ellauri097.html on line 632: Mutta yksi pieni kaavamainen detalji pistää silmään! Koska taiteilijakirja on kuvataiteen teos (kuten mikä tahansa kirja, tosin), joka perustuu kirjan ideaan ja hahmoon, sen yhteydessä usein mainitaan hienona piirteenä kirjan ”demokraattisuus”. Tämä on kehvelimäistä, sillä tavanomaisessa taiteilijakirjassa, veistosmaisen uniikissa tai hyvin pieneksi editioksi monistetussa esineessä ei ole mitään demokraattista: kirjapainon tuottaman lukemiston demokraattisuus on kenties ainoa piirre, joka siitä nimenomaan on poistettu. Kirjahko on tavallista taiteilijakirjaa demokraattisempi, vaikka sekään ei tällä ominaisuudella saa rehennellä. Kirjahko ei fetissoi itseään, se ei ole uniikki eikä eritä suojakseen sitkeää taide-esineen limakerrosta eli auraa, joka kieltää koskemasta. Kirjahko haluaa olla halpa. Se kaipaa kosketusta. Se haluaa olla käyttöesine. Mut eise silti mikään vessapaperirulla ole, vaan pikemminkin kuin urheiluauto, tai Patek Philippe. Nekin haluaisivat olla halpoja, mutta eivät ole. Kaikkea ei voi saada, eikä kaikki niitä tarvize. No ei vaineskaan, kirjahko ei ole sellainen vaan haluaa pikemminkin olla kirjojen Voltswagen, halvahko sähköauto, tähdätty isolle vaikka vähenevälle keskiluokalle, joka osaa vielä lukea.
xxx/ellauri121.html on line 128: Lévinasin miälestä se mistä kaikki lähtee liikkeelle, on etiikka, ei metafysiikka, kuten aristotelisessa perinteessä on esitetty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etiikkaa tavanomaisessa merkityksessä, jossa pyritään oikeuttamaan tietyt teot. Filosofian historiaa on Lévinasin mukaan hallinnut pyrkimys totaliteettiin ja hallintaan, jossa tietty "samuus" hallitsee kaikkea jättämättä ulkopuolelle mitään. Tämän murtamiseksi on löydettävä tapa tarkastella suhdetta toiseen tavalla, jossa toinen säilyttää erilaisuutensa. Peruskysymys on, miten minun olemassaoloni oikeuttaa itsensä ja asemansa toisiin nähden. Vastaus tähän saavutetaan toteamalla toisten yhteismitattomuus itseen nähden.
xxx/ellauri170.html on line 987: Gnosis ei viittaa tietoon tavanomaisessa merkityksessä, vaan siihen että ihminen on tietyllä tavalla vastaanottavainen mystiselle tai esoteeriselle kokemukselle jumaluudesta. Suurimmassa osassa gnostilaisia järjestelmiä tämä 'tieto' jumaluudesta on itsessään pelastuksen aikaansaava tekijä. Tämä 'tieto' yhdistetään yleisesti sisäiseen 'tietämykseen' tai itsetutkiskeluun, jota muun muassa Plotinos korosti. Ennen uskonnollista merkitystä termiä 'gnostilainen' käytettiin kuitenkin filosofisessa merkityksessä useissa antiikin filosofisissa perinteissä, mikä täytyy pitää mielessä termin uskonnollista käyttöä tutkiessa.
xxx/ellauri306.html on line 467: Priskuksen tavanomaisessa kertomuksessa sanotaan, että Attila oli juhlissa, jossa juhlittiin viimeisintä avioliittoaan, tällä kertaa kauniin nuoren Ildicon kanssa (nimi viittaa goottilaiseen tai itägootiseen alkuperään). Juhlien keskellä hän kuitenkin kärsi vakavasta nenäverenvuodosta ja kuoli. Häneltä saattoi vuotaa nenäverenvuotoa ja hän tukehtui kuoliaaksi stuporiin. Tai hän on saattanut kuolla sisäiseen verenvuotoon, mahdollisesti repeytyneen ruokatorven suonikohjujen vuoksi. Ruokatorven suonikohjut ovat laajentuneita laskimoita, jotka muodostuvat ruokatorven alaosaan, joka johtuu usein vuosien liiallisesta alkoholinkäytöstä; ne ovat hauraita ja voivat helposti repeytyä, mikä johtaa kuolemaan verenvuodon vuoksi. Schnaps war sein letztes Wort. No tää nyt on pelkkää pahanilkistä länkkärispekulaatiota.
4