ellauri155.html on line 713: Ize asiassa Hume on näkevinään apinoiden pesäpuuhissa samaa necessityä kuin kivikunnassa, ja se onkin tarpeellista jotta hommat hoituisivat, ja erityisen tarpeellista se on jotta tyypit uskoisivat jumalaan. Hume toistaa enimmäkseen monissa muissa compatibilist-tileissä esiintyvän väitteen, jonka mukaan välttämättömyyttä (determinismiä) tarvitaan tukemaan yleisesti tulevaisuuteen suuntautuvaa, utilitaristista teoriaa moraalisesta vastuusta ja rangaistuksesta. Höh, entäs teodikea, Mr. Hume? Ei tää nyt kyllä täysin komputoi. Hume luuli että poistamalla kausaatiosta salaisen energian se selvittäisi jotenkin myös vapaan tahdon ongelman. Paskat se mitään siinä muuttaa. Olikohan tää Hume nyt mistään kotoisin. Pääasiahan oli vapauden määrittely pakotuxen puutteexi, ja sen hoiteli jo vanha kunnon Ari.
ellauri155.html on line 723: Tässä käsittelyssä Humen ymmärretään puolustavan pohjimmiltaan tulevaisuuteen suuntautuvaa ja utilitaristista kertomusta moraalisesta vastuusta. Thomas Hobbesin kaltaisten ajattelijoiden jälkeen Hume huomauttaa, että palkkiot ja rangaistukset saavat ihmiset toimimaan jollain tavalla eikä toisissa, mikä on selvästi huomattava sosiaalinen hyödyllisyys (T 2.3.2.5/410; EU 8.2897–98). Tällaista tulevaisuuteen suuntautuvaa, utilitaristista vastuullisuutta ovat kehittäneet edelleen monet muut compatibilistit, joiden kanssa Hume on usein tiiviisti tunnistettu (esimerkiksi Moritz Schlick ja J.J.C. Smart). Tämänkaltaisia tulevaisuuteen suuntautuvia, utilitaristisia kertomuksia on arvosteltu. Kaikenlaisten kantilaisten mukaan, perusongelma on se, että he ovat täysin sokeita aavikon asioille ja siten puuttuvat vaaditusta (taaksepäin katsovasta) kostotekijästä, jota tällä alalla tarvitaan.
xxx/ellauri472.html on line 418: Kun Charlotten omenahyve lopulta tahrataan, se lähettää hänet sellaiseen alaspäin suuntautuvaan kierteeseen, josta nunnat minua varoittivat katolisessa koulussa: hän juo itsensä humalaan ja antaa pojan riisua vaatteensa, ja yhtäkkiä hän on likainen, likainen, arvoton, kykenemättä edes raahaamaan itseään sängystä, kunnes – Yllätys! – mies tulee apuun. (Sama mies, muuten, joka oli niin lumoutunut hänen takamuksensa hikoilusta. Mikä prinssi.) Todella uskomattoman deus ex machinan jälkeen kirja päättyy erikoiseen sävyyn, kun Charlotte nousee koettelemuksistaan saatuaan päätökseen taantumisensa "ei-kuin muut tytöt" -tilasta täsmälleen muiden tyttöjen kaltaiseksi: toisin sanoen ilkeäksi ja tylsäksi ämmäksi. Wolfen maailmassa ei ole muita vaihtoehtoja.
3