ellauri017.html on line 860: Jesaja ihmelettää retoorisesti: Mitä warten teitä lyödän niin ette kotiin löydä? Hamast candapääst nijn kijresen asti ei ole terwettä paikkaa waan haawat ja sinimarjat ja weripahgat jotca ei ole puserretut eikä sidotut taicka öljyllä siwellyt. No en ihmettele, turpasaunan ansaizewat juutalaiset maahantunkeutujat, warsinaisia mulkeroita ovat.
ellauri017.html on line 862: Jesaja on Rusakon linjoilla tai ehkä pikemminkin kääntäen. Ei pidä nokkavista naisista, jotka käwelewät ja coriast astelewat nijncuin olis jalat sidotut.
ellauri020.html on line 663: Sabrinaa haukuskellaan taas. Tähän Iivana palaa kuin koira oxennuxelle. Sabriina torvee ilkeästi kaikkialla Katrinkan erohäpeää. (Ei kait se ollut toi Liz Smith? Tuskin Liz vanha vuohi, nyt jo vainaja, jolle Ivana antoi eksklusiivin eron jälkeen. Ei todennäköistä.) Kosto elää, vaikka salanimellä. Lusijan liivijengimies on vangittu ja joutuu lusimaan. Spartalainen meininki: saa varastaa, muttei saa jäädä kiinni, siitä rankaistaan. Kaveruxet syö juustoja ja miettii elämää. Kuka osaa olla onnellinen? Koko ajanko? Ei kukaan. Mut onnen pipanoitakin voi syödä, kuin juustonmuruja. Sanoi Aapeli eli Simo Puupponen sotavuosina, siteeraten jotain vielä viisaampaa. Kuoli nuorena. Kirjoitti Savon Sanomiin. Mulla on ukki Lassin sidotut Savon Sanomat kellarissa. Isoja broadsheet kirjoja. Pitääpä joskus tshekata löytyykö niistä aitoja aapeleita.
ellauri112.html on line 168: * * * * * Valaisevan vertauskohdan edellisen kanssa tarjoaa eräs toinen paikka filosofisella taistelukentällä, jossa materialistit ovat taittaneet monta peistä, nim. kysymys sielun ja ruumiin suhteesta. Reaaliset tiedot aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta olivat materialismin kukoistuskaudella vallan mitättömät. Mutta tämä tietämättömyys peitettiin innokkailla väitteillä siitä, että »sielu» totisesti ei ole muuta kuin atomien liikettä, että aivot erittävät ajatuksia samoin kuin maksa sappea, että sielunelämä on jonkunmoista »fosforesenssia», tai mitä kaikkia lausetapoja silloin keksittiinkin. Nykyään tiedämme ainakin jotain aivotoiminnan ja sielunelämän suhteesta, tiedämme, että aivojen harmaa kuori on »tajunnan elin» siinä merkityksessä että sielunelämä on siitä välittömästi riippuvainen, vieläpä siten että ainakin alkeelliset sieluntoiminnat (aistimukset ja ruumiilliset tunteet) ovat »lokaliseeratut» tarkasti määrättyihin aivokuoren alueisiin; ja on erittäin luultavaa, että myös n.s. korkeammat sieluntoiminnat ovat sidotut määrättyihin aineellisiin tapahtumiin aivokuoressa. Tieteellinen psykologia julkilausuu tämän riippuvaisuussuhteen »psykofyysillisen parallelismin» periaatteellansa, joka on osoittautunut erinomaisen hedelmälliseksi »työ olettamukseksi» ja joka sisältää, että sielullista ilmiösarjaa vastaa joka kohdassa aineellinen tapahtumasarja aivokuoressa. Mutta kun edellinen vähän väliä kätkee, kun sitä vastoin jälkimäinen on katkeamaton, on luonnollista, että aineellinen tapahtumasarja selityksissämme pannaan sielullisen perustaksi. Tämän takia onkin fysiologisen psykologian lopullisena päämääränä, lyhyesti sanoen, koettaa selittää sielulliset ilmiöt määrätyistä aineellisista edellytyksistä. Onko tämä materialismia? Ei suinkaan, sillä metafyysillinen juopa sielullisen ja aineellisen välillä jää olemaan kuten ennenkin. Sen ylipääsemättömyyttä ei vähääkään muuta se, että vähitellen yhä tarkemmin opimme tietämään, mitä aivokuoren kohdan kiihoitusta ja minkä asteista, minkä luontaista kiihoitusta kukin sielullinen ilmiö vastaa. On eräitten periaatteellisten filosofisten syiden takia mahdoton ajatellakin, että tämä kuilu jollakin tieteellisellä tavalla voitaisiin täyttää. Olemme tässä omituisen ristiriidan edessä. Toisella puolen on pieni, mutta vähitellen varmasti kasvava tietomme siitä lainalaisuudesta, joka vallitsee sielullisen ja aivo-toiminnan kesken, toisella puolen on suuri valtava tietämättömyytemme tämän lainalaisuuden syvemmistä perusteista ja syistä, aineen ja hengen suhteen todellisesta luonteesta. Filosofit ovat aina ponnistelleet ajatustaan tämän kysymyksen ratkaisemiseksi ja saaneet tulokseksi joukon arveluita...
ellauri142.html on line 884: puhtaita himojaan, jäävät kâmalokaan eli rakkausmaailmaan, so. he ovat himojensa (kâma) johdosta vielä sidotut alempaan luontoon, eivätkä voi astua devachaniin ennen kuin ovat päässeet vapaiksi näistä epäpuhtaista elementeistä. Tästä luonnonmukaisesta tosiseikasta on syntynyt katolisen kirkon käsite kiirastulesta, mikä kylllä on aivan perseestä.
xxx/ellauri084.html on line 136: Eurooppalaisen yhteiskunnan tapa reagoida näihin kehityskulkuihin on veroilla ja sääntelyllä tehdä kaikesta kannattavasta toiminnasta vähemmän kannattavaa, ja toisaalta tukiaisilla pönkittää kaikkea sellaista toimintaa, joka oikeasti ei kannata. Esimerkkinä voidaan mainita pinta-alaan sidotut kauppojen aukiolorajoitukset tai se, että elektronisilla kirjoilla on rankempi arvonlisäverotus kuin paperisilla.
xxx/ellauri208.html on line 494: Romaanin kiinnostavimpia ja samalla vaikuttavimpia kohtauksia on kuvaus Radwan Hosseinin lähdöstä pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan kujan asukkaiden ollessa saattamassa häntä. Kun hänelle toivotetaan hyvää matkaa ja turvallista kotiinpaluuta, hän torjuu jälkimmäisen toivotuksen: ”Veljeni, älä muistuta minua paluustani. Sillä ei ole sopivaa sille, joka on aikeissa vierailla Jumalan huoneessa, ajatella silloin hellin tuntein kotiseutuaan.” Radwan Hossein heittäytyy suorastaan runolliseksi kuvatessaan pyhää maata, jonne hän on menossa: ”Kunpa voisinkin jäädä noille pyhille paikoille lopuksi elämääni. Aamusta iltaan saisin nähdä tuon maan, jota Profeetan jalka on aikoinaan tallannut, ja taivaan, jolla enkelten siivet ovat havisseet niiden kuunnellessa pyhän ilmoituksen laskeutumista maan päälle, joka kohottaisi maahan sidotut ihmiset taivaisiin. Siellä ajatus kohdistuu vain ikuisuuskysymyksiin. Siellä sydän sykkii vain rakkaudesta Jumalaan. Siellä sielu saa lääkityksen ja lohdun.” Jatkossa Hossein esittää suoranaisen oman teologiansa, johon kuuluu myös itseanalyysia.
7