ellauri014.html on line 1563: Prof. Tuomarila haukkui Marinoa ettei se pässi ajatellut mitään. Nyttemmin on mietitty, ettei se oikein tiennyt mitä ajatella: tiede oli just alkanut tunkea poeettojenkin tajuntaan, ja ne oli vähän ymmällään. Niinkuin Miltonkin, jolle tähtitieteen ja luomiskertomuksen liimaaminen yhteen teetti paljon selittelyä. Ja kai niillä oli molemmilla mielessä yhtä ja toista mistei passannut puhua, ei passaa oikein vieläkään. Nimittäin homostelua.
ellauri082.html on line 413: Jamesin mukaan uskonnolliset kokemukset liittyvät alitajunnan toimintaan ja alitajunnan tai alitajuisen minuuden ”ryntäämiseen tajuntaan”. Tästä huolimatta hän ei kuitenkaan pidä niitä vähävarvoisina, vaan kirjoittaa ”mystisten tilojen todellisuus ehdottomasti kumoaa sen kuvitelman, että epämystiset tilat olisivat ainoat uskottavat tilat ja määräisivät lopulta, mitä saamme uskoa” ja lisäksi ”Minusta tuntuu, ettei mikään filosofia anna meille oikeutta kutsua näkymätöntä eli mystistä maailmaa epätodelliseksi”.
ellauri096.html on line 863: ”Vastustajan voimat näyttivät hupenevan, ja hänen kalpeilla kasvoillaan erottui punaisia laikkuja. Hän haukkoi henkeään erien välissä eikä silti tahtonut saada happea. Kun se hitaasti upposi tajuntaani, aloin vain toivoa, että hän pian pyörtyisi. Paizi sitten se ei ehtisi merkata minua. Verdammt noch mal!” Mensuurimeikkailu paljasti armottomasti, oliko nuorukaisessa tosimiehen aineksia kuin Aki Mannisessa, vai onko se väpelö kuten se nörtti taiteellinen telttakaveri. Mikään ei muutu, vaan verryttelypuvut vaihtuvat. Paukapäiden kasvojen piti mittelön aikana kuvastaa malttia, urheutta ja rehtiyttä – ei kiihkoa, silmitöntä verenhimoa saati sitten pelkoa. Jos paukantti käänsi päänsä sivuun miekan terän tieltä tai räpytti silmiään, hänet leimattiin armotta pelkuriksi ja hän sai ylimääräisen reijän perseeseen. Kunnian puolustaminen oli mensuurimeikkailun keskeinen arvo. Kuuluisa saksalainen runoilija Heinrich Heine opiskeli 1800-luvulla Göttingenin yli­opistossa. Hän oli taustaltaan juutalainen ja päätyi miekkailemaan juutalaisvastaisen solvauksen esittänyttä opiskelijaa vastaan. Hänen kustantajansa rohkaisi suosikkirunoilijaansa sanoilla: ”Ennemmin kuolema kuin häpeä!” "Ennemmin häpeä kuin perseeseen 2 lisäläpeä", laukaisi Chaim leukavasti.
ellauri118.html on line 551: Alan uranuurtajille kuten Käte Hamburgerille ja Dorrit Cohnille fiktiivisen mielen esittäminen oli ennen kaikkea osoitus kertovan fiktion erityislaadusta muihin diskursseihin nähden – ainoa kerronnallisuuden alue, joka tarjoaa tiedollisen pääsyn toisen ihmisen tajuntaan (ks. Hamburger 1993, 81–89; Cohn 1978, 5–7; Cohn 2006, 35–38, 149). Cohn väittää klassisessa tutkimuksessaan Transparent Minds (1978), että kerronnalliset keinot, jotka päästävät meidät lähimmäksi henkilöhahmojen kokemusmaailmaa, ovat samaan aikaan kaikkein kirjallisimpia – kaikkein ilmeisimmin kirjailijan taiteellisen luomistyön tulosta.
ellauri142.html on line 744: Sanotaan että pyhän hattivattipuun juuret ovat taivaassa ja sen oksat laajenevat maan yli; sen lehdet ovat hymnit. Behemotin munan suonet on paxut kuin puun juuria. Se joka ymmärtää tämän vertauksen, ja tuntee tämän ”puun”, tuntee myös Vedon lyönteihin kätketyn merkityksen. Pyhä banjopuu eli Ash (saarni) on kokonaisuudessaan niin kuin yksityiskohdissaankin ”elämän puu”, ts. homolajissa samoin kuin yksityisessä apinassa. Sen pähkinä on itsetajuntaan kypsynyt yksilöllinen silfverbäk.
xxx/ellauri087.html on line 292: Saarisen mukaan suomalaisten tajuntaan on hivuttautunut amerikkalaisvetoinen yksilökeskeinen ja arrogantti kuluttajaideaali. Tänne on myös hivuttautunut amerikkalaisvetoinen motivational speaker-standup komiikka.
xxx/ellauri168.html on line 502: Kaikki tämä tapahtuu äärimmäisen nopeasti, kuin gebardit. Jos mieli ei pystytä sarjaa automaattisia kognitiivisia demoni-prosesseja joista tulee tottumuksia (kutsutaan K-linjoiksi), se löytää itsensä kietoutuneena tajuntaan joka opiskelee yhä uudelleen arkipäiväisiä asioita joka tekee mahdottomaksi sen että paljonkaan asioita kyettäisiin suorittamaan. Jokainen taito pitäisi jatkuvasti opetella uudelleen. Henkilö saattaisi helposti joutua käyttämään koko päivän sepaluxen auki napittamiseen. Niin kauan kuin mieli säilyy tasapainoisessa ympäristössä, missä tottumukset toimivat, kaikki on hyvin. Mutta elämä on sellainen muuttuva ympäristö että meidän vakiintuneet tottumuksemme voivat saada mielemme pysäyttämään tottumuksiemme kognitiivisen demoni-prosessin, joka ei ole suotavaa.
xxx/ellauri169.html on line 328: Tarkastellaanpa kolmea uhria jotka kärsivät miehenhallinnan & ruumiinhallinnan implanteista ja jotka tämä kirjailija (Fritz the Cat) tuntee. Me voimme viitata heihin termillä "Amy", uhri Nro. 1001..., "Betty", uhri Nro. 1002..., ja "Cathy", uhri Nro. 1003.... -- "Amy" löydettiin kun käytettiin spektri-analyysilaitetta joka havaitsi että 750 MHz:n aallot olivat kohdistuneet häneen. "Betty" päätteli että häntä vastaan hyökättiin kokonaisella radio-mikroaaltojen spektrillä jotka pommittivat häntä Morsen kaavan mukaan. Tämä signaalien vastaanotin oli kuituoptinen ja se oli naamioitu näyttämään tavalliselta häpykarvalta joka jatkuvasti poltti reikiä hänen alusvaatteisiinsa. Luultavasti, tämä sivuvaikutus oli virhe jota he eivät olleet saaneet korjattua. Cathya pommitettiin ELF & VLF -aalloilla joiden taajuudet olivat 435 & 1080 MHz. Nämä taajuudet ovat ikkunoita ihmisen tajuntaan. He käyttivät myös typen partikkelien säteitä joka tuottaa "typpi-narkoosin" uhrille. Xenon-lamput voivat myös vaikuttaa miehen ruumiiseen. 1.000 - 1.200 MHz:n taajuus voi vaikuttaa geeneihin. Implanttien RF-taajuudet ovat vahingoittaneet uhrien silmiä. Vaikka tämä antaa meille lähtökohdan keskusteluumme, nämä eivät ole ainoita taajuuksia jotka uhkaavat miehenhallinnan uhreja.
xxx/ellauri385.html on line 240: Tämä ilmiö selittyy seuraavalla tavalla: Alkukantaisesti aineellisten tarpeiden tukahduttaminen johtaa toisiin seurauksiin kuin sukupuolisten tarpeiden. Ensin mainittujen tukahduttaminen synnyttää kapinallisuutta, jälkimmäisten taas ehkäisee sitä siten, että torjunta painaa seksuaalisuuden vaatimukset piilotajuntaan, jossa niistä sisäistyy yleinen moraalinen vastarintatekijä. Sen varassa ihminen kapinoimatta alistuu kummankin tarveryhmän tukahduttamiseen! Kaikki tämä vain sixi että isi käski pitää näpöttimet piilossa! Vieläpä kapinallisuudenkin estyminen jää pullo tajuiseksi. Keskimääräisellä epäpoliittisella yksilöllä ei ole pienintäkään taipumusta ryhtyä tietoiseen kapinaan.
9