Mä sain lopulta kiinni ylimmästä sielusta kaikissa olioissa, kaikista olioista ylimmässä sielussa; — et ja mä onnistuin saamaan sen sisään mun omaan sieluun, johon mä olin saanut mun aistit sisään.
ellauri073.html on line 465: Michael Joyce oli Wallun ihailema sen ikäinen tai vähän vanhempi jenkki tennispelaaja. Ei pidä sekoittaa James Joyceen, joka oli koprofiili irkku kirjailija. Jim Wallace (Wallun isä) pani Taavin lukemaan Platon Faidoa (joojoo, tiedän, yäk). Ja innostui kun poika vaikuttikin valopäiseltä, ei ollut pelkkä jock kuten äiti koitti yllyttää. Ne varmaan kilpailivat Wallu paran sielusta. Siitä saattaa selittyä Wallun "literally indescribable war against himself", involving "toxic, paralyzing, raped by psychic bedouins selfconsciousness".
ellauri078.html on line 258: Tää toxisempi Dworkin setämies oli vinosuisen Indiana Jonesin näköinen. Vinosuisuus on vahva vihje väärämielisestä sielusta.
ellauri111.html on line 67: Xenofobinen konservatismi. Dostoyevsky oli aktiivinen ryssien persupiireissä. Se kuoli ennen pogromeja, mutta sen päiväkirjat on täynnä polysemiaa. Eniten se vihas länkkäreitä, etenkin polakkeja (sillä oli vanhaa kaunaa polakeille vankilasta), ja liberaaleja se inhosi. Tämän päivän ryssäpersut, radikaalit oikkarit, ortodoxihihhulit ja militantit lojalistit löytää siltä läjäpäin meemejä. Dosto on sun kaveri jos haluat vastustaa globaaliliberaaleja ja Navalnyjtä ym. oligarkkeja. Nettimeemeistä vois luulla että Dosto on hullu hillbilly jostain Amerikan perämezistä joka on ajautunut Pietariin. Sen käsityxet ihmissielusta jota ahdistavat sisäpuolelta syntiset järjettömät halut ja liberalismin, ateismin ja edistyxen pirut ulkoa, tekis siitä eturiivin jenkkievankelistan, paizi eze ize ällös myös amerikkalaisia.
ellauri115.html on line 649: Uskoisitko ehkä, hyvä ystävä, että näistä synkistä aatteista ja näennäisistä ristiriidoista sukeusi mun mielessäni sublimoitu idea sielusta, jota mun ezintä ei tähän saakka ollut honannut? Kun ma mietiskelin miehen luonnetta, musta näytti että siinä on 2 eri periaatetta; 1 nosti sen etutkimaan ikuisia totuuxia, oikeuden rakkautta, ja totta moraliteettia, sellaisiin maanosiin joita viisaat tykkäävät miettiä; toinen vei sen alaspäin omaan napaansa, teki siitä aistiensa orjan, ja himojen jotka on niiden instrumentteja, ja siten vastusti kaikkea mitä edellinen periaate vinkkasi. Kun mä tunsin lähteväni kiidulle, näiden vastakkaisten motiivien kannattelemana, mä sanoin, Ei; mies ei ole 1, mä tahon ja mä en halua; mä tunne izeni samalla kertaa orjaxi ja vapaaxi miehexi; mä havaizen mikä on oikein, mä rakastan sitä, mut mä teen mikä on väärin [tän mä förbin Paavalita, sori Paavali]; mä oon aktiivinen kun mä kuuntelen järjen ääntä; mä on passiivinen kun passiohedelmät tempaavat mut mukaansa; ja kun mä annan perixi, mun suurin tuska on että mä olisin ehkä voinut vastustaa. [Muze ei ois ollut kivaa.]
ellauri115.html on line 695: Mä olen tietoinen sielustani; mä ihan tunnen sen ja ajattelen sitä tuon tuostakin; mä tiedän mikä sen on vaikken tiedä mitä se oikeasti on; mä en voi järkeillä asioista jota mä en tunne. Se minkä mä tiedän on että mun henk.koht. identiteetti riippuu mun muistista, ja että ollaxeni sama mun ptää muistaa et mä olin olemassa. Mä en muistaisi kuoleman jälkeen millanen mä olin elävänä ellen mä muista miltä musta tuntui ja mitä mä tein; enkä epäile että just sen muistaminen tulee olemaan hyvisten palkkio ja pahisten kidutus. Tässä maailmassa sisäinen tietoisuus uppoaa innokkaiden passiohedelmien hälinään jotka estää katumisen. Miehuuden harjoituxesta seuraava nöyryyytys ja häpeä estää näkemästä sen charmia. Mut kun vapautuneina ruumiinaistien illuusioista silmäilemme iloisina ylintä pomoa ja ikuisia totuuxia jotka siitä valuvat; kun kaikki meidän sielunvoimat on hereillä järjestyxen kauneuteen ja me ollaan täysin uppoutuneita vertaamaan sitä mitä tuli tehtyä siihen mitä olis pitänyt, niin silloin omantunnon ääni pääsee täyteen volaan nupit kaakossa; silloin puhdas riemastus joka tulee izetyytyväisyydestä, ja terävä katumus izensä nolaamisesta ratkaisee ylivoimaisella tunteella mikä tulee olemaan kunkin omavalmisteinen osa kuonpuoleisessa. Hyvä ystäväiseni, älä kysy onko siellä muita ilon tai kärsimyxen aiheita; mä en tiedä kun en ole käynyt kazomassa vielä; tää minkä mä voin kuvitella riittää mulle lohdutuxexi tässä elämässä ja saa odottamaan kärsimättömästi seuraavaa. Mä en sano et hyviä palkitaan, sillä mitä suurempaa hyvää voi tosi hyvä olento kuvitella kuin olla niinkuin kotonaan? Mut mä sanon kyllä että hyvät tulevat olemaan onnellisia, koska niiden money maker, kaiken oikeudenkäytön ylin auktoriteetti, joka on tehnyt ne tunteilemaan kykenevixi, ei ole tehnyt niitä kärsiskelemään; sitäpaizi, ne ei ole käyttäneet vääriin vapauttaan maan päällä eikä muuttaneet kohtaloaan oman vian takia; kuiteskin ne ovat kärsineet tässä elämässä ja kyllä se niille hyvitetään seuraavassas. Tää fiilis ei luota niinkään miehen ansioihin, vaan hyvän ideaan, joka näyttää musta kuuluvan jumalan peruskokoonpanoon. Mä oletan vaan että järjestyssäännöt pysyy voimassa ja että Jumala ei kuseta.
ellauri142.html on line 444: Tarkkaavaiset tapaamiset hengellisistä asioista voivat kyllä edistää paljon hengellistä kypsytystä, varsinkin kun broilerit, jotka ovat samaa mieltä "sielusta" ja "merkityksestä", liittyvät yhteen junaan sisäisen ja jumalallisen lohdutuksen vuoksi.
ellauri144.html on line 220: Echar mis versos del alma Heitä säkeistöni pois sielusta.
ellauri147.html on line 845: Mutta kuinka objektiivisesta subjektiivisesta, ulkosisuskosta, miten aineellisesta sielusta syntyy - nämä ovat ratkaisemattomia kysymyksiä, joita apinatieteet kysyvät itseltään. Over to you, Tolstoin Lexa! Tässä on nyt ylösnousemuxen paikka!
ellauri192.html on line 212: Se peut-on faire une âme à ce point insensible Voiko tehdä sielusta niin tunteettoman,
ellauri196.html on line 496: Ulista tuntui kuin taistelisi hänen sielustaan 2 valtaa, hyvä ja paha enkeli, joista kumpikin halusi häntä omaxeen. Tilanne on tuttu Aku Ankasta ja Lewis-poliisisarjasta, jossa punanuttuinen enkeli veti pitemmän korren ja harppisaku ämmä joka oli kavaltanut viattoman wagneriaani-isänsä Stasille länsimaisista nilkanlämmittimistä hukkui jokisulun kuohuihin. Varsinainen syyllinen oli komisario Morse, joka oli säästänyt postimerkissä ja lähettänyt wagneriaanille yxityiskirjeen Lontoon poliisin postileimalla. Tai no, sehän on roopemaista, tokko sitä voi siitä syytellä. Roopekin on kotoisin pohjois-Englannista, siis skoteista. Sama asia.
ellauri196.html on line 816: fosse indizio di un’anima distorta oli vihje vääristyneestä sielusta
ellauri246.html on line 510: Tuskaa olivat niskatuskamiehen ensimmäiset vuodet. Brodsky näinä vuosina muistuttaa kuin kasvi, joka on noussut maahan, ja se vedettiin ulos ja siirrettiin toiselle maaperälle, eikä se ole selvää, järjestetäänkö se. Ulkoinen runoilija on turvallinen elämäntapa ristiriidassa voimakkaasti emotionaalisen ja psykologisen kooman tilan kanssa, joka Brodsky uusi uudelleen ensimmäistä kertaa maailman kirjallisuudessa. Stripping metaforisesti, runoilija tuntuu kuolleiksi. Runossa "1972": "Tämä ei ole mieli, vaan vain veri." Runaatti tykkää itseään varjoilta, jotka pysyivät henkilöltä. Maahanmuutto, joka kuljetettiin niiden kanssa, ei pelkästään vapautta vaan myös kaikkien tavanomaisten siteiden tauko. Kaikki, mikä oli kalliita henkilölle, otettiin häneltä. Brodskillä oli tunne roikkua tyhjyydestä, ja tämä isku oli niin kohtuuttomia, että se johti sielun väliaikaiseen halvaantumiseen. Lähempänä Brodskin tapahtumista lähestyi Luriea, joka sanoi, että Emigratin Brodskin runous - это itsemurhan sitoutuneiden henkilöiden muistiinpanoja. Skopanova uskoo, että on oikein puhua murhasta. "Vahva kipu, tappaminen tämä, joka kestää valoa." Runotila on hämmästynyt, tappanut, mikään ei tunne, tämä on suurin kärsimys, kun henkilö kärsii niin paljon, että se menettää mahdollisuuden ilmaista se emotionaalisesti. Itsensä kieltäminen, metaforisen käyttäminen liikkumattomuuden arvolla, kuolleet, kun BrodSky tarkastelee itseäsi sivulta ja korjaa vain liikkeen avaruudessa. Usein hän kirjoittaa itsestään kolmannessa henkilössä, kuten runossa "Laguna": "Vieraat, jotka kuljettavat grappaa taskussaan, ehdottomasti kukaan, mies, kuten kaikki, jotka ovat menettäneet muistia, kuvaavat ..." Yliköriltään hermostuneesta " shokki. Brodsky erottaa oman ruumiinsa sielusta ja tekee siitä itsenäisen merkin: "Ruumiin sadetakki muotoilee palloja, joissa rakkaus, toivo, usko, ei ole tulevaisuutta." Tämä ei ole henkilö, joka oli nuoruudessani, se oli vahvistettu ja jatkuvasti tietoinen runoilijasta. Se ei ole sattumalta, että yhdessä runoista, lyyrinen sankari tarkastelee peiliä ja näkee vaatteita, mutta ei kasvoja.
ellauri264.html on line 454: For my unconquerable soul. Ja kiitti päihittämättömästä sielusta.
ellauri267.html on line 398: Taivutus. Outo! täysin terveenä! tämä tuska on sielusta;

ellauri269.html on line 495: Leechin useimmin kuvattu erottuva piirre muista epäkuolleista fantasiafiktioissa on menetelmä kuolemattomuuden saavuttamiseksi; purjot luovuttavat sielunsa muodostaakseen "sielu-artefaktteja" (kutsutaan "sieluhelmiksi", " fylakteereiksi " tai " horcruxiksi "" muissa fantasiateoksissa kuten Harry Potterissa), mi on taikuutensa ja kuolemattomuutensa lähde. Monet jäkälät ryhtyvät varotoimiin piilottaakseen ja/tai suojatakseen yhden tai useamman sielun esineen, jotka ankkuroivat osan purjon sielusta aineelliseen maailmaan. Jos jäkälän ruumiillinen ruumis Lich tapetaan, se osa jäkälän sielusta, joka oli jäänyt kehoon, ei siirry seuraavaan maailmaan, vaan se on olemassa ei-ruumiillisessa muodossa, joka voidaan herättää henkiin lähitulevaisuudessa. lichin sielu-esineet tuhoutuvat, silloin lichin ainoa ankkuri aineellisessa maailmassa olisi ruumiillinen ruumis, jolloin tuhoutuminen aiheuttaa pysyvän kuoleman.
ellauri294.html on line 232: Varo kuitenkin, ettet työstä itseäsi täydelliseen loppuunpalamiseen asti ja muista pitää huolta sielustasi sekä fyysisestä ja henkisestä terveydestäsi. Tiedä tämä – vain terveellä hengellä voit menestyä elämäsi eri osa-alueilla, joten anna itsellesi aikaa olla yksin aina, kun juuttuu velvollisuuksiin ja haasteisiin.
ellauri326.html on line 114: Jättäkäämme syrjään kysymys sielusta, mutta Andrias- salamanterista sanoisin, ettei sillä ole individualiteettia Ne näyttävät olevan yhdennäköisiä, yhtä ahkeria, yhtä kelpoisia ja yhtä ilmeettömiä. Lyhyesti: ne täyttävät erään nykykulttuurin ihanteen, nimittäin keskinkertaisuuden.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 549: "Ihminen koostuu ruumiista, hengestä ja sielusta, ne on siinä yhtenä sekametelisoppana." Tämä kelpaa useimmille apinoille määritelmänä. Mutta piru piilee yxityiskohdissa! Lääketiede on kylä hyvin selvillä ruumista, muttei sekään selitä kaikkea! Onko henki ruumiin materiaalivapaa osa, vai sielun, vai molempien? Onko henki niikö panohalu, ymmärrys ja tahto, tai jotain sellasta? Se kyllä kuulostaisi miehekkäämmältä.
ellauri345.html on line 557: Sitten on vielä tämä psyyke, kreikkalaisten sielu, joka meille saxalaisille on jotain muuta kuin germaaninen sielumme. Ei, psyyke on tarkkaan erotettava sielusta. Psyyke on virtuaalinen suolisto, joka sulattelee sieluun päätyviä vaikutuxia. Jos kokemus ei sula, sieluun tulee ilmavaivoja. Sielu kopsii psyyken sulattamat sisällöt keskusmuistista umpilevylle lähtiessään karulle.
ellauri345.html on line 600: Lapsi, jonka sielu ja henki "suudelmillaan" (no, täytyy myöntää mentiin pidemmälle, juu juu, mentiin pidemmälle) synnyttivät, on ruumis (muoto). Ja niin puhumme myös kolmiyhteisyyden kehosta, hengestä ja sielusta. (Der Henki olis niikö koiras ja die Sielu naaras, kuten kolleegamme ovat huomauttaneet edellä.)
ellauri347.html on line 302: Historiallisesti katsottuna tämä yksinkertainen, joskin vaikea, elämä alkoi muuttua kun sitä ravistellaan renessanssin kanssa. Renessanssin aikaan ihmiset alkoivat nähdä ihmiskunnan maailmankaikkeuden keskuksena Jumalan sijaan. Toisin sanoen ne alkoivat ryöstää siirtomaita aivan sikana. Toisin sanoen meidän ei tehnyt mieli katso vain kirkkoa (ja muita perinteisiä laitoksia) polkuna, jota meidän piti kulkea. Sitten tuli kaiken kukkuraxi uskonpuhdistus, joka esitteli idean että jokainen meistä on yksilöllisesti vastuussa omista tuloistaan, ml. omasta sielustaan (pelastus). Ja sitten tulivat demokraattiset vallankumoukset, kuten amerikkalaiset ja Ranskan kielen vallankumoukset. Nyt yhtäkkiä meidän piti hallita itseämme ja intiaaneja! Ja sitten tuli teollinen vallankumous, ja maanmuokkauksen sijaan maaperää tai tehdä asioita käsin, meidän täytyi myydä työmme vastineeksi rahasta. Ihan yhtäkkiä meistä tuli työnantajia, työntekijöitä ja kuluttajia! Sitten tuli sosialisti vallankumoukset, kuten Venäjän ja Kiinan, jotka esittelivät idean osallistavasta taloustieteestä. Et ollut enää vastuussa vain sinun omasta hyvinvoinnista, mutta myös työtovereista! Ihan kreisiä!
ellauri350.html on line 417: Vasta demiurgin luomisteon kautta aineen paha sielu sai jumalallisen ravintolisän. Tällä tavalla se sai osuuden sekä ideamaailmasta että nousista ja hyväksytystä järjestä. Siitä lähtien aineellinen maailma on tehnyt säännöllisiä jumppaliikkeitä. Joten aineen alunperin pahasta sielusta tuli hyvä (vaikkakaan ei täysin täydellinen) maailmansielu. Kuitenkaan "ilkeä sielu" ei muuttunut täysin, vaan se jatkoi olemassaoloaan sielun huonona osana kosmoksessa ja jatkoi vaikutustensa kehittämistä rajoitetussa määrin. Aineen luonnollista pahuutta ei korjaa sen sielun muutos, vaan se on rajoitettu; se vaikuttaa vain kuun ja maan väliseen alueeseen (kuviteltu maailman keskipisteeksi). Tämä alue on ainoa osa kosmosta, jossa Platonin opetuksen mukaan tapahtuu pahaa.
ellauri350.html on line 423: Atticus puolusti painokkaasti platonista oppia sielun kuolemattomuudesta Aristotelesta vastaan. Hän syyttää Aristotelesta sellaisen näkemyksen puolustamisesta sielusta, joka merkitsee sielun toiminnan kieltämistä, mutta myös sen substanssia ja luonnetta, väittäen, että just tää kuolemattomuus erottaa sielun älystä (nous); Aristoteles tekee sielusta tarpeettoman. Atticukselle maailmansielu järjestää ja läpäisee kaiken, koska vain jos yksi sielullinen voima yhdistää ja pitää kaiken yhdessä, maailmankaikkeutta voidaan hallita järkevästi ja kauniisti. Law and order ja republikanismi vallizee. Presidentti istuu oval officessa valkoisessa talossa. One ring to bind them all.
ellauri350.html on line 425: Atticus opettaa, että ihmisen kuolematon rationaalinen sielu (logikḗ psychḗ) on ymmärrettävä jumalallisen ja ei-rationaalisen sielun liittona. Hän pitää irrationaalista sielua alustana, jumalallista järjestysperiaatteena ja nousin kantajana. Lisäksi hän hyväksyy myös järjettömän, lyhytaikaisen elämänperiaatteen (álogos zōḗ). Hän identifioi tämän periaatteen Timeuksen sielun kuolevaisiin puoliin, jotka ovat intohimoisen halun lähde. Hänen näkökulmastaan ​​tämä irrationaalinen, järjetön osa ei ole sielun todellinen osa, vaan vain tilapäinen lisäys, jonka sielu saa kehossa oleskelunsa ajaksi ja joka tulee aineen "ilkeästä" sielusta ja palaa siihen ihmisen kuollessa. Alkiossa Atticus ilmeisesti olettaa animaation ja muodostumisen yksinomaan irrationaalisen elämän periaatteen kautta; alkio ei ole hänelle vielä ihminen, vaan siitä tulee sellainen vasta myöhemmin, kun rationaalinen sielu tulee sisään ulkopuolelta. Pahaa lääkettä! Sittenhän abortti olisi perusteltua! NOT THE PLAN!
ellauri350.html on line 429: Klassisessa antiikissa Atticuksen filosofian vaikutus oli huomattava ja kestävä. Hänen opetuksensa kosmologiasta ja sielusta vaikuttivat lääkäri Galenukseen, joka kuitenkin torjui hänen näkemyksensä alkion muodostumisesta. Kyllä siihen sittenkin tarvitaan aimo limaruiskaus kuukerin nellistä. Kuuluisa peripataatti Aleksanteri Aphrodisiac käsitteli Atticuksen Aristotelesta esittämää kritiikkiä. 3. vuosisadalla platonisti Longinus sai valitettavasti vaikutteita Atticuksen metafysiikasta.
ellauri352.html on line 76: Mutta onnex onnex filosofi Pirmin Stekeler-Weithofer hylkää yhteiskuntateoreettisen tulkinnan taistelulle tunnustuksen puolesta. Sen sijaan hän olettaa, että Hegelin isäntä-orja -luvun todellinen teema on ihmisen itsensä suhde itseensä; hän lukee sen Hegelin kritiikkinä sokraattis-platonis-kristilliselle metaforalle sielusta tai järjestä ruumiin hallitsijana. Vittu Pirmin Stekeler on kuin nippu näitä psykopaattikyrpiä.
ellauri352.html on line 81: Hegelin isäntä-orja-luvun Stekeler-Weiterhofer ymmärtää kritiikkinä sokratis-platonista vertauskuvaa kohtaan sielusta ruumiin hallitsijana. Stekeler-Weithofer näyttää henkilökohtaisen itseluottamuksen kehittymisen itsekasvatuksena ja itsehillinnäna sen sijaan, että se keskittyisi vain yhteiskuntateoreettiseen arkkityyppiin, ihmisten väliseen tunnustamistapaukseen. Platonin tulkinnassa hän erottaa psykḗen maineen ja kunnian kantajana, joka kestää myös kuolemamme jälkeen, ja aktiivisen aretḗ- ihmisen (hyve), jossa toimimme tunnollisesti ja itsetuomisesti, riippumatta muiden kehuista tai moituksista. Huolehditaan siitä, että sielua ei ymmärretä onttisesti 'sieluksi' kutsutun henkisen olennon todellisena olemassaolona. Sielu on vaan meemi, tyypin kuolematon maine meedioissa ja pilvipalveluissa. Stekeler vakuttaa (kuorossa Hegelin ja muiden kellarin juuresten kanssa) tiedon subjektin absoluuttisuudesta. En voi epäillä ajatusteni ja tekoni toteutumista. Ja mixi en, bitte sehr? Die Geschichte vom hölzernen Bengele, by: Joseph Mengele. Ei tässä ole päätä eikä häntää Pirmin hyvä, puhdasta potaskaa.
ellauri359.html on line 152: Blake uskoi neliyhteyteen, piru neljäntenä pyöränä. Blake uskoi, että jokaisella ihmisellä oli kaksinkertainen identiteetti, joista toinen puoli oli hyvä ja toinen paha. Blake ei hyväksynyt käsitystä sielusta erillään ruumiista, vaan näkee sielun ruumiin letkumaisena jatkeena. Hän inhosi itsensä kieltämistä ja sexuaalisia sortotoimia.
ellauri359.html on line 177: Kirjansa hän painatti omakustanteina. Svefbergin tiedesaavutuxista ehkä tunnetuin on maailmaneetterihypoteesi, jota nykyään pidetään virheellisenä. Anatomianiteessä puhutaan myös ihmisen sielusta. Joel H. pitäisi. Kirjassaan Arcana Coelestia hän esittää, että kaikilla aineellisilla asioilla on henkiset vastaavaisuutensa. Hyvä hyvä kuuluu Joelin suunnalta. Svedun teos Taivas, sen ihmeet ja Helvetti löytyy suomennettuna, muttei netistä. Löytyy vaan tämmösiä haarukkapaloja:
ellauri377.html on line 207: Keskustelussa Maria eli Jeesus opettaa, että sisäinen nenä koostuu sielusta, hengestä/mielestä ja kolmannesta silmästä, joka on näiden kahden välillä ja joka näkee näyn.
ellauri383.html on line 306: Ja kuningas seisoi korokkeella ja teki liiton Herran edessä, että hän vaeltaa Herran perässä ja pitää hänen käskynsä ja todistuksensa ja säädöksensä kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan ​​vahvistaakseen sanat. tästä liitosta, jotka kirjoitettiin tähän kirjaan; ja kaikki kansa seisoi liiton edessä. Ja kuningas käski ylimmäistä pappia Hilkiaa ja toisen asteen pappeja ja ovenvartijoita tuoda ulos Herran temppelistä kaikki astiat, jotka oli tehty Baalille, Aseralle ja koko taivaan joukko; ja hän poltti ne Jerusalemin ulkopuolella Kidronin kedolla ja vei niiden tuhkan Beteliin. Ja hän kukitti epäjumalia palvelevat papit, jotka Juudan kuninkaat olivat säätäneet uhraamaan uhrikukkuloilla Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin ympärillä. Myös ne, jotka uhrasivat Baalille, auringolle ja kuulle ja tähtikuvioille ja kaikelle taivaan joukolle.
ellauri384.html on line 422: Käsite aineettomasta ja kuolemattomasta sielusta – erillään ruumiista – ei ilmestynyt juutalaisuuteen ennen Babylonin maanpakoa, vaan se kehittyi vuorovaikutuksen seurauksena persialaisten ja hellenististen filosofioiden kanssa. Vastaavasti heprealaisella sanalla נֶ֫פֶשׁ ‎, nephesh , vaikka se on käännetty " sieluksi " joissakin vanhemmissa englanninkielisissä Raamatuissa, on itse asiassa lähempänä "elävää olentoa". Nefes käännettiin kreikaksi Septuagintassa nimellä ψυχή ( psūchê ) , käyttäen kreikan sanaa "sielulle" eli "puhahdus". Uudessa testamentissa käytetään myös sanaa ψυχή. Psuh on märän pierun ääni pyllystä.
ellauri384.html on line 462: Käsitys ruumiista erillään olevasta ja ruumiista selviytyvästä aineettomasta sielusta on yleinen nykyään, mutta nykyajan tutkijoiden mukaan sitä ei löydetty muinaisista heprealaisista uskomuksista. Sitä ei löydy minun raamatustani.
ellauri384.html on line 463: Monet nykyajan teologit ize asiassa torjuvat näkemyksen, jonka mukaan Raamattu opettaa oppia kuolemattomasta sielusta, ja Hebblethwaite jopa väittää, että oppi on "epäsuosittu kristittyjen teologien tai kristittyjen filosofien keskuudessa nykyään".
xxx/ellauri086.html on line 889: Take thy beak from out my heart, and take thy form from off my door!” Nokka pois mun sielusta tai tartun sua nielusta!
xxx/ellauri134.html on line 144: Arkkityyppi tarkoittaa alkumätkyä muinaiskreikassa. Jung käytti arkkityyppi-ideaa teoriassaan apinasielusta. Hän osoitti (no, sanoi, Teppo kieltää käyttämästä muita juhatussanoja) et 12 kaikenkattavaa myyttistä hahmoarkkityyppiä on meidän kolhoosimaisessa tajuttomuudessa. Ajatella et niitä on just 12, niinkuin tähtikuvioita taivaalla! Tää ei voi olla sattumaa!
xxx/ellauri137.html on line 282: Muualtkuin sun rakkaasta ruumiista ja sielusta?
xxx/ellauri139.html on line 691: By the dusk curtains:—’twas a midnight charm Turha vaiva, unen ote mirrin sielusta
xxx/ellauri165.html on line 446: Sillä jos Neitsyen ruumis on Jumalan temppeli, mitä voidaan sanoa sielusta, joka iankaikkisen papin käden paljastettua ruumiin, tuhahtaa niin sanotusti syrjään, hengittää jumalallisen lämmön, antaa potkut? (Siis mitä?)
xxx/ellauri166.html on line 432: 5.Moos.6 4»Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. 5Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. 6Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. 7Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. 8Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. 9Kirjoita ne kotisi ovenpieliin (mazuzah, kyltti jota Schnizelin porukat mennen tullen nuolivat) ja kaupunkisi portteihin.
xxx/ellauri167.html on line 634: Parodisista elementeistään huolimatta diskordianismi poikkeaa eduxeen muista parodiauskonnoista, kuten esimerkiksi pastafarismista. Opillisesti diskordianismi on läheistä sukua kaaosmagialle. Molemmille on yhteistä "ajattelutavan muutos", jossa tavoitteena on löytää olennainen toisten uskontojen rituaaleista ja maagisista järjestelmistä. Näin diskordianisti voisi suggestion avulla pyrkiä omaksumaan jonkun toisen uskonnon paradigman ja toteuttaa siihen kuuluvia rituaaleja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita suoraan aikaisempien ajattelujärjestelmien hylkäämistä, vaan uusi paradigma syntyy aikaisemman rinnalle. Diskordianismi ei vaadi yxinoikeutta sielusta vaan kannustaa pitämään muita jumalia rinnalla.
xxx/ellauri174.html on line 83: Kun käännyn itseeni, en pysty tunnistamaan mitään kykyjäni tai kykyjäni. Sisäinen tunne, joka minulla on itsestäni, kertoo minulle, että olen, että ajattelen, että tahdon, että minulla on aistitietoisuus, että kärsin ja niin edelleen; mutta se ei anna minulle tietoa siitä, mitä olen – ajatusteni, tunteideni, intohimoni tai tuskani luonteesta tai kaikkien näiden asioiden välisistä keskinäisistä suhteista. ...minulla ei ole aavistustakaan sielustani.
xxx/ellauri199.html on line 504: Puzas sillä jokaisen haavan sielusta, To cleanse the soul of every wound,
xxx/ellauri224.html on line 144: Ympyräsuun mielisana oli actually, jolla se oikaisi keskustelukumppanin vääriä käsityxiä. Niinkuin sitä vitalismia, jolla koitin vastustaa sen puhtaasti komputationaalista näkemystä sielusta. Vieläkin hävettää oma tyhmyyteni. Olinko mä joku Henri Bergson silloin vielä, tai lyttänenä Plato? Ympyräsuu oli ehkä lukenut Raumpilot Ijon Tichyn XIV avaruusseikkailun, jossa siitä otettiin jollain IT-kuplaplaneetalla varmuuskopio.
xxx/ellauri259.html on line 301: Toi tietoisuus on näistä pahin, se varsinainen pirulainen. Sen voi väliaikaisesti turruttaa mm. viinalla. Johannes Bronkhorstin mukaan on mahdollista, ainakin toivottavaa, että "alkuperäinen buddhalaisuus ei kiistänyt sielun olemassaoloa", vaikka vahva buddhalainen perinne on väittänyt, että Buddha vältti puhumasta sielusta tai jopa kiisti sen olemassaolon. Länkkärit ovat tästä ihan hädissään, roikkuvat kiinni aggregaatissa kuin huorabussissa paleleva huora Ivalo-poliisisarjassa. Johannes Bronkhorst (s. 17. heinäkuuta 1946 Schiedam, Alankomaat) on alankomaalainen orientalisti ja indologi, joka on erikoistunut buddhalaisiin tutkimuksiin ja varhaiseen buddhalaisuuteen. Hän on Lausannen yliopiston emeritusprofessori. Kohta sekin pääsee näkemään oliko se oikeassa vaiko väärässä.
xxx/ellauri292.html on line 467: Tästä seuraa, että tämän maailmankaikkeuden hallitsija, koska hän on hyvä, ei huolehdi pelkästään sielustamme, vaan paljon enemmän kehostamme, jolle hän on antanut kuolemattomuuden z. tahdosta riippumattoman lisääntymisen tarpeen. Koko talouden ja armolahjojen herrana, jonka hänen lahjoituksensa hyödyttää luontoamme, hän, kun he voivat arvostaa hänen armoaan, antaa heille runsaasti lisävalaistusta ikään kuin hänestä virtaavasta valosta, ja lähettää aika ajoin läheisimmän oman sanansaattajansa ihmisten pelastukseksi ja avuksi täällä alhaalla.
xxx/ellauri298.html on line 172: Syntynyt vuonna 1946, kasvoin tuolloin kukoistavassa tehdaskaupungissa Länsi-Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa kymmenen mailia länteen Ohio-joen varrella Pittsburghista, jota silloin kutsuttiin "Terässtadixi". Varhaisesta lapsuudestani lähtien äitini oli vakavasti masentunut ja perheeni jatkuvassa konfliktissa. Samaan aikaan isäni, alun perin viulisti, antoi minulle lahjan rakkauden klassiseen musiikkiin. Hän opetti minulle, kuinka kuunnella, ei vain äidin valituxen pääteemoja, vaan myös koko musiikkipartituuria bassoista korkeisiin puupuhaltimiin. Meidän perheemme oli yksi harvoista juutalaisperheistä suurelta osin italialaisessa katolisessa kaupungissa. Suurimman osan ajasta ala-asteella ja lukiossa tunsin olevani ulkopuolinen ja minulla oli heikko yhteenkuuluvuuden tunne. Juutalaisten käyttö ravunsyöttinä oli yleistä, ja yritin epätoivoisesti kompensoida auttamalla opiskelutovereita kotitehtävissä. Silti minua pidettiin enimmäkseen käsivarren päässä, ja leimattuna roolilla "aivot". Kun osallistuin heprealaiseen kouluun useita päiviä viikossa useiden vuosien ajan Pittsburghin juutalaisella alueella, olin sielläkin "ulkopuolinen", koska olin kotoisin pikkukaupungista enkä Pittsburghin kletschmersektiosta. Yhdessä nämä lopulta ovat osittain taustalla kiinnostukseni antropologiaan, etnisiin ja amerikkalaisiin tutkimuksiin, usein tiedostamattoman koetun kokemuksen psykoanalyyttiseen syvyyteen, halukkuuteeni kokonaisvaltaiseen ajatteluun (yrityxeen yhdistää ne, jotka aluksi vaikuttavat erillisiltä, toisiinsa liittymättömiltä kulttuurin puolilta, perhe ja historia), tarkkaavaisuuteeni itseäni kohtaan tutkimusvälineenä, jota kutsutaan vastasiirroksi), oman runouden käyttämiseen keinona ymmärtää työelämän organisaatioita ja laajempaa kulttuuria) ja pyrkimykseni auttaa muita ihmisiä, järjestöt, jopa kansainvälisiä suhteita kuuntelemalla syvästi ihmisiä ja auttamalla heitä kuuntelemaan toisiaan sielusta sieluun. Tämä oli keskeinen roolini kroonikkona ja noin viisikymmentä vuotta lääketieteen opiskelijoiden, perhelääketieteen harjoittelijoiden ja asukkaiden, PA:iden ja monien muiden terveydenhuollon ammattilaisten opettajana. Syvästä kiinnostuksestani organisaatioelämän tiedostamattomiin juuriin tuli perusta suurelle osalle tutkimuksestani, kirjoittamisestani, opettamisestani ja konsultoinnistani. Opiskelin Pittsburghin yliopistossa ja suoritin historiallisen musiikkitieteen AB:n vuonna 1967 ja psykologisen antropologian tohtorin vuonna 1972. Opetettuani seitsemän vuotta psykiatrian osastolla Meharry Medical Collegessa Nashvillessä, TN:ssä, vietin loput urani perhe- ja ennaltaehkäisevän lääketieteen osastolla Oklahoman terveystieteiden yliopistossa. Center, Oklahoma City, OK, sellainen minä olin."
xxx/ellauri307.html on line 395: Mishnaic viisaiden sanoin: Pitäisi kiittää Jumalaa pahasta, aivan kuten hän siunaa Jumalaa hyvästä, kuten jakeessa sanotaan: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikin keinoin." Heprean sana "keinoille" (me'odecha) käännetään myös "mitta".
xxx/ellauri329.html on line 386: Tässä se nyt on vapaus! Tällaistako me odotimme? Me olimme valmistautuneet kuolemaan ihanteidemme vuoksi. Käymaan taistelua. Mutta alkoikin "tšehovilainen" elämä. Vailla historiaa. Kaikki arvot romahtivat, paitsi elämän arvo. Elämän sinänsä. Ruplan etunenässä. Tuli uudet haaveet: saisi rakentaa talon, ostaa hyvän auton, istuttaa karviaispensaan... Vapaus merkitsikin pikkuporvarillisuuden arvonpalautusta, tuon jolle isovenäläisessä elämässä oli yleensä annettu turpiin. Hänen Majesteettinsa Kulutuksen vapautta. Pimeyden suuruutta. Toiveiden ja vaistojen pimeyttä - tuon salatun inhimillisen matelijan elämän, josta meillä oli vain likimääräinen käsitys. Me olimme käyneet läpi koko historian, mutta emme olleet eläneet sitä. Mutta nyt ei sotakokemusta enää tarvittu, se oli unohdettava. Oli tullut tuhansia uusia tunteita, tiloja, reaktioita. Aivan yhtäkkiä kaikki ympärillä vaihtui toiseksi: kyltit, tavarat, rahat, lippu. Ja ihminen itse. Hänestä oli tullut värikkäämpi ja erillisempi, monoliitti oli räjäytetty rikki ja elämä oli hajonnut saarekkeiksi, atomeiksi, soluiksi. Kuten sana- kirjassa: vapaa - vapaus - vapaa tahto - mielivalta - väljyys - avaruus. Suuri paha muuntui etäiseksi tarinaksi, poliittiseksi dekkariksi. Kukaan ei enää puhunut aatteesta, puhuttiin luotoista, koroista, vekseleistä, rahaa ei enää ansaittu vaan "tehtiin", "hankittiin". Kestäisikö sitä vielä kauan? "Rahan valhe ei katoa venäläisen sielusta", kirjoitti Tsvetajeva. Näytti siltä kuin Aleksandr Ostrovskin kuvaamat kauppiaat ja Saltykov-Štšedrinin tilanomistajat olisivat heränneet eloon ja kuljeskelisivat meidän kaduillamme.
xxx/ellauri357.html on line 285: Nyt tästä suhteesta, sielusta, joka käyttää kehoa instrumenttina, siitä ei seuraa, että sielun on jaettava kehon kokemuksia: mies ei itse tunne kaikkia kokemuksia työkaluista, joiden kanssa hän työskentelee. (Tosin se kyllä tuntee kaikki kokemuxet kalusta, jota se jonkun navan alle työntelee.)
xxx/ellauri357.html on line 293: Selvästi on olemassa yhdistelmä. Ja tätä varten on useita tiloja mahdollista. Saattaa olla täydellinen sulautuminen: sielu voi olla kietoutunut yhteen kehon läpi: tai se voi olla Ideal-Form irrotettu tai Ideal-Form ohjaamassa kontaktia kuin lentäjä: tai osa sielusta saattaa olla irti ja toinen kosketuksessa oleva osa, jolloin erotettu osa on agentti tai käyttäjä, yhdistetyn osan järjestys instrumentin tai esineen kanssa käytetty.
xxx/ellauri357.html on line 337: Mutta jos tunne on liike, joka kulkee kehon läpi ja huipentuu Sielussa, kuinka sielusta puuttuu tunne? Sensitive-tiedekunnan läsnäolo täytyy taata tunne sielulle.
58