tendhal">
ellauri014.html on line 219: By the way, aika samanlainen sepaluksen raottaja, nyt muistan, oli myös se toinen reikäjuusto, sveitsiläinen panomies, siis tää punanen ja musta, sotilas vai pappi, ei väliä, molemmilla käy naisten suhteen hyvä viuhka. Stendhal eli Marie-Henri Beyle Grenoblesta. Se käytti itestään aina salanimiä. Don Phlegm. Poverino. William Crocodile. Ei tainnut tykätä nimestään. Tai itestään. Olikohan sen vanhemmat odottanu tyttöä, Marja-Siskoa. Orpo enon kasvattama sekin. Niinkuin Konradkin. Kuppanen. Se tykkäs oppilaiden mammoista. Rusoolle kelpas molemmat, äidit sekä tyttäret.
ellauri032.html on line 408: Symbolistien symppaamia kynäilijöitä oli Stendhal, Balzac, Flaubert, ja se tollo setämies Edmond de Goncourt, jopa Émile Zola, jota kyllä Bourget ällösi. Zola kertoi liian naturalistisesti rotinkaisista, ei hyvä. Ja peukutti jutku kolmijalkaa, hyvin paha. Symbaalirunoilijoita oli paljon, esim Charles Baudelaire, Stéphane Mallarmé, Paul Verlaine, ja Theodore de Banville. Nää on siis kaikki ranskixia, sieltähän tää alko. Ranska luuli olevansa maailman napa aina 1871 rökäletappioon. Siihen liitty myös tää porukka, vastareaktiona, jos niin voi sanoa.
ellauri033.html on line 561: Stendhal
ellauri033.html on line 578: | Sorel | Stendhal | Noir et Rouge |
ellauri034.html on line 229: | pehmyri | | Browning, Diderot, Epikuros, Erasmus, Fontane, Marx, Proust, Russell, Stendhal, Zola | Spinoza |
ellauri037.html on line 482: Jouyn aikalainen Stendhal kertoo Egoistin muistelmissa miten Jouy oli äijäseurassa kehunut raiskanneensa kavereineen intialaisen vestaalin jossain brahman temppelissä ihan huvin vuox, nähäxeen mitä tapahtuu. Kun intialaisäijät huomas sen ne ryntäs "apuun" ja leikkas neizyeltä ranteet ja irrotti siltä pään, ja sit vasta ryhty samoihin hommiin ranskisten kaa. Jouy onnistu pakenemaan hepalla. Se kirjotti sittemmin menestysoopperan Vestaalit, jossa ylistettiin Napsua. Vestaali markkeeras kai siinä alapesemätöntä Josephinea. Sillä oli pulleat purjeet ja mahtava peräsin. Siitäköhän toi Sopen sitaatti oli peräsin.
ellauri040.html on line 269: | märrrsyrrri | Diderot, Epikuros, Russell, Stendhal | | Erasmus, pikku-Make, Fontane, Marx, Proust, Spinoza | Busch, Stenvall |
ellauri052.html on line 120: His favourite novelists, who recurred in his courses, were Dostoyevsky, Stendhal, Balzac, Flaubert, Dickens, Conrad, Dreiser and Fitzgerald. He also admired the satires of Wyndham Lewis.
ellauri052.html on line 345: Sale oli ize vähänkuin Stendhalin Sorel, Rousseaun Pröö tai Jeesus, lukutoukka ruipelo joka ei kelvannut puu- tai kellosepäxi vaan nousi naisten reittä myöten toyboyxi meemibisnexeen. Se haikeili röyhkeiden muskelimasojen perään, kert sen isä oli sellainen ja piiskas sitä ihanasti.
ellauri052.html on line 869: His favourite novelists, who recurred in his courses, were Dostoyevsky, Stendhal, Balzac, Flaubert, Dickens, Conrad, Dreiser and Fitzgerald. He also admired the satires of Wyndham Lewis.
ellauri118.html on line 403: Kirjallisuuden tutkijat epäilevät hänen tutustuneen Milanossa Stendhaliin. Teosta Vaarallisia suhteita pidetään yleisesti lajityyppinsä kirjeromaanin parhaana esimerkkinä. Teoksen henkilöt jakaantuvat selvästi hyviin ja pahoihin. Cécile ja ritari Danceny ovat hyviä, viattomia, nuoria ja kokemattomia. Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat pahoja. Valmont on terävä-älyinen, viehätysvoimainen pelimies, jonka intohimona on valehtelu. Markiisitar de Merteuil ei ole hyveellinen, viaton, uskollinen tai aito. Häneltä puuttuu myös kaikki uskonnollisuus. Yhdessä Valmontin kanssa hän pitää ihmisiä joko ottajina tai niinä, joilta otetaan. Heillä ei ole muita aitoja tunteita kuin itserakkaus. Valloitukset tuovat paitsi vallantunnetta myös eroottista tyydytystä. Vaikka Cécile ja ritari Danceny turmelevat viattomuutensa, he tuntevat kuitenkin katumusta. Rouva de Tourvel edustaa aitoutta ja viattomuutta, joka säilyy iästä huolimatta. (Höh? Mistä iästä? Se oli 22v.) Teos puhuu lakkaamatta hyveestä ja viattomuudesta sekä niiden menettämisestä. Valmont ja markiisitar de Merteuil yrittävät parhaansa mukaan kitkeä viattomuuden ja hyveet, pelkästään kostonhalunsa takia tai pönkittääkseen omaa statustaan. Teoksen painopiste ei ole toiminnassa, vaan viettelyn tekniikassa. Siinä suhteessa tää jää selvästi 2.ksi verrattuna Vargas Llosaan. Vastoinkäymiset ovat Valmontille esteitä, jotka ovat kierrettävissä oveluudella ja julmuudella. Vaarallisia suhteita on lajityypistään huolimatta hyvin draamallinen, ja se on sovitettu teatterinäyttämölle lukemattomia kertoja. Elokuvaksi se on sovitettu viidesti. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esitti vuonna 2015 Vaarallisia suhteita Suomenlinnan kesäteatterissa. Näytelmäsovituksen teki Juha Kukkonen ja pääosia näyttelivät Minna Suuronen ja Antti Virmavirta. Se oli Pierren uran huippuhetkiä.
ellauri119.html on line 460: Now a fast forward to French fries and scepticism. Alongside the passion for merging that marked Romantic love, a more sceptical French tradition can be traced from Stendhal onwards. Stendhal's theory of crystallization implied an imaginative readiness for love, which only needed a single trigger for the object to be imbued with every fantasised perfection. Proust went further, singling out absence, inaccessibility or jealousy as the necessary precipitants of love. Lacan would almost parody the tradition with his saying that "love is giving something you haven't got to someone who doesn't exist". A post-Lacanian like Luce Irigaray would then struggle to find room for love in a world that will "reduce the other to the same...emphasizing eroticism to the detriment of love, under the cover of sexual liberation".
ellauri146.html on line 404: We tend not to focus on this view of Eloa as a myth of the redeeming feminine for several reasons. First, the central portion of the poem is devoted to Satan's seduction of Eloa, an activity which, for most of us, is anything but celestial. Perhaps this explains Stendhal's sarcastic description of Eloa in the Courrier anglais of 1 December 1824: "Tex-Willer-larme, devenue ange femelle, et séduite par le diable lui-même" (the ex-tear, turned into a female angel, and seduced by the devil himself). Flottes and Bonnefoy insist that the very fine psychological analysis of the seduction makes us see human protagonists in an angelic decor, which weakens any metaphysical meaning Vigny might attach to his poem. Germain, who had the benefit of Hunt's masterly work, The Epic in Ninteenth Century France (1941), states flatly that the drama of Eloa is not metaphysical but moral. Bénichou, however, does remark in Le Sacre de l'écrivain 1750-1830 (1973) that the creation of Eloa corresponds to the theological promotion of the feminine as an agent of redemption prominent in the religious sects of the Romantic period. I am sure Satan was greatly consoled by Eloa, if that's any consolation.
ellauri161.html on line 887: Aivan päättömiä otteita. Jotain sekin todistanee. Ernest Hello est mentionné par Joris-Karl Huysmans dans son roman Là-bas en ces termes : « Le véritable psychologue du siècle, se disait Durtal, ce n´est pas leur Stendhal, mais bien cet étonnant Hello dont l´inexpugnable insuccès tient du prodige. »
ellauri172.html on line 840: Le Rouge et le Noir, roman de Stendhal, 1830, personnage de l'abbé Chélan, mentor et conseiller de Julien Sorel. CHECK
ellauri172.html on line 850: La Chartreuse de Parme, roman de Stendhal, 1839, personnage de l'abbé Blanès. CHECK
ellauri192.html on line 261: There is no objective measure, no slide rule for magnitude in literature. Balzac was convinced that Mrs. Ann Radcliffe, the purveyor of Gothic terror, was a finer writer than Stendhal, whom he admired. Tolstoy, one of the two writers who have freely refused the Prize - Sartre in 1964 was the other (Bob Dylan meant to be the 3rd until the Swedes upped the ante) - found Shakespeare's ''King Lear'' to be a puerile mess ''beneath serious criticism.'' (mitä se kieltämättä onkin, tai oikeammin setämiehen keitos). The only major fiction to come out of the American experience of World War II, James Gould Cozzens' fiction ''Guard of Honor,'' has fallen into oblivion, deservedly.
ellauri196.html on line 414: Stendhal: Punaista ja mustaa: kronikka 1830-luvulta, osat 1–2. Karisto 1929–1930 (alkuteos Le rouge et le noir)
ellauri353.html on line 364: Pirozhkovan mukaan "Ennen kuin tapasin Baabelin, luin paljon, tosin ilman erityistä ohjausta. Luin kaiken, minkä sain käsiini. Babel huomasi tämän ja sanoi minulle: "Sillä tavalla lukeminen ei johda mihinkään. on aikaa lukea kirjoja, jotka ovat todella arvokkaita. Jokaisen koulutetun ihmisen on luettava noin sata kirjaa. Yritän joskus tehdä niistä luettelon." Ja muutama päivä myöhemmin hän toi minulle luettelon, jossa oli antiikin kirjailijoita, kreikkalaisia ja roomalaisia - Homeros, Herodotos, Lucretius, Suetonius - ja myös kaikki myöhemmän eurooppalaisen kirjallisuuden klassikot, alkaen Erasmuksesta, Rabelais´sta, Cervantesista, Swiftistä, ja Coster (n.h.), ja jatkuu 1800-luvun kirjailijoihin, kuten Stendhaliin, Mériméeen ja Flaubertiin." Punaisen ratsuväen kauhistuttavaan väkivaltaan näytti jyrkästi vastakohtaiselta itse Baabelin lempeä luonne.
xxx/ellauri010.html on line 909: Tunnistan tästä taudinkuvasta tuttuja piirteitä. Selvä pyy, sanoi Manninen varista, narsistihan se siinä. Näitä on kirjallisuudessa kuin täitä turkissa, esim. Rousseau, Stendhal, Musset, Bourget, you name it. Oserais-je me flatter: olin varsinkin nuorempana jonkinlainen sekunda Byron, kotileffan sankari, en yhtä fiksu ja filmaattinen enkä varsinkaan yhtä komea, mutta yhtä kovaa yritystä vitosdivarissa.
xxx/ellauri124.html on line 208: Stendhal’s Le Rouge et le Noir
xxx/ellauri128.html on line 95:
| R. intohimossa on hämmästyttävintä mieletön muutos äijän päässä. | tendhal">Stendhal | M | FUCK! |
xxx/ellauri128.html on line 527: Kuuluisia ranskalaisia tapakomedioita rakkaudesta ovat Benjamin Constantin “Adolphe,” André Giden “Strait is the Gate,” Stendhalin “On Love,” Roland Barthesin “A Lover’s Discourse” ja André Mauroisin (1928) “Climates.”
xxx/ellauri128.html on line 544: He had a good education at the lycée in Rouen, falling under the influence of a charismatic teacher, Émile-Auguste Chartier, known as “Alain.” Alain inspired other pupils, too, including Simone Weil and Raymond Aron, urging them to question received ideas. He gave Maurois a love of literature but also, perhaps surprisingly, urged him to take up the mill business after leaving school. Maurois did so, but in his Elbeuf office he kept a secret cupboard filled with Balzac novels and notebooks, and copied out pages of Stendhal to improve his writing style. He became a Kipling enthusiast, and learned excellent English. He travelled to Paris at least one day a week, and frequented brothels there.
xxx/ellauri139.html on line 1086: Il a inspiré à Stendhal le personnage de Valbayre dans Lamiel.
26