Lähes kaikki säilyneet kuvaukset Simon Maguksesta sisältyvät varhaisten kirkkoisien Irenaeuksen, Justinos Marttyyrin ja Hippolytoksen teksteihin sekä apokryfiseen tekstiin Pietarin teot, jossa muun muassa kuvaillaan Roomassa käytyä Simon Maguksen ja Simon Pietarin välistä ”ihmekilpailua”. Pietarin teoissa kerrotaan, että Simon ”sai pronssikäärmeen liikkumaan, kivipatsaat nauramaan ja itsensä kohoamaan ilmaan”, kun taas Simon Pietari ”paransi sairaan sanan avulla ja sai sokean näkemään”.
ellauri050.html on line 869: Ritva myös kirjoitti, muisteli menneitä ja edesmenneitä ja purki omia tuntemuksiaan tekstiin. Hän katseli valokuvia ja kuunteli huilunsoittajatyttärensä musisointia. Ja itki.
ellauri096.html on line 637: Arvioinnit, eli tietynlaisten rationaalisten kehysten kautta muodostetut näkemykset toimenpiteiden vaikutuksista ovat hallintamentaliteetin näkökulmasta keskeisiä käytäntöjä. Tutkielman tutkimuskysymyksinä on 1) miten Kooma-malli voi olla mahdollinen ja 2) minkälaisia ristiriitoja tähän mahdollisuuteen liittyy. Kysymyksiin vastataan tarkastelemalla ensinnäkin hallintamentalisoitumisen historiaa, jonka kautta makrotaloustieteen muodostuminen on sijoitettu osaksi laajempaa länsimaista hallinnallistumisen tendenssiä. Tutkielmassa laaditaan kriittinen rekonstruktio makrotalousteorian ja siihen kytkeytyvien käytäntöjen syntyhistoriasta ja polveutumisesta sekä siinä ilmaantuneista erilaisista problematisoinneista. Tämän kautta Kooma-malli asetetaan laajempaan sitä mahdollistavaan historialliseen talousteoreettiseen ja teknologiseen kontekstiin. Tästä näkökulmasta tutkielmassa tarkastellaan miten Kooma-malli 'on tullut jostain' erilaisten makrotaloustieteellisten ilmaantumisten myötävaikutuksesta.
ellauri096.html on line 741: Muutoinkin Yli-Juonikas jaksaa edelleen yllättää. (Lukija ei tosin jaxa enää yllättyä. Huoh.) Jälleen hän on keittänyt kokoon sellaisen kirjallisen cocktailin, että ei värikkäämmästă väliä. Tamä sitä huolimatta, että teos alkaa yllättävänkin perinteiseen tapaan - aivan kuin mikä tahansa nuorille suunnattu heppakirja. Pieninä vihjeinä tulevasta on tekstiin sisällytetty aika runsaasti sivistyssanoja, joista osa on hyvinkin harvoin käytettyjä. Samoin teoksen henkilöiden nimigalleria on lievästi ilmaistuna exoottinen. Kybele Kivi, Nora Heuristikankare, Kornelia Kernelius, Seppo Soluttautuja ja Hannele Nagellax ovat yxinkertaisemmasta päästä kuin luulisi. Nupin kokoisesta.
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri145.html on line 1226: Halusin jättää tekstiin myös paljon kohtuutonta, rumaa ja inhottavaa. Ja jäihän sinne sitä.
ellauri196.html on line 193: - Niin se on! Kyllä joka ihminen kylpyveteensä kusee! Eipähän Auden liittynyt asiaan paitsi että sanoi Tolkienin kodista niin pahasti. Sen sijaan pistin kuvatekstiin (ja se oli kaunis kuva, kirkontorista otettu, iänaikaiset sakaraiset tomit, kellahtava hiekkakivi, pehmeät nurmet ja metsät) C.S. Lewisin runon:
ellauri204.html on line 601: Kritiikki on näkökulman rajaamisen taidetta: niitä ei tekstiin mahdu montaa (1-2), mutta ne vaikuttavat kaikkeen. Tähän liittyy se sitkeästi elävä harhaluulo, että kritiikki on vain yhden ihmisen mielipide. Toki kritiikki yleensä sisältää sen mielipiteen, mutta ei pelkisty ainoastaan siksi. Hyvin kontekstoimalla kriitikko saa koko toimituksen ja lehden omistajat taustalaulajixi.
ellauri276.html on line 520: 1400-luvun puolivälissä The Canterbury Tales in the Christ Church MS:n tekstiin lisättiin kuninkaallinen riimi "Plowman´s Tale". Tämä tarina on itse asiassa ortodoksinen roomalaiskatolinen, mahdollisesti Lollardin vastainen versio Thomas Hoccleven kirjoittamasta Marian ihmetarinasta nimeltä Item de Beata Virgine. Joku sävelsi ja lisäsi prologin sopimaan Hoccleven runon Chaucerin kerrontakehykseen. Tämä valetarina ei säilynyt Chaucer´s Worksin painetuissa painoksissa.
ellauri313.html on line 567: Suomalaisessa virsikirjassa on yksi Lavaterin virsitekstiin pohjautuva virsi: numero 40 "Oi nimi kaikkein suloisin" (O süssester der Namen all), jonka on suomentanut Julius Krohn 1880. Se otettiin virsikirjaan 1886.
ellauri365.html on line 437: Raamatun alistumista koskevat opetukset ulottuvat myös suhteiden ja auktoriteetin laajempaan kontekstiin. Roomalaiskirje 13:1 muistuttaa uskovia "alistumaan hallitseville viranomaisille", ja 1. Piet. 2:13-14 rohkaisee alistumaan maallisille viranomaisille. On kuitenkin tärkeää tasapainottaa tämä sen ymmärryksen kanssa, että lopullinen kuuliaisuus on alistumista Allahille. Islam! Noudattakaa Jumalan tarjoiluehdotuxia, suosituxia, käskyjä ja periaatteita. Eli taulukoituna:
ellauri377.html on line 216: Totuuden evankeliumi ( koptiksi : ⲡⲉⲩⲁⲅⲅⲉⲗⲓⲟⲛ ⲛ‌ⲧⲙⲏⲉ, latinisoituna: p- euaggelion n-tmêe) on yksi gnostisen eli haaksimaalaisen testamentin aputeksteistä. Se on olemassa kahdessa koptikielisessä käännöksessä kreikasta. Koptilainen teksti nimeltä Totuuden evankeliumi kantaa samaa otsikkoa, jonka Irenaeus ilmoitti kuuluvan Valentinuksen tekstiin. Eli sen tunsi Irenaeus Lyonista, joka vastusti sen gnostilaista sisältöä ja julisti sen harhaopiksi. Irenaeus julistaa sen yhdeksi "Valentiniuksen" opetuslasten räpellyxistä, ja teoksen samankaltaisuus muiden Valentinuksen ja hänen seuraajiensa kuviteltujen teosten kanssa on saanut monet tutkijat olemaan samaa mieltä.
ellauri381.html on line 565: Mutta palataanpa "Vasikan" "päätekstiin": "Syksyllä 1953", kirjoittaa Aleksanteri Isajevitš, "näytti hyvin paljon siltä, ​​että eläisin viimeisiä kuukausiani... Kaikki leirin ulkoasuni uhkasi mennä kesken. ulos pääni kanssa. Se oli kauhea hetki elämässäni: kuolema vapautumisen kynnyksellä ja kaiken kirjoitetun kuolema, kaikki siihen asti elämisen merkitys... En voinut välttää työskentelyä koulussa näinä lääkäreiden lupaamana viimeisinä viikkona. , mutta iltaisin ja öin kivusta unettomina kiiruhdin kirjoittamaan pieniä ja pieniä muistiinpanoja ja rullasin useita paperiarkkeja putkiksi ja työnsin putket leveäkaulaiseen samppanjapulloon. Hautasin pullon puutarhaani - ja uudenvuodenaattona 1954 menin Taškentiin kuolemaan." Samanlaisen kuvan A.I. Solženitsyn maalaa myös Saaristossa.
ellauri384.html on line 453: Childs on erityisen tunnettu kanonisen lähestymistavan edelläkävijänä, tapana tulkita Raamattua, joka keskittyy itse raamatullisen kaanonin tekstiin valmiina tuotteena, ihan sama miten se on syntynyt. Itse asiassa Childs ei pitänyt termistä, koska hän uskoi hänen työnsä edustavan täysin uutta lähtökohtaa, joka korvasi koko historiallis-kriittisen menetelmän. Lasten vaikutteita olivat muun muassa Karl Barth ja Hermann Gunkel.
ellauri390.html on line 305: Vilboa-kokoelman tekstien toimittaja oli A.A. Grigorjev. Hän lisäsi kappaleen päätekstiin kaksi lisäriviä, jotka Jakushkin kopioi balladin toisesta versiosta, korjasi joidenkin sanojen oikeinkirjoituksen murteesta kirjalliseen muotoon ja palautti puuttuvan kirosanan (Хочу запихнуть свой хуй в вашу пизду) sensuuriin hyväksyttävässä versiossa (У меня хуй уже не пашет). Ja hyväxi lopuxi vielä Vsevolod Vladimirovich Krestovskyn (1840-1895) versio:
ellauri392.html on line 119: Vireä pahempaa, Reader-response kiila väittää, että kirjallisuutta tulisi nähdä esittävänä taiteena, jossa jokainen lukija luo oman, mahdollisesti ainutlaatuisen, tekstiin liittyvän esityksensä. Se nyt on jo aivan perseestä tuumaa toinenkin Hirsch. Ajatteles jos Talmudiakin luettaisiin sillä silmällä. Ihankuin piru raamattua! Kosijat Penelopen kirjailemaa kangasta!
xxx/ellauri057.html on line 1063: Wang Wei: En tiedä; siitä Holger Lybäck teki monografian 50-luvulla (väitöskirja). Itse tiivistin Tatun merkityksen yhteen Kuvalehden jutun kuvatekstiin. Oli sovittava tekijä 30-luvun kirjallisuuskiistoissa (vasemmisto-oikeisto, Kiila ja Koskenniemen henkiset). Tatu ei ollu poliittinen, vaan "puolueeton humanisti".
xxx/ellauri139.html on line 265: Yx episodi sisältää vittuilua ajan aate-elämän konkreettisiin tapahtumiin. Toinen näistä episoodeista, "nykyajan kaikkein nuorimpien positivistien episoodi" on Burdovskin ja hänen ystäviensä ryhmän käynti tapaamassa Myshkiniä "Pavlitshevin äpäränä" . Dostojevski täyttää koko tämän episodin poleemisin heitoin 60-luvun vallankumouksellis-demokraattisen lehdistön ideoita vastaan, materialismia ja ateismia vastaan, "naisasialiikettä" vastaan, "järkevän egoismin" teoriaa vastaan jne. Mainittujen lukujen tekstiin sisältyy poleemisia heittoja Tshernyshevskin "Mitä on tehtävä?" ideaa vastaan, M. Е. Saltykov-Shtshedrinin Iskraa vastaan jne. Dostojevski pyrkii osoittamaan, että materialistiset teoriat, jotka olivat levinneet venäläisen yhteiskunnan demokraattiseen osaan, voisivat helposti olla käytettävissä rikosten puolustukseksi ja johtaisivat "ajatuksen horjahteluun" nuorison keskuudessa (tämän valheellisen idean Dostojevski pani liikkeelle vielä Rikoksessa ja rangaistuksessakin).
xxx/ellauri295.html on line 515: Sama suomexi: Masoreettinen teksti on heprealaisen Raamatun eli Tanakin käsikirjoitus. Sen tuotti masoreettinen koulukunta 800- ja 1000-luvuilla. [selvennä] Masoreetit lisäsivät lukemisen helpottamiseksi heprealaiseen konsonanttitekstiin vokaalimerkit. Tunnetuin masoreettinen käsikirjoitus on Codex Leningradensis vuodelta 1009 (myös vähemmän nololla nimellä Codex Petropolitanus).
xxx/ellauri296.html on line 206: kontekstiin ja huomioinut juutalaisten uskon monimuotoisuuden sekä yhteiset
xxx/ellauri303.html on line 488: Haredi- juutalaiset uskovat yleisesti, että Toora ei eroa nykyään siitä, mikä vastaanotettiin Jumalalta Moosekselle, ja siinä on vain pienimmät kirjoitusvirheet. Monet muut ortodoksiset juutalaiset väittävät, että vuosituhansien aikana Tooran tekstiin on hiipinyt kirjoitusvirheitä. He huomauttavat, että masoreetit(7.-10. vuosisadat) vertaili kaikkia tunnettuja Tooran muunnelmia luodakseen lopullisen tekstin. Kuitenkin jopa tämän kannan mukaan, että juutalaisten hallussa olevat kääröt eivät ole täydellisiä kirjaimia täyttäviä, Tooran kääröt ovat varmasti sana-täydellinen textus receptus, joka jumalallisesti paljastettiin Moosekselle. Todellakin, ortodoksisen rabbiinisen auktoriteetin yksimielisyys asettaa tämän uskon Toora-kääröjen sana-täydelliseen luonteeseen edustavana ortodoksisen juutalaisen jäsenyyden kiistatonta edellytystä. [ lainaus tarvitaan ] Vaikka nykyaikaisissa ortodoksisissakin piireissä on joitakin rabbeja (esim. professori Marc Shapiro), jotka osoittavat lukuisia talmudi-, post-talmudic- ja keskiajan rabbiinisia lähteitä, jotka väittävät, että tekstiin on tehty joitain muutoksia, jotka sisältävät kokonaisia säkeitä, jotka on tehty tarkoituksella Mishnaic-aikakaudella ja jopa ensimmäinen temppeli. Professori Shapiro luettelee monet keskiaikaiset rabbit, jotka käsittelevät muutoksia ja lisäyksiä, jotka tapahtuivat kirjanoppineen Ezra aikana teoksessaan "Ortodoksisen teologian rajat: Maimonidesin kolmetoista periaatetta uudelleen arvioituna".
xxx/ellauri379.html on line 125: Suuri osa nykyajan analyysistä – edellä mainittu postkolonialistinen ja feministinen kritiikki mukaan lukien – ei keskity itse tekstiin, vaan muihin tekstin kommentteihin, mikä selventää tapaa, jolla akateemisessa ympäristössä käydyt keskustelut voivat tahattomasti säilyttää joitakin teoksen ongelmallisempia elementtejä. Siten Heart of Darkness on jatkuvasti muuttuvassa asemassa kirjallisessa kaanonissa: ei enää valaisevana tekstinä, joka paljastaa inhimillisen turmeluksen syvyydet, vaan esineenä, joka on tällaisen turmeluksen tuote ja joka toistaa sen omana oikeutensa. Kysymys kuuluu sitten: kuuluuko Pimeyden sydän edelleen lännen kirjalliseen kaanoniin? Ja jos on, niin tuleeko aina? Eikö se ole vaan hölmön misogyynin kolonialisti puolalaisen aivokummitus?
xxx/ellauri387.html on line 223: Hieman keski-ikäinen ylitarkastaja Wexford vaikuttaa melko liberaalilta, kun taas hänen noin kolmekymppinen kumppaninsa komisario Burden on suorastaan ​​konservatiivinen, joten heidän mielipiteensä seksuaalisesta käyttäytymisestä vaihtelevat suuresti, samoin kuin heidän käsityksensä heidän seksuaalisista puolistaan. Rouva Nightingalen murhasta epäiltyjen joukossa on hänen au pair -tyttönsä, nuori, seksuaalisesti elinvoimainen hollantilainen tyttö Katje, joka tavallisessa komediakäytännössä jopa flirttailee naimisissa olevan moraalisesti taitavan Burdenin kanssa. Kirjan puolivälissä Wexford vaikuttaa hyvin inhimilliseltä huolimatta siitä, että hän on romaanin ja sarjan pääsankari. Enemmän kuin ihminen itse asiassa, koska hän näyttää jossain vaiheessa hauraalta, mieheltä, jolla on ehkä vähän katumusta vuosiensa takana. Käsillä oleva asia liittyy paljastukseen, että viehättävä viettelijä Katje on ollut sillä lailla paljon vanhemman Quentinin kanssa, ja Katje sen sijaan, että näkisi Wexfordin seksuaalisessa valossa, pitää häntä vanhana ja kertoo, että hän muistuttaa häntä setämiehestä. Tämä paljastus ja lyhyt haastattelu Katjen kanssa herättävät piilotettuja kaipuuksia ja jopa katumuksia. Totta kai kohtaus on lyhyt, eikä sillä ole mitään tekemistä juonen tai tutkinnan kanssa, mutta lisätty erittäin todellinen hahmoulottuvuus seksuaalisten pakopelien keskellä on loistava lisä tekstiin. Ei tavallisia ajatuksia, jotka kulkevat tavallisen sarjan etsivän päässä.
24