ellauri017.html on line 124: Helmin ja Vitalin kanssa ajeltiin Allegro-junalla Pietariin lokakuussa '18. Asuttiin katedraalin takana airbnb-huoneistossa katon rajassa. Silloin käytiin neuvostomuseossa, josta on tämän kokoelman nimilehden potretti: Sanoja syvältä. Sanoja on noussut siinä kuparinen kypärä päässä sukelluksista, tai on päinvastoin matkalla taas syvyyksiin. Sillä oli niin paljon kaasumaista sanottavaa, et se pulpahti pintaan kuin syvänmeren outo kala, paukkuen päästi ilmoille sanasensa ja vajoo nyt hiljaa takas sinne mistä tulikin. Syvälle.
ellauri023.html on line 1193: Luen eteenpäin. Tytöllä on ärsyttävä besserwisser poikaystävä Jacob, joka vähexyy tytön lukemia lastenkirjoja. Mulla on tärkeämpää luettavaa, se tuhahtaa. Luitko mun artikkelin? Se on semantiikkaa. Siitä oisi ollut kiva keskustella. Mulla on siitä paljon älykästä sanottavaa. Sit ois näitä mun runoja ja muita paasauxia. Ne vasta on kexeliäitä ja hienoja
ellauri026.html on line 249: Erasmusta yhdistää muhun tää intertextuaalisuus, eliskä kaikesta tulee mieleen jotain muuta, se siteeraa loppumattomiin klassikoita, kaikki mitä se sanoo on jonkinlaista kollaashia, mosaiikkia kuolleista mestareista leikatuista paloista. Kai jos sulla ei ole mitään omaa sanottavaa niin käy just näin.
ellauri030.html on line 162: Tästä lättänenältä voi lainata paljon sanottavaa:
ellauri032.html on line 504: Ei mitään sanottavaa, ei pienen pihahduxen vertaa. Mitä merkizee yxi vuosi nykyään? Samaa kuin kitkerä mälli, jota joutuu jatkuvasti märehtimään. (Tauko.) Hekumoin sanalla kela. (Nautiskellen.) Kela! Yxi elämäni onnellisimmista hetkistä. (Tauko.) Myyty 17 kappaletta, niistä 11 1/2 hinnalla kiertäviin kirjastoihin merentakaisiin maihin. Alan tulla tunnetuxi. (Tauko.) 1£ 6s, taisi olla vallan 8. Istuin puistossa, kahlasin unelmissa ja toivoin palavasti että olisin poissa.
ellauri034.html on line 488: sanottavaa! Mitä, Petteri kulta, mitä? Puhu kovempaa,

ellauri036.html on line 1988: Martan zygologia on jotain selfhelp-psykoanalyysia, joka lähtee yxilöstä ja palaa siihen. Joukkosuggestiosta ei sillä ole mitään sanottavaa, vaik siitähän Freudkin oli kiinnostunut. Mix tiimit alkaa mätkiä toisiansa apinanraivolla? No six, tietysti, et se on darwinistisesti kannattavaa, se toimii. Samaa voi sanoa tiimihierarkian houkutuxista, ne on tosi todellisia, eikä niistä pääse Martan kädenheilutuxella. Ja niiden feromoneja nimenomaan on inho sekä häpeä, kazo vaikka Netflix sarja Unorthodox. Rangaistus on aina kuritusta, ylempien paukutusta alempien selkiin. Ilman hierkiaa ei ole ihmispesiä. Olen samaa mieltä siitä, et ois hyvä, ettei niitä olisi. Mut sillon ratkaisu ei ole tunteiden apuharvennus vaan aappojen. Ei Martta Panopuuta ketjuun, vaan Pentti Linkolaa.
ellauri040.html on line 217: "Kritiikkiä esittäessään Eskelinen ei tyydy vain asia-argumentteihin vaan alleviivaa sanottavaansa erilaisia retorisia keinoja käyttäen.”
ellauri040.html on line 525: Nuoret aikuiset eivät enää tunne Donneria. Parempi niin. De mortuis nisi nil bene. Jörkasta ei jää paljon sanottavaa.
ellauri043.html on line 6669: Kun mun jaloista tuli lättäjalat ei enää nouse. Jäkälä kasvaa mun kurkussa kuin märkärupi. Oon miettinyt niin kauan ettei mulla ole enää mitään sanottavaa.
ellauri049.html on line 136: Frans Uuno Kailas (alk. Salonen; 29. maaliskuuta 1901 Heinola – 22. maaliskuuta 1933 Nizza, Ranska) oli suomalainen runoilija ja kirjailija. Kailas tunnetaan parhaiten runokokoelmistaan, mutta hän myös suomensi paljon. Niin minäkin. Suomentaminen on kivaa, ei tarvi ize kexiä sanottavaa.)
ellauri051.html on line 109: hirmu tärkeää sanottavaa, mutta nyt se on unohtunut.

ellauri061.html on line 1241: Minulla olisi paljonkin sanottavaa ja korjattavaa asiaan (- mutta valtaviestimet ei anna somalille suunvuoroa. Turpa kii musta ämmä, ota vessaharja käteen ja hinkki olalle.). Meri-Rastila on sitä paitsi ihan mukava ja rauhallinen lähiö, somalinainen jatkaa.
ellauri061.html on line 1313: Erittäin vastenmielinen kaveri, jolla ei ole muuta sanottavaa kuin tämä mantramainen persuviha.
ellauri062.html on line 718: Juotikas on kexeliäs mutta sillä ei ole mitään sanottavaa. Se on sanapagliazzo. Yxi sana takaressuun vapauttaa vuolaan virran lisäsanoja.
ellauri063.html on line 598: – Perusteluiden ja toiminnan tulee olla mahdollisimman helposti arkijärjellä pääteltyä. Viestiä valmisteltaessa kannattaa käydä läpi sanottavaansa lukien sitä kuin piru raamattua – pahimman mahdollisen vääristelijän silmin. Ja pohdittava vastauksia tällaisen(kin) kysymyksiin.
ellauri065.html on line 169: Avoin kysymys oli, pitäisikö rajan seurata itäistä vai Lusatian Neisse-jokea ja pitäisikö Berliinin perinteinen satama Stettin pysyä saksalaisena vai sisältyykö se Puolaan. Alunperin Saksa oli säilyttää Stettin kun puolalaiset liitteen Itä-Preussin kanssa Königsbergin. Lopulta kuitenkin Stalin päätti, että hän halusi Königsbergin kuin vuoden lämmintä vettä portti varten Neuvostoliiton laivaston ja väitti, että puolalaiset pitäisi saada Stettinin sijaan. Puolan sodanajan maanpakolaishallituksella ei ollut juurikaan sanottavaa näissä päätöksissä.
ellauri065.html on line 698: Summa summarum kävi ilmi ettei Jaakolla ollut mitään omaa sanottavaa paizi se,
ellauri065.html on line 699: ettei sillä ole mitään omaa sanottavaa. Kaik on pelkkää Pynchon-coveria, netin kaiutusta, b-luokan filmikamaa, politiikkaklisheitä ja teinimeemejä, aakkossoppaa, väsymättömästi piissejä ja tägejä. Tän se sitten sanookin ääreist monisanaisesti lukemattomilla eri tavoilla. No mä oon kyllä tätä nyt ihan tavattomasti lukenut. Jokaikisen hämärän linkin olen klikannut. Ei tää ole romaani, tää on paperinen ylilauta. Tässä ei ole yhtään ihmistä, on vain puolituisia, pahvisia tuhatjalkasia ja puisevia liskoja. Nukkehallituxen naruja vetää aina se yx ja sama verijuotikas, kylmä imukala. Pynchonin ja Foster Wallacen imitaatiota puskadivarissa. Kaikki lainattua kuin Roope Ankan vaihtorottakonsiliolla. Loputonta läppää.
ellauri077.html on line 642: Aamen. Se mikä tässä Riston postillassa jää hämmentämään on että Wallu muka koittaa olla vilpitön, mutta missään ei sanota mistä asiasta. Ihankuin "vilpitön" olis joku ilme tai tietynlainen lippalakki. Ehkä se onkin, se on niinkuin joku Sokrates, jolla ei ole mitään sanottavaa izellään, se vaan koittaa opettaa nuorisolle että "etkö sinä tiedä ettet tiedä midiä", tai "tunne izesi!" tai "ole oma izesi" tai "mene ulos leikkimään".
ellauri078.html on line 161: Emmy ei ollut mikään siivooja. Se ei pitänyt pölyhuiskasta. No ei imurikaan ole yhtään parempi. Seija tempaisi imurin luukkua niin että muovisarana katkesi. Ei siitä enää tule kalua. Emmy oli witty kuten Lizzy Bennettin äiti, mutta pitikö se ize witeistä? VITTE, VITTEE, E-EE-O! lauloi merikapteeni Fuck Löfgren miehistöineen Paimiosta eli Heikki Silvennoinen Kummeleissa. Was Emily gay? None of business sanoo tylysti Quoran vastaaja, mut of you insist, yes in all probability she was. Her companion was her sister-in-law Gilbert. Proustillakin oli Gilberte, ja Albertine. Kirjailijat joilla on jotain sanottavaa on usein poikkeavia.
ellauri088.html on line 263: Sittemmin olen palannut alkuperäiseen 9v. uskonpuutteeseen enkä usko että kukaan tietää yhtään paremmin kuin mä. Mikä ei tarkoita että mä tiedän yhtään paremmin kuin ne. Kaikki ollaan yhtä pihalla kuin lintulauta, jolla lintuset käyvät kevään edetessä enenevän laiskasti. Ne ei tarvi enää luottoa. Mitä enemmän kirjallisuutta luen sitä varmemmaxi tulen, ettei kirjailijoillakaan ole enempää kuin noi kolme sanottavaa: EAT! FUCK! KILL!. Mitä siihen lisätään on pahasta. Tää on kaikki aivan vitun yxinkertaista. Yxinkertaiset apinat mutustelee banaania ja möläjää toisilleen puun latvoista. Kokoontuu tiimeixi harkizemaan termiitixi rupeamista.
ellauri099.html on line 357: Mulla on vähän sanottavaa.
ellauri106.html on line 40: Oikeassapa oli kapu. Phillun humoristilaatu on tukahdutettu raivo. Shixavaimosta sillä ei ole muuta kuin pahaa sanottavaa. Eikä muistakaan naisista. Tukahdutettu raivo, misogynia ja pedofilia. Selvä pyy: oidipuskomplexi. Älkääkä yhtään supisko ja hihittäkö siellä takarivissä! Näillä paasauxilla ja Rothin sepustuxilla ei ole kerrassaan mitään yhteistä! Any similarities to persons dead or living are purely coincidental.
ellauri110.html on line 286: Kirjoitan niin vitusti koska sanottavaa riittää, enkä pidä mitään kynnystä. (Tämähän on näiden paasausten tekijälle tuttua.)
ellauri111.html on line 835: Mitä minulla oli sanottavaa, sen Sinä jo ennakolta tiesit, minä luen sen silmistäsi, Kuinka minä voisin Sinulta salata meidän salaisuuttamme? Mutta jos tahdot kuulla sen minun huuliltani, niin kuuntele: Me emme ole Sinun puolellasi, vaan sen toisen puolella, ja se on meidän salaisuutemme! Olemme vuohia! Päkäkäkää! Päkäpäitä kippurasarvia pukinpartoja!
ellauri115.html on line 711: Kun nyt on päätelty aistiesineiden havainnosta ja mun sisäisestä tietoisuudedsta, joka johtaa mut päätellä syistä ja synnyistä syvistä diginatiivijärjellä päätotuudet jotka on mulle ihan need to know tietoa, mun täytyy nyt eziä sellasia käyttäytymisperiaatteita kuin niistä voi vetää, ja sellissiä sääntöjä jotka mun täytyy asettaa oppaaxeni tämän maailman kohtaloni täyttämisexi, mitkä oli mun money makerin meisinki. Käytän yhä samaa mefodia, en johda näitä sääntöjä korkekoulufilosofiasta, vaan löydän ne mun syömmin syvyyxistä, mihin ne on kirjoitettu tulipunaisilla kirjaimilla mitä mikään ei voi kumittaa. Mun tarvii vaan konsultoida izeäni sen suhteen mitä mä haluun tehä; se mikä musta tuntuu oikealta on oikein, mikä mun mielestä on väärin on väärin; omatunto on paras kasvomuisti; ja se on vaan kun tinkaamme omastatunnosta kun meillä on tarve sofistikoituihin argumentteihin. Meidän eka velvollisuus on mua izeäni kohtaan; kuitenkin miten usein toisen äänet kertoo että kun me haetaan omaa hyvää toisten kustannuxella me tehdään pahaa? Me luullaan seuraavamme luonnon opasteita, ja me vastustetaan sitä; me kuunnellaan mitä se sanoo meidän aisteille, ja me haistatetaan huilu sillä mitä se sanoo meidän sydämmelle; aktiiviolento tottelee, passiivi komentaa. Omatunto on sielun puheääni, passiohedelmät on ruumiin ääntelyä. Onko kumma että nää äänet usein kiistelevät kuin Aku Ankan korviin kuiskuttelevat kaxi pikku avataria? Ja kumpaahan meidän olis kuultava? Saat 2 arvausta. Liian usein järki pettää meitä; meillä on erinomainen syy epäillä sitä [jos se nimittäin sattuu olemaan aika heikko]; mutta superego ei koskaan petä meitä; se on miehen ainut tosi opaste; se on sielulle mitä vaisto on ruumiille, [Alahuomio: Moderni filosofia, joka myöntää vaan mitä se voi ymmärtää, varoo myöntämästä tätä hämärää kykyä jota sanotaan vaistoxi joka näyttää opastavan muita elukoita kuin tikanpoikaa puuhun ilman hankittua kokemusta. [No on se meilläkin, lue vaikka Paul et Virginie, tai jos et jaxa kazo sitten leffa Blue Lagoon.] Vaisto, joittenkin meidän viisaiden viisaustieteilijöiden mielestä, on vaan salainen ajattelutottumus, joka on hankittu ajattelemalla; ja siitä miten ne tän kehityxen selittää voisi päätellä että lapset miettii enemmän kuin isot ihmiset: tää on outo paradoxi jota pitäis tutkia. Mut ei mennä tähän nyt, vaikka mun pitää kysyä mikä nimii pitää antaa sille innolle jolla mun koira jahtaa myyriä jota se ei edes syö, tai kärsivällisyydelle jolla se joskus kazoo niitä tuntikausia ja taitoa millä se nappaa ne, heittää ne jonkun matkan päähän kolosta kun ne tulee esille, ja sit tappaa ne ja jättää ne lojumaan. Kuitenkaan kukaan ei opettanut sille tätä urheilulajia, eikä kukaan edes kertonut sille että on sellaisia otuxia kuin myyriä. Taas kysyn, ja tää on tärkeämpi kysymys, mix kun mä uhkailin tätä koiraa ekan kerran, mixe heittäytyi maahan tassut ristissä kuin armonanoja .....ihankuin laskelmoidusti muhun vedoten, asento jonka se olis ottanut, jos mä olisin pitänyt pintani ja jatkanut sen mätkimistä siinä asennossa? Mitä hä! Oliko mun koira, tuskin pentu, omaxunut moraali-ideoita? Tiesikö jo armon ja avokämmenen merkityxen? Millä hankitulla tiedolla se yritti hillitä mun vihaa heittäytymällä mun armoille? [Nojaa, tää vaan osottaa että sellainen käytös on luontaisesti koiramaista.] Jokainen koira maailmassa menettelee melkein samalla tavall samoissa olosuhteissa, enkä mä väitä mitään mitä jokainen ei voi ize kokeilla, hankkia vaan koiran ja jonkun astalon. Voisko filosooferit, jotka niin ivallisestri hylkää vaiston, ystävällisesti selittää tän vaan aistimusten leikkinä ja kokemuxen jonka ne olettaa että me ollaan hankittu? Antaa niiden antaa selitys joka kelpaa joka tolkun äijälle; siinä tapauxessa mulla ei ole enempää sanottavaa, enkä sanokaan enempää vaistosta.] Se joka tottelee omaatuntoa noudattaa luontoa eikä sen tarvi pelätä menevänsä harhaan. Tää on hyvinkin tärkeä asia, jatkoi mun hyväntekijä, nähdessään että mä meinasin keskeyttää sen; anna mun pysähtyä hetkexi selittämään tää paremmin, se sanoi kovempaa ja kiireemmin.
ellauri144.html on line 303: Siegmund Freud on ikävästi luihun Kimmo Koskenniemen näköinen. Phil Roth osti sen kootut teokset ja luki niitä sängyllä pikku Alex kädessä. Mitäs terävää sanottavaa Siggellä oli lemmestä? Eipä sanottavasti. Että sikari ja nainen on siitä samanlaisia et jos niitä vetää liian kovasti ne eivät syty.
ellauri144.html on line 308: Tiinan poika Janne on vähän samanoloinen kunnianhimoinen nuorimies kuin Sigmund nuorena, paitsi Freudilla oli takaa siili. Sigmundilla ei ollut kovin paljoa sanottavaa rakkaudesta, mutta sellainen ei kiinnitäkään tärkeimpään turhaa huomiota. Vaan sen esteisiin. Normaali ei ole niin kiinnostavaa, niinkuin ei sekään, miten veri suonissa kiertää niin kauan kuin se kiertää. Eihän leipurikaan leivästä puhu. Niin kauan kuin on rahinaa on toivoa.
ellauri151.html on line 522: Oikeestaan tää Laren kielenkäyttö mätsää hyvin mun peliteoreettiseen pragmatiikkaan, missä myöskin "merkitys" oli "tarkoitus", eli se mihin dialoginpelaajat pyrkivät kun ne sanoo eli tekee jotakin. Kielitieteen kursseilla mulla oli eri merkityxen sortteja, lähtien tämmösestä syy-seuraus assosiaatiosta (savu merkkaa tulta) semanttisen "tää merkki tarkoittaa miesten vessaa" ja syntaktisen (myopis tarkoittaa hiirenkorvaa) merkityxen kautta tähän pragmaattiseen, joka näyttää olevan Larzallakinn mielessä. On huomattava, että peleissä pelaajalla pitää olla utiliteetteja, joita se maximoi, eli nyt sit tän teodikeakysymyxen takana on mitä jumala oikein ajaa takaa tässä hommassa, koska on lupa olettaa, että se seuraa aina sen optimistrategiaa. Toisaalta ongelmaa hankaloittaa se, että toisen opinkohdan mukaan sillä on käytössään kaikki strategiat koko pelilaudalla, et oikeastaan se vois ratkasta Hoblan labyrinttitehtävään vaan teleportoimalla suoraan Maxin auton vara-avaimien luo kiertämättä kassan kautta, tai hizi, vaan luomalla Maxille sormia napsauttamalla uuden avaimen. Tai uuden auton, tai mitä vaan. Tästä komplikaatiosta seuraa se, että sen utiliteettien pitää olla jotain tosi kieroa, joka oikeuttaa kaikki nää kiemurat, joissa menehtyneitä apinoita lentää reestä joka käänteessä. Eli näillä alkumietteillä aletaanpa lukea mitä Larella on sanottavaa tästä.
ellauri182.html on line 238: Finninaamaiset teinit jäävät usein tuppisuixi eivätkä kexi mitään sanottavaa toisilleen, koska ajatuxet pyörii pääasiassa vyönalaisissa kysymyxissä. Niitä varten on kexeliäät jenkkiinfluensserit kexineet puheenaihelistoja, joista tässä eräs mallixi. Pitempikin lista löytyy joka lupaa yli 1000 puheenaihetta.
ellauri183.html on line 70: Muilla Marxin veljexillä oli Bernie-sedästä jälkeenpäin vain hyvää sanottavaa. De mortuis nihil nisi bene. Eivät pitäneet sitä vakavana uhkana, ehkä vähän väpelönä.

ellauri185.html on line 203: 10.3.2022 klo 8.48 - Kikan Profiili: Luonnollista. Jos on viel jotain sanottavaa
ellauri185.html on line 206: 10.3.2022 klo 8.49 - Kikan Profiili: Mulla ei oo ollu ikinä mitään sanottavaa. Pelkkää sanomista
ellauri206.html on line 222: Sen jälkeen nojasimme Samin kanssa selkää laituriin, polvia myöden (sic) vedessä, vierekkäin, ja tyttö runkkasi kullejamme keskittyneeseen tasatahtiin, hiukan kumartuneena, mielestäni hivenen liian hitaasti mutta Luojan kiitos lujaa puristaen, ja minä kallistin pään taakse, pidin silmät auki ja näin taivaan tähtimäärän, elokuun Linnunradan, ja tiesin että siellä oli satoja miljardeja tähtiä, eikä minulla ollut toivomusta yhdellekään. Paitsi se, etten tahtonut ikinä luopua mistään meille tarjoutuvasta ilosta kuten tämä, ja se, että toivottavasti kukaan muukaan ei lakkaisi niitä tarjoilemasta. Samin kyllästyttyä ohjasin viileän kullini tytön suun lämpöön. Ei sillä ollut siihen mitään vastaan pantavaa eikä juuri sanottavaakaan.
ellauri240.html on line 393: Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Eikö oman maamme kirjailijoiden tuotannosta löytynyt mitään tärkeää sanottavaa maamme nuorille? Kristina
ellauri243.html on line 667: Pahrumpassa asui joku libertariaani joka on onnexi jo kuollut keuhkoemboliaan.

Libertarian Party (LP) on poliittinen puolue Yhdysvalloissa, aika lailla Liike Nytin tapainen, joka edistää kansalaisvapauksia, interventiokyvyttömyyttä, laissez-faire -kapitalismia sekä hallituksen koon ja laajuuden rajoittamista. Puolue syntyi elokuussa 1971 tapaamisissa David F. Nolanin kotona Westminsterissä, Coloradossa, ja se perustettiin virallisesti 11. joulukuuta 1971 Colorado Springsissä, Coloradossa. Juhlien järjestäjät saivat inspiraatiota itävaltalaisen koulukunnan töistä ja ideoista, varsinkin ekonomisti Murray Rothbard. Rothbard väitti, että kaikki "yritysvaltion monopolijärjestelmän" tarjoamat palvelut voitaisiin tarjota tehokkaammin yksityisen sektorin toimesta ja kirjoitti, että valtio on "ryöstöorganisaatio, joka on systematisoitu ja kirjattu laajalle". Hänen suojelijansa Hans Herman Hopen mukaan ilman Rotberttiä ei olisi sanottavaa anarkokapitalistiliikettä. Hans-Hermann Hoppe ( / ˈh ɒ p ə / ; saksaksi: [ˈhɔpə] ; syntynyt 2. syyskuuta 1949) on saksalais-amerikkalainen itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijä , filosofi ja poliittinen teoreetikko. Hän on taloustieteen emeritusprofessori Nevadan yliopistossa Pahrumpassa (UNLV), Ludwig von Mises Instituten vanhustutkija sekä Property and Freedom Societyn perustaja ja puheenjohtaja. Hoppe on Kristina tädin ikätoveri. Hoppe on väkevästi antidemokraattinen. Sen kaveri Lew Rockwell on vahvasti Ukrainan sodan vastainen.
ellauri246.html on line 71: Sachs jatkoi yksineloaan vaatimattomassa pienessä asunnossaan, joka oli Tukholman juutalaisen seurakunnan omistuksessa. Hän kärsi masennuksesta ja koki useita hermoromahduksia. Juutalaisten joukkotuho toisessa maailmansodassa oli toistuva aihe hänen tuotannossaan. Hänen runokokoelmansa O die Schornsteine (1967) (Oh savupiiput) alkoi sitaatilla Jobin kirjasta ja kuvasi juutalaista kansaa, joka leijailee savuna keskitysleirien savupiipuista matkalla länteen vapauteen kuin Andrei, eli elämästä kuolemaan. Arabien joukkotuhosta 1967 sodassa nobelisteilla ei ollut kuin hyvää sanottavaa.
ellauri285.html on line 439: Ernon Finlandia-voittajan toinen osa 'Yksinäisyys' sisältää esseet Eino Leinosta, Vasili Šukšinista, Pentti Linkolasta ja Pentti Haanpäästä. Yhteistä näille neljälle hyvin erilaiselle kirjailijalle on tinkimättömyys itseään ja sanottavaansa kohtaan, pyrkimys kuvata maailma niin hyvin kuin ikinä ja pysyä rehellisenä näkemälleen. Usein yksinäisyyden, muttei sentään julkisuuden hinnalla. Ja silti, rakkaat lukijat, voin kuvitella Paasilinnan ajatelleen, olkaa varovaisia, sillä “on paljon helpompaa kirjoittaa hyvin kuin oikein“. Epäilkää, kyseenalaistakaa! Pankaa sormenne joka erälle ja kysykää: miksi - tämä - on - näin? Näistä Leino ja Linkola on oikislaisia, Haanpää vielä Noitaympyrässä vasuri vaikka kelkka taisi kääntyä Kiinan matkalla, ja Shukshin kodikkaita tuhnuja Suomi-filmityyppisiä leffoja ohjannut neuvostolainen elokuvaohjaaja. Entä Ernu ize? Joku mustanvihreä. Naipaul oli, vaikka 2. polven mamu, tunnettu kolonialismin puolustaja ja rasisti. Tyypillinen rasisti on ikääntynyt maalaisäijä tai vähän koulutettu nuori juippi. Patti lähti liikenteeseen juippina ja päätyi maailaisäijäxi. Franz Fanon, josta on paasattu mm. albumissa 96 joutui neekerinä Patin hampaisiin. Fanonin mielestä neekerien vihailu ja ihailu molemmat johtuvat niiden valtavista ruskeista vällykäärmeistä. Mean black snake sneaking in my back door, laulavat ne izekin. Patin mittausten mukaan kuukerin nelli on ihan samanmittainen kuin valkoisen ja tuntuukin naisten mukaan samalta. Mixikä se sitten kiertää sitä kuin kissa kuumaa puuroa?
ellauri334.html on line 113: Uncharted ei kuitenkaan ole huono elokuva (sitä ei saa mainoxessa sanoa), mutta se on niin mitäänsanomaton sellainen, että siitä on hyvin vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. Muttei auta, on vaan työnnettävä, maxoivat runsaasti maxalaatikkoa. Sankarit ovat puisevia ja pahiskaarti Banderas ja Täti Gabrielle ovat unohdettavia. Hahmoihin on miltei mahdoton kiintyä. Yhdestäkään taistelusta tai takaa-ajosta on vaikea innostua. Ukrainan sotakin on jännempi.
ellauri345.html on line 422: Mutta tämä ei ole ainoa tapa, jolla sanaton halu voidaan tunnistaa; Heidän elämänsä näyttää myös toivottomalta, kun moraalimääräysten valo osuu heihin. Mutta vain täydellinen kiinnostuksen puute tätä runoutta kohtaan näyttää sallineen kriitikon nähdä sen. Niinpä Julian Schmidtin kodikkaalle mielelle jätettiin kysymys, joka olisi ensimmäinen kysymys, joka tulee ennakkoluulottoman mieleen, kun hän kohtaa tapahtuvan. "Ei olisi ollut mitään sanottavaa sitä vastaan, jos intohimo olisi ollut vahvempi kuin omatunto, mutta kuinka ymmärtää tämä omantunnon vaientaminen?" "Ottilie syyllistyy syyllisyyteen, hän kokee sen myöhemmin hyvin syvästi, syvemmin kuin on tarpeen; mutta miten hän ei tunne sitä aiemmin? ... Miten on mahdollista, että niin hyvin luotu ja hyvin koulutettu sielu kuin Ottilie ei koe, että tapa, jolla hän käyttäytyy Eduardia kohtaan, tekee vääryyttä hänen hyväntekijäänsä Charlottelle?" Ei mitään tietoa asian sisimistä yhteyksistä!
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri350.html on line 829: Opettele olemaan entistä avoimempi ja osoittamaan tunteesi - myös syytöxet. Taiteilija Iivana Nyhtänköljä, mitä teillä on sanottavaa puolustuxexenne näiden syytteiden johdosta? Mä tiedän kyllä mistä tytöt tykkää. Kun kehuu hieman niin sydän heillä sykkää, juu, juu, sydän heillä sykkää, juu sydän heillä sykkää. Voit kehua toisen ajatuxia, ulkonäköä, asenteita, määrätietoisuutta hänen panoxessaan eroottisissa leikeissä. Tekeex kutaa? Oonxmä paras? En ehkä näytä sitä tarpeexi usein, mutta sinä merkizet minulle paljon. Halusin vaan sanoa, etä minusta on ihana kun sivelet minun selkääni. Se neito vielä jälkeenpäin mua kiitti, juu, juu, jälkeenpäin mua kiitti, juu, jälkeenpäin mua kiitti. Nyt herra tuomari syytöxet jo riitti. Mä seison täällä syytettynä suotta. On neitojen kanssa oltu sata vuotta, juu, juu on oltu sata vuotta, on oltu sata vuotta.
ellauri351.html on line 178: Olen antanut mitä suurimman osoituksen tämän hienon kirjan monista rikkauksista. Minulle jäi vain yksi palapeli. Britton kertoo paljon Darwin-miehestä tässä kirjassa, mutta hyvin vähän darwinismin vaikutuksista psykoanalyysiin. Yhdessä vaiheessa hän valittaa, että Darwinin evoluutioteorian radikalismi on tuskin läpäissyt koulutettuja mielipiteitä. Luulen, että hän on väärässä tässä, mutta entä darwinilaiset psykoanalyysimallit: Bowlbyn, ennen kaikkea, mutta myös nykyaikaisempi versio kiintymysteoriasta, jonka tässä maassa julkaisivat Peter Fonagy, Anthony Bateman ja Mary Target sekä Yhdysvalloissa sellaiset henkilöt. kuin Allan Schore? Neuropsykoanalyysi on täysin darwinistinen näkökulma. Olisi hyvä saada Brittonin mielipide näistä malleista, ei vähiten siksi, että ne kiinnostavat niin monia hänen kiinnostuksen kohteitaan. Sama ajatus minulla oli neurotieteistä, Brittonin arvostaman alan suhteen. Neurotiede käyttää aivojen rakenteita tarkastellessaan täysin darwinistista viitekehystä: tyvihermot, jotka muodostavat matelijakompleksin, kehittyivät ensimmäisinä; myöhemmin tuli limbinen järjestelmä, useimpien emotionaalisten reaktioiden istuin; lopulta kehittyi neokortex, josta me ihmiset saamme niin monia kognitiivisia etujamme. Nämä rakenteet, joita löytyy myös muista kuin ihmiseläimistä eri suhteissa, muodostavat nyt perustan suurelle osalle neurotieteellistä teoriaa. Eikö psykoanalyysillä ole heistä mitään sanottavaa? Exnää ole just noi se, minä ja superminä?
ellauri365.html on line 316: Johtajuus on muutakin kuin vain käskyjen antamista ja ihmisten johtamista; kyse on johtamiesi palvelujen käytöstä. Raamatulla on paljon sanottavaa tästä aiheesta, ja se tarjoaa ajatonta viisautta siitä, kuinka tulla paitsi johtajaksi myös palvelujohtajaksi. Joten mitä Raamattu kertoo meille palvelujohtajuudesta? Sukellaan sisään! Ei välitetä pepun hajusta!
ellauri390.html on line 199: Ukrainalaisilla on vain hyvää sanottavaa Vsevolodista, onhan hän Kiovan poikia. Krestovsky tuli vanhasta puolalaisesta aatelista (szlachta 'lahtari'), jonka juuret ovat nyky-Ukrainassa.
xxx/ellauri013.html on line 364: Käsi tuli ulos lahkeesta ja pää sepaluksesta. Mutta olihan se sentään kehitysoppia. Marxista ei Pertillä ole kuin pahaa sanottavaa, sille se ei omista edes yhtään hyvää läppää. Sorrosta ja köyhälistöstä, tehdastyöstä tai vieraantumisesta ei halaistua sanaa. Ei kiinnosta kermapersettä.
xxx/ellauri027.html on line 524: Saarinen ei kasvata klooneja tai opetuslapsia. Tähän ei nyt lasketa Pekka Himasta. (Shh! Shh!) Samasta syystä kuin ei Sokrateskaan: sillä ei ole mitään erityistä sanottavaa, ei mitään uutta viestiä, se tarjoo samaa armottoman vanhaa self-helppiä.
xxx/ellauri076.html on line 474: Jukka Petäjä moittii kirjailijakolleegaa että se sanoo tolla lailla "aikanaan" vaikka puhuu olleista ja menneistä. Jukan mielestä pitäis sanoa "aikoinaan" siinä yhteydessä ja "aikanaan" vaan kun on puhe tulevaisuudesta. Se taitaa ollakin Wallun (ja etenkin Wallun äidin) virkaveljiä. Kielipoliisi. Tukari. No jos ei ole yhtään muuta sanottavaa, niin sanoo sitten tän. Tarkkaan ottaen 'aikanaan tarkoittaa 'sen omana aikana', ja aikoinaan' suunnilleen 'niinä aikoina kun oli'. Aikoinaan siis on menneen ajan adverbi, mutta aikanaan on neutraali. Kukin voi olla oikeassa aikanaan, ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Paizi Petäjä. Se on aina väärässä.
xxx/ellauri084.html on line 358: PST pistää silmään noissa myyttisissä pareissa että samalla äijällä voi olla useitakin eri hoitoja mutta aika vähän on toisin päin. Tääkin on kädellisten tavallista toimintaa, maan tapa ikäänkuin. Ja johtuu tietysti lisääntymispanosten epätasaisesta jaosta. Mistä pelimiehen tiedemieskolleegalla oli paljon ja painavaa sanottavaa, ks. Harry Potter-pelintekijän #metoo-video. Lajinomaista dimorfismia my foot.
xxx/ellauri087.html on line 323: Moorellakaan ei ollut sille mitään sanottavaa, mutta matemaatikko Hardyn kanssa se tuli juttuun. Hardyn periaate sanoo että geenijakaumat on stabiileja ellei ympäristö vaikuta. Lawrence oli varmaan jotain kolmikymppinen kansakoulunopettaja ja Hardy sitä 7v vanhempi kiltinoloinen kaveri jonka vanhemmat oli olleet seminaarinkäyneitä opettajia. Hardykin oli "apostoli". Sen ainoa romanssi oli sen tuttavuus Ramanujanin kaa, sen joka kuolinvuoteella piti Hardyn ehdottamaa tyhmää kokonaislukua kiinnostavana. Masentuneena vanhuxena se kirjoitti Matematiikan apologian. Russell kirjoitti Principia Mathematican 1910, jonka nimen se otti Mooren Principia Ethicasta 1903, joka puolestaan apinoi Newtonin (Philosophiae naturalis) Principia Mathematicaa 1687, jonka esikuva oli Eukleideen Stoikheia 300 BC. Aika nenäkästä porukkaa.
xxx/ellauri128.html on line 330: Olisi paljon sanottavaa ellet koko ajan keskeyttäisi silmillä.Chistopher MorleyMFUCK!
xxx/ellauri174.html on line 477: Akulla on sanottavaa aforistiikasta kuin Hannu Karpolla. Ize se ei ole juuri lyhyen muodon mestari, enempi toisto tyylikeinona:
xxx/ellauri175.html on line 399: - Hyvin ! mutta – sen voisi sanoa ääneen, rakas herra Thomas”, huudahti neiti Alicia Clary. Tämä ei loukkaa minua. "Mutta", hän jatkoi ja valaisi sanojaan hymyllään ja naisellisella uhkauksella sormellaan, "minullakin on jotain sanottavaa lordi Ewaldille - enkä ole pahoillani, että hän tuli. ― Kyllä, kyllä, minullekin on tullut ideoita siitä, mitä ympärilläni on tapahtunut kolmen viikon ajan! ”Vihdoinkin minulla on jotain sydämelläni! – Annoit minut ymmärtämään tänään hyvin yllättävällä sanalla, en tiedä mitä absurdia arvoitusta…
xxx/ellauri175.html on line 421: "Kyllä", hän sanoi hieman hämmentyneellä äänellä, jossa katkera ja melkein pilkkaava sävy värähteli; mutta tule, Alicia, mitä sinulla on sanottavaa minulle?
xxx/ellauri177.html on line 298: Hän pysyi hiljaa, hyvin onnetonna kun ei löytänyt enää mitään uutta sanottavaa sanoaxeen hänelle rakastavansa häntä. Hän katseli hitaasti hänen ruusuisia kasvojaan, jotka antoivat itsensä mennä kuin unessa; silmäluomissa oli herkku elävää silkkiä; suu teki suloisen rypyn, märkä hymystä; otsa oli suht puhdas, hukkui kultaiseen viivaan hiusrajassa. Ja hän olisi halunnut antaa koko olemuksensa sanalle, jonka hän tunsi huulillaan, ilman, että olisi voinut lausua sitä. Sitten hän kumartui jälleen, hän näytti etsivän hienoa paikkaa niille kasvoille, jonka hän asettaisi ylimmän sanan. Sitten hän ei sanonut mitään, hänellä oli vain lyhyt hengitys. Hän suuteli Albinen huulia. - Albina, rakastan sinua! - Rakastan sinua Serge! Ja he pysähtyivät vapisten tästä ensimmäisestä suudelmasta. Hiän oli avannut silmänsä hyvin leveäksi. Hän pystyi työntämään suullaan hieman eteenpäin. Molemmat katsoivat toisiaan punastumatta. Jotain voimakasta, suvereenia hyökkäsi heihin; se oli kuin kauan odotettu tapaaminen, jossa he näkivät toisensa jälleen aikuisina, toisilleen tehtyinä, ikuisesti sidoksissa. He hämmästyivät hetken, nostivat katseensa lehtien uskonnolliseen holviin, näyttivät kyseenalaistavan puiden rauhallisia ihmisiä löytääkseen suudelmansa kaiun. Mutta metsän seesteisen omahyväisyyden edessä heillä oli rankaisemattomien rakastajien iloisuus, pitkäkestoinen, kaikuva iloisuus, joka oli täynnä heidän hellyytensä vuolaspuheista kutinaa.
xxx/ellauri177.html on line 388: Sergellä ei ollut puusta kuin hyvää sanottavaa. Albiino vaikutti hermolta. Eikai tuo puu vaan naura mulle? - Piiloillaan, piiloudutaan, hän toisti rukoilevalla äänellä. Ja hänestä tuli ihan ruusuinen. Se oli orastava vaatimattomuus, häpeä, joka otti hänet kuin paha, joka värjäsi hänen ihonsa reheyden, jossa siihen asti ei ollut esiintynyt verisairautta. Serge oli peloissaan nähdessään hänet niin ruusuisena, hänen poskensa hämmentyneenä, hänen silmänsä täynnä kyyneleitä. Hän halusi ottaa hiänet uudestaan, rauhoittaa hiäntä hyväilemällä; mutta hiän astui sivuun ja antoi hänelle merkin epätoivoisella eleellä, etteivät he olleet enää yksin (siis kaxin).
xxx/ellauri177.html on line 661: Kulta nousi jälleen ja virtasi hänen sormiensa läpi. Hän oli astumassa kultakylpyyn. Hän kantoi pois pyhät astiat kotikuntansa tarpeisiin, johtaen tietä, maksaen kansalleen maljan palasilla, joita hän väänsi sormiensa välissä pienellä vaivalla. Hän levitti alttarin verhot kultakankaasta hääsänkynsä päälle. Jalokiviksi hän antoi vaimolleen kultaiset sydämet, kultaiset rukoukset, kultaiset ristit, jotka ripustettiin Neitsyen ja pyhien kaulaan. Itse kirkko, jos hän nostaisi sen yhden tarinan, voisi toimia heidän palatsinaan. Jumalalla ei olisi mitään sanottavaa, koska hän salli rakastaa. Sitä paitsi, mitä väliä Jumalalla oli hänelle! Eikö väkijoukko suuteli, sillä hetkellä hän, joka oli Jumala kultaisilla jaloillaan ja joka teki ihmeitä. Isä Mouret nousi seisomaan. Hän teki tuon Jeanbernatin laajan eleen, tuon kieltämisen eleen, joka kattaa koko horisontin. "Ei ole mitään, ei mitään, ei mitään", hän sanoi. Jumalaa ei ole olemassa. Albine viehättävine pilluineen sensijaan on, ainaskin vielä toistaisexi.
xxx/ellauri178.html on line 117: Pilin "Stanfordin" Helenistä tulee mieleen se yx kermaperse kämppäkaveri tyttö Stanfordista jonka nimi on jo unohtunut. Sekin kehuskeli upeilla muistoilla, ökypurjeveneillä ym ym. Se oli mua vanhempi. Olisin mä sitä mielellään toistamiseen rotkauttanut mut ei se antanut. "Viime vuoden kahdesta merkityxettömästä yhdynnästä ei ole mitään sanottavaa; hän vain nauraisi jos kertoisin ketä hänen kilpailijansa olivat olleet."
xxx/ellauri230.html on line 124: British Museumin kuraattorilla oli tämä sanottavaa oudosta vedosta:
xxx/ellauri231.html on line 373: Ivan Bunin melkein kvalifioituu 21.10. syntyneexi julkkixexi, sillä se syntyin 22.10., jolloin juuri juhlitaan Prof. Dr. L.H. Carlsonin (Emer.) 70-vuotispäiviä. Ruåzin dynamiittikomitealla on seuraavaa sanottavaa Ivanin puolesta:
xxx/ellauri252.html on line 60: Saarisen Punk-akatemia, Pirkkala 1980 lyttää epäviisaasti Saarikosken keväällä 1980 ilmestyneen proosateoksen nimeltä ’Asiaa tai ei’. Osuvampi otsikko sille olisi ’Kirjoitan kirjan, olipa asiaa tai ei’. Saarikosken kirja on pohjanoteeraus. Se on pohjanoteeraus, koska miehellä ei ole mitään sanottavaa. Saman voi valitettavasti sanoa in retrospect E.Saarisen elämäntyöstä. Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla vuonna 1983 kylmä koskenkorva ampui kuumat veret Saarikosken molemmista päistä. Pushkinin sanoin: Loin hengen työllä itselleni muistopylvään. Monumentum exegi aere perennius.
xxx/ellauri259.html on line 184: Koria lukiessa alkaa miettiä, mitä kannattaa olla lutki ja nokkela sananrieskan kääntäjä kun ei oikeasti ole mitään sanottavaa paizi hapantelua. No kannattaa ja kannattaa, eihän tää muutenkaan ole muuta kuin ajankulua, ja Karin koriin se tuotti navakasti pätäkkää.
xxx/ellauri289.html on line 340: Kuuntele, mitä käyttäjilläsi on sanottavaa hämähäkinverkostasi.
xxx/ellauri356.html on line 660: Mitä tulee eurooppalaiseen identiteettiin, tämä runollinen muisto muistuttaa, että nykyisestä kyvyttömyydestämme ja menneistä tai nykyisistä rikoksistamme huolimatta olemme sivilisaatio, kenties ainoa, jossa identiteetti ei ole kultti, vaan iso kysymysmerkki. Olemme parhaita, oikeastaan olemme ainoita hyvixiä! Ja jossa tällainen ilta on mahdollinen, jossa runous kohtaa nihilismin ja transsendenssin, "vähiten pahimman" politiikan ja pyhän barbaarisuuden. Kun twiitit, sosiaaliset verkostot tai itse ahdistus eivät merkitse sinulle mitään, kun sinulla ei ole enää mitään sanottavaa – etsi "suuria ääniä": runoja, romaaneja, teattereita, elokuvateattereita, konsertteja. Lue mun plokia. Minä kyllä ​​pidän sinusta. Ja kuulen paremmin Davidin ja Souadin hauraan vapinan.
65