ellauri004.html on line 543: En tahdo syntyvän mä velkaa, sitoumuksia.

ellauri115.html on line 746: Taivaan kiitos mei on nyt päästy kaikesta tosta hälyyttävästä filosofisesta shousta; me ollaan miehiä vaikka oppimattomia; nyt meidän ei tarvi käyttää koko ikää moraliteetin tutkimiseen, kun meillä on halvempi ja varma viisari joka ohjaa meidät tän ihmisaatoxen valtavan labyrintin läpitte. Muttei riitä olla vaan tiatonen että meillä on tää opasvihkonen; meidän pitää tuntea se ja seurata sitä. Jos se puhuu kaikille sydämmille, mix niin harvat kuuntelee sitä? Se puhuu meille luonnonkieltä, ja kaikki saa meidät unohtamaan sen kielen. Omatunto on arka, se rakastaa rauhaa ja yxinäisyyttä; se häiriintyy melusta ja numeroista; ennakkoluulot joista sen sanotaan syntyvän on sen verivihollisia. Se pakoilee niitä tai vaikenee; niiden meluisat äänet hukuttaa sen sanat, niin ettei se saa puheenvuoroa, vaikka pyytäisi; fanaattisuus väärentää sen äänen ja inspiroi rikoxia sen nimissä. Se masentuu huonosta kohtelusta; se ei enää puhu meille, eikä vastaa puheluihin; kun sitä on pilkattu niin kauan, on yhtä vaikea kuzua se takaisin kuin ajaa se karulle.
ellauri183.html on line 561: Orjatar astui sisään ja lausui pari rohkaisevaa sanaa, Mieli reippaaksi, ja kävi sitten polvilleen Marian levällään olevien jalkojen väliin, sillä niin on naisten levitettävä jalkansa sekä sisäänmenoa että ulostuloa varten, enää se ei edes muistanut, monenko lapsen oli nähnyt syntyvän, eikä tämän vaimoparan kärsimys ollut mitenkään kummempaa kuin muidenkaan, näin oli Herra Jumala määrännyt kun Eeva oli hairahtunut tottelemattomuuteen, Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi, eikä Jumala katso vielä tänäkään päivänä saaneensa riittävää hyvitystä, vaikka on kulunut monta vuosituhatta ja kärsimystä on kertynyt loputtomiin, vaan tuskat saavat vain jatkua. No niin on muilla eläimilläkin (vaikkei ehkä tee yhtä kipeetä nelijalkaisista kuin hännättömistä, tiedä häntä). Ei tää ole mitään henkilökohtaista.
ellauri349.html on line 278: "Kun kokee omakohtaisesti ja kiihtyvästi kehkeytymisen, esiinnousun, sisältä asteittaisesti syntyvän, väriään kohottavasti muuttavan ja lupauksessaan laajenevan maailmasuhteensa, oman itsensä, on käsillä uudistumiskasvu, elämän syvä pohjavirta: inhimillisyyden kevätsointinen kirkkauslupaus."
ellauri386.html on line 573: Euroopassa 1900-luvulla käytyjen kahden suursodan jälkeisen historian valossa Dostojevskin ja Solovjovin pahimmat pelot näyttäisivät toteutuneen, sillä ei ole nähty ortodoksisen maailmankirkon syntyvän ja laajenevan Venäjältä Eurooppaan, vaan jotakin aivan muuta. Eurooppa on puolessa vuosisadassa yhdistynyt Euroopan unioniksi, jättänyt Venäjän ulkopuolelleen ja asteittain laajentunut painaen Venäjää kohti Aasiaa, minne niin monet eurooppalaiset kautta vuosisatojen ovat katsoneet Venäjän kuuluvankin. Kuva Dostojevskin ja Solovjovin painajaisesta täydentyy, kun muistetaan, miten Euroopan yhdentyminen on käynnistynyt. Yksi tärkeä aatteellis-poliittinen sysäys yhdentymiseen lähti roomalaiskatolisesta valtiomieskolmikosta Rober Schuman (Ranskan pääministeri ja ulkoministeri vuosina 1947-1952), Alcide de Gasperi (Italian pääministeri vuosina 1945-1953) ja Konrad Adenauer (Länsi-Saksan liittokansleri vuosina 1949-1963). Näiden kolmen paskakasan yhteistyön perustana oli heille yhteinen kristillisdemokraattinen puoluetausta ja saksan kieli. Sen lisäksi tähän Euroopan yhdentymiskehitykseen ovat merkittävästi vaikuttaneet sodanjälkeiset aatteet ja politiikka Venäjällä. Sosialistisesta Neuvostoliitosta Eurooppa sai yhteisen vihollisen, jonka luoma uhka oli omiaan lähentämään eurooppalaisia valtioita toisiinsa ja tasoittamaan niiden kansallisia tunteita ja eturistiriitoja. EEC:n syntymiseen johtaneen Rooman sopimuksen (1957) luonnostelija belgialainen Paul-Henri Spaak on muistelmissaan The Continuing Battle: Memoirs of a European, 1936-1966 työntänyt monet "Euroopan yhdentymisen isät" korokkeelta väittämällä, että tuo titteli ei kuulu kenellekään muulle kuin Josef Stalinille. Näin todetessaan Spaak tulee ilmaisseeksi myös eurooppalaisten pohjimmaisen tunteen Venäjää kohtaan: pelon ja torjunnan.
xxx/ellauri091.html on line 104: Totta on, että kirjailijat Minna Canth, Katri Vala ja Hilja Haahti vaalivat naisrauhaa aikanaan kirjoissaan ja poleemisissa kirjoituksissaan. He eivät kuitenkaan halunneet sitä, että miehet turvaisivat heille rauhan. He korostivat rauhan syntyvän heidän omista toimistaan ja omalla panoksellaan. Näiden kirjailijoiden mielestä miesten käsiaseen kautta turvattu rauha on yhdenlaista naisen alistamista. Useissa kirjoissaan he toivat esiin sen, että suomalaisiin naisiin kohdistuu aivan toisenlainen ja suurempi uhka nimenomaan suomalaisten miesten väkivallasta.
6