Misu päästää kimeän vislauxen; — ja isolintu, joka laskeutuu taivaasta, räpistelee sen kampauxessa, josta pölähtää sinistä puuteria. Sen oranssi höyhenpuku näyttää metallisuomuiselta. Sen pieni pää, jossa on hopeainen huppu, muistuttaa ihmiskasvoja. Sillä on 4 siipeä, haaskalinnun tassut, ja valtava riikunkukon pyrstö, jonka se levittää taaxeen kaarelle.
ellauri043.html on line 6943:

leijona jolla on korppikotkan nokka ja valkoiset siivet, punaiset tassut ja sininen kaula.
ellauri048.html on line 833: The patter of little feet, kuuluu monen pikkujalan tassuttelu.
ellauri049.html on line 728: De soif et de plaisir, et ceux-ci d’un pas lent, janosta ja mielihyvästä, leijonat tassuttaa
ellauri050.html on line 695: kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä

ellauri082.html on line 372: Sagan äiti oli väkäleuka noita huulet imettynä hampaattoman suun sisään ja se päästi piippauxia kuin peruuttava rekka: kazo tännepäin kun puhuttelen sinua. Mixei Saga vaan hotassut sitä lättyyn? Mixi? Sen se olis ansainnut. Israeliin Lahdesta muuttanut syvästi uskovainen kristitty Anna Bardawi jonka mies on messiaaninen juutalainen on samanlainen viivasuu kuin Sagan äiti nuorena. Ne elää jeesusturismista kuten se tienravaaja. Ne on saaneet koronarokotuxet muttei anna niitä filistiineille. Meille enste ja ehkä joskus sitte niille jahka jahka. Tää on meidän maa kerta Jehova on luvannut sen meille. Ympäröivät juutalaiset kysyy ketkä me.
ellauri115.html on line 711: Kun nyt on päätelty aistiesineiden havainnosta ja mun sisäisestä tietoisuudedsta, joka johtaa mut päätellä syistä ja synnyistä syvistä diginatiivijärjellä päätotuudet jotka on mulle ihan need to know tietoa, mun täytyy nyt eziä sellasia käyttäytymisperiaatteita kuin niistä voi vetää, ja sellissiä sääntöjä jotka mun täytyy asettaa oppaaxeni tämän maailman kohtaloni täyttämisexi, mitkä oli mun money makerin meisinki. Käytän yhä samaa mefodia, en johda näitä sääntöjä korkekoulufilosofiasta, vaan löydän ne mun syömmin syvyyxistä, mihin ne on kirjoitettu tulipunaisilla kirjaimilla mitä mikään ei voi kumittaa. Mun tarvii vaan konsultoida izeäni sen suhteen mitä mä haluun tehä; se mikä musta tuntuu oikealta on oikein, mikä mun mielestä on väärin on väärin; omatunto on paras kasvomuisti; ja se on vaan kun tinkaamme omastatunnosta kun meillä on tarve sofistikoituihin argumentteihin. Meidän eka velvollisuus on mua izeäni kohtaan; kuitenkin miten usein toisen äänet kertoo että kun me haetaan omaa hyvää toisten kustannuxella me tehdään pahaa? Me luullaan seuraavamme luonnon opasteita, ja me vastustetaan sitä; me kuunnellaan mitä se sanoo meidän aisteille, ja me haistatetaan huilu sillä mitä se sanoo meidän sydämmelle; aktiiviolento tottelee, passiivi komentaa. Omatunto on sielun puheääni, passiohedelmät on ruumiin ääntelyä. Onko kumma että nää äänet usein kiistelevät kuin Aku Ankan korviin kuiskuttelevat kaxi pikku avataria? Ja kumpaahan meidän olis kuultava? Saat 2 arvausta. Liian usein järki pettää meitä; meillä on erinomainen syy epäillä sitä [jos se nimittäin sattuu olemaan aika heikko]; mutta superego ei koskaan petä meitä; se on miehen ainut tosi opaste; se on sielulle mitä vaisto on ruumiille, [Alahuomio: Moderni filosofia, joka myöntää vaan mitä se voi ymmärtää, varoo myöntämästä tätä hämärää kykyä jota sanotaan vaistoxi joka näyttää opastavan muita elukoita kuin tikanpoikaa puuhun ilman hankittua kokemusta. [No on se meilläkin, lue vaikka Paul et Virginie, tai jos et jaxa kazo sitten leffa Blue Lagoon.] Vaisto, joittenkin meidän viisaiden viisaustieteilijöiden mielestä, on vaan salainen ajattelutottumus, joka on hankittu ajattelemalla; ja siitä miten ne tän kehityxen selittää voisi päätellä että lapset miettii enemmän kuin isot ihmiset: tää on outo paradoxi jota pitäis tutkia. Mut ei mennä tähän nyt, vaikka mun pitää kysyä mikä nimii pitää antaa sille innolle jolla mun koira jahtaa myyriä jota se ei edes syö, tai kärsivällisyydelle jolla se joskus kazoo niitä tuntikausia ja taitoa millä se nappaa ne, heittää ne jonkun matkan päähän kolosta kun ne tulee esille, ja sit tappaa ne ja jättää ne lojumaan. Kuitenkaan kukaan ei opettanut sille tätä urheilulajia, eikä kukaan edes kertonut sille että on sellaisia otuxia kuin myyriä. Taas kysyn, ja tää on tärkeämpi kysymys, mix kun mä uhkailin tätä koiraa ekan kerran, mixe heittäytyi maahan tassut ristissä kuin armonanoja .....ihankuin laskelmoidusti muhun vedoten, asento jonka se olis ottanut, jos mä olisin pitänyt pintani ja jatkanut sen mätkimistä siinä asennossa? Mitä hä! Oliko mun koira, tuskin pentu, omaxunut moraali-ideoita? Tiesikö jo armon ja avokämmenen merkityxen? Millä hankitulla tiedolla se yritti hillitä mun vihaa heittäytymällä mun armoille? [Nojaa, tää vaan osottaa että sellainen käytös on luontaisesti koiramaista.] Jokainen koira maailmassa menettelee melkein samalla tavall samoissa olosuhteissa, enkä mä väitä mitään mitä jokainen ei voi ize kokeilla, hankkia vaan koiran ja jonkun astalon. Voisko filosooferit, jotka niin ivallisestri hylkää vaiston, ystävällisesti selittää tän vaan aistimusten leikkinä ja kokemuxen jonka ne olettaa että me ollaan hankittu? Antaa niiden antaa selitys joka kelpaa joka tolkun äijälle; siinä tapauxessa mulla ei ole enempää sanottavaa, enkä sanokaan enempää vaistosta.] Se joka tottelee omaatuntoa noudattaa luontoa eikä sen tarvi pelätä menevänsä harhaan. Tää on hyvinkin tärkeä asia, jatkoi mun hyväntekijä, nähdessään että mä meinasin keskeyttää sen; anna mun pysähtyä hetkexi selittämään tää paremmin, se sanoi kovempaa ja kiireemmin.
ellauri238.html on line 504: Ich schlurfe langsam, schleudre die Pfoten Lompsien kuljen, laahaavat tassut
ellauri238.html on line 646: Ukrainalaisten laskun mukaan venäläisiä nuorukaisia on kuollut länsirintamalla jo 70K. Luku on tietysti propagandan paisuttama, mutta silti vittu. Samaa voisivat kokeilla kiinalaisetkin, joille poikien suosiminen on tuottanut aivan sikamaisen ylituotannon. Mitäpä jos otettaisiin takaisin Formosan saari jonka länkkärit niin törkeästi omivat? Siellä olisi niitä puolijohteita. Hyvin syötetyt kiinalaiset pojat ovat jo aika isoja, kazo vaikka kuvia jossa Kiinan keisari on päätä pitempi kuin länkkärien skruippanat. Paizi Trump ja sen poika, jotka antaa viirusilmille hyvän vastuxen. Let me sit on it. No let me sit on it. Lets both sit on it. This I gotta see! Hoblan mukaan ruozalaiset säästää sähköä vetämällä ulos sladdeja. Va ba? Förlåt men jag fattar inte poängen. Sladdit vaan paleltuvat talvikeleillä. Tanskandoggi sanoo mäyräkoiralle umpihangessa: Voi vinde tassut paleltuvat. "Kuono umpeen, mulla on ihan omat ongelmat", mäyräkoira ärähtää.
ellauri390.html on line 144: Magnus Kiiliäinen oli kokenut monta kovaa mezän karvaisten käpälissä. Jo poikasena veti häntä oravanpyynti, ja silloin sattui hän tiheästi väkevämpänsä huiskahännän alle. Siitä huolimatta kääntyi hän aina päiten kun Inga Fleming sattui kohdalle. Kijleillä oli tehtävänä Kaarle-enolta vakoilla pujopartaa marskia. "Armollinen neiti" tulee vielä tuntemaan talonpojan tassut housuissaan! Raja on sentään tiedettävä ritarin ja rengin välillä. Mezät on kaadettava ja suot ojitettava! Torppareilla tuli teettää työt. Ei niin paljon perunoita vakoon, ottakaa mitta tästä piexusta! Tuo nyt on tuota, leperteli Inga ja roimi Magnusta makeasti razupiiskalla. Mezässä tuoxui imelältä. Kun Inga-neiti saapui paikalle, seisoi piexu siellä Kiiliäisellä jo kiihottuneena. Inga-neiti kazeli häntää loistavin silmin. "Mutta työhän olette aivan märkä, ja nyt on yö. Mitäs me nyt tekisimme?" kysäisi Kiiliäinen ihan olaus magnuxena. "Kiedo ihokkaasi tähän hirvensarveen, kenties siitä on jotain apua." Tyttö kazoi miestä jolla seisoi tuo erämiehen ainainen ase yhä kookkaana. "Olen ollut urpo liiankin kauan, sixi musta tuli tälleen omituinen." "Olen ollut urpo niinkuin työkin. Mutten enää! Nyzaat purra mua!"
ellauri390.html on line 174: Radcliffe tunnettiin siitä, että se antoi loppupeleissä lukijoille järkevän selityksen yliluonnollisille käänteille. Yleensä Radcliffe paljasti loogisen tekosyyn romaaniensa loppupuolella, mikä johti kohonneeseen jännitteeseen. Walter Scottille se oli pettymys: "Salakavalilla askeleilla arraxien takana saattaa epäilemättä joissain tilanteissa, kun hermot on viritetty korkealle, olla ei niinkään pieni vaikutus mielikuvitukseen; mutta jos lukija saa loppupeleissä kuulla sen olleen vain kissan tassuttelua, tilanteen vakavuus katoaa ja lukijasta tuntuu että häntä on petetty, ja ihmettelee miksi hän on suostunut petokseen." No se on sitä epäuskon jousitusta tietysti.
12