du). Buberin itsensä mukaan kirjaa voidaan pitää hänen tuotantonsa ”polttopisteenä”, johon tiivistyy sekä hänen aikaisempi älyllinen kehityksensä että myös tulevan ajattelun perusta.
xxx/ellauri173.html on line 168: Noin vuonna 280 eaa. Berossos kirjoitti teoksen Babyloniaka tarkoituksenaan selittää Mesopotamian vanhaa kulttuuria kreikkalaisille. Varteenotettaviksi lähteiksi Berossoksen kirjoitukset tekee se, että hän toimi Marduk-jumalan pappina Babylonissa ollessaan. Finkelin mukaan hänellä oli tästä syystä ensi käden tietoa sumerilaisesta ja akkadilaisesta savitaulukirjallisuudesta, jota oli kirjoitettu silloin jo yli tuhannen vuoden ajan ja jota yhä kirjoitettiin Babylonin akatemioissa. Berossoksen oppineisuus ja ennustustaito tunnettiin myös Ateenassa. Koska kreikkalaiset kuitenkin pitivät muita kansoja barbaareina, kirjaa tuskin luettiin heidän keskuudessaan kovinkaan laajasti, eikä se ole säilynyt nykypäiviin. Sen sijaan toiset kirjoittajat ovat siteeranneet teosta, ja sitä kautta siitä on säilynyt joitakin osia, joista ilmenee niiden perustuvan pitkälti nuolenpääkirjoituksiin.
xxx/ellauri173.html on line 921: "Lisäksi", sanoi Edison kevyesti, "onko mielestänne erittäin suuri menetys neiti Hadalylle, että häneltä riistetään mallinsa kaltainen omatunto? Eikö hän voita, päinvastoin? Ainakin teidän silmissänne, koska neiti Alicia Claryn "omatunto" näyttää sinusta valitettavalta liialliselta, hänen ruumiinsa mestariteoksen pilaavalta tahralta?
xxx/ellauri174.html on line 516: Eli toisin sanoen, Edison on jo kylästynyt tähän prototyyppiin, ja on sixi kauppaamassa sitä eteenpäin. "Siksi, kuluu tunti ja kuka ei tiedä mistä olen kotoisin, olen täällä tänä yönä haudassa, yritän - narulla, joka sisältää kaiken inhimillisen melankolian - ja autan minua, kuten voin, vanhaa. Kielletty Tiede - korjata ainakin mirage, - ei muuta kuin mirage, valitettavasti! ― se, jota salaperäinen Clemencesi antoi minun aina toivoa. Mirage-hävittäjä on jo vanhanaikainen, eikä Suomi ostanut edes sen seuraajaa Rafalea. » Kyllä, nämä olivat enemmän tai vähemmän ne insinöörin taka-ajatuxet, jotka synkän mestariteoksen analyysi todella peitti. Se oli vähän niikö sanomassa vanhalle panopuulleen näkemiin. Vaikka käytetty, tällä on taulussa tosi vähän kilometrejä, se on toiminut vaan vanhuxen torikassina.
xxx/ellauri175.html on line 385: "Kuule kaveri", vastasi Edisonin lähettiläs, "tämä muotoilee tarkalleen mitä tyylikkäimmän ihmisen kallon, niskakyhmyn ja päällykset. Kuumeen jälkeen hän pelkää menevänsä hiuksiaan ja haluaa korvata ne tällä joksikin aikaa. Tässä ovat hänen käyttämänsä hajuvedet ja öljyt. Kysymys on mestariteoksen tekemisestä, - hinta on välinpitämätön. Valjasta kolme tai neljä parasta taiteilijaasi, yötä päivää, tarvittaessa kutoaksesi nämä hiukset tähän kankaaseen siten, että voit pettää luontoa jäljittämällä sitä. ― Ennen kaikkea älä tee parempaa kuin luonto!!! Ylittäisit tavoitteen! Identtinen! Täineen päivineen! Ei mitään muuta. Voit tarkistaa valokuvista suurennuslasilla kekseliäitä hiuksia, pieniä kapinallisia hiuksia ja varjoja. Mr. Edison luottaa työhösi kolmen päivän sisällä – enkä lähde ottamatta sitä vastaan.
xxx/ellauri175.html on line 837: "Minä riistän teiltä yli-inhimillisen mestariteoksen! sanoi lordi Ewald hetken kuluttua.
xxx/ellauri177.html on line 68: Zola työskenteli aluksi Pariisissa kirjakauppa-apulaisena mutta toimi myöhemmin sanomalehtimiehenä. Vuonna 1866 Zola ryhtyi itsenäiseksi kirjailijaksi. Hänen läpimurtoteoksensa oli romaani Thérèse Raquin (1867). Se enteili Zolan suurta, 20-osaista Les Rougon-Macquart -romaanisarjaa.
xxx/ellauri187.html on line 273: Saramago oli vuodesta 1969 Portugalin kommunistisen puolueen jäsen ja ateisti. Nämä aiheuttivat hänelle ongelmia katolisessa Portugalissa, varsinkin teoksen Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ilmestymisen jälkeen. Portugalin valtio veti teoksen pois eurooppalaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokaslistalta, minkä jälkeen Saramago muutti pois Portugalista Kanariansaarten Lanzarotelle. Hän sairasti leukemiaa ja kuoli Lanzarotella perheensä läsnä ollessa. Hänen ruumiinsa vietiin portugalilaisella sotilaskoneella Portugaliin. Nobelistista oli tullut vaaraton, Jumala oli vaientanut hänet.
xxx/ellauri187.html on line 344: Sofi pääsi oikeaan paikkaan asumaan [Kallioon] ja kykeni alkaa elämään itsensä näköistä elämää. Tämä vaikutti häneen niin, että hän parani jopa bulimiasta. Muistot sairaudesta säilyivät ja hän alkoikin bulimian lisäksi kirjoittaa myös seksuaalisuudesta sekä suomalaisten ja virolaisten suhteista. Sofi kirjoitti esikoisteoksensa Stalinin lehmät, joka vei lopulta kaksi vuotta. Kirja julkaistiin vuonna 2003.
xxx/ellauri199.html on line 846: Thomas Campion (1567-1620) oli englantilainen säveltäjä, runoilija ja lääkäri. Vuonna 1602 Campion julkaisi teoksen Observations in the Art of English Poesie, joka kyseenalaisti silloiset kaavamaiset ja sovinnaiset käsitykset runojen kirjoittamisesta.
xxx/ellauri202.html on line 46: Šolohov osoittaa teoksessaan olevansa psykologinen realisti, ihmissuhteiden monimuotoisuuden tarkka erittelijä, parhaimpien venäläisten kertojien tapaan. Neuvostoliitto määräsi vuonna 1932 taiteilijat noudattamaan sosialistisen realismin (psykologisen irrealismin) periaatteita, joita Šolohov ei kovin tarkkaan noudattanut ja joutui siksi puolustelemaan viranomaisille teoksensa painokelpoisuutta. Tosin teoksen alkuosa ehti ilmestyä ennen vuoden 1932 määräystä. Teos myös asennoituu myönteisen utopistisesti sosialismin tulevaisuuteen, joten sen ensimmäisten niteiden sallittiin ilmestyä.
xxx/ellauri208.html on line 474: Mahfouzin teoksiin kuuluu Awlad Haretna (arab. أولاد حارتنا‎, ’Awlād Ḥāratnā, joka on käännetty englanniksi nimillä Children of Gebelawi ja Children of the Alley) vuodelta 1959. Se ilmestyi aluksi jatkokertomuksena lehdissä ja kertoo vertauskuvallisesti yksijumalaisten uskontojen synnystä. Uskonoppineet estivät teoksen julkaisemisen romaanina ja Mahfouz joutui fatwayrityksen kohteeksi. Kirjassa kerrotaan Adam-isän ja kolmen pojan (Mooses, Jeesus ja Muhammad) tarinat. Teos julkaistiin kirjana toisella lähettäjänimellä Beirutissa 1967.
xxx/ellauri208.html on line 482: Mahfouz kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka ovat ikuistaneet itselleen läheisen suurkaupungin. Hänen tapauksessaan se on Kairo, josta hän on kirjoittanut suuren ns. Kairo-trilogian (suomennettu otsikoilla Palatsikatu, Intohimon palatsi ja Sokerikuja). Hänen teoksensa Midaqq-kuja sijoittuu myös Kairoon, toisen maailmansodan aikaan, mutta lähes kokonaan pienelle kujalle. Se on takakannen mukaan "egyptiläisen Nobel-mestarin rakastetuin teos". Vittu puskarunkkukin on parempaa viihdettä.
xxx/ellauri208.html on line 947: Kaikki Annika Idströmin teokset kiinnittyvät oman aikansa yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja nostavat esiin sen kipukohtia: avioerolasten ja vanhempien suhdetta, yksinhuoltajaäitien asemaa, erilaisia kasvatuksen instituutioita. Samalla ne kuitenkin irtautuvat 1960-luvulla alkaneesta ja 1970-luvulla jatkuneesta realistisen, osallistuvan ja poliittisen proosan linjasta omaan suuntaansa. Enemmän kuin yhteiskunnallisia kannanottoja tai maailmanparannusta hänen teoksensa ovat matkoja mielen sisäiseen maailmaan.
xxx/ellauri208.html on line 949: Toisaalta Idströmin proosa välittää postmodernia kuvaa maailmasta, jossa entiset totuudet ovat pettäneet, jossa todellisuutta on mahdotonta hallita ja jossa ulkoisen ja mielensisäisen todellisuuden väliset rajat hämärtyvät. Toisaalta esiin nousevat ennen muuta modernistiset teemat: ahdistus, kauhu ja kärsimys, nuo Anders Gärderudin virsikirjan lisälehdet. Idströmistä tulee ihmiselämän ja ihmissuhteitten raadollisten puolien – alistamisen, hyväksikäytön, väkivallan, julmuuden ja pahan olon – tarkkanäköinen ja pelkäämätön tutkija ja erittelijä. Pohjimmiltaan hänen teoksissaan on yhä uudestaan kyse rakkauden kaipuusta ja pyrkimyksestä selvitä elämässä usein ainoina suojina tunteitten tukahduttaminen ja epäonnistumaan tuomittu pyrkimys itseriittoisuuteen ja välinpitämättömyyteen. Hänen teoksensa käsittelevät yhtä aikaa modernia ja samalla ajatonta kokemusta ja antavat sille muodon. Kokemuksen luonteesta johtuen tuloksena ei ole kauneuden estetiikkaan, vaan modernin groteskin brutaaliin ja julmasti eläytymättömään estetiikkaan perustuvaa taidetta.
xxx/ellauri208.html on line 975: Etenkin Idströmin kolme jälkimmäistä romaania ammentavat vahvasti psykoanalyyttisesta, freudilais-lacanilais-kristevalaisesta traditiosta. Idström on itse nostanut viimeisen romaaninsa keskeiseksi vaikuttajaksi ruotsalaisen psykoanalyytikon Jürgen Reederin Jacques Lacania käsittelevän teoksen Begär och etik (1990).
xxx/ellauri209.html on line 75: Tämän upean nahkakantisen koruteoksen kruunaa 4000 loisteliasta värivalokuvaa.
xxx/ellauri215.html on line 173: Damon Runyon (4. lokakuuta 1880 Manhattan, Kansas, Yhdysvallat – 10. joulukuuta 1946 New York, New York Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja. Runyon julkaisi 1911 esikoisteoksensa, runokokoelman Tents of Trouble. Sen jälkeen hän keskittyi novelleihin, jotka kertovat New Yorkin rikollispiireistä. Novellit koottiin 1931 ilmestyneeksi antologiaksi Guys and Dolls, ja niiden pohjalta on tehty musikaali Enkeleitä Broadwaylla (1950) ja siitä taas elokuva Enkeleitä Broadwaylla
xxx/ellauri218.html on line 69: Etsin teoksen myös netistä ja yläpuolella on linkki kyseiseen taideteokseen.
xxx/ellauri224.html on line 172: Henry Havelock Ellis (2. helmikuuta 1859 Croydon, Surrey, Englanti – 8. heinäkuuta 1939) oli englantilainen lääkäri ja kirjailija, joka tuli tunnetuksi homoseksuaalisuuteen, transsukupuolisuuteen ja muihin seksuaalikysymyksiin liittyvistä tutkimuksistaan. Hän oli ensimmäisen englanninkielisen homoseksuaalisuutta käsittelevän lääketieteellisen teoksen toinen kirjoittaja. Monien aikansa älymystön edustajien tavoin Havelock Ellis kannatti eugeniikkaa ja toimi rodunjalostukseen tähtäävän seuran puheenjohtajana.
xxx/ellauri227.html on line 281: Kirjoissa rikosuutisia jahtaava Annika Bengtzon sotkeutuu usein kauppareissulla tahtomattaan valonarkoihin salaisuuksiin. Työn vastapainona ovat arkielämän ongelmat, kun perheelle ei tahdo riittää aikaa. Useista Marklundin Annika Bengtzon -dekkareista on tehty myös elokuva. Marklund kertoi vuonna 2015 ilmestyneen teoksen Järnblod (suom. Rautaveri) jäävän hänen viimeiseksi dekkarikseen. Hän ilmoitti samalla myös vetäytyvänsä julkisuudesta. Se oli puppupuhetta.
xxx/ellauri228.html on line 233: Lem on kirjoittanut filosofisen perusteoksen "Summa Technologiae", jossa hän ennakoi virtuaalitodellisuuden ja, tekoälyn luomista ja kehitti myös ihmisen autoevoluution ideoita, keinotekoisten maailmojen luomista ja monia muita. Lemin tieteiskirjallisuusteokset tutkivat filosofisia teemoja spekulaatioiden kautta tekniikasta, älykkyyden luonteesta, kommunikoinnin mahdottomuudesta ja vieraan älykkyyden ymmärtämisestä, epätoivosta inhimillisistä rajoituksista ja ihmiskunnan paikasta maailmankaikkeudessa (tyyliin koiran paikka on lattialla). Hänen esseensä ja filosofiset kirjansa käsittelevät näitä ja monia muita aiheita.
xxx/ellauri229.html on line 49: Vuonna 1742 paavi Benedictus XIV kysyi Boškovićilta ja muilta tiedemiehiltä neuvoa siitä, mikä olisi paras keino turvata Rooman paavin kupolin vakaus, sillä siinä oli havaittu halkeama. Hänen ehdotuksensa hyväksyttiin. Pian tämän jälkeen hän lupautui osallistumaan Portugalin retkikuntaan Brasilian uimarantojen kartoittamiseksi, mutta hän taipui paavin kiireelliseen pyyntöön jäädä Italiaan. Paavi antoi hänelle tehtäväksi suorittaa geodeettisia mittauksia kirkkovaltiossa. Vuonna 1758 Bošković julkaisi teoksensa Theoria philosophiae naturalis redacta ad unicam legem virium in natura existentium (yxijalkaisten miesten esiintyminen luonnossa), joka sisälsi hänen atomiteoriansa.
xxx/ellauri229.html on line 57: Bošković asui Ranskassa kymmenen vuotta, jatkoi tieteen harrastamista ja julkaisi monia artikkeleita. Niiden joukossa oli ratkaisu komeetan radan määrittämiseen kolmesta havainnosta sekä artikkelit mikrometristä ja akromaattisista kaukoputkista. Vuonna 1783 hän palasi Italiaan ja vietti kaksi vuotta Bassanossa, jossa hän keskittyi julkaisemaan teoksensa Opera impertinentia ad opticam et gastronomiam (cum illustrationibus multicoloribus), joka ilmestyi moniväripainoxena vuonna 1785. Hänen terveytensä oli kuitenkin heikentynyt, hänen maineensa oli hiipumassa eivätkä hänen teoksensa enää myyneet. Nolo epäonnistuminen Ijon Tichyn johtamassa maapallon historian taannehtivassa oikaisussa oli viimeinen isku Roger ressulle. Bošković kuoli pettyneenä Milanossa 15. helmikuuta 1787. (LEMissä on väärä kronologia, siellä sanotaan että B. lähetettiin 17. vuosisadalle.)
xxx/ellauri230.html on line 55: Jun’ichirō Tanizaki (1886–1965) oli japanilainen kirjailija. Hänen teoksensa käsittelevät usein eroottisia pakkomielteitä. Uransa alkuvaiheissa Tanizaki kirjoitti niin näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia kuin romaaneja ja novellejakin. Monet aiheet olivat omaelämäkerrallisia, ja niissä esiintyi kohtalokas nainen.
xxx/ellauri230.html on line 129: Kun Phaidonin kokooma-albumi Poem of the Pillow and Other Stories, Including Socrates on his Death Bed With Young Alcibiades ohjaa matkaamme, kiertelemme perinteisiä huvipuistoja näiden kymmenen kiihottavan japanilaisen eroottisen taiteen teoksen parissa.
xxx/ellauri231.html on line 400: Суходол, hänen toinen pääteoksensa. osittain omaelämäkerrallinen fiktio, joka koskee Venäjän maaseutuyhteisön surkeaa tilaa. Jälleen se jätti kirjallisuuskriitikot jakautuneiksi: sosiaalidemokraatit ylistivät sen jyrkkää rehellisyyttä, monet muut olivat kauhuissaan kirjailijan negatiivisuudesta. Vuonna 1915 julkaistiin The Gentleman from San Francisco (Господин из Сан-Франциско), luultavasti tunnetuin Buninin novelleista, jonka DH Lawrence käänsi englanniksi. Bunin ize venäjänsi Hiawathan.
xxx/ellauri234.html on line 368: Publius Ovidius Naso (20. maaliskuuta 43 eaa. – 17/18 jaa.) oli roomalainen runoilija. Hänen tunnetuin teoksensa on Muodonmuutoksia. Lisänimen mukaisesti runoilijalla oli pitkä nenä. Teoksesta käy ilmi Ovidiuksen heikkous monisanaisuuteen.
xxx/ellauri235.html on line 357: Äitiään lukuun ottamatta runoilijatoveri Richard West oli Greyn rakkain henkilö, ja hänen kuolemansa kulutuksen seurauksena 1. kesäkuuta 1742 oli harmaille raskas menetys. Westin kuolema inspiroi hyvin tunnettua (pääasiassa Wordsworthin käytön vuoksi) " Sonett on the Death of Richard West ", mutta se on kuitenkin vuoden lyhin ja vähiten merkittävä teos. " Oodi keväällä " (1748) on velkaa oodille, jonka West lähetti Greyn 5. toukokuuta 1742, ja Oodi on kaukainen Eton Collegen (1747) voi olla velkaa Westin "Oodi Maria Magdelenalle". "Hymn to Adversity" (1753) ja keskeneräinen "Hymn to Ignorance" (1768) viimeistelevät vuoden teoksen, joka yhdessä vuoden 1741 kanssa saattaa käsittää Grayn.
xxx/ellauri235.html on line 404: Niin myös lukijalle annetaan ymmärtää, tunteeko "sukuhenki" kertojan oman epitafinsa kautta. Jos loppujen lopuksi kaikki ovat yksin, yksinäisyyteen pätee yhteinen kuolevaisuus, ja sitä lisää myös sukulaisherkkyyden läsnäolo. Kuolevaisuus ei ole alistettu johonkin henkilökohtaisen pelastuksen tai lunastuksen suunnitelmaan. "Elegia" ei ole tässä suhteessa tavanomainen pastoraalinen elgia; se ei tarjoa lohdutusta esimerkiksi Miltonin Lycidasille(1637). Grayn runo viittaa siihen, että elegisti on itse voimaton kuoleman edessä, eikä pysty viittaamaan siihen uskonnolliseen vakaumukseen, jolla se voidaan tehdä ymmärrettäväksi. Perusteltuja ovat realisoitumattomat elämät, joista runoilijan elämä on yksi esimerkki. "Elegia" on ehkä ennen kaikkea harjoittelua tunteiden vaihteluissa: puhuja tuntee kunnioittamattomia kuolleita ja kunnioitettuja kuolleita; hän kuvittelee tiettyjä henkilöitä, joita kohtaan hän voi tuntea; hän käyttää säälittävää harhaa tunteakseen kukan "syntyneen punastumaan näkymätön"; hän tuntee "ihmiskuntaa" kohtaan; ja "sukuhengen" kautta hän tuntee itsensä. Runo harjoittaa herkkyyttä. Pimeys, jossa kertoja seisoo, on kuolevaisuuden yö, jota valaisevat vain erilaiset tunteet. Tämä sympatian yhteinen nimittäjä, teoksen " The Progress of Poesy: A Pindaric Ode" alkuEnsimmäinen kolmiosa päättyy Aphroditeen ("Cytherean päivä"), luovan voiman hahmo, joka yhdistää veden ja musiikin ("reippaat nuotit poljinrytmissä"; "ylevät, ilmassa leijuvat kädet"). Hän on uudelleen esiintuleva "Venus"Oodi keväälle ", johon osallistui, kuten Venus tuossa runossa, joukko juhlijoita: "Katso hänen lämmintä poskeaan ja kohoavaa rintaansa, liiku / nuoren Halun kukinta ja rakkauden violetti valo." "Oodi keväälle", "ruusuinen rintakehä, / ... Paljasta kauan odotetut kukat, / ja herätä purppura vuosi!"
xxx/ellauri235.html on line 412: " The Bard: A Pindaric Ode " (1757) on "The Progress of Poesy" -teoksen seuralainen. Se esittelee toisen identiteetin, yksinäisen profeetan, joka voi helpommin oikeuttaa Joven lait kuin mikään "The Progress of Poesy" -julkaisun agentti. Oodin alussa hän on "pukeutunut voiteen soopelipukuun", hänen toimistonsa tunnusmerkki. Lopussa hän "sukeltaa loputtomaan yöhön", toiseen sisäänkäyntiin pimeyteen. Sukeltaminen kuiluun näyttää olevan toiveiden täyttymysfantasia; mahtava Äiti on itse pimeys, halun muotoilematon hahmo. Runoilija, joka iskee "lyyransa syviin suruihin" "Bardissa", ei tuota "Runon edistymisen" "suloisia ja juhlallisesti hengittäviä ilmaa", vaan menetyksen ja lohdutuksen harmonioita.
xxx/ellauri235.html on line 912: Nykyaikaiset kriitikkosetämiehet ovat yleensä hylänneet Corinnan teoksen pitäen sitä tylsänä. Esimerkiksi joku "West" kuvailee Corinnaa lahjakkaammaksi kuin useimmat paikalliset runoilijat, mutta häneltä puuttuu omaperäisyys, joka asettaisi hänet samalle tasolle kuin Kreikan pojat Bacchylides tai Pindar. No vittu Pindar ei muuta tehnyt kuin apinoi muita hyviä runoilijaveljiä.
xxx/ellauri237.html on line 219: Johann Arndt (27. joulukuuta 1555 Edderitz, Saksa – 11. toukokuuta 1621 Celle, Saksa) oli saksalainen luterilainen pappi ja hartauskirjailija, jota pidetään pietismin edelläkävijänä ja josta "pietismin isä" Philipp Jakob Spener katsoi liikkeen saaneen alkunsa. Arndt toimi kirkollisissa viroissa useissa paikoissa, viimeksi Braunschweig-Lüneburgin ruhtinaskunnan ylisuperintendenttinä. Hänen tunnetuin teoksensa on Neljä kirjaa totisesta kristillisyydestä, joka on käännetty lähes kaikille Euroopan kielille.
xxx/ellauri237.html on line 221: Papin poika Johann Arndt opiskeli lääketiedettä ja teologiaa Helmstedtissä, Wittenbergissä, Strasbourgissa ja Baselissa. Baselissa hän tutustui Theophrastus Paracelsuksen kirjoituksiin, ja Wallmannin mukaan tämän ajattelun vaikutus näkyy monissa Arndtin teoksissa, voimakkaimmin Totisesta kristillisyydestä -teoksen neljännessä kirjassa. Opintojensa jälkeen Arndt toimi kotiseudullaan Anhaltissa koulumestarina, diakonina ja pappina. Jouduttuaan eksorsismia ja kuvakieltoa eli ikonoklasmia koskevien opillisten erimielisyyksien takia jättämään virkansa vuonna 1590 hän siirtyi Quedlinburgiin saarnaajaksi, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1599 saakka.
xxx/ellauri237.html on line 223: Quedlinburgista Arndt siirtyi Braunschweigiin, missä hän toimi kirkkoherrana vuosina 1599–1605. Tänä aikana hän julkaisi Totisesta kristillisyydestä -teoksen ensimmäisen osan. Teoksen loppuosa ilmestyi Arndtin ollessa Braunschweigin jälkeen kaksi vuotta Eislebenissä. Elämänsä viimeiset vuodet Arndt oli Cellessä Braunschweig-Lüneburgin ruhtinaskunnan ylisuperintendenttinä eli johtavana kirkollisena henkilönä. Tänä aikana hän julkaisi muun muassa hartauskirjan Paratiisin yrttitarha, kaksi saarnakirjaa sekä psalmien selitysteoksen. Kirjallisen toiminnan lisäksi Arndt suoritti 1615 laajan tarkastusmatkan ja uudisti ruhtinaskunnan kirkkojärjestystä.
xxx/ellauri237.html on line 594: Nerudan esikoiskokoelma ilmestyi 1923 ja vuotta myöhemmin Veinte poemas de amor y una canción desesperada, josta oli tuleva hänen tunnetuin teoksensa. Eli kaveri razasti koko ikänsä kaxikymppisenä hankkimallaan maineella. Kirjailijanimensä hän nyysi tšekkiläiseltä runoilijalta Jan Nerudalta¹.
xxx/ellauri239.html on line 102: Kiinalaisen perinteen mukaan Laozi eli 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Historioitsijat ovat pitäneet häntä joko useiden historiallisten hahmojen synteesinä, myyttisenä hahmona tai todellisena henkilönä, joka eli 300-luvulla eaa. taistelevien läänitysvaltioiden ja sadan koulukunnan aikakaudella. Laozin ansioksi on laskettu henkiinjääminen ehkä tylsimpänä 100:sta koulukunnasta, sekä taolaisuuden keskeisen teoksen Daodejingin kirjoittaminen. Se tunnettiin alun perin yksinkertaisesti nimellä Laozi.
xxx/ellauri239.html on line 118: Kerrotaan, että Laotse olisi kirjoittanut tuhat kirjaa, 930 kirjaa siveysopista ja uskonnosta ja 70 magiasta, mutta kukaan ei jaxanut lukea muuta kuin yhden teoksen, ns. Taoteking’in, joka sisältää hänen oppinsa ytimen ja jota yleisesti pidetään taonuskon pyhänä kirjana. Se oli ainoa joka oli tarpeexi lyhkänen. Kummastuxen avonainen ovi.
xxx/ellauri252.html on line 60: Saarisen Punk-akatemia, Pirkkala 1980 lyttää epäviisaasti Saarikosken keväällä 1980 ilmestyneen proosateoksen nimeltä ’Asiaa tai ei’. Osuvampi otsikko sille olisi ’Kirjoitan kirjan, olipa asiaa tai ei’. Saarikosken kirja on pohjanoteeraus. Se on pohjanoteeraus, koska miehellä ei ole mitään sanottavaa. Saman voi valitettavasti sanoa in retrospect E.Saarisen elämäntyöstä. Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla vuonna 1983 kylmä koskenkorva ampui kuumat veret Saarikosken molemmista päistä. Pushkinin sanoin: Loin hengen työllä itselleni muistopylvään. Monumentum exegi aere perennius.
xxx/ellauri252.html on line 127: Salama kävi jonkin aikaa Tampereen klassillista lyseota, mutta koulu jäi kesken. Armeijan käytyään hän lähti opiskelemaan Oriveden opistoon, jossa hän alkoi kiinnostua kirjallisuudesta. Salama työskenteli aluksi tumpelona sähköasentajana kuten isänsä (siitä varottaa muuntajien kyljessä se salama) ja sittemmin jonkin aikaa myös maatyömiehenä ennen kuin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1961. Hänen esikoisteoksensa oli se tavallinen pimu paxuxi -tarina (1961).
xxx/ellauri252.html on line 335: Vaikein asia Simojoen uralla oli laajan vaikutuksen saanut Salama-jupakka Juhannustanssit-teoksen tiimoilta. Kapinakenraali oli Pispalan suulas Voltaire, juuri 28 vuotta täyttänyt Hannu Salama, joka tunnettiin kiivaana, uhmakkaana, omapäisenä, mustapartaisena ja ylimielisenä kirjailijana. Taivaallisia sotajoukkoja johti Uudessakaupungissa syntynyt 56-vuotias arkkipiispa Martti Simojoki. Pyllynruma Margit Borg Sundman (kok) toimi taantumuxen sotanuijana.
xxx/ellauri259.html on line 187: Jyväskylän yliopistossa työskentelevän tutkijatohtori Jarno Hietalahden analyyttinen, intohimoinen ja kantaaottava teos Ihmisyyden ytimessä osoittaa, että humanismista todellakin kannattaa kirjoittaa. Hietalahti kirjoitti muutama vuosi sitten Huumorin ja naurun filosofia -teoksen. Nyt hänen raikas ja railakaskin teoksensa esittelee filosofisen humanismin perusajatuksia sellaisilta ajattelijoilta kuin Protagoras, Erasmus Rotterdamilainen, Niccoló Macchiavelli, René Descartes, Baruch Spinoza, Immanuel Kant, Karl Marx, Jean-Paul Sartre, Erich Fromm, Georg Henrik von Wright ja Jacques Derrida.
xxx/ellauri259.html on line 522: Kun sain Finlandia-palkinnon vuonna 2002, kirjallisuuden opettajani Ritva Haavikko puolestaan sanoi kauniisti: ”Onhan Kari tuossa nyt gradua tarpeeksi.” Sain häneltä synninpäästön sille, että hulivilinä en hoitanut opintojani loppuun asti. Pentti Lyly julkaisi tutkielmia kirjallisuuden alalta harvakseen, mutta työn jälki oli aina tarkkaa ja kriittisesti seulottua. Lylyn julkaistut tutkielmat Mannisesta ovat laatutyötä. Lyly toimitti 1991 teoksen Tyrjän rykmentin tykkikomppanian vaiheista 1941–44. Lyly saattoi olla homo.
xxx/ellauri261.html on line 563: Kirjailijan uransa alkuvaiheessa Andersonin tukijoihin kuuluivat muiden muassa Chicagon kirjallisuusliikkeen johtohahmot Theodore Dreiser, Carl Sandburg ja Ben Hecht, jotka kannustivat häntä julkaisemaan tekstejään eri lehdissä ja auttoivat myös kahden ensimmäisen teoksen julkaisussa.
xxx/ellauri261.html on line 564: Anderson tunnetaan etenkin novelleistaan, mutta hän julkaisi myös romaaneja ja runoja. Anderson vaikutti aikansa kertomakirjallisuuteen ja muun muassa Ernest Hemingwayn, William Faulknerin ja John Steinbeckin tuotantoon. Hänen tunnetuin teoksensa lienee novellikokoelman ja romaanin rajamailla liikkuva Winesburg, Ohio (1919), joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Pikkukaupunki (1955). Andersonin kirjallinen tyyli pohjautui arkikieleen ja sai vaikutteita Gertrude Steinilta.
xxx/ellauri261.html on line 570: Vuonna 1907 Stein tapasi ensimmäisen kerran Alice B. Toklasin (edellä mainittu Tuglas-seuran sihteeri) teellä Michael-veljensä kotona. Naiset muuttivat pian asumaan yhteen, ja heidän yhteiselämänsä kesti lähes 40 vuotta, Steinin kuolemaan saakka. He matkustelivat paljon mutta asuivat pääasiassa Pariisissa, missä he pysyivät myös molempien sotien ajan. Toklas oli Steinille välttämätön: hän oli suojelija, kustantaja, konekirjoittaja ja petikumppani. Hän oli kaikkea, mitä Stein tarvitsi: ”Little Alice B. is the wife for me /... You are my honey honey suckle. / I am your bee”. Steinin kuoleman jälkeen Toklas kirjoitti muistelmateoksen What is Remembered, jossa hän kuittaa elämänsä ennen Steinia hyvin lyhyesti yhdellä lauseella.
xxx/ellauri265.html on line 134: – Treffien jälkeen Lauri lähetti esikoispoikansa Tuukka Pietarisen runoteoksen minulle. Ehkä meillä on jotakin meneillään, kun hän ajattelee minua heti treffien jälkeen, pohdin. Yhteydenpitomme oli tiivistä.
xxx/ellauri268.html on line 515: Wiesel kirjoitti yli 30 romaania ja lisäksi muita teoksia. Romaaneista tunnetuin on Yö, omaelämäkerrallinen tositarina holokaustista selviämisestä. Se on lyhennelmä jiddišiksi kirjoitetusta esikoisteoksesta Un Di Velt Hot Geshvign (1956, 'Ja maailma vaikeni'). Muut teoksensa hän kirjoitti alkuaan pääosin ranskaksi.
xxx/ellauri281.html on line 492: Yliopistossa hän suoritti journalismin tutkinnon ja aloitti samalla työskentelyn ensimmäisten näytelmiensä parissa. Hänen teoksensa neljä ensimmäistä ovat "Not a villain" ( eng. No Villain , "And
xxx/ellauri281.html on line 502: Vuotta 1944 leimasi paizi Ihantalan puolustustaistelu myös Millerin ensimmäinen näytelmätuotanto Broadwaylla. Draama "Mies, joka oli niin onnekas" hahmotteli jo Millerin tulevaisuuden työlle tyypillisiä aiheita - ihmisen moraalista hinnoittelua, hänen psykologiaansa ja käyttäytymistään sosiaalisessa liikeympäristössä. Tämä kirjailijan yritys yhdistää esikaupunkien tragedia, "kansan" realismi ja ironinen farssi yhden teoksen puitteissa kesti vain neljä iltaa ja sai kriitikoilta tuhoisia arvosteluja.
xxx/ellauri286.html on line 127: Jo sitä ennen lukuisten tutkijoiden muodostamat komissiot olivat tutkineet miehitystenaikaisia tuhoja ja repressiopolitiikkaa. Merkittävimpinä voi mainita vuonna 2005 monella kielellä julkaistun kokoomateoksen White Book (Korvaa Mao Ze Dongin aikaisemman teoxen Red Book) ja läntisten kansain välisen ja lopuista kansoista riippumattoman ihmisoikeusrikoksia tutkivan komission työn tuloksen, Estonia 1940–1945, jonka ensimmäinen osa ilmestyi niinikään vuonna 2005.
xxx/ellauri286.html on line 140: Jatkosodan jälkeen yleisistä kirjastoista poistettiin tai siirrettiin lukittuihin varastoihin liki 300 sisällöltään Neuvostoliiton vastaisiksi katsottua teosta. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon muistelmateoksen Kommunisti sisäministerinä julkaiseminen estettiin ns. yöpakkaskriisin aikana vuonna 1958, koska sen pelättiin vahingoittavan Suomen ja Neuvostoliiton suhteita, ja teos julkaistiin vasta Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. Viimeisimpiä tapauksia ovat olleet epäsiveellisiksi katsottujen, norjalaisen Agnar Myklen novellikokoelman Silmukka kuun sirppiin ja romaanin Laulu punaisesta rubiinista (1957) sekä yhdysvaltalaisen Henry Millerin romaanin Kravun kääntöpiiri (1962) suomennosten takavarikointi.
xxx/ellauri289.html on line 136: Tammikuussa 1917 Vartiotorni-seuran lainopillinen edustaja Joseph Franklin Rutherford valittiin sen seuraavaksi presidentiksi. Hänen valintansa kiistettiin, ja hallituksen jäsenet syyttivät häntä itsevaltaisesta ja salakähmäisestä toiminnasta. Jakauma hänen kannattajiensa ja vastustajiensa välillä sai aikaan suuren jäsenmäärän vaihtuvuuden seuraavan vuosikymmenen aikana. Kesäkuussa 1917 hän julkaisi The Finished Mystery -kirjan seitsemäntenä osana Russell's Studies in the Scriptures -sarjasta. Russellin postuumiteoksena julkaistu kirja oli kokoelma hänen korjauxistaan Hesekielin ja Johnin Ilmestyskirjaan ym. Raamatun kirjoihin plus lukuisia ennen julkaisemattomia kirjoja. Se kritisoi voimakkaasti katolista ja protestanttista papistoa ja kristittyjen osallistumista suureen sotaan. Tämän seurauksena Vartiotorni-seuran johtajat vangittiin kapinasta vakoilulain nojalla vuonna 1918, ja jäsenet joutuivat henkisen väkivallan kohteeksi.
xxx/ellauri292.html on line 194: Pyhä Katariina Sienalainen (25. maaliskuuta 1347 Siena – 29. huhtikuuta 1380 Rooma) oli italialainen mystikko ja dominikaanitertiaari. Hänen kirjallisesta tuotannostaan on säilynyt 26 rukousta ja yli 380 kirjettä. Pyhimystä kunnioitetaan katolisessa kirkossa, vanhakatolisessa kirkossa, anglikaanisessa kirkossa ja luterilaisuudessa. Eräs hänen tunnettu teoksensa on suomeksikin käännetty Dialogi Jumalan kaitselmuksesta.
xxx/ellauri292.html on line 437: Sossianus Hierocles eli Hierokles rinnasti myöhemmin Apollonioksen Jeesukseen teoksessaan Totuuden rakastaja (Filalēthēs). Eusebios kirjoitti tätä ajatusta ja Apollonios Tyanalaisen elämää vastaan teoksen Hieroklesta vastaan, jota siteerataan alempana.
xxx/ellauri292.html on line 455: Philostratuksen romaani nousi tunnetuksi 400-luvun alkuvuosina, kun Hierocles, Aleksandrian ja sitten Bithynian kuvernööri, kirjoitti teoksen "kristityille" ikään kuin ystävälleen, nimeltä Philalethes (totuuden rakastaja - logoj filalhqhj proj ) . touj xristianouj ). Tässä hän ehdotti puolimyyttisen Apollonioksen asettamista Kristuksen ylivoimaiseksi kilpailijaksi; taktiikka, joka on surkeasti tuttu kaikenlaisista polemioista vuosien varrella.
xxx/ellauri295.html on line 461: Martti Joenpolven vanhemmat olivat ratatyömies Antti Joenpolvi ja Ida Ester Nurmi. Joenpolvi opiskeli Työväen akatemiassa 1957–1958 ja hän on toiminut kirjailijan työnsä ohella Tammer-mainos Oy:n mainostoimittajana 1959–1962 ja 1966–1967. Päätoimiseksi kirjailijaksi Joenpolvi ryhtyi 1968. Hänen uusin teoksensa on romaani ”Kerrottu elämä” (1997). Hän puri puuta ja potki pilttuun seiniä samassa Gummeruxen tallissa kuin Patti.
xxx/ellauri296.html on line 609: Cohenin kuoleman jälkeen vuonna 1918 Cassirer aivan vimmastui ja kehitti symbolismin teorian ja käytti sitä laajentaakseen tiedon fenomenologiaansa joxkin yleisemmäksi kulttuurifilosofiaksi. Cassirer oli yksi 1900-luvun johtavista filosofisen idealismin puolestapuhujista. Hänen tunnetuin teoksensa on Symbolisten muotojen filosofia (1923–1929). Siitä on eka osa (Kieli) Internet Archivessa. Toista (Myyttinen ajattelu) ei ilmeisesti kukaan jaxa enää lukea, saati unettavinta kolmatta (Tiedon fenomenologia). Tämmöstä sieltä näyttäis löytyvän:
xxx/ellauri298.html on line 351: Reichin haamutyö auttoi Anna Freudin The Ego and the Mechanisms of Defense (1936) -teoksen kehitystä ja hänen ajatuksensa lihaspanssarista – persoonallisuuden ilmentymisestä kehon liiketavassa – muokkasi innovaatioita, kuten kehon psykoterapiaa, Gestaltterapia, bioenergeettinen analyysi ja primaaliterapia. Hänen kirjoituksensa vaikutti älymystön sukupuolielämään; hän loi ilmauksen "seksuaalinen vallankumous" ja erään historioitsijan mukaan toimi kätilönä.
xxx/ellauri298.html on line 648: As simple as that. Campbellillä onkin ollut suuri vaikutus tieteiskirjallisuuteen, fantasiakirjallisuuteen ja tieteiselokuviin. George Lucas on kertonut, että Tähtien sodan perusideat perustuivat Campbellin teosten esittämiin ajatuksiin. Käsikirjoittaja Christopher Vogler on kirjoittanut Campbellin teorioita soveltavan teoksen The Writer´s Journey: Mythic Structure For Writers, joka puolestaan on vaikuttanut useiden elokuvien käsikirjoituksiin, mm. Leijonakuninkaaseen ja Matrix-elokuvasarjaan.
xxx/ellauri298.html on line 652: Campbell kuvaili joutessaan mytologialle nelinkertaista tehtävää ihmisyhteiskunnassa. Nämä näkyvät hänen teoksensa The Masks of God: Creative Mythology lopussa sekä useissa luennoissa.
xxx/ellauri303.html on line 257: Rabbi Moses Isserles on kirjoittanut monia tärkeitä juutalaista lakia ja filosofiaa käsitteleviä teoksia, ja hän tuli tunnetuksi koodarina, jonka päätös oli viimeinen sana juutalaisessa laissa. Hänen pääteoksensa Halacha -alalla (koodi) oli kommentti Rabenu Yakov ben Asherin Turimiin nimeltä "Darkhe Moshe " ja hänen Mappahinsa ("Pöytäliina") Shulchan Aruchille ("Valmistettu pöytä"), jonka kirjoitti hänen haamukirjoittajansa. nykyaikainen rabbi Joseph Caro. Tämä teos julkaistiin hänen elinaikanaan.
xxx/ellauri303.html on line 261: Kaikkiaan hänen teoksiaan painettiin kymmenen, ja useita muita oli painettavaxi kelpaamattomia. Hänen teoksensa ovat todiste ReMO:n monipuolisesta oppimisesta ja suuruudesta Talmudissa sekä filosofiassa, tähtitiedossa ja historiassa.
xxx/ellauri306.html on line 181: Persiuksen opettajat Cornutus ja Caesius Bassus julkaisivat hänen varhaisen kuolemansa jälkeen Persiuksen ainoan teoksen, Saturae. Teos koostuu kuudesta satiirista, joissa Persius arvostelee aikansa kirjallista muotia ja yleistä rappiota. Persius käyttää runoissaan taitavasti sarkasmia ja kekseliäitä kielikuvia, ja roomalaisen satiirin perinteitä noudattaen runojen lopussa on aina moraalinen opetus. Teos oli suuressa suosiossa keskiajalla.
xxx/ellauri307.html on line 134: ”Miki oli sukupolvensa lahjakkain kirjailija. Hänen teoksensa Elämä: esipuhe on maailmanluokan kirjallisuutta, mestariteos, joka täysin verrattavissa esimerkiksi David Foster Wallacen Päättymättömän riemuun”, Knuuti sanoo. No joo, ei sillä vielä kuuhun mennä.
xxx/ellauri312.html on line 42: Alakoululaisten koulutehtävässä ”kerrotaan faktoja spurguista, kodittomista puliukoista” ja kehotetaan pohtimaan ”saako spurguja pilkata”. Totta kai saa! Pilkata ja nimitellä, lällättää ja juosta karkuun. Teksti on selkomukautus Kereetta Onkelin Selityspakki-teoksen kaunokirjallisesta tekstistä. Tehtävässä kysytään, ”miltä spurgu näyttää”, ”miten joku ihminen on tullut spurguksi”, ”miksi spurgut juttelevat itsekseen”, ”miksi spurguja näkee puistossa”, ”miksi spurgut usein puhuvat rumia” ja ”saako spurguja pilkata”. Ne viihtyvät kauniissa puistoissa koska niissä tuoxuu hyvältä toisin kuin ne ize, jotka haisevat hyvin pahalta. Ne ovat joskus olleet ihan tavallisia ihmisiä, mutta nyt ne ovat spurguja. Monionkelimaisia.
xxx/ellauri312.html on line 940: Martin Silenus on satojen vuosien ikäinen runoilija, joka on kokenut hyviä ja huonoja kausia. Lepinkäinen on hänen muusansa, jota hän tahtoo tapaamaan saadakseen loppuun suurteoksensa Hyperionin laulut.
xxx/ellauri312.html on line 958: Hyperion nauttii suurta arvostusta science fiction -piireissä ja on voittanut muun muassa Hugo- ja Locust-palkinnot. Suomessa Tähtivaeltaja-lehti palkitsi teoksen vuoden 1997 parhaana scifi-suomennoksena ja myöhemmin 1900-luvun parhaana scifi-kirjana.
xxx/ellauri314.html on line 115: Pitkän päivän matka yöhön tai Pitkä päivämatka yöhön (Long Day’s Journey into Night) on O’Neillin kirjoittama nelinäytöksinen näytelmä, joka valmistui vuosina 1941–1942 mutta julkaistiin vasta 1956. Suurelta osin omaelämäkerrallista, hänen omia vanhempiaan ja veljeään kuvaavaa näytelmää pidetään hänen mestariteoksenaan, ja hän sai siitä postuumisti Pulitzer-palkinnon.
xxx/ellauri319.html on line 98: Natsi-ideologiaa käsittelevän tärkeän teoksen The Myth of the Twentieth Century (1930) kirjoittanutta Rosenbergiä pidetään yhtenä tärkeimpien natsiideologisten uskontunnustusten päätekijöistä, mukaan lukien sen rotuteoria, juutalaisten vaino, Lebensraum ja Versaillesin epäreilun sopimuksen kumoaminen. Niin ja vastustaa sitä, mitä pidettiin "rappineena" modernina taiteena. Hänet tunnetaan kristinuskon hylkäämisestä ja vihasta, sixi hänellä on ollut tärkeä rooli saksalaisen kansallismielisen positiivisen kristinuskon kehityksessä.
xxx/ellauri320.html on line 127: Smuts uskoi, että evoluutio sisältää asteittaisen sarjan pienempiä kokonaisuuksia, jotka integroituvat suurempiin kokonaisuuksiin. Seuraava vaihe on kaikkien kapitalistimaiden yhdentyminen ja historian loppu ihmispesän onnelliseen pörinään. Vaikka Smutsin tekstiä Holismi ja evoluutio pidetään tieteenteoksena, se itse asiassa yrittää yhdistää evoluution korkeamman metafyysisen prinsiipin (holismi) kanssa. Eri uskonnollisissa perinteissä (mm. kristinusko, juutalaisuus, zoroastrilaisuus, islam, buddhalaisuus ja bahá'i) kunnioitettu yhteyden ja ykseyden tunne löytää vahvan täydennyksen Adlerin ajatuksissa.
xxx/ellauri329.html on line 359: Sodalla ei ole naisen kasvoja -teoksensa jälkeen Aleksijevitš antoi äänen vieläkin nuoremmille ja kirjoitti toisesta maailmansodasta lasten näkökulmasta. Tätä Aleksijevitšin tuotannon kenties koskettavinta teosta ei ole suomennettu, eikä myöskään seuraavaa, jossa kirjailija käänsi katseensa uudempaan konfliktiin: Neuvostoliiton ja Afganistanin väliseen sotaan 1980-luvulla. Vuonna 1993 valmistui teos ihmisistä, jotka tekivät itsemurhan sosialismin romahdettua. Sitäkään ei ole saatavilla suomeksi.
xxx/ellauri337.html on line 196: Stein jätti kääntymyksensä jälkeen Husserlin kuin nallin kalliolle ja ryhtyi opettajaksi dominikaanien ylläpitämässä speyeriläisessä tyttökoulussa. Hän opetti siellä vuoteen 1932 asti ja tutustui siellä myös katoliseen filosofiaan. Hän muun muassa käänsi Tuomas Akvinolaisen teoksen De alternativa veritate.
xxx/ellauri337.html on line 198: Stein aloitti vuonna 1932 Münsterissä pedagogisen instituutin opettajana, mutta hän menetti seuraavana vuonna opetusoikeutensa Saksan antisemitististen lakien takia. Vuonna 1934 Stein liittyi karmeliittain sääntökuntaan ja otti uudeksi nimekseen Teresa Benedicta a Cruce (Ristin siunaama Teresa) Ávilan Teresan mukaan. Kölniläisessä luostarissa Stein kirjoitti metafyysisen teoksensa Endliches und ewiges Sein, jossa hän pyrki yhdistämään Tuomas Akvinolaisen ja Husserlin filosofiat. Kansallissosialistien aiheuttaman uhan takia hänet siirrettiin vuonna 1938 Echtin luostariin Alankomaihin, missä hän kirjoitti merkittävän fenomenologisen tutkimuksen Ristin siunaamasta Johanneksesta.
xxx/ellauri354.html on line 67: Hän opiskeli Bogotán yliopistossa ja työskenteli myöhemmin toimittajana kolumbialaisessa El Espectadorissa sekä ulkomaisena kirjeenvaihtajana Roomassa, Pariisissa, Barcelonassa, Caracasissa ja New Yorkissa. Hän kirjoitti monia arvostettuja tietokirjoja ja novelleja, mutta tunnetaan parhaiten romaaneistaan, kuten Sata vuotta yksinäisyyttä (1967) ja Love in the Time of Cholera (1985). Hänen teoksensa ovat saavuttaneet merkittävää kriitikoiden suosiota ja laajaa kaupallista menestystä, erityisesti maagiseksi realismiksi leimatun kirjallisuuden popularisoinnissa, joka käyttää maagisia elementtejä ja tapahtumia todellisten kokemusten selittämiseen. Jotkut hänen teoksistaan sijoittuvat kuvitteelliseen kylään nimeltä Macondo, ja suurin osa niistä ilmaisee yksinäisyyden teemaa.
xxx/ellauri354.html on line 181: Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden professorin Kai Laitisen (1924–2013) vanhemmat olivat kansakoulunopettajia. Hänen muistelmateoksensa Pitkät vedet ja maailmanrannat (2004) on osaltaan kunnianosoitus juuri tälle ammattikunnalle.
xxx/ellauri354.html on line 592: Kazo myös: Serubbaabelin apokalypsi. Siinä arvoituksellinen postpakolainen raamatullinen johtaja saa ilmestysnäön, jossa hahmotellaan Israelin ennallistamiseen päivien loppuun ja kolmannen temppelin perustamiseen liittyviä henkilöitä ja tapahtumia. Kirja lienee sepitetty 600 AD tienoilla mutta varmaa näyttöä teoksen olemassaolosta ennen 1000000-lukua on kuitenkin vaikea löytää. Koska kirja antoi yksiselitteisen päivämäärän (1058 jKr.) Messiaan paluulle, sillä oli suuri vaikutus nykyajan messiaaniseen ajatteluun. Kirjan mainitsee Matojen Eleasar (Eleazar of Worms) ja oletettavasti Rashi. Abraham ibn Ezra kritisoi kirjaa "epäluotettavaxi".
xxx/ellauri356.html on line 228: Insemination artificiel on essee, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Critique -lehdessä ja joka sitten ilmestyi hänen nimensä antaneen teoksen lopussa, vuonna 1972 Éditions du Seuil (Pariisi) teoksessa, joka koostuu kolmesta tekstistä, eli Platonin apteekki, Kaksoisistunto ja Levitys. Tämä essee ( s. 319-407 ) hyödyntää erityisesti tiettyjä Mallarmén tekstejä ja Philippe Sollersin romaaneja (Draama, Numéros jne.) kehittääkseen "käsitteen", joka on kirjattu, kuten Derrida sanoo, "avoimeen eroketjuun, sanan "lisäosa", "kirjoitus", "gramma", " pharmakon " jne jne. Levittäminen ei lopulta merkitse mitään, eikä sitä voida yhdistää mihkään määritelmään. Jos emme voi tiivistää leviämistä, sen perustavanlaatuista eroa sen käsitteellisessä sisällössä, se on se, että sen hajoamisen voima ja muoto rikkovat semanttisen horisontin”. Hullun jorinaa.
xxx/ellauri356.html on line 314: Eugène Guillevic (1907 Carnac, Ranska – 1997 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen runoilija, 1900-luvun ranskalaisen kirjallisuuden tärkeimpiä nimiä. Hän sai aineistoa runoihinsa kotiseudultaan Bretagnesta. Hän oli ajattelultaan marxilainen, ja kirjailijana hän edusti surrealismia. Hänen läpimurtoteoksensa oli Terraqué (1942), joka edusti mineralogista vaihetta, mutta hän siirtyi sitten osallistuvaan herbaariorunouteen ja ilmensi siinä erityisesti ydinaseiden vastaisia näkemyksiään.
xxx/ellauri357.html on line 87: Yhdessä puheenjohtaja Heta Gyllingin kanssa toimitimme artikkelikokoelman Filosofien oikeus I-II, jossa käytiin läpi filosofien oikeutta koskevaa ajattelua Platonista Derridaan. Esimerkiksi poikkitieteellinen Heidegger-piiri, jossa Oleminen ja aika käytiin pikkutarkasti läpi. Jukka Kekkosesta en pidä, hän on kova kommunisti. Asuin jonkin aikaa Pariisissa, jossa kävin Jacques Derridan seminaarissa. Derrida käsitteli sattumalta aihetta, joka sivusi teokseni yhtä juonnetta, ajallisuutta Heideggerin ajattelussa.
xxx/ellauri357.html on line 90: Tärkeä voimahahmo mannermaisen filosofian piirissä on Helsingissä ollut myös 1980- ja 1990-luvuilla käytännöllisen filosofian laitoksella opettanut Hannu Sivenius (s. 1949), joka on myös suomentanut Heideggerin Taideteoksen alkuperän (1995). Sivenius käsitteli ja esitteli monia Suomessa huonosti tunnettuja mannermaisia virtauksia, erityisesti Derridan dekonstruktiota ja lacanilaista psykoanalyysiä, ja tältä pohjalta syntynyt Helsingin Lacan-piiri muodostui mannermaisesta ajattelusta kiinnostuneiden vapaamuotoiseksi yhteenliittymäksi Helsingissä. (Tästä ks. Aula & Hirvonen & Santanen (toim.) 1999.) Lacan-piirin toimesta ja myötävaikutuksesta Helsinkiin on myös kutsuttu luennoimaan ja esitelmöimään useita mannermaisen filosofian kansainvälisiä huippunimiä.
xxx/ellauri376.html on line 406: Tarpeettoman ihmisen hahmon esikuvana on pidetty Aleksandr Puškinin Jevgeni Oneginin (1823–1831) nimihahmoa ja Mihail Lermontovin Aikamme sankarin (1840) Petšorinia. Ivan Turgenevin Tarpeettoman ihmisen päiväkirja (1850) teki hahmosta yleisen. Tarpeettoman ihmisen päiväkirjan Tšulkaturinin lisäksi Turgenevin tuotannon tarpeettoman ihmisen hahmoja ovat Rudinin (1856) päähenkilö ja Isien ja lapsien (1862) Pavel ja Nikolai Kirsanov. Myös Arkadi Kirsanovin hahmon on tulkittu teoksen lopulla muuttuvan tarpeettomaksi ihmiseksi. «Лишний человек» ищет смысл, цель жизни, но не находит ее. Он не нашел бы свою задницу, если бы искал ее обеими руками.
xxx/ellauri379.html on line 129: Suuri osa nykyajan analyysistä – edellä mainittu postkolonialistinen ja feministinen kritiikki mukaan lukien – ei keskity itse tekstiin, vaan muihin tekstin kommentteihin, mikä selventää tapaa, jolla akateemisessa ympäristössä käydyt keskustelut voivat tahattomasti säilyttää joitakin teoksen ongelmallisempia elementtejä. Siten Heart of Darkness on jatkuvasti muuttuvassa asemassa kirjallisessa kaanonissa: ei enää valaisevana tekstinä, joka paljastaa inhimillisen turmeluksen syvyydet, vaan esineenä, joka on tällaisen turmeluksen tuote ja joka toistaa sen omana oikeutensa. Kysymys kuuluu sitten: kuuluuko Pimeyden sydän edelleen lännen kirjalliseen kaanoniin? Ja jos on, niin tuleeko aina? Eikö se ole vaan hölmön misogyynin kolonialisti puolalaisen aivokummitus?
xxx/ellauri385.html on line 95: Vasily Vasilyevich Rozanov (20. huhtikuuta [2. toukokuuta] 1856, Vetluga, Kostroman maakunta -5. helmikuuta 1919, Sergiev Posad) - venäläinen uskonnollinen filosofi, kirjallisuuskriitikko, takinkääntäjä, publicisti ja kirjailija. Yhdessä P.D. Pervovin kanssa hän teki ensimmäisen käännöksen Aristoteleen "metafysiikasta" Venäjällä. Vaikka Rozanov ei kirjoittanut kaunokirjallisia teoksia, hänen teoksensa erottuu ainutlaatuisesta ja takkia tiuhaan kääntävästä taiteellisesta tyylistään.
xxx/ellauri385.html on line 123: Hänen teoksensa herättivät usein väkivaltaisia ​​reaktioita mitä erilaisimmissa väestöryhmissä, mikä ei estänyt häntä pysymästä lujasti paikallaan. Hän selvisi vallankumouksesta vain kaksi vuotta ja kuoli köyhyydessä kaikkien unohtamana ja ilman apua… Vähän ennen kuolemaansa nälän ja kylmyyden vuoksi Rozanov kirjoitti Maxim Gorkylle pyytääkseen apua. Ystävä vastasi, ja he alkoivat kerätä rahaa filosofille, mutta he eivät ehtineet siirtää sitä - hän oli jo kuollut.
xxx/ellauri388.html on line 65: Upseerikoulutuksessa hän joutui auto-onnettomuuteen. RUK:n kuljetusauton tieltä suistumisessa hän loukkasi päänsä, ja hänet vapautettiin kesken palveluksen toivottomana tapauxena. Waltari kirjoitti asevelvollisuusajastaan armeijamyönteisen omaelämäkerrallisen teoksen Siellä missä miehiä tehdään (1931) vielä Tilkassa toipuessaan kuin Marko Tapio. Toisaalta isänsä ystävälle Jalo Sihtolalle lähettämässään kirjeessä Waltari tekee selväksi, ettei viihdy armeijassa. Waltari-tutkija ja panomies Panu Rajala on arvellut, että Waltarin yksi vaikutin armeijamyönteisen teoksen tekemiseen oli, että hänen morsiamensa Marjatta Luukkosen isä oli lääkintäkenraalimajuri Emil Luukkonen ja (unlike Jöns) Waltari halusi miellyttää tulevaa appeaan.
xxx/ellauri388.html on line 82: Mika Waltaria pidetään usein liberaalina ja suvaitsevana oikeistolaisena. Katri Vala kuitenkin kutsui Waltaria ”kokoomuslaiseksi moralistiksi ja äitienpäiväpuhujaksi”. Waltari suomensi kansallissosialistien kulttiteoksen, Hanns Heinz Ewersin kirjoittaman Horst Wesselin elämäkerran Horst Wessel: Eräs saksalainen kohtalo (WSOY, 1933).
xxx/ellauri388.html on line 123: Lexan Ylösnousemus- teoksen (kz. albumi 361) ensimmäisen suomentaja oli Tolstoin ‘opetuslapsi’ Arvid Järnefelt, kuuluisan suomalaisen taiteilijasuvun vanhin iljes, jonka elämänkaari oli samantapainen kuin Tolstoin. Nuorena miehenä kumpaakin houkuttelivat seurapiirit, sangaton spermanlennätin ja makea siitinelämä, kunnes herääminen moraalisiin arvoihin ja yksinkertaisen elämän autuuteen muutti kaiken. Ylösnousemuxen kansissa on nykyään huorahtavia tazkattuja tyttöjä. Ei sentään Lexan puoliveteinen erektio vieläkään.
xxx/ellauri388.html on line 198: Richard Freiherr von Krafft-Ebing (koko nimi Richard Fridolin Joseph Freiherr Krafft von Festenberg auf Frohnberg, genannt von Ebing ; 14. elokuuta 1840 – 22. joulukuuta 1902) oli saksalainen psykiatri ja perusteoksen Psychopathia Sex-6-Sexualis kirjoittaja.
xxx/ellauri404.html on line 273: Analysoimalla kirjailijakollegojen töitä Proust hyökkää 1800-luvun puolivälin kuuluisan kirjallisuuskriitikon Sainte-Beuven kimppuun ja puuttuu hänen tapaan ymmärtää tekstejä, joiden mukaan kirjailijan työ olisi ennen kaikkea heijastus hänen elämästään ja voisi selittyä sillä. Tämä menetelmä, joka perustuu tekijän runollisen tarkoituksen (intentionismi) ja hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa (elämäkerta) etsimiseen, erityisesti kyseenalaistamalla hänen läheisiänsä, ei miellyttänyt Proustia, joka vaati formalistista kritiikkiä, tyylianalyysiä, vaieten teoksen ulkopuolisista elementeistä.
xxx/ellauri410.html on line 867: Vahvasti modifioitua versiota teoksen johdannon avausrivistä käytettiin televisio-ohjelmassa Star Trek: Voyager jaksossa " Latent Image " (1999). Tohtori on huolissaan moraalisesta tilanteesta laivalla ja kapteeni Janeway lukee tämän kirjan ja jättää tohtorin tutkimaan runon mehukkaita kohtia.
xxx/ellauri420.html on line 102: Syntiä, ajattelivat monet kristityt ympäri maailmaa. Terveydelle vaarallista, ajattelivat lääkärit. Immanuel Kant piti sitä luonnonvastaisena, eikä Martti Lutherkaan tuntunut ymmärtävän. Tänä vuonna suomeksi julkaistu Thomas W. Laquerin alkuperäisteoksen lyhennelmä Seksiä yksin – masturbaation kulttuurihistoria (Into 2019) kokoaa yhteen, miten itsetyydytykseen on suhtauduttu eri aikakausina.
xxx/ellauri420.html on line 263: Malraux näki itsensä ennen kaikkea kirjailijana ja ajattelijana (eikä "toiminnan miehenä", kuten elämäkerrat häntä niin usein kuvaavat, ja niinkuin hän izekin alkuun antoi ymmärtää). Tämän seurauksena hänen kirjalliset teoksensa, mukaan lukien hänen tärkeät taideteorian teokset, ovat saaneet odotettua vähemmän huomiota etenkin anglofonisissa maissa. Mutta hieman frankofooninen Rouva Jacqueline Kennedy kuvaili Malrauxia "kiehtovin mies, jonka kanssa olen koskaan puuhastellut".
xxx/ellauri420.html on line 490: Kreikkalainen tragediakirjailija Euripides on kirjoittanut kadonneen tragedian Faethonin surullisesta kohtalosta. Roomalaisista runoilijoista Ovidius käsittelee tragediakertomusta tunnetuimmassa teoksessaan Muodonmuutoksia. Ovidiuksen on katsottu käyttäneen kreikkalaista tragediakertomusta lähdeteoksenaan. V. A. Koskenniemen runo Pippelis poppelis eli Kärähtäneet pippelit perustuu Faethonin tarinaan.
437