ellauri023.html on line 665: Näin yxi arvostelija. Vartija-lehdessäkään ei tykätä, kun Kari väittää, että siltä puuttuu uskon vastaanottoantenni. Heidän peruskokemuksensa nimittäin sanoo, että maailmaan kuuluu ulottuvuus, jota Enqvistin ylistämä tieteellinen tutkimus ei tavoita. (Mitenkä sellaista koetaan? Kai just sillä puuttuvalla antennilla.)
ellauri043.html on line 5968: Nouse korkeemmalle taivaalle aina ja aina vaan; et koskaan tavoita huippua! Laskeudu maan alapuolelle miljardien ja miljardien vuosisatojen ajan, et koskaan tapaa pohjaa — koska sillä ei ole pohjaa, ei huipppua, ei ylä- eikä alapuolta, ei päätepistettä; ja ulottuvuus mahtuu jumalaan joka ei ole avaruuden osa, sen ja sen kokoinen, vaan koko valtavuus!
ellauri051.html on line 1156: 564 My voice goes after what my eyes cannot reach, 564 Ääneni seuraa sitä mitä silmäni eivät tavoita,
ellauri110.html on line 241: Jokainen huomen Jokainen huomen on nyt ja jokainen eilinen tässä, elämässä, pienessä, hämärässä, himmeässä. Kaipuun hetki on haikea, mutta juuri haikeuden kautta on minun kohdattava sinut, mietin, nähtävä kasvosi taas kerran, ne ilmeet, joita en ehkä koskaan uudestaan enää tavoita.
ellauri112.html on line 190: Renan huomauttaa että spekulatiivisessa filosofiassa aina on jotain, mikä muistuttaa keskiaikaisen Raimundus Lulluksen fantastista konetta, jonka avulla pelkästään käsitteitä kombinoimalla piti löydettämän totuus ja vältettämän erehdys. Puhdas spekulatiivinen logiikka, jonka avulla on luultu voitavan vapautua kärsivällisestä tutkimuksesta ja työstä, on oikealle tieteelle yhtä vahingollinen kuin Lulluksen kone. Filosofoida on oppia tuntemaan universumi. Tämä on kokoonpantu fyysillisestä ja psyykillisestä maailmasta, luonnosta ja ihmiskunnasta. Siis on luonnon ja ihmiskunnan tutkimus koko filosofia[6]. Missään ei spekulatiivinen logiikka niin paljasta heikkouttaan kuin niissä tieteissä, jotka käsittelevät eläviä objekteja. Geometriassa, algebrassa jne., joissa ei välitetä todellisuudesta, on aateskelu paikallaan. Mutta sensijaan esim. ihmiskuntaa käsittelevissä tieteissä, joissa kaikki yleiset aatteet perustuvat vain puolittain totuuteen, puolittain erehdykseen, täytyy aateskelun tulokset askel askeleelta tarkistaa kokemuksen avulla. »Logiikka ei tavoita vivahduksia; mutta hengentieteiden alalla totuudet läpeensä piilevät vivahduksessa. Ne pujahtavat skolastiikan verkonsilmukoiden läpi; niitä ei katsella kasvoista kasvoihin, vaan ne löydetään osittain, salaisesti, milloin enemmän, milloin vähemmän» (Essais de morale etc., s. 189 ja seur.). Yllä harventamassani rivissä on Renan lausunut julki yhden bergsonilaisuuden ydinajatuksista. Mutta saman ajatuksen käsitteellisen ajattelun voimattomuudesta tapaa nykyään hyvin yleisesti muuallakin. On syytä sentähden vähän tarkastaa tuota merkillistä lausetta. Spekulatiolle, vastakohtana kokemustieteelle, on omituista, että se lähtee liikkeelle määrätyistä käsitteistä ja arvostelmista, jotka se muodostaa apriorisesti, ennen kokemusta, kun sensijaan kokemustiede kokonaan elää ja hengittää tutkimusesineessään, joka luo sen käyttämät käsitteet ja arvostelmat ja on valmis aina synnyttämään uusia, kun entiset osoittautuvat riittämättömiksi. Puhdas aateskelu kombinoi apriorisia arvostelmiaan ja tekee niistä täten johtopäätöksiä. Tämä ajatustyö noudattaa muodollisen logiikan lakeja, joista ensimäinen on se, että kukin käsite on muuttumaton, pysyy merkitykseltään identisenä. Kun tällaisen aateskelun tuloksia ruvetaan sovittamaan todellisuuteen, syntyy omituisia vaikeuksia. Tyydyn vain yhteen esimerkkiin, jota Bergson mielellään käyttää osoitteena abstraktisen logiikan heikkoudesta. Puhdas aateskelu, joka työskentelee sellaisilla määreillä kuin »ykseys» ja »moninaisuus», olettaen että ne voidaan sovelluttaa kaikkiin ajatuksen esineisiin poikkeuksetta, johtuu m. m. seuraavaan vaikeuteen: onko elävä organismi, onko sielunelämä »ykseys» vai »moninaisuus»? On selvää ettei kumpikaan näistä määreistä sovellu näihin objekteihin. Organismi, sielunelämä eivät ole sellaisia yksinkertaisia esineitä, jotka olisi leimattava joko »ykseyksiksi» tai »moninaisuuksiksi». Mitä voidaan päättää tästä? Tietenkin, että spekulatiivinen metodi on väärä, että jos lähdetään liikkeelle rajoitetusta määrästä käsitteitä, tullaan ennemmin tai myöhemmin kohtaan, jolloin yksikään näistä käsitteistä ei sovellu ilmaisemaan tarkoitettua ilmiötä. Kokemustiedolle sensijaan tätä vaikeutta ei esiinny; todellisuus, jossa se liikkuu ja elää, luo sille tarpeen tullen aina uusia käsitteitä. Katsokaamme spektriä, jossa auringon valkea valo yhdenjaksoisissa ylimenoissa taittuu lukemattomiin vivahduksiin, niin että jokainen spektrin poikkiviiva on hitusen verran toisenvärinen kuin edellinen! Jokapäiväinen kielenkäyttö tulee toimeen muutamalla, viidellä, kuudella värinimityksellä. Se yksinkertaisesti laiminlyö ylimenot yhdestä »väristä» toiseen. Mutta maalari, jolle värivivahdukset ovat arvokkaita, tarvitsee jo paljon suuremman määrän värejä ilmaisevia käsitteitä: ultramariini, karmiini jne. Mikään ei estäisi muodostamasta uusia värien käsitteitä tuhansiin saakka, aina värienerottamiskykymme rajaan asti.
ellauri112.html on line 192: Syy siihen, että juuri käsitteet »vihreä», »punainen» jne. on muodostettu, eikä aivan toisia, piilee tietysti näiden vivahdusten käytännöllisessä merkityksessä. Lauselma: »logiikka ei tavoita vivahduksia» tarkoittaa siis: spekulatiivinen, aprioristinen logiikka ei tavoita vivahduksia. Kaikkia värivivahduksia ei voida ilmaista viidellä tai kuudella värinimityksellä. Mutta kokemustiede, kokemuksellinen logiikka tavoittaa kyllä mitä vivahduksia tahansa. Minulla on tällä hetkellä mielikuva ihan määrätystä punaisen vivahduksesta, joka imupaperillani on; jos tahtoisin, voisin nimittää tätä vivahdusta esim. klm: siten olisi uusi käsite muodostettu, käsite, joka tavoittaisi ihan määrätyn vivahduksen. Tällaisen käsitteen muodostaminen olisi kuitenkin kovin epätarkoituksenmukaista. Paljon tärkeämpiä kuin äärimäisen yksilölliset vivahdukset, kuin ne ominaisuudet, jotka kussakin esineessä ovat erilaisia, ovat yleensä esineiden yhteiset ominaisuudet. Käsite klm ilmaisisi vain yhdellä tai aivan harvoilla esineillä olevaa ominaisuutta, käsite »punainen» sellaista ominaisuutta, joka on lukemattomilla ja jonka jokainen omasta kokemuksestaan tuntee. Sanoin, että Renan yllämainitulla lauseellaan on lausunut julki Bergsonin filosofian ydinajatuksen. Mutta siinä tapauksessa Bergson on käsittänyt tuon lauseen ihan sananmukaisesti. Bergsonin mukaanhan kaikki logiikka, kaikki ajattelu on voimaton tavoittamaan todellisuutta, joka ei ole muuta kuin vivahduksia. Hänhän esittää, mitenkä inhimillinen äly on kuin valmiiden vaatteiden varasto, johon yritetään pukea todellisuus, katsomatta kuinka se niihin soveltuu. Hän vertaa älyämme kinematograafikoneeseen, joka ottaa muutamia liikkumattomia silmänräpäyskuvia elämän alituisesta virtailusta, ja yrittää näistä kuolleista kuvista uudelleen panna kokoon elävän todellisuuden. Hän puhuu ymmärryksemme »mekanistisesta vaistosta», joka viettää voittokulkuaan geometriassa, mutta on kykenemätön ratkaisemaan elämän arvoitusta. Tällä tavoin Bergson syyttää tiedettä virheestä, johon ei ollenkaan se, vaan juuri filosofia on tehnyt itsensä syypääksi-- spekulatiivisesta logiikasta, jota monet filosofit ovat rakastaneet, mutta joka tiedemiesten parhaille on ollut kauhistus. Näin yrittää hän riistää tieteeltä sananvallan sen mieltäkiinnittävimmissä kysymyksissä, ja panna sijalle runollisen »intuitionsa», jota ei millään keinoin voi kontrolloida, joka ei sisällä mitään mahdollisuutta eroittaa totuutta erehdyksestä. Jos koskaan, on filosofia Bergsonissa muuttunut »spesialiteetiksi». (Aika 10, 10-18) * * * * *
ellauri297.html on line 455: 7. Seitsemänneksi, mitään perinnettä ei saa opettaa tai harjoittaa, mikä vaatii uskovalta, että hänen hengellisenä palveluksensa ja velvollisuutensa on aktiivisesti protestoida tai boikotoida ei-uskovia henkilöitä heidän luonnollisen synnintilansa vuoksi, mikä johtaa siihen, että he eivät tavoita heitä sovituksen sanoma Isälle.
ellauri330.html on line 317: Ippolit oli mielensä syövereissä kehitellyt kaikenlaisia teorioita Varjenkasta ja tämän luonteesta, mielihaluista ja tarkoitusperistä. Päänsisäinen teoretisointi ei kuitenkaan tavoita Varjenkan todellista olemusta. Loppusointu alleviivaa Ippolitin henkistä eristäytyneisyyttä ja kyvyttömyyttä nähdä todellisuutta ympärillään. Siinä on myös feministinen vivahde. Varjenka ei ole Ippolitin tielle asetettu viettelys tai silmittömästi mystiseen ulkopuoliseen ihastuva neito, vaan omaa elämäänsä elävä, tavallinen ihminen. Tässä voi olla Maximilla jotain omakohtaisesti koettua.
xxx/ellauri291.html on line 452: Yhdessä ilmeisessä mielessä Putin ja Kreml jakavat natsi-Saksan uskon: jos valhetta toistetaan riittävän usein, se koetaan lopulta totuudeksi tai ainakin jollain tasolla relevantiksi. Hallitustekniikkaa, jota kutsutaan "suureksi valheeksi", käsiteltiin jo teoksessa Mein Kampf (1925). Hitler tajusi, että jättimäinen, karkea valhe – Die große Lüge – toimii paremmin kuin pieni valhe. Järkyttävät valheet – vaikka ne kiistävätkin vuoret tosiasioita – jättävät usein epäilyksen jälkeä. Pikkuhiljaa yhteiskunnallinen luottamus repeytyy ja vetää maton alta jaetun kuvan saamiseksi todellisuudesta. Tätä propagandatekniikkaa kehitti edelleen Joseph Goebbels muun muassa alitajuisesti itsensä paljastavassa näyttelyssä Aus Churchills Lügenfabrik (1941): on välttämätöntä valehdella suurella tavalla ja levittää sitä kunnolla, toistaa ilmeisiä vääriä virheitä huolimatta vaarasta, että vaikutat naurettavalta ja irtaantuneelta todellisuudesta. Riittää, jos tavoitat pienen määrän vastaanottavaisia kuuntelijoita, jotka etsivät syntipukkeja. Rabulistit [vähän niinkuin populistit, mutta pahempaa, niinkuin kakka ja paska] vetoavat yhteiskunnan onnettomiin lapsiin, vähäosaisiin, laahuxeen, antavat syrjäytyneille mahdollisuuden tukahdutettuun revansismiin. Sellainen peli nyt ei kerta kaikkiaan vetele! Pitäkää mölyt mahassa ja jatkakaa vessan pesua! Tässä Trump vie tulisoihtua eteenpäin historiallisessa jatkumossa suurella valheellaan ilmeisestä vaalitappiosta vuonna 2020.
9