ellauri012.html on line 321: Jos jumala puhuis sun sydämeen kuin nunnalle jonka viattomuus saa pyytämään jotain suosiota, mulla ois syytä lohtuun; mutta kun nään meidät molemmat rikollisen rakkauden uhreina, ja nään miten tää rakkaus loukkaa meidän vielä sileitä asepukuja ja lupauksia, se kauhistaa mua ihan sairaasti. Onko tää joku ehdonalainen? Vai krapulaa pitkästä maisen lemmen humalasta? Ei tiedä onko rakkaus myrkkyä ja huumausta ennenkuin saadaan armoa. Siihen saakka se on vain pahaa josta nautiskellaan. Kun ollaan erheessä, sen huomaaminen on eka askel parannukseen. Tiedetäänhän että jahve antaa meille anteeksi just siksi että ite loi meidät tälläsiksi paskoiksi. Kun se on osoittanut meille meidän mokan ja me ollaan voivoteltu sitä, se voi panna teräsvoimat liikkeelle ja auttaa meitä. Sun lohduksi voin kertoa et just näitä kiusauksia on kärsineet pyhimmistäkin pyhimmät pyhistelijät. Ollaan hyvässä seurassa.
ellauri012.html on line 343: Kirjoititko sä mulle muka näin ennenkuin julma kohtalo oli pilannut kaiken? Nään että sun sydämes on hyljännyt mut, ja sä olet päässyt pitemmälle hartaudessa kuin oisin toivonut. Voi voi! Mä oon liian heikko seuraamaan perästä; jarruta edes sen verran että neuvot mua. Voitko sä olla niin julma että dumppaat mut? Tää pelko pistää mua sydämeen; karmeet ennustukset sun kirjeen lopussa, noi hautajaisnäpäykset ihan sekoittaa mun pään. Julma Abelard! sun piti pysäyttää mun kyyneleet, mut sä lisäät niitä. Sun piti rauhoittaa mun sydän, ja sä hämmennät vaan sitä lisää.
ellauri012.html on line 365: Rikoksen sovitukseen ei riitä kärsiä määrätty rangaistus; kärsiminen ei auta jos sydämeen jää halu entiselleen. On helppo asia tunnustaa heikkous, ja antaa siitä itselle vähän rapsuja, mutta täytyy olla täydellinen itsehallinta jotta voisi sammuttaa nautintojen muiston, jonka tapa on tartuttanut aivoihin. Nähdään aika usein että jotkut tunnustaa omat vikansa, mut vähät niistä ottaa vahinkoa, suorastaan mielissään vaan kertoilevat niistä. Sydämellisesti katua pitäisi tekoa suusanallisen myönnytyksen lisäksi, mut tää toteutuu vaan harvoin. Mä joka olen kokenut niin monta hyvää hetkeä sun kanssa, tunnen vastoin tahtoani etten voikaan niitä katua, enkä välttyä muistoissani nauttimasta niistä taas. Ponnistan vaikka kuinka kovasti, tai käännyn sitten mille kyljelle, ihana ajatus vaan seuraa, ja jokainen tarvekalu tuo mun mieleen mitä mun pitäisi unohtaa. Hiljaisessa yössä kun mun tulis ottaa palloon unta, joka lievittää suurimmatkin huolet, en voi välttää näitä unelmia. Uneksin että olen taas mun rakkaan Abelardin kaa. Mä näen sen, puhun sille ja kuulen sen vastaavan. Toisiimme ihastuneina me unhdetaan kirjat ja ruvetaan taas hommimaan. Joskus mä olen tappelevinani sun vihollisten kaa; mä vastustan niiden raivoa, mä huudan säälittävästi, ja sit mä herään kyyneliin. Jopa kirkkoon alttarille mä vien meidän rakkauden muiston, ja sen sijaan että valittaisin joutuneeni nautintojen uhriksi, mä huokaan ja kaipaan niitä takaisin.
ellauri012.html on line 367: Mä muistan (sillä rakastavaiset ei unohda mitään) ajan ja paikan missä sä ekan kerran tunnustit tunteesi ja vannoit että rakastaisit mua aina kuolemaan. Sun sanat ja valat on syvälle kaivertuneet mun sydämeen. Mun katkonainen puhe kavaltaa mun mielen sekavuutta; mun huokaukset paljastaa mut, ja sun nimi on alituiseen mun huulilla. Voi juku! Kun mä kärsin näin mikset sä herra siellä ylhäällä sääli mun heikkoutta ja vahvista mua sun armolla? Sä olet onnellinen Abelard että sulle on suotu se armo, ja sun onnettomus on käännetty levoksi. Sun ruumillinen rangaistus on parantanut sun panohalut. Myrsky on ajanut sut satamaan. Jumala joka näytti vähän jakaneen sulle huonot kortit, koitti vaan auttaa sua; hän olikin kiltti isi joka vaan ruuvas irti sulta kikkelin, eikä paha vihollinen - viisas lekuri joka sanoo: tää voi vähän kirpaista, vaan pelastaakseen sun henkesi. Mua pitäis sääliä tuhat kertaa enemmän kuin sua, sillä mulla on tuomiota jäljellä vaikka kuinka monta kuukautta. Mun pitää vastustaa noita kuumeita jotka rakkaus herättää nuoreen sydämeen. Tää sukupuoli on vitun heikko, ja mun on vaikeempi puolustautua, koska mua ahdistava vihollinen miellyttää mua; mä nautin vaarasta joka uhkaa mua; miten mä voin olla antautumatta sille?
ellauri012.html on line 369: Näiden taistelujen keskellä koitan edes piilottaa heikkouteni niiltä jotka sä olet antanut mun hoitoon. Kaikki mun alaiset ihailee mun hyvettä, mut jos niiden silmät vois tunkeutua mun sydämeen, mitä ne näkiskään siellä? Mun tunteet siellä kapinoi; mä käsken muita mutten pysty käskee itseäni. Mulla on valepuku, ja tää valehyve on tosi pahe. Miehet pitää mua kiitettävänä, mut mä olen syyllinen jahven silmissä; niiltä ei mikään pysy piilossa, ja se näkee suonikiekuroiden läpi suoraan sydämeen. Mä en välty paljastukselta. Ja kuitenkin on kova homma pitää yllä edes tää hyveen näköiskuva, joten kait tääkin teeskentely jotain hyvittää. En aiheuta skandaalia maailmalle, joka on herkkä ottamaan huonoja vaikutteita; en heiluta hyveen venettä noille jotka on mun käskyläisiä. Sydän täynnä rakkauta yhteen mieheen opetan niitä rakastamaaan yhtä jumalaa. Maisten nautintojen hurmaamana koitan näyttää niille että ne on kaikki turhuutta ja petosta. Mulla on just tarpeeksi voimaa kätkeä niiltä mun kaipaus, sitä kai on pidettävä armon työnä. Jos se ei saa mun aikomuksia hyviksi, se ainakin estää mua jauhautumasta jyviksi.
ellauri012.html on line 373: Oliko sulla mitään syytä kiittää mua? Kiitoksesta on usein haittaa niille joita kiitetään: salainen turhamaisuus syttyy sydämeen, sokeuttaa, ja peittää haavat jotka oli vasta puoliksi parantuneet. Viettelijä imartelee, ja samalla pilaa ihmisen. Rehellinen ystävä ei salaa mitään, eikä silittele haavaa, oikeestaan saa tuntumaan sen kipeemmältä, koska laittaa lääkettä. Mikset sä menettele näin mun kaa? Haluutko olla halpa vaarallinen liehittelijä? tai jos sä näät mussa jotain kehuttavaa, etkö pelkää, että turhamaisuus, joka vaivaa jokaista ainakin meistä naisista, pian tuhoo sen? Mut ei tuomita hyvettä ulkopuolelta, sillä muuten rikolliset kelpaa yhtä hyvin kuin herran valitut. Ovela huijari voi saada enemmän ihailua osakseen kuin intoileva pyhimys. Touché, osui ja upposi, vai mitä Abelard?
ellauri012.html on line 391: Ei hyvä herra, maan päällä ei ole muuta nautintoa kuin hyveen antama. Kaikkien maisten ilojen keskellä sydäntä pistää, se on rauhaton ja levoton kunnes se pysähtyy suhun. Miten paljon mä oonkaan kärsinyt, Abelard, niin kauan kun mä koitin pysytellä elossa luostarissa niillä eväillä jotka oli tuhonneet mut maailmassa? Vihasin seiniä jotka ympäröivät mua; tunnit tuntui pitkiltä kuin nälkävuodet. Kaduin tuhannesti että olin haudannut itseni tänne. Mut sen jälkeen kun armo avas mun silmät on kaikki muuttunut; yksinäisyys tuntuu kivalta, ja tän paikan rauha on vuotanut mun sydämeen. Tyytyväisenä että hoidan hommani tunnen iloa joka ylittää kaiken sen minkä rikkaus, komeus tai aistillisuus vois mulle tarjota. Mun tyyntymys on kyllä käynyt mulle kalliiksi, sillä se maksoi mun rakkauden; tein ihan väkisten tän uhrauksen joka tuntui ennen mahdottomalta. Mut jos mä oon vihdoinkin päässyt susta eroon, älä mustasukkaile; jumala jonka ois aina pitänyt omistaa mut on nyt mun sisässä sun sijasta. Ole tyytyväinen että voit vielä nussia mun mieltä, sitä sä et koskaan menetä; ja mä saan aina salaista mielihyvää kun ajattelen sua, ja must on hienoa totella säääntöjä jotka sä mulle teet.
ellauri012.html on line 430: Pysy kurssilla, Heloise, kolme sanaa vaan, luota jumalaan; sitten ei tule niin paljon kiusauksia: kun niitä tulee, niistä ne heti alussa - älä anna niiden pesiä sun sydämeen. Paranna tauti, sanoi ykskin antiikin heppu, kun se alkaa, sillä sit kun se on vauhdissa, lääkkeet ei enää tehoa. Kiusauksillakin on asteita, ne on alussa vaan ajatuksia, eikä vaikuta vaarallisilta; mielikuvitus ei haista vaaraa; nautinto kasvaa, me vatvotaan sitä asiaa, ja lopuksi annetaankin periksi.
ellauri022.html on line 241: Kaikki tytöt sulavat kun Polly laulaa sydämeenkäyvästi Huokausten siltaa. Tuskin kuitenkaan Pave Maijasen versiota siitä. Ei edes Procol Harumin kitaristin Robin Trowerin "where the sun don't shine". Eikä offenbar liioin Offenbachin farssia 1861, jossa on liikaa hahatusta, kastanjetin näpsytystä ja cachucha tanssia. Luultavimmin Thomas Hoodin runo 1844, jossa köyhä misu hukkuu hypättyään London bridgeltä. Hood oli humoristi, joka vakavoitui tultuaan kipeäxi nelikymppisenä. Venezialainen silta tuli kuuluisaxi Byronin matkailumainoxesta Childe Harold. Jennylle kerätään heti kolehti. Kolme kilteintä tyttöä auttaa sitä uudemmankin kerran. Antaa ompelutöitä ainakin. Hinnasta kai voi vähän tinkiä. On niin paljon rahanreikiä.
ellauri024.html on line 1102: Muutenkin tää on ihan kuin Kinsella. Tai Milli-Molli. When it rains it pours. Hyvin on löytänyt Richardson avaimet naisen sydämeen.
ellauri047.html on line 159: Annette on valistusajan pehmopornoa, pointtina: tie miehen sydämeen voi käydä vazan kautta, mutta naisilla se menee just päinvastoin: tie vazan alle tekee kierroxen sydänalassa. Hat man einmal diese Herzen, ha das andre hat man bald!
ellauri051.html on line 644: my bare-stript heart, -hm- sydämeen,
ellauri051.html on line 1490: 889 A few fell at once, shot in the temple or heart, the living and dead lay together, 889 Muutama kaatui kerralla, ammuttiin temppeliin tai sydämeen, elävät ja kuolleet makasivat yhdessä,
ellauri153.html on line 276: Muutamien päivien kuluttua saapui Sextus Kollatinuksen tietämättä Kollatiaan ja raiskasi Lucretian. Hänen lähdettyään kutsui vaimo isänsä, miehensä sekä muutamia sukulaisia, kertoi heille häväistyksensä, vaati heitä kostamaan ja sysäsi itse puukon sydämeensä. Todistajain joukossa oli myös kuninkaan sukulainen Brutus. Hän oli ainoastaan siten säilynyt kuninkaan epäluuloiselta julmuudelta, että oli tekeytynyt mielipuoleksi. Brutus nyt veti puukon pois haavasta ja vaati läsnäolijoita karkottamaan Tarkviniusten sukua ja lakkauttamaan kuninkuuden. Siitä alkanut kapina onnistuikin pian siinä. Kapinaa johtivat Lucretian mies Lucius Tarquinius Collatinus ja Lucius Junius Brutus. Heistä tuli Rooman ensimmäiset konsulit. Tarquinius yritti palata valtaan useaan otteeseen ja sai aikeissaan tukea etruskeilta.
ellauri159.html on line 506: kirjoittanut ihmissydämeen...
ellauri159.html on line 509: kirjoittanut Ihmisen sydämeen käskyt ,mikä on synti :
ellauri162.html on line 585: Kun hänen aistinsa palaavat hänen munastaan hänen sydämeensä (sehän on jumalallisen sanansaattaja), joka on nyt unettomana, Nooa vastaa poikiensa palvelemisesta seuraavalla palkinnolla: "Kirottu kinkku, sinä lakupekka, koska et palvellut isääsi, olet veljienne orja; Sinä Shem, vanhin, elät, siunattu pyhän Jumalan silmissä, ja Herra levittää maan päälle nuoremman veljen [Jafettin] monilla jälkeläisillä, kunnes [Jafettin] runsas linja muodostaa kovakantisen istuimen jopa [veljiensä] kodeissa, sekoitettuna naapurien pehmeäkantisiin, runsaat jälkeläiset täyttävät vierekkäiset kaupungit ja ne, jotka [he, Jaafetin poikastuotanto] on myös rakentanut."
ellauri163.html on line 980: Usko on teologisen ajattelun päästämistä aivoihin ja sydämeen. Siitähän se lähtee helposti repsahtamaan. Mutta kyllä siihen lisäxi tarvitaan jotain will to believeä. Eli jotain iloakin on siitä saatava, tai vähintäänkin lohtua.
ellauri171.html on line 480: Daavidin kenttäpäällikkö Joab kuulee tästä. Hän ratsastaa nopeasti paikalle ja syöksee muutaman keihään Absalomin sydämeen. Sitten Joabin henkivartijat lopettavat työn. Mitä tästä on opittavaa? Pidä hiuksesi lyhyinä tai sido ne tiukkaan nutturaan tai käytä hiusverkkoa kuten svedut. Takatukka ei ole hyvä sotatoimissa.
ellauri171.html on line 482: Absalom ratsasti muulillaan, ja muuli meni suuren tammen paksujen oksien alle. Hänen päänsä tarttui tiukasti tammean, ja hän jäi roikkumaan taivaan ja maan väliin, kun hänen alla ollut muuli kulki eteenpäin……. Joab otti kolme keihästä käteensä ja työnsi ne Absalomin sydämeen, hänen ollessaan vielä elossa tammessa. Ja kymmenen nuorta miestä, Joabin aseenkantajaa, piiritti Absalomin, löi häntä ja tappoi hänet. (2. Samuel 18:9-15)
ellauri216.html on line 788: Pelastusmiehistö on aivan Rizan oven edessä. Pelastustie, pysäköinti oven eteen kielletty. Junailija varjelkoon meitä oppineilta miehiltä. Sisälukutaidosta on pelkkää harmia. Noviisin ei pidä päästää ymmärrystä sydämeen, siitä tulee sille kovaa lihanhimoa ja jättimäinen kepitys. Isä Agapikin huomaa sen tunnustelemalla vaikkon umpisokea.
ellauri216.html on line 871: On hyvin tunnettua niille, jotka ovat ryhtyneet tutkimaan isien töitä ja niille, jotka yrittävät tätä hiljaisuuden elämää, että on ruumiin hesykiaa ja sielun hesykiaa. Edellinen viittaa ulkoisiin seikkoihin ja jälkimmäinen sisäisiin. Ruumiin hesykia viittaa tavallisesti hesykastisiin asentoihin ja pyrkimykseen minimoida ulkonaiset esitykset, aistien kautta sieluun tulevat ja vastaanotetut kuvat. Sielun hesykia tarkoittaa, että mieli saavuttaa kyvyn ja voiman olla vastaanottamatta mitään viettelyksiä harhoihin. Tässä tilassa ihmisen sielu omaten tarkkavaisuuden ja katumuksen keskittyy sydämeen. Mieli (energia) keskittyy sydämen paikkaan (olemus) yhdistyen siihen, siten saavuttaen osittaisen tai suuremman tiedon Jumalasta.
ellauri238.html on line 895: And moves in angry waves to my heart. Ja liikkuu vihasina aaltoina mun sydämeen.
ellauri241.html on line 751: Of an unnatural heat shot to his heart. epäluonnollisen lämmön kivut syöksyivät hänen sydämeensä.
ellauri275.html on line 262: Saat kudin sydämeen ja selästä ulos (Fig. 1) Onko täällä jotain mitä tarvitset!
ellauri301.html on line 393: viidakkoon. Eräänä elokuun iltana vuonna 2001 Ystadin poliisi saa merkillisen puhelun. Joku väittää nähneensä palavia joutsenia Marebojärven yllä. Komisario Kurt Wallander ja hänen pian poliisin palvelukseen astuva tyttärensä Linda tutkivat yhdessä tapausta, joka johtaa vaarallisen tuomiopäivänlahkon jäljille. Lindan ura poliisina on vähällä joutua vaakalaudalle jo ennen kuin on alkanutkaan. Isän ja tyttären yhteiset tutkimukset eivät myöskään suju kitkattomasti, mutta lopulta isä-Wallander joutuu myöntämään, että tyttärestä on kasvanut aikuinen, jolla kaiken lisäksi on kykyä rikosten selvittelyyn. Skoonelaispoliisi Kurt Wallender tekee näyttävän paluun. Upeata, että saadaan vielä uusi Wallander. Miten eläkkeelle jäänyt nuhteeton merivoimien upseeri voi kadota jäljettömiin joka-aamuisella kävelylenkillään? Se on liki mahdotonta. Kurt Wallanderia tapaus koskettaa henkilökohtaisesti, sillä upseeri on hänen kexijänsä appiukko Ingmar Bergman. Pian myös upseerin vaimo katoaa mystisesti. Jäljet johtavat Ruotsin laivastossa kylmän sodan aikana vaikuttaneisiin oikeistoradikaaleihin ja Ruotsin aluevesille 1980-luvulla toistuvasti tunkeutuneiden neuvostoliittolaisten (tietysti) sukellusveneiden tapaukseen. Mitä syvemmälle Wallander tutkimuksissaan kaivautuu, sitä tummempia pilviä horisonttiin näyttää kasautuvan… Wallander löytää sitkeästi kaivautumalla tiensä lukijoiden sydämeen kaikkialla maailmassa.
ellauri313.html on line 798: Miljoonat ympäri maailmaa katsovat videoitamme bingenä ja ovat yhteydessä Jumalan sydämeen Israelin ja kansojen puolesta. Kumppanuutesi auttaa meitä osoittamaan Jumalan uskollisuutta Israelille ja tuomaan evankeliumin ja rohkaisevia todistuksia kansoille.
ellauri321.html on line 84: Vihaamisen ilo syöpyy myrkyllisen metallin tavoin uskonnon sydämeen ja muuttaa sen katkeroittavaksi sapeksi ja kiihkomielisyydeksi. Se tekee isänmaallisuudesta tekosyyn viedä tuli, rutto ja nälänhätä muihin maihin.
ellauri332.html on line 613: On melko harvinaista, että elokuvan päänäyttelijä menee rougeksi ja loukkaa elokuvaa, jossa hän näyttelee. No, se...tapahtui täällä. Juonenkäänteen kuningas, M Night Shyamalanin elokuva "The Happening" oli täydellinen kömmähdys. Se, mikä oli tarkoitettu kauhuksi, on niin hirvittävän huonoa, että se on melkein komediaa. Hänen ansiokseen kuuluu, että elokuva kasveista tappamassa ihmisiä, ei vain kuulosta pelottavalta. Pelottaa enemmän että apinat tappavat sukupuuttoon jo puolet kasveja. Huolimatta siitä, kuinka huono se on, elokuvaa ympäröi lisäkiista, kun elokuvan tähti Mark Wahlberg käänsi selkänsä ohjaajalle pieraisten hänen yleiseen suuntaansa ja moittimalla elokuvaa julkisesti. Whalbergin onneksi Shyamalan ei ottanut kritiikkiä sydämeensä.
ellauri343.html on line 235: Kunnon fasistina Arttu perrkele ei yhtään kysele minne tässä ollaan menossa. Noudatin vain käskyjä, se sanoo Adolf Eichmannina. Punaisen hämärän maahan kruunun polkupyörällä. Upseerina sain kahvia, mokut joivat korviketta. Arttu voitti kameran, Vares sai venäläisen luodin sydämeen.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri367.html on line 45: Vuonna 2019 Venäjä kunnioitti Burgessiä ja Macleania seremoniassa sillä että rakennukseen, jossa he asuivat Moskovassa 1950-luvulla, heitettiin muistolaatta. Venäjän ulkomaantiedustelupalvelun (SVR) päällikkö ylisti kaksikkoa sosiaalisessa mediassa siitä, että se "on toimittanut Neuvostoliiton tiedustelupalveluille tärkeimmät tiedot yli 20 vuoden ajan, antaen merkittävän panoksen fasismin voittamiseen, strategisten tahojemme suojelemiseen, oligarkkien etujen ja maamme turvallisuuden takaamiseen." The Guardian lehti tuli tähän johtopäätökseen: "Se ei meitä juuri hämmästytä, että tällainen haiseva, röyhkeä, valehteleva, röyhkeä, huumorintajuinen, humalainen löysä saattoi tunkeutua brittien vakoilulaitoxen sydämeen ilman että kukaan ilmeisesti olisi huomannut, että hän oli myös Neuvostoliiton mestari." Pluspuolelle voi lisätä että aivan silmitön määrä britti vaklausjorinoita saatiin kynäillyxi ja videoiduxi näistä veikoista, melkein enemmän kuin Enid Blytonilla on Viisikko kirjoja.
xxx/ellauri027.html on line 362: Jonkinlaista historian viekkautta voi nähdä siinä, että ”kapinaa systeemiä vastaan” lietsonut punktohtori löysi tiensä juuri Systeemianalyysin laboratorioon. Leukavasti laukaistu, kyllä Niininkin luoti löytää tarpeen tullen maalinsa, osuu Sven Tuuvaa pehmeimpään kohtaan (ei sentään sydämeen).
xxx/ellauri044.html on line 1067: Nyt mun hyboteesi on että takana on eurohyve eli äijyys. Tässä länsimaisessa viikinkimäisessä meemissä pahe ja häpeä on noloutta, luuuseriutta kompetitiivisessä pelissä, eikä tota itämaisempaa syyllistä nöyristelyä kooperatiivisen tiimin sisällä. Ja just six kapitalismi syntyi lännessä, ryövärien, keräilijöiden ja kauppiaiden keskessä, seppoilun ja kilpailun kehdossa, cro magnonien päässä. Parrattomat denisovanihmiset painui itään vinkumaan mekoissaan, työntämään kottareita riisivainioilla ja kumartelemaan peltoa lannoittavia esi-isiä. Väliin jäi paimentolaiset partriarkkoineen ja kiivaine tuulenpuhuri-jumalineen, jotka kyllä tiesi kuinka häpy kätketään omaan sydämeen. Kun ruumiit hävii hiekkaan ja vaihdetaan maisemaa koko ajan, mobiili jumala on paras.
xxx/ellauri168.html on line 205: "Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä. Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu. Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon. Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole lopunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen. Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua."
xxx/ellauri174.html on line 363: "Tottakai! sanoi lordi Ewald: vitsi Luonto jos haluat: tämä kaunis ihminen tanssii, totta, paremmin kuin hän laulaa; Voin kuitenkin kuvitella niin monien viehätysten edessä, että jos aistillinen nautinto riitti ystäväsi sydämeen, tämä nuori nainen vaikutti hänestä rakkaimmalta.
xxx/ellauri175.html on line 461: Ja hänen huulensa koskettivat huulia, viimein palauttaen, mikä oli lohduttanut häntä. Hän unohti kärsimänsä pitkät kuivienvetotunnit: hänen rakkautensa nousi kuolleista. Harras virsi nousi housuista: hän on ylösnoussut! Puhtaiden ilojen herkullinen ääretön tunkeutui hänen sydämeensä, ja hänen hurmioitumisensa oli yhtä äkillistä kuin odottamatonta! Tämä yksittäinen sana oli haihtunut kuin tuulenpuuska taivaasta, hänen ahdistuneet ja ärtyneet ajatuksensa! Hän syntyi uudelleen! Hadaly ja hänen turhat kuulustelut olivat nyt kaukana hänen muistoistaan.
xxx/ellauri177.html on line 162: Lapsen poskelle suutelemme hänen sieluaan. Vain lapsi voi sanoa nimesi sotkematta sitä. Myöhemmin suu pilaa, myrkyttää intohimot. Itsekään, joka rakastan sinua niin paljon, joka annoin itseni sinulle, en uskalla soittaa sinulle milloin tahansa, en esim nyt kun mulla jököttää näin rivosti, en halua sinun kohtaavan epäpuhtauksiani miehenä. Minä rukoilin, korjasin lihaani, nukuin vartiosi alla, elin siveästi; ja itken, kun näen tästä lipputangon nupista, etten ole vielä tarpeeksi kuollut tälle maailmalle ollakseni kihlattu. Oi Maria, ihana Neitsyt, miksi en ole viisivuotias, miksi en ole jäänyt lapseksi, joka liimahti huulensa kuviisi! Ottaisin sinut sydämeeni, laittaisin sinut sänkyyn vierelleni, halaisin sinua kuin ystävää, kuin ikäiseni tyttöä, minulla olisi tiukka mekkosi, lapsellinen hunnusi, sininen huivisi, kaikki mikä lapsuus, joka tekee sinusta isosiskon. En haluaisi suudella hiuksiasi, koska hiukset ovat alastomuutta, jota ei pitäisi nähdä; mutta suutelisin paljaita jalkojasi, yksi toisensa jälkeen, kokonaisia öitä, kunnes olisin poiminut huuliltani kultaiset ruusut, suoniemme mystiset ruusut. Noniin, tähän tais päästä pujahtamaan vähän tällästä pedofiliaa, sori siitä.
xxx/ellauri177.html on line 421: Hän kumartui, hän tunsi Angeluksen kolme iskua menevän hänen niskaansa, kaikuvan hänen sydämeensä. Kello sai kovemman äänen. Hän palasi säälimättömänä muutamaksi minuutiksi, jotka tuntuivat vuosilta. Hän toi mieleen koko hänen menneen elämänsä, hänen hurskaan lapsuutensa, hänen ilonsa seminaarissa, hänen ensimmäiset messunsa Artaudin palaneessa laaksossa, jossa hän haaveili pyhien yksinäisyydestä. Hän oli aina puhunut hänelle näin. Hän löysi pienimmätkin käänteet tuosta kirkon äänestä, joka oli lakkaamatta noussut hänen korviinsa, kuin äidin vakava ja lempeä ääni. Miksi hän ei ollut kuullut häntä enää? Aiemmin hän lupasi hänelle Marian tulemisen. Oliko se Marie, joka oli vienyt hänet iloisen vehreyden syvyyksiin, jonne kellon ääni ei yltänyt? Hän ei olisi koskaan unohtanut, jos kello ei olisi lakannut soimasta. Ja kun hän kumartui pidemmälle, hänen parran hyväily hänen ristikkäisillä käsillään peloitti häntä. Hän ei tuntenut näitä pitkiä hiuksia, näitä silkkisiä hiuksia, jotka antoivat hänelle eläimen kauneuden. Hän väänteli partaan, hän tarttui hänen hiuksiinsa molemmin käsin etsiessään tonsuurin alastomuutta; mutta hänen hiuksensa olivat kasvaneet voimakkaasti, tonsuuri hukkui suurien kiharoiden viriiliin aaltoon, joka heitettiin takaisin otsasta niskaan. Hänen koko lihansa, joka oli aiemmin ajeltu, oli kellertävänruskeat.
xxx/ellauri193.html on line 230: Kollatinuksen vaimon Lucretian löydettiin vielä myöhään yöllä istuvan palvelustyttöjensä keskellä villoja kehräämässä. Kunniapalkinto määrättiinkin hänelle. ellauri153.html on line 274: Muutamien päivien kuluttua saapui Sextus Kollatinuksen tietämättä Kollatiaan ja raiskasi Lucretian. Hänen lähdettyään kutsui vaimo isänsä, miehensä sekä muutamia sukulaisia, kertoi heille häväistyksensä, vaati heitä kostamaan ja sysäsi itse puukon sydämeensä.
xxx/ellauri230.html on line 221: Ehtiäkseen ennen englantilaiset järjestivät sotilasretkikunnan, ns. Younghusbandin retken, Lhassaan v. 1904. Retkikunnan matka Tiibetin sydämeen muodostui teurastuxexi, sillä tubettajat tietenkin nousivat vastarintaan, mutta alkeellisilla aseillaan varustettuina kärsivät musertavia tappioita. Ne taistelut, joihin tiibettiläiset maahantunkeutujia vastaan antautuivat, muodostuivat suoranaisiksi verilöylyiksi; eräässäkin laaksossa n. 500 tubettaja laamaa, joista suurin osa oli vain jousilla ja nuolilla varustettuja ja joissa vain muutamilla oli keskiaikaisia hakapyssyjä aseinaan, surmattiin englantilaisten murhaavassa konekivääritulessa.
xxx/ellauri231.html on line 335: А вторая пуля в сердце ранила меня. Vasta toinen luoti iski suoraan sydämeen
xxx/ellauri237.html on line 211: Kolmas kirja Totisesta christillisyydestä. Sisällisestä ihmisestä. Kuinka Jumala on pannut korkeimman tawaran, waltakuntansa, ihmisen sydämeen, niinkuin kätketyn tawaran peltoon, ja niinkuin jumaluuden walon sieluun. Ja kuinka se on herätettäwä ja etsittäwä meissä. Suom. Henrik Renqvist. Kuopio, J. Karsten, 1843. Myöhempiä painoksia Turku 1863 ja 1883, Suolahti 1976[11].
xxx/ellauri287.html on line 596: Kylpy Cydnuksen kylmissä vesissä, jonka Aleksanteri otti kuumennuttuaan nopeasta etenemistään, nosti kuumeen, joka maksoi hänen henkensä. Kleopatra, kun hän vieraili Antoniuksen luona Tarsoksessa vuonna 38 eKr., pystyi purjehtimaan runsaasti koristellulla proomullaan aivan Tonyn sydämeen. Patun isä oli voinut nähdä Kelopatran kullattuine perineen uivan Smegmajärvellä, jossa Anttoni oli lepäilemässä filippiineillä saavuttamansa voiton juhlinnasta. Kiinnos, honotti teini-Patu ja palasi fagottinsa pariin.
xxx/ellauri292.html on line 73: Tekla kuunteli Paavalin taivaallisia sanoja verhon takana. Kuunneltuaan apostolin opetusta kolme päivää Teklan sydämeen syttyi hengellinen ilo ja hän päätti heittäytyä täysin uskon varaan. Kun kaikki huomasivat, että Tekla ei enää välittänyt mistään maallisesta vaan kiintyi yhä lujemmin tuon muukalaisen sanoihin, joka suositteli avioliitosta pidättäytymistä, Teokleos ja Thamyris alkoivat menettää syystä malttinsa. Koko kaupunki kuohui. Paavali vangittiin ja vietiin kuvernöörin eteen; tämä määräsi Teklankin kahleisiin ja vankilaan.
xxx/ellauri296.html on line 141: Ensimmäisen temppelin tuhoaminen 587 eKr (fig. 1) oli juutalaisen historian vedenjakaja. Puutteistaan huolimatta juutalainen kansa otti tuhon oppitunnit sydämeensä ja rakensi elämänsä uudelleen fyysisest ja henkisest.Tosiasiat tuhosta ovat riittävän yksinkertaisia. Profeetta Jeremia oli varoittanut tulevasta tuomiosta vuosia. Kirjoittanut Baruk haamukirjoiitajana jeremiadin nimeltä "Eikä!". Juudea eli väärän turvallisuuden tunteen kanssa. Heistä jotenkin tuntui, että he voisivat kapinoida Babylonin valtaa vastaan ja tukea kapinaa. He pettivät itseään Egyptin suojelevan heitä luullen, että heidän eteläinen naapurinsa haluaisi mieluummin kohdata Babylonin Jerusalemista pohjoiseen, mieluummin kuin taisteli heitä omilla rajoillaan. Egypti ei kuitenkaan ollut halukas vuodattamaan pisaraa egyptiläistä verta Juudean puolesta.Toinen harha oli, että babylonialaiset jotenkin unohtaisivat heidät. Babylonin kuningas ei kuitenkaan aikonut päästää Juudeaa luisumaan kiertoradalta. Hän tuli koko armeijansa kanssa tukahduttamaan kapinan – ja hän tuli julmuudella, kostolla ja lopullisuudella. Hän ei vain halunnut opettaa juutalaisille oppituntia, vaan myös tyrmätä kenenkään muun mielen, että voisit jotenkin ylittää Babylonian valtakunnan ja joutua kärsimättä seurauksista. Nebukadnessar tuli pohjoisesta ja tunkeutui Juudean esikaupunkiin. Kesän alkuun mennessä hänen armeijansa oli leiriytynyt Jerusalemin ympärille. Hän katkaisi kaupungin ja kiristi järjestelmällisesti silmukkaa Jerusalemin ympärillä. Tammus-kuun yhdeksäntenä päivänä kaupungin muurit murtuivat ja Babylonian armeija tulvi läpi.Kuukaudessa he olivat tuhonneet kaikki Juudean vastarinnan taskut. Kymmeniä tuhansia kuoli piirityksessä, joka aiheutti nälän ja ruton ja sitten miekan ja tulen. Ne, jotka pystyivät siihen, pakenivat. Babylonialaiset olivat kuitenkin ennakoineet sen ja paimentaneet pakenevia jättiläisorjaleireille, joista heidät (no, osa heistä) kuljetettiin pakkosiirtolaisuuteen Irakiin.
xxx/ellauri307.html on line 848: Brown ei antanut sen aluksi päästä sydämeensä ja toivoi voivansa käsitellä avioeron "puhtaasti", mutta kun hänen entinen vaimonsa jatkoi hänen pommittamistaan kaikenlaisilla syytöksillä, hän sanoi haastatteluissa, että hänen vaimonsa on syyllistynyt herjaukseen ja että hän ei jatkaisi sitä, vaan naisi tästälähin vain vahvareitistä hevosten kouluttajaa.
xxx/ellauri329.html on line 508: Television antimista parhaita ovat näköjään venäläiset sarjat, ne liimaavat katsojan - no, ainakin minut - tv-tuoliin. Idiootti, Karamazovin veljekset, nyt tämä Arbatin lapset. Jokaisessa täydellisen huoliteltu näyttelijäntyö, tinkimätön ajankuvaus, raastava realismi ja sydämeensattuva tunteikkuus yhdessä, ihailtavaa työtä. Tietenkin pohjana olevat romaanit ovat omaa luokkaansa, mutta hyvästä kirjasta voi toki tehdä pinnallisen jutun. Venäläisilä on taito tehdä syvällistä tv-elokuvaa.
xxx/ellauri379.html on line 101: Marlow saa höyrylaivansa komentoon sekä eurooppalaisten ja afrikkalaisten miehistön miehittämiseen, joista jälkimmäistä Conrad häpeämättömästi stereotypioi "kannibaaleiksi". Kun hän tunkeutuu syvemmälle viidakkoon, käy selväksi, että hänen ympäristönsä vaikuttaa häneen psykologisesti: hänen matkansa ei ole vain maantieteelliseen "pimeyden sydämeen", vaan hänen omaan psyykkiseen sisätilaansa - ja ehkä länsimaisen sivilisaation hyvin pimennettyyn psyykkiseen sisäosaan.
xxx/ellauri385.html on line 527: Mary Lambin sairaus oli vakavampi kuin hänen veljensä, ja se johti hänet aggressiiviseksi kohtalokkaassa tilanteessa. Syyskuun 22. päivänä 1796 illallista valmistaessaan Mary suuttui apulaiselle, työnsi karkeasti pienen tytön pois tieltään ja työnsi hänet toiseen huoneeseen. Hänen äitinsä Elizabeth alkoi moittia häntä tästä, ja Maria sai ketjureaktion. Hän otti käsissään pitämänsä keittiökääntöveitsen, avasi sen ja lähestyi äitiään, joka istui. Mary, joka oli "väsynyt äärimmäisen hermostuneen kurjuuden tilaan, kun hän keskittyi käsityöhön päivällä ja äitiinsä öisin", sai akuutin manian ja puukotti äitiään pöytäveitsellä sydämeen. Calle juoksi taloon pian murhan jälkeen ja otti veitsen hellästi Maryn kädestä. Mary had a little lamb - but I ate it!
50