ellauri041.html on line 36: Isän jätettyä perheen Kornei Tšukovski vietti lapsuutensa äitinsä luona Odessassa. Hän opiskeli Odessan ja Nikolajevin lukioissa ja työskenteli vuodesta 1901 lähtien Odesskije novosti -lehdessä. Vuosina 1903–1905 hän oli lehden kirjeenvaihtajana Lontoossa ja opiskeli englantilaista kirjallisuutta. Palattuaan Pietariin vuonna 1905 Tšukovski toimi kirjallisuuskriitikkona ja julkaisi satiirista viikkolehteä Signal, jonka viranomaiset pian kielsivät. Vuosien 1905–1907 vallankumoustapahtumien jälkeen hän työskenteli liberaalissa lehdistössä ja kirjoitti tarkkapiirteisiä ja teräväsanaisia kirjailija-arvioita, jotka sittemmin ilmestyivät erillisinä kirjoina.
ellauri053.html on line 528: Uarne ei ollenkaan pidä Puovon kristinuskosatiirista. Se on mautonta. (Uarne luulee et maku on jotain taitoa. Pöh, se on säätypönötystä.)
ellauri067.html on line 370: Niin sanottu makaronirunous on saanut alkunsa italialaisen Tifi Odassin satiirista Carmen Macaronicum (1490); makaronirunouden tunnetuin edustaja oli Teofilo Folengo (k. 1544). Sen tapaista kielten sekoittamista käytettiin aikoinaan erityisesti leikillisissä tai pilkallisissa runoissa, jollaisiin se hyvin soveltuukin. Tässä jouluvirressä ei kuitenkaan ollut kyse kieltensekoituksesta tai muusta hulluttelusta makaronirunouden tapaan, vaan laulun teksti etenee vuorotellen latinan ja jonkin muun kielen vaihdellessa. Maskun Hemminki 1605 "IN dulci iubilo, Nyt on isoi ilo / Mailman Messias Maca in praesepio".
ellauri266.html on line 425: Vuonna 1963 useiden muiden vain kohtuu menestyneiden romaanien jälkeen Boulle julkaisi toisen kuuluisan romaaninsa, La planète des singes, jonka maineikas kansainvälinen brittiseikkailija Xan Fielding käänsi vuonna 1964 Monkey Planet -nimellä ja julkaistiin myöhemmin uudelleen nimellä Apinoiden planeetta. Kirjaa ylistettiin ja se sai sellaisia ​​arvosteluja kuin tämä esimerkki Englannin Guardian- sanomalehdestä: "Klassinen tieteiskirjallisuus... täynnä jännitystä ja satiirista älykkyyttä." Kaikki Alexander Fieldingin ansiota!
ellauri276.html on line 929: Augustilainen kirjallisuus (jota kutsutaan joskus harhaanjohtavasti Georgian kirjallisuudeksi) on brittiläisen kirjallisuuden tyyli, joka tuotettiin kuningatar Annen, kuningas Yrjö I:n ja Yrjö II:n hallituskaudella 1700-luvun alkupuoliskolla ja päättyi 1740-luvulle, jolloin Alexander Pope ja Jonathan Swift kellistyivät vuonna 1744 ja 1745. Se oli kirjallinen aikakausi, johon kuului romaanin nopea kehitys, satiirin räjähdys, draaman mutaatio poliittisesta satiirista melodraamaa ja kehitys kohti henkilökohtaisen tutkimisen runoutta. Filosofiassa se oli aika, jota yhä enemmän hallitsi empirismi, kun taas poliittisen taloustieteen kirjoituksissa se merkitsi merkantilismin kehittymistä muodollisena filosofiana, kapitalismin kehitystä ja kaupan voittoa.
ellauri326.html on line 204: Mikä omituinen romaani tämä "salamanderien sota" on! En tiennyt romaanista mitään ennen sen aloittamista, mikä teki siitä täydellisen yllätyksen. Tämä on todella hämmentävää luettavaa. Capekin tarinaa tarkasteltaessa ei pitäisi odottaa dystopista romaania vuoden 1984 tyyliin. Voiko sitä edes kutsua romaaniksi? tarina on lähempänä satiirista satua. Ei ole sankaria, kuten romaanissa, johon lukija voisi todella tarttua. Vaikka kirjan ensimmäinen osa muistuttaakin eksoottista seikkailuromaania, lukija hämmentää nopeasti se, että Capek hylkää nopeasti kapteeni van Tochin hahmon kertoakseen salamanterien ja Hollywoodin maailman persoonallisuuksien kohtaamisesta. Mutta Capek ei keskity tuottajaan ja tähtiin, vaan keskittyy oppineen salamanterin kohtaloon. Tieteellistä julkaisua muistuttavan välikappaleen jälkeen toinen osa koostuu pääasiassa peräkkäisistä lehtiartikkeleista. samalla tavalla 3. osa moninkertaistaa kuvakulmat. kerrontamalli ei ole klassisen fiktion kaltainen. Capekin halu on ehdottaa hänen tarkoitukseensa parhaiten sopivaa muotoa, mikä mielestäni onnistuu täysin. aihe on myös rikas ja ajankohtainen. Käsitellyt aiheet ja esiin nostetut kysymykset ovat lukuisia ja innostavaa.
ellauri332.html on line 192: On turha sanoa, että "Simpsonit" -show on rypistynyt muutaman höyhenen yli 30 (ja lisää) vuoden aikana. Animaatioesitys on sekoitus satiirista ja WC-huumoria, joka on aina pitänyt yleisön ja sensuurit WC-istuinten reunoilla.
ellauri368.html on line 244: Profeetta Habakbukin kirja (Sepher yabakbuk ha-Nabhi) on parodia ilman satiirista motiivia. Joan de Plantevit löysi siitä kabalistisen merkityksen Kanni-nimessä nähtyään Otsia) viittaus juutalaiseen Messiaaseen ja Beerissä pakanamaailmaan. Mutta tämä naivismi jo naurettiin kirjoittanut Bartolocci, joka tunnisti kirjan huumorin*«. Miten Se, kuinka pitkälle kirjoittaja onnistui olemaan humoristinen, on toinen kysymys. Profeettojen kieltä jäljitetään taitavasti, mutta huumori ei ole kovin voimakasta. Juutalaiset, sanoo parodisti, jakaantuivat uskollisuudestaan ​​Vineyardin välillä (Karmi) ja kaivo (Beeri), taitaa olla viittaus siihen hillittömyyttä ja raittiutta. Pullon (Bakbulj) innoittama profeetta lähetettiin kääntämään ihmiset palvomaan viinamäkeä, jonka hän onnistui monien koettelemusten jälkeen saavuttamaan, vihjaten siten, että juutalaiset eivät olleet askeetteja vaan päinvastoin kovia dokuja.
xxx/ellauri044.html on line 770: Voltaire lähti koulusta 17-vuotiaana, se oli päättänyt tulla kirjailijaksi. Isänsä kuitenkin olisi halunnut poikansa opiskelevan lakia. (Huoh, taas yxi, että näitä piisaa.) Voltaire teeskenteli työskentelevänsä Pariisissa lakimiehen apulaisena, mutta käytti suurimman osan ajastaan kirjoittaen satiirista runoutta. Kun isä sai tän selville, se luki pojalle lakia ja lähetti sen uudelleen lukemaan lakia, tällä kertaa provinsseihin. Voltaire kuitenkin jatkoi kirjoittamista, tuottaen esseitä ja historiallisia tutkielmia, jotka eivät aina olleet historiallisesti paikkansapitäviä. Tää ja Voltairen terävä äly teki hänestä suositun aatelispiireissä. Kunnes pääsi yxi läppä liikaa, kunkku sanoi "tuo ei ollut enää hauskaa" ja lukizi sen bastiljiin.
xxx/ellauri208.html on line 953: Kerrostalolähiön lisäksi romaanissa liikutaan myös teatterimaailmassa, teatterin "petotarhassa" ja päähenkilön keskiluokkaisessa lapsuudenkodissa, jota hallinnoi itsekeskeinen ja etäinen tekstiilitaiteilijaäiti. Äidin näyttelyn kulttuuriväen kansoittamien, alkoholinhuuruisten avajaisten farssimainen kuvaus kuin ennakoi Miina Supisen keskiluokkaisen kulttuuriperheen elämän hullunmyllyä kuvaavaa satiirista romaania Liha tottelee kuria (2007).
xxx/ellauri259.html on line 46: Vaikka toisaalta, Karin kirjailijaprofiilissa on paljonkin paasauxenomaista. Senkin proosa on 90%sesti klisheitä joita aleatorisesti yhdistelemällä kieli poskessa kuin jarmulkapää toimittaja Pylkkänen tavoitellaan koomis-satiirista taiteellista vaikutelmaa. Erojakin on: Hori haluaa mainetta, minä en. Hori haluaa olla mölyapina, minä en. Hori haluaa et max monet ostaa ja lukee sen sepustuxia. Se haluaa tulla kuolemattomaxi kotimaisen kirjallisuuden kiintotähdexi. Minä en. Mieluummin huudan puun takana eikä kukaan kuuntele. Mieluummin kuolen kaikessa hiljaisuudessa ja katoan kuin pieru saharaan täältä murheen laaxosta.
xxx/ellauri295.html on line 280: Erno Paasilinna (1935–2000) oli suomalainen vittuilija, joka kirjoitti aktiiviuransa aikana satoja vittumaisia kirjoituksia. Ura huipentui vuonna 1984 myönnettyyn Finladia-palkintoon, joka lipsahti Paasilinnalle yhteiskuntasatiirista vittuilua edustavalla vittuilulla Yksinäisyys ja uhma. Lautakunnan kämmi oli ymmärrettävä, koska palkinto jaettiin tuona vuonna vasta ensimmäistä kertaa ja mukana jakamassa oli Esa Saarinen. Paasilinna esiintyi myös usein television ajankohtaisohjelmissa heittämässä vittumaisia kysymyksiä haastateltaville henkilöille. Paasilinna heittäytyi kirjalliselle uralle Arvi A. Karisto Oy:n leivistä, jonka suojissa hän vittuuntui ja turhautui ja koki ainoastaan systemaattisen vittuilun aloittamisen ulospääsyksi tästä tilanteesta.
xxx/ellauri306.html on line 181: Persiuksen opettajat Cornutus ja Caesius Bassus julkaisivat hänen varhaisen kuolemansa jälkeen Persiuksen ainoan teoksen, Saturae. Teos koostuu kuudesta satiirista, joissa Persius arvostelee aikansa kirjallista muotia ja yleistä rappiota. Persius käyttää runoissaan taitavasti sarkasmia ja kekseliäitä kielikuvia, ja roomalaisen satiirin perinteitä noudattaen runojen lopussa on aina moraalinen opetus. Teos oli suuressa suosiossa keskiajalla.
13