ellauri008.html on line 1694: Silverbäkin naimaluvasta on taaskin kysymys.

ellauri037.html on line 592: Siellä oli mukavaa, sai seurustella aatelisten kaa. Sieltä palattuaan se hoiteli hyppykuppaa Münchenissä vuosikausia. Berliinissä se opetteli epsanjaa ja luki Pedro Calderón de la Barcaa, Lope de Vegaa, Miguel de Cervantesia ja erityisesti Baltasar Graciánia. Viimeximainittu oli joku barokkijesuiitta josta tykkäs sekä Sope että mursuwiiksi Nietsche. Täytyypä tutustua, saa varmaan suuttua.. Sit se koitti taas luennoida Hegelin päälle omia pöperryxiä, mut taaskin opiskelijat äänesti jaloillaan. Koitti saada kännöstöitä huonolla menestyxellä. Ei ihan mennyt putkeen hommat Sopella.
ellauri045.html on line 458: – Myöhäistä on taaskin katumus.”
ellauri055.html on line 1057: ”Käyhän taaskin tarinoimassa.
ellauri112.html on line 150: II Toisessa pääteoksessaan, »Ihmisen polveutumisessa», (1871) johtui Darwin itsestään kiinnittämään huomionsa luonnon inhimillisempiin piirteisiin ja tuomaan niitä esiin. Olihan nyt todistettava, että ihmisen ja eläinkunnan välillä ei ole mitään ylipääsemätöntä kuilua, että ihmisellä eläimistön pisimmälle ehtineitten joukossa on verrattain läheisiä sukulaisia. Ihmisellä on, kuten tunnettu, yhteiskuntaelämää ja määrättyjä sosiaalisia hyveitä. Siis täytyy myös korkeimmilla eläimillä olla ainakin alkeita tämänsuuntaisiin ilmiöihin. Mikään ei ollut helpompaa osoittaa. Että lukuisat eläimet elävät joukossa, pyytävät saaliinsa yhdessä, asettavat yhteisiä vartijoita ja vaaran tullen taistelevat yhteisesti vihollista vastaan, voimakkaitten urosten suojellessa heikompia naaraita ja poikasia, se voidaan nähdä lukemattomissa tapauksissa. Nämä joukoissa elävät eläimet osoittavat usein mitä suurinta uskollisuutta »yhteiskuntaansa» kohtaan. »Lajien synnyssä» oli Darwin väittänyt, että »olemassaolon taistelun täytyy aina olla ankarimman samaan sukuun kuuluvien yksilöiden välillä». Nyt kiinnittää hän huomiota siihen, kuinka usein tapahtuu, että saman suvun jäsenet auttavat toisiaan elämäntaistelussa. Meneepä tämä auttavaisuus toisinaan tuollepuolen suvun rajojenkin. Esimerkkejä löytyy taaskin lukuisia.-- Yhteiskunnallisen viettinsä ovat ihmiset epäilemättä perineet apinan kaltaisilta esi-isiltään, sillä se löytyy alhaisimmillakin heimoilla. »Kolme vangittua patagonialaista meni mieluummin kuolemaan, kuin ilmaisi toveriensa sotasuunnitelman; he antoivat ennemmin ampua itsensä, toinen toisensa jälkeen.»
ellauri182.html on line 220: Esim. enkelit mainitaan vain runojen kohdalla, mutta kyllähän niistä on proosateoxiakin, esim. Knasulla. Äitiys löytyy vain proosasta, mutta nähtiinhän siitä hiljan 1 japsuleffakin. Juu ei tähän ole luottamista enempää kuin kevätjäihin. Ja taaskin puuttuu listoilta ihan keskeisimmät teemat, nimittäin syöminen, bylsintä ja tappaminen. Edes niinkään keskeistä teemaa kuon omistaminen ei mainita. Rikos on vain leffateema, pace Dostojevski. Murhista on vaan izemurha mainittu (leffoissa).
ellauri260.html on line 415: Eli kaikki voivat omistaa kaiken "hos pantes", taaskin edustajiensa avulla. Ja kaikilla voi olla poikia, joskin jää epäselväxi, kenen kikkeli on käynyt luukulla. Jonkun tunkiokukon varmasti. Mutta jos kaikilla olis yhtä kivaa, sehän olisi monotonista. Enter fyysikot: kiva on kivaa vaan kun se on kivempaa kuin toisilla.
ellauri391.html on line 189: Baarimiesten tunnustuxen viimeinen sana oli taaskin "ei". Rimpati rimpati rei.
xxx/ellauri139.html on line 1061: Uskonto! Myönnän iankaikkisen elämän olemassaolon ja kenties olen aina myöntänyt sen (koska se on kivaa). Olkoon niin että korkeimman (tai lähes korkeimman) voiman tahto on sytyttänyt tietoisuuden kuin tupakkamies tulzarin, olkoon niin että tietoisuus on katsahtanut ympärilleen maailmassa ja sanonut: "Hei mut mähän olen mä!" ja olkoonpa, että tuo noin korkein voima on yhtäkkiä määrännyt sen häviämään, koska se jostakin syystä ois kivaa, vaikka ilman selitystä miksi - olkoon näin, minä myönnän kaiken tämän, mutta taaskin herää ikuinen kysymys: mihin tässä tarvitaan minun nöyryyttäni? Eikö minua tosiaankaan voida syödä mutkattomasti, vaatimatta minulta että ylistäisin sitä joka minut syö? Mahtaako siellä tosiaankin joku loukkaantua siitä, että minä en halua odottaa kahta viikkoa? En usko sitä; ja on paljon oikeaan osuvampaa otaksua, että tässä on pelkästään tarvittu minun vähäpätöistä elämääni, atomin elämää, jonkin kokonaisuuden yleisen harmonian täydennykseksi, jotakin plussaa ja miinusta varten, jonkin vastakohtaisuuden vuoksi ja niin edelleen, ja niin edelleen, aivan samoin kuin joka päivä tarvitaan uhriksi monien elävien olentojen elämä, koska muu maailma ei ilman niiden kuolemaa pysyisi pystyssä (vaikka onkin huomautettava, ettei tämä itsessään ole kovin ylevä ajatus). Olkoon niin! Minä myönnän, että muulla tavoin, toisin sanoen ilman että kaikki yhtä mittaa syövät toisiaan, ei maailmaa olisi voitu mitenkään rakentaa; olen valmis myöntämään myös sen, etten ymmärrä mitään sen rakenteesta; mutta seuraavan asian minä tiedän varmasti: jos minulle kerran on annettu tietoisuus siitä että "mäkin tässä olen", niin mitä minua liikuttaa se, että maailma on rakennettu erehdysten varaan ja että muulla tavoin se ei voi pysyä pystyssä? Kuka minua voi tämän jälkeen tuomita ja mistä? Niin tai näin, kaikki tämä on mahdotonta ja epistä. Taas tätä iänikuista teodikeaa. Täytyy olla typerys että jaxaa sitä jauhaa aina vaan. Kevorkian kyllä ymmärtäisi Ippolittia.
xxx/ellauri388.html on line 162: Olin lapsena aina vapaa vietin kahleista juuri sinä hetkenä, jona rukoilin. Rukous tavallisesti seurasi katumuksen muodossa kohta lankeemuksen jälkeen, jolloin siis olin muutenkin vapaa vietistä, kassit tyhjinä. Hetkenä taas, jolloin vietti minut valloitti, syntyi minussa sisällinen taistelu, ja tämän taistelun esineenä juuri olikin kysymys: rukoilisinko nyt apua vaiko runkkaisinko. Tietysti en tullut rukoilleeksi juuri senvuoksi, että se ei olisi helpottanut kassipainetta. Ja niin rukous taaskin seurasi vaan lankeemusta, kuin kiitos ruuasta.
10