ellauri062.html on line 335: Siv. 39 mennessä on varmistunut, että Jaakko Juotikas on samanlainen lattapäinen maalaismies kuin Juri Pervo. Se kuumuu samanlaisista tv-tyhmyyxistä kuin se. Tai ainakin pitää niitä kertomisen arvoisina. Ainoa ero, jos sekään, on että Jaakko välittää ihmisistä vielä vähemmän kuin Jari. Tässä kirjassa kävelee vaan aatteet vaatteet päällä tai ilman niitä saunassa.
ellauri112.html on line 170: --Jos mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, »esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» älyntaipumuksemme kömpelyyttä. Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa.
ellauri246.html on line 523: Mitään helpotusta ei tule Brodskille vaixe muuttaa paikkoja. Hän vieraili usealla kymmenellä seuramatkalla maailmassa ja tuo mukanaan matkamuistoja monista suurimmista kaupungeista ja maista. Aggregaatilla ne muodostavat kuvan nykyaikaisesta kaupunkiviljelystä, yhä useammasta ja kosmopoliittisesta (samanlaisista lentokentäistä, hotelleista) ja siltä osin vieraantuminen heidän kanssaan. Brodsky toteaa: "Maailma sulautuu pitkälle kadulle, jolla muut elävät." Se on ominaista Brodskin työlle, joka on melkein täydellinen ihmisten lättyjen puuttuminen niissä, jos se ilmenee, paizi lyyrinen sankari itse. Elämäinen kuva on vallitseva: talot, asfaltti, proomut. Elää, jos se ilmenee, usein Brodskin kuva ei poikkea kuolleista. Huono ja mitä ihmiset nyt ovat, olennaisesti erilaisia kuin toisinaan. Yksilöllisyyttä ei ole kehitetty tai tapettu. Ehkä tästä syystä ei-yhtiö on erittäin vahva.
xxx/ellauri129.html on line 96: Hän kuitenkin piiritti minua. Lumouduin hänestä. Hän oli ihminen, jota tarvitsin elämääni. Välillemme kasvoi täydellinen luottamus. Meillä oli tasapaino kaikilla elämän alueilla: luettiin samanlaisia kirjoja, keskusteltiin ja kiinnostuttiin samanlaisista asioista.
4