Kustantaja ei ainakaan säästele ylisanoissa, mainiten Rajalan ”maamme luetuimmaksi elämäkertakirjailijaksi”. Tämän lukijan mielestä hän tuntuu olevan ainakin omasta mielestään maamme tuotteliain ja laadukkain kirjailija. Painosten kuninkaaksi häntä ainakin voi tituleerata, onhan aiemmasta paljastuskirjasta Enkeli tulessa otettu liki 10 painosta.

Lavatähti ja kirjamies on alusta alkaen asenteellinen teos. Rajalalle viihdetaiteilijuus ei merkitse mitään. Hän onnistuu väheksymään pitkän uran tehnyttä tähteä, teki tämä mitä hyvänsä. Vain kansanmusiikista ja -runoudesta vaikutteita ottava levytys saa kirjamiehen hyväksynnän. Kirjamiehen maailmankuvaan ei sovi, ettei lavatähti lue romaaneja. Henkisen kasvun ja tuonpuoleisesta elämästä kertovat teokset hän leimaa hömpäksi ja viiden pennin aforismeiksi. Rajalan mielestä Katri Helena ei pärjää viisaiden kulttuuri-ihmisten parissa. Kukapa viihtyisi seurassa, joka katsoo alaspäin.

Oman täydellisyyden kirjamies muistaa tuoda esille. Hänen erehdyksensä ovat inhimillisiä, jotka miehelle sallittakoon. Hän myöntää ehdollisesti saattaneensa tai taitaneensa tehdä sitä tai tätä, ja sitten ihmettelee, kun toisella on eri näkemys asioista. Hän on rehellinen kun tähti on tekopyhä. Hänen työnsä ovat kulttuurihistoriallisesti tärkeää, tähden henkistä onanointia. Miehen itsetuntoon taitaa koskea olla avec, harvemmin ensisijaisesti kutsuttu.

ellauri269.html on line 768: Hän oli ulkopuolinen, joka katsoi sisään. Yksinäisenä muukalaisena Enterprisen sillalla Spock oli aina kiihkeä tarkkailija ja wry kommentaattori ihmiskunnan vihollisista. "Minusta heidän epäloogiset ja typerät tunteensa ärsyttävät jatkuvasti", hän huomautti kerran. Tästä turhautumisesta huolimatta hän tajusi ihmisten olennaisen roolin elämässään ja ilmaisi sen parhaiten erosanoissaan Kirkille Khanin vihassa: "Olen ollut ja tulen aina olemaan ystäväsi." Juutalaiset ovat vaeltaneet maasta toiseen, kulttuurista kulttuuriin, tulleet kriitikoiksi ja usein suunnannäyttäjiksi. Silti Talmud pyytää myös avoimuuden henkeä: Jos sinulle kerrotaan, että viisautta löytyy kansojen keskuudesta – uskokaa se!
ellauri330.html on line 245: Kognitiivista tutkija David Chalmers loi vuonna 1995 hyvästä syystä termin "kova ongelma" kuvaamaan kysymystä siitä, kuinka aivomme loihtivat tarkalleen subjektiivisen tietoisen kokemuksen. Jotkut filosofit väittävät edelleen, että mieli on luonnostaan erillinen aineesta. Edistyminen aivojen toiminnan ymmärtämisessä heikentää kuitenkin dualismin ajatuksia. Tutkijoiden on oltava sanoissaan varovaisia etteivät rahahanat tyrehdy.
ellauri345.html on line 418: Gundolf voi siis puhua "tämän teoksen patoksesta" "ei vähemmän traagisen ylevänä ja järkyttävänä kuin se, josta Sophoclean Oidipus tulee". Ennen häntä Francois-Poncet oli tehnyt jotain vastaavaa vanhentuneessa, paxuxi paisuneessa kirjassaan "affinites valinnaisista aineista". Ja silti tämä on virheellisin tuomio. Sillä sankarin traagisissa sanoissa päätöksen harjalle on kiivetty, jonka alla myytin syyllisyys ja viattomuus nielevät toisensa kuiluun. Velkaantumisen ja viattomuuden lisäksi tämä maailma perustuu hyvään ja pahaan, mikä on vain sankarin ulottuvilla, mutta ei koskaan arkalla tytöllä. Siksi on tyhjää puhetta ylistää heidän "traagista puhdistumistaan". Mikään ei voisi olla epätraagisempaa kuin tämä surullinen loppu.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri386.html on line 458: Sir Walter Raleighia pidetään tupakan tuojana Yhdistyneeseen kuningaskuntaan (silloisesta) Virginian siirtokunnasta. Viittaus on siis sanoissa olevaan savukkeeseen ja rakkaus-viha-suhteeseen tupakointiin, joka oli kappaleen hahmolla ja kirjoittajalla John Lennonilla.
ellauri401.html on line 276: minun tulee olla varuillani, etten anna aistillisuudelle perää, en ajatuksissa, en sanoissa,
ellauri409.html on line 94: És áldó imádság mellett Siunaussanoissa he mainitsevat
ellauri429.html on line 608: "Saataniset säkeet", jotka johtivat ajatollah Khomeinin fatwaan, jossa Salman Rushdie tuomittiin kuolemaan, on fiktio. Tässä romaanissa herätetty tapaus, josta sen nimi on saanut inspiraationsa, viittaa kuitenkin todistettuun historialliseen tosiasiaan, joka mainitaan sekä Koraanissa että Siran pääkirjoissa, islamin profeetan elämän kronikoissa ja sanoissa.
xxx/ellauri139.html on line 243: Viimeisissä sanoissa voidaan nähdä romaanin viittaus ja maininta Tshernyshevskin romaaniin: Dostojevski ikäänkuin ilmaisee olevansa samaa mieltä Tshernyshevskin kanssa siitä, että kysymys "Mitä olisi tehtävä?" on peruskysymys sen ajan venäläisessä elämässä, ja haluaa antaa romaanissaan vastauksen tähän kysymykseen
xxx/ellauri165.html on line 445: Ei kovuutta hänen katseessaan, ei lisenssiä hänen sanoissaan, ei piittaamattomuutta teoissaan. Puhtauden turvapaikka, uskon työtaso, antaumuksen malli; neitsyt talossa, apulainen papeille, komppanian äiti temppelissä.
xxx/ellauri239.html on line 328: Erityisen ällöä on kun jostain "tiimiurheilijoista" tai "yrittäjistä" käytetään sanaa peluri. Siinä on samaa etovuutta kuin sanoissa rouhea ja rapsakka. Ja pelimies. Hemmetin moukkamaista.
xxx/ellauri354.html on line 575: Myös Ben F. Meyer väitti, että Jeesus sovelsi Siionia ja temppeliä koskevia profetioita itseensä ja seuraajiinsa. [Jeesus] vahvisti pelastusprofetiat lopunajan kuvilla Siionista ja temppelistä – kuuluen eskatologisiin teemoihin, jotka " kansojen pyhiinvaellus" herätti. Mutta vastoin aikalaistensa yleistä odotusta Jeesus odotti temppelin tuhoutumista tulevassa eskatologisessa koettelemuksessa (Mark. 13:2=Matt 24:2=Luukas 21:6). Yhdistelmä vaikuttaa ristiriitaiselta. Kuinka hän saattoi samanaikaisesti ennustaa temppelin tuhon koettelemuksessa ja vahvistaa lupauksen ja profetian lopunajan täyttymyksen Siionissa ja temppelissä? Paradoksi on ratkaisematon, kunnes havaitaan toinen piirre Jeesuksen sanoissa Siionin ja temppelin kuvasta, nimittäin Siionin ja temppelin kuvien johdonmukainen soveltaminen omiin opetuslapsiinsa: kaupunki vuorella (Matt 5:14). vrt. Tuomas, 32), kosminen kallio (Matt. 16:18; vrt. Joh. 1:42), uusi pyhäkkö (Mark. 14:58; Matt 26:61). Lupausten ja profetioiden massa tulee toteutumaan tässä eskatologisessa ja messiaanisessa uskovien piirissä.
xxx/ellauri388.html on line 109: Toivon palatessa kotiin sydän lämpimänä oli taivaalla pilviä ja tähtiä ja syystuuli humisi Esplanadin matalissa lehmuksissa. Sähkövaloja paloi suurten talojen ikkunoissa ja Toivo tunsi elävänsä uudessa, syntyvässä maailmassa. Hänellä oli ihana elämä edessään ja ihmiset olivat hyviä hänelle, vaikka hän oli vain köyhän lehtineekerin poika Hyvinkäältä. Mutta hänestä oli tuleva jotakin enemmän ja hänen sielunsa puhkesi rukoukseen, välittömään ja hehkuvaan. Hänen sielunsa puhui sille Jumalalle, jonka hän tiesi olevaksi, ei ihmisten rakennuksissa tai sanoissa tai opeissa, vaan jokaisen ihmisen sydämessä ja kaikkialla, missä henkeä on: Aalto-yliopistossa, Pafoxella ja Nokialla. Ja vasta joskus vuosien kuluttua hän tuli ajatelleeksi, ettei hän tässä rukouksessa pyytänyt mitään. Se oli onnellisen sielun kiitosrukous luokkaretkestä.
xxx/ellauri388.html on line 117: Eetillinen jalous oli ihmisen korkein ihanne hänen mielestään ja pohdittuaan tätä ja puhuttuaan kaikesta Konradin kanssa hän kirjoitti nuoruutensa uskontunnustuksen: Tahdon olla puhdas ajatuksissa, sanoissa ja teoissa! Tahdon olla hyvä! Tahdon panna vain Konradia takapuoleen! Tahdon auttaa jokaista sorrettua! Tahdon elää jokaisen päivän kuin minun huomenna olisi kuoltava! Takapuoli on sekä ennen että jälkeen puhtaaxi nuoltava!
xxx/ellauri427.html on line 327: The Timesin esittämä kolmas skenaario sisältää tulitauon. Jos se on osa siirtymävaihetta, joka johtaa lopulliseen ratkaisuun, rauhansopimukseen ja sodan todelliseen lopettamiseen, niin tämä, artikkelissa korostetaan, voi johtaa vakauteen alueella ja Ukrainan selviytymiseen turvallisuustakuilla ja taloudellista tukea. Trumpin ympärillä hyörivät ymmärtävät, että ilman konfliktin lopullista ratkaisua tulitauko ei riitä ja Venäjä voi hyökätä uudelleen tulevaisuudessa. Kuten jo tapahtui kahden epäonnistuneen sopimuksen Minsk-1 ja Minsk-2 jälkeen, julkaisu muistelee, jotka länsi ruttasi. Julkaisun kirjoittaja näki rohkaisevan signaalin Yhdysvaltain uuden ulkoministerin Marco Rubion sanoissa, kun hän sanoi, että Valkoisen talon tehtävänä on löytää ratkaisu, joka varmistaa, ettei Venäjän sota Ukrainaa vastaan ​​puhku uutta voimaa kahdessa, kolmessa tai neljässä vuodessa. Eli käytännössä siis yövartion täysmiehitys.
27