ellauri067.html on line 428: Freud´s didactic strategy in his Three Essays on the Theory of Sexuality was to construct a bridge between the "perversions" and "normal" sexuality. Clinically exploring "a richly diversified collection of erotic endowments and inclinations: hermaphroditism, pedophilia, sodomy, fetishism, exhibitionism, sadism, masochism, coprophilia, necrophilia" among them, Freud concluded that "all humans are innately perverse". He found the roots of such perversions in infantile sexuality—in the child´s "polymorphously perverse" inclinations ... the "aptitude" for such perversity is innate.
ellauri145.html on line 671: "paha" on primitiivistä sexiä, etenkin sadismia. Se on hieno asia.
ellauri160.html on line 623: Olin lukenut Forelia ja ehkä Krafft-Ebbingiäkin ja tiesin jo sadismista, masokismista, fetisismistä ja muista sellaisista ismeistä, mutta kaikki paperi ja muste muuttui tässä sykkiväksi elämäksi, hurjaksi himoksi, laulavaksi ja voihkivaksi hulluudeksi. Hän herätti minussa sekä himoa että vastenmielisyyttä. Olimme viettäneet kevätpäivän unettomassa painajaisessa ja nyt uni lisäsi siihen omat mielettömyytensä.
ellauri172.html on line 114: Jos. de Maistren, kivenkovan lahkolaisen, pitkäveteisen, onton, korskean ja pompöösin Huisman piilottaa hyllyn taaxe. Hyllyyn jää vain harhaileva, huikentelevainen, tärkeilevä ja monisäikeinen Hello. Sen ajatuxet hiutuvat niin ohkasixi että ne pitäis kuuppeloittaa jollain jumoavalla aineella.Taidokas psykologi ja hurskas niuhottaja yxissä kansissa. Sappivaivojen jäytämä saarnamies, kostonhimoinen ja pöyhkeä. Ihmeellisistä asioista voi puhua vain sopertaen. Kuten Ruisbrookista, josta on jo paasaus. Le Bloy ja Barney d'Aurevilly saapastelevat myös framille. Katolisten 2 sudenkuoppaa ovat mystiikka ja sadismi. Saxanpolkkaa tapernaakkelissa. Löytyisköhän Barneyn romsku Un pretre marié jostakin? Ai onhan tää wikisourcessa.
ellauri172.html on line 135: Kaikenlaiset jäynät ja tuhmuushymyt, ml sadismi, perustuu nimenomaisen kiellon uhmaamiseen, tuumaa Huisinga. Pahimmat pahanteot on pyhänhäväistys ja haureus, se selvittää. Ne on silverbäkin reviirien loukkaus. No saattaahan ne olla ne mistä silverbäkki ize eniten tuppaa kiivastumaan, ja ehkä sixi juuri niitä alaiset tekee kun silmä välttää paizi mielixeen, niin myös puhtaasti vittuilumielessä.
ellauri172.html on line 136: Eli sadismi ja blasfemia on jotenkin sukua, ne on kumpikin tollasta kerta kiellon päälle huvia.
ellauri210.html on line 782: After the war, Tanguy is sent back to Spain, Barcelona where he learns that his grandmother has recently passed away and there is no one else to take care of him. He is sent to a reformation school for juvenile delinquents and orphans, run by priests who are no less cruel and sadist than the Nazi "kapos." Bitter, Tanguy believes they are worse than the Nazis because these priests hide their sadism behind the facade of religion and confession, but that makes their sin no less. He succeeds in escaping along with a "companion," but is forced to separate from his as well. This time around, he finds himself in a school run by a group of priests but unlike the reformation school, here, Tanguy is able to grow, learn and live comfortably. It is here, that he truly flourishes and finds friends and solace. But he is still not completely at peace and sets off again in search of the parents who had abandoned and forsaken him to such a bitter destiny. He does find them eventually, but only to realise that the years of hardship and horror experienced by him have built an impenetrable barrier between them. He is no longer a left wing radical like them. He has learned not to hate the capos. Don't get mad get even. LOL.
ellauri236.html on line 190: It should be noticed that the book is not in the ordinary sense pornography. In this respect it is a flop. Unlike most books that deal in sexual sadism, it lays the emphasis on the cruelty and not on the pleasure. Slim, the ravisher of Miss Blandish, has ‘wet slobbering lips’: this is meant to be disgusting (tho I didn't find it so). But the scenes describing cruelty to women are comparatively perfunctory. The real high-spots of the book are cruelties committed by men upon other men; above all, the third-degreeing of the gangster, Eddie Schultz, who is lashed into a chair and flogged on the windpipe with truncheons, his arms broken by fresh blows as he breaks loose. My conclusion: Chase is a closet homosexual (I should know)! He's an algolagniac, like Swinburne!
ellauri236.html on line 202: In a book like No Orchids one is not, as in the old-style crime story, simply escaping from dull reality into an imaginary world of action. One's escape is essentially into cruelty and sexual perversion. No Orchids is aimed at the power-instinct, which Raffles or the Sherlock Holmes stories are not. At the same time the English attitude towards crime is not so superior to the American as I may have seemed to imply. It too is mixed up with power-worship, and has become more noticeably so in the last twenty years. A writer who is worth examining is Edgar Wallace, especially in such typical books as The Orator and the Mr. J. G. Reeder stories. Wallace was one of the first crime-story writers to break away from the old tradition of the private detective and make his central figure a Scotland Yard official. Sherlock Holmes is an amateur, solving his problems without the help and even, in the earlier stories, against the opposition of the police. Moreover, like Lupin, he is essentially an intellectual, even a scientist. He reasons logically from observed fact, and his intellectuality is constantly contrasted with the routine methods of the police. Wallace objected strongly to this slur, as he considered it, on Scotland Yard, and in several newspaper articles he went out of his way to denounce Holmes by name. His own ideal was the detective-inspector who catches criminals not because he is intellectually brilliant but because he is part of an all-powerful organization. Hence the curious fact that in Wallace's most characteristic stories the ‘clue’ and the ‘deduction’ play no part. The criminal is always defeated by an incredible coincidence, or because in some unexplained manner the police know all about the crime beforehand. The tone of the stories makes it quite clear that Wallace's admiration for the police is pure bully-worship. A Scotland Yard detective is the most powerful kind of being that he can imagine, while the criminal figures in his mind as an outlaw against whom anything is permissible, like the condemned slaves in the Roman arena. His policemen behave much more brutally than British policemen do in real life — they hit people with out provocation, fire revolvers past their ears to terrify them and so on — and some of the stories exhibit a fearful intellectual sadism. (For instance, Wallace likes to arrange things so that the villain is hanged on the same day as the heroine is married.) But it is sadism after the English fashion: that is to say, it is unconscious, there is not overtly any sex in it, and it keeps within the bounds of the law. The British public tolerates a harsh criminal law and gets a kick out of monstrously unfair murder trials: but still that is better, on any account, than tolerating or admiring crime. If one must worship a bully, it is better that he should be a policeman than a gangster. Wallace is still governed to some extent by the concept of ‘not done’. In No Orchids anything is ‘done’ so long as it leads on to power. All the barriers are down, all the motives are out in the open. Chase is a worse symptom than Wallace, to the extent that all-in wrestling is worse than boxing, or Fascism is worse than capitalist democracy.
ellauri236.html on line 204: In borrowing from William Faulkner's Sanctuary, Chase only took the plot; the mental atmosphere of the two books is not similar. Chase really derives from other sources, and this particular bit of borrowing is only symbolic. What it symbolizes is the vulgarization of ideas which is constantly happening, and which probably happens faster in an age of print. Chase has been described as ‘Faulkner for the masses’, but it would be more accurate to describe him as Carlyle for the masses. He is a popular writer — there are many such in America, but they are still rarities in England — who has caught up with what is now fashionable to call ‘realism’, meaning the doctrine that might is right. The growth of ‘realism’ has been the great feature of the intellectual history of our own age. Why this should be so is a complicated question. The interconnexion between sadism, masochism, success-worship, power-worship, nationalism, and totalitarianism is a huge subject whose edges have barely been scratched, and even to mention it is considered somewhat indelicate. To take merely the first example that comes to mind, I believe no one has ever pointed out the sadistic and masochistic element in Bernard Shaw's work, still less suggested that this probably has some connexion with Shaw's admiration for dictators. Fascism is often loosely equated with sadism, but nearly always by people who see nothing wrong in the most slavish worship of Stalin. The truth is, of course, that the countless English intellectuals who kiss the arse of Stalin are not different from the minority who give their allegiance to Hitler or Mussolini, nor from the efficiency experts who preached ‘punch’, ‘drive’, ‘personality’ and ‘learn to be a Tiger man’ in the nineteen-twenties, nor from that older generation of intellectuals, Carlyle, Creasey and the rest of them, who bowed down before German militarism. All of them are worshipping power and successful cruelty. It is important to notice that the cult of power tends to be mixed up with a love of cruelty and wickedness for their own sakes. A tyrant is all the more admired if he happens to be a bloodstained crook as well, and ‘the end justifies the means’ often becomes, in effect, ‘the means justify themselves provided they are dirty enough’. This idea colours the outlook of all sympathizers with totalitarianism, and accounts, for instance, for the positive delight with which many English intellectuals greeted the Nazi-Soviet pact. It was a step only doubtfully useful to the U.S.S.R., but it was entirely unmoral, and for that reason to be admired; the explanations of it, which were numerous and self-contradictory, could come afterwards.
ellauri238.html on line 675: Delila kääntyi, näytti meille räkättäville äijille vittunsa ja hymyili kiihottavasti. Minä istuin ensimmäisessä penkkirivissä, niin että olisin voinut koskettaa. Tällaisia huveja löytyy suurkaupungeissa. Aamulla sitten istun kahvilassa sämpylää suussa ja luen lehdestä, että Martin Luther King on tapettu. Kumpihan tuottaa enemmän nautintoa, alastomien tyttöjen tuijottaminen vai murhauutisten lukeminen? Sanoisin että yhtä paljon. Kun porukat puhuvat Ukrainan kansan kärsimyksistä, siinä on sadismia pohjalla. Luulen että rauha maailmassa ei ole mahdollinen, ennen kuin apinat ovat seksuaalisesti vapaita, niin että kyrpä ja vittu leikkivät keskenään iloisesti kuin lapset. Jos sittenkään, kyllä lapsillekin tulee riitaa hiimän- ja barbinukeista tai äidin huomiosta. Kun nyt mietin, ize asiassa saan ASMR kaikista näistä kolmesta: rottasota (K), kädetys (F) ja kossupullo (E).
ellauri340.html on line 371: Kaikki kauhukohtaukset, liiallinen verenvuodatus, veriset tai hirvittävät rikokset, turmelus, himo, sadismi, masokismi eivät ole sallittuja.
ellauri347.html on line 309: From viittasi autoritaarisuuden ääriversioon masokismi (Sacher-Masoch) ja sadismi (de Sade), ja huomauttaa, että molemmat tuntevat olevansa pakotettuja näyttelemään eri roolejaan, niin että jopa sadisti kaikella näennäisellä vallallaan masokistiin nähden, on ja ei ole vapaa valitsemaan tekojaan. Sen tekee mieli sadistoida niin kovasti ettei se voi sille midiä. Mutta autoritaarisuuden lievempiä versioita ovat kaikkialla. Monilla luokilla on esimerkiksi implisiittinen sopimus opiskelijoiden ja professorien välillä: Opiskelijat vaativat rakennetta ja professori pysyy muistiinpanoissaan. Se näyttää harmittomalta ja jopa luonnolliselta, mutta näin opiskelijat välttävät vastuun ottamista oppimisestaan ​​ja the professori voi välttää alansa todellisten asioiden ottamista esille, esim. välttyä tekemästä kateederilla vaijeritemppua.
ellauri352.html on line 176: Mustasukkaisuus < kateus, alemmuudentunne, eroahdistua, yxinäisyysahdistus, epävarmuus, epäikeudenmukaisuudentunne, kontrolli- ja vallanhalu, sadismi.

xxx/ellauri075.html on line 474: A few years later, Wallace laid into “American Psycho” in an interview with Larry McCaffery, saying it “panders shamelessly to the audience’s sadism for a while, but by the end it’s clear that the sadism’s real object is the reader itself… You can defend ‘Psycho’ as being a sort of performative digest of late-eighties social problems, but it’s no more than that.”
xxx/ellauri086.html on line 60: Ja mitä järkeä tossa kirjan lopettavassa sadismijutussa on. Eise paljon muuta voi tarkottaa kuin että Wallu on saddisti izekin. Hyi helvetti. Paska juttu mutta tulipahan luettua. Knuuti oli lukenut T. Mexiltä et Wallu kirjotti kynä sauhuten ylös narkkarien sairaskertomuxia ja muutti vaan nimet ja henkkarit.
xxx/ellauri086.html on line 68: Nipsun postmodernismi oli sen mielestä sydämetöntä. Sori Wallu mut sellaselta tuntui tämäkin "hysteerinen realismi". Sentimentaalisuus sadismiin ja siisteysfobioihin yhdistettynä ei ole järin lämmintä.
xxx/ellauri104.html on line 514: Egoismi, machiavellismi, narsismi, psykopatia, moraalittomuus, itsekeskeisyys, julmuus, sadismi sekä kostonhimo ovat 9 psykologien tunnistamaa negatiivista luonteenpiirrettä.
xxx/ellauri104.html on line 515: Osa niistä, esimerkiksi sadismi, perustuu toisten ihmisten kipuun tai ikävään sekä siitä saatavaan mielihyvään. Egoismi puolestaan tarkoittaa sitä, että henkilö pistää ("pistää"? panee!) oma etunsa aina toisten edun edelle.
xxx/ellauri123.html on line 1010: little. Another Quilty, with his own distinctive hint of sadism. "Sade's Justine
xxx/ellauri138.html on line 198: Tuhon vuosisata (20. siis) joka kiertelee ja tuhoaa jutkurottia enemmän kuin mikään aiempi - miljoonat ja taas miljoonat tavalliset koukkunokat joutuvat kärsimään menetyksen toisensa perästä, julmuuden toisensa perästä, pahuuden toisensa perästä. Enemmän kuin puoli maailmaa joutui alistumaan patologiselle sadismille (ml kommunismille) yhteiskuntakäsitteenä, julman verovainon pelko säätelee ja kahlehtii kokonaisia yrittäjäyhteisöjä, yrittäjäyksilön elämän alennustila organisoidaan ja viedaan läpitte historiassa aikaisemmin tuntemattomassa mittakaavassa, vasemmiston aaterikolliset hajottavat ja orjuuttavat kansakuntia ja riistävät niltä kaiken kaiken, väestö demoralisoituu niin että se aamuisin sängystä noustessaan on kuin Babbitt: ei tunne pienintäkään halua kohdata uutta päivää, valkoinen nymfetti olikin vaan unta ja tytär käyttää väärää pahanhajuista hammastahnaa, kaikki tämän vuosisadan kammottavat koetinkivet!
xxx/ellauri149.html on line 403: Thus goes the logic in a lot of comedy shows and a few adult cartoons. Sadly, that's not the case. The line separating The Three Stooges-style painful fun from outright villainous squicky sadism varies from person to person but is definitely there; crossing it makes one fan's "Nyuk nyuk!" another fan's Guilty Pleasures.
xxx/ellauri179.html on line 42: Vittu mikä saasta! Etniinkö selitettyjen hirmuisuuxien sarja on joteskin parempi? Määrätietoisempaa kidutusta ja tappoa? Mut niihä tää paskiainen nautti sodastakin, se on miesten työtä. Samoin ne muutkin "miehiset" harrastuxet, kaikki samaa väkivaltaista sadismia. Hyvä että karvanaama kaappihomo ampui luodin päähänsä, se oli ainoa riistaeläin johon tuli hyvä osuma.
xxx/ellauri193.html on line 52: Dark personality traits include psychopathy, machiavellianism and narcissism, collectively called the “dark triad”. More recently, it has been suggested that sadism be added, culminating in a “dark tetrad”.
xxx/ellauri193.html on line 54: Psychopathy is characterised by a superficial charm and callousness. People high in such traits often show an erratic lifestyle and antisocial behaviour. Machiavellianism derives from the writings of Niccolò Machiavelli, a Renaissance author, historian and philosopher. He described power games involving deception, treachery and crime. Thus, machiavellianism refers to an exploitative, cynical and manipulative nature. Narcissism is characterised by an exaggerated sense of entitlement, superiority and grandiose thinking, while sadism denotes a drive to inflict and enjoy pain in others.
xxx/ellauri255.html on line 104: Antony Pyp Pipo: What has stood out is the sheer horror of the civil war. There’s a savagery and a sadism that is very hard to comprehend; I’m still mulling it over and trying to understand it. It was not just the build-up of hatred over centuries but a vengeance that seemed to be required. It went beyond the killing; there was also the sheer, horrible inventiveness of the tortures inflicted on people. We need to look at the origins of the civil war: who started it, and was it avoidable? But one also needs to see the different patterns seen in the “Red Terror” (the campaign of political repression and violence carried out by the Bolsheviks) and the “White Terror” (the equal or worse violence perpetrated by that side in the war)– and consider the question: why are civil wars so much crueller, so much more savage than state-on-state wars?
xxx/ellauri268.html on line 532: Markiisi de Sateen nimestä on johdettu sana sadismi. Sateen filosofiassa korostuu vahvasti nihilismi sekä ateismi. Hän kritisoi uskontoa ankarasti todeten sen olevan ihmisen luoma harha. Näissä kohdissa Sade muistuttaa 1800-luvun lopulla kirjoittanutta Friedrich Nietzscheä. Myös Sade pitää kristinuskon moraalia luonnonvastaisuutena. Hänen mielestään ihminen ei ole eläimiä ja kasveja kummempi, vaan on pelkästään osa luonnon kiertokulkua. Ize asiassa ihminen on täysi paska. Kenties tärkeimmäksi Sateen pilkan kohteeksi joutuu kuitenkin perhe ja lisääntymiseen tähtäävä sukupuolimoraali. Sateen ajattelussa näistä sosiaalisista normeista vapaa nautinnon hakeminen ja vihollisuus uutta elämää kohtaan ovat elämän korkeimpia päämääriä.
xxx/ellauri380.html on line 246: Hänen vastenmieliset seksuaaliset taipumuksensa ja voimakas julmuus ja sadismi tarkoittivat, että hänen johtamansa yksikkö sai enemmän tai vähemmän vapaat kädet murhata, kiduttaa, raiskata ja polttaa. He aloittivat elämänsä keskitysleirin vartioinnissa, ja Dirlewangerin ja hänen rikollisten seuraajiensa vangeille aiheuttamat julmuudet olivat niin pahoja, että ne melkein uhmasivat uskoa. Häntä on myös kuvattu "SS:n pahimmaksi mieheksi" ja "ehkä sadistisimmaksi toisen maailmansodan komentajista". Kumpi oli pahempi, Aatu vaiko Oskari? Aatun tappaminen ois ollut humaanimpaa, koska se olis säästänut enemmän ihmishenkiä.
xxx/ellauri380.html on line 281: Dirlewangerin nekrofiliaa koskevia syytöksiä kohtaan on esitetty jonkin verran skeptisyyttä. Huolimatta siitä, että hänen uralleen on ominaista "lasten raiskaukset, murhat, perversio, sadismi ja alkoholismi", nekrofiliasta ei ole todistettu todisteita ja "voidaan vain olettaa, että tällaiset olettamukset ovat pelkkää kirjallista fiktiota".
xxx/ellauri385.html on line 238: Sukupuolisuuden torjunta vahvistaa poliittisen taantumuksen kannatusta muutakin tietä kuin viimeksi kuvatulla tavalla, joka kehittää massayksilöt passiivisiksi ja epäpoliittiksi. Tuo torjunta näet luo yksilön rakenteeseen toissyntyisen voiman, epäperäisen asenteen, joka antautuu aktiivisestikin tukemaan autoritaarista järjestystä. Jos näet torjunta estää sukupuoliviettiä tyydyttymästä luontaisissa uomissaan, vietti suuntautuu erilaisia kiertoteitä korviketyydytyksiin. Tällä tavoin esimerkiksi normaali hyökkäävyys kärjistyy raa'aksi sadismiksi, joka on keskeinen tekijä sodan massapsykologiassa, sodan, jonka lavastavat käyntiin harvalukuiset hallitsevat yksilöt ihan vaan omaa imperialistisuuttaan.
30