ellauri115.html on line 524: Kysyt multa ovatko eläinten liikkeet omaehtoisia, mun vastaus on "En voi sanoa," mutta analogia viittais siihen suuntaan. Kysyt taas, mistä tiedän että edes on spontaania liikettä? Mä sanon "tiedän koska tunnen niitä, esim. polvihousuissa kun ajattelen 'maman'ia." Mä haluun tehdä kädellä ja liikuttelen sitä ilman muuta välitöntä syytä kun mun tahtoni. Turhaan yrittäisi joku neuvotella mua pois tästä tuntemuxesta, se on vahvempi kuin mä; voisit yhtä hyvin vakuuttaa mut siitä ettei mulla ole sitä.
ellauri115.html on line 532: Liikkeen alkusyyt ei löydy aineesta; aine vastaanottaa ja välittää liikettä, muttei synnytä sitä. Mitä enemmän havainnoin luonnonvoimien aktiota ja reaktoita toisiinsa, sitä enemmän mä nään että meidän pitää aina mennä yhdestä seurauxesta takaisin toiseen, kunnes löytyy alkusyyxi jonkun tahto; sillä äärettömän syiden jonon kuvitelma johtais otaxumaan ettei ole alkusyytä. Sanalla sanoen, ei ole mitään liikettä joka ei synny jostain toisesta, paizi jos se on spontaania tahdonalaista; elottomissa kappaleissa ei ole toimintaa vaan pelkkää liikettä, eikä ole oikeata toimintaa ilman tahtoa. Tää on mun eka periaate. [Onhan tää kieltämättä ikivanha purkka jota mutusteli jo muinaiset kreikkalaiset, mut kylse mulle kelpaa, mä otan sen mieluusti pulsan alta suuhuni.] Tää on mun alkusyy. Mä uskon sen takia että on olemassa tahto joka veti maailmankaikkeuden vieterin ja antaa luonnolle sen elämän. Tää on mun eka dogma, tai mun uskontunnustuxen eka artikla.
ellauri282.html on line 457: Huhtikuussa 1966 Merton joutui leikkaukseen heikentävän selkäkivun hoitamiseksi. Toipuessaan Louisvillen sairaalassa hän rakastui vaikeasti Margie Smithiin, hänen hoitoonsa määrättyyn sairaanhoitajaopiskelijaan. (Hän kutsui häntä päiväkirjassaan nimellä "M.") Hän kirjoitti hänelle runoja ja pohdiskeli suhdetta "Juhannuspäiväkirjassa M." Merton kamppaili pitääkseen lupauksensa samalla kun hän oli syvästi rakastunut. Ei tiedetä, "viimeistelikö" hän koskaan suhdetta. Vizi varmaan "viimeisteli!" Mertonin päiväkirjan Kuudes osa, Learning to Love: Exploring Solitude and Freedom aiheutti pienen kohun, kun päiväkirjamerkinnät paljastivat Mertonin "suhteen" nuoren sairaanhoitajan kaa vuonna 1966. Nainen, joka tunnistettiin vain "M":ksi, oli Mertonin syvän intohimon kohde: "En ole koskaan nähnyt niin paljon yksinkertaista, spontaania, täydellistä rakkautta", hän kirjoitti, vaikka ei kuvaillutkaan heidän suhdettaan seksuaalisilla termeillä. Tämän hyvin inhimillisen rakkauden ansiosta Merton sai uuden ymmärryksen mystisestä rakkaudesta. As Burton-Christie sanoo: "Hän tuli huomaamaan, että kokemus siitä, että hän on" rapt "ekstaattisessa rakkaudessa voi tapahtua, ei vain yksityisenä, hengellisenä kokemuksena, jonka Jumala ja hän itse jakavat, vaan myös fyysinen, läheinen suhde rakastajattaren kanssa." Mertonin rakkausrunot, joku ymmärtäväinen Burton-Christie toteaa, ovat täynnä tarvitsevuuden teemaa ja haavoittuminen, että alttius rakkaudelle on inhimillinen tila, jota edes munkit eivät saa kieltää. Tämä nuori sairaanhoitaja herätti Mertonissa tietoisuuden siitä, että hän oli katkaissut itsensä elämästä uskonnollisen varmuuden ja dogman muurien taaxe. Hänellä oli turvaa, mutta ei viisautta eikä elämää. Get a life! Ne muutamat kuukaudet, jolloin he näkivät toisensa, tekivät munkista haavoittuvan monille ihmisille tuttuun läjään tunteita, kiusauksia ja psyykkisiä haavoja, mutta juuri tässä kaaoksessa hän koki "Rakkauden maailman" parantavan ja uudistavan voiman. Mitä vetoa että "viimeisteli!" Olihan se poikasena ollut kova panomies.
xxx/ellauri087.html on line 37: Elämän nainen Pipsa Pallasvesa oli tänään Saarisen mukana, kun Suomen Yhdysvaltain suurlähetystössä juhlittiin etukäteen Amerikan itsenäisyyspäivää. Pipsa kuvaili, että he elävät yhä yhtä spontaania elämää kuin aikaisemminkin.
4