ellauri008.html on line 1778: soittelee heinäsirkkana muille murkuille

ellauri011.html on line 1033: Piru ja neiti Prym nokittelee sateessa haulikon kanssa metsästäjien pienessä ovelassa muoviteltassa, osoittelee sillä toisiaan pupu housuissa, on pelkureita. Mitähän tää kaikki kanin mukaan osoittaa? Mystistä.
ellauri036.html on line 2173: Maapallo alkaa olla eläinten hautuumaa. Maunulan mezissä laulaa enää pari hassua pikkulintua. Oli siellä sentään 1 peippo. Muut eläimet on muoviasuisina dallaavia ja pyöräileviä apinoita, jotka sentään väliaikaisesti väistelevät toisiaan. Ainoat muut suuret eläinlajit on apinoiden ruoka, lemmikit ja loiset. Tilanteeseen sopivasti on Maunulan mezässä lemmikkien hautuumaa. Lemmikeitä surressaan on nää aapat tavallisuudesta poikkeavan herttaisia, ne soittelee sielujensa herkimpiä kieliä. Ja oikein tekevät, onhan eläimet näitä apinoita paljon onnettomampia. Vaikka kohta ollaan kyllä kaikki samassa kirkkoveneessä. Neitokakaduja on menehtynyt koko perhe. Kisua ja Misua jäivät suremaan Vasen ja Oikea. Vasen oikee, vasen oikee, sieltä näkyy pyöree soikee. Kissain silmist saineet / vuotaa kyynellaineet.
ellauri055.html on line 1043: Järven pintaan sade soittelee.
ellauri162.html on line 298: Talvi tuli, hyvin luisti jää. Karista tuli kiltti, kakkosmies, Handen takapakki, pelikaveri. Pekka pelaa korkealla mailalla, tytöt kazovat kentän laidalla. Riitta halua luistella sen kaa, joko taas. Mut olihan se tavallaan hienoa, kun kaikki kazeli. Ihmeellistä! Se tunne! Iso Pekka ei palannut, se katosi kuin Artauxin karhu, päiväunille. Hannu-Pekan maila kasvoi ja tuuhettui, se on iso nyt. Äiti tulee meille kalliixi, isä kiusoittelee, eix je? Älä kazo lähteeseen liian usein, Hannu-Pekka repukka, jänkäkoira vinosuu. Muista käydä alapesulla kun menet nukkumaan. Apina pärjää jos vain se ize haluaa. Se on oman elämänsä Seppo. Riittakin, vaikka se tuli joka kerta myöhässä.
ellauri284.html on line 513: "Hänen pyhyytensä kiusoittelee tapaamiaan ihmisiä usein viattomalla ja leikkisällä tavalla, jopa julkisesti ja kameroiden edessä", lausunnossa todetaan.
ellauri421.html on line 51: Hallgrimur Helgason on 1996 kirjansa 101 Reykjavik lievekuvassa samannäköinen narukaula päähöyhenetön broileri luin ranskalaisen taidelorttisarjan koleerikko "Capitän". Vittu tollaset kolmikymppiset kaljupäät jotka yrittää piilotella kaljahtavan päälakensa ajamalla koko kallon porsliinixi on sitten naurettavia. Ei kyllä oikeasti naurata. Ja sit pitää vielä olla tazkoja ja Mattiesko Hytösmäisiä pikkuhaboja pikku kätösissä, kärpässarjan voimamiehiä. Merde! Putain! Ranskalaiset hemmot on ihme pikkumiehiä, tinttejä ilman tukkatöyhtöä. Kolme-nelikymppiset soittelee keskiyöllä pomolle tai säntäävät kuzumatta kallonkutistajan kotiin koska "mun ihan tosiaan on pakko saada lässyttää tästä juuri nyt". Vitun narsisteja, helkkarin infantiileja. Putain! Merde! Vähintään nelikymppisellä Arzy farzy Linta Lituskanenällä joka muistuttaa elävästi Tintti Karppista on liian pitkä letti ikäisexeen, tekisi mieli leikata se näin: klip! klip! Ilmeisesti tälläset parasta ennen päivän ohittaneet keskinuoret inselit on joku uusi asiakassegmentti joille pitää olla omat herutusohjelmat kuten jokunen vuosikymmen sitten alkoi tulla boomereille. Pahin uhka Pariisin taidepoliiseille on ruuhkaliikenne ja päälle unohtuneet luurit. Niistä ei selviä kuin takomalla rattia ja huutamalla Merde! Putain!
xxx/ellauri235.html on line 400: "Elegian" tunnettu avaus, "Ulkonaliikkumiskielto soittelee eropäivän polvea, / vaimeneva laumatuuli hitaasti leaa pitkin, / kyntäjä kotiin uuvuttaneen tiensä, / ja jättää maailman pimeyteen ja minä", toistaa John Miltonin ja William Shakespearen rivit(ja James Beattie ja Wordsworth toistavat sitä myöhemmin). Se heijastaa melankolista iltatunnelmaa, joka ei ehkä ole koskaan löytänyt parempaa ilmaisua. Puhujan silmä liikkuu näön reunaa pitkin ja palaa keskelle, kirkkopihalle, jossa "kylän töykeät esi-isät nukkuvat". Kuten päivän perintö on yö, menneisyyden perintö on kuolema, kuolevaisuuden perintö, jonka rikkaat ja köyhät perivät yhtä lailla. Kaikki odottavat väistämätöntä hetkeä. Runossa hautova kirkkomaa seisoo pysyvänä memento morina, voimakkaana eskatologisena symbolina, jota asianmukaisesti julistaa "kuhjuva" kovakuoriainen, "mooppaava pöllö", "marjapuun varjo". Tällaista alkuperäistä näkemystä vastaan, sen päinvastoin, asetetaan kristillisen eskatologian tunnukset: "suitsuja hengittävä aamu".
8