Libertarian Party (LP) on poliittinen puolue Yhdysvalloissa, aika lailla Liike Nytin tapainen, joka edistää kansalaisvapauksia, interventiokyvyttömyyttä, laissez-faire -kapitalismia sekä hallituksen koon ja laajuuden rajoittamista. Puolue syntyi elokuussa 1971 tapaamisissa David F. Nolanin kotona Westminsterissä, Coloradossa, ja se perustettiin virallisesti 11. joulukuuta 1971 Colorado Springsissä, Coloradossa. Juhlien järjestäjät saivat inspiraatiota itävaltalaisen koulukunnan töistä ja ideoista, varsinkin ekonomisti Murray Rothbard. Rothbard väitti, että kaikki "yritysvaltion monopolijärjestelmän" tarjoamat palvelut voitaisiin tarjota tehokkaammin yksityisen sektorin toimesta ja kirjoitti, että valtio on "ryöstöorganisaatio, joka on systematisoitu ja kirjattu laajalle". Hänen suojelijansa Hans Herman Hopen mukaan ilman Rotberttiä ei olisi sanottavaa anarkokapitalistiliikettä. Hans-Hermann Hoppe ( / ˈh ɒ p ə / ; saksaksi: [ˈhɔpə] ; syntynyt 2. syyskuuta 1949) on saksalais-amerikkalainen itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijä , filosofi ja poliittinen teoreetikko. Hän on taloustieteen emeritusprofessori Nevadan yliopistossa Pahrumpassa (UNLV), Ludwig von Mises Instituten vanhustutkija sekä Property and Freedom Societyn perustaja ja puheenjohtaja. Hoppe on Kristina tädin ikätoveri. Hoppe on väkevästi antidemokraattinen. Sen kaveri Lew Rockwell on vahvasti Ukrainan sodan vastainen.
ellauri246.html on line 71: Sachs jatkoi yksineloaan vaatimattomassa pienessä asunnossaan, joka oli Tukholman juutalaisen seurakunnan omistuksessa. Hän kärsi masennuksesta ja koki useita hermoromahduksia. Juutalaisten joukkotuho toisessa maailmansodassa oli toistuva aihe hänen tuotannossaan. Hänen runokokoelmansa O die Schornsteine (1967) (Oh savupiiput) alkoi sitaatilla Jobin kirjasta ja kuvasi juutalaista kansaa, joka leijailee savuna keskitysleirien savupiipuista matkalla länteen vapauteen kuin Andrei, eli elämästä kuolemaan. Arabien joukkotuhosta 1967 sodassa nobelisteilla ei ollut kuin hyvää sanottavaa.
ellauri246.html on line 541: On sanottava, että venäläisten ulkomaisten edustajien keskuudessa Brodski ei ole kaikki, on jotain lahjakkaitakin runoilijoita joiden joukossa on oikeita ympärileikattuja juutalaisia. Nimittäin Naum Korzhavin, Yuri TugaNovsky, Bakarhyt Kenegeev, Dmitry Basyshev, Lev Losev. Niistä, kuten metropoli runoilijoiden keskuudessa on realistit, modernistit, postmodernistit. Työskentelyssä suurin paikka vie talon arkkityyppejä luopuneesta kotimaasta. Esimerkiksi Nauma Korzhavin kirja nimeltä "kirje Moskovaan". Runko tunnustaa, että hän kirjoittaa ei länsi-lukijalle, ei ulkomaille. Hän on ajatuksia ja tunteita entisessä kotimaassaan ja kaikki, jotka luo vuosia maastamuuttona, näkee kirjeenä venäläiselle lukijalle, toivoo, että hänen tekstinsä tarvitaan jotain, he auttavat selviytymään ja muodostamaan.
ellauri247.html on line 252: Hänen astuessa huoneeseeni en ainoastaan hämmästynyt hänen kauneutensa johdosta, vaan hänestä tuoksusi sellainen viattomuus ja viehättävyys, että tunsin paikalla sydämeni valloitetuksi. Hänen lähdettyään Scipio kertoi häntä sanottavan yhtä älykkääksi kuin kauniiksikin, ja että koko seudulla sitä pidettäisiin onnen poikana, joka saisi hänet omakseen. "Minä, minä tahdon hänet omakseni", huudahdin silloin, "jos hän vaan suostuu. Minä aion naida häntä sinun välitykselläsi, jollei joku ole vaan jo hänen "sydämessään" pistäytynyt." Etc. etc. etc.
ellauri279.html on line 346: Kirjassaan Puskipa Pushkinkin kerran vasikkaa tamme fan (suom. 1976) Solženitsyn kertoo, että hänen kirjoittamisensa tärkein vaikutin oli tuoda esiin ojennustyöleirien asukkien kurja asema. Sensuurin välttääkseen hän puki sanottavansa romaaneiksi. Hyvin toimi tämä salajuoni. Solženitsyn itse piti pääteoksenaan vuosina 1983–1991 julkaistua romaanisarjaa Krasnoje koleso, joka kuvaa Venäjän keisarikunnan ajautumista vuoden 1917 vallankumoukseen ja sen seurauksia. Sarjan osat (eli solmut, uzly) ovat Avgust 1914, Oktjabr 1916, Mart 1917 ja Aprel 1917. Näistä toisen kirjan ensimmäinen osa on suomennettu nimellä Punainen pyörä. Toinen solmu: Lokakuu 16 (Tammi 1985). Ne ovat huisin tylsiä, neuvostovastaisia eivätkä tuo kuvaan mitään uutta. (Tän voi varmuudella sanoa näin lukematta sight unseen.)
ellauri285.html on line 439: Ernon Finlandia-voittajan toinen osa 'Yksinäisyys' sisältää esseet Eino Leinosta, Vasili Šukšinista, Pentti Linkolasta ja Pentti Haanpäästä. Yhteistä näille neljälle hyvin erilaiselle kirjailijalle on tinkimättömyys itseään ja sanottavaansa kohtaan, pyrkimys kuvata maailma niin hyvin kuin ikinä ja pysyä rehellisenä näkemälleen. Usein yksinäisyyden, muttei sentään julkisuuden hinnalla. Ja silti, rakkaat lukijat, voin kuvitella Paasilinnan ajatelleen, olkaa varovaisia, sillä “on paljon helpompaa kirjoittaa hyvin kuin oikein“. Epäilkää, kyseenalaistakaa! Pankaa sormenne joka erälle ja kysykää: miksi - tämä - on - näin? Näistä Leino ja Linkola on oikislaisia, Haanpää vielä Noitaympyrässä vasuri vaikka kelkka taisi kääntyä Kiinan matkalla, ja Shukshin kodikkaita tuhnuja Suomi-filmityyppisiä leffoja ohjannut neuvostolainen elokuvaohjaaja. Entä Ernu ize? Joku mustanvihreä. Naipaul oli, vaikka 2. polven mamu, tunnettu kolonialismin puolustaja ja rasisti. Tyypillinen rasisti on ikääntynyt maalaisäijä tai vähän koulutettu nuori juippi. Patti lähti liikenteeseen juippina ja päätyi maailaisäijäxi. Franz Fanon, josta on paasattu mm. albumissa 96 joutui neekerinä Patin hampaisiin. Fanonin mielestä neekerien vihailu ja ihailu molemmat johtuvat niiden valtavista ruskeista vällykäärmeistä. Mean black snake sneaking in my back door, laulavat ne izekin. Patin mittausten mukaan kuukerin nelli on ihan samanmittainen kuin valkoisen ja tuntuukin naisten mukaan samalta. Mixikä se sitten kiertää sitä kuin kissa kuumaa puuroa?
ellauri310.html on line 563: vetää samaa pitkää trokeeta kuin nää paasauxet, se on sen ansioxi sanottava, ei
ellauri315.html on line 189: Olette kuulleet sanottavan: Rauha tulee taas olemaan uusien riitojen aihe. Se olisi pahinta. Mutta onko se välttämätöntä? Jos venäläiset tahtovat ajatella asiallisesti, heidän on myönnettävä, että Itä-Karjala kuuluu kansallisesti Suomeen. Sen sanoi O. V Kuusinenkin näin: »Suomi on Iiitettävä Itä-Karjalaan, johon se kuuluu." Me vain sanomme saman asian toisin päin: Itä-Karjala on liitettävä Suomeen, johon se kuuluu. Hetki vain ja maali on saavutettu, maali josta historia kertoo ja joka turvaa sukupolvien työn. Ja on jo aika näittenkin seutujen ihmisten saada vapaus.
ellauri315.html on line 193: Olette kuulleet sanottavan: olisi tultu toimeen ilman lisäalueita. Ei siitä toki olekaan kysymys. Vaan kysymys on siitä, miten voisimme säilyttää pienen maamme vapaana. Entisissä olosuhteissa se ei olisi kauankaan onnistunut.
ellauri317.html on line 460: Cheka tuli tunnetuksi joukkoteloituksista, jotka suoritettiin erityisesti punaisen terrorin ja Venäjän sisällissodan aikana. Cheka ryhtyi rajuihin toimiin, kymmeniä tuhansia poliittisia vastustajia ja sabotöörejä ammuttiin ilman oikeudenkäyntiä vankiloiden kellareissa ja julkisilla paikoilla. Dzeržinski sanoi: "Edustamme järjestäytynyttä terroria - tämä on sanottava erittäin selvästi." Vuonna 1922, sisällissodan lopussa, Cheka hajotettiin ja organisoitiin uudelleen valtion poliittiseksi osastoksi.
ellauri330.html on line 473: On sanottava, että Kropotkin (joka kirjoitti artikkelin "Anarkismista" Encyclopaedia Britannicaan) onnistui suurelta osin luomaan tämän anarkistisen perinteen, joka niputti yhteen kaikki valtiota vastustavat mistä tahansa näkökulmasta katsottuna. Se on vaikuttanut anarkismiin siitä lähtien. Useimmat nykyajan anarkistit eivät perustele anarkismiaan sillä, että he haluaisivat lakkauttaa valtion, koska se on luokkasorron väline ja yksityisomaisuuden ja kapitalistisen riiston puolustaja, vaan sillä perusteella, että "yksilöllä on oikeus olla rajoittumaton ja tehdä tarpeensa minne tahtoo" ilman mitään ulkopuolista auktoriteettia. Katsokaa kirjakaupoissa erilaisia ​​anarkismin antologioita ja huomaatte, että sosialistinen elementti on kutistunut selväksi vähemmistön näkökulmaksi.
ellauri334.html on line 113: Uncharted ei kuitenkaan ole huono elokuva (sitä ei saa mainoxessa sanoa), mutta se on niin mitäänsanomaton sellainen, että siitä on hyvin vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa. Muttei auta, on vaan työnnettävä, maxoivat runsaasti maxalaatikkoa. Sankarit ovat puisevia ja pahiskaarti Banderas ja Täti Gabrielle ovat unohdettavia. Hahmoihin on miltei mahdoton kiintyä. Yhdestäkään taistelusta tai takaa-ajosta on vaikea innostua. Ukrainan sotakin on jännempi.
ellauri336.html on line 45: Niinkuin nyt tää Chinuch, josta Unorthodoxilla oli paljon pahaa sanottavana, vähän täntyyppistä:
ellauri342.html on line 168: Kun tämä Védènen juonentekijä astui palatsin huoneeseen, Pyhän Isän oli vaikea tunnistaa häntä, koska hän oli kasvanut ja saanut niin paljon ruumista. On myös sanottava, että hyvä paavi oli omalta osaltaan tullut vanhaksi ja ettei hän nähnyt hyvin ilman laseja.

ellauri345.html on line 422: Mutta tämä ei ole ainoa tapa, jolla sanaton halu voidaan tunnistaa; Heidän elämänsä näyttää myös toivottomalta, kun moraalimääräysten valo osuu heihin. Mutta vain täydellinen kiinnostuksen puute tätä runoutta kohtaan näyttää sallineen kriitikon nähdä sen. Niinpä Julian Schmidtin kodikkaalle mielelle jätettiin kysymys, joka olisi ensimmäinen kysymys, joka tulee ennakkoluulottoman mieleen, kun hän kohtaa tapahtuvan. "Ei olisi ollut mitään sanottavaa sitä vastaan, jos intohimo olisi ollut vahvempi kuin omatunto, mutta kuinka ymmärtää tämä omantunnon vaientaminen?" "Ottilie syyllistyy syyllisyyteen, hän kokee sen myöhemmin hyvin syvästi, syvemmin kuin on tarpeen; mutta miten hän ei tunne sitä aiemmin? ... Miten on mahdollista, että niin hyvin luotu ja hyvin koulutettu sielu kuin Ottilie ei koe, että tapa, jolla hän käyttäytyy Eduardia kohtaan, tekee vääryyttä hänen hyväntekijäänsä Charlottelle?" Ei mitään tietoa asian sisimistä yhteyksistä!
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 612: Jotta sielumme voi kehittyä optimaalisesti ja henkemme voi ja voi ilmaista itseään luovasti ja mielihyvin (kehollamme), egomme on yksinkertaisesti sanottava: "Palvelen mielelläni sydänkenttääni (sieluani) ja auliisti ja iloisesti seuraan henkeäni (intuitioni, sisäinen ääni, sisäinen tunne)."
ellauri347.html on line 321: Itse asiassa, koska ihmiskunnan "todellinen luonto" on on vapaus, mikä tahansa näistä pakenemisista vapaudesta vieraannuttaa meidät itsestämme. Tässä on mitä Frommilla oli siitä sanottavana:
ellauri350.html on line 829: Opettele olemaan entistä avoimempi ja osoittamaan tunteesi - myös syytöxet. Taiteilija Iivana Nyhtänköljä, mitä teillä on sanottavaa puolustuxexenne näiden syytteiden johdosta? Mä tiedän kyllä mistä tytöt tykkää. Kun kehuu hieman niin sydän heillä sykkää, juu, juu, sydän heillä sykkää, juu sydän heillä sykkää. Voit kehua toisen ajatuxia, ulkonäköä, asenteita, määrätietoisuutta hänen panoxessaan eroottisissa leikeissä. Tekeex kutaa? Oonxmä paras? En ehkä näytä sitä tarpeexi usein, mutta sinä merkizet minulle paljon. Halusin vaan sanoa, etä minusta on ihana kun sivelet minun selkääni. Se neito vielä jälkeenpäin mua kiitti, juu, juu, jälkeenpäin mua kiitti, juu, jälkeenpäin mua kiitti. Nyt herra tuomari syytöxet jo riitti. Mä seison täällä syytettynä suotta. On neitojen kanssa oltu sata vuotta, juu, juu on oltu sata vuotta, on oltu sata vuotta.
ellauri351.html on line 178: Olen antanut mitä suurimman osoituksen tämän hienon kirjan monista rikkauksista. Minulle jäi vain yksi palapeli. Britton kertoo paljon Darwin-miehestä tässä kirjassa, mutta hyvin vähän darwinismin vaikutuksista psykoanalyysiin. Yhdessä vaiheessa hän valittaa, että Darwinin evoluutioteorian radikalismi on tuskin läpäissyt koulutettuja mielipiteitä. Luulen, että hän on väärässä tässä, mutta entä darwinilaiset psykoanalyysimallit: Bowlbyn, ennen kaikkea, mutta myös nykyaikaisempi versio kiintymysteoriasta, jonka tässä maassa julkaisivat Peter Fonagy, Anthony Bateman ja Mary Target sekä Yhdysvalloissa sellaiset henkilöt. kuin Allan Schore? Neuropsykoanalyysi on täysin darwinistinen näkökulma. Olisi hyvä saada Brittonin mielipide näistä malleista, ei vähiten siksi, että ne kiinnostavat niin monia hänen kiinnostuksen kohteitaan. Sama ajatus minulla oli neurotieteistä, Brittonin arvostaman alan suhteen. Neurotiede käyttää aivojen rakenteita tarkastellessaan täysin darwinistista viitekehystä: tyvihermot, jotka muodostavat matelijakompleksin, kehittyivät ensimmäisinä; myöhemmin tuli limbinen järjestelmä, useimpien emotionaalisten reaktioiden istuin; lopulta kehittyi neokortex, josta me ihmiset saamme niin monia kognitiivisia etujamme. Nämä rakenteet, joita löytyy myös muista kuin ihmiseläimistä eri suhteissa, muodostavat nyt perustan suurelle osalle neurotieteellistä teoriaa. Eikö psykoanalyysillä ole heistä mitään sanottavaa? Exnää ole just noi se, minä ja superminä?
ellauri351.html on line 239: Otetaan uuden oikeistolaisen J. D. Vancen vuoden 2016 muistelma Hillbilly Elegy, joka viittaa hänen Appalakkien köyhyydessä kokeman kroonisen stressin neurobiologisiin vaikutuksiin ja osoittaa, kuinka liberaali eliitti on hylännyt maaseudun valkoiset äänestäjät. Otetaan valitukset miehuuden surkastumisesta ja siittiöiden määrän laskusta. Kutsu sitä miksi haluat, mutta ydinidea on aina trauman muotoinen. Kerran olimme kokonaisia, mutta nyt emme ole; nyt kärsimme sairaudesta, jota meidän on vaikea ymmärtää tai nimetä. Silti tämä haava tarjoaa uuden identiteettimme, yhtä aikaa asian, joka antaa meille oikeuden puhua ja ainoan, joka meillä on sanottavana tehdessämme. Kirjaimellisuutensa takaa, että traumamme takaa sen, mitä uskomme olevan velkaa.
ellauri364.html on line 164: , yltiöpäisyys ja hurmahenkisyys sopivat jollakin tavoin paremmin yhteen ulkonaisen hoikkuuden ja hintelyyden, kuoppaisten poskien, syvälle painuneiden silmien ja tuijottavan katseen, kylmien, liian herkkien sormien jne. kanssa. On vaikeata kuvitella lihava marttyyria. Sama on sanottava idealistisesta hullusta ritarista Don Quixotesta ja hänen mahaan kiintyneestä ja maltillisesta aseenkantajastaan Sancho Panzasta. Molemmat tyypit ovat puhtaasti sielullisesti tyypillisiä kretschmertyyppejä, leptosomi ja pyknikko. Tälläisiä suosittuja luonnepareja on useita: Holmes ja Wazon, Majakka ja Sivuvaunu, Ohukainen ja Paxukainen, Asterix ja Obelix, Pekka ja Pätkä.
ellauri365.html on line 316: Johtajuus on muutakin kuin vain käskyjen antamista ja ihmisten johtamista; kyse on johtamiesi palvelujen käytöstä. Raamatulla on paljon sanottavaa tästä aiheesta, ja se tarjoaa ajatonta viisautta siitä, kuinka tulla paitsi johtajaksi myös palvelujohtajaksi. Joten mitä Raamattu kertoo meille palvelujohtajuudesta? Sukellaan sisään! Ei välitetä pepun hajusta!
ellauri368.html on line 146: Suomi on ylpeä metsänhoidostaan. Usein sitä kuulee sanottavan jopa maailman parhaaksi. Nykyään kuitenkin yhä useammin metsän kasvatuksen alkuvaiheen eli uudistusalan raivauksen, taimien istutuksen ja taimikonhoidon tekevät ulkomaalaiset, alipalkatut työntekijät –  usein ilman alan koulutusta. Ilmiö on yleistynyt viime vuosina. Ulkomaisen työvoiman riisto on levinnyt rakennuksilta ja ravintoloista Suomen metsiin.
ellauri369.html on line 114: Benjaminin nimipäivä on 20. joulukuuta, jolloin on myös Kerkon nimipäivä. Nimi on viime vuosikymmeninä huomattavasti yleistynyt, ja suurin osa Suomen Benjamineista on syntynyt vuoden 1980 jälkeen. Kerkkoja ei ole sanottavasti jälellä, tuskin edes Auli Hakulisen veljeä.
ellauri373.html on line 352: erityisen yllättävää, on sanottava , että niin läheiset
ellauri390.html on line 199: Ukrainalaisilla on vain hyvää sanottavaa Vsevolodista, onhan hän Kiovan poikia. Krestovsky tuli vanhasta puolalaisesta aatelista (szlachta 'lahtari'), jonka juuret ovat nyky-Ukrainassa.
xxx/ellauri013.html on line 364: Käsi tuli ulos lahkeesta ja pää sepaluksesta. Mutta olihan se sentään kehitysoppia. Marxista ei Pertillä ole kuin pahaa sanottavaa, sille se ei omista edes yhtään hyvää läppää. Sorrosta ja köyhälistöstä, tehdastyöstä tai vieraantumisesta ei halaistua sanaa. Ei kiinnosta kermapersettä.
xxx/ellauri013.html on line 1229: Conradin kunniax on sanottava, et Jimin tyhmä sankarointi ei senkään mielestä ollut ihan järkimiehen hommia. Hullu mikä hullu, on yhteenvetona. Hullun kello ei käy muiden kanssa tahdissa. Oikeasti nää kaikki apinat on hulluja, in corpore, mutta sitä ei saa sanoa, eikä voikaan, kun ei ole sitä kelloa.
xxx/ellauri027.html on line 370: Insinööri on soveltava fyysikko, soveltava teologi on diakoni, ja soveltava filosofi on izehoitojuontaja. Diakonissalaitoxen voisi annexoida Aalto-yliopistoon ja siirtää Eskin työsielunhoidon sinne. Sieltä se voisi saarnata mukavasta vuoteesta käsin kuin vanha David kuningas Pipsa kuumavesipullona yhtä vanhaxi kuin Aira Samulin. Kokoavasti on sanottava, että Niini kaikesta huolimatta on tästä juhlaporukasta ainoa, jolla on järki jotenkuten tallella. Sen tyyppipiirre on, et se ei koskaan sano mitään ennenkuin on vähän miettinyt. Kröhii vaikka vähän ensin jos on kiire vastata.
xxx/ellauri027.html on line 374: Kokoavasti on sanottava, että Niini kaikesta huolimatta on tästä juhlaporukasta ainoa, jolla on järki jotenkuten tallella. Sen tyyppipiirre on, et se ei koskaan sano mitään ennenkuin on vähän miettinyt. Kröhii vaikka vähän ensin jos on kiire vastata.
xxx/ellauri027.html on line 524: Saarinen ei kasvata klooneja tai opetuslapsia. Tähän ei nyt lasketa Pekka Himasta. (Shh! Shh!) Samasta syystä kuin ei Sokrateskaan: sillä ei ole mitään erityistä sanottavaa, ei mitään uutta viestiä, se tarjoo samaa armottoman vanhaa self-helppiä.
xxx/ellauri076.html on line 474: Jukka Petäjä moittii kirjailijakolleegaa että se sanoo tolla lailla "aikanaan" vaikka puhuu olleista ja menneistä. Jukan mielestä pitäis sanoa "aikoinaan" siinä yhteydessä ja "aikanaan" vaan kun on puhe tulevaisuudesta. Se taitaa ollakin Wallun (ja etenkin Wallun äidin) virkaveljiä. Kielipoliisi. Tukari. No jos ei ole yhtään muuta sanottavaa, niin sanoo sitten tän. Tarkkaan ottaen 'aikanaan tarkoittaa 'sen omana aikana', ja aikoinaan' suunnilleen 'niinä aikoina kun oli'. Aikoinaan siis on menneen ajan adverbi, mutta aikanaan on neutraali. Kukin voi olla oikeassa aikanaan, ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Paizi Petäjä. Se on aina väärässä.
xxx/ellauri084.html on line 358: PST pistää silmään noissa myyttisissä pareissa että samalla äijällä voi olla useitakin eri hoitoja mutta aika vähän on toisin päin. Tääkin on kädellisten tavallista toimintaa, maan tapa ikäänkuin. Ja johtuu tietysti lisääntymispanosten epätasaisesta jaosta. Mistä pelimiehen tiedemieskolleegalla oli paljon ja painavaa sanottavaa, ks. Harry Potter-pelintekijän #metoo-video. Lajinomaista dimorfismia my foot.
xxx/ellauri087.html on line 323: Moorellakaan ei ollut sille mitään sanottavaa, mutta matemaatikko Hardyn kanssa se tuli juttuun. Hardyn periaate sanoo että geenijakaumat on stabiileja ellei ympäristö vaikuta. Lawrence oli varmaan jotain kolmikymppinen kansakoulunopettaja ja Hardy sitä 7v vanhempi kiltinoloinen kaveri jonka vanhemmat oli olleet seminaarinkäyneitä opettajia. Hardykin oli "apostoli". Sen ainoa romanssi oli sen tuttavuus Ramanujanin kaa, sen joka kuolinvuoteella piti Hardyn ehdottamaa tyhmää kokonaislukua kiinnostavana. Masentuneena vanhuxena se kirjoitti Matematiikan apologian. Russell kirjoitti Principia Mathematican 1910, jonka nimen se otti Mooren Principia Ethicasta 1903, joka puolestaan apinoi Newtonin (Philosophiae naturalis) Principia Mathematicaa 1687, jonka esikuva oli Eukleideen Stoikheia 300 BC. Aika nenäkästä porukkaa.
xxx/ellauri120.html on line 280: Silläkin uhalla että vaikutan kiittämättömältä (mitä olenkin), on sanottava
xxx/ellauri128.html on line 330: Olisi paljon sanottavaa ellet koko ajan keskeyttäisi silmillä.Chistopher MorleyMFUCK!
xxx/ellauri154.html on line 290: Eräänä iltana kun mies oli menossa nukkumaan, särkynyt ruukku kutsui hänet luokseen ja sanoi että heidän oli juteltava. We gotta talk. Mies oli valmiina kuuntelemaan, ja hän kiinnitti huomiota siihen mitä ruukulla oli sanottavana.
xxx/ellauri154.html on line 294: Mies hymyili kuullessaan mitä ruukulla oli sanottavana. Mies kertoi, ettei koskaan ajattelut heittävänsä ruukkua pois, sillä ruukku oli hänelle todella hyödyllinen. ”Hyödyllinen?”, kysyi ruukku. Kuinka se voi muka olla hyödyllinen, jos mies menettää rahaa joka päivä sen vuoksi? Mitä muuta hyötyä muka on paizi raha? (Ruukku ruukku oisit kuunnellut mitä Rodin juuri huikkasi!)
xxx/ellauri174.html on line 268: Yksin he suunnittelevat koko projektinsa. Ne tarjoavat aluksi, kuin mitätön omena, tuntemattoman nautinnon vaikutelman - jo häpeällistä kuitenkin! ― ja tuo Mies syvällä sisimmässään vain suostuu sitoutumaan heikolla ja huolestuneella hymyllä ja etukäteen katumuksella. Kuinka uhmata itseään ehdottomasti - niin vähällä! ― näistä iloisista mutta inhottavista ystävistä, jotka ovat jokaiselle, yksi, jota ei saa tavata! Heidän protestinsa ja rukouksensa, ― niin hienovaraisia, niin taiteellisia, ettei heidän ammattiaan enää eroteta ― pakottavat hänet melkein... (ah! sanon melkein! ― kaikki on tässä sanassa, minulle!) ― s istumaan heidän kanssaan tässä pöydässä, jossa pian heidän pahan olemuksensa demoni pakottaa heidät, jos niin on sanottava, myös he maksamaan tälle miehelle vain myrkkyä. Siitä eteenpäin se on tehty: työ on alkanut: tauti kulkee kulkuaan. Vain Jumala voi pelastaa hänet. Ihmeen kautta.
xxx/ellauri174.html on line 294: Jos jotkut näyttävät ensi silmäyksellä kauniilta, vakuutan, että heidän kasvojensa tai heidän ruumiinsa on ehdottomasti tarjottava joitain surullisen kuuluisia, ala-arvoisia piirteitä, jotka vääristävät loput ja joihin heidän olemuksensa käännetään: elämä ja ylilyönnit vahvistavat pian näitä epämuodostumia. - Ja nyt on sanottava, että kun otetaan huomioon heidän sytyttämä intohimonsa, kun tämänkaltaisen intohimon on saatava aikaan nämä synkät seuraukset, se ei suinkaan johdu heidän harhaanjohtavasta kauneudesta heidän vahingollinen voimansa rakastajaansa kohtaan! mutta monet näistä vain vastenmielisistä piirteistä, jotka vain saavat tämän rakastajan sietämään sitä pientä tavanomaista kauneutta, jota he häpäisevät. Voiko ohikulkija haluta näille naisille tätä kauneutta: heidän rakastajaansa? ei koskaan.
xxx/ellauri174.html on line 477: Akulla on sanottavaa aforistiikasta kuin Hannu Karpolla. Ize se ei ole juuri lyhyen muodon mestari, enempi toisto tyylikeinona:
xxx/ellauri175.html on line 399: - Hyvin ! mutta – sen voisi sanoa ääneen, rakas herra Thomas”, huudahti neiti Alicia Clary. Tämä ei loukkaa minua. "Mutta", hän jatkoi ja valaisi sanojaan hymyllään ja naisellisella uhkauksella sormellaan, "minullakin on jotain sanottavaa lordi Ewaldille - enkä ole pahoillani, että hän tuli. ― Kyllä, kyllä, minullekin on tullut ideoita siitä, mitä ympärilläni on tapahtunut kolmen viikon ajan! ”Vihdoinkin minulla on jotain sydämelläni! – Annoit minut ymmärtämään tänään hyvin yllättävällä sanalla, en tiedä mitä absurdia arvoitusta…
xxx/ellauri175.html on line 421: "Kyllä", hän sanoi hieman hämmentyneellä äänellä, jossa katkera ja melkein pilkkaava sävy värähteli; mutta tule, Alicia, mitä sinulla on sanottavaa minulle?
xxx/ellauri175.html on line 447: "Rakas Alicia", hän sanoi, "se, mitä minulla on sinulle sanottavana, koostuu ilosta ja hiljaisuudesta, mutta muistetusta ilosta ja hiljaisuudesta, joka on ihmeellisempää kuin se, mikä meitä ympäröi! Valitettavasti! Oi rakas, minä rakastan sinua! sinä tiedät ! ― Tämä tarkoittaa, että vain sinun läsnäolosi kautta voin elää! Ollaksemme tämän onnen arvoisia, yhdessä riittää, että koemme sen, mikä on kuolematonta ympärillämme, ja jumalistamme kaikki sen tuntemukset. Tässä ajatuksessa ei enää pettymyksiä, koskaan! Yksi hetki tästä rakkaudesta on yli vuosisadan muita rakkauksia.
xxx/ellauri175.html on line 679: Minulla oli kuitenkin uusi laite... - vihdoinkin! Näen, että vaikka Hadaly jätettiinkin yksin luonteensa varaan, hän osoitti elämänsä ensimmäisestä hetkestä lähtien olevansa sen arvoinen, mitä tulevat vuosisadat häneltä odottavat. En ollut siitä huolissani, lisäksi, jos minun on sanottava kaikki. "Mitä tulee häneen, joka ainakin sinulle on juuri kuollut sisimmässään, neiti Alicia Clary ilmoitti minulle juuri nyt, kovaäänisesti ja lujasti, että hän "luopuu näistä uusista rooleista, joista hän ei voinut säilyttää käsittämätöntä proosaa, jonka pituudet ovat luullut hänen aivonsa. ― Hänen vaatimaton toiveensa, siitä lähtien "kaiken huomioon ottaen" oli aloittaa "puhtaasti sarjakuvissa oopperoissa repertuaaristaan: niiden jo vakiintunut menestys vakuutti hänelle paremmin makuihmisten huomion.
xxx/ellauri175.html on line 711: "Nyt", hän lisäsi tarjoten paikkaa lordi Ewaldille, "lasillinen sherryä, vai mitä? meillä on vielä muutama sana sanottavana toisillemme.
xxx/ellauri177.html on line 298: Hän pysyi hiljaa, hyvin onnetonna kun ei löytänyt enää mitään uutta sanottavaa sanoaxeen hänelle rakastavansa häntä. Hän katseli hitaasti hänen ruusuisia kasvojaan, jotka antoivat itsensä mennä kuin unessa; silmäluomissa oli herkku elävää silkkiä; suu teki suloisen rypyn, märkä hymystä; otsa oli suht puhdas, hukkui kultaiseen viivaan hiusrajassa. Ja hän olisi halunnut antaa koko olemuksensa sanalle, jonka hän tunsi huulillaan, ilman, että olisi voinut lausua sitä. Sitten hän kumartui jälleen, hän näytti etsivän hienoa paikkaa niille kasvoille, jonka hän asettaisi ylimmän sanan. Sitten hän ei sanonut mitään, hänellä oli vain lyhyt hengitys. Hän suuteli Albinen huulia. - Albina, rakastan sinua! - Rakastan sinua Serge! Ja he pysähtyivät vapisten tästä ensimmäisestä suudelmasta. Hiän oli avannut silmänsä hyvin leveäksi. Hän pystyi työntämään suullaan hieman eteenpäin. Molemmat katsoivat toisiaan punastumatta. Jotain voimakasta, suvereenia hyökkäsi heihin; se oli kuin kauan odotettu tapaaminen, jossa he näkivät toisensa jälleen aikuisina, toisilleen tehtyinä, ikuisesti sidoksissa. He hämmästyivät hetken, nostivat katseensa lehtien uskonnolliseen holviin, näyttivät kyseenalaistavan puiden rauhallisia ihmisiä löytääkseen suudelmansa kaiun. Mutta metsän seesteisen omahyväisyyden edessä heillä oli rankaisemattomien rakastajien iloisuus, pitkäkestoinen, kaikuva iloisuus, joka oli täynnä heidän hellyytensä vuolaspuheista kutinaa.
xxx/ellauri177.html on line 388: Sergellä ei ollut puusta kuin hyvää sanottavaa. Albiino vaikutti hermolta. Eikai tuo puu vaan naura mulle? - Piiloillaan, piiloudutaan, hän toisti rukoilevalla äänellä. Ja hänestä tuli ihan ruusuinen. Se oli orastava vaatimattomuus, häpeä, joka otti hänet kuin paha, joka värjäsi hänen ihonsa reheyden, jossa siihen asti ei ollut esiintynyt verisairautta. Serge oli peloissaan nähdessään hänet niin ruusuisena, hänen poskensa hämmentyneenä, hänen silmänsä täynnä kyyneleitä. Hän halusi ottaa hiänet uudestaan, rauhoittaa hiäntä hyväilemällä; mutta hiän astui sivuun ja antoi hänelle merkin epätoivoisella eleellä, etteivät he olleet enää yksin (siis kaxin).
xxx/ellauri177.html on line 661: Kulta nousi jälleen ja virtasi hänen sormiensa läpi. Hän oli astumassa kultakylpyyn. Hän kantoi pois pyhät astiat kotikuntansa tarpeisiin, johtaen tietä, maksaen kansalleen maljan palasilla, joita hän väänsi sormiensa välissä pienellä vaivalla. Hän levitti alttarin verhot kultakankaasta hääsänkynsä päälle. Jalokiviksi hän antoi vaimolleen kultaiset sydämet, kultaiset rukoukset, kultaiset ristit, jotka ripustettiin Neitsyen ja pyhien kaulaan. Itse kirkko, jos hän nostaisi sen yhden tarinan, voisi toimia heidän palatsinaan. Jumalalla ei olisi mitään sanottavaa, koska hän salli rakastaa. Sitä paitsi, mitä väliä Jumalalla oli hänelle! Eikö väkijoukko suuteli, sillä hetkellä hän, joka oli Jumala kultaisilla jaloillaan ja joka teki ihmeitä. Isä Mouret nousi seisomaan. Hän teki tuon Jeanbernatin laajan eleen, tuon kieltämisen eleen, joka kattaa koko horisontin. "Ei ole mitään, ei mitään, ei mitään", hän sanoi. Jumalaa ei ole olemassa. Albine viehättävine pilluineen sensijaan on, ainaskin vielä toistaisexi.
xxx/ellauri178.html on line 117: Pilin "Stanfordin" Helenistä tulee mieleen se yx kermaperse kämppäkaveri tyttö Stanfordista jonka nimi on jo unohtunut. Sekin kehuskeli upeilla muistoilla, ökypurjeveneillä ym ym. Se oli mua vanhempi. Olisin mä sitä mielellään toistamiseen rotkauttanut mut ei se antanut. "Viime vuoden kahdesta merkityxettömästä yhdynnästä ei ole mitään sanottavaa; hän vain nauraisi jos kertoisin ketä hänen kilpailijansa olivat olleet."
xxx/ellauri178.html on line 218: Tuskin jaxan kahlata K.S. Laurilan mieltäkiinnittävää opusta ihan läpitte, taidan jo etukäteen arvata mitä sillä on sanottavana: että Jee-suxen sana "älä tee pahalle vastarintaa" on tulkttava niin, että ko. paha on se oma esivalta! Älkää niskuroiko esivaltaa vastaan, ettei teitä niskuroitaisi! Sen on annettava päättää sun puolesta, mitä kuuluu ja kuka käskee, koska se tietää sen paremmin kuin sinä ize. Jos se on 100 raipaniskua ja 7v vankeutta päälle, olkoon sitten niin, anteexi käännänkö vielä uudestaan tän toisen takaposken?
xxx/ellauri187.html on line 277: Joskus tuntuu että porukoiden elämän tavoite ei ole luokaton yhteiskunta niinkään kuin vaan kivun välttäminen. Ja iankaikkinen elama tietysti, mutta se on jo vaikeampi pala. Fariseuxet uskoo siihen, saddukeuxet ei. Mä en sitä sanottavammin kaipaa. Selkäkipu on kyllä inhottava, sitä ilman voisi olla.
xxx/ellauri230.html on line 124: British Museumin kuraattorilla oli tämä sanottavaa oudosta vedosta:
xxx/ellauri231.html on line 373: Ivan Bunin melkein kvalifioituu 21.10. syntyneexi julkkixexi, sillä se syntyin 22.10., jolloin juuri juhlitaan Prof. Dr. L.H. Carlsonin (Emer.) 70-vuotispäiviä. Ruåzin dynamiittikomitealla on seuraavaa sanottavaa Ivanin puolesta:
xxx/ellauri252.html on line 60: Saarisen Punk-akatemia, Pirkkala 1980 lyttää epäviisaasti Saarikosken keväällä 1980 ilmestyneen proosateoksen nimeltä ’Asiaa tai ei’. Osuvampi otsikko sille olisi ’Kirjoitan kirjan, olipa asiaa tai ei’. Saarikosken kirja on pohjanoteeraus. Se on pohjanoteeraus, koska miehellä ei ole mitään sanottavaa. Saman voi valitettavasti sanoa in retrospect E.Saarisen elämäntyöstä. Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla vuonna 1983 kylmä koskenkorva ampui kuumat veret Saarikosken molemmista päistä. Pushkinin sanoin: Loin hengen työllä itselleni muistopylvään. Monumentum exegi aere perennius.
xxx/ellauri259.html on line 184: Koria lukiessa alkaa miettiä, mitä kannattaa olla lutki ja nokkela sananrieskan kääntäjä kun ei oikeasti ole mitään sanottavaa paizi hapantelua. No kannattaa ja kannattaa, eihän tää muutenkaan ole muuta kuin ajankulua, ja Karin koriin se tuotti navakasti pätäkkää.
xxx/ellauri280.html on line 179: Monet ovat kirjoittaneet Israelista ja sen historiasta, kuten Pasi Turunen ”Israel Jumalan silmäterä, maailman silmätikku” (Kuva ja Sana 2017), Rony Smolar ”Täällä Rony Smolar, Jerusalem” (Aikamedia 2017). Ester Toivonen-Siirala on kirjoittanut Israelin matkaoppaan ”Israelissa tapahtui” (Kuva ja Sana 1970), josta tämä lainaus: ”Joskus kuulee vielä sanottavan, että kibutsi on jäljitelmä kolhoosista. Se on kyllä erehdys, sillä kibutsi on täysin vapaaehtoinen ja itsenäinen yhteistalous. Se ei ole valtion synnyttämä ja ylläpitämä kuten kolhoosi.” Ester Toivonen-Siiralan tunnemme siitä, koska hän voitti ylähampaisesti Miss Suomi -kilpailun 1933 ja oli tönkkö elokuvanäyttelijä. Esteristä lilsää tuonnempana.
xxx/ellauri280.html on line 196: Tähkähirssi on yksivuotinen viljelykasvi vilja-heimosta ( Poaceae), Setaria - suvun laji , ravinto- ja rehukasvi , joka muistuttaa ominaisuuksiltaan hirssiä . Kasvi tunnetaan myös gruusialaisella nimellä ღომი. Sitä viljellään heinäksi, viherrehuksi, säilörehuksi ja poliittisten vankien puuroxi viljakasvina. Nykyään sitä viljellään enimmäkseen Kiinassa ja Japanissa. Sielläkin sen merkitys on kuitenkin vähentynyt varsinkin maissiin viljelyn laajentuessa. Sitä ei myöskään ole sanottavasti jalostettu nyky­aikaisin menetelmin. Pidetään kuitenkin mahdollisena, että kuivuuden­kestävyyden ja myös hyvän ravinto­koostumuksen vuoksi se saattaa tulevaisuudessa jälleen saada nykyistä suuremman merkityksen sekä ravinto- että rehukasvina.
xxx/ellauri289.html on line 340: Kuuntele, mitä käyttäjilläsi on sanottavaa hämähäkinverkostasi.
xxx/ellauri356.html on line 660: Mitä tulee eurooppalaiseen identiteettiin, tämä runollinen muisto muistuttaa, että nykyisestä kyvyttömyydestämme ja menneistä tai nykyisistä rikoksistamme huolimatta olemme sivilisaatio, kenties ainoa, jossa identiteetti ei ole kultti, vaan iso kysymysmerkki. Olemme parhaita, oikeastaan olemme ainoita hyvixiä! Ja jossa tällainen ilta on mahdollinen, jossa runous kohtaa nihilismin ja transsendenssin, "vähiten pahimman" politiikan ja pyhän barbaarisuuden. Kun twiitit, sosiaaliset verkostot tai itse ahdistus eivät merkitse sinulle mitään, kun sinulla ei ole enää mitään sanottavaa – etsi "suuria ääniä": runoja, romaaneja, teattereita, elokuvateattereita, konsertteja. Lue mun plokia. Minä kyllä ​​pidän sinusta. Ja kuulen paremmin Davidin ja Souadin hauraan vapinan.
xxx/ellauri387.html on line 186: Guilloun puolesta on sanottava että se on (oli) vasemmistolaisempi kuin useimmat muut ällöt miljonäärit. Muutamia hyviä vetoja Janilta:
119